28.6.2013

Taustatiedot

A oli ollut osallisena liikenneonnettomuudessa 5.9.2003. Vahinkovakuutusosakeyhtiö Pohjola oli vuonna 2004 tekemiensä päätösten perusteella suorittanut hänelle liikennevakuutuksen perusteella korvauksia ansionmenetyksestä, hoitokustannuksista sekä kivusta ja särystä. Yhtiö oli kieltäytynyt maksamasta korvausta ansionmenetyksestä 1.6.2004 alkaen sillä perusteella, ettei A:n työkyvyttömyys 31.5.2004 jälkeen ollut syy-yhteydessä hänen liikenneonnettomuudessa saamiinsa ristiselän ja niska-hartiaseudun vammoihin, eikä hoidon tarvetta ollut 12.7.2004 jälkeen.

Ratkaisut

Kauhajoen käräjäoikeus katsoi A:n kanteen johdosta 29.11.2007 antamassaan tuomiossa näytetyksi, että A oli ollut mainittujen liikenneonnettomuudessa saamiensa vammojen johdosta työkyvytön 30.6.2006 saakka ja että hänen hoidon tarpeensa myös 12.7.2004 jälkeen oli johtunut noista vammoista. Käräjäoikeus velvoitti vakuutusyhtiön suorittamaan A:lle lisäkorvauksia.

Vaatimukset ja vastaus käräjäoikeudessa sekä käräjäoikeuden tuomion perustelut on selostettu Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian on ratkaissut laamanni Tuula Lehto.

Vaasan hovioikeus, jonne Pohjola Vakuutus Oy valitti, katsoi 2.7.2009 antamassaan tuomiossa liikenneonnettomuuden ja A:n pitkittyneen sairaudentilan välisen syy-yhteyden jääneen näyttämättä. Hovioikeus hylkäsi A:n kanteen enemmiltä osin.

Hovioikeuden tuomion perustelut on selostettu Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Osmo Hänninen, Antti Vaittinen ja Ulla Maija Hakomäki.

Korkein oikeus ei päätöksellään 4.12.2009 myöntänyt A:lle valituslupaa.

Perustelut

Asian tausta

1. A oli 5.9.2003 ollut osallisena liikenneonnettomuudessa, jossa hänen kuljettamansa, tuossa tilanteessa pysähtyneenä olleen henkilöauton perään oli törmännyt toinen henkilöauto. Lääketieteellisissä tutkimuksissa A:n oli todettu saaneen peräänajossa vammoja kaularangan ja lannerangan alueelle. Vahinkovakuutusosakeyhtiö Pohjola (nykyään Pohjola Vakuutus Oy) oli liikennevakuutuksen perusteella suorittanut A:lle korvauksia ansionmenetyksestä ja hoitokustannuksista sekä kivusta ja särystä. Korvausten suorittaminen oli perustunut A:lle aiheutuneisiin ristiselän ja niska-hartiaseudun venähdysvammoihin. Sen sijaan vakuutusyhtiö oli katsonut, ettei liikenneonnettomuus ollut ollut syynä A:n työkyvyttömyydelle aromaterapeutin ja hierojan työstä 31.5.2004 ja sihteerin työstä 21.1.2004 jälkeen eikä myöskään hoidon tarpeelle 12.7.2004 jälkeen.

2. A vaati Kauhajoen käräjäoikeudessa Vahinkovakuutusosakeyhtiö Pohjolaa vastaan nostamassaan kanteessa vahvistettavaksi, että 5.9.2003 tapahtunut liikenneonnettomuus oli syynä hänen työkyvyttömyydelleen ja hoidon tarpeelleen mainittujen vakuutusyhtiön päätöksellä korvattujen aikojen jälkeenkin. Tällä perusteella A vaati, että vakuutusyhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle liikennevakuutuksen perusteella lisäkorvauksia ansionmenetyksestä, hoitokustannuksista sekä kivusta ja särystä. Kanne perustui siihen seikkaan, että A oli saanut liikenneonnettomuudessa kaula- ja lannerangan retkahdusvammat, jotka olivat syynä kaikkiin hänellä esiintyneisiin pitkittyneisiin oireisiin. Vakuutusyhtiö vastusti kannetta ja vetosi yhtäältä siihen, että A:lle oli aiheutunut liikenneonnettomuudessa vain lieviä retkahdus- ja venähdysvammoja, ja toisaalta siihen, että suoritetuissa lääketieteellisissä tutkimuksissa A:lla oli todettu useissa kaularangan ja lannerangan nikamavälilevyissä merkkejä alkavasta rappeumasairauskehityksestä.

3. Käräjäoikeus katsoi 29.11.2007 antamassaan tuomiossa näytetyksi, että A oli ollut, toisin kuin vakuutusyhtiö oli korvauspäätöksessään arvioinut, liikennevahingossa saamiensa vammojen vuoksi työkyvytön 30.6.2006 saakka ja että hänen hoidon tarpeensa oli jatkunut 12.7.2004 jälkeenkin. Käräjäoikeus velvoitti vakuutusyhtiön suorittamaan A:lle ansionmenetyskorvauksia 30.11.2006 saakka ja hoidon tarpeeseen liittyneitä korvauksia myös 12.7.2004 jälkeiseltä ajalta sekä lisäkorvausta kivusta ja särystä. Käräjäoikeus perusti ratkaisunsa yhtäältä siihen, että lääketieteellisissä tutkimuksissa A:lla todettu ensimmäisen ja toisen kaulanikaman pysyvä virheasento ei voinut johtua muusta kuin liikenneonnettomuudesta, ja toisaalta siihen, että A:n monialaiset oireet sopivat hänellä todetun niskan retkahdusvamman aiheuttamiksi. A:lla todetut lievät rappeumamuutokset eivät olleet voineet aiheuttaa hänen pitkäaikaista työkyvyttömyyttään ja hoidon tarvettaan.

4. Vaasan hovioikeus katsoi Pohjola Vakuutus Oy:n valituksen johdosta 2.7.2009 antamassaan tuomiossa, että syy-yhteys liikenneonnettomuuden ja A:n pitkittyneen sairaudentilan välillä oli jäänyt näyttämättä. Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen siltä osin kuin vakuutusyhtiö oli velvoitettu korvaamaan A:lle eräitä hoitoon liittyneitä matkakuluja ja suorittamaan lisäkorvausta kivusta ja särystä. Enemmiltä osin hovioikeus hylkäsi kanteen ja vapautti vakuutusyhtiön käräjäoikeuden määräämästä korvausvelvollisuudesta.

5. Näyttöä arvioidessaan hovioikeus totesi asiassa tulleen tosin esille, että A:n laaja-alainen oireilu johtuisi ensimmäisen ja toisen kaulanikaman välisen nivelrakenteen vauriosta, mutta hovioikeuden mukaan A:n alkuvaiheen oireilusta esitetty selvitys ei kuitenkaan viitannut sanotun kaltaiseen vakavaan vammaan. Hovioikeus viitaten Terveydenhuollon oikeusturvakeskuksen asiassa antamaan lausuntoon totesi, että lausunnon mukaan A oli saanut liikennevahingon seurauksena lanneselän venähdysvamman ja kaularangan retkahdusvamman, jotka olivat parantuneet muutaman kuukauden kuluessa pienellä haitalla. Edelleen lausunnon mukaan A:n pitkittyneet kaularangan vaivat ja muut oireet sekä työkyvyttömyys 31.5.2004 jälkeen johtuivat pääasiassa liikenneonnettomuudesta riippumattomasta viasta tai sairaudesta, jonka tarkempi syy oli jäänyt asiassa selvittämättä.

6. Hovioikeuden ratkaisu on tullut lainvoimaiseksi Korkeimman oikeuden hylättyä 4.12.2009 A:n valituslupahakemuksen.

A:n purkuhakemus

7. A on vaatinut hovioikeuden tuomion purkamista oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 3 kohdan perusteella. A on todennut, että hovioikeuden tuomiolla oli lainvoimaisesti ratkaistu hänen vakuutusyhtiötä vastaan nostamansa kanne yhtiön velvoittamisesta suorittamaan hänelle korvauksia 5.9.2003 tapahtuneessa liikennevahingossa aiheutuneiden lanneselän venähdysvamman ja kaularangan retkahdusvamman perusteella. Hovioikeus oli hylännyt ansionmenetystä koskeneet vaatimukset kokonaan ja pääosin hoidon tarpeeseen liittyneet korvausvaatimukset.

8. A on vedonnut purkuvaatimuksensa tueksi uutena seikkana ja todisteena hakemukseensa oheistamaansa uuteen lääketieteelliseen selvitykseen. A:n mukaan uusi selvitys osoitti, että hän oli saanut sanotussa liikennevahingossa lisäksi vaikean aivovamman. Uuden selvityksen perusteella oli selvää, että liikennevahinko oli aiheuttanut hänelle työkyvyttömyyden ja hoidon tarpeen myös sinä aikana, jota koskevalta osalta hovioikeus oli hylännyt hänen korvausvaatimuksensa syy-yhteyden puuttumisen johdosta. Mikäli uusi selvitys olisi ollut esitettävissä aikaisemmassa oikeudenkäynnissä, A:n kanne olisi menestynyt myös siltä osin kuin se oli hylätty. A ei ollut voinut aikaisemmin vedota esittämäänsä uuteen selvitykseen, koska selvityksen hankkiminen oli tullut mahdolliseksi vasta nyt jälkeenpäin, kun hänellä todettu traumaperäinen aivovamma oli voitu havaita uusissa tutkimuksissa lääketieteellisten kuvantamismenetelmien kehityttyä. A on katsonut, että hovioikeuden tuomio on korvauskanteen uudelleen käsittelemistä varten purettava.

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

9. A:n purkuhakemuksessa esitettyjen seikkojen johdosta Korkeimmassa oikeudessa on kysymys ensiksi siitä, estääkö hakemuksen kohteena oleva hovioikeuden tuomio A:ta nostamasta Pohjola Vakuutus Oy:tä vastaan korvauskanteen, jonka perusteena olisi se seikka, että A olisi saanut 5.9.2003 tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa myös aivovamman, ja joka mahdollisesti koskisi myös niitä menetyksiä ja tappioita, joita koskevat vaatimukset hovioikeus oli hylännyt aikaisemmassa oikeudenkäynnissä. Siinä tapauksessa, että hovioikeuden tuomion katsotaan estävän tämän kaltaisen uuden kanteen nostamisen, asiassa tulee harkittavaksi, onko A esittänyt hakemuksensa tueksi sellaisia perusteita, joiden johdosta hovioikeuden tuomio tulisi oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 3 kohdan nojalla purkaa.

Hakemuksessa viitattu säännös

10. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan lainvoiman saanut tuomio voidaan purkaa, jos vedotaan seikkaan tai todisteeseen, jota ei ole aikaisemmin esitetty ja sen esittäminen todennäköisesti olisi johtanut toiseen lopputulokseen. Pykälän 2 momentin mukaan tuomiota älköön purettako mainitusta syystä, ellei asianosainen saata todennäköiseksi, ettei hän ole voinut vedota puheena olevaan seikkaan tai todisteeseen siinä oikeudessa, joka on tuomion antanut, tai hakemalla muutosta tuomioon taikka että hän on muutoin pätevästä syystä ollut siihen vetoamatta.

Korkeimman oikeuden kannanotto

11. Sen perusteella, mitä edellä on esitetty A:n aikaisemmasta korvauskanteesta ja sitä koskeneesta oikeudenkäynnistä, Korkein oikeus toteaa, että hakemuksen kohteena olevassa hovioikeuden ratkaisussa on lainvoimaisesti ratkaistu kysymys A:n oikeudesta korvauksiin hänelle liikenneonnettomuudessa aiheutuneiden kaula- ja lannerangan vammojen perusteella. Korvausvaatimukset on siis hylätty hovioikeuden tuomiolla oikeusvoimaisesti tähän aikaisemmassa kanteessa vedottuun perusteeseen nähden. Oikeudenkäynti ei ole silloin koskenut kysymystä mahdollisesta aivovammasta ja sen syy-yhteydestä mainittuun liikennevahinkoon eikä siten kysymystä oikeudesta korvaukseen tällä perusteella.

12. Korkein oikeus katsoo, että tuomion oikeusvoima koskee pääsääntöisesti vain niitä perusteita, joihin asiassa on vedottu. Kanteen hylkäävä tuomio ei siten estä samaa oikeusseuraamusta tarkoittavan uuden kanteen nostamista sellaisten uusien seikkojen perusteella, joihin aikaisemmassa oikeudenkäynnissä ei ole vedottu. Edellytyksenä tällöin kuitenkin on, ettei näihin uusiin seikkoihin olisi voitu aikaisemmassa oikeudenkäynnissä vedota. Mainituilla edellytyksillä voidaan siten eri vahingoiksi katsottavia menetyksiä ja tappioita koskevia kanteita saattaa tuomioistuimessa vireille samaa vahinkotapahtumaa koskevan aikaisemman tuomion oikeusvoimavaikutuksen estämättä.

13. Edellä lausutun mukaisesti on myös tuomitun korvauksen muuttamista olosuhteiden olennaisen muuttumisen jälkeen koskevan vahingonkorvauslain 5 luvun 8 §:n esitöissä (HE 167/2003 vp s. 66) lausuttu, että pykälä ei koskisi uuden korvausvaatimuksen esittämistä sellaisen vahingon johdosta, josta aikaisemmassa oikeudenkäynnissä ei ole ollut lainkaan kysymys. Jos ensimmäisessä oikeudenkäynnissä on esimerkiksi vaadittu korvausta vain kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta, siinä annettu tuomio ei estäisi uudessa oikeudenkäynnissä vaatimasta erikseen korvausta pysyvästä haitasta. Ratkaisussa KKO 1998:108 on katsottu, että vahingon kärsineellä oli sen jälkeen, kun hänelle oli aikaisemmassa oikeudenkäynnissä tuomittu maksettavaksi vahingonkorvausta kivusta ja särystä, oikeus esittää uusi korvausvaatimus kivusta ja särystä sillä perusteella, että hänelle aiheutunut vamma oli sittemmin osoittautunut hyvin vaikeaksi ja siitä aiheutuva kipu ja särky pysyväksi. Uuden korvausvaatimuksen perusteet olivat aikaisemmassa oikeudenkäynnissä esitetyn vaatimuksen perusteisiin nähden uusia.

Johtopäätös

14. Korkein oikeus katsoo, että siltä osin kuin A:n kanne on purkuvaatimuksen kohteena olevalla hovioikeuden tuomiolla hylätty, tuomion oikeusvoima koskee vain sitä perustetta, johon A on kanteensa tueksi tuossa oikeudenkäynnissä vedonnut. Kanteen perusteeksi on tuolloin nimenomaisesti esitetty kaula- ja lannerangan retkahdusvammat. Hovioikeuden ratkaisu ei sen vuoksi estä A:ta saattamasta vireille Pohjola Vakuutus Oy:tä vastaan liikennevakuutuksen perusteella uutta kannetta, jossa hän vaatii korvauksia sillä perusteella, että hänelle oli aiheutunut 5.9.2003 sattuneessa liikennevahingossa aivovamma. Tällainen uusi kanne ei tarkoittaisi samaa asiaa kuin mikä hovioikeuden tuomiolla on jo ratkaistu. Sanottu tuomio ei estä uuden kanteen tutkimista siinäkään tapauksessa, että uudessa kanteessa vaaditaan sellaisten menetysten ja tappioiden korvaamista, jotka oli aikaisemmassa kanteessa vedotulla perusteella ajettuina hylätty.

15. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei A:lla ole oikeudellista tarvetta saada hakemuksessa tarkoitettu hovioikeuden tuomio puretuksi.

Päätöslauselma

Purkuhakemus jätetään tutkimatta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Pasi Aarnio, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti ja Soile Poutiainen. Esittelijä Risto Niemiluoto.