6.2.2012

Ulosottomiehen toimenpiteet ja ulosottovalitus

Avustava ulosottomies ulosmittasi 28.3.2007 A ry:n veloista keskeneräisen purjeveneen rungon (vene). Sama vene asetettiin 5.4.2007 Raaseporin käräjäoikeuden väliaikaista turvaamistoimea koskevan päätöksen nojalla A ry:n omaisuutena takavarikkoon.

Sivullinen B valitti ulosmittauksesta ja takavarikon täytäntöönpanosta vaatien niiden kumoamista sen johdosta, että hän omisti veneen. Lisäksi ulosmittaus oli kohdistettu sivullisen omaisuuteen ulosottolain 4 luvun 9 §:n vastaisesti. A ry:n velkojista D osallistui oikeudenkäyntiin.

Espoon käräjäoikeuden päätös 11.2.2009

Käräjäoikeus arvioi kysymystä, oliko ulosmittaus kohdistettu sivullisen omaisuuteen, ja totesi, että oletus velallisen omistusoikeudesta perustui ulosottolain 4 luvun 10 §:n mukaan irtaimen omaisuuden hallintaan ja rekisterimerkintään. Tässä tapauksessa ratkaisevaksi oli jäänyt veneen hallinta.

Käräjäoikeus totesi näyttöä selostettuaan, että veneen hallinta oli esitetyn näytön valossa ollut A ry:llä. Velallishallinta oli ulosotossa vahva näyttö omistusoikeudesta. Tässä tapauksessa omistusoikeuden tueksi oli esitetty myös muuta selvitystä. Ottaen huomioon ulosottolain 4 luvun 10 §:n käännetty todistustaakka sivullisen B:n oli osoitettava, että vene kuului hänelle.

B:tä ei ollut asian missään vaiheessa kuultu. Hänen omistusoikeudestaan oli kertonut vain A ry:n edustaja C, jonka kertomuksen todistusarvoa ei hänen asemansa huomioon ottaen voitu pitää suurena.

Asia ratkesi käräjäoikeuden mukaan lähinnä sen perusteella, oliko B:n esittämää asiakirjanäyttöä pidettävä uskottavana. Käräjäoikeus totesi, ettei se voinut ottaa kantaa asiakirjojen todenperäisyyteen sinänsä. Niiden sisältö oli kuitenkin selvässä ristiriidassa ulkoisesti havaittavan hallinnan ja kirjallisilla todisteilla esitetyn rahaliikenteen kanssa. Kaikki muu rahaliikenteestä esitetty selvitys paitsi B:n puolesta esitetyt käteiskuitit osoittivat, että A ry oli suorittanut veneeseen liittyvät kauppahinnat ja maksut sille taholle, joka oli A ry:n tilauksesta tähänastiset rakennustoimet suorittanut.

Käräjäoikeus totesi yhteenvetona, etteivät veneen kanssa tekemisissä olleet henkilöt olleet tienneet B:stä, joka ei myöskään ollut osallistunut nyt kysymyksessä olevaan oikeudenkäyntiin. B:n esittämä asiakirjanäyttö oli ristiriidassa muun asiassa esitetyn näytön kanssa. Käräjäoikeus päätyi siihen, ettei asiakirjoilla ja A ry:n edustajan C:n velallisena antamalla kertomuksella ollut pystytty horjuttamaan riittävällä tavalla A ry:n omistusoikeutta tukevan todistelun näyttöarvoa eikä ulosotto siten ollut kohdistunut sivullisen omaisuuteen.

Käräjäoikeus hylkäsi valituksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Mirja-Leena Nurmi.

Helsingin hovioikeuden päätös 14.9.2010

B valitti hovioikeuteen ja vaati ulosmittauksen sekä takavarikon täytäntöönpanon kumoamista, koska hän oli veneen todellinen omistaja. B vaati myös, että hovioikeudessa toimitetaan pääkäsittely.

Hovioikeus totesi, että asiassa oli sovellettava ulosottolain 4 luvun 10 §:n 1 momenttia (197/1996). Sen mukaan sivullisen väite siitä, että hän omisti velallisen hallinnassa olevaa irtainta omaisuutta, ei estänyt sanotun omaisuuden ulosmittaamista tai muuta täytäntöönpanoa, ellei sivullinen heti voinut todistaa omistusoikeuttaan. Kun säännöksessä edellytettiin, että sivullisen tuli osoittaa tai todistaa omistusoikeutensa, oli näyttökynnys asetettu varsin korkealle. Vaikka olettama velallisen omistusoikeudesta syntyi tiettyjen havaittavien seikkojen perusteella, ilman omistussuhteiden perusteellista selvitystä, oli sivullisen olettaman kumotakseen pystyttävä esittämään vakuuttava näyttö.

Hovioikeus totesi käräjäoikeuden ratkaisun perustuneen muun selvityksen ohella ensisijaisesti siihen, että veneen oli katsottu olevan velallisen A ry:n hallinnassa, ja siten ulosottolain 4 luvun 10 §:n 1 momentin mukaiseen irtaimen esineen hallinnan luomaan omistajaolettamaan. Asiassa oli kysymys siitä, kumosiko B:n esittämä kirjallinen näyttö, johon hän oli ensisijaisesti omistusoikeutensa nojannut, käräjäoikeuden päätöksessä selostetut perusteet, joilla käräjäoikeus oli katsonut A ry:n veneen omistajaksi. Hovioikeus katsoi, ettei näin tapahtunut.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden päätöksen perusteluineen. B:n esittämä selvitys ei riittänyt osoittamaan, että vene kuuluisi hänelle. B ei myöskään ollut esittänyt todennäköisiä perusteita omistusoikeutensa tueksi. Ulosottoasia ei ollut ulosottovalituksen käsittelyn yhteydessä tullut sillä tavoin epäselväksi, että B:lle olisi ulosottolain 9 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla annettava osoitus täytäntöönpanoriitakanteen nostamiseksi omistusoikeutensa selvittämiseksi.

Hovioikeus katsoi lisäksi, että B oli oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 17 §:n 1 momentin säännös huomioon ottaen menettänyt oikeutensa tulla hovioikeudessa henkilökohtaisesti kuulluksi, kun hän ei ollut saattanut todennäköiseksi, ettei hän olisi voinut tulla kuulluksi todistelutarkoituksessa jo käräjäoikeudessa. Toisaalta hovioikeus katsoi, ettei hovioikeudella ollut myöskään tarvetta oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 8 §:n nojalla omasta aloitteestaan määrätä B:tä kuultavaksi hovioikeudessa henkilökohtaisesti todistelutarkoituksessa.

Hovioikeus hylkäsi B:n pääkäsittelyn toimittamista koskevan pyynnön oikeudenkäymiskaaren 26 luvun 14 §:n 2 momentin 6 kohdan nojalla selvästi tarpeettomana.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Paimela, Liisa Lehtimäki ja Marjut Koivisto.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. B on ulosottovalituksessaan vaatinut ulosmittauksen ja takavarikon täytäntöönpanon kumoamista sillä perusteella, että hän omistaa ulosottotoimien kohteena olevan veneen (veneen rungon).

2. B on väitteensä tueksi vedonnut kahteen sopimukseen; ensiksikin 1.9.2003 päivättyyn veneen rakentamista koskevaan toimeksiantosopimukseen. Sen mukaan B tilaajana ja A ry rakentajana olivat sopineet veneen rakentamisesta B:n lukuun. Sopimuksen mukaan rakentaminen aloitettiin vuoden 2003 aikana ja se arvioitiin saatavan päätökseen vuonna 2005. Toiseksi B on vedonnut 2.1.2006 päivättyyn sopimukseen, jonka mukaan B ja A ry purkivat toimeksiantosopimuksen, koska A ry ei ollut voinut resurssipulan vuoksi toteuttaa sovittua toimeksiantoa. Purkusopimuksen mukaan vene luovutettiin tilaajalle B:lle 6 000 euron luovutushinnasta sellaisessa valmiusasteessa ja kunnossa, jossa se luovutushetkellä oli. Sopimuksessa on mainittu, että sanotusta hinnasta oli maksettu aikaisemmin 3 400 euroa ja että maksettavaksi summaksi jäi 2 600 euroa. B on lisäksi esittänyt kuitit, joiden mukaan hän oli suorittanut A ry:lle 2 000 euroa 1.9.2003 ennakkomaksuna veneen rakentamisesta, 1 400 euroa 1.6.2004 veneen rakennustarvikkeista ja 2 600 euroa 2.1.2006 veneen loppusummana samana päivänä tehdyn sopimuksen mukaan.

3. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat hylänneet B:n ulosottovalituksen. Käräjäoikeuden ratkaisu on, niin kuin hovioikeuskin on todennut, perustunut ensisijaisesti ulosottolain 4 luvun 10 §:n 1 momentin (469/2006) mukaiseen irtaimen esineen hallinnan luomaan omistajaolettamaan. Perusteluissaan käräjäoikeus on todennut, että velallishallinta oli ulosotossa vahva näyttö omistusoikeudesta. Käräjäoikeuden mukaan asia oli ratkaistava mainitun lainkohdan mukaisen käännetyn todistustaakan pohjalta ja näin ollen B:n oli näytettävä, että hän omisti A ry:n hallinnassa olevan veneen. Näytön arvioinnissaan käräjäoikeus on päätynyt siihen, ettei B ollut esittänyt häneltä vaadittavaa näyttöä. Hovioikeus on katsonut asiassa olevan kysymys siitä, kumosiko B:n esittämä kirjallinen näyttö, johon hän oli ensisijaisesti omistusoikeutensa nojannut, käräjäoikeuden päätöksessä selostetut perusteet, joilla käräjäoikeus oli katsonut A ry:n veneen omistajaksi. Hovioikeus on päätynyt siihen, ettei B:n esittämä selvitys riittänyt osoittamaan veneen kuuluvan hänelle ja ettei asia ollut tullut myöskään sillä tavalla epäselväksi, että B:lle olisi tullut antaa osoitus täytäntöönpanoriitakanteen nostamiseksi omistusoikeutensa selvittämiseksi.

4. Korkein oikeus toteaa, että alemmat oikeudet ovat arvioineet B:n ulosottovalitusta seuraavasti: Lähtökohtana ne ovat pitäneet velallishallinnan luomaa olettamaa siitä, että velallinen omistaa omaisuuden; kun sivullinen B on vaatinut olettamaa kumottavaksi, hänen tuli esittää omistuksestaan vahva näyttö. Korkeimmassa oikeudessa asiassa on kysymys siitä, onko tämä oikeudellinen arviointi oikea.

Ratkaisusäännöistä ulosotossa ja sitä koskevassa muutoksenhaussa

5. Ulosotossa pyritään siihen, että velallisen velasta ulosmitataan vain velallisen eikä sivullisen omaisuutta. Tehokkuussyistä ulosottomenettely on kuitenkin säädetty summaariseksi eli summittaiseksi siinä mielessä, että ratkaiseva merkitys annetaan helposti selvitettävissä tai havaittavissa oleville seikoille eikä menettelyssä selvitetä omistussuhteita niin perusteellisesti kuin esimerkiksi oikeudenkäynnissä. Ulosottolain 4 luvun 10 §:ssä säädetäänkin, että velallisen hallinnassa oleva irtain omaisuus saadaan ulosmitata, jollei sivullinen osoita tai muuten käy ilmi, että omaisuus kuuluu sivulliselle. Kyse on niin sanotusta omistusoikeusolettamasta, jonka mukaan omaisuuden oletetaan kuuluvan velalliselle, jos se on hänen hallinnassaan. Näin ollen ulosotossa omaisuuden hallinta on usein ratkaisevassa asemassa, ja ulosottomenettelyssä voidaan tutkia yleensä vain sitä, voiko sivullinen selvin todistein kumota hallinnan luoman olettaman omistuksesta.

6. Kun sivullinen valittaa ulosmittauksesta väittäen sen kohdistuneen hänen omaisuuteensa tai kun ulosmitatun omaisuuden omistus tulee täytäntöönpanoriidan kohteeksi, kysymys sivullisen oikeudesta tulee tuomioistuimen tutkittavaksi. Tällöin ei ole enää samoja menettelyn tehokkuuteen perustuvia syitä kuin ulosottomenettelyssä rajoittaa omistusoikeutta arvioitaessa merkityksellisten seikkojen piiriä helposti selvitettäviin ja havaittaviin seikkoihin. Perusteltua on, että omistusta arvioidaan nyt yleisten varallisuusoikeudellisten sääntöjen mukaan. Tällöin hallinnalla ei ole samaa merkitystä kuin ulosottomenettelyssä, eikä omistusta arvioida ulosottolain 4 luvun 10 §:n mukaisen omistusoikeusolettaman pohjalta. Sen sijaan tapauksittain on arvioitava, mitä merkitystä hallinnalle on annettava omistusoikeutta arvioitaessa.

7. Näin ollen oikeudenkäyntimenettelyssä on kysymys siitä, voiko sivullinen näyttää väitteensä omistusoikeudestaan toteen ilman, että lähtökohtana pidetään velallishallinnan luomaa olettamaa velallisen omistusoikeudesta. Ulosottomenettelyssä kyse on puolestaan siitä, pystyykö sivullinen kumoamaan hallintaan perustuvan omistusoikeusolettaman. Lähtökohtien erilaisuudesta voi johtua, että käytännössä esimerkiksi ulosottovalitusta koskevassa oikeudenkäynnissä sivulliselta vaadittavalle näytölle ei aseteta yhtä ankaria vaatimuksia kuin ulosottomenettelyssä.

Arviointi tässä tapauksessa

8. Ulosmittaus ja takavarikon täytäntöönpano on perustettu siihen, että veneen on katsottu olevan A ry:n hallinnassa. Ulosmittausta toimitettaessa tai takavarikkoa täytäntöön pantaessa tiedossa ei ole ollut nimettyä sivullista, joka olisi A ry:n sijasta omistanut veneen. Ulosottolain 4 luvun 10 §:n mukaan ulosmittaus on näin ollen voitu epäilyksittä kohdistaa veneeseen.

9. Ulosottovalituksessaan B on vedonnut muun muassa edellä kohdassa 2 mainittuihin kahteen sopimukseen. Velkoja D on väittänyt, etteivät sopimukset ja B:n esittämä muu asiakirjaselvitys olleet uskottavia. Sen sijaan muu selvitys, joka osoitti A ry:n omistajaksi, oli luotettavampaa. Käräjäoikeudessa on toimitettu pääkäsittely, jossa on esitetty myös muuta asiakirjaselvitystä sekä otettu vastaan henkilötodistelua. Käräjäoikeus on todennut, ettei se voinut asiassa esitetyn näytön perusteella ottaa kantaa asiakirjojen todenperäisyyteen. Käräjäoikeus on arvioinut asiassa esitettyä näyttöä ja ratkaissut asian lähtökohtanaan omistusoikeusolettama.

10. Valituksessaan hovioikeudelle B on vaatinut pääkäsittelyn toimittamista. Myös hovioikeus on arvioinut asiaa omistusoikeusolettaman pohjalta ja ilmeisesti muun muassa tähän nähden katsonut, ettei pääkäsittelyn toimittaminen ole asiassa tarpeen. Näistä lähtökohdista hovioikeus on päätynyt hyväksymään käräjäoikeuden ratkaisun.

11. Korkein oikeus toteaa, että asiassa on ollut riitaa B:n vetoamien sopimusten uskottavuudesta todisteena mutta ei niiden pätevyydestä. Oikeudellisesti asiaa olisi tullut arvioida yleisten varallisuusoikeudellisten sääntöjen pohjalta. Niiden mukaan asiassa olisi pitänyt soveltaa niin sanottua sopimusperiaatetta, jonka mukaan irtaimen omaisuuden luovutuksen saaja saa suojaa luovuttajan ulosmittausvelkojia vastaan yleensä jo pätevän luovutussopimuksen perusteella. Se, että veneen on katsottu olleen velallisen hallinnassa, voi saada puolestaan merkitystä arvioitaessa velkojan veneen omistusoikeutta koskevia väitteitä ja omistusoikeudesta esitetyn todistelun uskottavuutta.

12. Hovioikeus on siten arvioinut asiaa, sille tarjottua todistelua ja sen merkitystä virheellisistä oikeudellisista lähtökohdista käsin. Korkein oikeus katsoo, että veneen omistusoikeutta koskevan kysymyksen asianmukainen arviointi edellyttää sitä koskevan todistelun vastaanottamista ja arviointia. B:n vaatiman pääkäsittelyn toimittaminen ei siten ole ollut hovioikeudessa selvästi tarpeetonta.

13. Asiassa olisi ollut perusteita antaa osoitus täytäntöönpanoriitakanteen nostamiseen. Kun asiaa on käsitelty ulosottovalitusmenettelyssä noudattaen käsittelyä, joka voidaan pääosin rinnastaa riita-asiain käsittelyjärjestykseen, osoituksen antaminen asian käsittelyn tässä vaiheessa ei enää ole perusteltua, ja siksi käsittelyä on jatkettava hovioikeudessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätös kumotaan. Asia palautetaan Helsingin hovioikeuteen, jonka tulee ottaa se omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen ja huomioon ottaen palauttamisen syy siinä laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Pertti Välimäki, Ilkka Rautio, Jukka Sippo ja Pekka Koponen. Esittelijä Heli Sankari.