24.5.2012

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Hovioikeus oli hylännyt tuomiollaan 22.6.2000 syyttäjän vaatimukset A:n tuomitsemisesta rangaistukseen 24.4.1997 - 6.4.1998 tehdystä lahjusrikkomuksesta tai ainakin tuottamuksellisesta virkavelvollisuuden rikkomisesta. Syyttäjä valitti ratkaisusta Korkeimpaan oikeuteen ja uudisti vaatimuksensa A:n tuomitsemisesta rangaistukseen hovioikeudessa esitetyn syytteen mukaisesti. A vastasi valitukseen ja vaati sen hylkäämistä. Korkein oikeus tuomitsi 13.6.2002 antamallaan tuomiolla (KKO 2002:51) A:n lahjusrikkomuksesta sakkorangaistukseen sekä menettämään valtiolle rikoksella vastaanotetun edun arvon. Korkein oikeus ratkaisi asian kirjallisessa menettelyssä.

2. A teki Suomen valtiota vastaan valituksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelle (ihmisoikeustuomioistuin) nojautuen muun ohella Euroopan ihmisoikeussopimuksen (ihmisoikeussopimus) 6 artiklan määräyksiin. Tuomiossaan 12.1.2010 ihmisoikeustuomioistuin katsoi A:n ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohdan mukaisia oikeuksia loukatun, koska asia oli Korkeimmassa oikeudessa ratkaistu toimittamatta suullista käsittelyä ja kuulematta siinä A:ta.

3. Asiassa on kysymys siitä, tuleeko Korkeimman oikeuden tuomio poistaa ihmisoikeustuomioistuimen toteaman ihmisoikeusloukkauksen perusteella.

Rikostuomion poistamista koskevat oikeudelliset lähtökohdat

4. Korkein oikeus toteaa, että tuomion poistamisen edellytyksiä arvioidaan kansallisen lain pohjalta. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan tuomio voidaan tehdystä kantelusta tuomiovirheen perusteella poistaa, jos oikeudenkäynnissä on tapahtunut oikeudenkäyntivirhe, jonka havaitaan tai voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen. Kuten säännöksestä ilmenee, mikä tahansa oikeudenkäyntivirhe ei riitä syyksi tuomion poistamiseen, vaan edellytyksenä on, että menettelyvirheen voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen. Lainkäyttöä kohtaan tunnetun luottamuksen kannalta on toisaalta pidetty tärkeänä, ettei sanotun lainkohdan määräystä oikeudenkäyntivirheen vaikutuksesta jutun lopputulokseen tulkita ahtaasti (KKO 1995:95).

5. Ihmisoikeustuomioistuin on ihmisoikeussopimuksen 46 artiklaan viitaten pitänyt lähtökohtana, että jäsenvaltio pyrkii korjaamaan ihmisoikeustuomioistuimen havaitseman ihmisoikeusloukkauksen ja saattamaan hakijan siihen asemaan, jossa hän olisi ollut ilman loukkausta (esimerkiksi Verein gegen Tierfabriken v. Sveitsi 30.6.2009 kohdat 85 - 90). Ihmisoikeussopimus ei kuitenkaan sellaisenaan velvoita sopimusvaltiota lainvoimaisen tuomion poistamiseen tai asian uudelleen tutkimiseen pelkästään sillä perusteella, että ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan todennut tuomioon johtaneessa menettelyssä ihmisoikeussopimuksen loukkauksen. Ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään (esimerkiksi Brumarescu v. Romania 28.10.1999, kohta 61) korostanut, että oikeusvaltion keskeisiin piirteisiin kuuluu oikeusvarmuuden periaate, mikä edellyttää muun muassa sitä, ettei tuomioistuinten lopullisiksi jääneitä ratkaisuja tule asettaa kyseenalaiseksi. Oikeusvarmuuden periaate ei ole kuitenkaan ehdoton, mutta siitä poikkeaminen on hyväksyttävää vain, jos se on välttämätöntä olennaisista ja pakottavista syistä tai jos painavat hyväksyttävät näkökohdat ylittävät yksittäistapauksessa oikeusvarmuuden periaatteen painoarvon (muun muassa Xheraj v. Albania 29.7.2008 kohta 52).

6. Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksessa 19.1.2000 (Recommendation No. R(2000)2 on the re-examination or reopening of certain cases at domestic level following judgments of the European Court of Human Rights) on puolestaan todettu, että uusi käsittely olisi sopimusloukkausta merkitsevän menettelyvirheen vuoksi tarpeen lähinnä silloin, kun menettelyvirhe synnyttää vakavia epäilyksiä ratkaisun oikeellisuudesta. Suositusta koskevassa selitysmuistiossa (Explanatory Memorandum on the Committee of Ministers’ Recommendation No. R(2000)2) esimerkkeinä vakavista prosessuaalisista virheistä on mainittu rikosoikeudenkäyntien osalta tilanteet, joissa vastaajalla ei ole ollut aikaa eikä mahdollisuuksia valmistella puolustustaan tai joissa tuomio on perustunut kidutuksella hankittuun aineistoon tai sellaiseen oikeudenkäyntimateriaaliin, jota loukattu osapuoli ei ollut saanut käyttöönsä oikeudenkäynnin aikana.

Ihmisoikeustuomioistuimen kannanotot A:n asiassa

7. Ihmisoikeustuomioistuin on todennut A:n asiassa antamassaan tuomiossa, että käsillä olleissa olosuhteissa Korkein oikeus ei ole voinut ratkaista asiaa asianmukaisesti toimittamatta asiassa suullista käsittelyä (”--, in the circumstances of the present case, the Supreme Court could not adequately resolve the applicant's case without holding an oral hearing”, tuomion kohta 48). Ihmisoikeustuomioistuin on ottanut asiaa ratkaistessaan huomioon, että Korkeimmassa oikeudessa asiassa ei ollut enää ollut kysymys tosiseikkojen vaan pääasiassa oikeuskysymysten arvioimisesta. Ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin todennut, että käsillä olevan kaltaisessa asiassa tosiseikat ja oikeudellinen arviointi saattoivat kietoutua yhteen siten, että niitä oli vaikea erottaa toisistaan. Ihmisoikeustuomioistuin on edelleen todennut Korkeimman oikeuden myös arvioineen asiassa ensimmäisenä asteena vastaajan tahallisuutta ja rangaistusseuraamusta (kohta 44). Ihmisoikeustuomioistuin on ottanut asiaa ratkaistessaan lisäksi huomioon jutun luonteen todeten, että asian lopputuloksella oli ollut kielteisiä vaikutuksia vastaajan uralle ja maineelle ja että lahjusrikkomusta oli pidettävä vakavana asiana kenelle tahansa virkamiehelle (kohta 45). Tämä huomioon ottaen Korkein oikeus ei ollut voinut tutkia sen ratkaistavina olleita kysymyksiä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellyttämällä tavalla asianmukaisesti kuulematta vastaajaa henkilökohtaisesti todistelutarkoituksessa (kohta 47).

Korkeimman oikeuden kannanotot

8. Korkein oikeus katsoo, että arvioitaessa Korkeimman oikeuden tuomion poistamisen edellytyksiä kansallisten säännösten nojalla lähtökohtana on ihmisoikeustuomioistuimen kannanotto, jonka mukaan asiaa ei ollut voitu tutkia ja ratkaista kuulematta A:ta suullisessa käsittelyssä. Ihmisoikeustuomioistuimen toteama menettelyvirhe on koskenut rikosasian vastaajan keskeistä oikeutta, oikeutta tulla asianmukaisesti kuulluksi asian käsittelyn yhteydessä. A oli tosin saanut vastata syyttäjän muutoksenhakemukseen kirjallisesti, mutta ihmisoikeustuomioistuin ei ole pitänyt tätä menettelyä kysymyksessä olleessa tilanteessa riittävänä. Ihmisoikeustuomioistuin on päätynyt katsomaan, että A:n kuulemiseen liittyneen menettelyvirheen vuoksi edellytyksiä asian asianmukaiselle, oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset täyttävälle ratkaisemiselle ei ole ollut. Ihmisoikeustuomioistuimen tuomion jälkeen on näin ollen selvää, että menettelyä on rasittanut virhe.

9. Korkein oikeus katsoo, että tällaisessa tilanteessa, jossa tuomioon johtaneessa menettelyssä on todettu sanotunlainen vastaajan asianmukaista kuulemista koskeva menettelyvirhe, oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:n 1 momentin 4 kohdassa tuomion poistamiselle asetettua edellytystä, jonka mukaan oikeudenkäyntivirheen voidaan otaksua olennaisesti vaikuttaneen jutun lopputulokseen, ei ole perusteltua tulkita ahtaasti. Korkein oikeus katsoo, että Korkeimman oikeuden tuomion poistamiselle viimeksi mainitun lainkohdan nojalla on riittävät perusteet.

10. Jos tuomio poistetaan asian käsittelyssä tapahtuneen tuomiovirheen perusteella ja asia on käsiteltävä uudestaan, asia on oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 6 §:n mukaan osoitettava siihen oikeuteen, missä tuomiovirhe on tapahtunut. A, jota tässä asiassa on kuultu, on esittänyt, ettei uudelle käsittelylle ole edellytyksiä, ja vaatinut, että hovioikeuden hänet vapauttanut tuomio saatettaisiin voimaan. Syyttäjä on esittänyt asian käsittelyn jatkamista Korkeimmassa oikeudessa, mutta on samalla viitannut siihen, että mahdollisuus tuomita A rangaistukseen on tulkinnanvarainen rikoslain 8 luvun 6 §:n 2 momentin 3 kohdan vanhentumissäännös huomioon ottaen.

11. Tässä tapauksessa on annettava uusi ratkaisu syyttäjän Korkeimmalle oikeudelle tekemässä valituksessa esittämiin vaatimuksiin. Edellisessä kohdassa tarkoitettujen, asianosaisten esiin tuomien kysymysten selvittäminen ja ratkaiseminen soveltuu tehtäväksi parhaiten siinä Korkeimman oikeuden viisijäsenisessä kokoonpanossa, joka on käsitellyt asiaa ennen täysistunnon nyt tekemää ratkaisua.

Päätöslauselma

Korkeimman oikeuden tuomio 13.6.2002 numero 1585 poistetaan. Asian käsittelyä on jatkettava Korkeimmassa oikeudessa viisijäsenisellä jaostolla.

Käsittelyratkaisun osalta sekä siltä osin kuin tuomiossa on lausuttu A:n puolustajana toimineen asianajajan valituksen johdosta ja määrätty hänelle maksettavaksi palkkiota tuomio jää kuitenkin pysyväksi. Ratkaistessaan asian Korkein oikeus lausuu, kenen maksettavaksi palkkio jää.

Asian ovat täysistunnossa ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Kari Kitunen, Gustav Bygglin, Pertti Välimäki, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Timo Esko, Soile Poutiainen, Marjut Jokela, Jukka Sippo, Jorma Rudanko ja Ari Kantor. Esittelijä Kaarlo Hakamies.