KKO:2013:40
- Asiasanat
- Syyteoikeus - Syyteoikeuden vanhentumisajan jatkaminen
- Tapausvuosi
- 2013
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R2013/8
- Taltio
- 1088
- Esittelypäivä
Rikoksista vastaajaksi haastettava A ei ollut haastemiehen kanssa sopimallaan tavalla noutanut asiakirjoja haastemieheltä tiettynä ajankohtana tai myöhemminkään. A ei ollut myöskään muulla tavoin ollut yhteydessä haastemieheen tai vastannut yhteydenottopyyntöihin. Kun A oli kuitenkin ollut siten tavoitettavissa, että haasteen tiedoksianto olisi ollut mahdollista suorittaa tavanomaisin toimenpitein, ei A:n voitu katsoa pakoilleen haasteen tiedoksiantoa rikoslain 8 luvun 4 §:n 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla eikä sanottu syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamisen edellytys täyttynyt. (Ään.)
RL 8 luku 4 §
Asian käsittely alemmissa oikeuksissa
Hakemus syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamisesta
Syyttäjä oli toimittanut 19.9.2012 käräjäoikeudelle haastehakemuksen, jossa hän vaati A:lle rangaistusta 1.6.2006 - 5.10.2010 tehdyistä kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä tai toissijaisesti työsyrjinnästä, työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta ja vuosilomarikkomuksesta sekä 1.6.2006 - 31.12.2010 tehdystä työaikarikkomuksesta.
Syyttäjä pyysi 4.10.2012 käräjäoikeudelle toimittamassaan hakemuksessa syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamista, koska syyteoikeus oli vanhentumassa ainakin osittain lokakuussa 2012. A oli sopinut hakevansa haastehakemuksen haastemieheltä, mutta ei ollut kuitenkaan saapunut sovittuna ajankohtana tai ilmoittanut esteestä. Tämän jälkeen haastemiehet eivät olleet saaneet puhelimitse yhteyttä A:han tai tavoittaneet häntä muutoinkaan. A mitä ilmeisimmin pakoili haasteen tiedoksiantoa. Lisäksi asian laatuun nähden erittäin tärkeä yleinen etu vaati syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamista.
Etelä-Savon käräjäoikeuden päätös 4.10.2012
Rikoslain 8 luvun 4 §:n mukaan syyteoikeuden vanhentumisaikaa voidaan hakemuksesta jatkaa kerran yhdellä vuodella muun muassa, jos rikoksesta vastaajaksi haastettava pakoilee eikä hänelle sen vuoksi todennäköisesti saataisi annetuksi haastetta tiedoksi ennen vanhentumisajan päättymistä, ja erittäin tärkeä yleinen etu vaatii vanhentumisajan jatkamista.
Käräjäoikeus totesi, että A:lle vaadittiin rangaistusta rikoksista, joista osassa syyteoikeus vanhentui 4.10.2012 jälkeen. Käräjäoikeus katsoi syyttäjän hakemuksesta ilmenevän perusteella, että A oli ollut tietoinen tiedoksiannettavasta asiasta ja siitä, että haastemiehet olivat yrittäneet tavoittaa häntä haasteen tiedoksiantamista varten siinä kuitenkaan onnistumatta. Oli ilmeistä, että rikoksista vastaajaksi haastettava A pakoili. Ottaen huomioon haasteen tiedoksiannolle ennen vanhentumista jäljellä oleva aika oli todennäköistä, ettei A:lle saataisi annetuksi haastetta tiedoksi ennen vanhentumisajan päättymistä.
Ottaen huomioon kysymyksessä olevien rikosten laatu ja yhteiskunnallinen merkitys syyteoikeuden vanhentuminen heikentäisi rikosoikeudellisen järjestelmän uskottavuutta. Sen vuoksi myös erittäin tärkeä yleinen etu vaati vanhentumisajan jatkamista.
Syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamisen peruste huomioon ottaen A:lle ei ollut varattu asiassa tilaisuutta tulla kuulluksi hakemuksen johdosta.
Käräjäoikeus jatkoi syyteoikeuden vanhentumisaikaa 4.10.2013 saakka aikavälillä 1.6.2006 - 5.10.2010 tapahtuneiksi väitettyjen, haastehakemuksesta 19.9.2012 ilmenevien rikosten osalta.
Asian on ratkaissut käräjätuomari Johanna Venemies.
Itä-Suomen hovioikeuden päätös 5.12.2012
A kanteli käräjäoikeuden päätöksestä hovioikeuteen.
Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden päätöksen perustelut ja hylkäsi kantelun.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Halijoki, Jukka Soininen ja Tuulikki Räsänen.
Muutoksenhaku Korkeimmassa oikeudessa
Valituslupa myönnettiin.
A vaati valituksessaan, että hovioikeuden päätös kumotaan ja syyttäjän vaatimus syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamisesta hylätään.
Syyttäjä vastasi A:n valitukseen ja vaati sen hylkäämistä.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
Asian tausta
1. Syyttäjä on vaatinut 19.9.2012 käräjäoikeudelle jättämässään haastehakemuksessa A:lle rangaistusta 1.6.2006 - 5.10.2010 tehdyistä kiskonnantapaisesta työsyrjinnästä tai toissijaisesti työsyrjinnästä, työturvallisuusrikoksesta, työaikasuojelurikoksesta ja vuosilomarikkomuksesta sekä 1.6.2006 - 31.12.2010 tehdystä työaikarikkomuksesta.
2. Syyttäjä on pyytänyt 4.10.2012 käräjäoikeudelle toimittamassaan hakemuksessa syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamista, koska syyteoikeus oli vanhentumassa ainakin osittain lokakuussa 2012. Syyttäjän mukaan A mitä ilmeisimmin pakoili haasteen tiedoksiantoa. Lisäksi asian laatuun nähden erittäin tärkeä yleinen etu vaati syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamista.
3. Käräjäoikeus on katsonut syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamisen edellytysten täyttyvän ja jatkanut vanhentumisaikaa 4.10.2013 saakka haastehakemuksesta ilmenevien, aikavälillä 1.6.2006 - 5.10.2010 tapahtuneiksi väitettyjen rikosten osalta. Hovioikeus on hylännyt A:n käräjäoikeuden päätöksestä tekemän kantelun.
Kysymyksenasettelu
4. Syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamisesta säädetään rikoslain 8 luvun 4 §:ssä. Syyteoikeuden vanhentumisaikaa voidaan hakemuksesta jatkaa kerran yhdellä vuodella, jos 1) rikoksen esitutkinta vaatii erityisiä, aikaa vieviä tutkintatoimenpiteitä, joiden vuoksi tutkinta olisi vanhentumisajan päättyessä selvästi keskeneräinen, 2) rikos on tullut esitutkintaan poikkeuksellisen myöhään tai 3) rikoksesta vastaajaksi haastettava pakoilee eikä hänelle sen vuoksi todennäköisesti saataisi annetuksi haastetta tiedoksi ennen vanhentumisajan päättymistä, ja erittäin tärkeä yleinen etu vaatii vanhentumisajan jatkamista.
5. Asiassa on kysymys syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamisen edellytyksistä A:han kohdistettujen työsyrjintää, työturvallisuusrikosta, työaikasuojelurikosta ja vuosilomarikkomusta koskevien syytteiden osalta. Arvioitavana on se, onko A pakoillut haasteen tiedoksiantoa syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamisen edellyttämällä tavalla. Jos A:n katsotaan menetelleen sanotulla tavalla, tulee vielä arvioitavaksi, vaatiiko erittäin tärkeä yleinen etu vanhentumisajan jatkamista.
Syyteoikeuden vanhentumisajan jatkaminen
6. Oikeus nostaa rikoksesta syyte vanhentuu rikoslain 8 luvussa säädetyn mukaisesti. Rikoslain 8 luvun 1 §:ssä syyteoikeuden vanhentuminen on porrastettu rikoksesta säädetyn enimmäisrangaistuksen mukaan kahdesta kahteenkymmeneen vuoteen. Mikäli tietystä rikoksesta säädetty ankarin rangaistus on elinkautinen vankeus, syyteoikeus ei vanhennu lainkaan. Pykälän 3 ja 4 momentissa on lisäksi säädetty erityisiä vähimmäisvanhentumisaikoja tiettyjen rikosten osalta.
7. Syyteoikeuden vanhentuminen rajaa rikosten rangaistavuuden ajallista ulottuvuutta. Syyteoikeuden vanhentumisajan jatkaminen yksittäistapauksessa merkitsee poikkeusta edellä kuvatuista yleisistä vanhentumisajoista. Tämän johdosta syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamisen edellytyksiä on perusteltua tulkita suppeasti. Myös lain esitöissä on painotettu sitä, että syyteoikeuden vanhentumisajan jatkaminen on poikkeuksellinen menettely (HE 27/1999 vp s. 21 - 22 ja LaVM 1/2001 vp s. 4).
8. Syyteoikeuden vanhentumisajan jatkaminen edellyttää erittäin tärkeän yleisen edun lisäksi jonkin rikoslain 8 luvun 4 §:n 1 - 3 kohdissa mainitun edellytyksen täyttymistä. Pykälän 1 ja 2 kohdat liittyvät rikoksen esitutkinnan laajuuteen tai poikkeuksellisen myöhäiseen vireilletuloon. Nyt kysymyksessä oleva syyteoikeuden vanhentumisajan jatkaminen rikoslain 8 luvun 4 §:n 3 kohdan perusteella edellyttää, että vastaajaksi haastettava pakoilee ja ettei häntä tämän vuoksi todennäköisesti saada määräajassa haastetuksi vastaajaksi.
9. Korkein oikeus toteaa, että vanhentumisajan jatkamisella ei ole ollut tarkoitus korvata haastemiehen normaaleja aktiivisia toimenpiteitä haastettavan tavoittamiseksi. Sen, ettei henkilöä saada haastettua ennen vanhentumisajan päättymistä, tulee siten johtua vastaajaksi haastettavan pakoilusta eikä esimerkiksi siitä, että haastamistoimiin on ryhdytty myöhään tai että haastettavaa ei ole tavoiteltu riittävän aktiivisesti.
10. Käytännössä haastettavat usein itse hakevat haasteen haastemiehen otettua tässä tarkoituksessa yhteyttä. Rikoksesta epäillylle ei kuitenkaan ole säädetty velvollisuutta itse hakea haastetta. Lainkohdassa tarkoitettuna pakoiluna ei voida pitää pelkästään sitä, että henkilö jättää noutamatta haasteen haastemiehen otettua yhteyttä tai muuten pysyy passiivisena, mikäli tähän ei liity esimerkiksi toistuva virheellisten tietojen antaminen tai muunlainen tietoinen pakoilu.
11. Lainkohdassa tarkoitettu pakoilu saattaa sen sijaan muiden edellytysten täyttyessä olla kyseessä sellaisissa tilanteissa, joissa henkilö tietoisena syyteoikeuden vanhenemisesta antaa olinpaikastaan harhaanjohtavia tietoja tai itse aktiivisesti hakeutuu sellaisiin olosuhteisiin, ettei häntä voida tavoittaa ennen vanhentumisajan päättymistä. Hallituksen esityksen perusteluissa on esimerkkinä mainittu pakoilutarkoituksessa ajoitettu ja toteutettu ulkomaanmatka (HE 27/1999 vp s. 22).
A:n menettely
12. Syyttäjän esittämän selvityksen mukaan haastemies on ollut puhelimitse yhteydessä A:han keskiviikkona 26.9.2012, jolloin on sovittu, että A noutaa asiakirjat haastemieheltä samana päivänä kello 15.30 - 16.00. A ei ole saapunut sovittuna aikana. Seuraavan kerran A:ta on tavoiteltu tiistaina 2.10.2012, jolloin haastemiehet ovat käyneet hänen kotiosoitteessaan, jättäneet yhteydenottopyynnön ja etsineet häntä illalla kotiosoitteesta ja sen ympäristöstä. Kahtena seuraavana päivänä A:ta on etsitty kotiosoitteesta ja hänen autoaan on etsitty kaupungintalon pysäköintipaikalta. A:n kesämökillä on käyty. A:han ei ole saatu yhteyttä puhelimitse.
13. Syyttäjän mukaan A:n olisi tullut ottaa yhteyttä haastemieheen jätettyään noutamatta haasteen sovittuna aikana. A on puolestaan ilmoittanut, ettei hän ole päässyt sovittuna aikana tapaamaan haastemiestä työtehtäviensä vuoksi. Hän on ollut tavoitettavissa kaupungin keskustassa sijaitsevassa vaalitoimistossa tai vaalityössä kadulla. Hän on lisäksi osallistunut kunnallisten luottamustehtäviensä vuoksi useisiin kokouksiin, joiden ajankohdat ovat olleet julkisesti nähtävissä.
14. Asiassa on riidatonta, että A ei ole ottanut yhteyttä haastemieheen jätettyään saapumatta sovittuna aikana. Hän ei ole myöskään vastannut haastemiesten yhteydenottopyyntöihin. Alempien oikeuksien tavoin Korkein oikeus katsoo, että A on tiennyt haastemiesten yrittävän tavoittaa häntä haasteen tiedoksiantamista varten. Siitä, onko A ollut tietoinen syyteoikeuden vanhentumisajan päättymisen käsilläolosta, ei ole esitetty selvitystä.
15. A:n menettelyssä on ollut nähtävissä välttelyn piirteitä siltä osin kuin hän on vastoin lupaustaan jättänyt hakematta haasteen keskiviikkona 26.9.2012. Toisaalta haastemiehet ovat tämän ajankohdan jälkeen tavoitelleet A:ta vasta seuraavana tiistaina 2.10.2012. A:n ei ole osoitettu hakeutuneen sellaisiin olosuhteisiin, ettei häntä voitaisi tavoittaa. Hän on ollut tarkasteltavana ajanjaksona muun muassa luottamustehtäviensä hoitamisen johdosta siten tavoitettavissa, että haasteen tiedoksianto olisi ollut mahdollista suorittaa.
16. Korkein oikeus katsoo, että näissä olosuhteissa A:n edellä kuvattu menettely ei ole sellaista, että hänen voitaisiin katsoa pakoilleen haasteen tiedoksiantoa rikoslain 8 luvun 4 §:n 3 kohdassa tarkoitetulla tavalla. Syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamisen edellytykset eivät tämän johdosta täyty. Asiassa ei ole tarpeen arvioida sitä, olisiko erittäin tärkeä yleinen etu vaatinut syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamista.
Päätöslauselma
Hovioikeuden päätös kumotaan.
Syyttäjän vaatimus syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamisesta hylätään.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pertti Välimäki (eri mieltä), Hannu Rajalahti, Marjut Jokela (eri mieltä), Jorma Rudanko ja Tuula Pynnä. Esittelijä Kirsi Kohonen.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Oikeusneuvos Jokela: Toisin kuin enemmistö katson, että A on pakoillut haasteen tiedoksiantamista niin, että rikoslain 8 luvun 4 §:n 3 kohdan mukainen edellytys syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamiselle on täyttynyt. Katson lisäksi, että haastehakemuksessa kuvattu laajamittainen työsyrjintä ja siihen liittyneet työnantajavelvoitteiden laiminlyöntejä koskevat rikokset muodostavat sen kaltaisen menettelyn, että erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamista.
Haasteen tiedoksiannon pakoileminen
Rikoslain 8 luvun 4 §:n säännöstä syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamisesta on perusteltu sillä, että enimmäisrangaistusaikaan perustuva vanhentumisjärjestelmä on muutoin tarpeettoman jäykkä. Seuraamusjärjestelmän uskottavuuden kannalta on pidetty haitallisena sitä, että syytettä vältellään pakoilemalla, kunnes vanhentumisaika loppuu (HE 27/1999 vp s. 12 - 13). Syyteoikeuden pidentäminen on kuitenkin poikkeuksellinen menettely, joka kaikissa soveltamistilanteissa edellyttää myös erittäin tärkeän yleisen edun vaatimuksen täyttymistä. Syyteoikeuden vanhentumisaikaa voidaan jatkaa vain yhdellä vuodella, ja jatkamista voi hakea vain yhden kerran. Vanhentumisajan jatkamiseen on käytännössä turvauduttu harvoin.
Tarve syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamiseen haastettavan pakoilemisen johdosta kytkeytyy läheisesti siihen, miten vanhentumisajan katkaiseminen on säännelty. Rikoslain 8 luvun 3 §:n mukaan syyteoikeuden vanhentumisaika katkeaa, kun haaste on annettu vastaajalle laillisesti tiedoksi tai kun rangaistusvaatimus on esitetty oikeudenkäynnissä henkilökohtaisesti läsnä olevalle vastaajalle. Rikosasiassa haasteen tiedoksiantoa ei voida toimittaa oikeudenkäymiskaaren 11 luvun 7 §:n mukaisena sijaistiedoksiantona, vaikka vastaajan voidaan otaksua välttelevän tiedoksiantoa, eikä myöskään 9 §:n mukaisella kuulutuksella. Syyteoikeuden vanhentumisen katkeaminen edellyttää siis haastettavan tavoittamista siten, että haastaminen voidaan toimittaa henkilökohtaisesti. Haasteen tiedoksiantaminen kuuluu pääsääntöisesti tuomioistuimen tehtäviin.
Ensimmäinen tulkintakysymys koskee sitä, mitä rikoslain 8 luvun 4 §:n 3 kohdassa tarkoitetaan rikoksesta vastaajaksi haastettavan pakoilemisella. Lain esitöiden mukaan osoituksena haastemiehen pakoilusta voidaan pitää varsinkin ulkomaille matkustamista vähän ennen syyteoikeuden vanhentumista ja ainakin silloin, kun haastettavan katsotaan olevan tietoinen odotettavissa olevasta syyteoikeuden vanhentumisesta (HE 27/1999 vp s. 22). Kyseisen esimerkkitapauksen ohella säännöstä ja sen tarkoitusta kuvataan laajemmin perustelulla, jonka mukaan tuskin olisi hyväksyttävää, että syyteoikeus saadaan vanhentumaan sopivasti ajoitetulla ulkomaanmatkalla tai muulla vastaavalla viranomaisten välttelyllä ja vältytään siten mahdollisesta rikosoikeudellisesta vastuusta.
Pakoilua ei ole perusteltua ymmärtää vain ulkomaille tai toiselle paikkakunnalle tapahtuvana konkreettisena pakenemisena taikka piileskelynä. Pakoilua voi olla monenlainen käyttäytyminen, josta ilmenee tarkoituksellinen tiedoksiannon välttely. Koska säännöksen soveltamisen poikkeuksellisuus on toteutettu asettamalla yleiseksi edellytykseksi erittäin tärkeän yleisen edun vaatimus, kohdissa 1 - 3 mainittuja soveltamisedellytyksiä ei ole tarvetta tulkita erityisen kapeasti. Toisaalta on selvää, ettei haastettavalla ole velvollisuutta pyrkiä myötävaikuttamaan tiedoksiannon onnistumiseen. Pakoilemisesta voi olla kysymys ensinnäkin vain silloin, kun haastemies on asianmukaisesti pyrkinyt etsimään vastaajaa tämän kotiosoitteesta tai muusta haastemiehen tiedossa olevasta olinpaikasta sekä yrittänyt tavoittaa haastettavaa myös puhelimitse ja muilla käytettävissä olevilla yhteydenottotavoilla. Toiseksi on edellytettävä, että olosuhteista on objektiivisesti arvioituna pääteltävissä, että vastaaja omilla toimillaan pyrkii pysymään haastemiehen tavoittamattomissa ja estämään näin haasteen tiedoksiantamisen. Säännöksessä ei kuitenkaan edellytetä, että pakoileminen tapahtuisi - ja olisi osoitettava tapahtuneen - juuri syyteoikeuden vanhentumista varten.
Syyttäjän esittämästä selvityksestä käräjäoikeuden haastemiesten toimenpiteistä A:n haastamiseksi käy ilmi seuraavaa: Haastemiehen 21.9. ja 24.9.2012 A:n puhelinvastaajaan ja tämän kotiosoitteeseen jättämien yhteydenottopyyntöjen jälkeen A oli 24.9.2012 puhelimitse ilmoittanut noutavansa haasteasiakirjat haastemieheltä. A:n jätettyä asiakirjat noutamatta haastemies oli uudestaan 26.9.2012 soittanut A:lle, joka oli luvannut noutaa asiakirjat samana päivänä kello 15.30 - 16.00. A oli syytä ilmoittamatta jättänyt saapumatta, eikä häneen tämän jälkeen ollut enää saatu yhteyttä. Haastemiehet olivat 2.10.2012 ja 3.10.2012 eri vuorokaudenaikoina turhaan yrittäneet etsiä A:ta tämän asunnolta ja sen ympäristöstä. A:n autoa oli etsitty kaupungintalon pysäköintipaikalta. A:lle soitetut puhelut olivat siirtyneet vastaajaan, jonne oli jätetty useita yhteydenottopyyntöjä. Yhteydenottopyyntöjä oli jätetty myös A:n kotona olleelle naisystävälle, joka oli ilmoittanut A:n voivan olla kesämökillään. Siellä haastemiehet olivat käyneet 4.10.2012 eli viimeisenä haasteen tiedoksiantamisen päivänä.
Syyttäjän haastehakemus oli toimitettu käräjäoikeuteen 19.9.2012, joten aikaa käräjäoikeuden antaman haasteen tiedoksiantamiseen oli jäänyt kaksi viikkoa. Selvitys osoittaa, että haastemiehet olivat yrittäneet etsiä A:ta tämän asunnolta ja sen ympäristöstä sekä muista haastemiesten tiedossa olleista mahdollisista olinpaikoista ja että he olivat yrittäneet tavoittaa A:ta myös puhelimitse ja jättämällä yhteydenottopyyntöjä tämän kotiväelle. Tuloksettomat etsinnät, sovittujen tapaamisten noudattamatta jättäminen ja tämän jälkeen tapahtunut puhelinyhteyden katkaiseminen samoin kuin hänen kotoaan saatu virheellinen tieto A:n mahdollisesta olinpaikasta johtavat perustellusti siihen päätelmään, että A pakoilee haasteen tiedoksiantamista.
A ei ole kiistänyt edellä kuvattuja haastemiesten yhteydenottoyrityksiä, mutta hän on kiistänyt pakoilleensa ja on kertonut olleensa kyseisenä ajanjaksona enimmäkseen puolueen vaalitoimistossa ja kaupungilla jakamassa vaalimainoksia. Lisäksi hän oli todistettavasti ollut läsnä neljässä kaupungin luottamuselimen kokouksessa. Näitä olinpaikkatietoja ei ole kiistetty.
A:n väitettä siitä, että hänet olisi voitu helposti tavoittaa luottamuselinten kokouksista taikka vaalitoimistosta tai mainoksia jakamasta kaupungilta, on arvioitava suhteessa haastamisyrityksistä ja A:n menettelystä annettuun riidattomaan selvitykseen. Haastemiehet ovat tavoittaneet A:n puhelimitse kaksi kertaa, ja hän on siis 24.9.2012 alkaen ollut tietoinen siitä, että häntä tavoitellaan haasteen tiedoksiantamista varten. Lupauksilla asiakirjojen noutamisesta hän on antanut haastemiehille harhaanjohtavaa tietoa ja on näin viivästyttänyt muihin haastetoimiin ryhtymistä. A:n kotoa haastemiehille on annettu erehdyttävää tietoa hänen olinpaikastaan. A:n tosiasiallista olinpaikkaa ei ole voitu puhelimitsekaan selvittää, koska aikaisemmasta tavastaan poiketen hän on lakannut vastaamasta puhelimeen. Vaikka vaalityö on uskottava selitys sille, miksei A:ta ole tavoitettu asunnoltaan, edellä mainitut muut seikat osoittavat A:n pakoilleen haasteen tiedoksiantamista.
Syyttäjä on hakenut syyteoikeuden vanhentumisajan pidentämistä vasta, kun on ollut jo aivan selvää, ettei haasteen tiedoksiantoa voida toimittaa ajoissa. Näin ollen täyttyy myös 3 kohdassa asetettu vaatimus siitä, että haastettavan pakoilemisen vuoksi haastetta ei todennäköisesti saataisi annetuksi hänelle tiedoksi ennen vanhentumisajan päättymistä.
Erittäin tärkeän yleisen edun vaatimus
Edellä todetulla tavalla rikoslain 8 luvun 4 §:n soveltamisen yleisenä edellytyksenä syyteoikeuden vanhentumisen jatkamiselle on, että erittäin tärkeä yleinen etu niin vaatii. Säännös on saanut sisältönsä eduskuntakäsittelyn aikana, jolloin soveltamisedellytyksiä tiukennettiin ja täsmennettiin hallituksen esityksessä ehdotetusta (LaVM 1/2001 vp s. 4). Lakivaliokunnan mietinnössä todetaan muun muassa, että syyteoikeuden vanhentumisajan jatkaminen on poikkeuksellinen menettely, jonka käyttämistä on tapauskohtaisesti tarkoin harkittava. Lisäksi mietinnössä esitetään, että erittäin tärkeän yleisen edun voidaan katsoa vaativan vanhentumisajan jatkamista lähinnä silloin, kun kysymys on vakavasta rikoksesta.
Rikoksen vakavuutta voidaan yleensä arvioida rangaistusasteikon perusteella. Toisaalta myös syyteoikeuden vanhentumisajan pituus määräytyy enimmäisrangaistuksen mukaan. Jos näin ymmärretty rikoksen vakavuus olisi vanhentumisajan jatkamisen ratkaiseva kriteeri, se merkitsisi sitä, että vain ennestään pitkiä vanhentumisaikoja voitaisiin edelleen pidentää. Säännös on kuitenkin soveltamisalaltaan yleinen. Hallituksen esityksessä esimerkkeinä rikoksista, joissa vanhentumisajoista poikkeaminen saattaa olla tarpeellista, on mainittu talous- ja työrikokset (HE 27/1999 vp s. 12). Tässä yhteydessä on viitattu myös eduskunnan työasiainvaliokunnan lausuntoon (TyVL 1/1994 vp), jossa työturvallisuusrikosten rangaistusasteikkoa on pidetty ongelmallisena juuri syyteoikeuden vanhentumisen kannalta.
Käytännössä mahdollisuus jatkaa syyteoikeuden vanhentumisaikaa voikin olla erityisen tarpeellinen muiden kuin perinteisten rikosten osalta, koska niissä esitutkinta on usein vaivalloista ja hidasta tai ne tulevat viiveellä tai sattumanvaraisesti viranomaisten tietoon. Vaikka rikoksen vakavuus on ensisijainen kriteeri, erityisen tärkeän yleisen edun vaatimusta on arvioitava myös muilla perusteilla. Työntekijöiden suojelu ja ihmisten yhdenvertaisuus ovat keskeisiä perusarvoja. Yhteiskunnan kannalta on erityisen tärkeää saattaa tuomioistuimen tutkittavaksi niiden vakavaa loukkaamista koskevat asiat ja saattaa tekijät vastuuseen mahdollisista rikoksistaan.
Tässä tapauksessa syyttäjän haastehakemuksen mukaan A on syyllistynyt työsyrjintään muun muassa maksamalla yrityksessään toimineille 17 virolaiselle työntekijälle usean vuoden ajan huonompaa palkkaa - yhteensä 716 363 euron määrän - kuin mitä työehtosopimuksessa on edellytetty ja mitä on maksettu vastaavaa työtä tehneille suomalaisille työntekijöille. Haastehakemuksen mukaan A on syyllistynyt työturvallisuusrikokseen teettämällä virolaisilla työntekijöillä jatkuvasti ja olennaisesti vuorokausi- ja viikkolepoajat ylittävää työtä niin, että heidän turvallisuutensa ja terveytensä työssä on vaarantunut. Samaan tekokokonaisuuteen liittyvät myös työaikasuojelurikos, joka on perustunut työaika- ja vuosilomakirjanpidon laiminlyömiseen virolaisten työntekijöiden osalta, sekä työaikarikkomus ylitöiden teettämisestä heillä moninkertaisena sallittuun määrään nähden.
A:n väitetty menettely on siis jatkunut systemaattisesti vuosien ajan aina siihen saakka, kunnes yhtiön toiminta on päättynyt konkurssiin. Se on kohdistunut useaan alkuperältään ulkomaalaiseen työntekijään. Heidän saamatta jääneet ansionsa ja vastaavasti yrityksen saama oikeudeton taloudellinen etu ovat olleet huomattavan suuret. A:n väitetty menettely muodostaa yhden tekokokonaisuuden, jonka moitittavuutta voidaan arvioida kokonaisuuden eikä yksinomaan yksittäisten rikosten rangaistusasteikon kautta. On perusteltua, että kaikkia tekoja voidaan yhdessä selvittää ja tutkia myös tuomioistuimessa. Kyseisten rikosten esitutkinta on asian luonteen ja useiden ulkomaalaisten kuultavien johdosta ollut aikaa vievää ja se onkin valmistunut vasta 14.9.2012 eli vain kolme viikkoa ennen syyteoikeuden vanhentumisajan päättymistä. Katson, että erittäin tärkeä yleinen etu vaatii syyteoikeuden vanhentumisajan jatkamista niin, että A:n menettely voidaan saattaa kokonaisuudessaan tuomioistuimen tutkittavaksi.
Näillä perusteilla hyväksyn hovioikeuden päätöksen lopputuloksen.
Oikeusneuvos Välimäki: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Jokela.