26.1.2011

Syyttäjän pyyntö Helsingin käräjäoikeudessa

Syyttäjä lausui, että Viron kansalainen A oli tuomittu Pärnun käräjäoikeudessa (Pärnu Maakohus) 13.4.2009 Suomen rikoslain mukaan arvioituna varkauden yrityksestä 9 kuukauden 21 päivän vankeusrangaistukseen. Viron asianomainen oikeusviranomainen oli 27.9.2010 antanut A:ta koskevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen. Syyttäjä pyysi, että A luovutetaan Viroon kärsimään sanottua vapausrangaistusta.

Syyttäjä pyysi edelleen, että luovuttamisen täytäntöönpanoa lykätään siihen saakka, kunnes A:lla Suomessa vireillä olevat lievää valtionrajarikosta, huumausainerikosta, liikenneturvallisuuden vaarantamista, liikennepakoa tieliikenteessä ja kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta koskevat asiat oli lainvoimaisesti ratkaistu ja niistä tuomittu mahdollinen rangaistus oli suoritettu.

A:n lausuma

A vastusti luovuttamista.

Luovuttamisesta tuli kieltäytyä rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (EU-luovuttamislaki) 5 §:n 1 momentin 6 kohdan perusteella. A oli toiminut tiedottajana Viron huumepoliisille. Hän oli vaarassa, mikäli hänet passitetaan Viroon suorittamaan vapausrangaistusta samaan vankilaan ilmiantamiensa henkilöiden kanssa.

Lisäksi luovuttamisesta tuli kieltäytyä EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohdan perusteella. A oli asunut pysyvästi Suomessa vuodesta 2006. Suojatakseen itseään ilmiannettujen taholta häneen kohdistuvalta uhalta hän oli jättänyt ilmoittamatta osoitetietonsa viranomaisille Suomessa. Hän oli tullut ensin Suomeen töihin 5 - 6 kuukaudeksi. Myöhemmin hän oli tehnyt satunnaisesti töitä rakennuksilla. A asui avovaimonsa sekä 4- ja 8-vuotiaiden lastensa kanssa. Myös hänen äitinsä asui Suomessa. Virossa hänellä ei ollut läheisiä sukulaisia.

Syytteet liikennerikoksista käsiteltäisiin Vantaan käräjäoikeudessa 3.3.2011. Lievä valtionrajarikos ja huumausainerikos käsiteltäisiin Helsingin käräjäoikeudessa 20.1.2011. A oli opiaattiriippuvainen ja käytti hoitona riippuvuuteen Subutexia. Kun hän oli saapunut maahan, häneltä oli tavattu Subutexia, johon hänellä ei ollut ollut reseptiä. Syyte koski tätä tapahtumaa.

A ilmoitti, ettei hän suostunut luovuttamiseen. Hän ei suostunut siihen, että hänet saatiin Virossa asettaa syytteeseen, häntä rangaista tai riistää vapaus muusta ennen luovuttamista tehdystä rikoksesta kuin siitä, jonka perusteella luovuttamista pyydettiin. A ei suostunut siihen, että hänet voitiin luovuttaa Virosta edelleen Euroopan unionin toiseen jäsenvaltioon.

Käräjäoikeuden päätös 22.12.2010

Käräjäoikeus lausui, että A oli 13.4.2009 tuomittu Virossa 9 kuukauden 21 päivän pituiseen vankeusrangaistukseen pidätysmääräyksestä tarkemmin ilmenevästä varkauden yrityksestä. Viron oikeusviranomainen oli 27.9.2010 antanut pidätysmääräyksen. Tuomittu seuraamus oli vähintään neljän kuukauden pituinen vapausrangaistus ja teko olisi Suomessa vastaavissa oloissa tehtynä rikos. A:n luovuttamiselle oli siten EU-luovuttamislain 2 §:n 2 momentin mukaiset edellytykset.

EU-luovuttamislain 5 §:n 1 momentin 6 kohdan mukaan luovuttamisesta tuli kieltäytyä, jos oli perusteltua syytä epäillä, että luovutettavaksi pyydettyä uhkasi kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu tai hän joutuisi alkuperänsä, tiettyyn yhteiskuntaryhmään kuulumisensa, uskontonsa, vakaumuksensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi henkeään tai vapauttaan uhkaavan tai muun vainon kohteeksi, taikka voitiin perustellusti olettaa, että hän joutui ihmisoikeuksien tai perustuslaissa turvatun oikeusturvan, sananvapauden tai yhdistymisvapauden loukkauksen kohteeksi.

A oli katsonut henkilökohtaisen turvallisuutensa vaarantuvan Viron vankilassa muiden vankien taholta tulevan uhan vuoksi. Käräjäoikeus totesi, että EU-luovuttamislaki perustui vastavuoroisen tunnustamisen periaatteelle, mikä tarkoitti muun muassa sitä, että jäsenvaltiot luottivat siihen, että toisessa jäsenvaltiossa vankilaolot oli järjestetty ihmisoikeussopimuksen ja muiden kansainvälisten sopimusten mukaisesti. Perustetta kieltäytyä luovuttamisesta kyseisen lainkohdan nojalla ei vedotulla perusteella voitu siten katsoa olevan olemassa.

EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohdan mukaan luovuttamisesta voitiin kieltäytyä, jos pyyntö koski vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa, luovutettavaksi pyydetty asui Suomessa pysyvästi ja pyysi saada suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa sekä hänen henkilökohtaisten olosuhteittensa tai muun erityisen syyn takia oli perusteltua, että hän suoritti vapausrangaistuksen Suomessa.

Hallituksen esityksen (HE 88/2003 vp s. 25) mukaan jos henkilö oli pitkään asunut Suomessa ja hän olisi integroitunut yhteiskuntaan, olisi mainitussa pykälässä tarkoitetulla tavalla perusteltua, että hän voisi suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa. Myös Suomessa olevilla tiiviillä perhesuhteilla olisi merkitystä.

Asiassa oli A:n ja todistajana kuullun A:n avopuolison kertomana selvitetty, että A oli asunut vuodesta 2006 Suomessa. A oli tullut tuolloin Suomeen töihin noin 5 - 6 kuukaudeksi. A:n avopuoliso ja lapset, joiden kanssa A oli asunut Suomeen muuttoonsa asti, olivat jääneet asumaan Viroon ja A oli käynyt heidän luonaan viikonloppuisin. Työjakson päätyttyä A oli edelleen asunut Suomessa tehden satunnaisia töitä rakennuksilla. A:n avopuoliso sekä 4- ja 8-vuotiaat lapset olivat muuttaneet Suomeen vuonna 2009, mistä lähtien A oli asunut yhdessä heidän kanssaan. A:n asuminen oli jätetty ilmoittamatta väestörekisteriin, koska avopuoliso olisi menettänyt yksinhuoltajalisän. A:n avopuoliso oli Suomessa töissä. A:lla oli opiaattiriippuvuus, johon hän käytti hoitona Subutexia.

Lisäksi asiassa oli selvitetty, että A:n epäiltiin syyllistyneen Suomessa huumausainerikokseen, lievään valtionrajarikokseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, liikennepakoon tieliikenteessä ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.

Väestörekisterin mukaan A:lla ei ollut kotikuntaa eikä vakituista osoitetta Suomessa. A:lla oli tilapäinen osoite, joka oli sama kuin hänen avopuolisonsa osoite. Kun otettiin huomioon A:n ja hänen perheensä asumisaika ja työskentely Suomessa, A:n oli katsottava asuvan Suomessa EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla pysyvästi.

A oli pyytänyt saada suorittaa Virossa tuomitun vapausrangaistuksen Suomessa.

Pysyvän asumisen ja pyynnön lisäksi kieltäytymisperusteen olemassaolo edellytti, että luovutettavaksi pyydetyn henkilökohtaisten olosuhteitten tai muun erityisen syyn takia oli perusteltua, että hän suoritti rangaistuksen Suomessa. Arvioitaessa henkilökohtaisia olosuhteita tai muuta erityistä syytä tuli kiinnittää huomiota luovutettavaksi pyydetyn integroitumiseen yhteiskuntaan ja Suomessa olevien perhesuhteiden tiiviyteen. A:n opiaattiriippuvuus ja häneen kohdistuva rikosepäily eivät tukeneet käsitystä integroitumisesta yhteiskuntaan. Kun kuitenkin otettiin huomioon A:n asumisaika Suomessa, hänen työssä käyvän avopuolisonsa ja alaikäisten lastensa asuminen Suomessa ja A:n, tosin suurimmaksi osaksi vain satunnainen, työskentely Suomessa, oli A:n katsottava sillä tavoin integroituneen yhteiskuntaan, että A:n henkilökohtaisten olosuhteitten vuoksi oli perusteltua, että hän suoritti vapausrangaistuksen Suomessa. A:n luovuttamisesta tuli siten EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohdan perusteella kieltäytyä.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus ei suostunut A:n luovuttamiseen Viroon.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Anna-Mari Porkkala-Hietala.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. A on 13.4.2009 tuomittu Virossa Pärnun käräjäoikeuden (Pärnu Maakohus) täytäntöönpanokelpoisella tuomiolla varkauden yrityksestä 9 kuukauden 21 päivän vapausrangaistukseen. Viron toimivaltainen oikeusviranomainen on 27.9.2010 antanut A:ta koskevan eurooppalaisen pidätysmääräyksen vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöönpanemista varten. Syyttäjä on Helsingin käräjäoikeudessa pyytänyt A:n luovuttamista Viroon kärsimään vapausrangaistusta pidätysmääräyksestä ilmenevässä asiassa. A ei ole suostunut luovuttamiseen.

2. Helsingin käräjäoikeus ei ole suostunut A:n luovuttamiseen. Käräjäoikeus on ottanut huomioon A:n asumisajan Suomessa, hänen työssä käyvän avopuolisonsa ja alaikäisten lastensa asumisen Suomessa ja A:n, tosin suuremmaksi osaksi vain satunnaisen, työskentelyn Suomessa. Näillä perusteilla A:n oli katsottava sillä tavoin integroituneen yhteiskuntaan, että hänen henkilökohtaisten olosuhteittensa vuoksi oli perusteltua, että hän suoritti vapausrangaistuksen Suomessa. A:n luovuttamisesta tuli siten rikoksen johdosta tapahtuvasta luovuttamisesta Suomen ja muiden Euroopan unionin jäsenvaltioiden välillä annetun lain (EU-luovuttamislaki) 6 §:n 6 kohdan nojalla kieltäytyä.

3. Syyttäjä on valituksessaan vedonnut siihen, ettei A:n voitu katsoa integroituneen suomalaiseen yhteiskuntaan. A oli käräjäoikeudessa ilmoittanut olevansa opiaattiriippuvainen, ja häntä vastaan on Helsingin käräjäoikeudessa vireillä huumausainerikosta ja lievää valtionrajarikosta koskeva syyte muun muassa sen vuoksi, että hän oli 3.10.2009 tuonut Virosta Suomeen huumausaineeksi luokiteltavaa Metadonia. Tämän lisäksi häntä vastaan on vireillä syytteet Vantaan käräjäoikeudessa rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, Helsingin käräjäoikeudessa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, liikennepaosta liikenteessä ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä Pirkanmaan käräjäoikeudessa varkaudesta. Syyttäjä on edelleen katsonut, että A:n työssäkäynti Suomessa oli ollut satunnaista ja tapahtunut "pimeästi". Asumisen ja perhesuhteiden osalta syyttäjä on todennut, että A:n ja hänen avopuolisonsa kertomusten perusteella perhe oli asunut Suomessa yhdessä vajaat kaksi vuotta. A ei kuitenkaan ollut ollut kirjoilla samassa osoitteessa kuin avopuolisonsa eikä hänellä ollut ollut vakituista asuntoa Suomessa. Koska A:n itsensä ei voitu hänen omaa toimintaansa ja olosuhteitaan arvioimalla katsoa integroituneen suomalaiseen yhteiskuntaan, ei integroituminen voinut perustua siihen, että hänen perheenjäseniään oli myöhemmin hänen jälkeensä muuttanut Suomeen.

4. A on vastauksessaan käräjäoikeudessa ilmoittamillaan perusteilla edelleen vedonnut siihen, ettei hänen turvallisuuttaan Viron vankiloissa voitu taata. Mainituista syistä hän ei ollut voinut ilmoittaa osoitetietojaankaan muiden tietoon. Hänen luovuttamisestaan tuli kieltäytyä myös sen vuoksi, että hänen tosiasiallinen vakituinen asuinpaikkansa oli Helsinki, jossa hän asui yhdessä perheensä kanssa. Syyttäjän mainitsemien rikossyytteiden johdosta A on todennut, että syyttäjä on vaatinut hänelle Helsingin käräjäoikeudessa 20.1.2011 käsiteltävässä asiassa huumausainerikoksesta ja lievästä valtionrajarikoksesta 20 päiväsakon sakkorangaistusta ja Vantaan käräjäoikeudessa 3.3.2011 käsiteltävässä asiassa sakkorangaistusta. A on tuomittu sakkorangaistukseen Helsingin käräjäoikeudessa syyttäjän mainitsemista törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja muista rikoksista. Pirkanmaan käräjäoikeudessa 21.2.2011 käsiteltävän varkautta koskevan rikosepäilyn A on kiistänyt. Syyttäjä on siinäkin asiassa vaatinut hänelle sakkorangaistusta. A on katsonut, että hän oli syyllistynyt vain muutamaan tekoon, jotka olivat moitittavuudeltaan vähäisiä. Opiaattiriippuvuuteen A oli saanut asianmukaista hoitoa. Hänen henkilökohtaisten olosuhteittensa vuoksi oli perusteltua, että hän suoritti kysymyksessä olevan vapausrangaistuksen Suomessa.

5. Asiassa on siten Korkeimmassa oikeudessa ensi sijassa kysymys siitä, onko A:n luovuttamiselle EU-luovuttamislain 5 §:ssä, ensi sijassa pykälän 1 momentin 6 kohdassa, tai 6 §:n 6 kohdassa tarkoitettu kieltäytymisperuste.

Yleiset edellytykset

6. Niin kuin käräjäoikeus on todennut, asiassa täyttyvät EU-luovuttamislain 2 §:n 2 momentissa säädetyt edellytykset.

Ehdottomat kieltäytymisperusteet

7. Asiassa ensisijaisesti sovellettavan EU-luovuttamislain 5 §:n 1 momentin 6 kohdassa säädetään, että luovuttamisesta tulee kieltäytyä, jos on perusteltua syytä epäillä, että luovutettavaksi pyydettyä uhkaisi kuolemanrangaistus, kidutus tai muu ihmisarvoa loukkaava kohtelu tai että hän joutuisi alkuperänsä, tiettyyn yhteiskuntaryhmään kuulumisensa, uskontonsa, vakaumuksensa tai poliittisen mielipiteensä vuoksi henkeään tai vapauttaan uhkaavan tai muun vainon kohteeksi, taikka voidaan perustellusti olettaa, että hän joutuu ihmisoikeuksien tai perustuslaissa turvatun oikeusturvan, sananvapauden tai yhdistymisvapauden loukkauksen kohteeksi. Pykälän 2 momentin mukaan luovuttamisesta tulee kieltäytyä myös, jos luovuttaminen asianomaisen henkilön ikään, terveydentilaan tai muihin henkilökohtaisiin seikkoihin taikka erityisiin olosuhteisiin nähden olisi inhimillisistä syistä kohtuutonta eikä tämä kohtuuttomuus ole poistettavissa siirtämällä täytäntöönpanoa lain 47 §:n nojalla.

8. Korkein oikeus hyväksyy tältä osin käräjäoikeuden päätöksestä ilmenevät perustelut. A:n Korkeimmassa oikeudessa ilmoittamat seikat eivät anna aihetta arvioida ehdottomia kieltäytymisperusteita toisin. A:n luovuttamiselle ei siten ole ehdotonta kieltäytymisperustetta.

Harkinnanvaraiset kieltäytymisperusteet

9. EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohdassa säädetään, että luovuttamisesta voidaan kieltäytyä, jos pyyntö koskee vapausrangaistuksen täytäntöönpanoa, luovutettavaksi pyydetty asuu Suomessa pysyvästi ja pyytää saada suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa sekä hänen henkilökohtaisten olosuhteittensa tai muun erityisen syyn takia on perusteltua, että hän suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa. Vapausrangaistus on Suomessa pantava täytäntöön noudattaen, mitä siitä erikseen säädetään.

10. A on pyytänyt saada suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa.

11. Kysymys on näin ollen siitä, miten edellä mainittua EU-luovuttamislain säännöstä harkinnanvaraisesta kieltäytymisperusteesta on tulkittava.

12. EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohtaa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 88/2003 vp s. 25) on todettu olevan perusteltua, että säännöksessä mainituissa tilanteissa Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä olisi oikeus suorittaa vapausrangaistus Suomessa. Esimerkiksi, jos henkilö olisi pitkään asunut Suomessa ja lisäksi hän olisi integroitunut yhteiskuntaan, olisi pykälän 6 kohdassa tarkoitetulla tavalla perusteltua, että hän voisi suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa. Myös Suomessa olevilla tiiviillä perhesuhteilla olisi merkitystä. Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä tarkoitettaisiin samaa kuin rikoslain 1 luvun 6 §:ssä. Perustuslakivaliokunnan lausunnossa (PeVL 18/2003 vp) ja lakivaliokunnan mietinnössä (LaVM 7/2003 vp) on tältä osin korostettu sitä, että kysymyksessä olevaa kieltäytymisperustetta koskevaa säännöstä sovellettaessa on erityisesti otettava huomioon Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa taattu perhe-elämän suoja.

13. EU-luovuttamislaki perustuu eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä annettuun neuvoston puitepäätökseen (2002/584/YOS; jäljempänä puitepäätös). Puitepäätöksen 1 artiklan 1 kohdan mukaan eurooppalaisella pidätysmääräyksellä tarkoitetaan oikeudellista päätöstä, jonka jäsenvaltio on antanut etsityn henkilön kiinni ottamiseksi ja luovuttamiseksi toisen jäsenvaltion toimesta syytetoimenpiteitä tai vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen tai turvaamistoimenpiteen täytäntöönpanemista varten. Artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltiot panevat eurooppalaisen pidätysmääräyksen täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen perusteella ja tämän puitepäätöksen määräysten mukaisesti. Yhteisöjen tuomioistuin on suuren jaoston ratkaisussaan asiassa C-66/08, Szymon Kozlowski, tuomio 17.7.2008, todennut artiklan 2 kohdan osalta, että jäsenvaltioiden on pantava eurooppalainen pidätysmääräys täytäntöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteen ja tämän puitepäätöksen määräysten mukaisesti (kohta 32).

14. Puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdan mukaan täytäntöönpanosta vastaava oikeusviranomainen voi kieltäytyä panemasta eurooppalaista pidätysmääräystä täytäntöön, jos pidätysmääräys on annettu vapaudenmenetyksen käsittävän rangaistuksen täytäntöönpanoa varten, kun etsitty henkilö oleskelee täytäntöönpanosta vastaavassa jäsenvaltiossa, on sen kansalainen tai asuu siellä vakinaisesti, ja tämä valtio sitoutuu panemaan tämän rangaistuksen itse täytäntöön kansallisen lainsäädäntönsä mukaisesti.

15. Yhteisöjen tuomioistuin on edellä kohdassa 13 mainitussa ratkaisussaan toistanut aikaisemmissa ratkaisuissaan ilmaisemansa käsityksen, jonka mukaan sekä unionin oikeuden yhdenmukainen soveltaminen että yhdenvertaisuusperiaate edellyttävät, että tämän oikeuden sellaisen säännöksen sanamuotoa, joka ei sisällä nimenomaista viittausta jäsenvaltioiden oikeuteen säännöksen sisällön ja ulottuvuuden määrittämiseksi, on tavallisesti tulkittava koko unionissa itsenäisesti ja yhdenmukaisesti ja että tässä tulkinnassa on otettava huomioon säännöksen asiayhteys ja kyseisellä lainsäädännöllä tavoiteltu päämäärä (tuomion kohta 42). Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2005:139 (kohta 18) lausunut muun muassa, että kansallista lainsäädäntöä on niin pitkälle kuin mahdollista tulkittava puitepäätöksen mukaisella tavalla.

16. Yhteisöjen tuomioistuimen mainitusta ratkaisusta (kohta 43) ilmenee, että puitepäätöksen tavoitteena on ottaa käyttöön vastavuoroisen tunnustamisen periaatteeseen perustuva luovuttamisjärjestely. Luovuttamisesta kieltäytyminen on poikkeuksellista ja voi perustua vain johonkin puitepäätöksessä tarkoitettuun kieltäytymisperusteeseen. Koska kieltäytymisperusteita koskevat puitepäätöksen ilmaisut liittyvät unionin oikeuden itsenäisiin käsitteisiin, ne on määriteltävä yhdenmukaisesti eikä jäsenvaltioilla ole oikeutta antaa ilmauksille laajempaa ulottuvuutta kuin se, joka seuraa tällaisesta yhdenmukaisesta tulkinnasta. Tältä pohjalta on ratkaisun mukaan määriteltävä puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdan soveltamisalaa koskevat ilmaukset "oleskelee" ja "asuu vakinaisesti".

17. Yhteisöjen tuomioistuimen mukaan ilmaus "asuu vakinaisesti" koskee tilanteita, joissa henkilö, josta on annettu eurooppalainen pidätysmääräys, on asettunut tosiasiallisesti asumaan täytäntöönpanosta vastaavaan jäsenvaltioon, ja ilmaus "oleskelee" puolestaan koskee tilanteita, joissa tämä henkilö on jonkin aikaa tässä jäsenvaltiossa pysyvästi oleskeltuaan luonut tähän jäsenvaltioon siteitä, jotka vastaavat vakinaisen asumisen perusteella syntyviä siteitä (tuomion kohta 46). Ratkaistaessa sitä, onko kysymys viimeksi mainitusta tilanteesta, on arvioitava kokonaisvaltaisesti useita objektiivisia seikkoja, jotka ovat ominaisia henkilön tilanteelle ja joihin kuuluvat esimerkiksi etsityn henkilön oleskelun kesto, luonne ja edellytykset sekä ne perhesiteet ja taloudelliset siteet, joita hänellä on täytäntöönpanosta vastaavaan jäsenvaltioon (kohta 48).

18. Korkein oikeus toteaa, että EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohta poikkeaa sisällöltään puitepäätöksen 4 artiklan 6 alakohdasta. Kansallista lakia on tällaisessakin tilanteessa tulkittava niin pitkälle kuin mahdollista siten, että tulkinta on yhdenmukainen puitepäätöksen tulkinnan kanssa. Tulkinnan lähtökohtana on siten puitepäätöksen edellä kohdassa 16 selostettu tavoite ja se, että kieltäytymisperusteessa on kysymys poikkeuksesta pääsääntönä olevasta luovuttamiseen suostumisesta.

19. EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohtaa tulkittaessa on arvioitava, huomioon ottaen puitepäätöksen määräykset ja kohdassa 17 mainitut yhteisöjen tuomioistuimen ratkaisusta ilmenevät puitepäätöksen tulkintaa koskevat periaatteet, esimerkiksi sitä, miten pysyvästi luovutettavaksi pyydetty henkilö asuu Suomessa, miten kiinteästi hänen perhesuhteensa liittyvät Suomeen sekä miten hän on järjestänyt Suomessa toimeentulonsa ja työskentelynsä. Mitä kiinteämmin ja pysyvämmin mainitut seikat ovat yhteydessä Suomeen, sitä perustellumpaa voi olla, että hän suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa. Asiassa on tämän lisäksi arvioitava, liittyykö henkilön käyttäytymiseen Suomessa moitittavia piirteitä, kuten rikollisuutta. Tällaisilla tekijöillä voi olla merkitystä harkittaessa, onko luovuttamiseen suostuminen perusteltua vaiko ei.

Kieltäytymisperusteen arviointi tässä tapauksessa

20. A on asunut Suomessa ensin yksin vuodesta 2006 vuoteen 2009. Tuolloin Virossa asunut A:n avopuoliso sekä 4 - ja 8 -vuotiaat lapset ovat muuttaneet Suomeen. A:n ja hänen avopuolisonsa kertomuksista on pääteltävissä, että A on vuodesta 2009 alkaen asunut yhdessä perheensä kanssa. A oli aluksi työskennellyt Suomessa 5 - 6 kuukautta, minkä jälkeen hän oli tehnyt satunnaisesti töitä rakennuksilla.

21. Toisaalta on otettava huomioon, että A on asunut perheensä kanssa Suomessa enintään kaksi vuotta. Perhe on tullut Suomeen myöhemmin kuin A. A:lla ei ole ollut Suomessa missään vaiheessa väestörekisteriin merkittyä osoitetta. Huomioon ottaen sekin, että A:n Suomen osoitteet ilmenevät eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä, ei ole uskottavaa, että A olisi joutunut salaamaan osoitteensa. A:n menettely viittaa pikemminkin siihen, ettei hän ole halunnut asumisolosuhteidensa muodostavan kiinteää ja pysyvää yhteyttä Suomeen. A:n työskentely Suomessa on hänen omankin kertomuksensa mukaan jäänyt satunnaiseksi ja hän on sen salannut viranomaisilta.

22. Edellä kohdassa 20 mainitut seikat viittaavat siihen, että A on tosiasiallisesti asunut pysyvästi Suomessa. Myös hänen perheolosuhteillaan ja muilla olosuhteillaan on liittymäkohtia Suomeen. Hänen opiaattiriippuvuudelleen ei tule sellaisenaan antaa sanottavaa merkitystä. Toisaalta kohdassa 21 ilmenevin tavoin perhe on asunut Suomessa niin lyhyen ajan, ettei perhesiteitä Suomeen voida pitää merkittävinä. A:n taloudelliset siteet Suomeen ovat jääneet varsin vähäisiksi. Tämän lisäksi on otettava huomioon kielteisenä seikkana edellä kohdassa 4 mainittu rikollisuus, johon A on Suomessa syyllistynyt. Kokonaisarviointinaan Korkein oikeus katsoo, ettei A:n henkilökohtaisten olosuhteiden tai muun erityisen syyn takia ole perusteltua, että hän suorittaa vapausrangaistuksen Suomessa. EU-luovuttamislain 6 §:n 6 kohdassa tarkoitettua kieltäytymisperustetta ei siten ole.

Yhteenveto ja johtopäätös

23. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että edellytykset eurooppalaisen pidätysmääräyksen ja EU-luovuttamislain perusteella A:n luovuttamiselle ovat olemassa eikä kieltäytymisperusteita ole. Syyttäjä on käräjäoikeudessa pidätysmääräyksen perusteella pyytänyt A:n luovuttamista, mutta katsonut ilmoittamillaan perusteilla, että luovuttamispäätöksen täytäntöönpanoa tulisi lykätä. Korkeimmassa oikeudessa syyttäjä on uudistanut luovuttamista koskevan pyynnön, mutta katsonut, ettei perusteita täytäntöönpanon lykkäämiselle ole vaan että A on luovutettava välittömästi Viroon. Korkein oikeus toteaa, että tuomioistuin tekee päätöksen luovuttamisesta pidätysmääräyksen ja EU-luovuttamislain sekä sen perusteena olevan puitepäätöksen nojalla. Tuomioistuin voi EU-luovuttamislain 49 §:n 1 momentissa mainituilla perusteilla lykätä luovuttamispäätöksen täytäntöönpanoa. Tässä harkinnassa tuomioistuin ottaa huomioon myös syyttäjän pyynnössään esittämän käsityksen siitä, onko luovuttamispäätöksen täytäntöönpanoa lykättävä vaiko ei. Tuomioistuin ei ole kuitenkaan sidottu syyttäjän käsitykseen. Syyttäjä on siten voinut käräjäoikeudessa esittämästään pyynnöstä poiketen pyytää Korkeimmassa oikeudessa myös A:n välitöntä luovuttamista. Korkein oikeus katsoo, ettei asiassa ole perusteita lykätä luovuttamispäätöksen täytäntöönpanoa.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden päätös kumotaan. A:n luovuttamiseen Viroon suostutaan.

A määrätään pidettäväksi edelleen säilössä, kunnes luovuttamispäätös pannaan täytäntöön.

A ei ole suostunut siihen, että hänet saadaan Virossa asettaa syytteeseen, häntä rangaista tai häneltä riistää vapaus muusta ennen luovuttamista tehdystä rikoksesta kuin siitä, jonka perusteella luovuttamista pyydetään. A ei ole suostunut siihen, että hänet voidaan luovuttaa Virosta edelleen Euroopan unionin toiseen jäsenvaltioon.

Viro on velvollinen noudattamaan eurooppalaisesta pidätysmääräyksestä ja jäsenvaltioiden välisistä luovuttamismenettelyistä tehdyn neuvoston puitepäätöksen (2002/584/YOS) 27 ja 28 artiklan säännöksiä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Kari Kitunen, Pasi Aarnio, Juha Häyhä ja Jorma Rudanko. Esittelijä Kari Vesanen.