17.12.2012

Asian tausta

A asetettiin 1.6.2007 konkurssiin 30.3.2007 vireille tulleesta hakemuksesta. A oli 24.1.2007 suorittanut Länsi-Suomen verovirastolle verovelan maksuna 34 086,50 euroa varoilla, jotka hän oli siirtänyt pankkitililleen Kauhavan Osuuspankista vekseliluoton perusteella.

Pankki ei ollut vekseliluoton nostamisen yhteydessä vaatinut A:lta lisävakuuksia. Pankilla oli kuitenkin nimellisarvoltaan myös uuden luoton kattava vakuus.

Kanne ja vastaus Vaasan käräjäoikeudessa

A:n konkurssipesä vaati Verohallintoa vastaan ajamassaan kanteessa, että yllä mainittu maksu peräytetään ja valtio velvoitetaan palauttamaan konkurssipesälle kyseinen määrä korkoineen ja viivästyskorkoineen.

Velan maksu oli tehty myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää, kyse oli huomattavasta määrästä eikä maksua voitu pitää tavanomaisena. Verohallintoa oli suosittu sopimattomasti toisten velkojien kustannuksella. Maksu oli suoritettu konkurssin vaikutusten kiertämiseksi ja painostuksesta. Velallinen oli ollut maksuhetkellä maksukyvytön tai maksu oli ainakin osaltaan aiheuttanut maksukyvyttömäksi tulemisen.

Velan maksulla oli aiheutettu vahinkoa muille velkojille, kun velallisen omaisuutta oli siirtynyt vastaajalle ja maksu oli ollut omiaan pienentämään muille velkojille konkurssissa tulevaa jako-osuutta. Vaikka maksu oli suoritettu pankilta otetulla lainalla ja pankin saatava oli luoton nostohetkellä noussut suuremmaksi kuin sen hallussa tuolloin olleiden vakuuksien käypä arvo oli ollut, oli kuitenkin syntynyt riski siitä, että maksu aiheutti vahinkoa.

Vastauksessaan Verohallinto vaati, että kanne hylätään.

Oikeustointa ei voitu peräyttää, koska se ei ollut ollut vahingollinen. Pankki oli rahoittanut Verohallinnon saaman suorituksen ilman lisävakuuksia. Tilanne oli tulkittava velkojan vaihdokseksi, mikä oli vaaratonta muiden velkojien kannalta. Pankin saatavien ja velallisen antamien vakuuksien reaaliarvon epäsuhta oli ollut ilmeinen jo ennen kysymyksessä olevaa luototusta. Maksu ei ollut voinut pienentää yleisen velkojatahon jako-osuuksia.

Käräjäoikeuden tuomio 20.2.2009

Käräjäoikeus katsoi ensin, ettei maksusta ollut aiheutunut velkojille todellista vahinkoa, vaan kyse oli ollut velkojan vaihtumisesta. Oikeustoimi ei siten ollut peräytettävissä takaisinsaantilain 10 §:n nojalla. Edelleen käräjäoikeus katsoi, ettei maksu ollut sopimaton ja että sitä voitiin pitää maksun suuruus, sen rahoitus ja Verohallinnon saatava huomioon ottaen tavanomaisena.

Takaisinsaantilain yleisen takaisinsaantiperusteen osalta käräjäoikeus totesi, että pankin asema velkojana oli toinen kuin Verohallinnon, minkä vuoksi oli syntynyt riski siitä, että muille velkojille aiheutetaan vahinkoa. Verohallinto oli hyväksynyt tämän riskin, eikä velan maksun peräytyminen ollut ollut Verohallinnolle yllätyksellistä tai ennakoimatonta. Maksun tapahtumahetkellä ei ollut ollut tietoa pankin vakuuksien riittävyydestä. Toimen vahingollisuuden tai vahingottomuuden arviointi olisi edellyttänyt velallisen taloudellisen aseman tarkempaa selvitystä. Esitetyn näytön perusteella ei siten voitu todeta, ettei suoritettu velan maksu ollut voinut aiheuttaa vahinkoa velkojille. Oikeustoimen peräyttämiseen riitti se, että oli syntynyt riski muiden velkojien vahinkoon. Käräjäoikeus katsoi, että Verohallintoa oli suosittu muiden velkojien kustannuksella, ja hyväksyi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Jorma Väyrynen.

Vaasan hovioikeuden tuomio 5.1.2010

Verohallinto valitti hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui takaisinsaantilain 5 §:ssä tarkoitetun yleisen takaisinsaantiperusteen osalta, ettei A:n voitu katsoa suorittaneen maksua konkurssin vaikutusten kiertämiseksi. Konkurssipesä ei ollut näyttänyt, että oikeustoimella olisi sopimattomasti suosittu Verohallintoa toisten velkojien kustannuksella.

Takaisinsaantilain 10 §:ssä tarkoitetun takaisinsaantiperusteen osalta hovioikeus totesi olevan riidatonta, että maksun määrä oli ollut pesän varoihin nähden huomattava. Lisäksi viivästyneiden verojen maksaminen oli tässä tapauksessa ollut epätavanomaista.

Vahinkoedellytyksen osalta hovioikeus katsoi, että velanmaksu oli tehty pankilta nimenomaan tähän tarkoitukseen lainatuilla varoilla. Kysymyksessä oli siten ollut vain velkojan vaihdos. Riidatonta oli, että pantatun omaisuuden arvo oli maksuhetkellä ollut alhaisempi kuin pankin saatavien määrä. Koska pankilla oli jo ennen vekseliluottoa ollut selvästi enemmän saatavia kuin vakuutena olleiden kiinteistöjen realisoinnista oli kertynyt, hovioikeus katsoi, ettei pankilla ollut ollut kysymyksessä olevan saatavan osalta parempaa etuoikeutta kuin Verohallinnolla. Velallisen yleistä taloudellista asemaa selvittämättä voitiin todeta, ettei oikeustoimi ollut voinut aiheuttaa velkojille vahinkoa. Näin Verohallinto oli näyttänyt, ettei oikeustoimi ollut ollut omiaan vähentämään muiden velkojien jako-osuutta konkurssissa.

Hovioikeus hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Raija Liljenfeldt, Juhani Palmu ja Mikko Pentti. Esittelijä Markku Mäkynen.

Perustelut

Kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. A on asetettu konkurssiin 30.3.2007 vireille tulleesta hakemuksesta. Tätä ennen hän oli 24.1.2007 maksanut Verohallinnolle verovelkaa 34 086,50 euroa siihen tarkoitukseen pankista lainaamillaan varoilla.

2. A:n konkurssipesä on Korkeimmassa oikeudessa vaatinut sanotun velan maksun peräyttämistä takaisinsaannista konkurssipesään annetun lain (takaisinsaantilaki) 10 §:n nojalla. Säännöksen mukaan velan maksu myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää peräytyy, jos velka on maksettu epätavallisin maksuvälinein tai ennenaikaisesti taikka määrällä, jota pesän varoihin nähden on pidettävä huomattavana. Maksu ei kuitenkaan peräydy, jos sitä voidaan pitää olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisena.

3. Riidatonta on, että velka oli maksettu takaisinsaantiaikana ja että kysymys oli pesän varoihin nähden huomattavasta maksusta, jota ei voida pitää olosuhteet huomioon ottaen tavanomaisena. Kysymys on vain siitä, voidaanko velan maksun katsoa olleen muille velkojille vaaraton, kuten hovioikeus on katsonut.

Takaisinsaannin vahinkoedellytys

4. Oikeustoimen peräyttäminen takaisinsaantilain nojalla edellyttää, että peräytettäväksi vaadittu oikeustoimi on ollut konkurssivelkojille vahingollinen. Kuten esimerkiksi Korkeimman oikeuden ratkaisuista KKO 1994:130, KKO 2004:69 ja KKO 2009:21 toisaalta ilmenee, jo vaara velkojille aiheutuvasta vahingosta saattaa riittää täyttämään tämän takaisinsaannin edellytyksen. Vahingollisuutta arvioitaessa otetaan huomioon peräytettäväksi vaaditun maksun ajankohtana vallinneet olosuhteet (ks. esim. KKO 2004:69 kohta 24).

5. Takaisinsaantilain 10 §:n lähtökohtana on ajatus, jonka mukaan säännöksessä tarkoitetut, vähän ennen konkurssin alkamista tehdyt oikeustoimet ovat velkojien kannalta arvioiden tyypillisesti vahingollisia. Todistustaakka siitä, ettei oikeustoimesta ole voinut aiheutua laissa edellytettyä vahinkoa, on vastaajalla, tässä tapauksessa Verohallinnolla (HE 102/1990 vp s. 18).

6. Kuten takaisinsaantilakia koskevasta hallituksen esityksestä ilmenee, oikeustoimen edellä mainittu vaarattomuus velkojille on voitava todeta ilman velallisen taloudellisen tilanteen tarkempaa selvittelyä. Tyypillisenä esimerkkinä tällaisesta tilanteesta on mainittu velan maksu tähän tarkoitukseen kolmannelta lainatuilla varoilla. Velallisen menettely ei tällöin vaikuta muiden velkojien asemaan edellyttäen, ettei uudella velkojalla ole parempaa etuoikeutta kuin sillä, jonka saaminen on maksettu. Koska velkojille ei tällaisissa tapauksissa ole voinut aiheutua vahinkoa, takaisinsaanti ei ole mahdollinen (HE 102/1990 vp s. 18).

Pankin hallussa olleiden vakuuksien merkitys arvioitaessa velan maksun vaarallisuutta tässä tapauksessa

7. Maksaessaan verosaatavan pankkilainalla A on velkaantunut samalla määrällä pankille. Tällä on ennestään ollut saataviensa maksamisen vakuutena hallussaan kiinteistöpantteja ja yrityskiinnitys. Pankin asema puheena olevan saatavan uutena velkojana on ollut vakuuksien johdosta lähtökohtaisesti parempi kuin Verohallinnon, joten velkojan vaihdokseen on periaatteessa voinut liittyä vaara A:n muiden velkojien jako-osuuksien vähentymisestä mahdollisessa konkurssissa. Pankki ei kuitenkaan ole edellyttänyt A:lta lisävakuuksia myöntäessään verosaatavan maksuun tarkoitetun lainan.

8. Kiinteistöpanttien nimellisarvo on ollut yhteensä 360 818 euroa ja yrityskiinnityksen yli 50 000 euroa. Pankin saatavat A:lta puolestaan ovat konkurssipesän ilmoituksen mukaan olleet verojen maksuun otetun luoton jälkeen 423 244,40 euroa ja sitä ennen noin 390 000 euroa. Asianosaiset ovat olleet yksimielisiä siitä, että vakuuksien nimellisarvo on kattanut kaikki pankin saatavat, mutta että niiden käypä arvo on ollut niin velan maksuhetkellä kuin A:n konkurssiin asettamisen hetkelläkin pankin saatavia selvästi alhaisempi. Kun kiinteistöjen myynnistä on varsin pian konkurssiin asettamisen jälkeen saatu 160 909 euroa, velkojan vaihdoksella ei ole ollut tosiasiallista merkitystä A:n muiden velkojien asemaan. Veron maksaminen lainavaroilla on aiheuttanut taloudellista tappiota ainoastaan pankille, joka oli myöntänyt luoton vailla turvaavaa vakuutta.

Onko vakuuksien nimellisarvolle annettava tässä tapauksessa merkitystä oikeustoimen vahingollisuusarvioinnissa

9. Konkurssipesän väitteen mukaan velan maksuhetkellä tammikuussa 2007 ei ollut ollut välittömästi havaittavissa, ettei pankki saisi suoritusta saatavilleen vakuuksista. Vahinkoedellytyksen täyttymistä on konkurssipesän mukaan sen vuoksi arvioitava sillä perusteella, oliko vahingon syntyminen ollut tuolloin mahdollista.

10. Konkurssipesä on vedonnut erityisesti siihen, että pankin saatavien vakuutena oli muun muassa rakentamaton kiinteistö, jonka arvo sellaisenaan oli noin 70 000 euroa mutta jonka arvo rakennettuna olisi ollut vähintäänkin kyseiseen kiinteistöön kohdistuvien panttikirjojen määrän suuruinen. Verohallinnon tulisi konkurssipesän mukaan osoittaa, ettei pankin olisi ollut mahdollista saada suoritusta saatavilleen vakuuksista, jos A olisi jatkanut rakennustoimintaansa normaalisti.

11. Kuten edeltä ilmenee, jo vahingon vaaran on eräissä tapauksissa katsottu täyttävän takaisinsaannin vahinkoedellytyksen. Kun takaisinsaantisäännösten tarkoituksena kuitenkin on velkojille vahingollisten oikeustoimien vaikutusten korjaaminen, ei peräyttämiselle ole edellytyksiä, jos vahinkoriski näyttää maksuhetken ajankohdan olosuhteiden perusteella hyvin epätodennäköiseltä.

12. Riidatonta on, ettei pankilla olleiden vakuuksien arvo verovelan maksuhetkellä tai konkurssin alettua ole riittänyt kattamaan sanotun velan maksamiseksi otettua pankkilainaa. Oikeustoimesta ei siten ole voinut aiheutua vahinkoa muille velkojille. Ero pankin saatavien ja kiinteistövakuuksien käyvän arvon välillä on ollut merkittävä. Lisäksi on huomattava, että yrityskiinnityksen tuottama etuoikeus konkurssissa on lain mukaan rajoitettu vain määräosaan kiinnityksen kohteena olevan omaisuuden arvosta. Yrityskiinnityksen merkitys on käytännössä muutoinkin ollut jo maksuhetkellä ilmeisen vähäinen.

13. Kanne perustuu Korkeimmassa oikeudessa enää takaisinsaantilain 10 §:ään. Sen mukaan maksu peräytyy vain, jos se on tehty myöhemmin kuin kolme kuukautta ennen määräpäivää eli konkurssihakemuksen jättämistä. Sanottua kolmen kuukauden aikaa voidaan pitää varsin lyhyenä aloitettavaa rakennusprojektia ajatellen. Kun otetaan huomioon tämän samoin kuin konkurssipesän mainitsemien A:n muiden keskeneräisten rakennushankkeiden vaatimat investoinnit, se mahdollisuus, että vakuuksien käypä arvo olisi noussut kattamaan myös nyt puheena olevan uuden luoton, on ollut hyvin epätodennäköinen. Velallisen yleistä taloudellista asemaa tarkemmin selvittämättä voidaan asiassa siten todeta, ettei oikeustoimi ole voinut aiheuttaa konkurssipesän velkojille vahinkoa. Verovelan maksun peräyttämiselle ei näin ollen ole takaisinsaantilain 10 §:ssä säädettyjä edellytyksiä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Liisa Mansikkamäki, Juha Häyhä, Marjut Jokela ja Pekka Koponen. Esittelijä Heli Sankari.