3.5.2011

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Hovioikeus on rikosasian valmistelussa antamallaan päätöksellä velvoittanut keskusrikospoliisin esittämään peitetoiminnan toteuttamisesta laaditusta pöytäkirjasta ja peitetoiminnasta laaditusta raportista sellaiset otteet, joihin ei sisälly tietoa peitetoiminnan suorittaneen henkilöllisyydestä eikä tietoa salassa pidettävistä taktisista ja teknisistä menetelmistä. Hovioikeus on päätöksessään ilmoittanut, ettei päätökseen saa erikseen hakea muutosta.

2. Keskusrikospoliisi on Korkeimmalle oikeudelle toimittamassaan, kanteluksi otsikoidussa kirjelmässä vaatinut, että hovioikeuden päätös kumotaan. Keskusrikospoliisi on Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä todennut, että asialla on merkitystä ennakkopäätöksenä ja että pääasiasta erillinen muutoksenhakuoikeus on tarpeen, koska myöhempi muutoksenhaku jäisi merkityksettömäksi. A on vaatinut, että muutoksenhakemus jätetään ylimääräisenä muutoksenhakuna tutkimatta ja katsonut, ettei keskusrikospoliisilla ole muutoinkaan riittävää aihetta erilliseen muutoksenhakuun.

3. Ratkaistavana on, voidaanko keskusrikospoliisin vaatimus tutkia kanteluna taikka muuna muutoksenhakuasiana.

4. Oikeudenkäymiskaaren 25 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan oikeudenkäynnin aikana tehtyyn ratkaisuun saadaan hakea muutosta valittamalla vain, jos se on nimenomaisesti sallittu. Jos erillinen muutoksenhaku ei ole sallittua, muutosta oikeudenkäynnin aikana tehtyyn ratkaisuun voidaan hakea samalla, kun pääasiassa annettuun tuomioon haetaan muutosta.

5. Hovioikeus on antanut asiakirjojen esittämistä koskevan velvoitteen oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 12 §:n nojalla. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 17 §:n 1 momentin mukaan vain se, joka on tuomittu asiakirjan esittämisvelvollisuuden laiminlyömisestä uhkasakkoon, saa erikseen valittaa päätöksestä. Korkein oikeus on ratkaisussaan (KKO 1998:129) katsonut, että koska asiakirjan esittämisvelvollisuutta koskevaan päätökseen voidaan muutoin hakea muutosta pääasian yhteydessä, sitä ei voida rinnastaa lainvoimaiseen tuomioon eikä se siksi voi myöskään olla oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 1 §:ssä tarkoitetun tuomiovirhekantelun kohteena. Ratkaisun perusteluissa todettiin lisäksi, että jos asiakirjojen esittämisvelvollisuutta koskeva ratkaisu valituksen johdosta kumotaan, ei asiakirjoja tällöin oteta todisteina huomioon pääasiaa ratkaistaessa, vaan ratkaisu tehdään muun oikeudenkäyntiaineiston pohjalta.

6. Korkein oikeus toteaa, että keskusrikospoliisin asemasta johtuen nyt käsiteltävä tilanne poikkeaa edellä mainitun ratkaisun KKO 1998:129 soveltamistilanteesta, jossa toinen riita-asian osapuoli velvoitettiin esittämään kirjallinen todiste. Keskusrikospoliisi ei ole rikosasian asianosainen, eikä sillä ole oikeutta hakea muutosta pääasiassa. Koska keskusrikospoliisille ei ole asetettu uhkasakkoa, se ei voi saada esittämisvelvollisuuden lainmukaisuutta ylemmän tuomioistuimen tutkittavaksi myöskään uhkasakon maksuvelvoitetta koskevan asian yhteydessä.

7. Keskusrikospoliisi on vastustanut asiakirjojen esittämistä siksi, että ne laajalti sisältävät salassa pidettävää tietoa poliisin taktisista ja teknisistä menetelmistä. Keskusrikospoliisin käsityksen mukaan asiakirjojen esittäminen voisi johtaa rikostutkinnallisten menetelmien paljastumiseen, mikä voisi haitata peitetoiminnan käyttöä rikostutkinnassa, sekä peitetoimintaan osallistuneiden henkilöiden hen-kilöllisyyden selvittämiseen ja jopa heidän turvallisuutensa vaarantumiseen. Korkein oikeus toteaa, että vaikka rikosasian vastaajan ja asianomistajien vaatimukset asiakirjojen luovuttamisesta perustuvat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytysten varmistamiseen juuri kyseisessä oikeudenkäynnissä, keskusrikospoliisin kannalta merkityksellistä ei ole niinkään se, voidaanko asiakirjojen tietoja hyödyntää oikeudenkäynnissä, vaan se, voivatko tutkintamenetelmiä ja poliiseja koskevat tiedot päätyä tätä kautta julkisiksi. Asiakirjojen luovuttamista koskevan päätöksen kumoaminen tai muuttaminen myöhemmässä muutoksenhakuvaiheessa ei voisi enää korjata tilannetta.

8. Edellä esitetyn perusteella keskusrikospoliisilla ei näyttäisi olevan käytettävissään tehokasta muutoksenhakukeinoa silloin, kun tuomioistuin on asettanut sille asiakirjan esittämisvelvollisuuden. Tämä merkitsisi sitä, että keskusrikospoliisin muutoksenhakuoikeus olisi suppeampi kuin jos asiakirjoja olisi vaadittu siltä suoraan viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetun lain nojalla. Tällöin keskusrikospoliisilla olisi ollut asianosaiseen rinnastuva asema hallintolainkäytössä, ja sillä olisi ollut valitusoikeus valvottavanaan olevan julkisen edun vuoksi.

9. Muutoksenhakuoikeutta koskevassa tulkinnassa on syytä ottaa huomioon myös muun asiaan liittyvän lainsäädännön muuttuminen. Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain (370/2007) 33 §:n 1 momentin mukaan tuomioistuimen kyseisen lain nojalla antamaan ratkaisuun saadaan hakea erikseen muutosta valittamalla samassa järjestyksessä kuin asianomaisen tuomioistuimen pääasiassa tekemään ratkaisuun. Säännös koskee sekä asianosaisen että sivullisen muutoksenhakua. Pykälän 2 momentin mukaan tuomioistuin voi määrätä, ettei ratkaisua ole heti noudatettava, jos muutoksenhaku muutoin kävisi hyödyttömäksi. Säännöstä koskevan hallituksen esityksen (HE 13/2006 vp s. 78) mukaan määräys siitä, että julkisuusratkaisua ei pantaisi täytäntöön ennen ratkaisun lainvoimaiseksi tulemista, olisi tarpeen tilanteessa, jossa tuomioistuimen ratkaisu johtaa oikeudenkäyntiasiakirjan julkisuuteen. Nykyisin tuomioistuin voi myös oikeudenkäyntiväitettä koskevassa päätöksessään ja siihen liittyvässä muutoksenhakuohjauksessa ottaa huomioon muutoksenhakuun liittyvät vaikutukset. Oikeudenkäymiskaaren 16 luvun 3 §:n 3 momentin (381/2003) mukaan tuomioistuin voi hylätessään oikeudenkäyntiväitteen määrätä, että muutosta haetaan erikseen. Säännöksen esitöiden mukaan tällaisia tilanteita ovat lähinnä ne, joissa muutoksenhakemus kävisi hyödyttömäksi, jos käsittelyä jatkettaisiin, tai joissa käsittely jouduttaisiin laajasti toistamaan, jos valitus menestyisi (HE 91/2002 vp s. 34 - 35).

10. Ottaen huomioon, että nyt käsillä olevan kaltaisessa tapauksessa asiakirjan luovuttamiseen liittyy samankaltaisia kysymyksiä kuin oikeudenkäyntiasiakirjan julkistamista koskevaan ratkaisuun, Korkein oikeus katsoo, että myös muutoksenhaun tulisi olla turvattu vastaavalla tavalla. Muutoksenhakuoikeutta puoltaa myös se, että esitettäväksi vaaditulla aineistolla saattaisi sen sisällöstä riippuen olla suurikin vaikutus vastaajan puolustautumismahdollisuuksiin ja koko oikeudenkäynnin perustaan. Edellä kuvattu oikeudenkäymiskaaren 16 luvun 3 §:n 3 momentissa säädetty menettely, joka joustavasti mahdollistaa tarvittavan muutoksenhakuoikeuden, soveltuu noudatettavaksi myös tämän kaltaisessa tapauksessa. Tuomioistuin voi siten asiakirjan esittämistä koskevassa päätöksessään tapauskohtaisesti määrätä, että päätökseen saa hakea erikseen muutosta, jos muutoksenhaku muutoin olisi mahdotonta tai merkityksetöntä taikka jos oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusedellytykset riippuvat näin saatavasta oikeudenkäyntiasiakirjasta. Tällöin tuomioistuimen päätökseen voidaan hakea erikseen muutosta valittamalla samassa järjestyksessä kuin asianomaisen tuomioistuimen pääasiassa tekemään ratkaisuun.

11. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden olisi tullut antaa valitusosoitus, jonka mukaan sen ratkaisuun saa hakea erikseen muutosta Korkeimmalta oikeudelta valituslupaa pyytämällä.

Perustelut

A. Asian tausta ja kysymyksenasettelu

14. A:lle on vaadittu rangaistusta murhasta. Esitutkinnan aikana A:han on kohdistettu peitetoimintaa niin, että poliisimies on väärän henkilöllisyyden turvin ystävystynyt A:n kanssa. Poliisimies on viettänyt aikaa A:n kanssa, oleskellut tämän asunnossa ja ollut myös tämän lasten seurassa.

15. A:lle luovutettuun esitutkinta-aineistoon ei ole sisältynyt tietoja peitetoiminnasta. Peitetoiminnasta kertovia asiakirjoja ei ole liitetty oikeudenkäyntiaineistoon, eikä syyttäjä ole syytteensä tueksi vedonnut peitetoiminnassa saatuihin tietoihin.

16. A sekä surmatun henkilön sisarukset (jäljempänä B myötäpuolineen) ovat tuomioistuimessa vaatineet saada peitetoimintaan liittyvät asiakirjat käyttöönsä. A:n mukaan kyseiset asiakirjat voivat osoittaa ainakin sen, ettei peitetoimintakaan ollut paljastanut sellaisia tietoja hänen miehensä kuolemasta, jotka viittaisivat A:n syyllisyyteen tai edes surmaamismotiiviin. A ja B myötäpuolineen eivät ole vaatineet poliisimiehen henkilöllisyyden paljastamista.

17. Keskusrikospoliisi on ilmoittanut, että peitetoiminnasta ei ollut saatu A:n syyllisyyttä vastaan eikä sen puolesta puhuvia tietoja, minkä vuoksi asianosaisilla ei ole tarvetta saada asiakirjoja. Tämän on vahvistanut todistajana kuultu keskusrikospoliisin virkamies. Keskusrikospoliisi on vastustanut asiakirjojen luovuttamisvaatimusta sillä perusteella, että asiakirjat sisältävät salassa pidettäviä tietoja poliisin teknisistä ja taktisista menetelmistä ja että osin peitettynäkin asiakirjojen sisältö voisi paljastaa peitetoimintaan osallistuneiden poliisimiesten henkilöllisyyden, mikä puolestaan voisi vaarantaa heidän toimintaedellytyksensä ja jopa turvallisuutensa. Salassa pidettäviä tietoja ei voida vaikeuksitta erottaa muusta tekstistä, eikä salassa pidettävän tiedon piiri ole muutoinkaan selvä.

18. Hovioikeus on määrännyt keskusrikospoliisin esittämään peitetoiminnan toteuttamisesta laaditusta pöytäkirjasta ja peitetoiminnasta laaditusta raportista sellaiset otteet, joihin ei sisälly tietoa peitetoiminnan suorittaneen henkilöllisyydestä eikä tietoa salassa pidettävistä taktisista ja teknisistä menetelmistä. Perusteluissaan hovioikeus on lausunut, että jos A tai B myötäpuolineen erityisestä syystä katsovat, että otteista puuttuu pääasian kannalta merkityksellisiä tietoja, hovioikeus ottaa väitteestä harkittavakseen, onko keskusrikospoliisi velvoitettava esittämään pöytäkirja ja raportti edellä kerrottua laajemmin.

19. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, ovatko A ja B myötäpuolineen esittäneet riittävän syyn vaatimukselleen asiakirjojen esittämisestä ja voiko yleinen tuomioistuin antaa tällaisen velvoitteen viranomaiselle. Lisäksi kysymys on siitä, miten asiakirjan esittäminen on tässä tapauksessa toteutettavissa niin, että sekä rikosasian vastaajan puolustautumismahdollisuudet että viranomaisen yleiseen etuun perustuva salassapito voidaan asianmukaisesti turvata.

B. Asianosaisten tiedonsaantioikeus ja sen rajoittaminen

(a) Tiedonsaannin lähtökohdat

20. Esitutkintalain 7 §:n sisältämän tasapuolisuusvaatimuksen mukaan esitutkinnassa on selvitettävä ja otettava huomioon yhtä hyvin epäiltyä vastaan kuin hänen puolestaan vaikuttavat seikat ja todisteet. Tasapuolisuusvaatimuksen toteutuminen edellyttää, että epäillyllä on mahdollisuus tietää, mitä esitutkinnassa on selvitetty, ja tarvittaessa vaikuttaa esitutkinnan suuntaamiseen. Lain 11 §:n mukaan rikoksesta epäillyllä onkin oikeus saada tietoonsa, mitä esitutkinnassa on käynyt ilmi, niin pian kuin siitä ei voi aiheutua haittaa rikoksen selvittämiselle. Lain 12 §:n mukaan epäilty voi pyytää kuulustelujen ja muiden tutkintatoimenpiteiden tekemistä.

21. Esitutkintalain mainitut säännökset ilmentävät sitä oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin edellytystä, että rikosasian vastaajalla tulee olla käytettävissään esitutkinnan aikana kertynyt aineisto. Muun muassa perustuslakivaliokunta on todennut oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin kuuluvan sen, että syytetty ja hänen puolustajansa saavat tiedon ja mahdollisuuden lausua kaikesta siitä aineistosta, jolla voi olla vaikutusta annettavaan tuomioon (PeVL 5/1999 vp s. 6).

22. Esitutkintalain 40 §:n 4 momentin mukaan esitutkintapöytäkirjan jäljennös on ilman nimenomaista pyyntöäkin toimitettava rikoksesta epäillylle määrätylle puolustajalle. Säännöksen 2 momentin mukaan esitutkintapöytäkirjaan on otettava kuulustelupöytäkirjat ja selostukset tutkintatoimenpiteistä sekä liitettävä tutkinnassa kertyneet asiakirjat ja tallenteet, mikäli niillä voidaan olettaa olevan merkitystä asiassa. Myös sellaisesta esitutkinnassa kertyneestä materiaalista, jota ei ole otettu esitutkintapöytäkirjaan, on säännöksen 3 momentin mukaan tehtävä merkintä pöytäkirjaan.

23. Esitutkintalain 41 §:n mukaan esitutkinta-asiakirjojen julkisuudesta on säädetty erikseen. Tämän viittaussäännöksen on katsottu koskevan lähinnä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annettua lakia (jäljempänä julkisuuslaki), jossa on yleiset säännökset asiakirjojen julkisuudesta yhtäältä asianosaisiin ja toisaalta yleisöön nähden. Julkisuuslain 11 §:n 1 momentin mukaan hakijalla, valittajalla sekä muulla, jonka oikeutta, etua tai velvollisuutta asia koskee (asianosainen), on oikeus saada asiaa käsittelevältä tai käsitelleeltä viranomaiselta tieto muunkin kuin julkisen asiakirjan sisällöstä, joka voi tai on voinut vaikuttaa hänen asiansa käsittelyyn. Julkisuuslain 11 §:n 2 momentin 1 kohdan nojalla asianosaisella, tämän edustajalla tai avustajalla ei kuitenkaan ole oikeutta saada asiakirjasta sellaista tietoa, jonka antaminen olisi vastoin erittäin tärkeää yleistä etua taikka lapsen etua tai muuta erittäin tärkeätä yksityistä etua. Oikeudenkäynnin asianosaisella on siis julkisuuslain mukaan oikeus saada kaikki hänen asiaansa vaikuttavat asiakirjat eli julkisten asiakirjojen ohella myös julkisuuslain 24 §:n nojalla yleisöltä salassa pidettävää tietoa sisältävät esitutkinta-asiakirjat, jollei erittäin tärkeä yleinen tai yksityinen etu vaadi asianosaisen tiedonsaannin rajoittamista joltakin osin.

24. Julkisuuslain 23 §:n 2 momentin mukaan asianosainen, hänen edustajansa tai avustajansa ei saa ilmaista sivullisille asianosaisaseman perusteella saatuja salassa pidettäviä tietoja eikä käyttää niitä muussa kuin siinä asiassa, johon asianosaisen tiedonsaantioikeus on perustunut. Tämä rajoitus ei kuitenkaan koske asianosaista itseään koskevien tietojen ilmaisemista (KKO 2009:3, kohta 21). Salassapitovelvollisuuden rikkominen on rangaistavaa.

25. Julkisuuslain 24 §:ssä tarkoitetut perusteet tiedon pitämiselle salassa yleisöltä eivät sellaisinaan estä asianosaisen tiedonsaantia, mutta ne kuvaavat seikkoja, jotka julkisuuslain 11 §:n 2 momentin 1 kohdan perusteella voivat olla merkityksellisiä vastasyitä myös asianosaisen tiedonsaannille. Tämän asian kannalta on siten otettava huomioon se, mitkä tiedot ovat julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 5 kohdan ja 26 kohdan nojalla yleisöltä salassa pidettäviä. Mainitun 5 kohdan mukaan salassa pidettäviä ovat muun muassa poliisin taktisia ja teknisiä menetelmiä tai suunnitelmia koskevia tietoja sisältävät asiakirjat, jos tiedon antaminen niistä vaarantaisi rikosten ehkäisemistä tai selvittämistä tai yleisen järjestyksen ja turvallisuuden ylläpitämistä. Salassa pidettäviä ovat 26 kohdan mukaan muun muassa asiakirjat, jotka sisältävät tietoja rikoksesta epäillyn, asianomistajan tai muun rikosasiaan liittyvän henkilön yksityiselämään liittyvistä arkaluontoisista seikoista, jollei tiedon antaminen ole tarpeen viranomaisen tehtävän suorittamiseksi.

(b) Peitetoimintaa koskevan tiedon ilmaisemista koskevat säännökset

26. Voimassa olevassa pakkokeinolaissa (450/1987) tai poliisilaissa (493/1995) ei ole säännöksiä, joiden mukaan peitetoiminnasta olisi annettava tieto sen kohteeksi joutuneelle. Poliisilain 43 §:n viittaussäännöksen nojalla poliisin henkilöstöön kuuluvan vaitiolovelvollisuuden sisältö määräytyy muiden virkamiesten tavoin julkisuuslain nojalla. Lisäksi poliisilain 44 §:n 1 momentin mukaan poliisin henkilöstöön kuuluva ei ole velvollinen ilmaisemaan salassa pidettäviä taktisia tai teknisiä menetelmiä eikä 2 momentin mukaan paljastamaan peitetoiminnassa toimineen henkilön henkilöllisyyttä koskevaa tietoa, jos tiedon ilmaiseminen vaarantaisi peitetoiminnassa toimineen tai tämän läheisten turvallisuuden taikka tulevien vastaavanlaisten tehtävien hoitoa taikka tiedonhankinnan onnistumisen. Pykälän 3 momentin mukaan tuomioistuin voi kuitenkin erittäin painavien syiden vaatiessa määrätä ilmaistavaksi 1 tai 2 momentissa mainitun tiedon, milloin virallinen syyttäjä ajaa syytettä rikoksesta, josta saattaa seurata vankeutta kuusi vuotta tai sitä ankarampi rangaistus. Tällöinkään ei saa määrätä ilmaistavaksi peitetoiminnassa toimineen henkilöllisyyttä, jos siitä ilmeisesti aiheutuisi vakavaa vaaraa hänen tai hänen läheistensä turvallisuudelle.

27. Peitetoiminnasta säätämisen yhteydessä eduskunnassa on esitetty erilaisia näkemyksiä poliisilain 44 §:ssä säädetystä vaitiolo-oikeudesta, sen sisällöstä ja vaikutuksista oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin toteutumiselle. Perustuslakivaliokunta on todennut muun muassa, että vaitiolo-oikeuden kaavamaisesta käyttämisestä voisi muodostua vaaraa oikeudenmukaista oikeudenkäyntiä koskevan perusoikeuden toteuttamiselle ja että on hyvin epäselvää, missä määrin pykälän 1 momentin sanamuoto ylipäätään kattaa peitetoiminnan kautta saadut tiedot (PeVL 5/1999 vp s. 6). Lakivaliokunta taas on saamansa selvityksen pohjalta todennut, ettei pykälää voida sellaisenaan soveltaa esitutkintaan tai oikeudenkäyntiin. Syytetyllä pitää yleensä olla tieto siitä, että syytteessä tarkoitetun rikoksen selvittämisessä on käytetty epäkonventionaalista menetelmää, koska muutoin syytetty joutuu suorittamaan eräänlaista ″varjonyrkkeilyä″. Eri asia on, kuinka laajalti poliisilla on velvollisuus kertoa toiminnastaan: mikä kuuluu poliisilain 44 §:n 1 momentin mukaan salassa pi-dettäviin poliisin taktisiin ja teknisiin menetelmiin ja kuka on velvollinen todistamaan asiassa (LaVL 7/2000 vp s. 6). Hallintovaliokunta on puolestaan muun muassa esittänyt lähtevänsä siitä, ettei todistajana kuultavalla poliisimiehellä ole velvollisuutta vastata, onko epäkonventionaalisia tutkintamenetelmiä käytetty, jos peitetoimintaa on käytetty vain tiedonhankintamenetelmänä ilman, että tiedoilla olisi ollut merkitystä syyteharkinnan tai itse oikeudenkäynnin kannalta. Syytetyn oikeus oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin ei hallintovaliokunnan käsityksen mukaan vaarannu silloin, kun peitetoiminnalla saatuja tietoja ei ole käytetty syyteharkinnan perustana tai oikeudenkäynnissä, vaan ne ovat ainoastaan auttaneet poliisitoiminnan suuntaamisessa (HaVM 17/2000 vp s. 9 - 10). Myös myöhemmin poliisilain 44 §:ää muutettaessa lakivaliokunta ja hallintovaliokunta ovat olleet aiemmin esittämillään kannoilla (LaVL 6/2005 vp s. 10 ja HaVM 10/2005 vp s. 17).

28. Pakkokeinolaki ja poliisilaki ovat juuri päättyneellä vaalikaudella olleet uudistettavina. Eduskunnan keväällä 2011 hyväksymän lainsäädännön mukaan myös peitetoimintaa koskevaa poliisin ilmoitusvelvollisuutta ja asianosaisen oikeutta saada salaista pakkokeinoa koskeva asiakirja on täsmennetty. Uusi lainsäädäntö ei kuitenkaan ole vielä voimassa.

(c) Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen tulkintakäytäntö salaisen tiedonhankinnan paljastamisesta

29. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artikla turvaa jokaisen rikosasian vastaajan oikeuden oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin häntä vastaan nostetusta rikossyytteestä päätettäessä. Mainitun 6 artiklan 3 kappaleen b kohdan mukaan rikoksesta syytetyllä on oikeus saada riittävästi aikaa ja edellytykset valmistella puolustustaan.

30. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on antanut lukuisia ratkaisuja, joissa se on käsitellyt syytetyn oikeutta saada rikosoikeudenkäynnissä tietoja esitutkinnassa kertyneestä aineistosta. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen mukaan oikeudenmukaiseen oikeudenkäyntiin rikosasioissa kuuluvat keskeisesti asianosaisten kuuleminen sekä syyttäjän ja vastaajan tasavertainen asema. Tähän sisältyy se, että syyttäjällä ja puolustuksella on mahdollisuus saada tietoonsa vastapuolen esittämät väitteet ja todisteet sekä kommentoida niitä. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohta edellyttää lisäksi, että syyttäjäviranomaisten tulee paljastaa vastaajalle kaikki tutkinnassa kertynyt merkityksellinen aineisto siitä riippumatta, onko se vastaajan kannalta kielteistä vai myönteistä (Rowe ja Davis v. Yhdistynyt kuningaskunta 16.2.2000 kohta 60, Jasper v. Yhdistynyt kuningaskunta 16.2.2000 kohta 51, V v. Suomi 24.4.2007 kohta 74, Natunen v. Suomi 31.3.2009, kohta 39 ja Janatuinen v. Suomi 8.12.2009, kohdat 41 ja 44).

31. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin toistuvasti todennut, ettei vastaajan oikeus tiedonsaantiin esitutkinnan aikana kertyneestä aineistosta ole poikkeukseton. Vastaajan oikeutta saattavat rajoittaa kilpailevat intressit, kuten kansallinen turvallisuus, tarve suojella todistajia kostotoimilta tai tarve pitää salassa poliisin rikostutkintamenetelmät. Näitä täytyy punnita syytetyn oikeuksia vasten. Euroopan ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohta sallii kuitenkin vain sellaiset syytetyn oikeuksien rajoitukset, jotka ovat ehdottoman välttämättömiä. Lisäksi sen varmistamiseksi, että syytetty saa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin, oikeuksien rajoittamisella aiheutettuja vaikeuksia puolustukselle täytyy kompensoida riittävällä oikeusviranomaisen valvonnalla (Rowe ja Davis -tapaus kohdat 61 - 62, Jasper-tapaus kohdat 52 - 53, Natunen-tapaus kohta 40 ja Janatuinen-tapaus kohta 42).

32. Edelleen ratkaisujen mukaan vastaajan voidaan edellyttää esittävän tiedonsaantivaatimukselleen riittävän yksilöidyt syyt, joiden pätevyyden tuomioistuin arvioi. Vaikka poliisi ja syyttäjä ovat lain mukaan velvollisia ottamaan huomioon niin epäilyä tukevat kuin sitä vastaan vaikuttavat seikat, oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset eivät täyty menettelyssä, jossa esitutkintaa tekevä viranomainen yksin arvioisi, mitä näyttöä on pidettävä jutussa merkityksellisenä (Rowe ja Davis -tapaus kohta 63, Natunen-tapaus kohdat 47 ja 48 ja Janatuinen-tapaus kohdat 45, 47 ja 49).

33. Niissä tilanteissa, joissa aineistoa on pidetty syytetyltä salassa tärkeän julkisen edun vuoksi, ihmisoikeustuomioistuin on kiinnittänyt huomiota siihen menettelyyn, jossa salassapidosta on päätetty. Ihmisoikeustuomioistuin on edellyttänyt, että menettely on ollut mahdollisimman pitkälle kontradiktorista ja osapuolille tasavertaista ja että siihen on vastaajan oikeusturvan kannalta liittynyt riittäviä tasapainottavia prosessuaalisia turvatakeita. Tällaisia tasapainottavia tekijöitä on käsitelty erityisesti ″jury trial″ -tapauksissa (Fitt v. Yhdistynyt kuningaskunta 16.2.2000 kohta 46 ja Jasper v. Yhdistynyt kuningaskunta 16.2.2000 kohta 53). Sen sijaan sellaisesta tilanteesta, jossa sekä näyttö- että oikeuskysymykset kuuluvat tuomarin arvioitaviksi ja ratkaistaviksi, voidaan mainita Pohjois-Irlantia koskeva ratkaisu McKeown v. Yhdistynyt kuningaskunta 11.1.2011.

(d) Korkeimman oikeuden arvio peitetoiminnasta laadittujen asiakirjojen julkisuudesta

34. Julkisuuslain 11 §:ssä lähtökohtana on asianosaisen oikeus saada käyttöönsä omassa asiassaan vaikuttavat asiakirjat. Tätä oikeutta voidaan rajoittaa vain erittäin tärkeän yleisen tai yksityisen edun vuoksi. Edellä kohdassa 25 todetuin tavoin julkisuuslain 24 §:ssä tarkoitetut yleisöltä salassa pidettävän tiedon perusteet eivät sellaisinaan estä asianosaisen tiedonsaantia, mutta ne voivat olla perusteita sen rajoittamiselle. Korkein oikeus toteaa, että asianosaisjulkisuutta koskeva sääntely edellyttää tapaus- ja tilannekohtaista punnintaa asianosaisen tiedontarpeen ja erittäin tärkeän yleisen tai yksityisen edun välillä. Tähän soveltamiseen vaikuttavat Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen linjaukset oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusteista ja rikosasian vastaajan asemasta sekä tiedonsaantioikeudesta.

35. Julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetut poliisin taktiset ja tekniset menetelmät ja suunnitelmat eivät yleisöjulkisuudenkaan kannalta muodosta ehdotonta salassapitoperustetta, vaan säännös sisältää niin sanotun vahingollisuusedellytyksen. Menetelmätieto on pidettävä salassa vain, jos viranomainen osoittaa sen julkistamisen haitalliset vaikutukset. Poliisin vaitiolo-oikeutta koskeva poliisilain 44 § on kirjoitettu osin toisella tavalla. Pykälän 1 momentissa mainituilla salassa pidettävillä taktisilla ja teknisillä menetelmillä tarkoitetaan ilmeisesti samaa kuin julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 5 kohdassa, joten poliisin vaitiolo-oikeus koskee vain sellaisten tietojen antamista, joiden paljastuminen vaarantaisi vastaisuudessa rikosten ehkäisemistä tai selvittämistä. Peitetoimintaan osallistuneen henkilön henkilöllisyyden ilmaisemista koskevalla poliisilain 44 §:n 2 momentilla ei sitä vastoin ole vastinetta julkisuuslaissa, mutta tällöinkin paljastamatta jättäminen edellyttää, että tiedon ilmaiseminen vaarantaisi kyseisen henkilön tai hänen läheistensä turvallisuuden taikka tulevien tehtävien hoidon tai tiedonhankinnan onnistumisen. Kun tässä tapauksessa kysymys on murhaa koskevasta syytteestä, pykälän 3 momentin mukaan tuomioistuin voi painavista syistä määrätä myös 1 ja 2 momentissa tarkoitetut tiedot ilmaistaviksi, ottamatta lukuun peitetoimintaan osallistuneen henkilön turvallisuutta koskevia tietoja. Korkein oikeus toteaa, että edellä kohdasta 27 ilmenevällä tavalla jo kyseisen pykälän esityöt antavat ristiriitaisen käsityksen säännöksen soveltuvuudesta rikosoikeudenkäynnissä. Selvää joka tapauksessa on, että säännöksen tulkinnassa on otettava huomioon perus- ja ihmisoikeutena turvatut oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin vaatimukset ja niitä koskeva Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen soveltamiskäytäntö. Lainsäätäjän ei ole syytä olettaa tarkoittaneen, että säännöksestä voisi seurata sellaisia rajoituksia, jotka rikkoisivat oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin periaatteita.

36. Korkein oikeus toteaa, että tässä asiassa luovutettavaksi vaadittu aineisto sisältää siitä saadun selvityksen perusteella tietoja poliisin taktisista ja teknisistä menetelmistä samoin kuin peitetoimintaan osallistuneiden henkilöiden henkilöllisyydestä sekä A:n ja hänen perheensä yksityiselämään kuuluvista seikoista. Asiassa henkilötodistelun perusteella saadun selvityksen mukaan raportissa on joitakin yksityiskohtaisia menetelmä- ja suunnitelmakuvauksia, mutta suuri joukko hajanaisia tietoja, joista muodostuu yleiskuva poliisin peitetoimista. Myös näiden tietojen paljastuminen voi vastaisuudessa heikentää peitetoiminnan käyttöä. Asiakirjat sisältävät siis eri perustein yleisöltä salassa pidettävää tietoa. Korkein oikeus toteaa, että keskusrikospoliisin esiin tuomat seikat ovat laadultaan sen kaltaisia, että ne ovat merkityksellisiä myös asianosaisjulkisuutta arvioitaessa.

37. Keskusrikospoliisi on vastustanut asiakirjojen luovutusta sillä perusteella, etteivät asiakirjat sisällä puolustuksen kannalta merkityksellistä tietoa. Keskusrikospoliisin mukaan asianosaiset eivät ole esittäneet sellaista erityistä syytä, jollaista Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen mukaan vastaajalta voidaan vaatia. Korkein oikeus toteaa niin julkisuuslain kuin Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen oikeuskäytännönkin edellyttävän, että esitettäväksi vaadittu tieto voi olla asianosaisen oman asian kannalta vaikutuksellista. Asianosaiselle ja erityisesti rikosasian vastaajalle ei voida kuitenkaan asettaa kovin korkeita vaatimuksia asiayhteyden ja vaikuttavuuden todentamisesta. Tämä olisikin mahdotonta tilanteessa, jossa asianosaisilla ei ole tietoa heiltä täysin salassa pidetyn aineiston sisällöstä. Asianosaisten tehtävänä on arvioida, onko jokin tieto oikeudenkäynnissä hyödyllinen. Tämä arviointi on tehtävissä vasta, kun asiakirjan sisältö on saatu selville. Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen mukaan vastaajan voidaan edellyttää esittävän yksilöidyn syyn tiedonsaantivaatimuksensa tueksi. Korkein oikeus toteaa, että tämä lausuma ei niinkään viittaa asiakirjojen paljastamiseksi vaadittaviin erityisen painaviin syihin vaan siihen, ettei vaatimusta, joka on vastaajan puolustuksen kannalta perustelematon taikka kohteeltaan epäselvä, ole välttämätöntä hyväksyä.

38. A ja B myötäpuolineen ovat vedonneet muun muassa siihen, että syytteen tueksi on esitetty vain aihetodistelua. Oikeudenkäynnin aikana on muutoinkin jouduttu hankkimaan poliisilta lisämateriaalia, jota puolustus on pitänyt asian selvittämiseksi merkityksellisenä ja joka on myöhemmin liitetty oikeudenkäyntiaineistoon. A on katsonut itselleen edulliseksi seikaksi jo sen, ettei pitkään kestäneessä peitetoiminnassa ollut saatu selville häntä vastaan puhuvia seikkoja. Vaadittu aineisto on yksilöity ja verraten suppea. Edellä kohdassa 31 todetulla tavalla Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on nimenomaisesti todennut, että vastaajan esittämien syiden pätevyyden arviointi kuuluu tuomioistuimelle eikä sen arvioiminen, mitä näyttöä asiassa on pidettävä merkityksellisenä, voi jäädä yksin esitutkintaa tekevän viranomaisen käsityksen varaan. Korkein oikeus toteaa, että tietojen merkityksellisyys ei ole sellainen tosiseikka, joka voitaisiin katsoa selvitetyksi pelkästään sen perustella, mitä keskusrikospoliisin virkamies on todistajana vahvistanut. Korkein oikeus katsoo, että A on esittänyt puolustautumismahdollisuuksiinsa perustuvan riittävän syyn asiakirjojen esittämiselle.

39. Keskusrikospoliisi on vedonnut myös siihen, että peitetoiminnassa syntyneet raportit ovat poliisin sisäisiä muistiinpanoja, jotka eivät lainkaan kuulu julkisuuslain tarkoittamiin asiakirjoihin. Korkein oikeus toteaa, että asianosaisjulkisuus yleisenä periaatteena voi lähtökohtaisesti kattaa sellaistakin viranomaisen hallussa olevaa aineistoa, joka ei kuulu julkisuuslain jo itsessään lavean asiakirjan käsitteen piiriin. Euroopan ihmisoikeussopimukseen pohjautuva oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin sisältö ei myöskään määräydy sopimusvaltion kansallisen oikeudellisen käsitteistön mukaan.

40. Keskusrikospoliisin mukaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuista on vedetty liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Ainakin Suomea koskeneissa tapauksissa kysymys on ollut tilanteista, joissa syyttäjä on käyttänyt osaa salaisten pakkokeinojen avulla saadusta aineistosta oikeudenkäynnissä todisteena. Tässä tapauksessa, kun peitetoiminta ei ollut ollut tuloksellista, oikeudenkäynnissä ei ole vedottu aineistoon eikä sitä ole luovutettu edes syyttäjälle. Korkein oikeus toteaa, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisujen joukossa on käsitelty myös tapauksia, joissa syyttäjä ei ole miltään osin näyttönä vedonnut vastaajalta salassa pidettyyn ja paljastettavaksi pyydettyyn aineistoon (muun muassa Jasper-tapaus ja McKeown-tapaus). Korkein oikeus toteaa, että vastaajan oikeus saada viranomaiselta tietoonsa asiaan vaikuttava aineisto on olemassa hänen puolustautumismahdollisuuksiensa turvaamiseksi eikä se perustu pelkästään vaatimukseen syyttäjän ja vastaajan aseman tasavertaisuudesta.

41. A:n ja B:n sekä hänen myötäpuoliensa sinänsä oikeutettu vaatimus saada tietoonsa keskusrikospoliisin aineisto on vastakkainen keskusrikospoliisin niin ikään oikeutetun salassapitointressin kanssa. Koska tiedon salaaminen asiaosaisilta yleensäkin edellyttää erittäin tärkeää yleistä tai yksityistä etua ja koska salaaminen rikosasian vastaajalta edellyttää välttämättömyyden kriteerin täyttymistä, Korkein oikeus katsoo, ettei keskusrikospoliisin vaatimusta asiakirjojen täydellisestä salaamisesta asianosaisilta voida hyväksyä. A:n oikeus puolustautua murhasyytettä vastaan edellyttää, että häntä koskevien asiakirjojen sisältö paljastetaan hänelle asianosaisena mahdollisimman laajasti ja että hän voi niin halutessaan vedota siihen oikeudenkäynnissä. Vaikka rikosasian vastaajan etu on erittäin painava, tästä ei kuitenkaan seuraa, että asiakirjat olisi välttämätöntä kokonaisuudessaan esittää asianosaisille.

C. Asiakirjan luovuttaminen tuomioistuimeen

(a) Määräyksen kohdistaminen viranomaiseen

42. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 12 §:n 1 momentin nojalla tuomioistuimeen voidaan vaatia tuotavaksi asiakirja, jolla voidaan olettaa olevan merkitystä todisteena asiassa. Tuomioistuin voi asettaa velvoitteen sille, jolla on asiakirja hallussaan.

43. Korkein oikeus toteaa, että asiakirjan luovuttamista koskevat oikeudenkäymiskaaren säännökset on kirjoitettu yleiseen muotoon niin, että velvoite voidaan kohdistaa kehen tai mihin tahansa asiakirjan haltijaan. Esittämisvelvoite voidaan kohdistaa myös muihin kuin oikeudenkäynnin osapuoliin. Oikeuskirjallisuudessa vanhastaan esitetyn käsityksen mukaan kyseinen säännös ei kuitenkaan soveltuisi viranomaisten hallussa oleviin asiakirjoihin. Asiakirjan esittämisvelvollisuutta koskevat säännökset on epäilemättä alun perin laadittu toisentyyppisiä tilanteita varten kuin mistä nyt on kysymys. Nykyaikana on kuitenkin vaikea pitää perusteltuna, että viranomaiset tulisi vireillä olevassa oikeudenkäynnissä asettaa muista tahoista poikkeavaan ja suojatumpaan asemaan.

44. Oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin turvaaminen rikosasiassa kuuluu pääasiaa käsittelevälle tuomioistuimelle. Tuomioistuimen tehtävänä on huolehtia oikeudenkäynnin järjestämisestä niin, että rikosasian vastaajalla on asianmukaiset mahdollisuudet puolustautua ja saada asia selvitetyksi. Pääasiaa käsittelevän tuomioistuimen on mahdollista arvioida asiakirjan julkistamisen puolesta ja sitä vastaan vaikuttavia perusteita juuri kyseisen oikeudenkäynnin kannalta. Oikeudenkäynnin suunnittelun ja joutuisuuden varmistamiseksi on tärkeää, että todistelua ja siten oikeudenkäynnin perustaa koskevat kysymykset saadaan ratkaistuksi osana tuomioistuinkäsittelyä.

45. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että vireillä olevassa asiassa tuomioistuin voi oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 12 §:n nojalla asettaa myös viranomaiselle velvoitteen antaa sen hallussa oleva asiakirja. Asianosaisen oikeus tutustua häntä koskeviin asiakirjoihin voidaan kuitenkin eri tilanteissa turvata eri keinoin. Tuomioistuimen toimivalta ei estä vaihtoehtoisten tietojenhankintakeinojen käyttöä, joten asianosainen voi pyytää asiakirjoja myös suoraan niitä hallussaan pitävältä poliisiviranomaiselta (ks. esimerkiksi KHO 2007:64).

(b) Luovutettavan asiakirjan sisältö ja käsittely

46. Oikeudenkäymiskaaren 17 luvun 12 §:n 2 momentin mukaan esittämisvelvollisuutta ei ole, jos asiakirja sisältää tietoja, joista todistaja ei saa todistaa tai joista hänellä ei ole velvollisuutta todistaa. Mainitun luvun 23 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan virkamies ei saa todistaa siitä, mitä hänen tässä toimessaan on salassa pidettävä. Näin ollen tuomioistuimeen tuotavaksi määrättävien asiakirjojen sisältö määräytyy niiden säännösten perusteella, joita tämän tapauksen osalta on jo edellä käsitelty.

47. Suomessa oikeudenmukaisen oikeudenkäynnin perusperiaatteisiin on katsottu kuuluvan, että kaikki oikeudenkäyntiaineisto on asianosaisten tiedossa ja saatavilla. Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 12 §:n 1 momentin mukaan asianosaisella on oikeus saada tieto muunkin kuin julkisen oikeudenkäyntiasiakirjan sisällöstä, jollei 2 momentista muuta johdu. Mainitussa 2 momentissa on tarkasti rajattu poikkeuksien luettelo, jossa ei ole tämän asian kannalta merkityksellisiä säännöksiä. Tuomioistuimeen oikeudenkäyntiä varten toimitetut asiakirjat ovat siten myös asianosaisjulkisuuden piirissä.

48. Oikeudenkäyntiasiakirjojen asianosaisjulkisuus asettaa rajoituksia sille, miten tuomioistuin voi toimia päättäessään asiakirjan luovuttamisesta silloin kun asiakirjan väitetään sisältävän sellaisia salassa pidettäviä tietoja, joita ei tule antaa edes asianosaisille. Tuomioistuin ei siten voi salassa tutustua asiakirjoihin ainakaan ilman asianosaisten nimenomaista suostumusta. Nykyinen sääntely ei mahdollista sellaisia edellä kohdassa 33 mainituissa ratkaisuissa tarkemmin kuvattuja ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen hyväksyttävinä pitämiä menetelmiä, joissa erityinen tuomari ratkaisee asiakirjojen julkistamista koskevan kysymyksen tai joissa asiakirjat ovat tuomarin käytettävissä, mutta salassa näyttöä arvioivalta valamiehistöltä.

49. Tässä asiassa asianosaiset eivät ole vaatineet peitetoimintaan osallistuneiden henkilöiden henkilöllisyyttä koskevien tietojen paljastamista. A ja B myötäpuolineen ovat myös tyytyneet hovioikeuden päätökseen, jonka mukaan keskusrikospoliisin on annettava hallussaan olevista asiakirjoista otteet, joista tiedot poliisin salassa pidettävistä menetelmistä on poistettu. Kysymystä asiakirjojen sisällöstä ja julkistamisen tarpeesta on käsitelty niin hovioikeudessa kuin Korkeimmassakin oikeudessa järjestetyissä suullisissa istunnoissa, joissa asianosaisten asiamiehet ovat voineet kuulla ja kuulustella asiakirjojen sisällön hyvin tuntevaa todistajaa.

50. Keskusrikospoliisi on kuitenkin hakemuksessaan esittänyt, että hovioikeuden päätös on sisällöltään epäselvä ja mahdollistaa asian uuden käsittelyn asianosaisten niin vaatiessa. Korkein oikeus toteaa, ettei salassa pidettävien taktisten ja teknisten menetelmien käsite ole sisällöltään selkeä ja tarkkarajainen. Eri osapuolilla voi omista lähtökohdistaan olla hyvinkin erilaiset käsitykset siitä, mitä tietoja tuomioistuin on määrännyt sisällytettäväksi asiakirjojen otteisiin.

51. Koska tietoja vaaditaan peitetoiminnan kohteena olleen henkilön puolesta ja suostumuksella, keskusrikospoliisin vaitiolovelvollisuus ja -oikeus koskevat vain niitä tietoja, jotka paljastaisivat poliisin käytössä olevia taktisia ja teknisiä menetelmiä taikka peitetoimintaan osallistuneiden poliisien henkilöllisyyden. Se, että vastaaja tässä tapauksessa tietää tosiasialliset tapahtumat, vaikuttaa myös siihen, mitä tietoja enää voidaan pitää sellaisina salassa pidettävinä taktisina ja teknisinä menetelminä, joiden paljastaminen asianosaisille olisi vastoin erittäin tärkeää yleistä etua.

52. Julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitetuilla salassa pidettävillä taktisilla ja teknisillä menetelmillä tarkoitetaan yleisesti rikosten selvittämisessä ja myös estämisessä käytettäviä tekniikoita, kuten rikospaikkatutkimuksen menetelmiä ja sillä saadun tiedon analysoinnissa käytettyjä menetelmiä. Myös erilaiset seurantamenetelmät, telekuuntelu, -valvonta ja telelaitteen sijaintitietojen hankkiminen sekä tekninen tarkkailu kuuluvat teknisiin menetelmiin.

53. Taktisilla menetelmillä tarkoitetaan muun muassa sitä, mitä tutkimuksia eri rikosten selvittämisessä tehdään sekä missä järjestyksessä ja millä tavalla niitä tehdään. Poliisin taktiikkaan kuuluvat peitetoiminnan toteuttamista ja vaihtoehtoja koskevat suunnitelmat.

54. Salassa pidettävään taktiikkaan tai tekniikkaan kuuluvana ei voida pitää sitä, mitä havaintoja ja arvioita peitetoiminnan aikana peitetoiminnan kohteena olevasta tapahtumasta on tehty. Kirjaukset peitetoiminnan kohteena olevasta henkilöstä, tämän käyttäytymisestä taikka yleiset arviot hänestä eivät ole poliisin taktiikan ja tekniikan piiriin kuuluvia tietoja.

55. Korkeimman oikeuden suullisessa käsittelyssä saadun selvityksen perusteella on todettavissa, että peitetoiminnan johdosta laadittu pöytäkirja on laajuudeltaan noin kaksi sivua. Pöytäkirja sisältää lyhyesti ne tiedot, jotka pöytäkirjaan tulee poliisin tiedonhankinnan järjestämisestä ja valvonnasta annetun asetuksen 6 §:n 4 momentin mukaan sisällyttää. Pöytäkirja ei suullisessa käsittelyssä saadun selvityksen mukaan sisällä merkityksellisiä taktisia ja teknisiä menetelmiä. Sen sijaan pöytäkirja sisältää peitetoimintaa suorittaneen henkilön henkilötietoja. Pöytäkirjasta voidaan siten antaa sellainen ote, josta on peitetty sekä edellä mainitun asetuksen 6 §:n 4 momentin 2 kohdassa tarkoitetut tunnistetiedot sekä 6 kohdassa tarkoitetut tiedot harhauttavista tai vääristä merkinnöistä tai asiakirjoista.

56. Keskusrikospoliisin edustajan kertoman mukaan peitetoiminnan aikana laadittu raportti jakaantuu kahteen osaan ja on laajuudeltaan yli 100 sivua. Peitetoiminta on alkanut helmikuussa 2009 ja päättynyt syksyllä 2009. Peitepoliisin ja A:n yhteydenpito on alkanut toukokuussa 2009. A on vangittu syylliseksi epäiltynä syyskuussa 2009. Peitetoiminnan raportin laatimisesta ovat vastanneet yhtäältä peitetoimintaa suorittanut poliisi sekä tämän lisäksi toinen poliisi. Raportin laatimiseen on vähäisemmässä määrin osallistunut myös muita poliisimiehiä. Peitetoimintaa suorittaneen poliisin osuus raportista on noin yksi kolmasosa raportin kokonaislaajuudesta. Toisen poliisimiehen kirjoittama osuus raportista sisältää sekä tämän poliisimiehen omia havaintoja että peitepoliisin kertoman perusteella tehtyjä kirjauksia. Edelleen raportti sisältää peiteoperaation suunnittelua, eri vaihtoehtojen kartoituksia tehtävän suorittamiseksi sekä havaintoja ja arvioita tapaamisista ja tapaamisten yhteydessä tapahtuneista asioista.

57. Korkeimman oikeuden saaman selvityksen mukaan peitetoimintaa koskevista raportista ja pöytäkirjasta on mahdollista peittää tiedot taktisista ja teknisistä menetelmistä sekä toimintaan osallistuneiden henkilöllisyydestä, joten tämäkään ei estä aineiston luovuttamista.

58. Korkeimman oikeuden arvion mukaan yhtäältä vastaajan oikeusturva ja toisaalta poliisin toiminnan kannalta välttämätön taktisten ja teknisten menetelmien salassapito tulee riittävästi turvatuiksi, kun poliisi velvoitetaan antamaan tuomioistuimelle sellaiset otteet materiaalista, joista edellä kuvattuja taktisia ja teknisiä menetelmiä koskevat osuudet on poistettu. Peitetoimintaan osallistuneiden ja heidän läheistensä turvallisuuden suojaaminen toteutuu riittävästi, kun heidän henkilöllisyytensä ei paljastu yksilöidysti.

59. Korkeimman oikeuden saaman selvityksen mukaan peitetoimintaraporttiin sisältyy tässä tapauksessa peitetoiminnan alusta aina ensimmäiseen toukokuussa 2009 tapahtuneeseen kontaktiin saakka ainoastaan tietoja salassa pidettävistä poliisin taktisista ja teknisistä menetelmistä, joiden asianosaisjulkisuus olisi vastoin erittäin tärkeää yleistä etua. Toukokuun 2009 ja elokuun 2009 välillä tapaamisia oli ollut joitakin kuukaudessa. Näistä tapaamisista on raporttiin kirjattu havaintoja ja arvioita tapaamisista. Nämä tiedot eivät ole sellaisia, joita voitaisiin salata asianosaiselta. Sen sijaan tätäkin ajanjaksoa koskeva raportti saattaa sisältää peitetoiminnan yleiseen kulkuun liittyviä vaihtoehtojen kartoituksia ja suunnitelmia.

60. Korkein oikeus katsoo, että peitetoiminnan etenemisen suunnittelu samoin kuin poliisin keskinäistä yhteydenpitoa ja operaation salaamista koskevat toimet sekä epäiltyyn kohdistetut tekniset seurantamenetelmät kuuluvat sellaisiin poliisin taktisiin ja teknisiin menetelmiin, joiden salassapito on erittäin tärkeän yleisen edun vaatimaa ja joiden paljastamiseen ei tässä asiassa ole esitetty asianosaisten kannalta pätevää syytä.

61. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus täsmentää asiakirjan esittämisvelvollisuutta päätöslauselmasta ilmenevällä tavalla.

D. Salassapitomääräys

62. Luovutettavaksi määrätyt asiakirjat saattavat sisältää tietoja, jotka ovat yleisöltä salassa pidettäviä sillä perusteella, että ne koskevat julkisuuslain 24 §:n 1 momentin 5 kohdassa tarkoitettuja seikkoja, taikka sen vuoksi, että niissä on arkaluonteisia tietoja henkilön yksityiselämään liittyvistä seikoista.

63. Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain 10 §:n mukaan tuomioistuin voi erityisestä syystä päättää, että oikeudenkäyntiasiakirja on pidettävä tarpeellisin osin salassa, jos siihen sisältyy muussa laissa salassa pidettäviksi säädettyjä tietoja, joiden julkiseksi tuleminen todennäköisesti aiheuttaisi merkittävää haittaa tai vahinkoa niille eduille, joiden suojaamiseksi salassapitovelvollisuus on säädetty. Edelleen tuomioistuin voi mainitun lain 31 §:n nojalla antaa väliaikaismääräyksen oikeudenkäyntiasiakirjan julkisuuden rajoittamisesta.

64. Korkein oikeus toteaa, että asiakirjat, joihin sisältyvistä tiedoista on kysymys, ovat edellä ilmenevällä tavalla lähtökohtaisesti salassa pidettäviä. Ainakin osa luovuttavista tiedoista on todennäköisesti sellaisia, että niiden julkiseksi tuleminen aiheuttaisi merkittävää haittaa tai vahinkoa niille eduille, joiden suojaamiseksi salassapitovelvollisuus on säädetty. Kysymystä tietojen yleisöjulkisuudesta ei kuitenkaan voida lopullisesti ratkaista ennen kuin asiakirjat ovat tuomioistuimen käytettävissä ja asianosaiset ovat voineet esittää käsityksensä kysymyksestä. Keskusrikospoliisin hovioikeudelle toimitettavat asiakirjat on siksi perusteltua määrätä väliaikaisesti pidettäväksi salassa muilta kuin vireillä olevan asian asianosaisilta. Hovioikeuden tulee viimeistään pääasiaa ratkaistessaan antaa lopullinen ratkaisu keskusrikospoliisin toimittamien asiakirjojen salassapidosta.