29.12.2014

Asian tausta

Nordea Pankki Suomi Oyj (Nordea) oli X Ky:tä (kommandiittiyhtiö) ja sen vastuunalaista yhtiömiestä A:ta vastaan ajamassaan kanteessa vaatinut kommandiittiyhtiön ja A:n velvoittamista yhteisvastuullisesti suorittamaan sille pankkitakauksen vastasitoumuksen perusteella 10 365,90 euroa viivästyskorkoineen 18.6.2008 alkaen ja korkosaatavaa 631,61 euroa sekä korvausta kuluista ja oikeudenkäyntikuluista korkoineen.

Kun kommandiittiyhtiö ja A eivät olleet vastanneet kanteeseen, käräjäoikeus oli antanut vaatimuksen mukaisen yksipuolisen tuomion 9.9.2008.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 1.10.2010

Syyttäjä vaati käräjäoikeudessa 6.8.2009 vireille tulleessa rikosasiassa A:lle rangaistusta kommandiittiyhtiössä tehdyistä törkeästä kirjanpitorikoksesta (tekoaika 1.12.2006 - 11.1.2008)ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä (tekoaika 7.12.2006 - 31.12.2007).

Nordea asianomistajana vaati törkeää velallisen epärehellisyyttä koskevan syytekohdan osalta, että A velvoitetaan suorittamaan sille korvaukseksi aiheuttamastaan vahingosta 13 409,02 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 10 365,90 eurolle 26.9.2009 lukien.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n syytteen mukaisesta törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä kahdeksan kuukauden yhteiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. Käräjäoikeus katsoi, ettei Nordealla ollut enää oikeussuojan tarvetta vahingonkorvausvaatimuksen osalta, koska se oli jo ratkaistu lainvoimaisella yksipuolisella tuomiolla. Käräjäoikeus jätti Nordean vahingonkorvausvaatimuksen tutkimatta.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Jaana Helander ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 15.12.2011

Nordea valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Perusteluinaan hovioikeus lausui, että yksipuolisen tuomion täytäntöönpanokelpoisuuden määräaika 15 vuotta tuomion antamisesta oli huomattavan pitkä. Mikäli saatavaa ei tässä ajassa saataisi perittyä A:lta, Nordean oikeussuojan tarpeen kannalta ei voitu katsoa olevan olennaista merkitystä sillä, että tässä asiassa A:n maksettavaksi vaadittua rikolliseen menettelyyn perustuvaa vahingonkorvausta voitaisiin periä 20 vuoden ajan.

Tällä perusteella hovioikeus katsoi, ettei yksinomaan ulosottoperusteen 20 vuoden täytäntöönpanokelpoisuus muodostanut Nordealle riittävää oikeussuojan tarvetta saada vaatimustaan tutkituksi myös rikosperusteisena. Aiempi tuomio esti Nordean vahingonkorvausvaatimuksen tutkimisen, koska rikoksen perusteella esitetty vaatimus tarkoitti asiallisesti samaa suoritusta kuin mihin A oli yksipuolisella tuomiolla jo lainvoimaisesti velvoitettu.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Paimela, Pertti Lattunen ja Markus Nikolainen (eri mieltä). Esittelijä Arto Perälä.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Nikolainen totesi, että Nordealla oli oikeussuojan tarve saada A:n rikolliseen menettelyyn perustuva vahingonkorvausvaatimus tutkituksi ja vahingonkorvaus tuomituksi myös rikosperusteisena. Tuomion täytäntöönpanokelpoisuuden määräaika oli tässä tapauksessa merkittävästi pidempi kuin yksipuolisen tuomion täytäntöönpanokelpoisuuden määräaika. Nikolainen hyväksyi Nordean korvausvaatimuksen lukuun ottamatta yksipuoliseen tuomioon perustuvan oikeudenkäyntikulukorvauksen osuutta.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Helsingin käräjäoikeus on yksipuolisella tuomiolla 9.9.2008 velvoittanut X Ky:n (kommandiittiyhtiö) ja sen vastuunalaisen yhtiömiehen A:n yhteisvastuullisesti suorittamaan Nordea Pankki Suomi Oyj:lle (Nordea) pankkitakauksen vastasitoumuksen perusteella pääomaa 10 365,90 euroa 16 prosentin viivästyskorkoineen 18.6.2008 alkaen ja korkosaatavaa 631,61 euroa.

2. Syyttäjä on 6.8.2009 vireille tulleessa rikosasiassa vaatinut A:lle rangaistusta törkeästä kirjanpitorikoksesta ja törkeästä velallisen epärehellisyydestä. Törkeää velallisen epärehellisyyttä koskevan syytekohdan mukaan A oli X Ky:n vastuunalaisena yhtiömiehenä 7.12.2006 - 31.12.2007 ilman hyväksyttävää syytä luovuttanut yhtiön omaisuutta nostamalla sen varoja henkilökohtaisiin menoihinsa yhteensä 63 078,42 euroa ja siten aiheuttanut yhtiön maksukyvyttömäksi tulemisen ja oleellisesti pahentanut sen maksukyvyttömyyttä. Nordea on rikosasian yhteydessä asianomistajana vaatinut A:n velvoittamista suorittamaan sille korvaukseksi törkeällä velallisen epärehellisyydellä aiheutetusta vahingosta kohdassa 1 selostetun saatavan korkoineen.

3. Käräjäoikeus on tuominnut A:n syytteen mukaisesti yhteiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja jättänyt Nordean vahingonkorvausvaatimuksen tutkimatta. Käräjäoikeuden mukaan Nordealla ei ollut asiassa oikeussuojan tarvetta, koska sen korvausvaatimus oli jo ratkaistu lainvoimaisella yksipuolisella tuomiolla.

4. Nordean valitettua hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota. Perusteluinaan hovioikeus on lausunut, että aikaisempi yksipuolinen tuomio esti Nordean vahingonkorvausvaatimuksen tutkimisen, koska vaatimus tarkoitti asiallisesti samaa suoritusta kuin mihin A oli yksipuolisella tuomiolla lainvoimaisesti velvoitettu. Pelkästään se seikka, että ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuus olisi tässä asiassa 20 vuotta ja siten pidempi kuin yksipuolisella tuomiolla, joka oli täytäntöönpanokelpoinen 15 vuotta, ei muodostanut Nordealle riittävää oikeussuojan tarvetta saada vaatimuksensa tutkituksi myös rikosperusteisena.

5. Asiassa on kysymys siitä, voidaanko Nordean vahingonkorvausvaatimus tutkia aikaisemman lainvoimaisen yksipuolisen tuomion estämättä.

Estääkö yksipuolisen tuomion oikeusvoima Nordean vaatimuksen tutkimisen

6. Hovioikeus on jättänyt Nordean vaatimuksen tutkimatta ensinnäkin sillä perusteella, että vaatimus tarkoittaa asiallisesti samaa suoritusta kuin mihin A oli jo lainvoimaisesti velvoitettu. Korkein oikeus toteaa, että tältä osin kysymys on lainvoimaisiin tuomioihin liittyvästä niin sanotusta oikeusvoiman negatiivisesta vaikutuksesta, joka estää samaa tai asiallisesti samaa suoritusta koskevan uuden kanteen tutkimisen. Vaikka vahingonkorvausta vaaditaan rikokseen perustuen syyteasian yhteydessä, kysymys on yksityisoikeudellisesta vaatimuksesta, jonka tutkimisen aikaisempi riita-asiassa annettu tuomio voi oikeusvoimavaikutuksen vuoksi estää.

7. Oikeusvoimasta ei ole laissa säännöksiä. Vakiintuneen oikeuskäytännön perusteella on selvää, että lainvoimaisella tuomiolla ratkaistussa asiassa samaan perusteeseen nojautuvaa ja samaa oikeusseuraamusta koskevaa uutta kannetta ei voida tutkia. Korkein oikeus on antanut useita tuoreita ennakkoratkaisuja siitä, voidaanko uutena asiana tutkia samaan perusteeseen nojautuva, mutta aikaisemmasta tuomiosta poikkeavaa oikeusseuraamusta koskeva, tai eri oikeustosiseikkojen perusteella ajettava, mutta aikaisemmassa kanteessa tarkoitettua oikeusseuraamusta koskeva kanne (KKO 2001:136, 2008:43, 2013:23, 2013:54, 2013:72 ja 2013:83).

8. Korkeimman oikeuden viimeaikaisessa oikeuskäytännössä on katsottu, että lainvoimaisen tuomion oikeusvoimavaikutus syntyy silloinkin, kun vaatimus nojautuu uuteen perusteeseen mutta samaan tapahtumainkulkuun (KKO 2013:83 kohta 7 ja siinä viitatut ratkaisut). Tätä on perusteltu lainkäytön taloudellisuuden ja tehokkuuden ohella asianosaisten yhdenmukaisella oikeussuojalla. Koska vastaaja ei voi menestyksellä riitauttaa lainvoimaista, kanteen hyväksynyttä tuomiota uusillakaan vastaseikoilla, ei kantajallakaan tule olla oikeutta saada hylättyä vaatimustaan uuteen perusteeseen vetoamalla uudessa oikeudenkäynnissä tutkittavaksi. Oikeusvoimavaikutuksen syntymisen edellytyksenä tällöin kuitenkin on, että uusiin seikkoihin olisi voitu vedota jo aikaisemmassa oikeudenkäynnissä (esim. KKO 2013:54 kohta 12). Aikaisemmasta poikkeavat vaatimukset on oikeuskäytännössä jätetty tutkimatta oikeusvoimavaikutuksen perusteella, kun vaatimukset on esitetty samoilla perusteilla kuin aikaisemmassa oikeudenkäynnissä (KKO 2013:23, 2013:72 ja 2013:83).

10. Yksipuolinen tuomio 9.9.2008 on perustunut A:n osalta kommandiittiyhtiön antamaan pankkitakauksen vastasitoumukseen ja A:n asemaan kommandiittiyhtiön vastuunalaisena yhtiömiehenä. Tässä asiassa Nordea on vaatinut A:lta vahingonkorvausta sillä perusteella, että tämä oli menettelyllään ennen yksipuolisen tuomion antamista aiheuttanut kommandiittiyhtiön maksukyvyttömyyden ja siten vahinkoa Nordealle, kun se ei ollut voinut saada kommandiittiyhtiöltä suoritusta saatavasta, joka oli tuomittu maksettavaksi yksipuolisella tuomiolla.

11. Käsillä on toisenlainen tilanne kuin edellä viitatuissa Korkeimman oikeuden ratkaisuissa. Nordean vaatimuksen lähtökohtana on yksipuolisella tuomiolla kommandiittiyhtiön maksettavaksi tuomittu saatava. Nordean vaatimus kuitenkin perustuu olennaisesti siihen vahinkoon, joka on aiheutunut kommandiittiyhtiön maksukyvyttömyydestä ja siihen johtaneesta A:n väitetystä menettelystä. Vaikka Nordean vaatimus on rahamäärältään samansuuruinen kuin aikaisemmassa oikeudenkäynnissä esitetty, se suurelta osaltaan perustuu eri oikeustosiseikkoihin ja tapahtumainkulkuun kuin yksipuoliseen tuomioon johtaneessa oikeudenkäynnissä esitetty vaatimus. Nordealla ei ole ollut aikaisemmassa oikeudenkäynnissä syytä vedota vaatimuksensa tueksi kommandiittiyhtiön maksukyvyttömyyteen johtaneeseen A:n menettelyyn, koska erääntynyt vastasitoumus ja A:n asema kommandiittiyhtiön vastuunalaisena yhtiömiehenä ovat riittäneet perusteeksi suoritustuomiolle. Lainkäytön taloudellisuus ja tehokkuus tai asianosaisten yhdenmukainen oikeussuoja taikka muutkaan oikeusvoiman tueksi esitetyt perusteet eivät puolla sitä, että Nordean olisi jo tuolloin tullut oikeutensa säilyttämiseksi vedota lisäperusteena sanottuun A:n menettelyyn. Yksipuolisen tuomion oikeusvoimavaikutus ei siten estä Nordean vahingonkorvausvaatimuksen tutkimista tässä asiassa.

Onko Nordealla riittävä oikeussuojan tarve

12. Hovioikeus on perustellut ratkaisuaan jättää Nordean vaatimus tutkimatta myös sillä, ettei Nordealla ollut riittävää oikeussuojan tarvetta saada vaatimuksensa tutkituksi myös rikosperusteisena. Hovioikeuden mukaan se, että tässä asiassa annettavan vahingonkorvaustuomion täytäntöönpanokelpoisuus olisi pidempi kuin yksipuolisen tuomion täytäntöönpanokelpoisuus, ei ole riittävä peruste Nordean vaatimuksen tutkimiseksi.

13. Korkein oikeus toteaa, että myös oikeussuojan tarve on oikeuskäytännössä vakiintunut ehdoton oikeudenkäynnin edellytys, josta ei ole laissa säännöksiä. Korkein oikeus on ratkaisussa KKO 2014:39 katsonut, että tämän kaltaista kanteen nostamisen rajoitusta on tulkittava suppeasti. Ratkaisussa on tältä osin viitattu perustuslain 21 §:ssä jokaiselle turvattuun oikeuteen saada asiansa käsitellyksi tuomioistuimessa.

14. Se, että tuomion täytäntöönpanokelpoisuus olisi tässä asiassa tuomittavan vahingonkorvauksen osalta pidempi kuin yksipuolisen tuomion täytäntöönpanokelpoisuus A:n osalta, perustuu ulosottokaaren 2 luvun 24 §:n 1 momenttiin. Sen mukaan luonnolliselle henkilölle asetettua maksuvelvoitetta koskeva ulosottoperuste on yleensä täytäntöönpanokelpoinen 15 vuoden ajan (ulosottoperusteen määräaika). Määräaika on kuitenkin 20 vuotta muun muassa, jos korvaussaatava perustuu rikokseen, josta velallinen on tuomittu vankeuteen tai yhdyskuntapalveluun.

15. Ulosottokaaren 2 luvun 26 §:n mukaan velkoja voi vaatia ulosottoperusteen määräajan jatkamista nostamalla kanteen velallista vastaan tuomioistuimessa. Edellytyksenä määräajan jatkamiselle on, että velallinen on alkuperäisen määräajan kuluessa olennaisesti vaikeuttanut velkojan maksunsaantia lainkohdassa tarkemmin todetuilla selvästi sopimattomilla tavoilla, esimerkiksi kätkemällä tai lahjoittamalla omaisuuttaan.

16. Ulosottoperusteen määräajasta säädettiin muutettaessa ulosottolakia lailla 679/2003. Hallituksen esityksessä todettiin tuolloin, että velkoja voisi oikeusvoimavaikutuksen estämättä vaatia velalliselta vahingonkorvausta, jos tämä täytäntöönpanokelpoisuuden määräaikana esimerkiksi kätkisi omaisuuttaan tai siirtäisi sitä ulkomaille taikka ryhtyisi muihin rikoslain 39 luvussa tarkoitetun velallisen rikoksen tunnusmerkistön täyttäviin tekoihin (HE 216/2001 vp s. 88). Lakivaliokunnan ehdotuksesta lakiin otettiin lisäksi ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden määräajan jatkamista koskeva pykälä. Lakivaliokunnan mietinnön mukaan pykälän soveltaminen ei ole sidottu siihen, että velallisen toiminta täyttäisi jonkin rikoksen tunnusmerkistön, tai siihen, että toiminta voisi johtaa vahingonkorvauksen tuomitsemiseen. Pykälä täydentää valiokunnan mukaan velkojien mahdollisuutta saada perintä jatkumaan esimerkiksi niissä tapauksissa, joissa näyttöä kärsityn vahingon määrästä ei ole vaikeuksitta saatavissa (LaVM 34/2002 vp s. 9).

17. Kuten edellä lausutusta ilmenee, velkojan oikeutta saada ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden määräaika jatkumaan, kun velallinen on toiminut edellä todetulla tavalla moitittavasti, on pidetty niin tärkeänä, että ulosottokaaressa on säädetty mahdollisuudesta erillisellä kanteella vaatia määräajan jatkamista. Lain esitöissä on lisäksi katsottu, että velkojalla voi aikaisemmasta suoritustuomiosta huolimatta olla ulosottoperusteen määräaikaisuuteen liittyen tarve vaatia velalliselta kanteella vahingonkorvausta sen kaltaisesta velkojan maksunsaantia vaikeuttavasta menettelystä kuin mihin A:n on katsottu syyllistyneen.

18. Edellä lausuttu huomioon ottaen Korkein oikeus katsoo, että Nordealla on ollut oikeussuojan tarve saada vahingonkorvausvaatimuksensa tutkituksi tässä asiassa. Tähän arvioon ei vaikuta se, että vahingonkorvausvaatimuksen perusteena oleva A:n teko on tehty ennen yksipuolisen tuomion antamista, tai se, kuinka todennäköisesti A:lta on mahdollista saada suorituksia Nordean saatavalle ulosottoperusteen täytäntöönpanokelpoisuuden määräajan pidentymisen johdosta.

19. Korkein oikeus toteaa lisäksi, että oikeussuojan tarvetta arvioitaessa on perusteltua ottaa huomioon myös se, että saatavan perusteella on merkitystä myös harkittaessa yksityishenkilön velkajärjestelyn myöntämisen edellytyksiä. Yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain 10 §:n 1 kohdan mukaan velkajärjestelyä ei lähtökohtaisesti voida myöntää, jos velalliselle on määrätty rikoksen perusteella maksuvelvollisuus eikä velkajärjestelyn myöntämistä voida pitää perusteltuna velan määrä, rikoksen laatu, vahingon kärsineen asema ja muut seikat huomioon ottaen. Myös tämä rikosperusteiseen vahingonkorvaustuomioon liittyvä oikeusvaikutus puoltaa sitä, että vahingonkorvausvaatimus voidaan tutkia rikosasian yhteydessä sellaisessa tilanteessa, josta nyt on kysymys.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

20. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei 9.9.2008 annettu yksipuolinen tuomio estä Nordean tässä asiassa esittämän vahingonkorvausvaatimuksen tutkimista eivätkä alemmat oikeudet olisi siten saaneet jättää vaatimusta tutkimatta.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Asia palautetaan Helsingin käräjäoikeuteen, jonka tulee ottaa se omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen ja, huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Jarmo Littunen ja Mika Huovila. Esittelijä Teemu Vanhanen.