18.12.2012

Oulun käräjäoikeuden tuomio 8.7.2010

Selostettuaan ja arvioituaan asiassa esitettyä henkilö- ja asiakirjanäyttöä käräjäoikeus lausui, että B oli asunut kuutisen vuotta C:n ja D:n perheessä ja että hänen läheisiään olivat olleet C:n ja D:n perhe ja lapset. Sukulaisiinsa B oli tuossa vaiheessa ollut enää vähän yhteydessä. Pankissa käynnit ja kuukausittaiset yli 10 000 markan kertanostot olivat tapahtuneet yleensä niin, että C oli ollut B:n kanssa pankissa. B oli tehnyt myös huomattavia rahalahjoituksia sekä C:lle että C:n ja D:n pojalle ja tämän vaimolle. C oli myöntänyt ottaneensa testamentin tekovaiheessa yhteyttä pankkilakimieheen, varanneensa lääkärinajan sekä ajan testamentin tekemiseksi. Testamentin tehnyt oikeusavustaja oli keskustellut B:n kanssa testamentin sisällöstä. C oli kertonut jotenkin tunteneensa, että B oli testamentannut omaisuutensa heille, vaikkei C omien sanojensa mukaan ollut testamenttia nähnyt ennen kuin hautajaistilaisuudessa.

Todistajankertomuksilla oli osoitettu C:n olleen erittäin voimakastahtoinen. B:kin oli todennut usealle todistajalle, että asiat on tehtävä C:n vaatimalla tai toivomalla tavalla. Kaikki nämä seikat yhdessä osoittivat, että väitettyä pitkäkestoista ja ehkä osittain huomaamatontakin taivuttelua B:n tahdonsuunnan muodostamiseksi tekemään testamentti C:n ja D:n hyväksi oli tapahtunut.

B:n tahdonheikkous verrattuna C:n voimakkaaseen tahtoon kävi ilmi siitä, että B oli itsekin todennut usealle todistajalle, että asiat oli tehtävä niin kuin C sanoi.

B, joka Valviran lausunnon mukaan oli ollut heikkolahjainen, oli aivovammasta ja aivohalvauksesta huolimatta erittäin todennäköisesti kuitenkin ymmärtänyt tekemänsä testamentin merkityksen ja sisällön ja ollut myös testamentintekokelpoinen. Hän oli kuitenkin tuohon aikaan myös asunut C:n ja D:n luona ja pitänyt näitä läheisinään. Lähisukulaisiinsa B:n yhteydet olivat tuohon aikaan olleet vähäiset.

Jutussa oli jäänyt selvittämättä, kuinka B oli käyttänyt lähes kuukausittain pankista nostamansa rahat 10 000 markkaa. C:n ja D:n mukaan B oli ainakin maksanut heidän ruokalaskunsa, koska he eivät perineet tältä vuokraa ylöspidosta. Kun B:tä oli pidetty nuukana ja säästäväisenä miehenä, tämä rahan käyttö osoitti, että B oli jollain tavoin halunnut suosia tai hyvittää C:tä ja D:tä.

Testamentin tehdessään B oli ollut 76-vuotias ja suhde C:hen ja D:hen, heidän luonaan asuminen, rahan käyttö ja C:n ja D:n kyydeistä riippuvaisuus osoittivat B:n olleen täysin näistä riippuvaisen. Nämä seikat yhdistettyinä B:n heikkolahjaisuuteen, tietämättömyyteen rahan arvosta ja sairauksiin osoittivat, että C ja D olivat käyttäneet hyväkseen B:n ymmärtämättömyyttä ja tahdonheikkoutta sekä C:stä ja D:stä riippuvaista asemaa.

Käräjäoikeus julisti testamentin pätemättömäksi.

Asian on ratkaissut laamanni Ville Konsén.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 27.5.2011

C ja D valittivat hovioikeuteen ja vaativat, että kanne hylätään. A ja hänen myötäpuolensa vastasivat valitukseen vaatien sen hylkäämistä.

Hovioikeus totesi, että perintökaaren 13 luvun 1 §:n 4 kohdan mukaan testamentti voidaan moitteen johdosta julistaa pätemättömäksi, jos testamentin tekijä on taivutettu tekemään testamentti käyttämällä väärin hänen ymmärtämättömyyttään, tahdonheikkouttaan tai riippuvaista asemaansa.

Esitetystä lääketieteellisestä selvityksestä ilmeni, että B oli vuonna 1941 haavoittunut vakavasti. Hänen takaraivoonsa osunut kranaatinsirpale oli vaurioittanut vasenta päälaen- ja takaraivolohkoa. Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontaviraston lausunnosta 1.2.2010 ilmeni, että B oli kärsinyt yleisestä hitaudesta, keskittymisvaikeuksista ja näkökenttäpuutoksesta. Hänellä todetut neuropsykologiset häiriöt olivat painottuneet lähinnä päättelykyvyn heikkouteen, lieviin kielellisiin vaikeuksiin ja hitauteen. Lausunnon mukaan heikon päättelykyvyn ja ymmärryksen taustalla oli todennäköisesti ollut myös heikkolahjaisuutta. Lausunnon mukaan B:llä ei ollut ollut testamentin tekemisen aikaan viitteitä etenevästä muistisairaudesta ja hänen toimintakykynsä laskun 1990-luvulla oli katsottu liittyvän liikuntakyvyn vähenemiseen.

B oli keväällä 1995 muuttanut asumaan C:n ja D:n luokse. Hänen saman vuoden syksyllä sairastamansa aivoverenkiertohäiriö oli aiheuttanut hänelle vasemman alaraajan halvauksen, mutta hän oli kuntoutunut halvauksesta kohtalaisen hyvin eikä hänen kognitiivinen toimintakykynsä ollut siitä ratkaisevasti heikentynyt. Muun muassa Kaunialan sotavammasairaalassa hoitojaksolta 4.1. - 1.3.1996 laaditusta epikriisistä ilmeni, että B ei enää ollut selviytynyt itsenäisesti yksinasuvana.

Testamentin tekemiseen liittyvän, 19.5.1997 päivätyn lääkärinlausunnon mukaan B oli ollut aikaan ja paikkaan nähden orientoitunut ja ymmärtänyt testamentin tarkoituksen sekä pystynyt itse päättämään testamentin sisällöstä. Samaan lopputulokseen oli päätynyt myös Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto lausunnossaan. Edunvalvojan määräämiseen liittyvän, 4.1.2002 päivätyn lääkärinlausunnon mukaan B:llä oli todettu selkeitä puheentuottamisen ongelmia mutta hän oli ymmärtänyt edunvalvonnan merkityksen ja sen, että hän ei itse pystynyt viestintävaikeuksien vuoksi huolehtimaan omista asioistaan.

B:n terveydentilasta esitetystä selvityksestä oli hovioikeuden mukaan pääteltävissä, että hän oli aivovammansa, fyysisen kuntonsa sekä heikkolahjaisuuteen viittaavien piirteiden vuoksi ollut riippuvainen C:n ja D:n huolenpidosta ja että hän oli voinut olla myös altis taivuttelulle. Mahdollinen alttius taivuttelulle oli otettava huomioon arvioitaessa kysymystä siitä, minkä asteista taivuttelun tuli olla, jotta sen voitaisiin jo katsoa vaikuttaneen määräävästi testamentintekijän tahdonmuodostukseen.

Suoraa näyttöä siitä, että C ja D olisivat taivuttaneet B:n tekemään testamentin heidän hyväkseen, ei ollut esitetty.

A:n kertomuksesta ilmeni, että hän oli vuonna 2000 pyytänyt B:n allekirjoitusta omaan rakennuslupahakemukseensa, mutta tämä oli suostunut allekirjoittamaan asiakirjat vasta C:n kehotuksen jälkeen.

Todistaja H:n kertomuksesta ilmeni, että B oli uuden talon valmistumisen jälkeen kieltäytynyt saunakutsusta ja todennut, että ”mitähän se C:kin siihen sanoo”.

Todistajina kuultujen E:n, F:n ja G:n mielestä C oli voimakastahtoinen henkilö. E:n ja F:n käsitys C:n voimakastahtoisuudesta oli syntynyt C:n toiminnasta rauhanyhdistyksessä. G:n käsitys oli puolestaan syntynyt toisaalta B:n kanssa käytyjen keskustelujen pohjalta ja toisaalta sen pohjalta, mitä E ja F olivat hänelle kertoneet C:n käyttäytymisestä rauhanyhdistyksessä. G oli lisäksi kertonut, että uuden talon valmistumisen jälkeen B oli sanonut, että ”C se on joka määrää”. B oli ollut samaa mieltä vielä senkin jälkeen, kun hän oli jo ollut hoidettavana terveyskeskuksessa. G:n käsityksen mukaan B ei ollut enää vuonna 1992 tuntenut rahan arvoa.

Todistajien I:n, J:n ja K:n kertomuksista ilmeni toisaalta, että B:llä oli ollut omaa tahtoa.

Hovioikeus totesi, että C:n mahdollisesta voimakastahtoisuudesta ei voitu tehdä johtopäätöksiä sen suhteen, oliko B:tä taivuteltu tekemään testamentti.

Mitä sitten muutoin tuli C:n voimakastahtoisuudesta esitettyyn näyttöön, E:n ja F:n havainnot C:n voimakastahtoisuudesta perustuivat heidän tekemiinsä havaintoihin C:n toiminnasta rauhanyhdistyksessä. Heidän kertomuksistaan ei siten voitu tehdä yleisiä johtopäätöksiä C:n voimakastahtoisuudesta, kun huomioon otettiin myös se, että todistajina kuultujen I:n ja J:n käsitykset tästä seikasta poikkesivat E:n ja F:n käsityksistä. G:n kertomuksen näyttöarvoa heikensi toisaalta se, että hänen käsityksensä C:n voimakastahtoisuudesta oli syntynyt osaksi E:n ja F:n hänelle kertomista seikoista ja se, että hänen kertomuksensa oli ollut hovioikeudessa hyvin subjektiivisesti värittynyt. Mitä sitten tuli G:n kertomuksesta ilmeneviin B:n lausumiin ja H:n kertomuksesta ilmenevään tapahtumaan, kysymys oli siinä määrin irrallisista seikoista, ettei niistä vielä voitu tehdä johtopäätöksiä C:n voimakastahtoisuudesta tai B:n johdateltavuudesta. Näitä johtopäätöksiä ei voitu tehdä myöskään A:n rakennuslupahakemusta koskevasta kertomuksesta, koska tapahtuma voi osoittaa toisaalta myös B:n yleistä luottamusta C:hen.

C oli aktiivisesti edistänyt testamentin tekemistä. Hän oli muun muassa ottanut yhteyttä pankkilakimieheen, varannut lääkärinajan sekä ajan oikeusaputoimistoon testamentin tekemiseksi. C ja D olivat olleet mukana testamentin tekomatkalla.

Käytännössä C ja D olivat olleet ainoat henkilöt, jotka olivat pystyneet auttamaan B:tä käytännön järjestelyissä pätevän testamentin aikaansaamiseksi. C:n ja D:n kertomuksista ilmeni, että B:n päätös tehdä testamentti oli syntynyt sen jälkeen, kun naapurissa asunut sotaveteraani oli kuollut äkillisesti. Testamentin tekemiseen johtaneista olosuhteista ei ollut esitetty muuta näyttöä. Se seikka, että C ja D olivat edellä kerrotuin tavoin edistäneet testamentin tekemistä, ei riittänyt vielä näytöksi siitä, ettei aloite testamentin tekemiseen olisi tullut B:ltä itseltään. Perintökaaren 13 luvun 1 §:n 4 kohdan mukaista pätemättömyysperustetta ei voitu tulkita liian ankarasti, kun kysymys on läheisten ihmisten välisestä kanssakäymisestä. Lainkohdan mukaan mikä tahansa taivutteluksi katsottava aktiivisuus ei oikeuta testamentin julistamiseen pätemättömäksi, vaan pätemättömyys edellyttää aina sitä, että samalla käytetään väärin testamentintekijän ymmärtämättömyyttä, tahdonheikkoutta tai riippuvaista asemaa. Tällaisesta väärinkäytöstä ei voi olla kysymys pelkästään sen vuoksi, että testamentin edunsaajaksi tarkoitetut henkilöt, jotka muutoinkin hoitavat testamentintekijän asioita, huolehtivat myös testamentin tekemiseen vaadittavista käytännön järjestelyistä. Esteettömien testamentintodistajien tehtäväksi jää varmistautua siitä, että testamentintekijä ilmaisee testamentissa vapaan tahtonsa.

Testamentin oli laatinut yleinen oikeusavustaja ja testamentin toisena todistajana oli toiminut oikeusaputoimistossa työskennellyt osastosihteeri. He eivät muistaneet testamentin tekotilannetta. Heidän kertomuksistaan ilmeni, että oikeusaputoimistossa tuolloin noudatetun vakiintuneen käytännön mukaan testamentin tekijää haastateltiin ilman muiden henkilöiden läsnäoloa ja että hänelle kerrottiin myös mahdollisuudesta peruuttaa testamentti tai muuttaa sitä myöhemmin. Mikäli toimeksiantoon olisi liittynyt poikkeavia piirteitä, siitä olisi tehty merkintä asiakirjoihin. Tässä tapauksessa merkintöjä ei ollut tehty.

C ja D olivat kertoneet odottaneensa oikeusaputoimiston aulassa B:n käydessä oikeusavustajan luona. B:n varsinaisen testamentin sisältö oli testamentin todistajien kuvaileman menettelyn mukaan määräytynyt vasta niiden keskustelujen jälkeen, jotka testamentin laatija oli käynyt B:n kanssa. Näissä keskusteluissa C ja D eivät olleet olleet läsnä eivätkä myöskään testamentin allekirjoitustilaisuudessa. C:n ja D:n kertoman mukaan he olivat tulleet tietämään testamentin sisällöstä vasta B:n kuoleman jälkeen.

Varsinaisesta testamentin tekotilanteesta esitetystä näytöstä ei ilmennyt, että B:tä olisi taivuteltu testamentin tekemiseen. Esitetty näyttö tukee enemmänkin sitä käsitystä, että testamentin sisältö oli vastannut B:n omaa tahtoa.

A:n ja H:n kertomuksista ilmeni, että B oli ennen C:lle ja D:lle muuttamista elänyt hyvin säästäväisesti.

B oli lahjoittanut 11.3.1998 C:lle 100 000 markkaa (16 818,79 euroa) sekä 15.2.2000 MK:lle ja NK:lle 224 854,10 markkaa (37 817,74 euroa). B oli myös vuosina 1999 - 2001 nostanut tililtään varoja keskimäärin noin 5 500 markkaa (925 euroa) kuukaudessa ja hän oli maksanut C:lle hoidostaan palkkaa keskimäärin 1 643 markkaa (276,33 euroa) kuukaudessa. C ja D olivat kertoneet, että nostetuilla rahoilla oli maksettu muun muassa B:n kiinteistöstä aiheutuneita kustannuksia ja perheen ruokalaskuja. C oli kertonut, että B oli maksanut hänelle palkkaa saman verran kuin hän oli saanut kunnalta omaishoitajana toimimisesta. Hovioikeus totesi, että asiassa oli jäänyt jossain määrin epäselväksi, mihin B:n vuosina 1999 - 2001 nostamat rahat oli käytetty. Tästä seikasta ei kuitenkaan voitu tehdä suoria johtopäätöksiä siitä, oliko B:tä taivuteltu testamentin tekemiseen, koska testamentti oli tehty jo vuonna 1997.

H:n kertomuksesta ilmeni myös se B:n jälkeen laaditussa perukirjassa todettu seikka, että B oli vuonna 1978 halkomistoimituksessa luvannut luovuttaa saamansa kotipalstan H:lle tai tämän perillisille.

Todistaja L:n kertomuksesta ilmeni, että hän oli halunnut ostaa B:ltä uuden talon valmistumisen jälkeen 1990-luvun alussa tämän vanhan talon. B ei ollut halunnut myydä taloa ja hän oli perustellut tätä sillä, että A mahdollisesti tarvitsi taloa.

B:n tapa käyttää rahaa oli muuttunut sen jälkeen kun hän oli muuttanut asumaan C:n ja D:n luokse. B ei ollut testamentissaan huomioinut H:n ja L:n kertomuksista ilmeneviä seikkoja, mistä olisi mahdollista tehdä se johtopäätös, että B ei ollut toiminut johdonmukaisesti verrattuna hänen aikaisempaan toimintaansa. Myös nämä seikat olivat kuitenkin siinä määrin irrallisia, että niistä ei voitu tehdä johtopäätöksiä taivuttelusta, kun otettiin huomioon, että kysymys oli ollut useiden vuosien takaisista tapahtumista, B:llä oli ollut oikeus käyttää omaisuuttaan haluamallaan tavalla ja määrätä siitä myös testamentilla. Hänellä oli myös ollut ymmärrettävä vaikutin suosia C:tä ja D:tä sillä perusteella, että nämä olivat olleet hänelle läheisiä henkilöitä. He olivat auttaneet toisiaan 1980-luvulta alkaen ja C ja D olivat huolehtineet hänestä usean vuoden ajan. Myös C:n ja D:n lapsilla oli ollut läheinen suhde B:hen.

Johtopäätöksinään hovioikeus totesi seuraavan:

A:lla ja hänen myötäpuolillaan oli testamentin moittijoina todistustaakka testamentin moiteperusteen olemassaolosta.

Suoraa näyttöä siitä, että C ja D olisivat taivuttaneet B:n tekemään testamentin heidän hyväkseen, ei ollut esitetty. B oli asunut yli kuuden vuoden ajan C:n ja D:n luona ja ollut riippuvainen näiden hoidosta. Nämä seikat voivat muodostaa taivuttelulle otolliset olosuhteet, mutta ne eivät kuitenkaan riittäneet näytöksi siitä, että taivuttamista oli myös todellisuudessa tapahtunut.

C:llä ja D:llä ei ollut näytetty olleen varsinaista motiivia taivutella B:tä tekemään testamenttia. C ja D olivat edistäneet testamentin tekemistä ja B oli tehnyt huomattavia rahalahjoituksia C:lle ja D:lle. Nämä seikat voivat viitata siihen, että C ja D olivat pyrkineet vaikuttamaan testamentin sisältöön. Toisaalta testamentin tekemistä edistäneet toimenpiteet olivat saattaneet olla vain huonosti toimimaan kykenevän B:n tahdon toteuttamiseksi välttämätöntä auttamista. Jutussa ei ollut näytetty, että C ja D olisivat rajoittaneet B:n ja tämän sukulaisten yhteydenpitoa. C ja D olivat olleet B:lle läheisiä henkilöitä. C:lle ja D:lle tapahtuneet rahalahjoitukset ja B:n muu rahankäyttö voivat siten myös olla osoitus siitä, että B oli halunnut käyttää rahojaan C:n ja D:n hyväksi ja avustaa heitä taloudellisesti. Näin tämäkään seikka ei vielä osoittanut, että B:tä olisi taivuteltu testamentin tekemiseen. Lisäksi B:n rahankäytöstä vuosilta 1999 - 2001 ei voitu tehdä suoria johtopäätöksiä taivuttelun olemassaolosta, koska testamentti on laadittu jo vuonna 1997.

Edellä kerrotuilla perusteilla hovioikeus katsoi jääneen näyttämättä, että C ja D olisivat taivutelleet B:tä tekemään testamentin. Tämän vuoksi A:n ja hänen myötäpuoltensa kanne hylättiin.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Helinä Haataja, Auli Vähätörmä ja Tapio Alkula.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. B on 4.6.1997 allekirjoittamallaan testamentilla 77-vuotiaana määrännyt, että hänen kuoltuaan hänen kaikki omaisuutensa on menevä täysin omistusoikeuksin C:lle ja D:lle.

2. Riidatonta asiassa on, että B on ollut oikeustoimikelpoinen ja siten kykenevä tekemään pätevän testamentin. Arvioitavana B:n sisar- ja velipuolten tai näiden lasten valituksen johdosta on, onko testamentin tekeminen tai sen sisältö ollut seurausta C:n ja D:n B:hen kohdistamasta perintökaaren 13 luvun 1 §:n 4 kohdassa tarkoitetusta taivuttelusta.

Pätemättömyysarvioinnin lähtökohdat

3. Perintökaaren 13 luvun 1 §:n 4 kohdan mukaan testamentti voidaan moitteen johdosta julistaa pätemättömäksi, jos testamentin tekijä on taivutettu tekemään testamentti käyttämällä väärin hänen ymmärtämättömyyttään, tahdonheikkouttaan tai riippuvaista asemaansa.

4. Lainkohdassa tarkoitetusta taivuttelusta aiheutuva testamentin pätemättömyys voi johtua joko siitä, että testamentin tekijä on taivutettu tekemään testamentti, jota hän ei olisi muutoin lainkaan tehnyt, tai siitä, että testamentti on taivuttelun tuloksena saanut sisällön, jota se ei olisi muuten saanut. Testamentin pätemättömyyteen vetoavan on näytettävä, että testamentti ei ole tekijänsä vapaan tahdon ilmaisu vaan seurausta testamentintekijään kohdistetusta taivuttelusta tämän heikompaa asemaa hyväksi käyttäen.

5. Välitöntä näyttöä testamentin tekijän taivuttelusta on harvoin mahdollista esittää. Taivuttelu voi olla pitkäaikaista eikä se, kuten itse termikin ilmaisee, välttämättä ole ulkopuolisen havaittavissa. Perittävän tahdonmuodostukseen voidaan määräävästi vaikuttaa sitä helpommin ja vähäisemmin keinoin, mitä alttiimpi hän on taivuttelulle. Sen arviointi, onko testamentti tekijänsä vapaan tahdon ilmentymä vai seurausta asiattomasta taivuttelusta, onkin yleensä perustettava kokonaisharkintaan, jossa on otettava huomioon testamentin tekemiseen liittyneet olosuhteet ja siihen johtaneet syyt, testamentin tekijän ja taivuttelijaksi väitetyn tahdonmuodostuskyvyn erot, testamentintekotilanne sekä muut mahdolliset seikat.

Testamentin tekemiseen liittyneet olosuhteet

6. Vuonna 1919 syntynyt B oli äitinsä kuoltua asunut vuodesta 1966 yksin kotitalossaan, jossa hänen päivittäisestä hyvinvoinnistaan oli huolehtinut ensin eräs sukulainen ja 1980-luvulta alkaen C. Syyskuussa 1995 alkaneiden halvausoirehoitojen jälkeen B on keväällä 1996 muuttanut C:n ja D:n kotitaloon, missä hän on asunut ikävuotensa 76 - 82. Vuonna 2001 hänet on siirretty hoitokotiin. Ilmeistä on, että B on testamentin tekemisen aikaan ollut hyvin riippuvainen C:n ja D:n huolenpidosta. B:n ja hänen sukulaistensa välinen kanssakäyminen on ollut varsinkin hänen muutettuaan C:lle ja D:lle vähäistä, mikä ilmenee myös B:n lausumana 19.5.1997 päivätystä lääkärinlausunnosta.

7. Kuten hovioikeus on todennut, B on ollut todennäköisesti heikkolahjainen, hänellä on ollut sodassa vuonna 1941 saatu aivovamma, jota oli hoidettu kenttä- ja sotasairaaloissa vuoteen 1947 saakka, ja hän oli sairastanut syksyllä 1995 aivoverenkiertohäiriön, joka oli aiheuttanut vasemman alaraajan halvausoireiston. Hänellä oli todettu olleen yleistä päättelykyvyn heikkoutta, lieviä kielellisiä vaikeuksia ja hitautta. Neurologian erikoislääkärin 1.3.1996 päättyneen hoitojakson jälkeen Kaunialan sotavammasairaalassa tekemän loppuarvioinnin mukaan B ei tuolloin enää selviytynyt itsenäisesti yksinasuvana. Testamentin tekemistä varten 19.5.1997 hankitusta lääkärinlausunnosta puolestaan ilmenee, että keskustelussa B oli näyttänyt ymmärtävän testamentin tarkoituksen. Lääkärinlausunnon allekirjoittanut terveyskeskuslääkäri on mielipiteenään katsonut, että B pystyi itse päättämään testamentin sisällöstä.

8. Saman terveyskeskuslääkärin 2.11.1998 antaman lääkärinlausunnon mukaan B on ollut ajan ja paikan suhteen orientoitunut, mutta hänellä on kuitenkin ollut tuolloin selviä muistivaikeuksia ja dysfasiaa ja hänen kävelynsä on sujunut yhden kyynärsauvan avulla. Lausunnon mukaan B ei selviydy henkilökohtaisista toimista, kuten liikkumisesta, peseytymisestä, pukeutumisesta, syömisestä ja tarpeilla käymisestä eikä myöskään kodinhoitotoimista ja asioinnista kodin ulkopuolella. Tilanne oli lausunnon mukaan ollut samanlainen vastaanotolla esimerkiksi 25.8.1997. Kaunialan sotavammasairaalassa 18.11.1997 laaditun sairauskertomuksen mukaan B on ollut tullessaan hyvin muistamaton, ei ole muistanut sairaalan nimeä eikä ole ollut aikaan orientoitunut. Hän oli tiennyt kuitenkin asuvansa C:n luona pysyvästi ja tulleensa Kaunialaan lentokoneella ja lentokentältä taksilla.

9. Edellä todetun perusteella B:n voidaan päätellä olleen terveydentilastaan johtuen keskimääräistä alttiimpi taivuttelulle testamentin tekemisen ja sen sisällön suhteen. Tätä alttiutta on korostanut hänen C:stä ja D:stä riippuvainen asemansa ja se, että yhteydenpito sukulaisiin oli katkennut.

10. Ilmeistä myös on, että C:n ja B:n tahdonmuodostuskyvyssä on ollut selvä epäsuhta. Asiassa esitetyn selvityksen mukaan C:tä on pidetty vahvatahtoisena ihmisenä. Näin ollen mahdollinen taivuttelu testamentin tekemiseen on ollut edellä kerrotuissa olosuhteissa myös helposti toteutettavissa.

Testamentin tekemiseen johtaneet syyt

11. C:n ja D:n mukaan B oli ryhtynyt pohtimaan testamentin tekemistä, kun hänen sotaveteraaninaapurinsa ja hyvä ystävänsä oli äkillisesti kuollut. C:n ja D:n tätä ilmoitusta testamentin tekemisen vaikuttimista ei ole B:n ikä ja oma tausta huomioon ottaen aihetta epäillä. On myös luonnollista, että ne henkilöt, joiden luona itsenäiseen elämään kykenemätön vanhus asuu ja joista hän on riippuvainen, muodostuvat hänelle tärkeiksi. Siitä, että B on tehnyt testamentin C:n ja D:n hyväksi, ei siten voida sellaisenaan päätellä, että hänet olisi taivuteltu tekemään sanotunsisältöinen testamentti.

C:n ja D:n toiminta testamentin laatimiseen liittyen

12. C ja D ovat toimineet aktiivisesti testamentin tekemisen yhteydessä. C:n selvitettyä käytännön kysymyksiä ja järjestelyjä C ja D ovat kuljettaneet B:n ensin lääkärintarkastukseen ja myöhemmin oikeusaputoimistoon. C on ollut läsnä lääkärin selvittäessä B:n testamentintekokelpoisuutta.

13. Toisaalta C ja D olivat jo pitkään huolehtineet B:n avuntarpeista. Mitä ilmeisimmin he ovatkin olleet ainoat, joihin B on voinut testamentin laatimiseen liittyneissä käytännön järjestelyissä turvautua. C:n ja D:n tähän liittynyttä toimintaa ei siten sellaisenaan voida pitää osoituksena kielletystä taivuttelusta.

Testamentintekotilanne

14. B:n 19.5.1997 tutkinut terveyskeskuslääkäri on mielipiteenään myös käräjäoikeudessa lausunut, että B ymmärsi testamentin tarkoituksen ja pystyi itse päättämään sen sisällöstä. Samaan lopputulokseen on päätynyt Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto (Valvira) käräjäoikeudelle antamassaan lausunnossa, joka perustuu muun muassa sanottuun lääkärinlausuntoon sekä Valviran käyttämän pysyvän asiantuntijan lausuntoon.

15. Testamentin laatinut oikeusavustaja, joka ei tosin ole muistanut nimenomaan B:n testamentin tekotilannetta, on käräjäoikeudessa kertonut, että hän keskustelee aina kahden kesken testamentin tekijän kanssa varmistuakseen asiakkaan testamentintekokelpoisuudesta. Mistään epäilyttävästä ei ollut tehty merkintää asiaa koskevaan muistioon.

16. Korkein oikeus toteaa, että tehtäessä lääketieteellisiä arvioita B:n kyvystä tehdä testamentti ei ole selvitelty B:n testamenttaustahdon sisältöä ja syitä. Myöskään testamentin tehneen oikeusavustajan kertomuksesta ei ole pääteltävissä, että mahdollista taivuttelua, joka ei yleensä olekaan ulkopuolisen havaittavissa, olisi testamenttia laadittaessa pyritty selvittämään. Sanotuista selvityksistä ei siten ole pääteltävissä, onko taivuttelua tapahtunut. Näistä selvityksistä ei toisaalta ilmene mitään sellaistakaan, joka viittaisi siihen, että B:n testamentti ei vastaisi hänen viimeistä tahtoaan ja tarkoitustaan.

B:n testamenttaustahdon johdonmukaisuus

17. A myötäpuolineen on kanteensa tueksi vedonnut siihen, että B ei ollut testamentissaan toteuttanut vuonna 1978 halkomistoimituksessa antamaansa lupausta luovuttaa kotipalstansa velipuolelleen tai tämän perillisille. Lisäksi on viitattu siihen, että B ei ollut 1990-luvun alkupuolella halunnut myydä kotitaloaan eräälle henkilölle, koska hänen sisarpuolensa mahdollisesti tarvitsi taloa.

18. Korkein oikeus katsoo, että näitä satunnaisia, irrallisia ja kauan ennen testamentin laatimista esitettyjä kannanottoja ei voida pitää osoituksena B:n testamenttaustahdosta saati sen muuttumisesta.

19. B:n on näytetty testamentin laatimisen jälkeen lahjoittaneen C:lle 100 000 markkaa 11.3.1998 sekä C:n pojalle ja tämän vaimolle 112 427,05 markkaa kummallekin 15.2.2000. Lisäksi B:n tililtä on nostettu useaan otteeseen merkittävä määrä rahaa vuosina 1999 - 2001. Epäselväksi on jäänyt, mihin käteisenä nostetut rahat on käytetty. Käyttöoikeus tiliin on B:n lisäksi ollut C:llä.

20. Korkein oikeus toteaa, että asiassa esitetyn selvityksen mukaan B on ainakin itsenäisesti asuessaan ollut rahan käytön suhteen erittäin tarkka. Edellä todettu selvitys B:n rahankäytöstä sinänsä osoittaa, että hänen käytöksensä on tässä suhteessa muuttunut, mutta näin on tapahtunut vasta selvästi testamentin laatimisen jälkeen. Ottaen lisäksi huomioon, että tuossakin vaiheessa B on osoittanut varojaan juuri sille taholle, jolle hän oli jo tehnyt testamentin, varojen sanotunlainen käyttö ei osoita, että B olisi taivutettu tekemään testamentti.

Kokonaisarviointi

21. Näyttövelvollisuus testamentin moiteperusteen olemassaolosta on testamenttia moittivalla. Mitään välitöntä näyttöä kanteen perusteena olevasta B:n taivuttelusta ei ole esitetty.

22. B:n terveydentila, riippuvuus C:stä ja D:stä sekä C:n ja B:n tahdonmuodostuskyvyn erot ovat luoneet olosuhteet, joiden johdosta B on sinänsä ollut altis testamentin tekemistä koskevalle taivuttelulle. Tällaisiin olosuhteisiin joutuneellakin on kuitenkin oikeus tehdä testamentti haluamalleen taholle, myös sille, josta hän on riippuvainen, kunhan hänen testamenttaustahtonsa muodostumiseen ei epäasianmukaisesti vaikuteta. Tähän nähden tällaisessakin tilanteessa on testamentin tekijän tahdonvapauden suojaamiseksi perusteltua edellyttää jotakin selvitystä myös siitä, että testamentti on tosiasiassa ollut seurausta taivuttelusta.

23. Asiassa ei ole esitetty mitään selvitystä siitä, että C ja D olisivat käyttäneet hyväkseen niitä sinänsä taivuttelulle otollisia olosuhteita, jotka osapuolten välisistä suhteista ja B:n terveydentilasta ehkä ovat seuranneet. C:n ja D:n avustaminen testamentin tekoon liittyvissä käytännön toimissa tai testamentin tekemisen jälkeinen B:n varojenkäytön muutos ei edellä todetuista syistä riitä selvitykseksi siitä, että testamentin tekeminen ja sisältö ei olisi ollut B:n vapaan tahdon tulosta. Arvioitaessa B:n testamenttaustahdon aitoutta huomioon on otettava sekin sinänsä luonnollinen mahdollisuus, että B on halunnut suosia testamentissaan hänelle läheisiä ihmisiä, joiden luona hän on asunut ja jotka ovat häntä jo useiden vuosikymmenten ajan muutoinkin avustaneet.

24. Edellä mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että B olisi taivutettu tekemään testamentti käyttämällä hyväksi hänen ymmärtämättömyyttään, tahdonheikkouttaan ja riippuvaista asemaansa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Liisa Mansikkamäki (eri mieltä), Hannu Rajalahti, Jukka Sippo ja Jorma Rudanko (eri mieltä). Esittelijä Katariina Sorvari.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Rudanko: Enemmistön tavoin katson, että B on sotavammasta johtuneesta 100 prosentin invaliditeetistaan, useista sairauksistaan, korkeasta iästään, heikkolahjaisuuteen viittaavista luonteenpiirteistään ja C:stä ja D:stä oleellisesti riippuvaisesta asemastaan johtuen ollut altis taivuttelulle niin testamentin tekemisen kuin sen sisällön suhteen. C:tä puolestaan on kuvattu vahvatahtoisena henkilönä. Luonnollista on, että niistä henkilöistä, joiden luona itsenäiseen asumiseen kykenemätön vanhus asuu, tulee hänelle läheisiä henkilöitä. Näin on erityisesti silloin, kun yhteydenpito sukulaisiin on käynyt vähäiseksi, kuten tässä tapauksessa. Katson edelleen, ettei C:n ja D:n toimintaa testamentin tekemisen yhteydessä voida sellaisenaan pitää näyttönä kielletystä taivuttelusta, ja ettei testamentin syntymistä todistajien kertomin tavoin ja B:n itsensä ilmaiseman tahdon mukaisena ole sinänsä syytä epäillä.

Asiassa ei kuitenkaan ole kysymys siitä, onko testamentti tehty kerrotulla tavalla ja vastaako se testamentin tekijän tuolloin ilmaisemaa tahtoa, vaan siitä, onko testamentti ollut B:n vapaan tahdon ilmentymä. Se, onko testamentti jonkun muun kuin B:n aloitteellisuuden seurausta ja onko hänen testamentissa ilmaistuun tahtoonsa vaikuttanut vieras tahto, ei ole pääteltävissä sen enempää 19.5.1997 päivätystä lääkärintodistuksesta kuin terveyskeskuslääkärin tai oikeusavustajan todistajanlausumista, kun tällaisia seikkoja ei ole näissä yhteyksissä edes väitetty selvitellyn.

Totean lähtökohdaksi tässäkin asiassa, että kannetta ajavan tulee näyttää toteen kanteensa peruste, johon tässä tapauksessa kuuluu taivuttelu eli vaikuttaminen, jonka seurauksena testamentti, jota ei muuten olisi tehty, on syntynyt tai se on syntynyt toisenlaisena kuin testamentin tekijä olisi sen vapaan tahdonmuodostuksen tuloksena halunnut. Vastapuolella ei siten kanteen torjuakseen ole velvollisuutta näyttää toteen esimerkiksi testamentin tekijän vapaata tahtoa, vaikka käytännössä asetelma voi muodostua sellaiseksi, että kanteen torjuminen edellyttää vastanäyttöä.

Mitään välitöntä näyttöä taivuttelusta ei ole esitetty eikä sitä ymmärrettävästi ole voitu esittääkään. Ne olosuhteet, joissa B on testamentin tehnyt, ovat kuitenkin edellä todetuin tavoin olleet taivuttelulle otolliset, ja B on ollut ilmeisen altis taivuttelulle. Kuten kanteen tueksi esitetystä selvityksestä lisäksi ilmenee, testamentista johtuen B ei ole toteuttanut vuonna 1978 halkomistoimituksessa antamaansa lupausta luovuttaa saamansa kotipalsta velipuolelleen tai tämän perillisille. Hän ei ole pitänyt kiinni myöskään siitä 1990-luvun alussa esittämästään, ettei kotitalon myynti asiassa todistajana kuullulle henkilölle tullut kysymykseen, koska sisarpuoli mahdollisesti tarvitsee taloa.

Kuten esitetystä henkilötodistelusta ja B:n tilivaroista esitetystä selvityksestä edelleen ilmenee, B on itsenäisesti asuessaan ollut erittäin nuuka rahan ja jopa vaatteiden pesun suhteen. C:n ja D:n luona asuessaan hänen käyttäytymisensä on muuttunut. B on, C:lle kuukausittain maksamansa palkan lisäksi, lahjoittanut C:lle 11.3.1998 100 000 markkaa sekä C:n ja D:n pojalle ja tämän vaimolle 15.2.2000 kummallekin 112 427,05 markkaa. B:n tililtä on siirretty 22.1.1999 lahjoituksena D:lle 19 999 markkaa ja nostettu samana päivänä käteistä 10 000 markkaa. Vuosina 1999 - 2001 sanotunsuuruisia 10 000 markan nostoja on tehty yhteensä 20 kertaa. B:n kuukausittain saamat sotaveteraanikorvaus ja kansaneläke ovat olleet runsaat 10 000 markkaa.

B:n tililtä tehtyjä yhteensä 200 000 markan suuruisia käteisnostoja voidaan pitää suhteellisen suurina. Kuten alemmat oikeudet ovat todenneet, epäselväksi on jäänyt, mihin nämä rahat on käytetty. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenee, että D:n mukaan B oli pitänyt nostamansa rahat taskussaan. Sekä käräjäoikeuden että hovioikeuden tuomion mukaan C ja D olivat kertoneet, että rahoilla on maksettu muun muassa B:n kiinteistöstä aiheutuneita kustannuksia ja C:n ja D:n ruokalasku kuukausittain. Toisaalta tiliotteiden mukaan muun muassa sähkö-, vesi-, ja vakuutusmaksut oli kuitenkin maksettu suoraan B:n tililtä. Selvitystä siitä, mitä muita kiinteistön ylläpitoon liittyviä kustannuksia B:llä olisi ollut, ei ole esitetty, kuten ei siitäkään, olisiko tämä terveydentilansa huomioon ottaen kyennyt sellaisista itsenäisesti huolehtimaan. Mahdollista on, kuten käräjäoikeuden tuomioon on B:n kanssa tiluskauppaa vuonna 1992 tehneen todistajan kertomana kirjattu, ettei B 1990-luvulla enää edes tuntenut rahan arvoa. Käyttöoikeus B:n tiliin on toisaalta ollut myös C:llä. Rahannostoihin ja -käyttöön liittyen voidaan lisäksi todeta, että B on ollut liikkumisessaan täysin C:n ja D:n avun varassa. Matkaa Kuusamoon on ollut 30 kilometriä. Viimeinen 10 000 markan käteisnosto on tehty 9.10.2001. B on viety 28.11.2001 terveyskeskuspäivystyksen kautta vuodeosastolle ja sieltä hoitokotiin. Lääkärinlausunnosta ilmenee C:n tuolloin kertoneen, että B on ollut sekava kotona ja puhunut mitä sattuu.

Kokonaisarviointinani totean, että B:n terveydentila, korkea ikä, asuminen C:n ja D:n luona ja riippuvuus C:stä ja D:stä, C:n ja B:n tahdonvoimien ilmeiset erot sekä C:n ja D:n toiminta testamentin tekemisessä viittaavat yhdessä siihen, ettei testamentin tekeminen tai sen sisältö ole ollut B:n vapaan tahdon tulosta. Testamentti itsessään sekä se ja B:n tilin käytöstä ja rahavarojen lahjoituksista esitetty selvitys yhdessä tukevat A:n ja hänen myötäpuoltensa väitettä siitä, että B:n käyttäytyminen oli muuttunut hänen C:lle ja D:lle muuttamisensa jälkeen. Toisin kuin C ja D ovat väittäneet, rahankäytön ei voida heidän omienkaan lausumiensa valossa katsoa osoittavan mitään B:n tahdosta jättää omaisuutensa C:lle ja D:lle. Testamentin aikaansaamiselle on C:llä ja D:llä ollut myös motiivi, jota rahojen nostot ja lahjoitukset tukevat. Perukirjan mukaan B:n omaisuuden säästö on nostojen ja lahjoitusten jälkeenkin ollut yli 300 000 euroa.

B:n muuttuneelle käyttäytymiselle voi olla selittäviä tekijöitä. Tällaisen selvityksen hankkimiseen C:llä ja D:llä on kantajista poiketen ollut mahdollisuus myös varautua. C:n ja D:n tältä osin esittämä selvitys koostuu paitsi heidän omista lausumistaan, samalla kylällä asuneiden kahden henkilön sekä C:n ja D:n tyttären lausumista. Todistajien mukaan B:n läheisiä olivat olleet C ja D perheineen.

En pidä C:n ja D:n esittämää selvitystä riittävänä kumoamaan sitä kokonaisuudesta syntyvää käsitystä, että B on taivutettu tekemään testamentti käyttämällä hyväksi hänen ymmärtämättömyyttään, tahdonheikkouttaan ja riippuvaista asemaansa. Katson kanteen tulleen näytetyksi. Kumoan hovioikeuden tuomion ja julistan B:n testamentin pätemättömäksi.

Oikeusneuvos Mansikkamäki: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Rudanko.