19.2.2013

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 11.5.2010

Käräjäoikeus katsoi syyttäjän ajamasta syytteestä selvitetyksi, että A oli 24.10.2008 laittomasti tuonut Virosta Suomeen 32,5 kappaletta huumausaineeksi luokiteltavaa alpratsolaamia sisältäviä Xanax 1 mg lääkevalmistetabletteja.

Käräjäoikeus totesi, että lääkelain 19 §:n mukaan yksityishenkilö saa tuoda Suomeen henkilökohtaista lääkitystään varten lääkevalmisteita, jotka on hankittu valmisteen vähittäisjakeluun oikeutetulta toimittajalta. Lääkevalmisteiden henkilökohtaisesta tuonnista Suomeen annetun valtioneuvoston asetuksen 3 §:n mukaan yksityishenkilö voi tuoda Suomeen lääkevalmisteita henkilökohtaiseen käyttöönsä edellyttäen muun muassa, että henkilö pystyy tarvittaessa osoittamaan, että lääkevalmiste on tarkoitettu hänen omaan lääkitykseensä. Reseptilääkkeestä tämä tulee osoittaa lääkkeen määräämiseen oikeutetun henkilön asianmukaisesti antamalla lääkemääräyksellä tai lääkärintodistuksella. Mainitun säännöksen mukaan lääkevalmistetta henkilökohtaisesti Suomeen tuovalla tulee olla tarvittavat asiakirjat mukanaan hänen tuodessaan valmisteen Suomeen. Asetuksen 5 §:n mukaan huumausaineeksi luokiteltavan lääkevalmisteen tuonti Schengen-valtiosta edellyttää, että yksityishenkilö voi esittää Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen mukaisen todistuksen.

Käräjäoikeus lausui asiassa olevan riidatonta, että A oli tuonut Suomeen syytteen kohdasta 1 ilmenevän lääkevalmisteen ilman, että hänellä oli valmisteen maahan tuodessaan mukanaan asetuksesta ilmeneviä asiakirjoja. Se, että A oli myöhemmin esittänyt olevansa oikeutettu lääkkeeseen ja että hän ei ollut tiennyt Suomen lainsäädännöstä, ei käräjäoikeuden mukaan vapauttanut häntä rikosoikeudellisesta vastuusta.

Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi A:n syyllistyneen huumausainerikokseen ja tuomitsi A:n sakkorangaistukseen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Pasi Lilja.

Helsingin hovioikeuden tuomio 22.12.2010

A valitti hovioikeuteen vaatien, että syyte hylätään.

Hovioikeus totesi, että rikoslain 50 luvun 1 §:n mukaan huumausainerikoksesta tuomitaan muun muassa se, joka laittomasti tuo maahan huumausainetta. Asiassa oli riidatonta, että A oli osoittanut lääkemääräyksen olemassaolon vasta jälkikäteen eikä lääkkeen maahantuonnin yhteydessä. Asiassa oli hovioikeuden mukaan kysymys siitä, oliko A tuonut lääkkeen maahan mainitussa lainkohdassa tarkoitetuin tavoin laittomasti.

Hovioikeuden mukaan A:lla oli lääkelain 19 §:n nojalla ollut oikeus tuoda syytteen kohdassa 1 tarkoitettu lääkevalmiste maahan. Lääkevalmisteiden henkilökohtaisesta tuonnista Suomeen annetun valtioneuvoston asetuksen 5 §:n 3 momentin mukaan huumausaineeksi luokiteltavan lääkevalmisteen tuonti Schengen-valtiosta edellyttää, että yksityishenkilö voi esittää asetuksessa tarkemmin määritellyn todistuksen. Tässä asetuskohdassa ei ole nimenomaisesti säädetty, toisin kuin asetuksen 3 §:n 2 momentissa, että maahantuojalla tulee olla mainittu todistus mukanaan lääkevalmistetta maahan tuodessaan.

Rikoslain 3 luvun 1 §:n mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Tämä huomioon ottaen hovioikeus katsoi, ettei rikoslain 50 luvun 1 §:n mukaista rangaistavuuden edellytykseksi säädettyä huumausaineen maahantuonnin tapahtumista laittomasti voida tulkita vastaajan vahingoksi siten, että laittomuudella tarkoitettaisiin pelkästään asianmukaisten asiakirjojen puuttumista maahantuontihetkellä.

Näillä perusteilla hovioikeus hylkäsi syytteen huumausainerikoksesta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Veli Hokkanen, Heikki Rautiola ja Reima Jussila. Esittelijä Mette Manninen (mietintö).

Viskaali Manninen totesi mietinnössään asiassa olevan riidatonta, että A:lla ei ollut ollut mukanaan asetuksen 5 §:n 3 momentissa tarkoitettua todistusta, joka olisi oikeuttanut A:n laillisesti tuomaan maahan huumausaineeksi luokiteltavan lääkevalmisteen. Asiassa ei ollut rikoksen syyksilukemisen kannalta merkitystä sillä, että A oli tuotuaan lääkkeet maahan myöhemmin esittänyt olevansa oikeutettu lääkevalmisteeseen esittämällä sitä koskevat lääkemääräykset. Käräjäoikeuden tuomiota ei ollut aihetta muuttaa.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Syyttäjä on vaatinut, että A tuomitaan rangaistukseen huumausainerikoksesta, koska A oli 24.10.2008 laittomasti tuonut Virosta Suomeen huumausaineeksi luokiteltavia lääkevalmisteita, nimittäin 32,5 kappaletta alpratsolaamia sisältäviä Xanax 1 mg tabletteja ilman, että hänellä oli ollut mukanaan lääkemääräystä, lääkärintodistusta taikka muutakaan vaadittavaa asiakirjaa.

2. Käräjäoikeuden mukaan huumausainerikoksen syyksilukemisen kannalta oli merkityksetöntä, että A oli myöhemmin esittänyt olevansa oikeutettu pitämään hallussaan mainittuja lääkevalmisteita. Sitä vastoin hovioikeus on hylännyt syytteen katsoen, ettei rikoslain 50 luvun 1 §:ssä rangaistavuuden edellytykseksi säädettyä huumausaineen maahantuonnin tapahtumista laittomasti voitu tulkita A:n vahingoksi siten, että laittomuudella tarkoitettaisiin pelkästään asianmukaisten asiakirjojen puuttumista maahantulohetkellä. Tämä johtopäätös on liittynyt hovioikeuden toteamukseen siitä, ettei huumausaineeksi luokiteltavien lääkevalmisteiden, toisin kuin muiden lääkevalmisteiden osalta, ole nimenomaista säännöstä siitä, että henkilöllä tulee olla tarvittavat asiakirjat mukanaan.

3. Asiassa on riidatonta, että rikoksen tekoaikana Virossa asunut A on tuonut Virosta Suomeen syytteessä mainitut huumausaineeksi luokiteltavat lääkevalmisteet ilman, että hänellä oli niiden maahantuontiin oikeuttavia asiakirjoja mukanaan. A:n tuomat lääkkeet vastasivat noin 30 päivän tavanomaista annosmäärää. Riidatonta on edelleen se, että A on maahantuonnin jälkeen esittänyt viranomaisille lääkemääräykset, jotka osoittivat hänen hankkineen valmisteet omaa henkilökohtaista lääkitystään varten.

4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, voidaanko A:n katsoa syyllistyneen rikoslain 50 luvun 1 §:ssä rangaistavaksi säädettyyn huumausainerikokseen, koska hänellä ei maahan tullessaan ole ollut mukanaan huumausaineeksi luokiteltavien lääkevalmisteiden maahantuontiin yksityishenkilöltä vaadittavia asiakirjoja.

Lääkevalmisteiden maahantuontia koskevat säännökset ja niiden rikkomisen rangaistavuus

5. Rikoslain 50 luvun 1 §:n 3 kohdan mukaan huumausainerikoksesta tuomitaan muun muassa se, joka laittomasti tuo maahan huumausainetta. Huumausainerikoksesta voidaan tuomita sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta. Rikoslain 50 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan huumausaineena pidetään huumausainelaissa tarkoitettua huumausainetta. Huumausainelain 3 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan huumausaineella tarkoitetaan muun muassa Yhdistyneiden kansakuntien vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen ja psykotrooppisia aineita koskevan vuoden 1971 yleissopimuksen listoihin kuuluvia aineita ja valmisteita. Huumausainelain 5 §:ssä säädetään huumausaineita koskevasta yleiskiellosta, josta kuitenkin voidaan poiketa lääkinnällisissä, tutkimuksellisissa ja valvonnallisissa tarkoituksissa siten kuin niistä erikseen huumausainelaissa tai muussa laissa säädetään. Huumausainelain 24 §:n mukaan edellä mainituissa yleissopimuksissa tarkoitettuja aineita sisältäviin lääkevalmisteisiin, joita matkustaja käyttää henkilökohtaiseen lääkitykseensä, noudatetaan, mitä lääkelain 19 §:ssä ja sen nojalla säädetään.

6. Lääkelain 19 §:n 1 momentin mukaan yksityishenkilö saa tuoda Suomeen henkilökohtaista lääkitystään varten lääkevalmisteita, jotka on hankittu valmisteen vähittäisjakeluun oikeutetulta toimittajalta. Reseptilääkkeen hankinnan tulee perustua lääkkeen määräämiseen oikeutetun henkilön antamaan lääkemääräykseen. Pykälän 4 momentin mukaan valtioneuvoston asetuksella voidaan säätää maahantuonnin tarkemmista edellytyksistä ja rajoituksista.

7. Lääkevalmisteiden henkilökohtaisesta tuonnista Suomeen annetussa valtioneuvoston asetuksessa (1088/2002, jäljempänä asetus) säädetään lääkevalmisteiden tuonnista Suomeen yksityishenkilön omaan käyttöön. Asetuksen 3 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan yksityishenkilö voi tuoda Suomeen lääkevalmisteita henkilökohtaiseen käyttöönsä edellyttäen muun muassa, että henkilö pystyy tarvittaessa osoittamaan, että lääkevalmiste on tarkoitettu hänen omaan lääkitykseensä, mikä reseptilääkkeiden osalta tulee osoittaa lääkkeen määräämiseen oikeutetun henkilön asianmukaisesti antamalla lääkemääräyksellä tai lääkärintodistuksella. Pykälän 2 momentin mukaan lääkevalmistetta henkilökohtaisesti Suomeen tuovalla yksityishenkilöllä tulee olla tarvittavat asiakirjat mukanaan hänen tuodessaan valmisteen Suomeen.

8. Asetuksen 5 §:n 3 momentin mukaan huumausaineeksi luokiteltavan lääkevalmisteen tuonti Schengen-valtiosta edellyttää, että yksityishenkilö voi esittää Schengenin sopimuksen soveltamisesta tehdyn yleissopimuksen (E 3/1995, jäljempänä Schengenin yleissopimus) 75 artiklan 2 kappaleen mukaisen todistuksen tietyn kauppanimen omaavan lääkevalmisteen maahantuontiin. Todistuksen ja lääkevalmisteen oston perusteena olevan lääkemääräyksen tulee olla annettu lääkevalmistetta tuovan henkilön pääasiallisessa asuinvaltiossa.

9. Schengenin yleissopimuksen 75 artiklan 2 kappaleessa todetaan, että toimeenpaneva komitea päättää 1 kappaleessa tarkoitetun sopimuspuolen myöntämän todistuksen muodosta ja sisällöstä sekä erityisesti tuotteiden ja aineiden laatuun ja määrään ja matkan kestoon liittyvistä tiedoista. Kyseisen artiklan 1 kappaleen mukaan sopimuspuolten alueelle saapuvat ja niiden alueella liikkuvat matkustajat voivat kuljettaa mukanaan huumausaineita ja psykotrooppisia aineita, jotka ovat tarpeellisia sairaanhoidossa, jos he esittävät tarkastuksessa todistuksen, jonka oleskelujäsenvaltion toimivaltainen viranomainen on myöntänyt tai oikeaksi todistanut. Schengenin yleissopimus on sisällytetty Amsterdamin sopimukseen liitetyllä pöytäkirjalla ja Euroopan unionin neuvoston päätöksillä Euroopan unionin oikeuteen vuonna 1999.

10. Lääkelain 96 §:n 1 momentin viittaussäännöksen mukaan rangaistus vastoin lääkelakia tai eräitä Euroopan unionin lääkevalvontaa koskevia säädöksiä tai niiden nojalla annettuja säännöksiä tai määräyksiä tehdystä lääkerikoksesta säädetään rikoslain 44 luvun 5 §:ssä. Viimeksi mainitun säännöksen mukaan se, joka tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta edellä tarkoitettujen säännösten tai määräysten vastaisesti esimerkiksi tuo maahan lääkelaissa tarkoitettuja lääkkeitä tai laiminlyö niitä koskevan ilmoitusvelvollisuuden, on tuomittava lääkerikoksesta sakkoon tai enintään yhdeksi vuodeksi vankeuteen. Lääkelain 98 §:n nojalla taas rangaistaan lääkerikkomuksesta muun muassa sitä, joka tahallaan tai huolimattomuudesta vastoin mainittuja säännöksiä tai määräyksiä tuo maahan lääkelaissa tarkoitettuja lääkkeitä. Sekä rikoslain 44 luvun 5 §:ssä että lääkelain 98 §:ssä on niin sanottu toissijaisuussäännös, jonka mukaan niitä ei sovelleta, jos muualla laissa teosta on säädetty ankarampi rangaistus.

Rikosoikeudellinen laillisuusperiaate ja sen soveltaminen tässä asiassa

11. Rikoslain 3 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan rikokseen syylliseksi saa katsoa vain sellaisen teon perusteella, joka tekohetkellä on laissa nimenomaan säädetty rangaistavaksi. Vastaava periaate on lausuttu perustuslain 8 §:ssä sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 7 artiklassa ja Euroopan unionin perusoikeuskirjan 49 artiklassa. Rikosoikeudellinen laillisuusvaatimus tarkoittaa muun muassa sitä, että rangaistussäännöstä soveltaessaan tuomioistuin ei saa mennä lain kirjaimen ulkopuolelle eikä täydentää lakia analogiapäätelmään turvautumalla (HE 44/2002 vp s. 29).

12. Tässä tapauksessa hovioikeus on pitänyt laillisuusperiaatteen kannalta ongelmallisena sitä, ettei asetuksen 5 §:n 3 momentissa, toisin kuin asetuksen 3 §:n 2 momentissa, ole nimenomaisesti säädetty, että henkilöllä tulee olla tarvittavat asiakirjat mukanaan tullessaan Suomeen. Kysymys on toisin sanoen siitä, onko kielletty menettely kuvattu säännöksissä rangaistusvastuun syntymisen kannalta riittävän selkeästi ja täsmällisesti.

13. Asiassa on olennaista se, onko asetuksen 3 § ymmärrettävä yleiseksi säännökseksi niin, että siinä säädetyt henkilökohtaisen tuonnin edellytykset koskevat kaikkia lääkevalmisteita, jollei jonkin lääkevalmistetyypin osalta ole toisin säädetty. Toisena tulkintavaihtoehtona on, että asetuksessa erikseen käsiteltyjä lääkevalmisteita koskevat säännökset olisivat täysin itsenäisiä. Kysymys on siis asetuksen säännösten keskinäisestä suhteesta. Korkein oikeus on aikaisemmissa ennakkoratkaisuissaan katsonut käsitteiden tulkinnan olevan välttämätöntä ja oikeutettua myös yksittäisiä rikostunnusmerkistöjä sovellettaessa edellyttäen, että tulos on sopusoinnussa tunnusmerkistöstä ilmenevän, rangaistusuhalla tavoitellun suojan tarkoituksen kanssa ja että lopputulos on kohtuudella tekijän ennalta arvattavissa (esim. KKO 2002:11, KKO 2004:46, KKO 2005:27 ja KKO 2007:67). Samalla tavalla on väistämätöntä, että säännösten välisiä suhteita joudutaan soveltamistilanteessa arvioimaan laintulkinnallisin keinoin.

14. Käsiteltävässä asetuksessa ei ole viittaussäännöksiä tai muita säännösten keskinäistä soveltamista nimenomaisesti kuvaavia ilmaisuja. Korkein oikeus katsoo kuitenkin sekä asetuksen rakenteen että kysymyksessä olevien säännösten sisällön osoittavan, että asetuksen 3 §, samoin kuin sitä seuraava 4 §, on tarkoitettu sovellettaviksi silloin, kun jäljempänä asetuksessa ei ole niistä poikkeavia säännöksiä. Ottaen huomioon, että huumausaineeksi luokiteltavien lääkevalmisteiden osalta on 5 §:ssä asetettu huomattavan ankaria rajoituksia, voidaan pitää selvänä, ettei niiden osalta ole tarkoitettu lieventää 3 §:n yleisiä, vaarattominakin pidettyjen lääkevalmisteiden maahantuonnin edellytyksiä. Tämä koskee myös 3 §:n 2 momentin vaatimusta tarvittavien asiakirjojen mukana pitämisestä.

15. Asetuksen säännökset huumausaineeksi luokiteltavien lääkevalmisteiden maahantuontiin tarvittavista asiakirjoista perustuvat kohdassa 9 selostettuun Schengenin yleissopimukseen. Korkeimman oikeuden edellä esittämä tulkinta asetuksen sisällöstä vastaa sinänsä tältä osin Schengenin yleissopimuksen määräyksiä. Korkein oikeus kuitenkin korostaa sitä, että rikosoikeudellinen laillisuusperiaate asettaa selkeät rajat EU-oikeuden muutoin laajalle tulkintavaikutukselle. Kuten Euroopan unionin tuomioistuin on useasti todennut, EU-säännöksellä ei voi itsessään ja sen soveltamiseksi annetusta jäsenvaltion sisäisestä lainsäädännöstä riippumatta olla sellaista vaikutusta, että EU-säännöksiä rikkovien henkilöiden rikosoikeudellinen vastuu syntyisi tai ankaroituisi pelkästään asianomaisen direktiivin tai muun EU-säännöksen perusteella (muun muassa asia C-80/86 Kolpinghuis Nijmegen, tuomio 8.10.1987, kohdat 13 ja 14, asia C-168/95 Arcaro, tuomio 26.9.1996, kohta 37 sekä asia C-105/03 Pupino, tuomio 16.6.2005, kohdat 44 ja 45).

16. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että huumausaineeksi luokiteltavan lääkevalmisteen maahantuonti toisesta Schengen-valtiosta on asetuksen 3 §:n 2 momentin ja 5 §:n 3 momentin mukaan edellyttänyt yksityishenkilön samalla tuovan mukanaan niin sanotun Schengen-todistuksen ja lääkemääräyksen ja että tämä vaatimus on käynyt myös rikosoikeudellisen laillisuusperiaatteen edellyttämällä tavalla ilmi asetuksen säännöksistä.

A:n menettelyn rikosoikeudellinen arviointi

17. A on edellä esitetyn mukaisesti menetellyt lääkelain nojalla annetun asetuksen säännösten vastaisesti, kun hänellä ei ole ollut mukanaan Schengen-todistusta ja lääkemääräystä tuomistaan lääkevalmisteista. Erikseen on kuitenkin arvioitava sitä, minkä rikoksen tunnusmerkistön hänen menettelynsä mahdollisesti täyttää.

18. Huumausainerikosta koskevassa rikoslain 50 luvun 1 §:ssä on lueteltu ja säädetty rangaistavaksi maahantuonnin ohella muutkin tavat käsitellä huumausaineita. Rangaistavuuden yhteisenä edellytyksenä on laittomuus. Säännöksen esitöiden mukaan on luontevampaa käyttää näissä säännöksissä johdonmukaisesti ilmaisua laittomuus aikaisemmin käytetyn sanan luvattomuus sijasta, koska tilanteiden, joissa huumausaineiden valmistaminen, myynti, hallussapito ynnä muu sellainen on sallittua, pitää perustua lakiin (HE 180/1992 vp s. 19). Korkein oikeus kuitenkin toteaa, ettei huumausaineita sisältävien lääkkeiden hallussapitoa tai muuta yksityiskäyttöä ole säännelty sillä tavalla, että rangaistava ja sallittu menettely voitaisiin kaikissa tapauksissa erottaa vain tällä perusteella. Lain esitöissä ei myöskään ole otettu kantaa siihen, aiheuttaako virhe tai puute vaadittavissa asiakirjoissa taikka niiden esittämisessä teon katsomisen huumausainerikokseksi, vaikka henkilö muuten olisi ollut oikeutettu käsittelemään huumausaineita sisältäviä lääkevalmisteita. Myöskään lääkerikoksia koskevaa lainsäädäntöä uudistettaessa (HE 17/2001 vp) ei ole käsitelty tätä rikostunnusmerkistön valintaan liittyvää kysymystä.

19. Rangaistussäännösten tulkinnassa voidaan, kun se tapahtuu rikoksesta epäillyn eduksi, ottaa huomioon säännöksen tarkoitus ja sillä suojeltavat oikeushyvät. Huumausaineita ja huumausainerikoksia koskevan lainsäädännön tarkoituksena on ehkäistä huumausaineiden väärinkäyttöä ja siitä seuraavia terveydellisiä, sosiaalisia ja taloudellisia vahinkoja ja vaaroja. Kohdassa 5 mainituissa YK:n yleissopimuksissa, joihin Suomen huumausainelainsäädäntö pitkälti perustuu, korostetaan huumausaineiden lääkinnällisen käytön välttämättömyyttä. Lääkelain 19 §:n esitöiden mukaan pääsääntönä laissa on yksityishenkilön oikeus tuoda maahan lääkevalmisteita henkilökohtaista lääkitystään varten (HE 46/2002 vp s. 10 - 11).

20. Asiassa on riidatonta, että A:lla olisi ollut oikeus tuoda maahan hallussaan olleet, henkilökohtaista lääkitystään varten laillisesti hankkimansa lääkevalmisteet, jos hänellä olisi ollut mukanaan asianmukaiset asiakirjat. Ei ole edes väitetty, että A:n tarkoituksena olisi ollut käyttää valmisteita päihtyäkseen tai huumaantuakseen taikka luovuttaakseen niitä jollekin muulle henkilölle. A:n virheeksi on jäänyt se, ettei hän ollut hankkinut Schengen-todistusta ja lääkemääräyksen kopiota eikä ollut siis voinut niitä tarkastuksessa esittää. A:n menettelyn virheellisyys ei kohdistu hänen hallussaan olleisiin huumausaineeksi luokiteltaviin lääkevalmisteisiin vaan niiden maahantuonnin valvontaan liittyviin asiakirjoihin.

21. Asiassa esitetyn perusteella ei ole myöskään tehtävissä sellaista päätelmää, että A olisi lääkevalmisteet maahan tuodessaan jättänyt tahallaan ottamatta mukaansa valmisteiden maahantuontiin tarvittavat asiakirjat. Korkein oikeus katsoo A:n huolimattomuuttaan laiminlyöneen selvittää maahantuontiin tarvittavien asiakirjojen laadun ja jättäneen siksi Schengen-todistuksen hankkimatta. Lääkemääräyksen puuttumista A on selittänyt sillä, että Virossa alkuperäiset lääkemääräykset jätetään apteekkiin. Myös lääkemääräyksen puuttumisen osalta A:n menettely on johtunut huolimattomuudesta.

22. Korkein oikeus katsoo, etteivät huumausaineita ja huumausainerikoksia koskevan sääntelyn tarkoitukseen liittyvät näkökohdat puolla sitä, että terveydellisistä syistä lääkkeitä käyttävä ja niitä mukanaan tuova matkustaja tuomittaisiin huumausainerikoksesta vain maahantuontiin liittyvien todistusasiakirjojen puuttumisen johdosta. Maahan saapuvalta matkustajalta ei voida kohtuudella vaatia varautumista siihen, että laiminlyönti huolehtia vaadittavista asiakirjoista voisi johtaa huumausainerikoksesta tuomitsemiseen. Huumausainerikoksesta rankaiseminen ei lisäksi ole oikeassa suhteessa teon moitittavuuteen. Huumausainerikos on vakava rikos, ja sitä koskeva tuomio on leimaava. Huumausainerikoksesta rankaiseminen ei myöskään ole huumausaineita sisältävien lääkevalmisteiden tuonnin valvomiseksi välttämätöntä. Huumausaineita sisältävien lääkeaineiden tuonnin valvonta samoin kuin velvollisuus esittää maahantuonnin valvomiseksi tarpeelliset asiakirjat on järjestettävissä - ja järjestettykin - lainsäädännössä muulla tavalla kuin sisällyttämällä kerrotunlainen laiminlyönti huumausainerikoksen tunnusmerkistöön.

23. Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus päätyy tulkitsemaan rikoslain 50 luvun 1 §:n 3 kohtaa siten, että edellä kuvatuissa olosuhteissa A tuomalla maahan vähäisen määrän lääkevalmisteita, joihin hänellä on ollut laillinen oikeus, ei ole syyllistynyt lainkohdassa rangaistavaksi säädettyyn huumausainerikokseen.

24. Koska A:n on katsottava menetelleen huolimattomasti tuodessaan maahan huumausaineeksi luokiteltavia lääkevalmisteita ilman asianmukaisia asiakirjoja, A:n ei voida katsoa syyllistyneen myöskään rikoslain 44 luvun 5 §:ssä tarkoitettuun lääkerikokseen, joka on säädetty rangaistavaksi vain tahallisena tai törkeästä huolimattomuudesta johtuvana tekona. Koska syyttäjän rangaistusvaatimus syytteen 1 kohdan osalta on koskenut vain tahallista tekoa eikä vaihtoehtoista syytettä ole esitetty, asiassa ei tule arvioitavaksi, täyttääkö A:n menettely huolimattomuudesta tehdyn lääkerikkomuksen tunnusmerkistön.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustav Bygglin, Ilkka Rautio, Timo Esko, Marjut Jokela ja Jorma Rudanko. Esittelijä Kaisa Voima.