16.5.2013

Asian tausta ja toimitusositus

Pesänjakaja toimitti 15.1.2009 osituksen 22.3.2007 avioeroon tuomittujen A:n ja B:n välillä. A vaati ositustoimituksessa osituksen sovittelemista niin, että hänen isältään perintönä saamansa tila X sekä hänen omistamansa puolet puolisoiden yhdessä omistamasta tilasta Y, jolla sijaitsi asianosaisten kesämökki, katsotaan omaisuudeksi, johon B:llä ei ole avio-oikeutta.

Pesänjakaja totesi, että A oli saanut X:n tilan perintönä. A:n isä oli kuollut jo 1986. Perintöosuus oli jakokirjan mukaan tullut A:lle kuitenkin vasta syksyllä 2006. Jakokirja oli tosiasiallisesti vahvistettu vasta ositusperusteen syntymisen ja osapuolten erilleen muuttamisen jälkeen. B ei ollut panoksellaan millään tavoin vaikuttanut tämän varallisuuden kertymiseen tai säilyttämiseen.

Toisaalta puolisoiden avioliitto oli kestänyt noin 30 vuotta. Avioliitosta oli syntynyt ja kasvatettu kolme lasta. Molemmat osapuolet olivat olleet ansiotyössä koko avioliiton ajan. Yhdessäolon aikana oli hankittu yhteisiin nimiin omaisuutta, kuten asunto sekä kesämökki, pääosin avioliiton aikaisilla tuloilla. Nämä seikat eivät sinänsä puoltaneet sovittelua.

Kokonaisharkinnan perusteella pesänjakaja katsoi, että normaali ositus johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen ja siihen, että B saisi perusteetonta taloudellista etua. Sen vuoksi pesänjakaja sovitteli ositusta niin, että tila X katsottiin kahdelta kolmasosalta avio-oikeudesta vapaaksi omaisuudeksi. Tilan Y osalta A:n sovitteluvaatimus hylättiin.

Jakopäätöksessään pesänjakaja määräsi muun muassa, että A sai sanotut kaksi kolmasosaa tilasta X sekä puolisoiden vakituisena asuntonaan käyttämän huoneiston hallintaan oikeuttavat asunto-osakeyhtiön osakkeet. B taas sai muun muassa sanotun tilan Y sekä tasinkona A:lta yhden kolmasosan tilasta X.

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 23.6.2010

Molemmat osapuolet moittivat ositusta. A uudisti sovitteluvaatimuksensa. B vaati, että A:n sovitteluvaatimus hylätään, että asunto-osakeyhtiön osakkeet määrätään hänelle ja että tila Y sijoitetaan A:n osuuteen tai se määrätään pesänjakajan toimesta myytäväksi.

Sovittelun osalta käräjäoikeus totesi, että oikeuskäytännön ja lain esitöiden perusteella sovittelun edellytyksenä pidettävää perusteetonta taloudellista etua syntyisi esimerkiksi silloin, kun varattomammalle osapuolelle tulee ansiotonta hyötyä osituksessa. Ansiottomaksi hyöty katsotaan erityisesti silloin, kun avioliitto on ollut lyhytkestoinen. Lisäksi tähän ansiottoman hyödyn arviointiin vaikuttavat puolisoiden avioliiton aikaiset toimet yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi.

H:n puolisoiden avioliittoa ei voitu pitää lyhytkestoisena. Heidät oli vihitty vuonna 1976 ja liitto oli päättynyt eroon 2007. Heillä oli kolme nyt jo aikuista lasta. Molemmat olivat olleet lähes koko avioliiton ajan hyväpalkkaisissa työsuhteissa. Asiassa ei ollut epäilystä siitä, etteivätkö molemmat olleet osallistuneet omalla panoksellaan lasten hoitoon, perheen elatukseen ja yhteisen omaisuuden kartuttamiseen.

Käräjäoikeus totesi, että avioliittolain aviovarallisuusjärjestelmän pääperiaate oli se, että molemmilla puolisoilla oli avio-oikeus toistensa omaisuuteen. Avioliittolain 103 b §:n mukainen sovittelu oli poikkeustilanne ja tuli kysymykseen vain siinä kerrotuissa tilanteissa. H:n puolisoiden osituksessa näitä ei ollut olemassa. Siten puolisoiden kaikkea omaisuutta oli pidettävä heidän aviovarallisuutensa piiriin kuuluvana. Käräjäoikeus kumosi pesänjakajan toimittaman sovittelun.

Tilan Y osalta käräjäoikeus totesi, ettei B ollut halunnut kiinteistöä osuuteensa. Kiinteistöä ei voitu sijoittaa myöskään A:n osuuteen, koska ositettavana olevat varat eivät sen jälkeen riittäisi B:n osuuteen. Yhteishallinnointi oli myös ilmeisen mahdotonta, joten kiinteistön jakaminen murto-osiin ei ollut tarkoituksenmukainen ratkaisu. Sen vuoksi käräjäoikeus antoi osituksen toimittamiseksi pesänjakajalle oikeuden myydä kiinteistö.

Asunto-osakkeita koskevilta osin käräjäoikeus pysytti osituksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Tapio Lalin.

Helsingin hovioikeuden tuomio 1.4.2011

A valitti ja vaati muun muassa, että ositusta sovitellaan hänen ositustoimituksessa vaatiminsa tavoin. Lisäksi hän vaati, että pesänjakajalle ei anneta oikeutta myydä tilaa Y ja että siihen muodostetaan yhteisomistussuhde. B vaati muun ohella, että asunto-osakkeet määrätään hänelle.

Hovioikeus totesi, että kummankin puolison kaikki omaisuus oli avio-oikeuden alaista. A:n vastikkeettomasti saama omaisuus oli sinänsä tyypillisesti sellaista omaisuutta, jonka hankkimiseen tai saamiseen toinen puoliso ei ole myötävaikuttanut millään lailla. Yksinomaan tämä seikka ei kuitenkaan ole ratkaiseva, vaan sovittelun edellytysten arviointi on kokonaisharkintaa, jossa otetaan huomioon kaikki avioliittolain 103 b §:n 1 momentissa tarkoitetut perusteet. Sovittelua vastaan on se, että kumpikin puoliso on pitkään eli noin 30 vuotta kestäneen avioliiton aikana kykyjensä mukaisesti osallistunut perheen elatukseen. Heillä on ollut suunnilleen yhtä suuret tulot ja suurin osa osituskirjan mukaan arvoltaan noin 667 000 euron arvoisesta omaisuudesta on yhteistä. Ottaen huomioon edellä mainitut seikat sekä puolisoille osituksessa ilman sovittelua tuleva omaisuuden määrä, ei osituksen lopputulos muodostu A:n kannalta kohtuuttomaksi eikä B myöskään saisi perusteetonta etua. Hovioikeus katsoi, ettei sovittelulle ollut edellytyksiä eikä muuttanut tältä osin käräjäoikeuden tuomiota.

Tilan Y osalta hovioikeus lausui, että avioliittolain 85 §:n 3 momentin mukaan, jos puolisoilla on yhteistä omaisuutta, on omaisuus vaadittaessa jaettava omaisuuden osituksessa taikka erottelussa. Sanotussa lainkohdassa ei ole tarkemmin määritelty, mitä omaisuuden jakamisella tarkoitetaan. Oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa on katsottu, että osituksen päätarkoituksen, puolisoiden aviovarallisuussuhteen purkamisen, toteuttamiseksi yhteisomistussuhteet ja yhteiset velkasuhteet on yleensä lopetettava. Yhteisomistussuhteen pysyttäminen olisi epätarkoituksenmukaista ainakin silloin, kun kumpikin osapuoli ei suostu yhteisomistussuhteen pysyttämiseen, koska eräistä yhteisomistussuhteista annetun lain mukaan yhteisomistussuhde olisi toisen yhteisomistajan vaatimuksesta purettava. Siten käytännössä yhteisomistussuhteen pysyttäminen johtaisi tällöin joka tapauksessa kiinteistön myyntiin. Oikeuskäytännössä on kuitenkin katsottu, että kiinteän omaisuuden yhteisomistussuhde voidaan osituksessa pysyttää, jos kiinteistö kiinteistönmuodostamislainsäädännöstä johtuvien niin sanottujen osittamisrajoituksien estämättä on voitu osituksen jälkeen jakaa kiinteistötoimituksessa (KKO 2002:121). Esitetyn selvityksen perusteella oli ilmeistä, ettei kiinteistöä voitu jakaa kiinteistötoimituksessa eikä A:kaan ollut vedonnut tällaiseen mahdollisuuteen. Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden ratkaisun tältä osin ja pysytti sen.

Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden ratkaisun myös asunto-osakkeita koskevilta osin.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Risto Hänninen, Riitta Virolainen ja Jussi Heiskanen.

Käsittelyratkaisut

A:n vaatimukset

1. A on pesänjakajan toimittamassa osituksessa vaatinut, että ositusta sovitellaan niin, että hänen omistamansa tila X ja puolet tilasta Y sanotussa kylässä ovat omaisuutta, johon B:llä ei ole avio-oikeutta. Pesänjakaja on sovitellut ositusta niin, että kaksi kolmasosaa tilasta X on katsottu omaisuudeksi, johon B:llä ei ollut avio-oikeutta.

2. A on moittiessaan ositusta käräjäoikeudessa toistanut ositustoimituksessa esittämänsä sovitteluvaatimuksen. Käräjäoikeus on B:n moitteesta kumonnut osituksen siltä osin kuin sitä oli soviteltu ja hylännyt A:n sovitteluvaatimuksen kokonaan. A on hovioikeudessa toistanut edelleen sanotun sovitteluvaatimuksensa. Hovioikeus ei ole muuttanut käräjäoikeuden tuomiota sovitteluvaatimuksen osalta.

3. A on Korkeimmassa oikeudessa vaatinut osituksen sovittelemista niin, että B:n oikeutta tasinkoon rajoitetaan siten, että laskennallisesta tasingosta vähennetään 108 000 euroa, joka vastaa puolta tilan X arvosta. Asiassa on ensin kysymys siitä, onko sovitteluvaatimusta sallittua muuttaa tällä tavoin vasta Korkeimmassa oikeudessa.

4. A on häneltä pyydetyissä lausumissa katsonut, ettei muutos merkinnyt kiellettyä kanteenmuutosta. Vaatimus tarkoitti lievempää puuttumista avio-oikeuden ulottuvuuteen kuin aiempi vaatimus. Siltä varalta, että muutos katsottaisiin kielletyksi, A on toissijaisesti vaatinut sovittelua niin, että tila X katsotaan omaisuudeksi, johon B:llä ei ole avio-oikeutta. B on katsonut, ettei sovitteluvaatimuksen muuttaminen ollut sallittua.

5. Oikeudenkäymiskaaren 14 luvun 2 §:n 1 momentissa säädetään, ettei kannetta riita-asiassa saa oikeudenkäynnin aikana muuttaa lukuun ottamatta säännöksen 1 - 3 kohdassa lueteltuja tilanteita. Näistä tilanteista ei nyt ole kysymys. Kanteen muuttamisena ei pidetä kannevaatimusten supistamista tai rajoittamista.

6. Avioliittolain 103 b §:n 2 momentin mukaan ositusta soviteltaessa voidaan määrätä muun muassa, 1) että puoliso ei saa avio-oikeuden nojalla toisen puolison omaisuutta taikka että sanottua oikeutta rajoitetaan tai 2) että tietty omaisuus, jonka puoliso on ansainnut tai saanut puolisoiden asuessa erillään tai joka puolisoilla on ollut avioliittoon mentäessä taikka jonka puoliso on saanut avioliiton aikana perintönä, lahjana tai testamentin nojalla, on omaisuuden osituksessa kokonaan tai osaksi oleva omaisuutta, johon toisella puolisolla ei ole avio-oikeutta. A on aikaisemmin vaatinut säännöksen 2 kohdan mukaisen sovittelukeinon käyttöä. Korkeimmassa oikeudessa hän sen sijaan on vaatinut sovittelua 1 kohdan mukaista keinoa käyttäen.

7. Kanteenmuutoskiellolla pyritään oikeudenkäynnin keskittämiseen ja selkeyteen. Tuomioistuin on sidottu kanteeseen sikäli, ettei se saa ottaa ratkaisussaan tutkittavakseen muita kuin kanteessa esitettyjä vaatimuksia ja niitä oikeustosiseikkoja, joihin kanteen tueksi on vedottu. Vastaajan puolustautumismahdollisuudet puolestaan edellyttävät, että kanne pysyy laissa sallittuja poikkeuksia lukuun ottamatta samana koko oikeudenkäynnin ajan. Muutoksen sallittavuutta on siten arvioitava näistä lähtökohdista.

8. A on ositustoimituksesta lähtien vaatinut osituksen sovittelemista. Hän ei ole muuttanut myöskään niitä perusteita, joilla hän on sovittelua vaatinut. Muutettu vaatimus koskee ainoastaan tapaa, jolla sovittelu olisi tehtävä. Se ei merkitse sitä, että hän olisi vaatinut sovittelua enemmän kuin aikaisemmin. Korkeimmassa oikeudessa esitetty vaatimus merkitsee päinvastoin tosiasiallisesti sitä, että vaatimus on supistunut.

9. Korkein oikeus katsoo, ettei täällä esitetty sovitteluvaatimus ole muuttanut kannetta niin, että oikeudenkäyntimenettelyn kulku ja B:n puolustautumismahdollisuudet olisivat sen vuoksi vaarantuneet. Vaikka vaatimus on muuttunut, kanne ei ole yksilöllisyydeltään toisenlainen kuin alemmissa oikeuksissa esitetty kanne.

10. Avioliittolain 103 b §:n 3 momentin mukaan osituksen sovittelua koskeva vaatimus voidaan tehdä joko osituksessa tai osituksen jälkeen. Kun sovitteluvaatimus tehdään osituksen jälkeen, on noudatettava, mitä osituksen moitteesta ja osituksen pätemättömäksi julistamisesta on voimassa. Osituksen toimittamista koskevien säännösten kannalta ei sen vuoksi voida katsoa olevan estettä sille, että sovitteluvaatimusta myös muutetaan osituksen toimittamisen jälkeen siinäkin tapauksessa, että se on esitetty jo ositustoimituksessa.

11. Edellä todetuin tavoin kysymys ei ole kielletystä kanteen muuttamisesta, vaan täällä esitetty sovitteluvaatimus merkitsee vaatimuksen supistamista. Kanteen supistaminen on sallittua myös muutoksenhakuasteissa. Sen vuoksi Korkein oikeus katsoo, ettei ole estettä tutkia muutettua sovitteluvaatimusta.

[Korkeimman oikeuden ratkaisun kohta 12 ei sisälly selosteeseen.]

Pääasian perustelut

Kysymyksenasettelu

13. Pesänjakaja on sovitellut ositusta niin, että A:n omistama tila X on kahdelta kolmasosalta katsottu omaisuudeksi, johon B:llä ei ole avio-oikeutta. Alemmat oikeudet ovat kumonneet osituksen tältä osin ja hylänneet A:n sovitteluvaatimuksen. Asiassa on kysymys siitä, onko ositusta soviteltava A:n nyt vaatimin tavoin niin, että laskennallista tasinkoa alennetaan 108 000 eurolla.

14. Pesänjakaja on osituksessa varojen tosiasiallisessa jaossa jakanut puolisoiden puoliksi omistaman tilan Y yksin B:lle. B on moittiessaan ositusta vaatinut, että tila sijoitetaan A:n osuuteen tai pesänjakajalle myönnetään lupa kiinteistön myymiseksi. Alemmat oikeudet ovat antaneet pesänjakajalle oikeuden myydä kiinteistö osituksen toimittamiseksi. Korkeimmassa oikeudessa on tältä osin ensisijaisesti kysymys siitä, onko ollut edellytyksiä myöntää pesänjakajalle lupa kiinteistön myymiseksi. Jos edellytyksiä tähän ei ole ollut olemassa, kysymys on siitä, onko tilaan perustettava yhteisomistussuhde.

Osituksen sovittelu

15. Avioliittolain 103 b §:n 1 momentin mukaan ositusta voidaan sovitella, jos ositus muutoin johtaisi kohtuuttomaan lopputulokseen taikka siihen, että toinen puoliso saisi perusteettomasti taloudellista etua. Osituksen sovittelua harkittaessa on otettava erityisesti huomioon avioliiton kestoaika, puolisoiden toiminta yhteisen talouden hyväksi ja omaisuuden kartuttamiseksi ja säilyttämiseksi sekä muut näihin verrattavat puolisoiden taloutta koskevat seikat.

16. A on sovittelun perusteena vedonnut siihen, että hän oli saanut tilan X perintönä 19.11.1986 kuolleelta isältään 5.9.2006 toimitetussa osituksessa ja perinnönjaossa. B ei ollut millään tavoin osallistunut tämän omaisuuden säilyttämiseen ja kartuttamiseen. B saisi perusteetonta taloudellista etua, ellei ositusta sovitella, koska A:n omaisuus oli perinnön vuoksi suurempi.

17. Pesänjakajan tekemän osituslaskelman mukaan A:n omaisuuden säästö on ollut 408 845,74 euroa ja B:n omaisuuden säästö 206 575,64 euroa. Kummankin jako-osuudeksi on tällöin muodostunut 307 710,69 euroa. A:n suoritettavan tasingon määräksi tuli siten osituksen normaalisääntöjen mukaan 101 135,05 euroa. Tila X on osituksessa arvioitu 216 000 euron arvoiseksi. Puolisoiden omaisuuksien säästöjen erotus johtuu siten pääosin tämän tilan arvosta.

18. Puolisoiden avioliitto on kestänyt pitkään, yli 30 vuotta. He ovat toimineet ammateissa, joissa heidän tulotasonsa on ollut hyvä. Kumpikin on osaltaan toiminut yhteisen talouden hyväksi ja yhteisen omaisuuden kartuttamiseksi. Heidän avioliiton aikana hankkimansa omaisuus on pääasiassa yhteistä. Nämä ovat seikkoja, jotka puhuvat sovittelua vastaan.

19. Sovittelua vastaan puhuu lisäksi se, että myös B:n varoihin kuuluu osuus hänen isänsä kuolinpesässä. Pesänjakaja on sovitellut ositusta myös tältä osin ja katsonut osuuden omaisuudeksi, johon A:lla ei ollut avio-oikeutta. Alemmat oikeudet ovat kuitenkin kumonneet sovittelun myös tältä osin. Pesäosuuden arvoksi on osituksessa katsottu 10 000 euroa.

20. A on saanut perinnön isältään jo vuonna 1986. Tilan X hän on saanut hallintaansa ja omistukseensa kuitenkin vasta perinnönjaossa 5.9.2006 eli avioerohakemuksen vireille tulon jälkeen. Omaisuus on hänen vanhempiensa keskinäisen testamentin perusteella ollut siihen asti hänen äitinsä hallinnassa.

21. Puolisoilla on kummallakin siinä määrin omaisuutta, ettei osituksen lopputulos sinänsä muodostu kohtuuttomaksi, vaikka ositusta ei sovitella. A on kuitenkin vasta ositusperusteen synnyttyä saanut perityn omaisuuden hallintaansa. Sen arvo on huomattava hänen muuhun omaisuuteensa nähden. Peritystä omaisuudesta johtuen A:n avio-oikeuden alaisen omaisuuden säästö on suurempi kuin B:n. B ei ole vaikuttanut A:n perintönä saaman omaisuuden kertymiseen tai säilyttämiseen. Korkein oikeus katsoo, että B saisi näissä olosuhteissa perusteettomasti taloudellista etua, ellei ositusta soviteltaisi. Se, että B:n osuus isänsä kuolinpesässä jää sovittelun ulkopuolelle, ei vaikuta tähän arvioon, koska kuolinpesäosuuden arvo on tilan X arvoon nähden pieni. Sen vuoksi Korkein oikeus päätyy siihen, että ositusta on soviteltava.

Sovittelun toimittaminen

22. Edellä mainituin tavoin puolisoiden omaisuuksien säästöjen ero johtuu pääosin tilan X arvosta. Pesänjakajan tekemän laskelman mukaisesti laskennallinen tasinko B:lle olisi ilman sovittelua 101 135,05 euroa. Huomioon ottaen, että B:n osuus isänsä kuolinpesään jää avio-oikeuden piiriin kuuluvaksi omaisuudeksi, Korkein oikeus harkitsee oikeaksi sovitella ositusta siten, että osituslaskelman mukaisesta A:n B:lle suoritettavasta tasingosta vähennetään 90 000 euroa.

Tilan Y osittaminen

23. A on vaatinut hovioikeuden tuomion kumoamista siltä osin kuin pesänjakajalle on annettu myyntilupa tilaan Y ja ositusta muutettavaksi tältä osin siten, että sanottuun kesämökkikiinteistöön perustetaan yhteisomistussuhde tai että se toissijaisesti määrätään hänen osuuteensa. B on vastauksessaan vaatinut myyntiluvan pysyttämistä ja vastustanut yhteisomistussuhdetta.

24. Avioliittolain 98 §:n mukaan ositus on toimitettava siinä järjestyksessä kuin perinnönjaosta on säädetty. Perintökaaren 23 luvun 8 §:n 2 momentissa säädetään, että jollei jakoa muutoin saada toimitetuksi, oikeus voi pesänjakajan esityksestä määrätä, että tietty omaisuus tai tarvittaessa pesän koko omaisuus on pesänjakajan toimesta myytävä.

25. Pesänjakaja on jakanut edellä todetuin tavoin tilan Y B:lle. Pesänjakaja on muutoinkin toimittanut jaon niin, ettei ole tehnyt esitystä minkään omaisuuden myymisestä. Alemmat oikeudet ovat B:n tekemästä vaatimuksesta määränneet tilan myytäväksi.

26. Perintökaaren sanotun säännöksen mukaan omaisuus voidaan määrätä myytäväksi pesänjakajan tekemästä esityksestä. Osituksen osapuolilla ei ole siten oikeutta tehdä oikeudelle esitystä omaisuuden myymiseksi. Tämän vuoksi alempien oikeuksien ei olisi tullut tutkia B:n vaatimusta. Määräys tilan myynnistä on näin ollen kumottava.

27. Avioliittolain 85 §:n 3 momentin mukaan puolisoiden yhteinen omaisuus on vaadittaessa jaettava omaisuuden osituksessa. Korkein oikeus toteaa, että yhteisen omaisuuden jakaminen ei toteudu, mikäli tila jaetaan puolisoiden kesken murto-osiin. Näin ollen pesänjakajan toimittama ositus jää tilan Y osalta pysyväksi.

Osituksen toimittaminen

28. Korkeimman oikeuden toimittama osituksen sovittelu ja alempien oikeuksien ositukseen tekemä ja voimaan jäävä muutos vaikuttavat tosiasiallisessa osituksessa tasingon määrään. A on vaatinut, että tasinko määrätään suoritettavaksi ensisijaisesti osuutena tilasta X ja katsonut toisaalta, että hänellä on oikeus suorittaa tasinko rahana.

29. Kuten ratkaisusta KKO 1975 II 24 ilmenee, osituksessa, jonka pesänjakaja toimittaa, tasinkoa suorittava ei voi itse päättää, mitä hän tasinkona luovuttaa, vaan siitä päättää pesänjakaja. Tähän nähden ja kun tasingon sekä tasoituksen määrääminen soveliaimmin tapahtuu muutoinkin pesänjakajan toimesta, ositus palautetaan tästä ja alempien oikeuksien tuomioista johtuvien muutosten tekemiseksi pesänjakajalle ositustoimitukseen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan seuraavasti:

A:n ja B:n välillä toimitettavaa ositusta sovitellaan niin, että B:n oikeutta tasinkoon rajoitetaan siten, että laskennallisesta tasingosta vähennetään 90 000 euroa.

Korkein oikeus kumoaa pesänjakajalle annetun oikeuden myydä osituksen toimittamiseksi puolisoiden yhdessä omistama tila Y. Pesänjakajan toimittama ositus jää tilan osalta pysyväksi.

Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Ositus palautetaan pesänjakajalle moiteoikeudenkäynnistä johtuvien muutosten tekemiseksi ositukseen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Liisa Mansikkamäki (eri mieltä), Pasi Aarnio, Ilkka Rautio, Timo Esko ja Jorma Rudanko. Esittelijä Katariina Sorvari.