6.5.2014

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 25.1.2012

Syyttäjä vaati A:ta vastaan ajamansa syytteen yhteydessä nuorisorangaistuksesta annetun lain 18 §:n nojalla, että A:lle 26.5.2011 tuomittu kuuden kuukauden nuorisorangaistus muunnetaan joko ehdolliseksi tai ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi. Vaatimuksen mukaan A oli laiminlyönyt nuorisorangaistuksen hoitamisen ja siten toiminut nuorisorangaistuksesta annetun lain 12 §:ssä mainittujen ehtojen vastaisesti sekä jättänyt nuorisorangaistuksen suorittamisen kesken.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n syyksilukemistaan seitsemästätoista rikoksesta ja 26.5.2011 tuomitun nuorisorangaistuksen tuomitsemiseen johtaneista rikoksista yhteiseen kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus katsoi, että A:n aikaisempi rikollisuus ja nyt kysymyksessä olevien rikosten suhde rikosten samankaltaisuuden johdosta ja muuten osoitti A:ssa ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä. A:n menettelyä kokonaisuutena arvioiden erityisenä syynä nuorisorangaistuksen muuntamiseksi ehdottomaksi vankeudeksi oli pidettävä A:n täysin piittaamatonta menettelyä sekä aikaisempia tuomitsemisen jälkeen suoritettuja uusia rikoksia. Käräjäoikeus kohtuullisti rangaistusta ottamalla huomioon A:n aiemmat ehdottomat vankeusrangaistukset.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Raili Heinonen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 18.9.2012

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että hänelle tuomittua kuuden kuukauden nuorisorangaistusta ei muunneta ehdottomaksi vankeudeksi tai yhteistä vankeusrangaistusta ainakin alennetaan.

Hovioikeus katsoi, että A:lle tuomittu nuorisorangaistus oli jäänyt kokonaan suorittamatta. A oli pian nuorisorangaistuksen tuomitsemisen jälkeen syyllistynyt uusiin rikoksiin ja hänet oli tuomittu lisäksi kahdesti ehdottomiin vankeusrangaistuksiin. A:n moitittavan menettelyn vakavuus, hänen piittaamattomuutensa aikaisemmista tuomioista, nuorisorangaistuksen tuomitsemiseen johtaneiden rikosten laatu sekä A:n 18 vuoden ikä käräjäoikeuden nyt kysymyksessä olevan tuomion antamisen aikaan muodostivat nuorisorangaistuksesta annetun lain 18 §:n 3 momentissa tarkoitetuin tavoin kokonaisuutena arvioiden erityisen syyn ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitsemiselle nuorisorangaistuksen sijaan. Käräjäoikeuden tuomitsema rangaistus oli oikeudenmukaisessa suhteessa A:n syyksi luettuihin rikoksiin ja hänen syyllisyyteensä nähden. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lauri Nouro, Marja Kartano ja Riitta Virolainen.

Perustelut

Alempien asteiden ratkaisut ja vaatimukset Korkeimmassa oikeudessa

1. Helsingin käräjäoikeuden 26.5.2011 A:lle tuomitseman 6 kuukauden nuorisorangaistuksen toimeenpano on keskeytetty ensin väliaikaisesti 6.9.2011 siitä syystä, että A on ollut 6.9. - 5.10.2011 välisen ajan suorittamassa erästä hänelle tuomittua vankeusrangaistusta. Rangaistuksen toimeenpano on keskeytetty lopullisesti 7.10.2011 syyttäjän ilmoitettua Rikosseuraamuslaitokselle A:n nyt kyseessä olevista rikosasioista.

2. Syyttäjä on vaatinut A:lle rangaistusta tämän 2.1.2011 ja 28.12.2011 välisenä aikana tekemistä yhteensä 17 rikoksesta ja lisäksi vaatinut nuorisorangaistuksesta annetun lain 18 - 20 §:n nojalla, että A:n edellä mainittu nuorisorangaistus muunnetaan joko ehdolliseksi tai ehdottomaksi vankeusrangaistukseksi. Vaatimuksen mukaan A oli laiminlyönyt nuorisorangaistuksen hoitamisen ja siten toiminut nuorisorangaistuksesta annetun lain 12 §:ssä mainittujen ehtojen vastaisesti sekä jättänyt nuorisorangaistuksen suorittamisen kesken. Lisäksi syyttäjän vaatimuksessa on todettu, että hänen arvionsa mukaan A:n uudet rikokset voivat johtaa ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitsemiseen.

3. Käräjäoikeus on tuominnut A:n syytteen mukaisesti syyksi lukemistaan rikoksista ja 26.5.2011 tuomitun nuorisorangaistuksen tuomitsemiseen johtaneista rikoksista yhteiseen kahdeksan kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus on katsonut nuorisorangaistuksen muuntamiseen ehdottomaksi vankeudeksi olleen nuorisorangaistuksesta annetun lain 18 §:n 3 momentissa tarkoitettu erityinen syy. Käräjäoikeus on kohtuullistanut rangaistusta ottamalla huomioon A:n aiemmat ehdottomat vankeusrangaistukset.

4. A on valituksessaan hovioikeudelle vaatinut, että hänelle tuomittua kuuden kuukauden nuorisorangaistusta ei muunneta ehdottomaksi vankeudeksi tai yhteistä vankeusrangaistusta ainakin alennetaan. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua.

5. A on Korkeimmassa oikeudessa toistanut hovioikeudessa esittämänsä vaatimukset. A on Korkeimmassa oikeudessa lisäksi osoittanut suorittaneensa nuorisorangaistusta 19.8. - 6.9.2011 välisen ajan eli 19 päivää, jotka hän on vaatinut joka tapauksessa vähennettäväksi yhteisestä vankeusrangaistuksesta.

Sovellettavat säännökset ja ratkaistavat kysymykset

6. Nuorisorangaistuksesta annetun lain 18 §:n 3 momentin mukaan suorittamatta jääneen nuorisorangaistuksen osan tilalle voidaan tuomita ehdoton vankeusrangaistus, jos nuorisorangaistus on jäänyt kokonaan tai huomattavassa määrin suorittamatta ja jos siihen muutenkin on pykälän 2 momentissa mainitut harkintaperusteet huomioon ottaen myös kokonaisuutena arvioiden erityistä syytä. Rikoslain 7 luvun 8 §:ssä puolestaan säädetään, että jos nuorisorangaistukseen tuomittu olisi tuomittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen ennen nuorisorangaistuksen tuomitsemista tehdystä rikoksesta tai nuorisorangaistuksen tuomitsemisen jälkeen, mutta ennen sen täytäntöönpanon päättymistä tehdystä uudesta rikoksesta, hänet voidaan tuomita tästä rikoksesta ja nuorisorangaistukseen johtaneesta rikoksesta yhteiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

7. Asiassa on kysymys siitä, onko A:lle tuomittu nuorisorangaistus muunnettava vankeudeksi tai tuomittava siihen johtaneista rikoksista ja nyt kysymyksessä olevista rikoksista yhteinen vankeusrangaistus edellä mainittujen säännösten nojalla. Jos vankeusrangaistuksen tuomitsemiseen päädytään, kysymys on vielä siitä, onko A:n jo suorittama nuorisorangaistuksen osa otettava huomioon vankeusrangaistusta määrättäessä.

Arvioinnin lähtökohdat

8. Syyttäjä on vaatinut A:lle tuomitun nuorisorangaistuksen muuntamista vankeudeksi yhtäältä sillä perusteella, että A oli laiminlyönyt nuorisorangaistuksen hoitamisen hänen oltuaan suorittamassa ehdotonta vankeusrangaistusta. Toisaalta syyttäjä on perustellut vaatimustaan sillä, että A:n uudet rikokset voivat johtaa ehdottoman vankeusrangaistuksen tuomitsemiseen.

9. Korkein oikeus toteaa, että nuorisorangaistuksen muuntamista vankeudeksi on arvioitava edellä mainituissa eri tilanteissa eri kriteerien pohjalta. Siltä osin kuin kysymys on nuorisorangaistuksen ehtojen ja määräysten rikkomisesta, harkintaa ohjaavat nuorisorangaistuksesta annetun lain 18 §:ssä mainitut perusteet. Sen sijaan siltä osin kuin kysymys on nuorisorangaistuksen ja uusista rikoksista tuomittavan rangaistuksen välisestä suhteesta, harkinta on suoritettava rikoslain 7 luvun 8 §:n pohjalta (ks. nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annettua lakia koskenut HE 109/1996 vp s. 17). Korkein oikeus kuitenkin katsoo, että myös rikoslain 7 luvun 8 §:n nojalla suoritettavassa harkinnassa voidaan soveltuvin osin ottaa huomioon myös nuorisorangaistuksesta annetun lain 18 §:n mukaiset arviointiperusteet.

10. A on syyllistynyt syytteessä tarkoitettuihin tekoihin osaksi ennen nuorisorangaistuksen tuomitsemista ja osaksi sen tuomitsemisen jälkeen mutta ennen sen täytäntöönpanon päättymistä. Kun syyttäjä on tällaisessa tilanteessa vaatinut nuorisorangaistuksen muuntamista vankeudeksi, asiassa tulee arvioitavaksi rikoslain 7 luvun 8 §:n nojalla ensisijassa se, olisiko A tuomittava nyt kysymyksessä olevista rikoksista ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja jo sen vuoksi niistä ja nuorisorangaistukseen johtaneista rikoksista yhteiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Yhteisen vankeusrangaistuksen tuomitsemisen edellytykset

11. A:n syyksi on luettu 2.1. - 28.12.2011 tehdyt yhteensä 17 rikosta (kaksi nuorena henkilönä tehtyä varkautta, nuorena henkilönä tehty maksuvälinepetos, seitsemän nuorena henkilönä tehtyä kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta, kaksi nuorena henkilönä tehtyä rattijuopumusta, kaksi nuorena henkilönä tehtyä väärän henkilötiedon antamista, nuorena henkilönä tehty huumausaineen käyttörikos ja kaksi kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta). Alemmat oikeudet ovat rangaistusta määrätessään soveltaneet rikoslain 6 luvun 5 §:n 5 kohdassa tarkoitettua koventamisperustetta A:n aikaisemman rikollisuuden perusteella. Hänet on ennen nyt kyseessä olevaa tuomiota tuomittu viidesti ehdolliseen vankeusrangaistukseen sekä 30.6.2011 kolmen kuukauden ja 4.11.2011 60 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Rangaistukset on tuomittu samantyyppisistä rikoksista kuin mistä nyt on kysymys. Korkein oikeus katsoo, että A on nyt kyseessä olevien rikosten perusteella tuomittava ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

12. Arvioitavaksi siten jää, onko A tuomittava nyt kysymyksessä olevista rikoksista ja nuorisorangaistukseen johtaneista rikoksista rikoslain 7 luvun 8 §:n nojalla yhteiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Nuorisorangaistuksen kokeilemisesta annettua lakia koskeneessa hallituksen esityksessä on sanotun lain vastaavan säännöksen osalta (HE 109/1996 vp s. 19 - 20) todettu tältä osin, että ehdottoman vankeusrangaistuksen ja nuorisorangaistuksen samanaikaiselle soveltamiselle ei yleensä ole esitettävissä perusteita, vaan säännöksen soveltamistilanteissa pääsääntöisesti nuorisorangaistus tulisi sisällyttää tuomittavaan ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tuomioistuimelle on jätetty harkintavaltaa lähinnä niiden poikkeuksellisten tilanteiden varalta, joissa nuorisorangaistuksesta on jäljellä enää pieni osa eikä tuomittua määrätä vangittavaksi. Tällaisessa tilanteessa nuorisorangaistus ehditään suorittaa loppuun ennen vankeusrangaistuksen täytäntöönpanoa.

13. Korkein oikeus toteaa, että A:n kuuden kuukauden nuorisorangaistuksen täytäntöönpano on keskeytetty alle kuukauden kuluttua sen täytäntöönpanon alkamisesta ensin ehdottoman vankeusrangaistuksen täytäntöönpanon vuoksi ja sen jälkeen hänen uusien rikoksiensa johdosta. A on siten pian nuorisorangaistuksen tuomitsemisen ja myös sen täytäntöönpanon aloittamisen jälkeen syyllistynyt syytteessä tarkoitettuihin lukuisiin uusiin rikoksiin. Hän on ehtinyt suorittaa nuorisorangaistuksesta vain pienen osan. Nuorisorangaistuksen alettua 19.8.2011 hän on 20.8. ja 21.8.2011 syyllistynyt varkauksiin, joista hänet on tuomittu ehdottomaan vankeusrangaistukseen. A:n menettely osoittaa piittaamattomuutta nuorisorangaistuksen tarkoituksesta ja tavoitteista.

14. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tavoin, että A on tuomittava käräjäoikeuden hänen syykseen lukemista rikoksista ja nuorisorangaistuksen tuomitsemiseen johtaneista rikoksista yhteiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Tätä arviota tukee myös nuorisorangaistuksesta annetun lain 18 §:n 3 momentissa mainitut perusteet, joilla nuorisorangaistuksen sijasta voidaan tuomita ehdoton vankeusrangaistus. Juuri lausuttu huomioon ottaen asiassa ei kuitenkaan ole tarvetta erikseen lausua siitä, onko nuorisorangaistuksen muuntamiseen ehdottomaksi vankeudeksi perusteita nuorisorangaistuksesta annetun lain 18 §:n 3 momentin nojalla. Hovioikeuden tuomitsema kahdeksan kuukauden yhteinen vankeusrangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa A:n syyksi luettuihin rikoksiin ja hänen syyllisyyteensä nähden.

Nuorisorangaistuksesta suoritetun osan huomioon ottaminen

15. Rikoslain 7 luvun 8 §:n viimeisen virkkeen mukaan jo täytäntöön pantua nuorisorangaistusta vastaava osa on yhteistä vankeusrangaistusta määrättäessä otettava huomioon siten kuin nuorisorangaistuksesta annetun lain 19 §:ssä säädetään. Viimeksi mainitun lainkohdan mukaan rikoslain 7 luvun 8 §:ssä tarkoitetussa tapauksessa jo suoritettu nuorisorangaistuksen osa on otettava kohtuuden mukaan huomioon uutta rangaistusta alentavana seikkana. Lainkohdan mukaan kahden nuorisorangaistuspäivän katsotaan vastaavan yhtä päivää ehdotonta vankeutta, jollei tästä jo suoritetun nuorisorangaistuksen osan sisältö huomioon ottaen ole erityistä syytä poiketa.

16. A on suorittanut nuorisorangaistusta 19 päivää, jonka aikana hän on ollut valvonnassa ja osallistunut yhteen kolmenkymmenen ja yhteen viidentoista minuutin pituiseen valvontatapaamiseen. Korkein oikeus katsoo, että A:lle tuomittua yhteistä vankeusrangaistusta on alennettava ottamalla huomioon jo suoritettu nuorisorangaistuksen 19 päivän pituinen osa. Huomioon ottaen A:n suorittaman nuorisorangaistuksen osan sisällön ja suuruuden asiassa ei ole erityistä syytä poiketa nuorisorangaistuksesta annetun lain 19 §:ssä säädetystä muuntosuhteesta, jonka mukaan kahden nuorisorangaistuspäivän katsotaan vastaavan yhtä päivää ehdotonta vankeutta. Yhteistä kahdeksan kuukauden vankeusrangaistusta tulee siten alentaa kymmenellä päivällä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan A:lle tuomitun rangaistusseuraamuksen osalta.

A:lle tuomittua yhteistä ehdotonta vankeusrangaistusta alennetaan. A tuomitaan käräjäoikeuden 25.1.2012 hänen syykseen lukemista rikoksista ja hänelle 26.5.2011 tuomitun nuorisorangaistuksen tuomitsemiseen johtaneista rikoksista 7 kuukauden 20 päivän yhteiseen ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Muilta osin hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Pasi Aarnio, Soile Poutiainen, Jukka Sippo ja Ari Kantor. Esittelijä Tom Laitinen.