31.12.2013

Helsingin käräjäoikeuden tuomio 15.10.2012

Käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 23 luvun 4 §:n ja 10 §:n nojalla törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta yhteiseen 60 päivän vankeusrangaistukseen ja määräsi hänet ajokieltoon.

Syyte ja vastaus käräjäoikeudessa sekä käräjäoikeuden tuomion perustelut on selostettu Korkeimman oikeuden ratkaisussa.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Henrik Härkönen.

Helsingin hovioikeuden päätös 18.12.2012

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syyte hylätään tai että rangaistus lievennetään sakoksi.

Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa ja jätti käräjäoikeuden ratkaisun pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä, hovioikeudenneuvos Petri Leskinen ja määräaikainen hovioikeudenneuvos Jukka Rainio.

Perustelut

1. 1. Kysymyksenasettelu ja sovellettavat säännökset
2. 2. Asiassa on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa.
3. 3. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos: 1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste); 2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä (tarkistusperuste); 3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeä myöntää asiassa jatkokäsittelylupa (ennakkoratkaisuperuste); tai 4) luvan myöntämiseen on muu painava syy. Pykälän 2 momentin mukaan jatkokäsittelylupaa ei kuitenkaan tarvitse 1 momentin 1 kohdan nojalla myöntää yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella.
4. 4. Syyte ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa
5. 5. Syyttäjä on vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen rikoslain 23 luvun 4 §:n nojalla törkeästä rattijuopumuksesta ja saman luvun 10 §:n nojalla kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, koska A oli 13.5.2012 Helsingissä Ullanlinnankadulla kuljettanut ajo-oikeudetta henkilöautoa nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon jälkeen ollut 2,55 promillea ja olosuhteet olivat olleet sellaiset, että rikos oli ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle.
6. 6. A on kiistänyt syytteen, koska hän ei ollut kuljettanut autoa. Hän oli ainoastaan kääntänyt virta-avainta saadakseen auton lämmityksen päälle, jolloin auto oli käynnistysmoottorin voimalla liikkunut hieman, koska vaihde ei ollut ollut vapaalla.
7. 7. Käräjäoikeuden tuomio
8. 8. Käräjäoikeus on todennut olevan riidatonta, että A oli istunut autossa matkustajan puoleisella etuistuimella ja että kuljettajan paikalla ei ollut istunut ketään. Todistajan kertomuksella oli näytetty, että A oli käynnistänyt auton kaksi kertaa ja että se oli liikkunut useita metrejä kummallakin kerralla.
9. 9. Korkeimman oikeuden ratkaisuun KKO 2007:78 viitaten käräjäoikeus on todennut, että matkustajan kohdalla ajoneuvon kuljettamisen voitiin katsoa edellyttävän, että matkustaja oli käyttänyt ajoneuvon hallintalaitetta vaikuttaakseen sen kulkuun. A oli ainakin jälkimmäisellä käynnistyskerralla pitänyt ohjauspyörästä kiinni eli hallintalaitetta käyttämällä vaikuttanut ajoneuvon kulkuun. Näin ollen hän oli kuljettanut henkilöautoa rikoslain 23 luvun 4 ja 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla.
10. 10. Käräjäoikeus on tuominnut A:n syytteen mukaisesti tör-keästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta yhteiseen 60 päivän ehdottomaan vankeusrangaistukseen ja määrännyt hänet ajokieltoon.
11. 11. A:n valitus hovioikeuteen ja hovioikeuden ratkaisu
12. 12. A on pyytänyt jatkokäsittelylupaa kaikilla lupaperusteilla ja vaatinut, että syyte hylätään tai rangaistus lievennetään sakoksi taikka sitä alennetaan. Käräjäoikeuden ratkaisu oli virheellinen, koska A ei ollut kuljettanut autoa rikoslain 23 luvussa tarkoitetulla tavalla. A oli ainoastaan yrittänyt käynnistää auton moottoria lämmön saamiseksi, jolloin auto oli liikkunut korkeintaan joitakin kymmeniä senttimetrejä käynnistysmoottorin voimalla. Tämän kaltaista ajoneuvon liikuttamista ei voitu katsoa laissa tarkoitetuksi kuljettamiseksi. A ei ollut myöskään koskenut auton hallintalaitteisiin sillä tavalla, että hän olisi vaikuttanut sen kulkuun. Vaikka A:n katsottaisiin kuljettaneen autoa, teko ei ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Hänelle tuomittu rangaistus oli joka tapauksessa liian ankara teon vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen nähden.
13. 13. Hovioikeus on tutkinut jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytykset ja katsonut, ettei luvan myöntämiseen ollut aihetta.
14. 14. Korkeimman oikeuden arviointi
15. 15. A on valituksessaan hovioikeuteen katsonut käräjäoikeuden ratkaisun olleen virheellinen usealla eri perusteella ja pyytänyt jatkokäsittelylupaa kaikilla lupaperusteilla. Korkein oikeus toteaa valituksessa esitetyistä perusteista jatkokäsittelylupaharkinnan kannalta seuraavaa.
16. 16. Ajoneuvon kuljettamiseen liittyneet valitusperusteet
17. 17. Käräjäoikeus on katsonut A:n kuljettaneen autoa rikoslain 23 luvun 4 ja 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla, kun hän oli käynnistänyt auton kaksi kertaa, jolloin se oli liikkunut käynnistysmoottorin voimalla useita metrejä. A oli ainakin jälkimmäisellä kerralla pitänyt auton ohjauspyörästä kiinni. A on valituksessaan hovioikeudelle katsonut, ettei hän ollut menettelyllään kuljettanut autoa - ainakaan tahallisesti - rikoslain 23 luvussa tarkoitetulla tavalla. Lisäksi hän on katsonut pelkästään yleisen elämänkokemuksen perusteella olevan selvää, että auto oli voinut liikkua käynnistysmoottorin voimasta korkeintaan kymmeniä senttimetrejä.
18. 18. Käräjäoikeuden arvio auton liikkumasta matkasta on perustunut tapahtumia havainnoineen, todistajana kuullun poliisimiehen kertomukseen. Korkein oikeus katsoo, että käräjäoikeuden näytön arvioinnin oikeellisuutta ei ole sanotuilta osin ollut perusteltua aihetta epäillä A:n valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella. Näin ollen jatkokäsittelylupaa ei ole tarvinnut myöntää sanotun, ajoneuvon kuljettamiseen liittyneen riitautetun näyttökysymyksen arvioimiseksi, vaan kysymys on tältä osin siitä, onko ajoneuvon kuljettamista koskevan käräjäoikeuden oikeudellisen arvion oikeellisuutta ollut aihetta epäillä.
19. 19. Käräjäoikeus on perustellut ratkaisuaan Korkeimman oikeuden ratkaisulla KKO 2007:78. Sanotun ratkaisun mukaan oikeuskäytännössä (KKO 1979 II 94, 1989:15 ja 1995:122) on katsottu matkustajan kuljettaneen ajoneuvoa, kun tämä oli yhtäältä käyttänyt ajoneuvon hallintalaitteita ja toisaalta sanottu käyttäminen oli vaikuttanut ajoneuvon kulkuun (kohta 3). Korkeimman oikeuden ratkaisussa selostettujen oikeustapausten tosiseikastot ovat kuitenkin olleet erilaisia verrattuna käsillä olevaan tapaukseen, koska niissä toinen henkilö oli kuljettanut autoa tavanomaiseen tapaan matkustajan vaikuttaessa auton kulkuun. Lisäksi mainitussa Korkeimman oikeuden ratkaisussa syyte rattijuopumuksesta on hylätty sillä rikosoikeudelliseen tahallisuuteen liittyvällä perusteella, ettei auton oikeanpuoleisella etuistuimella istunut vastaaja ollut tarkoittanut saada autoa liikkumaan yrittäessään käynnistää moottoria eikä siten käsitellyt auton hallintalaitteita vaikuttaakseen sen kulkuun (kohta 5). Ratkaisun perusteella ei siten voida arvioida, täyttääkö A:n syyksi luettu menettely ajoneuvon kuljettamista koskevan tunnusmerkin.
20. 20. Kysymys moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettamisesta tilanteessa, jossa ajoneuvo ei ole liikkunut moottorin voimalla, on ollut esillä ratkaisuissa KKO 1972 II 59 ja KKO 2003:138. Ensiksi mainitussa ratkaisussa vastaajan katsottiin kuljettaneen henkilöautoa antamalla sen vieriä moottoria käynnistämättä alamäkeä vaihteen ollessa vapaa-asennossa. Jälkimmäisessä ratkaisussa henkilöauton työntämistä ja samanaikaista ohjaamista auton ulkopuolelta ei sitä vastoin pidetty sellaisena kuljettamisena, joka olisi edellyttänyt ajo-oikeutta, koska siirtomatka jää tällöin yleensä lyhyeksi eikä auton vauhti käytännössä ylitä kävelyvauhtia. Näidenkään ratkaisujen perusteella ei voida suoraan arvioida, täyttyykö ajoneuvon kuljettamista koskeva tunnusmerkki tässä tapauksessa.
21. 21. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetun muutosperusteen osalta lain esitöissä on todettu, että lupakynnyksen on tarkoitettu olevan matala. Lupa tulisi pääsääntöisesti myöntää, kun harkinta kohdistuu oikeuskysymykseen, jonka osalta ei ole olemassa vakiintunutta soveltamiskäytäntöä (HE 105/2009 vp s. 60).
22. 22. Laissa ei ole määritelty sitä, millainen toiminta voi olla rattijuopumuksen ja kulkuneuvon oikeudettoman kuljettamisen tunnusmerkistöissä tarkoitettua moottorikäyttöisen ajoneuvon kuljettamista. Käräjäoikeuden ratkaisua tukevaa Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisua tai muutoin vakiintunutta oikeuskäytäntöä ei myöskään ole olemassa. A:n syyksi luettu menettely on poikennut olennaisesti ajoneuvon tavanomaisesta kuljettamisesta ja myös esimerkiksi sellaisesta menettelystä, jossa henkilö antaa ajoneuvon vieriä vapaasti alamäkeä. Näin ollen ei ole selvää, että A on menettelyllään kuljettanut ajoneuvoa mainituissa tunnusmerkistöissä tarkoitetuin tavoin. Käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta on siten ollut syytä epäillä tällä perusteella, ja valituslupa olisi tullut myöntää muutosperusteella.
23. 23. Toiseksi A on ajoneuvon kuljettamisen osalta valituksessaan hovioikeudelle vedonnut siihen, että hänen tarkoituksenaan oli ollut ainoastaan laittaa auto käyntiin lämpöä saadakseen ja että auton liikkumisen osalta hänen tekonsa ei siten ollut tahallinen. Käräjäoikeuden tuomiossa A:n tahallisuuteen ei kuitenkaan ole otettu lainkaan kantaa. Tältä osin arvioitavaksi tulee, olisiko valituslupa tullut myöntää tarkistusperusteella.
24. 24. Jatkokäsittelylupaa koskevan sääntelyn esitöissä (HE 105/2009 vp s. 33 ja 60) on todettu, että jatkokäsittelylupa olisi myönnettävä tarkistusperusteella silloin, jos käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida lupaa myöntämättä. Esimerkiksi käräjäoikeuden ratkaisun perustelujen puutteellisuuden tai epäselvyyden vuoksi voi syntyä tilanne, jolloin ei voida arvioida, onko ratkaisun lopputulos oikea. Koska lupakynnys on tarkoitettu alhaiseksi, lupa olisi tällaisessa tilanteessa myönnettävä. Jatkokäsittelyluvan myöntämisen perusteita harkittaessa korostuisi käräjäoikeuksien ratkaisujen perusteluiden seikkaperäisyyden merkitys.
25. 25. Käräjäoikeudessa on kuultu todistajana A:n menettelyn nähnyttä poliisia. Tuomion perusteluista ei kuitenkaan ilmene esimerkiksi sellaisia todistajan havaitsemia ja kertomia seikkoja, joista A:n tahallisuus mahdollisesti on voitu päätellä. A:n tahallisuus ei myöskään ole ilmeistä pelkästään riidattomien tapahtumatietojen perusteella. A:n tahallisuuteen viittaavia seikkoja ovat lähinnä se, että auto on liikkunut kaksi kertaa ja että toisella kerralla A:n käsi on ollut ohjauspyörällä hänen käynnistäessään autoa. Toisaalta A on selittänyt, että hän oli vain halunnut lämmittää autoa ja oli saattanut huomaamattaan tarttua ohjauspyörään virta-avainta kääntäessään. Näitä väitteitä auton käynnistämisen tarkoituksesta ja tuen hakemista ohjauspyörästä ei voida pitää itsestään selvästi paikkansapitämättöminä tai tahallisuuden arvioinnin kannalta merkityksettöminä. Koska A:n tahallisuutta puoltavia ja sitä vastaan puhuvia seikkoja ei ole käsitelty eikä siis hänen kiistämäänsä tahallisuutta ole lainkaan perusteltu käräjäoikeuden tuomiossa, Korkein oikeus katsoo, ettei käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta ole voitu sanotulta osin arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä. Hovioikeuden olisi siten pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa myös tarkistusperusteella.
26. 26. Vaaran aiheuttamiseen liittynyt valitusperuste
27. 27. A on valituksessaan hovioikeudelle vedonnut myös siihen, että hänen tekonsa ei ollut rikoslain 23 luvun 4 §:ssä tarkoitetuin tavoin omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Käräjäoikeuden tuomiossa ei ollut lainkaan perusteltu sitä, millä perusteella A:n teosta oli aiheutunut sanotunlaista vaaraa. Tältäkin osin on arvioitava, olisiko valituslupa tullut myöntää tarkistusperusteella.
28. 28. Teko on tapahtunut aamuyöllä Helsingin keskustan tuntumassa, jolloin auto on A:n toimenpiteiden seurauksena liikkunut käynnistysmoottorin voimasta vain joitakin metrejä. Oikeudenkäyntiaineistosta ei ilmene, että auton läheisyydessä olisi tuolloin ollut jalankulkijoita tai muuta liikennettä. Rikoslain 23 luvun 4 §:ssä tarkoitetun vaaratunnusmerkin täyttymistä ei siten ole voitu sellaisenaan päätellä oikeudenkäyntiaineistosta ilmenevistä tapahtumaolosuhteista. Kun myöskään käräjäoikeuden tuomiosta ei ilmene, millä perusteella se on katsonut A:n menettelyn vastoin tämän kiistämistä olleen omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle, käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta ei ole voitu tältäkään osin arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä. Hovioikeuden olisi siten pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa tarkistusperusteella myös tästä syystä.
29. 29. Rangaistuksen määräämiseen liittynyt valituslupaperuste
30. 30. A on valituksessaan hovioikeudelle katsonut, että hänelle tuomittu 60 päivän vankeusrangaistus oli liian ankara yleiseen oikeuskäytäntöön, hänen syyllisyyteensä sekä tekojen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen nähden. Tältä osin kysymys on siitä, olisiko jatkokäsittelylupa tullut myöntää sillä perusteella, että käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta on ollut aihetta epäillä myös rangaistusseuraamuksen osalta.
31. 31. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan esitöiden mukaan silloin, kun kysymys on rangaistuksen mittaamisesta, voidaan harkinnassa ottaa huomioon vakiintunut oikeuskäytäntö. Jos vakiintunutta oikeuskäytäntöä ei ole, tulisi jatkokäsittelylupa useimmiten myöntää (HE 105/2009 vp s. 60).
32. 32. Rattijuopumusrikoksista tuomittavat rangaistukset ovat sinänsä oikeuskäytännössä vakiintuneita, ja yleisen rangaistuskäytännön mukaan törkeästä rattijuopumuksesta tuomitaan säännönmukaisesti vankeusrangaistus. Käräjäoikeus on A:n aikaisempien ehdottomien vankeusrangaistusten johdosta päätynyt siihen, ettei hänelle tuomittavaa vankeusrangaistusta voitu määrätä ehdolliseksi tai suoritettavaksi yhdyskuntapalveluna. Korkein oikeus katsoo kuitenkin, että A:n teko on ollut rattijuopumusrikoksena varsin epätavallinen ja on poikennut vahingollisuudeltaan ja vaarallisuudeltaan olennaisesti sellaisista tyypillisistä törkeistä rattijuopumuksista, joiden osalta on muodostunut yhtenäinen, vankeusrangaistusta edellyttävä oikeuskäytäntö. Tähän nähden ja ottaen huomioon, että törkeästä rattijuopumuksesta on säädetty rangaistukseksi myös sakkoa, asiassa ei voida pitää selvänä, että ehdoton vankeusrangaistus on ollut oikeudenmukaisessa suhteessa A:n syyksi luettujen rikosten vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, tekojen vaikuttimiin sekä rikoksista ilmenevään muuhun A:n syyllisyyteen. A:lle olisi siten pitänyt myöntää jatkokäsittelylupa tuomitun rangaistuksen osalta muutosperusteella.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan. A:lle myönnetään jatkokäsittelylupa. Asia palautetaan Helsingin hovioikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan jatkaa asian käsittelyä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Pasi Aarnio, Marjut Jokela, Jukka Sippo ja Mika Huovila (eri mieltä). Esittelijä Janne Arvela.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Huovila: Erimielisyyteni koskee jatkokäsittelyluvan myöntämisen perustetta tahallisuuden ja vaaran aiheuttamista koskevan valitusperusteen osalta. Katson, että A:lle olisi tullut myöntää jatkokäsittelylupa muutosperusteella myös niiden osalta. Kohtien 17 - 21 asemesta lausun seuraavan.

Niin kuin Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2013:66 todennut, tarkistusperustetta sovelletaan silloin, kun käräjäoikeuden tuomion perustelut ovat niin puutteelliset, ristiriitaiset tai epäselvät, ettei lopputuloksen oikeellisuutta ja sen muuttumisen todennäköisyyttä ole mahdollista edes arvioida. Kysymys jatkokäsittelyluvan myöntämisestä tarkistusperusteella on käsiteltävä ennen muutosperusteiden tarkastelua (kohdat 11 ja 12).

Käräjäoikeus on tuomionsa perusteluissa selostanut A:n ja ainoana todistajana kuullun poliisimiehen kertomukset sekä todennut riidattomat ja todistajan kertomuksella näytetyt seikat, minkä jälkeen käräjäoikeus on katsonut asiassa olevan kysymys siitä, onko A kuljettanut ajoneuvoa rikoslain 23 luvussa tarkoitetulla tavalla. Selostettuaan vielä Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisua KKO 2007:78 muun muassa siltä osin kuin siinä on katsottu ajoneuvon kuljettamisen edellyttävän matkustajan kohdalla, että tämä on käyttänyt hallintalaitteita vaikuttaakseen sen kulkuun, käräjäoikeus on perustellut seuraavasti: ”Nyt käsiteltävässä asiassa A on käynnistänyt auton kaksi kertaa ja ajoneuvo on liikkunut useita metrejä kummallakin kerralla. Ainakin jälkimmäisellä kerralla A on pitänyt ohjauspyörästä kiinni eli hän on hallintalaitetta käyttämällä vaikuttanut ajoneuvon kulkuun. Näin ollen käräjäoikeus katsoo, että vastaaja on kuljettanut henkilöautoa rikoslain 23 luvun 4 §:ssä ja 10 §:ssä tarkoitetulla tavalla.”

Käräjäoikeuden viittaamissa rikoslain 23 luvun pykälissä rangaistavaksi säädetyt törkeä rattijuopumus ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta ovat rangaistavia ainoastaan tahallisesti tehtyinä. Käräjäoikeuden selostamassa ennakkoratkaisussa Korkein oikeus on matkustajan osalta täsmentänyt kuljettamista koskevan tahallisuuden edellyttävän, että matkustaja on tarkoittanut vaikuttaa ajoneuvon kulkuun. Vaikka käräjäoikeuden tuomion perustelujen muotoilu ei ole onnistunut, niistä voidaan kuitenkin päätellä, että A:n tarkoitus vaikuttaa auton kulkuun on katsottu selvitetyksi käynnistyskertojen lukumäärän ja auton liikkuman matkan sekä sen perusteella, että A on pitänyt toisella kerralla ohjauspyörästä kiinni. A:n kertomusta ei sitä vastoin ole pidetty uskottavana. A:n muutoksenhakemuksissa hovioikeuteen ja Korkeimpaan oikeuteen tai syyttäjän vastauksessa Korkeimmassa oikeudessa ei ole tuotu esille sellaisia tahallisuusarvioon vaikuttavia uusia seikkoja, jotka eivät ilmenisi käräjäoikeuden tuomion perusteluista, mikä viittaa siihen, ettei sellaisia seikkoja ole esitetty käräjäoikeuden pääkäsittelyssä.

Rikosoikeudellinen tahallisuus arvioidaan yleensä tapahtumainkulkuun liittyvien selvitettyjen tosiseikkojen ja vastaajan kertomuksen perusteella (ks. esim. Helena Vihriälä, Tahallisuuden näyttäminen, 2012, s. 161). Käräjäoikeuden tuomion perusteluista ilmenevät edellä todetuin tavoin ne seikat, joiden perusteella A:n on katsottu tarkoittaneen vaikuttaa auton kulkuun, ja A:n kertomus. Sitä vastoin perusteluissa ei ole arvioitu mainittujen seikkojen merkitystä näyttönä yleisten kokemussääntöjen valossa eikä nimenomaisesti sitä, minkä vuoksi A:n kertomusta ei ole pidetty uskottavana. Vaikka käräjäoikeuden tuomion perusteluista puuttuvat nämä arviot, jotka usein sisältyvät laatuvaatimukset hyvin täyttäviin perusteluihin, käräjäoikeuden tuomion lopputulosta on mahdollista arvioida perustelujen perusteella.

Edellä lausutuilla perusteilla katson, etteivät käräjäoikeuden tuomion perustelut ole puutteelliset siten, että jatkokäsittelylupa tulisi myöntää tarkistusperusteella.

Muutosperusteen osalta totean, että A:n väitetty teko on kulkuneuvon kuljettamisena poikkeuksellinen. Käräjäoikeuden toteamat tahallisuutta puoltavat seikat vain suhteellisen heikosti tukevat käsitystä, että A olisi tarkoittanut liikuttaa autoa yrittäessään käynnistää sen moottorin. A:n johdonmukaisesti kaikissa oikeusasteissa esittämä kertomus moottorin käynnistämisestä lämmön saamiseksi on asiassa esitetyn selvityksen ja käräjäoikeuden tuomion perustelujen valossa mahdollinen ottaen huomioon sen, ettei käräjäoikeus ole erikseen arvioinut A:n kertomusta epäluotettavaksi sisältönsä tai esittämistapansa vuoksi.

Mainituilla perusteilla katson, että käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen oikeellisuutta A:n tahallisuuden osalta on hänen valituksessaan esitettyjen seikkojen perusteella perusteltu aihe epäillä.

Vaaran aiheuttamiseen liittyneen valitusperusteen osalta totean kuten enemmistö teon tapahtuneen aamuyöllä Helsingin keskustan tuntumassa ja auton liikkuneen A:n toimenpiteiden johdosta käynnistysmoottorin voimalla joitakin metrejä. Käräjäoikeuden tuomion perusteluista ei ilmene, että auton läheisyydessä olisi ollut jalankulkijoita tai muuta liikennettä. Katson, että myös tältä osin käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen oikeellisuutta on mahdollista arvioida perustelujen perusteella, vaikka A:n kiistämisestä huolimatta käräjäoikeus ei ole nimenomaisesti todennut, miksi se on katsonut vaaratunnusmerkin täyttyneen. Ottaen huomioon edellä lausutun lisäksi sen, että käynnistysmoottorin voimalla autoa voidaan yleensä liikuttaa vain hyvin hiljaisella nopeudella, katson olevan aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta myös tämän valitusperusteen osalta.