23.2.2012

Vantaan käräjäoikeuden päätös 7.10.2011

Tausta

Syyttäjät olivat toimittaneet käräjäoikeudelle haastehakemuksen, jossa A:lle jätteen kuljetus- ja keräystoimintaa harjoittavan osakeyhtiön hallituksen varsinaisena jäsenenä ja muun muassa yhtiön päivittäistä toimintaa ohjanneena ja valvoneena eräiden muiden henkilöiden ohella vaadittiin rangaistusta, paitsi muusta, syytekohdassa 1 tarkemmin yksilöimättä jääneisiin osakeyhtiön asiakkaisiin kohdistuneesta törkeästä petoksesta.

Käräjäoikeus oli haastehakemuksen täydennyskehotuksella pyytänyt syyttäjiä esittämään käsityksensä muun muassa siitä, oliko, ja jos oli niin miksi, mahdollista tutkia sanottu syytekohta nimeämättä asianomistajia. Käräjäoikeus oli viitannut asianomistajan rinnakkaiseen syyteoikeuteen ja oikeuteen esittää korvausvaatimuksensa rikosasian yhteydessä sekä velvollisuuteen varata asianomistajalle tämän johdosta kuulemisperiaatteen mukaisesti tilaisuus tulla kuulluksi asiassa. Käräjäoikeus oli myös kiinnittänyt yhdenvertaisuusperiaatteen johdosta huomiota siihen, että erään toisen syytekohdan asianomistajaa näytettäisiin kohdeltavan muista poikkeavalla tavalla.

Vastauksessaan syyttäjät olivat katsoneet, ettei asianomistajien yksilöimättömyydestä asian luonne huomioon ottaen aiheutunut estettä syytekohdan tutkimiselle. Asianomistajia ei ollut yksilöity syytekohdassa tarkoitetun menettelyn luonteen vuoksi. Syyttäjien mukaan kunkin yksittäisen asianomistajan kohdalta asiaa oli käytännössä mahdoton selvittää, mutta ainakin osaa asiakkaista oli erehdytetty.

Käräjäoikeuden ratkaisu

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 3 §:n 1 momentin 2 kohdan mukaan haastehakemuksessa on ilmoitettava asianomistaja. Luvun 6 §:n mukaan tuomioistuimen on heti jätettävä asia tutkimatta, jollei syyttäjä noudata hänelle annettua kehotusta täydentää haastehakemusta ja jos hakemus on niin puutteellinen, ettei se kelpaa oikeudenkäynnin perustaksi, taikka jos tuomioistuin ei muusta syystä voi ottaa asiaa tutkittavaksi. Viimeksi mainitun lainkohdan esitöissä (HE 82/1995) oli todettu, että sellaisesta haastehakemuksen puutteellisuudesta, että asia oli jätettävä tutkimatta, kysymys oli muun muassa, jos asianosaisten nimet oli haastehakemuksessa ilmoitettu siten puutteellisesti, että ei voitu saada selville, ketkä olivat asianosaisia jutussa.

Käräjäoikeus totesi, että rikoslain 36 luvun säännöksillä suojataan varallisuutta ja säädetään rangaistavaksi oikeudettoman varallisuusedun hankkiminen toisen kustannuksella. Petos on siten tyypillisesti rikos, jolla on asianomistaja, joka on edellä sanotun mukaisesti ilmoitettava haastehakemuksessa.

Käräjäoikeus totesi edelleen, ettei vastaaja kyennyt asianmukaisesti puolustautumaan sellaista petossyytettä vastaan, jossa ei ilmoitettu sitä henkilöä, jota hänen väitettiin erehdyttäneen ja jolle hänen väitettiin aiheuttaneen taloudellista vahinkoa tai sellaisen vahingon vaaraa. Suomen perustuslain 21 §:n 2 momentissa taattu oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin puolsi siten puheena olevan petossyytteen jättämistä tutkimatta.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 1 luvun 14 §:n 3 momentin mukaan asianomistajalla on oikeus yhtyä syyttäjän nostamaan syytteeseen ja vedota uuteen seikkaan syytteen tueksi. Lain 3 luvun 1 § mahdollistaa syytteessä tarkoitetusta rikoksesta johtuvan yksityisoikeudellisen vaatimuksen ajamisen rikosasian yhteydessä, ja luvun 9 §:n mukaan syyttäjä on tietyin edellytyksin jopa velvollinen ajamaan asianomistajan tällaista vaatimusta vireille panemansa syyteasian yhteydessä. Petossyytteen tutkiminen asianomistajaa nimeämättä johtaisi näiden asianomistajan oikeuksien sivuuttamiseen, mikä myös puolsi puheena olevan petossyytteen jättämistä tutkimatta.

Käräjäoikeus totesi vielä, että puheena olevan syytekohdan jättäminen tutkimatta ei lopettanut haastehakemuksessa tarkoitetun rikosasian vireilläoloa käräjäoikeudessa. Sen vuoksi tutkimatta jättämisratkaisu ei ollut oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 1 §:n 2 momentissa tarkoitettu lopullinen päätös, johon sai hakea muutosta valittamalla, vaan pykälän 3 momentissa tarkoitettu oikeudenkäynnin aikana tehty ratkaisu, johon sai hakea muutosta valittamalla vain, jos se oli nimenomaisesti sallittu. Tätä koskevaa säännöstä ei ollut.

Käräjäoikeus jätti törkeää petosta koskevan syytekohdan tutkimatta.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Risto Tikka, Tatu Leppänen ja Timo Heikkinen.

Helsingin hovioikeuden päätös 16.12.2011

Syyttäjät vaativat kanteluksi otsikoidussa kirjelmässään, että hovioikeus tutkii muutoksenhaun ensisijaisesti valituksena ja toissijaisesti kanteluna, kumoaa käräjäoikeuden päätöksen ja palauttaa asian käräjäoikeuteen käsiteltäväksi.

Hovioikeus totesi käräjäoikeuden lausuneen päätöslauselmassaan, ettei päätöksestä saanut erikseen valittaa. Hovioikeudessa oli siten ensin ratkaistavana kysymys siitä, oliko syyttäjien vaatimus tutkittava valituksena vai kanteluna.

Muutoksenhakemusta koskevan sääntelyn osalta hovioikeus totesi ensiksi, että oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 5 §:n 1 momentin mukaan, jos samassa oikeudenkäynnissä käsitellään useampia syytteitä, tuomioistuin voi ratkaista niistä jonkin erikseen, vaikka muiden syytteiden käsittely vielä jatkuu. Samaa vastaajaa koskevat syytteet voidaan kuitenkin ratkaista erikseen vain, jos se on asian käsittelyn kannalta perusteltua. Lainkohdan esitöiden (HE 82/1995 vp s. 128) mukaan osatuomiosta haetaan muutosta samassa järjestyksessä kuin tuomiosta yleensä. Lain 12 luvun 1 §:n mukaan, jollei tässä laissa toisin säädetä, noudatetaan rikosasioiden käsittelyssä ja muutoksenhaussa sen lisäksi, mitä tässä laissa säädetään, oikeudenkäymiskaaren säännöksiä.

Oikeudenkäymiskaaren 24 luvun 5 §:n mukaan tuomioistuin voi ratkaista erikseen tuomiolla itsenäisen vaatimuksen asiassa, jossa on esitetty useita vaatimuksia (osatuomio). Lainkohdan esitöiden (HE 154/1990 vp s. 32) mukaan osatuomio on lopullinen ratkaisu ja siihen voidaan hakea muutosta valittamalla.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 6 §:n esitöiden (HE 82/1995 vp s. 67) mukaan muutosta pykälän nojalla tehtyyn päätökseen jättää asia tutkimatta voidaan hakea hovioikeudelta valittamalla. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan muutosta käräjäoikeuden ratkaisuun haetaan hovioikeudelta valittamalla. Pykälän 2 momentin mukaan käräjäoikeuden tuomioon ja lopulliseen päätökseen sekä samassa yhteydessä tehtyyn muuhun ratkaisuun saa hakea muutosta valittamalla, jollei muutoksenhakua ole erikseen kielletty.

Hovioikeus totesi, ettei laissa ollut nimenomaista säännöstä siitä, voidaanko muutosta hakea erikseen silloin, kun osa kanteesta jätetään menettelyn aikana tutkimatta. Muutoksenhakua koskevissa esitöissä (HE 184/1977 vp s. 15) oli mainittu kuitenkin, että alioikeuden pääasiassa tekemään ratkaisuun sai hakea muutosta, jollei muutoksenhakua ollut erikseen kielletty ja että samoin määräytyi muutoksenhaku tapauksissa, joissa koko kanne tai osa siitä oli jätetty tutkimatta.

Hovioikeus totesi edelleen oikeuskirjallisuudessa aikaisemmin puolletun kantaa, ettei erillinen valitus käsillä olevassa tilanteessa olisi mahdollista (Irma Lager: Uudistunut muutoksenhakumenettely alioikeudesta ylioikeuteen, DL 1979 s. 9 - 10, Tatu Leppänen - Asko Välimaa: Muutoksenhaun pääpiirteet 1998 s. 27). Nyttemmin oli katsottu lainsäätäjän selvästi tarkoittaneen, että ratkaisuista, joissa osa kanteesta oli jätetty tutkimatta, saatiin valittaa erikseen, jollei muutoksenhakua ollut muualla laissa nimenomaan kielletty. Kun osatuomiostakin saatiin erikseen valittaa, oli perusteltua rinnastaa valituskelpoisuuden kannalta niihin sellaiset ratkaisut, joissa kanne oli jätetty osaksi tutkimatta. Osittaisen tutkimatta jättämispäätöksen lainvoimaisuuden selvittäminen ennen kanteen muun osan asiallista tutkimista oli useimmiten prosessitaloudellisesti tarkoituksenmukaisinta (Antti Jokela: Hovioikeusmenettely 2010 s. 111).

Johtopäätöksinään hovioikeus lausui, että haastehakemus eli syyte voi koostua yhdestä tai useammasta syytekohdasta. Se, tuleeko rikosasia käsiteltäväksi yksittäisenä syytteenä vai syytekohtana, voi riippua sattumanvaraisista seikoista. Kun syyte jätetään haastetta antamatta tutkimatta, ratkaisusta saa lain esitöiden mukaan valittaa. Tuomioistuin voi ratkaista oikeudenkäynnissä käsiteltävistä syytteistä yhden erikseen, vaikka muiden syytteiden käsittely vielä jatkuu. Ratkaisu on tällöin osatuomio, josta saa valittaa erikseen. Myös syytekohdat voidaan lähtökohtaisesti käsitellä ja ratkaista erikseen. Syytekohdasta annettua ratkaisua voitiin pitää siten osatuomioon rinnastettavana lopullisena päätöksenä.

Nimenomaisen säännöksen puuttumisesta huolimatta lain esityöt ja viimeaikainen oikeuskirjallisuus puolsivat erillistä muutoksenhakuoikeutta, mitä puolsi myös prosessitaloudellinen tarkoituksenmukaisuus ja yhteisen rangaistuksen määrääminen.

Hovioikeus katsoi, että kysymys oli asiasta, johon sai hakea muutosta valittamalla ja otti syyttäjän muutoksenhakemuksen asian kiireellisyys huomioon ottaen välittömästi käsiteltäväkseen.

Syytekohdan tutkimatta jättämistä koskevan ratkaisun osalta hovioikeus totesi kysymyksen olevan siitä, estääkö rikosasian vastaajan ja asianomistajien oikeusturva syytteiden tutkimisen tilanteessa, jossa asianomistajat oli jätetty nimeämättä, koska jälkikäteen oli mahdotonta arvioida, keitä kaikkia noin tuhannesta mahdollisesta asianomistajasta oli erehdytetty.

Asiaa rikosasian vastaajien oikeusturvan kannalta tarkastellessaan hovioikeus lausui, että syytekohdan tutkimatta jättämistä puolsi oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 3 §:stä ilmenevä lähtökohta, jonka mukaan asianomistaja oli haastehakemuksessa yksilöitävä ja myös hänen nimensä ilmoitettava.

Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 a kohdan mukaan jokaisella rikoksesta syytetyllä on oikeus saada viipymättä yksityiskohtainen tieto häneen kohdistettujen syytteiden sisällöstä ja perusteista. Myös oikeuskäytännössä (KKO 2003:12) lausutun mukaan rikosasian vastaaja on oikeutettu luottamaan siihen, että niihin tosiseikkoihin, joiden nojalla hänelle vaaditaan rangaistusta, vedotaan niin tyhjentävästi ja niin aikaisessa vaiheessa kuin mahdollista. Tämä koskee paitsi syytteessä tarkoitetun teon ulkoista tapahtumankuvausta myös niitä niin sanottuja subjektiivisia rikostunnusmerkkejä, joihin syytteessä vedotaan ja joista teon rangaistavuus riippuu.

Asianomistajien nimeäminen on osa syytteen yksilöintiä, joka palvelee muun muassa vastaajalle Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 a kohdassa taattua tiedonsaantia syytteen sisällöstä ja hänen puolustuksensa järjestämistä sekä syytteen muuttamisen kieltoa (Kimmo Nuotio: Syyte rikosoikeutta ja rikosprosessioikeutta yhdistävänä tekijänä, LM 4/2001 s. 685). Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään (Brozicek v. Italia, 19.12.1989) vahvistanut, ettei ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 a kohtaa ollut rikottu, kun syytteistä selvisi muun muassa uhrien nimet.

Syytekohtien tutkimista sitä vastoin puolsi hovioikeuden mukaan se, että kansallisessa oikeudessamme asianomistajan nimeämistä ei aina ollut pidetty ratkaisevana syytteen yksilöimisen kannalta. Rikosprosessi suullisine, keskitettyine ja välittömine pääkäsittelyineen edellytti, että prosessin kohteena oleva rikollinen teko ilmeni riittävän selvästi jo haastehakemuksesta. Vaatimus siitä, että haastehakemuksen oli sisällettävä tiedot asianomistajista, ei kuitenkaan aina ollut ratkaisevaa teon yksilöinnin osalta. Lähtökohtana oli syytteenalaisen teon, tekoajan ja -paikan sekä muiden tekoon liittyvien seikkojen kuvaaminen siten, että ne erottivat teon kaikista muista rikoksista, jolloin samasta teosta ei voitu tuomita toista kertaa (ne bis in idem). Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 6 luvun 7 §:n 1 momentin 3 kohdan mukaan syyttäjän on pääkäsittelyssä tarkemmin perusteltava kantansa eli konkretisoitava haastehakemukseen sisältyvä teonkuvaus.

Hovioikeus lausui, että oikeuskäytännössä syytteitä oli tutkittu tapauksissa, joissa asianomistaja oli jäänyt tuntemattomaksi (KKO 1984 II 64, KKO 1993:140 ja KKO 2004:24) ja joissa kaikkia asianomistajia ei heidän suuren lukumääränsä vuoksi ollut nimetty (KKO 2011:84 ja Helsingin hovioikeus 15.3.2007 nro 885). Oikeuskäytännössä (KKO 1999:36) oli lisäksi katsottu, että arvioitaessa teon yksilöllisyyttä petoksen ja kavalluksen välillä, ei sillä seikalla, että syytteissä tarkoitetuissa rikoksissa oli eri asianomistaja, ollut merkitystä. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain esitöissä (HE 82/1995 vp s. 76) oli edelleen lausuttu, että syytteen laajentaminen tuomioistuimen luvalla oli mahdollista silloin, kun oikeudenkäynnin aikana kävi ilmi, että petos oli kohdistunut muihinkin kuin syytteessä mainittuihin asianomistajiin.

Ratkaisevaa vastaajan oikeusturvan kannalta hovioikeuden mukaan oli se, oliko rangaistusvaatimus yksilöity riittävän täsmällisesti siten, että teko erottui kaikista muista rikoksista, ja pystyikö vastaaja asianmukaisesti puolustautumaan syytettä vastaan siitä huolimatta, että asianomistajia ei ollut haastehakemuksessa nimetty. Hovioikeus totesi, että puheena olevan syytekohdan mukaan asianomistajat olivat kysymyksessä olevan osakeyhtiön asiakkaita, joille oli 1.1.1999 - 4.11.2008 myyty yhtiön jätehuoltoalan palveluita. Hovioikeus katsoi, että tällä tavoin yksilöitynä vastaajat saivat riittävän yksityiskohtaisen tiedon siitä, ketkä olivat asianomistajia asiassa, ja teko erottui kaikista muista rikoksista. Vastaajille ei voinut syntyä epäselvyyttä siitä, mistä teosta heitä syytettiin eikä heidän mahdollisuuksiaan puolustautua siten vaarannettu.

Hovioikeus katsoi, ettei vastaajan oikeusturva vaatinut syytteen tutkimatta jättämistä.

Kysymystä asianomistajien oikeusturvan kannalta tarkastellessaan hovioikeus viittasi perustuslain 6 ja 21 §:iin ja totesi, kuten käräjäoikeuden päätöksestä ilmeni, että asianomistajan oikeuksiin kuului mahdollisuus yhtyä syyttäjän ajamaan syytteeseen ja vedota uuteen seikkaan syytteen tueksi, oikeus esiintyä asianosaisena sekä oikeus esittää yksityisoikeudellisia vaatimuksia. Asianomistajien oikeutta osallistua oikeudenkäyntiin ja sitä kautta myös heidän yhdenvertaisuuttaan oli oikeuskäytännössä (esim. KKO 2011:84 ja Helsingin hovioikeus 15.3.2007 nro 885) kuitenkin jouduttu rajaamaan tilanteissa, joissa asianomistajia oli ollut niin suuri määrä, ettei heitä kaikkia ollut voitu kutsua istuntokäsittelyyn. Tällaisissa tilanteissa keskeistä asianomistajien oikeuksien toteutumisen kannalta oli se, että syyttäjä huolehti heidän puolestaan syytteen ajamisesta ja rikosvastuun toteuttamisesta.

Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 3 luvun 3 §:n mukaan tuomioistuin voi määrätä, että asianomistajan yksityisoikeudellinen vaatimus käsitellään erikseen riita-asiain oikeudenkäynnistä säädetyssä järjestyksessä. Toisaalta asianomistajalla on oikeudenkäymiskaaren 5 luvun nojalla ilman määräystäkin oikeus vaatia korvausta rikoksen perusteella erillisessä riita-asiain käsittelyjärjestyksessä.

Syyttäjän valituksesta ilmeni, että tutkinnanjohtaja ja syyttäjät olivat tiedottaneet rikosepäilystä ja syytteen nostamisesta kansallisesti.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, ettei asianomistajien oikeusturva vaatinut syytteen tutkimatta jättämistä.

Johtopäätöksissään hovioikeus viittasi edellä vastaajien ja asianomistajien oikeusturvasta lausumansa lisäksi rikoslain petosta koskevan säännöksen esitöihin (HE 66/1988 vp s. 128). Niiden mukaan petosrikossääntelyn tavoitteena on luoda edellytyksiä luottamukselle oikeuselämässä ja siten turvata tavaroiden ja palvelusten vaihdantaa sekä taloudellisten ja oikeudellisten asioiden hoitamista myös toisen puolesta. Kyse oli siten rikostyypistä, jossa myös yleinen etu vaatii rikosvastuun toteuttamista.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että käräjäoikeuden ei olisi tullut jättää syytettä tutkimatta.

Hovioikeus kumosi käräjäoikeuden päätöksen ja palautti asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Heikki Juusela, Tuula Nousiainen ja Terhi Mattila. Esittelijä Tiina Väisänen.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Käräjäoikeus on 7.10.2011 rikosasian valmistelussa antamallaan päätöksellä jättänyt oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 6 §:n nojalla tutkimatta syyttäjien A:ta vastaan vireille paneman syytteen törkeää petosta koskevan syytekohdan osalta, koska haastehakemuksessa ei ollut nimetty syytekohdassa kuvatun teon asianomistajia.

2. Syyttäjät ovat hakeneet käräjäoikeuden ratkaisuun muutosta kanteluksi otsikoidulla kirjelmällä. Hovioikeus on tutkinut syyttäjien muutoksenhakemuksen valituksena, kumonnut käräjäoikeuden päätöksen ja palauttanut asian käräjäoikeuden käsiteltäväksi. A:ta ei ollut kuultu hovioikeudessa.

3. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa A:n valituksen johdosta ensi sijassa kysymys siitä, olisiko hovioikeuden tullut kuulla A:ta ja siinä tarkoituksessa kehottaa häntä antamaan kirjallinen vastaus syyttäjien muutoksenhakemukseen. Jos hovioikeuden katsotaan rikkoneen kuulemisvelvollisuutta, kysymys on siitä, onko asian käsittelyä jatkettava hovioikeudessa vai voiko Korkein oikeus ottaa asian suoraan ratkaistavaksi. Jälkimmäisessä tapauksessa on arvioitava, onko syyttäjien haastehakemus ollut niin puutteellinen, että se on tullut jättää tutkimatta. Ensiksi Korkein oikeus ottaa kuitenkin kantaa siihen, onko käräjäoikeuden päätökseen saanut hakea muutosta erikseen valittamalla.

Muutoksenhakuoikeus käräjäoikeuden päätökseen

4. Hovioikeus on katsonut, että käräjäoikeuden olisi tullut antaa valitusosoitus, jonka mukaan sen ratkaisuun sai hakea erikseen muutosta hovioikeudelta. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden ratkaisun ja sen perustelut.

A:n kuuleminen hovioikeudessa

5. Oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 3 §:n mukaan valittajan vastapuolta on kehotettava antamaan kirjallinen vastaus valitukseen hovioikeuden määräämässä ajassa. Jos vastauksen pyytäminen on ilmeisen tarpeetonta, vastausta ei tarvitse pyytää.

6. Arvioitaessa hovioikeuden kuulemisvelvollisuutta on siten ensin ratkaistava, onko asiassa sellaista vastapuolta, jota olisi kuultava, ja jos vastaus tähän kysymykseen on myönteinen, onko vastauksen pyytäminen kuitenkin ollut tapauksen olosuhteissa ilmeisen tarpeetonta.

7. Korkein oikeus toteaa, ettei oikeudenkäymiskaaressa tai oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetussa laissa ole määritelty, onko valittajalla vastapuolta silloin, kun muutosta haetaan haastehakemuksen tutkimatta jättämistä koskevaan päätökseen. Asiaa on tämän vuoksi arvioitava kuulemisvelvollisuutta koskevien säännösten ja periaatteiden perusteella.

8. Niin kuin Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2011:95 (kohta 12) on todettu, oikeus tulla kuulluksi kuuluu prosessuaalisiin perusoikeuksiin, jotka on Euroopan ihmisoikeussopimuksen tavoin turvattu perustuslain 21 §:ssä.

9. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohtaan sisältyy säännös oikeudesta oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin silloin, kun päätetään henkilöä vastaan nostetusta rikossyytteestä. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännössä artiklassa tarkoitetulle rikossyytteestä päättämiselle on annettu kansallisesta oikeudesta riippumaton autonominen sisältö. Artiklan on katsottu soveltuvan myös varsinaista oikeudenkäyntiä edeltäviin menettelyihin, kuten esitutkintaan, jos rikosepäily on tosiasiassa vaikuttanut epäillyn asemaan (esimerkiksi tuomio asiassa Tejedor Garcia v. Espanja 16.12.1997, kohdat 27 - 28).

10. Vakiintuneen käsityksen mukaan henkilö on syytetyn asemassa silloin, kun häntä vastaan nostettu rikosasia on tullut vireille. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan rikosasia tulee vireille, kun haastehakemus saapuu käräjäoikeuden kansliaan.

11. Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksissä KKO 2005:32 (kohta 4) ja KKO 2011:95 (kohta 4) on todettu, että oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 3 §:n säännöksen tarkoituksena on antaa sille, jonka oikeuksiin tai velvollisuuksiin hovioikeudessa esitetty vaatimus kohdistuu, mahdollisuus vastata vaatimukseen.

12. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että kun rikosasiassa syytettyyn kohdistetaan hänen oikeuksiinsa kohdistuva vaatimus, syytettyä on pääsääntöisesti kuultava vaatimuksesta asian vireille tulosta alkaen käsittelyn kaikissa vaiheissa. Kuulemisvelvollisuudesta voidaan kuitenkin poiketa lain säännöksen nojalla. Tällaisia säännöksiä ovat oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 3 § ja oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 6 §, jota käräjäoikeus on tässä tapauksessa soveltanut jättäessään syytteen kysymyksessä olevan syytekohdan osalta tutkimatta.

13. Tässä tapauksessa hovioikeudessa on ollut syyttäjien muutoksenhakemuksen perusteella ratkaistavana kysymys, onko syytekohta, jonka käräjäoikeus on jättänyt tutkimatta, kuitenkin tutkittava. Syyttäjien vaatimus on kohdistunut siihen, missä laajuudessa käräjäoikeuden olisi tutkittava syyte, ja siten A:n oikeuksiin. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, että A on ollut hovioikeudessa syyttäjien vastapuoli, jota hovioikeuden kuulemisvelvollisuus on koskenut. Tähän kuulemisvelvollisuuteen ei vaikuta se, että A:lla olisi siinä tapauksessa, ettei hän olisi aikaisemmin saanut lausua syytekohdasta, tilaisuus vaatia syytekohdan tutkimatta jättämistä vielä silloin, kun asiaa käsiteltäisiin palauttamisen jälkeen käräjäoikeudessa uudelleen.

14. Hovioikeuden kuulemisvelvollisuus ei ole kuitenkaan ehdoton, vaan niin kuin kohdassa 5 on todettu, hovioikeuden ei tarvitse pyytää vastapuolelta muutoksenhakemuksen johdosta vastausta, jos sen pyytäminen on ilmeisen tarpeetonta. Esimerkkeinä tällaisista asioista on lain esitöissä mainittu sellainen virhe tuomiossa, jonka korjaaminen ei riipu mahdollisen vastauksen sisällöstä, ja valitus, jossa esitettyjen seikkojen perusteella on ilmeistä, ettei käräjäoikeuden ratkaisu tule muuttumaan (HE 105/2009 vp s. 65 - 66). Käräjäoikeuden ratkaisun ja syyttäjien muutoksenhakemuksen perusteella vastauksen pyytäminen ei esillä olevassa tapauksessa ole ollut ilmeisen tarpeetonta.

Asian ratkaiseminen Korkeimmassa oikeudessa

15. Kun kysymys on tämän kaltaisesta hovioikeuden menettelyvirheestä, on asian käsittelyä oikeusastejärjestyksen vuoksi pääsääntöisesti jatkettava hovioikeudessa. Korkein oikeus ottaa kuitenkin huomioon, että hovioikeuden palauttama asia liittyy käräjäoikeudessa vireillä olevaan laajaan rikosasiaan. A on saanut Korkeimmassa oikeudessa lausua sekä käsiteltävänä olevasta syytekohdasta että käräjäoikeuden ja hovioikeuden ratkaisuista. Kysymys on myös pelkästään oikeudenkäyntimenettelyä koskevasta ratkaisusta, eikä arvioitavana olevan haastehakemuksen sisällöstä ole riitaa. Näissä olosuhteissa Korkein oikeus ottaa viivästymisen välttämiseksi asian välittömästi ratkaistavakseen.

Onko käräjäoikeus saanut jättää syytekohdan tutkimatta

16. Kysymyksessä oleva syytekohta kuuluu seuraavasti:

• 1. TÖRKEÄ PETOS
  (6840/R/0012403/07)
  Rikoslaki 36 luku 2 §

1.1.1999 - 4.11.2008 VANTAA
Teonkuvaus:
Tekopaikkoja lisäksi ainakin: TUUSULA, HELSINKI, ESPOO

B ja A ovat X Oy -nimisen, jätteen kuljetus- ja keräystoimintaa harjoittavan osakeyhtiön toiminnassa, B hallituksen puheenjohtajana ja A hallituksen varsinaisena jäsenenä, kumpikin osaltaan omistajan päätösvaltaa ja tosiasiallista päätösvaltaa käyttävinä sekä päivittäistä toimintaa ohjaavina ja valvovina, hankkiakseen itselleen ja toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä, erehdyttäneet X Oy:n asiakkaita ja erehdystä hyväksi käyttämällä saaneet asiakkaat ostamaan X Oy:n palveluita, mitkä eivät tosiasiassa ole vastanneet sitä, mitä asiakkaat ovat voineet niiltä perustellusti edellyttää.

X Oy:llä on ollut lukuisia asiakkaita, joille on myyty jätehuoltoalan palveluita. Suuri osa jätehuoltoalan palveluista, joita yhtiön puolesta on myyty, on toteutettu syytekohdassa 2 mainituin tavoin jätelain ja ympäristönsuojelulain vastaisesti, minkä lisäksi asiakkaita on erehdytetty laskuttamalla heiltä todellista suurempia jätemääriä ja ilmoittamalla totuudenvastaisesti myös työhön käytetyn ajan. Yhtiön työntekijät ovat toimineet vastaajien työnantaja-asemassa antamien ohjeiden ja määräysten nojalla sekä valvonnan alaisena.

Koska asiakkaat ovat maksaneet palveluista käyvän hinnan, voidaan pitää notorisena sitä seikkaa, että he ovat odottaneet saavansa lainmukaista palvelua, eivätkä todellisen asianlaidan tietäen olisi ostaneet X Oy:n palveluita ollenkaan. Menettelyllään vastaajat ovat aiheuttaneet asianomistajille taloudellista vahinkoa ja vahingon vaaraa. Koska asiakkailta haettujen jätemäärien täsmällistä määrää ei ole yksittäisten asianomistajien osalta pystytty selvittämään, jätteitä on sekoitettu keskenään ja näistä osa on viety laillisille jätteenkäsittelypaikoille, ei kunkin yksittäisen asianomistajan kohtaamaa vahinkoa voida arvioida.

Asianomistajien vahinko ja syytekohtien 1 - 3 ja 18 tapahtuneen menettelyn seurauksena saatu rikoshyöty on ollut yhteensä ainakin 4 063 179 euroa.

Rikoksella on tavoiteltu ja saatu huomattavaa hyötyä, aiheutettu erityisen tuntuvaa taloudellista vahinkoa sekä kohdassa 2 mainituin tavoin aiheutettu vahinkoa ympäristölle. Rikos on ollut erityisen suunnitelmallista, ammattimaista ja pitkäaikaista. Edellä mainittujen seikkojen lisäksi huomioonottaen menettelyn yleinen vaikutus terveeseen taloudelliseen kilpailuun ja työnantajan aseman käyttäminen työntekijöiden painostamiseen, on teko myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

17. Käräjäoikeus on jättänyt mainitun syytekohdan tutkimatta. Ratkaisua on perusteltu sillä seikalla, että laissa vaaditaan asianomistajien nimien ilmoittamista haastehakemuksessa, ja asianomistajien nimeämättä jättämisestä aiheutuvilla vastaajan puolustautumisvaikeuksilla sekä vielä asianomistajien oikeuksien sivuuttamisella. Hovioikeus on puolestaan katsonut, että ratkaisevaa oli asianomistajien nimeämättä jättämisestä huolimatta se, oliko rangaistusvaatimus yksilöity riittävän täsmällisesti, jotta siinä tarkoitettu teko erottui kaikista muista rikoksista ja jotta syytetty pystyi puolustautumaan. Tässä tapauksessa vastaajille ei voinut syntyä epäselvyyttä siitä, mistä teosta heitä syytettiin, eikä heidän mahdollisuuksiaan puolustautua siten vaarannettu. A:n ja myöskään asianomistajien oikeusturva ei vaatinut syytekohdan tutkimatta jättämistä. Hovioikeus on kumonnut käräjäoikeuden päätöksen ja palauttanut asian käräjäoikeuteen.

18. A on Korkeimmassa oikeudessa katsonut muun muassa, että vaikka syytetylle ei jäisi epäselväksi, mistä teosta häntä syytetään, hänen puolustautumisensa turvaaminen edellytti asianomistajien nimeämistä haastehakemuksessa. Hän voi tällöin kutsua asianomistajat oikeuteen kuultaviksi ja pyrkiä siten osoittamaan, ettei asianomistajaa ollut erehdytetty.

19. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 3 §:ssä säädetään siitä, mitä tietoja haastehakemuksessa on ilmoitettava. Pykälän 1 momentin 2 kohdassa edellytetään asianomistajan ilmoittamista. Pykälän 2 momentissa säädetään lisäksi, että asianosaisten nimet ja yhteystiedot ilmoitetaan. Kuten säännöksen esitöissä on todettu (HE 82/1995 vp s. 63), haastehakemukseen sisältyvien tietojen avulla sekä tuomioistuin että vastaaja pystyvät valmistautumaan oikeudenkäyntiin.

20. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 3 a kohdan mukaan rikoksesta syytetyllä tulee olla oikeus saada viipymättä yksityiskohtainen tieto häneen kohdistettujen syytteiden sisällöstä ja perusteista. Myös tämä säännös turvaa rikosasian vastaajan puolustautumismahdollisuuksia.

21. Jos haastehakemus on puutteellinen, eikä syyttäjä kehotuksesta huolimatta täydennä haastehakemusta, on tuomioistuimen oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 6 §:n mukaan jätettävä asia heti tutkimatta. Säännöksen mukaan tutkimatta jättäminen edellyttää kuitenkin sellaista puutteellisuutta, ettei haastehakemus kelpaa oikeudenkäynnin perustaksi. Säännöksen tarpeellisuutta on perusteltu oikeudenkäynnin keskittämisen ja rikosasian asianmukaisen johtamisen turvaamiseen liittyvillä näkökohdilla. Tuomioistuimen, syyttäjän ja muiden asianosaisten säästämiseksi turhalta työltä on pidetty tärkeänä, että asia jätetään tutkimatta haastetta antamatta, kun on selvää, että tuomioistuin ei saa tutkia asiaa. Lainkohdan esitöissä on mainittu esimerkkinä säännöksessä tarkoitetusta puutteellisuudesta nimien niin puutteellinen ilmoittaminen, ettei saada selville, ketkä asiassa ovat asianosaisia (HE 82/1995 vp s. 66 - 67).

22. Arvioitaessa asiaa vastaajan oikeusturvan kannalta Korkein oikeus yhtyy siihen hovioikeuden näkemykseen, että ratkaisevaa on se, onko rangaistusvaatimus yksilöity niin täsmällisesti, että teko erottuu kaikista muista rikoksista, ja pystyykö vastaaja asianmukaisesti puolustautumaan rangaistusvaatimusta vastaan siitä huolimatta, että asianomistajia ei ole haastehakemuksessa nimetty. Vaikka asianomistajan nimen ilmoittaminen onkin osa teon yksilöintiä, voi teko tulla vastaajan puolustautumismahdollisuuksien turvaamisnäkökohtienkin kannalta riittävän täsmällisesti yksilöidyksi muiden haastehakemuksessa ilmoitettujen seikkojen, kuten teonkuvauksen, tekoajan ja -paikan sekä muiden teon kuvailemiseksi tarvittavien tietojen ilmoittamisella. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännössä on katsottu tässä suhteessa olevan keskeistä, että syytetylle annetaan riittävästi tietoa, jotta hän ymmärtää syytteen sisällön puolustuksen asianmukaista valmistelua silmällä pitäen (esim. Mattoccia v. Italia 25.7.2000, kohta 60).

23. Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tavoin, että haastehakemuksen perusteella A saa riittävän yksityiskohtaisen tiedon siitä, ketkä ovat mahdollisia asianomistajia asiassa, ja että teko erottuu kaikista muista rikoksista. A:lle ei voi syntyä epäselvyyttä siitä, mistä teosta häntä syytetään. Hänen mahdollisuutensa puolustautua eivät myöskään vaarannu. Haastehakemus ei näin ollen ole ollut oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 6 §:ssä tarkoitetulla tavalla niin puutteellinen, että se ei kelpaa oikeudenkäynnin perustaksi.

24. Hovioikeuden mainitsemilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei myöskään asianomistajien oikeusturva vaadi syytekohdan tutkimatta jättämistä.

Päätöslauselma

Hovioikeuden ratkaisun lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki, Pertti Välimäki, Ilkka Rautio ja Timo Esko. Esittelijä Heli Melander.