22.11.2011

Asian tausta

1. Vaasan hovioikeus oli 25.4.2006 antamansa lainvoiman saaneen tuomionsa kohdassa 1 katsonut, että A oli Lappeenrannan käräjäoikeudessa käsitellyssä verorikosoikeudenkäynnissä todistajana 3.12.1997 kuultuna väittänyt, että vanhemmat verotarkastajat B ja C olivat tahallaan tehneet vääränsisältöiset ja perusteettomat verotarkastuskertomukset, mikä väite voitiin myös ymmärtää väitteeksi siitä, että B ja C olivat syyllistyneet virkarikokseen. Hovioikeuden mukaan A oli siten perättömästi sanonut B:n ja C:n syyllistyneen sellaiseen menettelyyn, joka oli ollut omiaan saattamaan heidät halveksunnan alaisiksi. Hovioikeus velvoitti hänet suorittamaan heille kummallekin korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 2 000 euroa korkoineen. Syyte kunnianloukkausrikoksesta hylättiin syyteoikeuden vanhentumisen vuoksi.

2. Tuomion kohdassa 2 hovioikeus on lukenut A:n syyksi sen, että hän oli omakustanteisessa ”Verottaja tappolinjalla” -nimisessä kirjassaan käsitellyt edellä mainittua veropetosoikeudenkäyntiä ja siinä perättömästi väittänyt B:n tahallaan syyllistyneen väärään valaan, joka olisi tehty vannomalla verotarkastuskertomus oikeaksi. Hovioikeus tuomitsi A:n rikoslain 24 luvun 10 §:n nojalla törkeästä kunnianloukkauksesta 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen, jonka koeaika määrättiin päättymään 31.7.2005. A määrättiin menettämään valtiolle hallussaan olevat kirjat, atk-levykkeen sekä mahdolliset kopiot, jollei kirjoihin ja niiden valmistamiseen käytettyihin esineisiin tehty määräajassa hovioikeuden tuomiolauselmasta ilmeneviä muutoksia, ja suorittamaan B:lle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 5 000 euroa korkoineen.

3. A velvoitettiin lisäksi suorittamaan B:lle ja C:lle korvaukseksi näiden yhteisistä oikeudenkäyntikuluista käräjä- ja hovioikeudessa yhteensä 33 158,48 euroa korkoineen sekä todistelukustannusten korvauksena yhteensä 232,36 euroa. Hänet määrättiin suorittamaan todistajana kuulustetuille henkilöille todistelukustannusten korvauksena yhteensä 71,38 euroa. Valtiolle A velvoitettiin korvaamaan todistelukustannuksia yhteensä 3 432,81 euroa.

4. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin (ihmisoikeustuomioistuin) on 6.7.2010 antamassaan Suomea koskevassa tuomiossa no. 37751/07 katsonut Suomen rikkoneen Euroopan neuvoston ihmisoikeussopimuksen (ihmisoikeussopimus) 10 artiklaa siten, että hovioikeuden tuomiolla oli artiklan 2 kohdan vastaisesti puututtu artiklan 1 kohdassa turvattuun sananvapauteen. Lisäksi ihmisoikeustuomioistuin katsoi Suomen rikkoneen ihmisoikeussopimuksen 6 artiklan 1 kohtaa sillä perusteella, että oikeudenkäynti oli kestänyt kohtuuttoman kauan.

5. Ihmisoikeustuomioistuin määräsi Suomen valtion maksamaan A:lle korvausta taloudellisesta vahingosta, joka perustui rikosoikeudenkäynnin asianomistajille maksettaviksi tuomittuihin oikeudenkäynti- ja todistelukustannusten korvauksiin sekä A:lle itselleen aiheutuneisiin oikeudenkäyntikuluihin. Valtio velvoitettiin lisäksi maksamaan A:lle korvausta loukkauksen aiheuttamasta aineettomasta vahingosta.

Hakemus Korkeimmassa oikeudessa

6. A on hakemuksessaan vedonnut ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuun ja vaatinut, että hovioikeuden tuomio oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n nojalla puretaan ja että ”Verottaja tappolinjalla” -kirjaan tehdyt muutokset poistetaan. A on lisäksi vaatinut, että valtio velvoitetaan korvaamaan hänen oikeudenkäyntikulunsa asiassa korkoineen.

7. Hakemuksen perusteella kysymys on siitä, onko hovioikeuden tuomio ihmisoikeustuomioistuimen toteaman ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan rikkomisen johdosta purettava.

Ratkaisun perustelut

Näkökohtia ihmisoikeustuomioistuimen tuomion merkityksestä

8. Ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään ihmisoikeussopimuksen 46 artiklaan viitaten katsonut, että ihmisoikeustuomioistuimen langettava tuomio ei pelkästään luo jäsenvaltioille velvollisuutta maksaa loukatulle rahallista hyvitystä vaan myös velvollisuuden valita, Euroopan neuvoston ministerikomitean (ministerikomitea) valvonnan alaisena, yleiset tai valittajaa suoraan koskevat toimenpiteet taikka kummatkin todetun loukkauksen lopettamiseksi ja sen vaikutusten poistamiseksi. Valtiolla on mahdollisuus valita sellaiset tehokkaat keinot, joilla artiklan velvoitteet voidaan asianmukaisesti täyttää (Scozzari ja Giunta v. Italia, 13.7.2000, kohta 249, Verein gegen Tierfabriken Schweiz (VgT) v. Sveitsi (suuri jaosto), 30.6.2009, kohta 88). Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2008:24 (kohta 1) todennut, ihmisoikeustuomioistuimen langettava tuomio ei kuitenkaan merkitse, että aikaisempi kansallinen tuomio tulisi kaikissa tapauksissa purkaa. Tässä harkinnassa on otettava huomioon ne näkökohdat, joita ministerikomitea on esittänyt vuodelta 2000 olevassa suosituksessaan (Recommendation No. R(2000)2 on the re-examination or reopening of certain cases at domestic level following judgments of the European Court of Human Rights).

9. Suosituksen mukaan asian uudelleen tutkiminen on poikkeuksellisissa olosuhteissa osoittautunut tehokkaimmaksi keinoksi hakijan loukkausta edeltäneen aseman palauttamiseksi. Näin voi olla muun muassa silloin, kun hakija vielä ihmisoikeustuomioistuimen tuomion jälkeenkin kärsii kansallisen tuomion johdosta hyvin vakavia kielteisiä seurauksia, joita ei voida oikaista ilman asian uutta tutkimista kansallisella tasolla. Esimerkkinä tällaisesta seurauksesta mainitaan pitkä vankeusrangaistus, jota tuomittu edelleen suorittaa.

Hovioikeuden tuomion purkaminen kohdan 1 osalta

Hakemuksen tutkimisen edellytykset

10. Ihmisoikeustuomioistuin on lausunut hovioikeuden tuomion 1 kohdan osalta, että kohtuullista tasapainoa toisaalta A:n sananvapauden sekä toisaalta B:n ja C:n kunnian ja maineen suojan välillä ei ollut saavutettu ja että ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaa oli sen vuoksi rikottu (tuomion kohdat 66 ja 71).

11. Hovioikeuden tuomion kohdassa 1 on kysymys A:n vastattavaksi määrätystä henkistä kärsimystä koskevasta vahingonkorvauksesta. Korkein oikeus toteaa, että ihmisoikeustuomioistuimen valtion maksettavaksi tuomitsema korvaus ei ole kattanut tätä suoritusvelvollisuutta.

12. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 15 §:n ensimmäisessä virkkeessä säädetään, että jos rikosjutussa on tehty vahingonkorvaus- tai muu yksityisoikeudellinen vaatimus, on jutussa annetun tuomion purkamista koskevassa asiassa tältä osin sovellettava riitajutussa annetun tuomion purkamista koskevia säännöksiä. Kun syyte kohdassa 1 on hylätty, sovellettavaksi ei tule pykälän toisen virkkeen säännös, jonka mukaan tuomio voidaan ensimmäisessä virkkeessä sanotun estämättä samalla purkaa myös yksityisoikeudellista vaatimusta koskevalta osalta, jos tuomio puretaan rangaistusvaatimusta tai menettämisseuraamusta koskevalta osalta.

13. Korkeimman oikeuden ratkaisussa KKO 2008:24 on ollut kysymys oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 3 ja 4 kohtien soveltamisesta, kun rikostuomion purkamista joudutaan arvioimaan ihmisoikeustuomioistuimen toteaman ihmisoikeusloukkauksen perusteella. Kuten Korkein oikeus on ratkaisunsa kohdassa 8 todennut, vakiintuneesti on katsottu, ettei uusi tuomio ole pykälän 3 kohdassa tarkoitettu uusi seikka. Ihmisoikeustuomioistuimenkaan tuomiota ei ole luontevaa katsoa tässä suhteessa uudeksi seikaksi.

14. Kun ihmisoikeustuomioistuin on edellä kohdassa 4 kuvatuin tavoin jälkikäteen katsonut hovioikeuden tuomion sisällöltään loukanneen ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaa, kysymykseen voi tulla riita-asiaa koskeva, ilmeisesti väärään lain soveltamiseen nojautuva purkuperuste, jota tarkoitetaan oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohdassa.

15. Mainitun luvun 10 §:n 1 momentin mukaan riita-asiassa annetun, lainvoiman saaneen tuomion purkamista koskeva hakemus on tehtävä vuoden kuluessa siitä päivästä, jona hakija sai tiedon hakemuksen perusteena olevasta seikasta. Jos hakemus nojautuu oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohtaan, määräaika alkaa kulua siitä, kun tuomio sai lainvoiman. Purettavaksi haettu tuomio on tullut lainvoimaiseksi 2.3.2007. A:n hakemus on saapunut Korkeimpaan oikeuteen 14.10.2010 eli yli vuosi tuomion lainvoimaiseksi tulon jälkeen. Kysymys on ensinnäkin siitä, voidaanko hakemus tästä huolimatta tutkia vai onko se jätettävä tutkimatta myöhässä tehtynä.

16. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2007:35 (kohta 4) arvioinut oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 10 §:n määräaikasäännöksen purkuhakemuksen tutkimiselle asettamia edellytyksiä Euroopan yhteisön oikeudessa sovellettavien periaatteiden valossa ja päätynyt siihen, ettei kansallisia määräaika- ja menettelysäännöksiä tullut jättää soveltamatta sillä perusteella, että kansallinen tuomioistuin voisi tutkia lainvoimaisen tuomioistuinratkaisun uudelleen ja kumota sen yhteisön oikeuden vastaisena.

17. Hovioikeuden tuomion kohdassa 1 on kysymys A:lle määrätystä vahingonkorvausvelvollisuudesta, jota ihmisoikeustuomioistuimen valtion vastattavaksi tuomitsema korvaus ei ole kattanut. Kysymys on tältä osin keskeisesti siitä, millä tavoin ihmisoikeustuomioistuimen tuomiota, jonka mukaan kohdassa 1 tuomittua vahingonkorvausta ei olisi tullut tuomita, voidaan asianmukaisesti noudattaa. Korkein oikeus toteaa lähtökohtana, että Suomen voimassa olevassa lainsäädännössä ei ole nimenomaista korvaussäännöstä todetun ihmisoikeusloukkauksen hyvittämisestä.

18. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun muuttamiseen (666/2005) johtaneessa hallituksen esityksessä (HE 9/2005 vp) on asetettu tavoitteeksi parantaa asianosaisen oikeusturvaa ottaen huomioon edellä kohdassa 8 mainitun ministerikomitean suositus. Esityksen mukaan (s. 13) tuomionpurulle rikosasiassa syytetyn eduksi ei ole määräaikaa ja muutenkin tuomion purkamisen määräajat ovat pidempiä kuin oikeudenkäyntivirheeseen perustuvassa kantelussa. Ainakin eräissä tapauksissa purkuhakemus voidaan siksi tehdä pidemmänkin ajan kuluessa ratkaisun lainvoimaiseksi tulemisesta. Hallituksen esityksestä seurasikin muutoksia ainoastaan kantelulle asetettua määräaikaa koskevaan sääntelyyn. Asiaa koskeva uusi säännös on oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 2 §:n 3 momentissa.

19. Viimeksi mainitun säännöksen mukaan kantelu on mahdollista tehdä kantelulle muutoin säädettyjen määräaikojen estämättä kuuden kuukauden kuluessa siitä, kun kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden valvomisessa toimivaltainen lainkäyttö- tai valvontaelin on antanut lopullisen ratkaisun, jossa se on todennut oikeudenkäyntivirheen asian käsittelyssä.

20. Asioiden käsittely kansainvälisissä lainkäyttö- ja valvontaviranomaisissa saattaa kestää vuosia. Kun kysymyksessä on tapaus, jossa tuomionpurun määräaika lasketaan oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 10 §:n 1 momentin perusteella tuomion lainvoimaiseksi tulemisesta, voi mahdollisuus purkuun olla ajan kulumisen vuoksi helposti menetetty, vaikka kansainvälinen lainkäyttö- ja valvontaelin aikanaan toteaa ihmisoikeusloukkauksen. Siten ei olisi lainkaan mahdollista ryhtyä sellaisiin toimenpiteisiin, joita ihmisoikeustuomioistuimen langettavan tuomion asianmukainen noudattaminen voi edellyttää. Tällä tavoin oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 10 §:n sananmukainen soveltaminen voi johtaa lainkäytössä tilanteeseen, joka ei vastaa asianosaisen oikeusturvan vaatimuksia eikä ihmisoikeussopimuksen velvoitteita.

21. Kuten edeltä kohdista 19 ja 20 ilmenee, kantelua koskevia oikeudenkäymiskaaren säännöksiä on ministerikomitean suosituksen tavoitteiden saavuttamiseksi muutettu siten, että kantelu voidaan tehdä vielä kuuden kuukauden kuluessa toimivaltaisen lainkäyttö- tai valvontaelimen ratkaisun jälkeen. Kun mahdollisuutta tuomionpurkuun ei ole vastaavalla tavalla laajennettu, Korkein oikeus katsoo, ettei kysymyksessä oleva nykyinen määräaikasääntely johda hyväksyttävään ja yhdenvertaisuuden turvaavaan lopputulokseen. Sen vuoksi oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 10 §:n 1 momentin säännöstä on sen sanamuodosta huolimatta sovellettava niin, että se käytännössä mahdollistaa ihmisoikeustuomioistuimen langettavaan tuomioon nojautuvan purkuhakemuksen tutkimisen myös riita-asiassa. Purkuhakemus on kuitenkin tehtävä ilman aiheetonta viivytystä sen jälkeen, kun toimivaltainen lainkäyttö- tai valvontaelin on lopullisessa ratkaisussaan todennut tuomioon sisältyneen ihmisoikeusloukkauksen.

22. Korkein oikeus katsoo siten, että A:n hakemus, joka on tehty vain noin kolme kuukautta sen jälkeen, kun ihmisoikeustuomioistuin on lopullisessa ratkaisussaan todennut ihmisoikeusrikkomuksen, ja siten ilman aiheetonta viivytystä, voidaan tutkia siltäkin osin kuin se kohdistuu hovioikeuden tuomion kohtaan 1.

Tuomion purkamisen aineelliset edellytykset kohdan 1 osalta

23. Ihmisoikeustuomioistuin on edellä todetuin tavoin lausunut, että hovioikeuden tuomitsema vahingonkorvaus on loukannut ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa turvattua sananvapauden suojaa. Ihmisoikeustuomioistuimen tuomiosta ilmenee, että vahingonkorvausvaatimusta ratkaistaessa ei sananvapauden ja kunnian suojan välisessä punninnassa ole päädytty oikeaan lopputulokseen.

24. Oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 7 §:n 1 momentin 4 kohdassa tarkoitetusta ilmeisesti väärästä lain soveltamisesta on yleensä kysymys tilanteessa, jossa lakia on sovellettu selvästi ja kiistattomasti väärin. Tuomion purkaminen on tällöin edellyttänyt, että tuomiosta ilmenevä lain soveltaminen on kiistattomasti ristiriidassa sen oikeustilan kanssa, joka vallitsi tuomion antamishetkellä (ks. myös KKO 2009:80, kohta 6). Oikeuskäytännössä ei ole katsottu tämän säännöksen nojalla voitavan purkaa ratkaisuja, joihin tuomioistuin on päätynyt sille kuuluvan harkintavallan rajoissa.

25. Ihmisoikeustuomioistuimen mukaan ihmisoikeussopimusta ei ollut sovellettu asiassa oikein. Hovioikeus oli punninnut vastakkain yhtäältä sananvapauden ja toisaalta kunnian ja maineen suojaa, jotka molemmat ovat ihmisoikeussopimuksessa turvattuja ihmisoikeuksia, mutta ihmisoikeustuomioistuin on jälkeenpäin todennut punninnan virheelliseksi. Kysymystä sananvapauden suhteesta muihin ihmisoikeuksiin on käsitelty useassa hovioikeuden tuomion jälkeen annetussa ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisussa. Korkein oikeus on tällaista tilannetta silmällä pitäen todennut, että kansallisen tuomioistuimen tulkintavalta on ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön myötä saattanut kaventua niin, että tuomion antamisen ajankohtana tulkinnanvaran piiriin kuuluvaksi mielletty ratkaisu osoittautuukin sittemmin syntyneen tai täsmentyneen oikeuskäytännön valossa virheelliseksi (KKO 2009:80, kohta 8). Arviointi siitä, onko purettavaksi haetussa tuomiossa oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 4 kohdassa tarkoitetulla tavalla sovellettu lakia ilmeisesti väärin, ratkaistaan kuitenkin lähtökohtaisesti ratkaisun tekohetken mukaan eli ottaen huomioon tuolloinen ihmisoikeustuomioistuimen soveltamiskäytäntö ja sen yhtenäisyys. Purkuedellytyksiä arvioitaessa on lisäksi syytä ottaa huomioon ihmisoikeusloukkauksesta johtuneiden seuraamusten vakavuus.

26. Tuomittujen vahingonkorvausten perusteena ovat olleet A:n väitteet, joiden on katsottu loukanneen syvästi B:n ja C:n kunniaa ja mainetta. A:n maksettavaksi tuomittujen vahingonkorvausten määriä, joita ihmisoikeustuomioistuimen tuomitsema korvaus ei ole kattanut, ei voida pitää erityisen suurina. Ihmisoikeustuomioistuimen korvausseuraamukseen kohdistamasta arvostelusta huolimatta Korkein oikeus katsoo, ettei hovioikeuden ratkaisu ole ollut selvästi tuolloin vallinneen ihmisoikeustuomioistuimen soveltamiskäytännön vastainen eikä ratkaisun siis voida katsoa perustuneen ilmeisesti väärään lain soveltamiseen. Tuomittu korvaus ei myöskään ole kovin vakavana pidettävä kielteinen seuraus. Edellytyksiä hovioikeuden tuomion purkamiseen kohdan 1 osalta ei siten ole.

Hovioikeuden tuomion purkaminen muilta osin

27. Kohdan 2 osalta ihmisoikeustuomioistuin on korostanut vankeusrangaistuksen yleistä soveltumattomuutta kunnianloukkausrikosten seuraamukseksi ja katsonut, että A:lle tuomittujen seuraamusten ankaruudesta jo sellaisenaan johtui, että sananvapaudelle asettavien rajoitusten ja seuraamusten edellyttämä välttämättömyysvaatimus ei ole täyttynyt. Päädyttyään tähän johtopäätökseen ihmisoikeustuomioistuin ei ole pitänyt tarpeellisena arvioida tarkemmin A:n kirjassa esitettyjen lausumien luonnetta. Ihmisoikeustuomioistuin on katsonut, että kohtuullista tasapainoa toisaalta A:n sananvapauden sekä toisaalta B:n kunnian ja maineen suojaamisen välillä ei ollut saavutettu ja että ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaa oli sen vuoksi rikottu (kohdat 68, 70 ja 71).

Syyksilukeminen

28. Mitä ensin tulee siihen, että hovioikeuden tuomiossa A:n syyksi on rikoslain 24 luvun 10 §:n 1 momentin nojalla luettu huhtikuun 1998 ja elokuun 1999 välisenä aikana tehty törkeä kunnianloukkaus, Korkein oikeus katsoo, että ihmisoikeustuomioistuimen tuomiossa ei ole todettu, että hovioikeuden tuomio olisi syyksilukemista koskevalta osalta ihmisoikeussopimuksen 10 artiklaa loukkaava. Asiassa ei ole esitetty sellaisia syitä, joiden johdosta voitaisiin katsoa, että hovioikeuden tuomio tältä osin perustuisi oikeudenkäymiskaaren 31 luvun 8 §:n 4 kohdassa tarkoitetuin tavoin ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.

A:lle tuomittu rangaistus

29. Mitä tulee A:lle tuomittuun rangaistukseen, ihmisoikeustuomioistuimen tuomion mukaan A:n tuomitseminen hänen syykseen kohdassa 2 luetusta menettelystä vankeusrangaistukseen on rangaistuksen ehdollisuudesta huolimatta rikkonut ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa taattua sananvapautta.

30. Arvioidessaan sitä, onko hovioikeuden tuomio A:lle tuomitun rangaistuksen osalta purettava, Korkein oikeus toteaa, että A:lle tuomitun ehdollisen vankeusrangaistuksen koeaika on päättynyt jo noin kuusi vuotta sitten. Ehdollista vankeutta ei ole määrätty pantavaksi täytäntöön, eikä A:ta vastaan ole vuoden kuluessa koeajan päättymisestä nostettu syytettä koeaikana tehdystä rikoksesta. Rangaistus on siten rikoslain 2 b luvun 3 §:n 2 momentin nojalla ajan kulumisen johdosta rauennut. Kun ehdollista vankeusrangaistusta koskeva tieto poistuu rikosrekisteristä viiden vuoden kuluttua lainvoiman saaneen tuomion antamispäivästä, tuomion vaikutus on myös rikoksen rekisteröinnin osalta poistunut.

31. Tuomitun rangaistuksen vaikutukset ovat siis edellä kuvatuin tavoin poistuneet. A:n tuomitseminen menettelystään vankeusrangaistukseen on kuitenkin ihmisoikeustuomioistuimen tuomion perusteella arvioiden ja ottaen huomioon purettavaksi haetun tuomion lainvoimaiseksi tulemisen jälkeen 25.7.2007 annettu Euroopan parlamentaarisen yleiskokouksen päätös 1577(2007) Towards decriminalisation of defamation, jossa jäsenvaltioita kehotetaan viipymättä poistamaan vapausrangaistukset kunnianloukkausrikosten seurauksina, jo sellaisenaan painava peruste hovioikeuden tuomion purkamiseen tuomitun rangaistusseuraamuksen osalta.

32. Ihmisoikeustuomioistuimen tuomion perusteella ei voida arvioida olleen estettä sille, että A olisi ihmisoikeussopimuksen vaatimuksia rikkomatta tuomittu vankeusrangaistusta lievempään seuraamukseen. Tällaista lievempää seuraamusta ei kuitenkaan enää voida tuomita. Hovioikeuden tuomio tulee siten purkaa A:lle tuomitun rangaistusseuraamuksen osalta.

Vahingonkorvaus

33. A on hovioikeuden tuomion kohdassa 2 velvoitettu suorittamaan B:lle korvauksena henkisestä kärsimyksestä 5 000 euroa korkoineen. Kun tuomiota ei pureta kohdan 2 syyksilukemisen osalta, on vahingonkorvauksen purkamista koskevaan hakemukseen sovellettava riita-asiassa annetun tuomion purkamista koskevia määräaikasäännöksiä. Edellä kohdissa 17 - 22 lausutuin perustein hakemus voidaan kuitenkin tutkia myös kohdan 2 vahingonkorvauksen osalta, vaikka se on saapunut Korkeimpaan oikeuteen yli vuosi tuomion lainvoimaiseksi tulon jälkeen.

34. Huomioon ottaen se, että kohdan 2 törkeän kunnianloukkauksen syyksilukeminen pysytetään, tuomion purkamiseen ei ole perusteita A:n B:lle henkisestä kärsimyksestä maksettavaksi tuomittua vahingonkorvausta koskevalta osalta.

Menettämisseuraamus ja todistelukustannukset

35. Korkein oikeus toteaa, että ihmisoikeustuomioistuimen tuomion perusteella ei voida katsoa, että hovioikeuden tuomio A:lle tuomitun menettämisseuraamuksen tai valtiolle maksettaviksi tuomittujen todistelukustannusten korvausten osalta olisi suhteeton tai muutoin ihmisoikeussopimuksessa taattua sananvapautta loukkaava. Kun tuomiota ei pureta törkeää kunnianloukkausta koskevan syyksilukemisen osalta ja kun otetaan huomioon kirjasta poistettavaksi määrättyjen kohtien suppeus ja B:n kunniaa loukkaava sisältö, perustetta purkaa tuomiota menettämisseuraamuksen tai todistelukustannusten osalta ei ole.

Oikeudenkäyntikulut

36. Ihmisoikeustuomioistuimen valtion maksettavaksi määräämä korvaus kattaa oikeudenkäyntikulujen korvaukset, jotka A on velvoitettu suorittamaan asianomistajille. Perustetta tuomion purkamiseen tältä osin ei siten ole.

37. Kun tuomiota ei pureta syyksilukemisen osalta, perustetta velvoittaa valtio korvaamaan A:n oikeudenkäyntikuluja purkuasian käsittelystä Korkeimmassa oikeudessa ei ole. Vaatimus hylätään.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio puretaan A:lle tuomitun rangaistuksen osalta. Lausunto A:lle tuomitusta vankeusrangaistuksesta poistetaan.

Muilta osin hakemus hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Hannu Rajalahti, Timo Esko, Marjut Jokela ja Pekka Koponen. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.