10.4.2013

Ulosmittaus

Itä- ja Keski-Uudenmaan kihlakunnanulosottomiehen 16.4.2010 tekemällä ulosmittauspäätöksellä henkivakuutus oli ulosmitattu edellä mainitun vahingonkorvausvelan suorittamiseksi.

Ulosmittauspäätöksen perustelujen mukaan ulosmittaus oli jatkotoimenpide Helsingin käräjäoikeuden turvaamistoimipäätöksen nojalla 6.9.2005 toimitettuun takavarikkoon siten, että ”täytäntöönpanolla on tässä ulosottoasiassa, nyt puheena olevaan omaisuuteen kohdistettu ulosmittauksen oikeusvaikutukset jo ennen kuin vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin 1 kohdassa säädetty 10 vuoden määräaika on kulunut umpeen”.

Ulosottovalitus

A valitti ulosmittauksesta käräjäoikeuteen ja vaati sen kumoamista. A:n mukaan ulosmittaukset oli kohdistettu sellaiseen omaisuuteen, joka oli vakuutussopimuslain 54 §:ssä rajattu ulosoton ulkopuolelle.

Vantaan käräjäoikeuden päätös 9.7.2010

Käräjäoikeus totesi perusteluissaan, että valituksen kohteena oli 16.4.2010 tehty päätös irtaimen ulosmittauksesta. Tuolloin oli jo kulunut kymmenen vuotta henkivakuutuksen ottamisesta eikä siihen siten ollut saanut kohdistaa enää uutta ulosmittausta. Kysymys oli siitä, vastasiko 6.9.2005 tehty turvaamistoimen täytäntöönpano vakuutussopimuslain 54 §:ssä tarkoitettua ulosmittausta niin, että nyt 16.4.2010 tehtyä ulosmittausta voitiin pitää vain sen jatkotoimena. Ratkaistava oli myös, oliko sillä merkitystä, että rikostuomio oli annettu vasta 8.10.2009, jolloin vakuutuksen ottamisesta oli jo kulunut kymmenen vuotta.

Käräjäoikeus katsoi, ettei vakuutussopimuslain 54 §:n säännös ollut sellaisessa suhteessa ulosottolainsäädäntöön, että sitä olisi pidettävä erityissäännöksenä. Ulosmittauksen käsite voitiin tuon säännöksen yhteydessä ymmärtää samalla tavoin kuin yleensäkin ulosotto-oikeudessa. Ulosottokaaren 4 luvun 1 §:ssä säädetään, että ulosottoperuste, jossa on asetettu rahamääräinen maksuvelvoite, pannaan täytäntöön ulosmittaamalla tarvittava määrä velalliselle kuuluvaa omaisuutta. Ulosottoperusteita koskevan ulosottokaaren 2 luvun 1 §:n mukaan hakijalla tulee olla 2 §:ssä tarkoitettu ulosottoperuste, jossa on asetettu velvoite tai määrätty turvaamistoimi. Tuon 2 §:n mukaan puolestaan ulosottoperuste oli muun muassa tuomioistuimen antama turvaamistoimipäätös.

Näin ollen oli kiistatonta, että myös nyt kysymyksessä oleva 19.8.2005 annettu turvaamistoimipäätös oli asianmukainen ulosottoperuste, jonka nojalla oli 6.9.2005 voitu panna takavarikkoon puheena oleva säästöhenkivakuutus. Myös tällaisen täytäntöönpanon oli perusteltua katsoa katkaisevan vakuutussopimuslain 54 §:ssä mainitun määräajan, vaikka tuomioistuimen annettua pääasiassa tuomion tuleekin vielä suoritettavaksi ulosmittaus. Tämä oli kuitenkin luonteeltaan turvaamistoimipäätöksen täytäntöönpanon jatkamista. Turvaamistoimi menettäisi merkityksensä, jollei jo sille annettaisi määräajan katkaisevaa merkitystä. Esitetyin perustein käräjäoikeus piti perusteettomana valittajan käsitystä siitä, että vakuutussopimuslain 54 §:ssä mainitun määräajan kuluminen olisi estänyt 16.4.2010 tehdyn ulosmittauksen tässä tapauksessa.

Käräjäoikeus hylkäsi valituksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Markku Räty.

Helsingin hovioikeuden päätös 15.11.2011

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että ulosmittaus kumotaan.

Hovioikeus lausui vakuustakavarikon vaikutuksista, että pakkokeinolaissa ei ole määräyksiä vakuustakavarikon täytäntöönpanosta ja tältä osin sen 3 luvun 8 §:ssä on viitattu siihen, mitä ulosottolaissa ja ulosottoasetuksessa on säädetty hukkaamiskiellosta ja takavarikosta. Takavarikon täytäntöönpanon 6.9.2005 aikaan voimassaolleen ulosottolain 7 luvun 1 §:n (1066/1991) mukaan turvaamistoimen täytäntöönpanossa noudatettiin 7 luvun sekä soveltuvin osin 3 ja 4 luvun säännöksiä. Ulosottolain 7 luvun 5 §:n mukaan takavarikkoon ei saanut panna omaisuutta, jota ei saanut ulosmitata ja lain 7 luvun 3 §:n mukaan kiinteän omaisuuden takavarikolla oli samat oikeusvaikutukset kuin ulosmittauksella. Voimassa olevan ulosottokaaren 8 luvun 8 §:n mukaan takavarikolla on samat oikeusvaikutukset kuin ulosmittauksella 4 luvun 37 - 41 ja 78 §:n mukaan. Ulosottokaaren esitöiden (HE 83/2006 ja LaVM 26/2006) valossa kysymys on ollut vain kielellisestä tarkistuksesta ja siten myös irtaimen omaisuuden sekä saamisen takavarikon oikeusvaikutukset aiemman ulosottolain voimassaollessa ovat vastanneet ulosmittauksen oikeusvaikutuksia.

Ulosottokaaressa, toisin kuin aiemmassa ulosottolaissa, on myös nimenomainen säännös ulosmittauksen voimaantulosta. Lain esitöiden valossa voimaantulolla tarkoitetaan ulosmittauksen oikeusvaikutusten alkamista (HE 13/2005 vp). Ulosottokaaren 4 luvun 27 §:n 1 momentin mukaan omaisuuden ulosmittaus tulee voimaan velalliseen nähden ulosmittauspäätöksellä. Säännöksen 2 momentin mukaan saatavan ja muun oikeuden ulosmittaus tulee voimaan suoritusvelvolliseen nähden maksukiellon tiedoksiantamisella.

Takavarikon 6.9.2005 täytäntöönpanon aikaan voimassa olleen ulosottolain (1895) 5 luvun 5 §:n nojalla ulosmitattua oikeutta henkivakuutussummaan ei saanut myydä, mutta velkojen maksuksi voitiin käyttää vakuutuksesta kolmen vuoden aikana maksettavia korvausmääriä. Säännöksen nojalla ulosmittauksen vaikutukset lakkasivat kokonaan, jollei vakuutussumma langennut maksettavaksi tai takaisinosto tapahtunut sanottuna kolmen vuoden aikana. Vastaava säännös on sittemmin ollut ulosottolain 4 luvun 70 §:ssä (469/2007) sekä nykyään ja kysymyksessä olevan ulosmittauksen suorittamisen aikaan voimassaolevan ulosottokaaren 4 luvun 70 §:ssä (705/2007). Voimassa olevan säännöksen mukaan maksukielto on voimassa kerrallaan kolme vuotta ja lain esitöiden (HE 13/2005 vp) mukaan maksukielto voidaan antaa uudelleen kolmen vuoden kuluttua. Esitöissä säännöksen on katsottu pääosin vastaavan aiempaa ulosottolain 5 luvun 5 §:ää. Kyseiset säännökset ovat siten päättäneet ulosmittauksen oikeusvaikutukset vain suhteessa maksukiellon saajaan, mutta ei sen sijaan suhteessa velalliseen.

Näillä perusteilla hovioikeus päätyi siihen, että 6.9.2005 suoritetulla takavarikon täytäntöönpanolla oli A:n henkivakuutussaatavaan kohdistettu ulosmittausta vastaavat oikeusvaikutukset ja toimenpide siten vastasi vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentissa (543/1994) tarkoitettua ulosmittausta.

Ulosmittaus 16.4.2010 oli ulosottopäätöksessä todetuin tavoin ollut jatkotoimenpide aiemmalle vakuustakavarikon täytäntöönpanolle ja se oli voitu suorittaa vielä tuolloin vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin (543/1994) estämättä.

Mainituilla perusteilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pirkko Kauppinen, Leena Järvilahti ja Kirsti Uusitalo.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. A on ottanut Selekta-säästöhenkivakuutuksen (henkivakuutus) 4.7.1997. Käräjäoikeus oli 19.8.2005 rikoskomisarion hakemuksesta antamassaan päätöksessä pakkokeinolain 3 luvun 1 §:n nojalla määrännyt A:n omaisuutta pantavaksi hukkaamiskieltoon tai vakuustakavarikkoon, koska tämän oli syytä epäillä syyllistyneen kolmeen 15.8.1998 - 31.10.2004 tehtyyn törkeään veropetokseen (turvaamistoimipäätös). Kihlakunnanviraston ulosotto-osasto oli päätöksellään 6.9.2005 pannut turvaamistoimipäätöksen täytäntöön asettamalla henkivakuutuksen takavarikkoon. Käräjäoikeus oli 8.10.2009 tuomiossaan lukenut A:n syyksi mainitut rikokset ja velvoittanut hänet suorittamaan verovirastolle vahingonkorvausta. Takavarikko oli määrätty pysymään voimassa. Ulosottomies oli 16.4.2010 ulosmitannut henkivakuutuksen vahingonkorvausvelan suorittamiseksi.

2. Asiassa sovellettavan vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin 1 kohdan (543/1994) mukaan jos henkivakuutuksessa on vakuutettuna vakuutuksenottaja tai hänen puolisonsa, ei jommallekummalle heistä vakuutussopimuksen mukaan kuuluvaa oikeutta saa ulosmitata kummankaan velasta, jos vakuutuksen ottamisesta on ulosmittausta toimitettaessa kulunut vähintään kymmenen vuotta.

3. Asiassa on kysymys siitä, onko säästöhenkivakuutussopimus voitu tässä tapauksessa ulosmitata, vaikka henkivakuutuksen ottamisesta on kulunut ulosmittausta toimitettaessa enemmän kuin kymmenen vuotta ottaen huomioon, että turvaamistoimipäätös on pantu täytäntöön ennen kymmenen vuoden määräajan umpeenkulumista.

Vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin 1 kohdasta (543/1994)

4. Korkein oikeus toteaa, että nyt ratkaistavan kysymyksen kannalta vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin 1 kohdan sanamuodon mukaan merkityksellistä on ainoastaan vakuutuksen ottamisen ja ulosmittauksen välinen aika. Sen sijaan merkityksellistä ei tämän lainkohdan mukaan ole esimerkiksi se, milloin ulosmittauksen perusteena olevan saatavan peruste on syntynyt tai milloin saatavan turvaamiseksi on myönnetty turvaamistoimi ja milloin se on pantu täytäntöön taikka milloin saatavasta on annettu maksutuomio. Merkitystä ei ole myöskään saatavan perusteella.

Vakuustakavarikon oikeusvaikutuksista

5. Pakkokeinolaissa säännellyllä vakuustakavarikolla pyritään ennakolta varmistamaan, että esimerkiksi rikoksesta johtuva vahingonkorvaus velvoittavan tuomion antamisen ja täytäntöönpanokelpoiseksi tulemisen jälkeen myös maksetaan ja että maksu, jos suoritusvelvollisuutta ei täytetä vapaaehtoisesti, voidaan viime kädessä periä vakuustakavarikossa olevasta omaisuudesta ulosotossa. Näihin seikkoihin nähden ja ottaen huomioon, ettei täytäntöönpannun vakuustakavarikon perusteella omaisuutta kuitenkaan saada myydä, myös tämän turvaamistoimen tarkoituksena on vain turvata varojen ja niiden arvon säilyminen rajoittamalla velallisen mahdollisuuksia määrätä omaisuudestaan.

6. Pakkokeinolaissa ei ole itsenäisiä määräyksiä vakuustakavarikon oikeusvaikutuksista. Lain 3 luvun 8 §:n mukaan vakuustakavarikosta on soveltuvin kohdin voimassa, mitä ulosottolainsäädännössä on hukkaamiskiellosta ja takavarikosta säädetty. Takavarikon täytäntöönpanon aikaan 6.9.2005 voimassa olleen ulosottolain 7 luvun 1 §:n (1066/1991) mukaan turvaamistoimen täytäntöönpanossa noudatettiin paitsi ulosottolain 7 luvun myös lain 3 luvun yleisiä menettelysäännöksiä ja 4 luvun ulosmittausta koskevia säännöksiä. Tuolloin oikeusvaikutuksista oli säädetty vain määräämällä, että kiinteistön takavarikolla oli samat oikeusvaikutukset kuin kiinteistön ulosmittauksella ulosottolain 4 luvun 30 §:n mukaan. Takavarikon oikeusvaikutuksista on ensi kerran säädetty laajemmin ja tarkemmin 1.1.2008 voimaan tulleessa ulosottokaaressa. Ulosottokaaren 8 luvun 8 §:n mukaan takavarikon täytäntöönpanolla on samat oikeusvaikutukset kuin ulosmittauksella ulosottokaaren 4 luvun 37 - 41 ja 78 §:n mukaan.

7. Ulosottokaaren 4 luvun 37 - 41 §:ssä säädetään erilaisista velallista koskevista määräämiskielloista. Velallista muun muassa kielletään hukkaamasta tai ilman ulosottomiehen lupaa luovuttamasta tai panttaamasta tahi muuten määräämästä omaisuudesta. Jos toimenpiteen kohteena on velallisen omistama yhteisön osuus tai osakkeet, velallista kielletään muun muassa osallistumasta sellaiseen päätöksentekoon, joka voi tuntuvasti alentaa osuuden tai osakkaiden arvoa. Jos toimenpiteen kohteena on velallisen osuus kuolinpesässä, ulosottokaaren 4 luvun 78 §:ssä puolestaan rajoitetaan velallisen oikeutta osallistua kuolinpesän omaisuutta koskeviin määräämistoimiin. Näin ollen täytäntöönpannun turvaamistoimenpiteen ulosottolainsäädännön mukaiset oikeusvaikutukset koskevat vain toimenpiteen kohteena olevan omaisuuden säilyttämistä ja turvaamista estämällä velallista hävittämästä omaisuutta tai alentamasta sen arvoa. Säädetyt oikeusvaikutukset koskevat siis vain määrättyjä seikkoja, mutta eivät sitä, että turvaamistoimen täytäntöönpanolle annettaisiin myös muissa suhteissa samat oikeusvaikutukset kuin ulosmittaukselle.

8. Ulosottokaaren lainvalmistelutöissä ei suoraan oteta kantaa siihen, tarkoittiko ulosottokaaren 8 luvun 8 §:n sääntely muutosta aikaisempaan oikeustilaan. Jos uudella sääntelyllä olisi tarkoitettu muuttaa oikeusvaikutuksia aikaisemmasta, tämä olisi ilmeisesti tuotu esiin lainvalmistelutöissä. Tämä oikeuttaa päättelemään, että nykyään voimassa oleva sääntely ei ole merkinnyt oikeustilan muuttamista vaan pikemminkin aikaisemman oikeustilan vakiinnuttamista ja täsmentämistä. Näin ollen, kun turvaamistoimen täytäntöönpanolle on säädetty samat oikeusvaikutukset kuin ulosmittaukselle vain erikseen määrätyissä suhteissa, puoltaa tämä sitä, ettei niiden oikeusvaikutuksia voida muissa suhteissa samaistaa.

9. Samaa kantaa puoltavat myös turvaamistoimen ja ulosmittauksen erilaiset tarkoitukset, oikeusperusteet ja menettelyyn liittyvät seikat. Turvaamistoimen täytäntöönpanossa ei ole kysymys velvoitteen täytäntöönpanosta vaan ennakkoturvaavasta toimesta. Vaikka turvaamistoimi on myönnetty, oikeutta, jonka turvaamiseksi se on haettu, ei ole täysimääräisesti tutkittu. Myös menettelyllisesti turvaamistoimi ja ulosmittaus ovat eri asioita. Esimerkiksi pakkokeinolain 3 luvun 6 §:n mukaan kun tuomioistuin tuomitsee korvauksen, jonka vakuudeksi on määrätty vakuustakavarikko, sen on päätettävä, onko vakuustakavarikko pidettävä voimassa, kunnes tuomittu rahamäärä on maksettu, sen perimiseksi on laillisessa järjestyksessä toimitettu ulosmittaus taikka asiasta toisin määrätään. Vaikka siis omaisuus on vakuustakavarikossa turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanon perusteella, se ei muutu ulosmitatuksi omaisuudeksi ulosottoperusteen saamisen jälkeen, vaan jotta omaisuudesta tulisi ulosmitattua, velkojan tulee hakea ulosmittausta ja ulosmittaus pitää toimittaa.

Korkeimman oikeuden kannanotto

10. Näillä perusteilla Korkein oikeus päätyy siihen, että 6.9.2005 täytäntöönpannulla vakuustakavarikolla ei ole merkitystä, kun arvioidaan, onko A:n 4.7.1997 ottama henkivakuutus voitu ulosmitata 16.4.2010. Koska ulosmittausta toimitettaessa oli kulunut enemmän kuin kymmenen vuotta henkivakuutuksen ottamisesta, sitä ei olisi vakuutussopimuslain 54 §:n 1 momentin 1 kohdan (543/1994) mukaan saanut ulosmitata.

Päätöslauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset sekä 16.4.2010 toimitettu ulosmittaus kumotaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Pertti Välimäki, Hannu Rajalahti, Pekka Koponen ja Ari Kantor. Esittelijä Petteri Mikkola.