16.3.2012

Varsinais-Suomen käräjäoikeuden tuomio 10.2.2011

Käräjäoikeus tuomitsi A:n törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta 3 kuukauden 15 päivän ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja maksamaan sen ohella 40 päiväsakkoa sekä ajokieltoon.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Asko Nurmi.

Turun hovioikeuden päätös 15.6.2011

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syyte hylätään.

Hovioikeus ei myöntänyt jatkokäsittelylupaa ja jätti käräjäoikeuden ratkaisun pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lauri Vihervaara, Leena Virtanen-Salonen ja Juha Laaksonen. Esittelijä Hanna-Kaisa Heinonen.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Asiassa on kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää A:lle jatkokäsittelylupa.

Vaatimukset ja vastaus Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa

2. Syyttäjä on vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen siitä, että hän oli 27.7.2010 Kaarinassa kuljettanut henkilöautoa nautittuaan alkoholia niin, että hänen verensä alkoholipitoisuus oli ajon aikana tai sen jälkeen ollut vähintään 2,62 promillea ja olosuhteet olivat olleet sellaiset, että rikos oli ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Lisäksi syyttäjä on vaatinut A:n tuomitsemista rangaistukseen siitä, että hän oli tuolloin kuljettaessaan autoa Luodontiellä huolimattomuudesta laiminlyönyt noudattaa olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta vaaran ja vahingon välttämiseksi seurauksin, että oli menettänyt auton hallinnan ja ajautunut kulkusuunnassaan oikealle puolelle ojaan. Menettely oli ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Vielä syyttäjä on vaatinut A:n tuomitsemista ajokieltoon ja korvaamaan valtiolle päihdetutkimuskustannukset ja todistelukustannukset.

3. A on kiistänyt syytteen, koska hän ei ollut ajanut autoa puheena olevassa tilaisuudessa. A on vaatinut valtiolta korvausta oikeudenkäyntikuluistaan.

Käräjäoikeuden tuomio 10.2.2011

4. Käräjäoikeus on todennut, että asiassa oli riidatonta, että A:n auto oli ajettu ojaan syytteessä kuvatuin tavoin, että A oli ollut autossa ojaan ajon tapahtuessa ja että hänen verensä alkoholipitoisuus oli tuolloin ollut syytteessä mainitun suuruinen.

5. Käräjäoikeus on todennut edelleen, että A oli kiistänyt syytteen, koska autoa oli ajanut joku muu. Käräjäoikeus on katsonut kuitenkin A:n kertomuksen lukuisten muuttumisten, epäselvyyksien ja outojen yksityiskohtien vuoksi järkevän epäilyn ulkopuolelle jäävän sen vaihtoehdon, että autoa olisi kuljettanut A:n väittämä, tuntemattomaksi jäänyt henkilö.

6. Käräjäoikeus on lausunut tarkoittavansa kertomuksen muuttamisilla muun muassa seuraavia seikkoja. A oli kertonut paikalle saapuneille poliiseille vaimonsa ajaneen autoa. Vaimolleen hän oli taas kertonut itse ajaneensa autoa ja pyytänyt tätä kertomaan poliisille, että vaimo olisi ajanut autoa. Kun vaimo oli kieltäytynyt väittämästä ajaneensa autoa, A oli kertonut tuntemattoman naisen ajaneen autoa.

7. Käräjäoikeus on lausunut edelleen kertomuksen epäselvyyksillä ja oudoilla yksityiskohdilla tarkoittavansa muun muassa seuraavia seikkoja. A ei ollut osannut antaa paikalle saapuneille poliiseille eikä esitutkinnassa mitään tuntomerkkejä autoa ajaneesta naisesta, vaikka hän oli kertonut viettäneensä tämän kanssa aikaa edellisestä illasta, ja käräjäoikeudessakin annetut tuntomerkit olivat ylimalkaisia. A ei ollut kertomansa mukaan tullut tietämään naisen etunimeä, ammattia tai muutakaan yksityiskohtaa tämän kanssa viettämänsä 10 - 12 tunnin aikana. A oli kertomansa mukaan keskustellut seuralaisensa kanssa pitkään, mutta ei osannut kuitenkaan mainita yhtään keskustelunaihetta. A oli kertonut viettäneensä aikaansa Piikkiön keskustassa pubin piha-alueella, mutta ei osannut kuitenkaan sanoa, oliko pub ollut auki. Kukaan henkilö ei ollut nähnyt kyseistä naista, eikä hänen läsnäolostaan ollut jäänyt mitään viitteitä. A oli kertonut menneensä niin sanotulla pimeällä taksilla seuralaisensa kanssa mökille, mutta kukaan henkilö ei ollut nähnyt tätä matkaa eikä kuljettajaa ollut voitu jäljittää. A:n auto oli ajautunut ojaan 20 - 30 kilometrin tuntivauhdissa hyvissä liikenneolosuhteissa, mutta ojaanajon syytä hän ei osannut kertoa.

8. Käräjäoikeus on todennut, että jokaiselle ristiriidalle ja epäselvyydelle oli varmasti esitettävissä jokin selitys, kuten pyrkimys peitellä satunnaista tuttavuutta, huomiokyvyn puute tai sattuma. Selitysten määrä oli kuitenkin niin mittava, ettei niitä kokonaisuutena arvioiden voitu pitää uskottavana kuvauksena tapahtuneesta. Tosiasiaksi jäi, että A:n hallinnassa ollut auto oli ajettu ojaan, hän oli ollut autossa päihtyneenä ojaanajon hetkellä eikä väitetystä kuljettajasta ollut mitään viitettä ja että A:n selitykset kuljettajasta vaihtelivat. Yksinkertaisin selitys tapahtumalle oli, että A oli aiemmin sopimansa mukaisesti lähtenyt autolla hakemaan naisystäväänsä mökilleen ja päihtymystilansa vuoksi ajautunut suoralla tieosuudella ojaan.

9. Näillä perusteilla käräjäoikeus on tuominnut A:n törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja sen ohella oheissakkoon sekä määrännyt hänet ajokieltoon.

Vaatimukset Turun hovioikeudessa

10. A on pyytänyt jatkokäsittelylupaa, koska oli aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun oikeellisuutta. Syytteen tueksi ei ollut mitään suoranaista näyttöä. Ratkaisu perustui pitkälti siihen, että A oli muuttanut kertomustaan. Hänellä oli kuitenkin tähän järkevät ja ymmärrettävät perusteet. A on vaatinut, että syyte hylätään.

Hovioikeuden päätös 15.6.2011

11. Hovioikeus on tutkinut edellytykset jatkokäsittelyluvan myöntämiselle ja katsonut, ettei valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella ollut perusteltua aihetta epäillä käräjäoikeuden näyttöratkaisun oikeellisuutta. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 14 §:ssä tarkoitetun oikeudenkäyntiaineiston perusteella ei ollut edellytyksiä jatkokäsittelyluvan myöntämiselle millään laissa tarkoitetulla perusteella.

Vaatimukset Korkeimmassa oikeudessa

12. A on vaatinut, että hänelle myönnetään jatkokäsittelylupa. Tätä vaatimustaan hän on perustellut muun muassa seuraavilla syillä: Asiassa esitetty näyttö on ollut hyvin ristiriitaista ja käräjäoikeudenkin mielestä asiaan on liittynyt monia epäselvyyksiä ja outoja yksityiskohtia, jotka ovat jääneet vaille selitystä. A:n kannalta asian lopputuloksella on suuri merkitys. Mikäli A tuomitaan rangaistukseen, hän menettää virkansa. A on ammatiltaan poliisi ja hän on työskennellyt syytteessä mainittuna ajankohtana Turun poliisilaitoksen palveluksessa liikennevalvontatehtävissä. Asiassa on käynnistetty kurinpitomenettely, joka on kuitenkin kesken A:n vakavan sairauden ja pitkän sairasloman vuoksi. Tämän suuren intressin vuoksi on erityisen tärkeä vakuuttua siitä, että jatkokäsittelyluvan myöntämisen edellytykset on hovioikeudessa riittävästi ja laissa edellytetyllä tavalla tutkittu. A on edelleen vaatinut, että asia palautetaan hovioikeuteen ja että hovioikeuden tulee toimittaa pääkäsittely, jossa häntä kuullaan todistelutarkoituksessa ja jossa hän haluaa kuulustella kahta jo käräjäoikeudessa kuultua todistajaa.

13. A ei ole muutoksenhakemuksessaan selvästi ilmoittanut, mihin jatkokäsittelylupaperusteisiin hän on Korkeimmassa oikeudessa halunnut vedota. Muutoksenhakemuksessa esitetyistä seikoista ja siitä, mihin hän on hovioikeudessa vedonnut, voidaan kuitenkin päätellä, että hän on ensi sijassa uudistanut hovioikeudessa esittämänsä lupaperusteen ja että hän sen lisäksi on katsonut luvan myöntämiselle olevan painava syy.

Korkeimman oikeuden arviointi

14. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin mukaan jatkokäsittelylupa on myönnettävä, jos: 1) ilmenee aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta (muutosperuste), 2) käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ei ole mahdollista arvioida jatkokäsittelylupaa myöntämättä (tarkistusperuste), 3) lain soveltamisen kannalta muissa samanlaisissa asioissa on tärkeää myöntää asiassa jatkokäsittelylupa (ennakkopäätösperuste) tai 4) luvan myöntämiseen on muu painava syy. Pykälän 2 momentin mukaan jatkokäsittelylupaa ei kuitenkaan tarvitse 1 momentin 1 kohdan nojalla myöntää yksinomaan näytön uudelleen arvioimista varten, ellei käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta ole perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella.

15. A:n hovioikeuteen tekemän valituksen perusteella on kysymys ensi sijassa siitä, olisiko hovioikeuden tullut myöntää jatkokäsittelylupa edellä mainitun 1 momentin 1 kohdassa tarkoitetulla muutosperusteella. Niin kuin mainitusta 1 momentista ja myös luvun 17 §:n 1 momentin 1 kohdasta ilmenee, asiassa on tutkittava myös muut perusteet jatkokäsittelyluvan myöntämiselle, kuten hovioikeus onkin tehnyt.

16. A on valituksessaan hovioikeudelle kiistänyt syyllisyytensä rikoksiin ja riitauttanut käräjäoikeuden suorittaman näytön arvioinnin erityisesti siltä osin kuin käräjäoikeus on arvioinut hänen oman kertomuksensa uskottavuutta. Näin ollen muutosperusteen osalta arvioitavana on se, onko perusteltua aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta mainitussa valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella. Olennaista on tällöin se, onko A esittänyt valituksessaan sellaisia näkökohtia, jotka perustellusti horjuttavat käräjäoikeuden suorittamaa näytön arviointia.

17. A on valituksessaan hovioikeudelle selittänyt käräjäoikeuden mainitsemia kertomuksensa muuttamista, epäselvyyksiä ja outoja yksityiskohtia paljolti samoin perustein kuin käräjäoikeuden ratkaisusta päätellen jo käräjäoikeudessa. A oli ollut humalassa ja hädissään, mikä oli vaikuttanut hänen menettelyynsä. Hän oli halunnut salata asioita vaimoltaan ja naisystävältään ja ikään kuin joutunut siinä tilanteessa valehtelemaan asioita. Hänen kertomansa tapahtumainkulku oli kuitenkin täysin mahdollinen. Yksityiskohtana, joka ei ilmennyt käräjäoikeuden ratkaisusta, A on tuonut esille, että auton etuistuin oli ojaan ajon jälkeen ollut etuasennossa niin, että poliisimies vain vaivoin oli mahtunut sitä ajamaan. Kun A oli isokokoinen, etuistuimen asento tuki A:n mukaan sitä, että tapahtumahetkellä kuljettajana oli ollut häntä pienikokoisempi henkilö.

18. Käräjäoikeus on seikkaperäisesti arvioinut A:n kertomuksen uskottavuutta myös hänen esittämiensä näkökohtien pohjalta. Korkein oikeus katsoo, ettei A ole näillä mainitussa valituksessaan uudistamillaan näkökohdilla eikä myöskään valituksessa esittämällään uudella syyllä kyennyt perustellusti horjuttamaan käräjäoikeuden suorittamaa näytön arviointia. Tämän vuoksi asiassa ei ole valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella perusteltua aihetta epäillä käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta. Asiassa ei ole muutakaan syytä jatkokäsittelyluvan myöntämiselle oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 1 kohdan muutosperusteella.

19. A on Korkeimmassa oikeudessa vedonnut kerrotuin tavoin lupaperusteena myös painavaan syyhyn, koska ratkaisulla oli merkitystä hänen työhönsä poliisina. Lain esitöiden (HE 105/2009 vp s. 34 ja 61) mukaan painava syy voisi lupaperusteena tulla kysymykseen muun muassa silloin, kun ratkaisun merkitys valittajalle on objektiivisesti arvioiden huomattavasti tavanomaista suurempi. Tällöin ratkaisu voitaisiin ottaa jatkokäsittelyyn, vaikka aihetta epäillä ratkaisun oikeellisuutta ei sinänsä ilmenisi. Sanotussa esityksessä (s. 61) tuodaan esimerkkeinä esille tällaisesta tilanteesta asia, jossa nuori henkilö on ensimmäistä kertaa tuomittu vankeusrangaistukseen tai korvausvelvollisuuteen, joka hänen maksukykyynsä nähden on korkea. Perusteen katsotaan voivan tulla kysymykseen myös silloin, kun tuomio todennäköisesti tulee johtamaan maasta karkottamiseen tai kun käsiteltävänä olevan asian vaikutus ulottuu sen ulkopuolelle, esimerkiksi toiseen käsiteltävänä olevaan asiaan.

20. Oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 14 §:n 1 momentin mukaan hovioikeus päättää jatkokäsittelyluvan myöntämistä koskevan kysymyksen käräjäoikeuden ratkaisun, valituksen, mahdollisen vastauksen ja tarvittaessa myös muun oikeudenkäyntiaineiston perusteella kirjallisessa menettelyssä. A on valituksessaan hovioikeudelle viitannut ammattiinsa vain siten, että siinä on todettu hänen ”toimineen pitkään liikennevalvontatehtävissä”. Käräjäoikeuden tuomiosta ei ilmene, että A:n ammatti olisi ollut oikeudenkäynnissä esillä. A ei siten ole katsonut tarpeelliseksi vedota hovioikeudessa lupaperusteen syyksi siihen, että käräjäoikeuden tuomiolla olisi haitallinen merkitys hänen virkasuhteensa säilymisen kannalta. Korkein oikeus toteaa, että valittajan on itse vedottava tämän kaltaiseen syyhyn ja myös esitettävä siitä tarvittaessa tarpeellinen selvitys, jotta se voitaisiin ottaa valittajan haluamalla painoarvolla huomioon harkittaessa luvan myöntämistä, vaikka edellä mainituin tavoin kaikki lupaperusteet onkin tutkittava viran puolesta. Vaikka valituksessa onkin esitetty edellä mainittu A:n työhön viittaava maininta, hovioikeus on selvästi voinut päätyä siihen, ettei painavaa syytä luvan myöntämiselle ole ollut.

21. Tämän jälkeen arvioitavana on se, että A on Korkeimmassa oikeudessa jatkokäsittelyluvan myöntämisen perusteeksi vedonnut käräjäoikeuden tuomion vaikutuksiin hänen virkansa kannalta ja siten asian suureen merkitykseen hänelle. Koska kaikki lupaperusteet on tutkittava, vaikka valittaja ei olisi niihin nimenomaisesti vedonnutkaan, A on voinut vielä Korkeimmassa oikeudessa vedota siihen, että lupa tulisi myöntää myös mainitusta syystä.

22. Hovioikeudessa A on kerrotuin tavoin vedonnut siihen, että jatkokäsittelylupa tulisi näytön virheellisen arvioinnin johdosta myöntää muutosperusteella. Myös Korkeimmassa oikeudessa hän on pääasiassa vedonnut siihen, että käräjäoikeus on arvioinut näytön väärin. Selvää on, että arvioitaessa oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 2 momentin nojalla, onko perusteltua aihetta epäillä valituksessa esitettyjen seikkojen perusteella käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen oikeellisuutta näytön arvioinnin osalta, merkitystä ei tule antaa sille seikalle, että valittaja on väittänyt ratkaisulla olevan hänelle suuri merkitys. Niin kuin edellä kohdassa 18 on todettu, tässä tapauksessa ei ole perusteita luvan myöntämiselle muutosperusteella.

23. Asiassa on vielä arvioitava, onko A:lle myönnettävä jatkokäsittelylupa oikeudenkäymiskaaren 25 a luvun 11 §:n 1 momentin 4 kohdan nojalla painavalla syyllä. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa, että A:n syyksi on luettu törkeä rattijuopumus ja liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Mainittujen rikosten osalta rangaistuskäytäntö on varsin vakiintunut. Kun otetaan myös huomioon, että A:n veren alkoholipitoisuus on ollut huomattavan suuri, ei hänelle tuomittu rangaistus ole poikennut rangaistuskäytännöstä. Sinänsä voidaan pitää selvänä, että ratkaisun lopputuloksella on poliisin ammatissa toimivalle A:lle merkitystä. Törkeä rattijuopumus on kuitenkin tyypillisesti sellainen rikos, jolla on haitallisia vaikutuksia usean ammatin säilyttämisen kannalta. Ammattiin liittyvä mahdollinen seuraus ei ole ollut A:llekaan odottamaton. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole perusteita myöntää lupaa painavalla syyllä.

24. Muitakaan perusteita jatkokäsittelyluvan myöntämiselle ei ole.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki, Pasi Aarnio, Soile Poutiainen ja Jukka Sippo. Esittelijä Petteri Mikkola.