18.10.2012

Hakemus ja vastaus Helsingin hovioikeudessa

A vaati Helsingin hovioikeudelle 8.6.2012 toimittamassaan hakemuksessa, että hänen 8.4.2002 syntynyt poikansa C, 11.10.2004 syntynyt poikansa D ja 12.7.2007 syntynyt tyttärensä E määrätään palautettaviksi Isoon-Britanniaan, missä lapsilla oli asuinpaikka. Lasten äiti B, jonka kanssa A ei ollut solminut avioliittoa, oli luvatta vienyt 12.6.2011 lapset Suomeen.

B vastusti hakemusta ja lausui, että A oli suullisesti hyväksynyt lasten muuton ennen lasten Suomeen lähtöä sekä myöhemmin hyväksynyt lasten muuton nimenomaisesti ja hiljaisesti. Lisäksi palautusmääräyksen antamiselle oli kieltäytymisperuste. A ei ollut C:n huoltaja eikä hänellä siten ollut oikeutta vaatia C:n palauttamista.

A antoi hovioikeudelle B:n lausuman johdosta lausuman.

Hovioikeuden päätös 28.6.2012

C:n osalta hovioikeus lausui, että A ei ollut Ison-Britannian oikeusjärjestyksen mukaan C:n laillinen huoltaja. Kansainvälisessä oikeuskäytännössä tosiasiallista huoltajuutta ei yleensä ollut rinnastettu lailliseen huoltajuuteen. Tällä perusteella hovioikeus C:n osalta hylkäsi hakemuksen.

D:n ja E:n osalta hovioikeus lausui, ettei B ollut näyttänyt, että A olisi suostunut lasten muuttamiseen Suomeen tai sen hyväksynyt. Hovioikeus määräsi D:n ja E:n heti palautettaviksi Isoon-Britanniaan.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Marjatta Möller, Erkki Koivula ja Åsa Nordlund. Esittelijä Pia Tulkki-Ansinn.

Perustelut

I Asian tausta

1. B ja A ovat asuneet avioliittoa solmimatta yhdessä Isossa-Britanniassa. Heillä on kolme yhteistä lasta eli C (s. 8.4.2002), D (s. 11.10.2004) ja E (s. 12.7.2007).

2. Asiassa on riidatonta, että C:llä, D:llä ja E:llä on ollut asuinpaikka Isossa-Britanniassa välittömästi ennen 12.6.2011, jolloin B ja lapset ovat tulleet Suomeen lasten asuttua tätä ennen koko ikänsä Isossa-Britanniassa.

3. A on toimittanut 8.6.2012 Helsingin hovioikeudelle hakemuksen, jossa hän on viitaten Haagissa 25.10.1980 kansainvälisestä lapsikaappauksesta tehtyyn yksityisoikeuden alaa koskevaan yleissopimukseen (Haagin sopimus) ja lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettuun lakiin (huoltolaki) vaatinut, että C, D ja E määrätään välittömästi palautettaviksi alkuperäiseen asuinvaltioonsa Isoon-Britanniaan. A on katsonut, että B on tuonut lapset luvattomasti Suomeen ja näin loukannut A:lle kuuluvia huoltajan oikeuksia. Lasten asuinpaikka oli Iso-Britannia. A oli Ison-Britannian vuonna 1989 säädetyn ja 1.12.2003 voimaan tulleen lainsäädännön nojalla D:n ja E:n huoltaja. Isä sai huoltajan oikeudet, vaikka vanhemmat eivät olleet solmineet avioliittoa, kun isä merkittiin lapsen syntymätodistukseen. C:n osalta A:n toiminta isänä muodosti tosiasiallisen vanhemmuuden ja siihen liittyi Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan mukainen oikeus perhe-elämän suojaan. Myös lasten edun mukaista oli, että he pysyvät yhdessä.

4. B on hovioikeudessa vaatinut, että hakemus hylätään eikä lapsia määrätä palautettaviksi Isoon-Britanniaan. B oli oikeutettu päättämään lasten asuinpaikasta, koska lapsia ei ollut viety Isosta-Britanniasta luvattomasti ja koska asiassa oli peruste kieltäytyä antamasta määräystä lasten palauttamisesta. B on katsonut, että A oli lisäksi antanut suostumuksensa lasten muuttamiselle Suomeen tai joka tapauksessa hyväksynyt menettelyn sekä nimenomaisesti että hiljaisesti. Lisäksi lapset olivat asuneet Suomessa jo yli vuoden ajan ja sopeutuneet Suomeen. Ei ollut lasten edun mukaista, että vain nuorimmat lapset palautettaisiin Isoon-Britanniaan, koska myös lapsilla oli oikeus Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaiseen perhe-elämän suojaan.

5. C:n osalta hovioikeus on hylännyt hakemuksen, koska A ei ollut Englannin oikeusjärjestyksen mukaan C:n laillinen huoltaja eikä kansainvälisessä oikeuskäytännössä tosiasiallista huoltajuutta yleensä ollut rinnastettu lakimääräiseen huoltajuuteen.

6. Hovioikeus on 28.6.2012 antamallaan päätöksellä määrännyt D:n ja E:n heti palautettaviksi Isoon-Britanniaan. Hovioikeus on katsonut jääneen näyttämättä, että A olisi suostunut lasten muuttamiseen Suomeen tai sen hyväksynyt.

7. Hovioikeus on perustanut suostumuksen puuttumista koskevan ratkaisunsa muun muassa kirjallisina todisteina esitettyihin 20. ja 21.9.2011 lähetettyihin sähköpostiviesteihin, joista hovioikeus katsoi ilmenneen, että A on yrittänyt useasti olla yhteydessä lapsiinsa ja kiistänyt antaneensa suostumustaan lasten Suomeen muuttoon. Hovioikeus ei ole kuitenkaan varannut B:lle tilaisuutta lausua sähköpostiviesteistä.

8. Haagin sopimuksen päätavoite on turvata lapsen pikainen palauttaminen asuinvaltioonsa. Sopimuksen tarkoittama menettely on tarkoitettu nopeaksi ja tehokkaaksi sekä sen vuoksi myös yksinkertaiseksi. Asiassa tutkitaan vain palauttamisen edellytykset ja mahdolliset esteet eikä menettelyssä tutkita lapsen huoltoa koskevia kysymyksiä. Toisaalta Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan 6.7.2010 Neulinger ja Shuruk v. Sveitsi todennut, ettei Haagin sopimusta sovellettaessa palauttamista pidä määrätä automaattisesti eikä mekaanisesti (kohta 138).

9. Haagin sopimuksen 13 artiklan 1 kappaleen a kohdan mukaan hakemusta vastustaneen henkilön on näytettävä toteen, että se, jolle lapsesta huolehtiminen kuuluu, on lapsen poisviemisen hyväksynyt. Korkein oikeus toteaa, että hakemusta vastustaneelle pitää antaa tosiasiallinen mahdollisuus tämän todistustaakkansa täyttämiseen ottaen tällöin huomioon oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteet ja hakemuksen käsittelymenettelyyn liittyvät erityispiirteet.

10. Korkein oikeus toteaa, että perustaessaan ratkaisunsa sellaiseen selvitykseen, josta B:lle ei ole varattu tilaisuutta lausua, hovioikeus on laiminlyönyt noudattaa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin keskeistä periaatetta, kuulemisperiaatetta. Tästä syystä asia tulisi normaalisti palauttaa hovioikeuden uudelleen käsiteltäväksi. Koska kyse on kuitenkin kiireellisesti käsiteltävästä asiasta, Korkein oikeus on enemmän viivytyksen välttämiseksi käsitellyt asian sitä hovioikeuteen palauttamatta.

II Suullinen käsittely Korkeimmassa oikeudessa

11. Asiassa on toimitettu 22.8.2012 Korkeimmassa oikeudessa suullinen käsittely, joka on rajoitettu koskemaan kysymystä siitä, oliko A suostunut C:n, D:n ja E:n muuttamiseen Suomeen.

12. Suullisessa käsittelyssä on kuulusteltu B:tä ja A:ta henkilökohtaisesti todistelutarkoituksessa sekä todistajia.

13. B:n Korkeimmalle oikeudelle 22.8.2012 toimittaman lisäkirjoituksen sisältö, jonka mukaan B on Isossa-Britanniassa turvautunut oikeudelliseen apuun, on todettu riidattomaksi.

III Asiassa ratkaistavana olevat kysymykset

14. A:n valituksen osalta asiassa on ratkaistavana kysymys siitä, onko A Haagin sopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen a kohdassa ja huoltolain 32 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitettu sellainen henkilö, jolle kuuluvia lapsen huoltoa koskevia oikeuksia C:n poisvieminen loukkaa.

15. B:n valituksen osalta asiassa on kysymys ensiksikin siitä, onko A suostunut siihen, että D ja E muuttavat Suomeen. Kysymys on myös siitä, onko A käyttänyt huoltolain 32 §:n 1 momentin 2 kohdan ja Haagin sopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen b kohdan edellyttämällä tavalla lapsen huoltoon kuuluvia oikeuksiaan. Vielä on kysymys siitä, muodostavatko lapsen etu ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukainen perhe-elämän suoja perusteen kieltäytyä lasten palauttamisesta.

III.1. A:n oikeus vaatia C palautettavaksi Isoon-Britanniaan

III.1.1. Sovellettavat säännökset

16. Haagin sopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen a kohdan mukaan lapsen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä on pidettävä luvattomana muun muassa, jos se loukkaa henkilön huoltoon liittyviä oikeuksia sen valtion oikeusjärjestyksen mukaisesti, missä lapsella oli asuinpaikka välittömästi ennen poisviemistä. Kappaleen b kohdan mukaan luvattomuus edellyttää, että näitä oikeuksia oli poisviemisen hetkellä käytetty tai olisi käytetty, jollei poisviemistä olisi tapahtunut.

III.1.2. Korkeimman oikeuden kannanotot

17. Asiassa on riidatonta, että A:n ja 8.4.2002 syntyneen C:n välisessä suhteessa sovellettavan Englannin lain mukaan A:lla ei ole Haagin sopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen a kohdassa ja huoltolain 32 §:ssä tarkoitettuja C:n huoltoon kuuluvia oikeuksiaan.

18. A on katsonut, että hänet C:n tosiasiallisena vanhempana tulisi joka tapauksessa rinnastaa lakimääräiseen huoltajaan. Tällä perusteella C:n poisvieminen loukkaa hänen Haagin sopimuksessa ja huoltolaissa tarkoitettuja huoltoon liittyviä oikeuksiaan.

19. Korkein oikeus toteaa, että Haagin sopimuksen 5 artiklan a kohdan mukaan yleissopimuksessa ”huoltoa koskevat oikeudet” käsittävät lapsen henkilöä koskevien asioiden hoitoa koskevat oikeudet, erityisesti oikeuden määrätä lapsen asuinpaikasta. Haagin sopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen a kohdan mukaan nämä oikeudet määräytyvät sen valtion oikeusjärjestyksen mukaisesti, missä lapsella oli asuinpaikka välittömästi ennen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä.

20. Korkein oikeus katsoo asiassa selvitetyksi, että A on tosiasiallisesti osallistunut C:n huoltoon Isossa-Britanniassa kevääseen 2011 asti. A ei ole kuitenkaan esittänyt selvitystä, että hänellä tosiasiallisen vanhemmuutensa nojalla olisi Englannin oikeuden mukaan ollut oikeus määrätä C:n asuinpaikasta.

21. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että myöskään ne seikat, jotka A on esittänyt tosiasiallisesta vanhemmuudestaan, eivät ole perustaneet hänelle Haagin sopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen a kohdassa tarkoitettuja huoltoon liittyviä oikeuksia.

22. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että C:n poisviemistä ei ole pidettävä Haagin sopimuksen 3 artiklan 1 kappaleen a kohdassa ja huoltolain 32 §:n 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla luvattomana. Kun C:tä koskeva hakemus hylätään, asiaa ei ole tarpeen hänen osaltaan käsitellä enempää.

III.2. Onko D:n ja E:n poisviemistä Isosta-Britanniasta pidettävä luvattomana

23. D:n ja E:n osalta asiassa on riidatonta, että A:lla on sellaiset huoltoon kuuluvat oikeudet, joita lasten poisvieminen voi loukata. Heidän osaltaan kysymys on siitä, onko A hyväksynyt heidän poisviemisensä nimenomaisesti tai hiljaisesti.

III.2.1. Sovellettavat säännökset

24. Haagin sopimuksen 13 artiklan 1 kappaleen a kohdan mukaan palautushakemuksen vastaanottaneen valtion oikeusviranomainen ei ole velvollinen määräämään lasta palautettavaksi muun muassa, jos palauttamista vastustava henkilö näyttää toteen, että henkilö, jolle lapsen henkilöstä huolehtiminen kuului, ei ollut tosiasiallisesti käyttänyt huoltoa koskevia oikeuksia lapsen poisviemisen ajankohtana taikka jos hän oli hyväksynyt poisviemisen joko sen tapahtuessa tai jälkikäteen.

25. Huoltolain 32 §:n 2 momentin mukaan lapsen poisviemistä tai palauttamatta jättämistä ei ole pidettävä luvattomana, jos lapsen huoltoon kuuluvien oikeuksien haltija on antanut menettelyyn suostumuksensa taikka jos hän on sen joko nimenomaisesti tai hiljaisesti hyväksynyt. Pykälän 1 momentin 2 kohdan mukaan luvattomuuden edellytyksenä on, että palauttamista vaativa on tosiasiallisesti käyttänyt huoltoon kuuluvia oikeuksiaan poisviemisen hetkellä.

III.2.2. Korkeimman oikeuden kannanotot

a. Huoltoon kuuluvien oikeuksien käyttäminen

26. Asiassa esitetyn todistelun perusteella Korkein oikeus katsoo, että A on osallistunut myös D:n ja E:n tosiasialliseen huoltoon.

b. Ennen muuttamista annettu suostumus

27. Haagin sopimuksen 13 artiklan 1 kappaleen a kohdan mukaan B:n asiana on näyttää, että A oli hyväksynyt D:n ja E:n poisviemisen joko sen tapahtuessa tai jälkikäteen.

28. A on kertonut, että hän oli kieltänyt B:tä viemästä lapsia Suomeen ja että hän oli lasten Suomeen viemisen jälkeenkin ilmoittanut B:lle vastustavansa asiaa ja pyytänyt B:tä palaamaan lasten kanssa Isoon-Britanniaan. B puolestaan on kertonut keskustelleensa asiasta A:n kanssa ensimmäisen kerran 21.4.2011. Tällöin A oli B:n mukaan suhtautunut asiaan myötämielisesti. B:n mukaan A oli antanut suostumuksen lasten Suomeen muuttamiseen puhelinkeskustelussa 3.5.2011, kun B oli soittanut A:lle ollessaan autossa matkalla tapaamaan englantilaista asianajajaansa. Autossa oli ollut matkustajana todistaja F, joka oli puhelimen kaiuttimen kautta kuullut keskustelun. B ei ole väittänyt, että hän ja A olisivat tehneet lasten muuttamisesta Suomeen kirjallisen sopimuksen.

29. Korkein oikeus toteaa, että B ja todistaja F ovat Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä yhdensuuntaisesti kertoneet tapahtumista. B:n mukaan A oli puhelinkeskustelun kuluessa lausunut siihen tapaan, että ”Vie sitten lapset Suomeen”. A puolestaan on suullisessa käsittelyssä kertonut, ettei puhelinkeskustelu ollut koskenut lasten muuttamista.

30. Korkein oikeus pitää B:n ja todistaja F:n kertomusten perusteella selvitettynä, että 3.5.2011 käydyn puhelinkeskustelun kuluessa A on lausunut: ”Just fucking take them then”. Tämän vuoksi on seuraavaksi tarkasteltava, mikä tällaisen lausuman merkitys on arvioitaessa lasten Suomeen muuttamisen luvallisuutta ottaen muun ohella huomioon ne olosuhteet, joissa lausuma on annettu.

31. Se, onko lapsen huoltoon oikeutettu antanut luvan lasten poisvientiin, on palauttamisasiassa keskeinen kysymys. Jos oikeuksien haltija on antanut menettelyyn suostumuksensa, lapsen poisviemistä ei ole pidettävä luvattomana. Siitä seuraa, että huoltoon oikeutettu luopuu paitsi oikeudestaan saada lapsi palautetuksi usein käytännössä myös monista muista lasta koskevista oikeuksistaan. Lisäksi suostumus koskee myös lapsen oikeutta pitää yhteyttä molempiin vanhempiinsa. Suostumus merkitsee käytännössä usein, että lapsen yhteydenpito suostumuksen antajaan heikkenee.

32. Suostumuksen olennainen merkitys on tämän vuoksi otettava huomioon myös arvioitaessa suostumukselle asetettavia vaatimuksia. Kun suostumuksen vaikutuksena on oikeuksien menettäminen, luopujan ja myös lapsen kannalta on perusteltua edellyttää, että suostumus on annettu selvästi ja yksiselitteisesti ja tietoisena suostumuksen oikeudellisista vaikutuksista. Selvää on, ettei suostumukselta voida edellyttää määrämuotoa. Toisaalta asian arvioinnissa on suojattava toisen osapuolen ja lapsen luottamusta vakavasti annettuun suostumukseen.

33. Asianosaisten lausumia koskevassa näyttöharkinnassa on otettava huomioon, että lapsen poisvieminen liittyy usein tilanteeseen, jossa lapsen vanhempien välit ovat kireät ja tulehtuneet. Tällöin vanhemmat saattavat sanoa toisilleen sellaista, jonka syynä on esimerkiksi toista kohtaan tunnettu viha, ylpeys tai pelko eikä tahto antaa oikeudellisesti pätevä suostumus. Luotettavien päätelmien tekeminen toisen osapuolen puheista ja niiden perusteista saattaa olla asianomaisille ja ulkopuolisille vaikeaa.

34. A:n puhelinkeskustelussa 3.5.2011 antama lausuma on todistelun mukaan ollut ilmeisen alatyylinen lausahdus, jonka A oli keskustelun aikaisemmasta vaiheesta ärsyyntyneenä tokaissut. Korkein oikeus katsoo, ettei A:n pelkkä edellä todetun kaltainen lausuma ole riittävä osoitus siitä, että A olisi selvästi ja yksiselitteisesti suostunut lasten muuttamiseen Suomeen.

35. Suostumusta arvioitaessa on keskeistä se, miten väitetyn suostumuksen antanut henkilö on voinut lausumansa merkityksen ymmärtää. Se seikka, että B on asianajajan kanssa käymänsä keskustelun perusteella saattanut pitää A:n lausumaa riittävänä suostumuksena, ei ole arvioinnissa ratkaisevaa.

36. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei A:n 3.5.2011 antamaa lausumaa voida pitää suostumuksena lasten muuttamiselle Suomeen.

37. Tämän jälkeen asiassa on kysymys siitä, onko A:n katsottava muutoin omalla toiminnallaan tai käyttäytymisellään suostuneen siihen, että D ja E muuttavat Suomeen. Korkein oikeus toteaa, että asiassa on esitetty runsaasti todistelua siitä, että B on osin jo ennen 3.5.2011 ja osin sen jälkeen ryhtynyt toimenpiteisiin 12.6.2011 tapahtuneen muuton järjestämiseksi. Todistelun perusteella Korkein oikeus katsoo selvitetyksi, että A:n on täytynyt B:n toimenpiteistä ymmärtää B:n ja lasten olevan muuttamassa Suomeen. A on itsekin kertonut saaneensa tästä tiedon puhelinkeskustelussa 25.5.2011.

38. B:llä on näyttövelvollisuus myös siitä, että A:n voitaisiin muulla toiminnallaan, käyttäytymisellään tai suoranaisella passiivisuudellaan katsoa suostuneen lasten muuttamiseen Suomeen. Se, mitä edellä kohdassa 33 on sanottu vanhempien puheiden arvioinnista, koskee myös päätelmien tekoa heidän muusta käyttäytymisestään. Käyttäytymisen todellista tarkoitusta voi olla hyvin vaikea tietää. Käyttäytymisen merkitystä arvioitaessa on painoa annettava myös sille, miten hyvin henkilö on tietoinen omista oikeuksistaan ja mitkä ovat olleet hänen mahdollisuutensa toimia toisin, jos hän ei ole hyväksynyt lasten poisviemistä.

39. Korkein oikeus toteaa asiassa olevan riidatonta, että A oli jo kevättalvella 2011 muuttanut pois yhteisestä kodista. Asiassa on jäänyt tarkemmin selvittämättä, missä A on tämän jälkeen asunut. A ja todistajana kuultu G ovat yhdensuuntaisesti kuitenkin kertoneet, että A oli lasten muuttamisen jälkeen saanut vakinaisen asunnon vasta 29.8.2011. Esitetystä todistelusta on pääteltävissä, ettei A:lla ilmeisesti ole ollut elämäntilanteensa huomioon ottaen mahdollisuutta itse huolehtia lapsista. Korkein oikeus pitää lisäksi uskottavana A:n ilmoitusta siitä, ettei hän ollut ennen syksyä 2011 ollut tietoinen omista oikeuksistaan.

40. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että myöskään A:n toiminta ja käyttäytyminen sen jälkeen, kun hän oli 25.5.2011 ymmärtänyt lasten muuttavan Suomeen, ei riitä osoittamaan, että A olisi suostunut lasten muuttamiseen.

c. Muuttamisen jälkeinen hyväksyminen

41. Asiassa on vielä kysymys B:n väitteestä, jonka mukaan A on ainakin jälkikäteen hyväksynyt lasten muuttamisen Suomeen.

42. Koska hyväksymiseen liittyvät samat oikeusvaikutukset kuin nimenomaisen suostumuksen antamiseen, myös hyväksymisen on perusteltua edellyttää olevan selvä ja sellainen, että se osoittaa hyväksyjän ymmärtäneen toimensa merkityksen. Lisäksi on otettava huomioon, että lapsen poisviemisen jälkeisillä tapahtumilla ei yleensä ole samanlaista painoarvoa kuin tapahtumilla, jotka ovat edeltäneet lapsen poisviemistä. Edelleen merkitystä on sillä, että Haagin sopimuksen 12 artiklan 1 kappaleen ja huoltolain 34 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan lapsen palauttamista vaativan on yhden vuoden määräajassa tehtävä vaatimus lapsen palauttamisesta. Siten on perusteltua katsoa, että lapsen palauttamista vaativan henkilön muulle passiivisuudelle kuin määräajan noudattamatta jättämiselle voidaan antaa vain poikkeuksellisesti merkitystä arvioitaessa sitä, onko henkilö hyväksynyt lapsen poisviemisen.

43. Se seikka, että lapsen palauttamista vaativa henkilö on pitänyt yhteyttä lapseen ennen kuin hän on tehnyt virallisen palauttamisvaatimuksen, ei sellaisenaan merkitse, että henkilö olisi hyväksynyt lapsen poisviemisen. Siten se, että A on lasten Suomeen muuttamisen jälkeen lähettänyt lapsille Suomeen uuteen osoitteeseen postia ja että hän on ollut lapsiin yhteydessä puhelimitse ja internetin välityksin ja että hän on tullut keväällä 2012 Suomeen lapsen syntymäpäiville, ei osoita A:n hyväksyneen D:n ja E:n muuttamista Suomeen. Tällaista merkitystä ei voida antaa myöskään sille seikalle, että A on antanut Pirkanmaan käräjäoikeudelle lausuman elatusapuasiassa.

44. Kysymystä siitä, onko oikeuksien haltija suostunut lapsen poisviemiseen tai sen hyväksynyt, ei voida ratkaista oikeuksien haltijan ulkonaisesta käyttäytymisestä tehtävin päätelmin, ellei käyttäytyminen ole ollut selvästi epäjohdonmukaista suhteessa lapsen palauttamista koskevaan vaatimukseen (KKO 2003:32 ja 2006:32). Käsillä olevassa tapauksessa A on jättänyt lasten palauttamista koskevan hakemuksen hovioikeudelle 8.6.2012 eli lähes vuosi sen jälkeen, kun D ja E olivat muuttaneet Suomeen. Kuten hovioikeus on todennut, A oli B:lle 21.9.2011 lähettämässään sähköpostiviestissä kiistänyt antaneensa suostumustaan lasten muuttamiseen Suomeen.

45. A ei ole esittänyt tarkempaa selvitystä siitä, miten hänen käynnistämänsä oikeudelliset toimenpiteet lasten palauttamiseksi ovat edenneet ennen hovioikeudelle tehtyä palauttamishakemusta. A on kuitenkin ilmoittanut ryhtyneensä selvittämään oikeuksiaan saatuaan asunnon 29.8.2011 ja sen jälkeen melko ripeästi ilmoittanut B:lle uudelleen käsityksensä siitä, että hän ei ollut suostunut lasten muuttamiseen Suomeen eikä sitä hyväksynyt. Tämä tukee arviota siitä, että A:n käyttäytymistä ei voida pitää selvästi epäjohdonmukaisena verrattuna hänen sittemmin tekemäänsä palauttamishakemukseen.

46. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei B ole näyttänyt A:n jälkikäteenkään hyväksyneen D:n ja E:n muuttamista Suomeen.

47. D:n ja E:n poisvieminen Englannista Suomeen on näin ollen ollut Haagin sopimuksen 13 artiklan 1 kappaleen a kohdan ja huoltolain 32 §:n nojalla luvatonta.

III.3. Kieltäytymisperusteet

48. Asiassa ei ole ilmennyt huoltolain 34 §:ssä tarkoitettua perustetta, jonka nojalla palauttamismääräyksen antamisesta voitaisiin kieltäytyä.

III.4. Loukkaako hakemuksen hylkääminen C:n osalta ja hakemukseen suostuminen D:n ja E:n osalta Euroopan ihmisoikeussopimuksen mukaista oikeutta perhe-elämän suojaan

49. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 1 kappaleen perusteella jokaisella on oikeus nauttia muun muassa perhe-elämäänsä kohdistuvaa kunnioitusta. Saman artiklan 2 kappaleen mukaan viranomaiset eivät saa puuttua tämän oikeuden käyttämiseen, paitsi silloin kun laki sen sallii ja se on demokraattisessa yhteiskunnassa välttämätöntä kansallisen ja yleisen turvallisuuden tai maan taloudellisen hyvinvoinnin vuoksi, tai epäjärjestyksen ja rikollisuuden estämiseksi, terveyden tai moraalin suojaamiseksi, tai muiden henkilöiden oikeuksien ja vapauksien turvaamiseksi. Euroopan ihmisoikeussopimus on Suomessa voimassa lakina.

50. Se seikka, että hakemukseen ei voida suostua C:n osalta, perustuu siihen, että A:lla ei ole C:hen nähden sellaisia huoltajan oikeuksia, jotka oikeuttaisivat hänet esittämään palauttamisvaatimuksen. Hakemukseen suostuminen D:n ja E:n osalta puolestaan perustuu siihen, että lasten tuominen Suomeen on ollut luvatonta eikä asiassa ole näiden lasten osalta perustetta kieltäytyä palauttamasta lapsia Isoon-Britanniaan.

51. D:n ja E:n palauttaminen tässä tapauksessa perustuu nimenomaiseen lain säännökseen, joka puolestaan perustuu Haagin sopimukseen. Näillä perusteilla heidän palauttamisensa ei loukkaa asianosaisten oikeutta perhe-elämän suojaan. Se, millä tavoin lasten asuminen vastedes ratkaistaan, riippuu suureksi osaksi B:n ja A:n omasta toiminnasta.

IV B:n velvollisuus korvata lasten palauttamisesta aiheutuneet kustannukset

52. Huoltolain 41 §:n 2 momentissa säädetään, että kun tuomioistuin määrää lapsen palautettavaksi, se voi samalla hakijan vaatimuksesta velvoittaa hakijan vastapuolen suorittamaan hakijalle korvausta niistä kuluista, jotka aiheutuvat lapsen palauttamisesta. Korkein oikeus katsoo, että A on oikeutettu saamaan asiassa D:n ja E:n palauttamisesta aiheutuvat kulunsa korvatuiksi. Koska kulujen määrä voi olla tiedossa vasta sen jälkeen, kun lasten palauttamiseen ryhdytään, kulujen määrä on arvioitava. A on ilmoittanut, että palauttamisesta aiheutuu kuluja hänen oman ja lasten lentolippujen sekä lasten passien hankkimisen ja hänen asumiskulujensa muodossa noin 1 000 euroa. Korkein oikeus pitää arviota kohtuullisena.

Päätöslauselma

Muutos hovioikeuden päätökseen:

B velvoitetaan suorittamaan A:lle korvaukseksi lasten palauttamisesta aiheutuvista kuluista 1 000 euroa.

Muulta osin hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Pertti Välimäki, Ilkka Rautio, Timo Esko, Jorma Rudanko ja Pekka Koponen. Esittelijä Kari Vesanen.