27.9.2010

Varkauden käräjäoikeuden tuomio 10.7.2009

Käräjäoikeus tuomitsi A:n virallisen syyttäjän syytteestä kahdesta törkeästä huumausainerikoksesta ja täytäntöönpantavaksi määrätystä jäännösrangaistuksen osasta yhteiseen 7 vuoden 10 kuukauden vankeusrangaistukseen sekä määräsi A:n pidettäväksi edelleen vangittuna.

Asian ovat ratkaisseet käräjäoikeuden jäsenet Jukka Lumiala, Seppo Isometsä ja Jukka-Pekka Sirviö.

Asian käsittely Itä-Suomen hovioikeudessa

Virallinen syyttäjä ja A valittivat hovioikeuteen.

Syyttäjä pyysi hovioikeudelle toimittamassaan kirjoituksessa, että asiassa pidettäväksi määrätyt valmisteluistunto ja pääkäsittely peruutetaan asiassa suoritettavan lisätutkinnan vuoksi. Syyttäjä vaati, että A:n ja asiassa vangittuina olevien muiden henkilöiden välistä yhteydenpitoa rajoitetaan ja A:lta kielletään pakkokeinolain 1 luvun 18 b §:n nojalla muun kuin lähiomaisen ja asiamiehen tapaaminen sekä puhelimen käyttö muissa kuin tutkintavankeuslain 8 luvun 6 §:ssä mainituissa tilanteissa. Syyttäjän mukaan oli perusteltua syytä epäillä, että yhteydenpito vaaransi tutkintavankeuden tarkoituksen. Suoritettavassa lisätutkinnassa oli tullut esiin uusia seikkoja, joiden oikeellisuus pyrittiin selvittämään lisätutkinnassa. Tämä edellytti, etteivät asiassa kuulusteltavat tutkintavangit päässeet etukäteen keskustelemaan esiin tulevista seikoista ja vaikeuttamaan asian selvittämistä. Lisätutkinnassa selvitettävillä seikoilla saattoi olla tärkeä merkitys rikoskokonaisuuteen liittyvien henkilöiden osallisuuden arvioinnissa.

Itä-Suomen hovioikeuden päätökset

Hovioikeus peruutti valmisteluistunnon ja pääkäsittelyn 14.1.2010 antamallaan päätöksellä.

Hovioikeus rajoitti päätöksellään 22.1.2010 A:n yhteydenpitoa siten, ettei hän saanut pitää yhteyttä muihin henkilöihin kuin tutkintavankeuslain 8 luvun 4 §:ssä tarkoitettuun asiamieheen, lähiomaisiin ja muuhun läheiseen. Hovioikeus totesi, että oikeudenkäynti oli pakkokeinolain 1 luvun 18 b §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla kesken. Oli perusteltua syytä epäillä, että yhteydenpito vakavasti vaaransi tutkintavankeuden tarkoituksen. Hovioikeus määräsi, että yhteydenpitoa ei saanut rajoittaa enempää eikä pitempään kuin oli välttämätöntä.

Hovioikeus antoi valitusosoituksen, jonka mukaan päätökseen sai hakea muutosta Korkeimmalta oikeudelta valittamalla vain, jos Korkein oikeus myönsi valitusluvan.

Hovioikeus poisti 28.5.2010 antamallaan päätöksellä syyttäjän vaatimuksesta A:n yhteydenpitoa koskevat rajoitukset.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Voutilainen, Matti Hakkarainen ja Maija-Liisa Kilpeläinen. Esittelijä Sirpa Pulkkinen.

Perustelut

1. Hovioikeudessa ovat olleet käsiteltävinä syyttäjän ja A:n valitukset käräjäoikeuden tuomiosta, jolla A on tuomittu vankeusrangaistukseen ja määrätty pidettäväksi edelleen vangittuna. Valitusten ollessa vireillä hovioikeus on syyttäjän hakemuksesta tehnyt pakkokeinolain 1 luvun 18 b §:n mukaisen päätöksen tutkintavankina olleen A:n yhteydenpidon rajoittamisesta. Asiassa on ensiksi kysymys siitä, onko tuo hovioikeuden päätös sellainen ratkaisu, johon haetaan muutosta oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 2 §:n 1 momentin mukaisesti valituslupaa pyytämällä, kuten hovioikeus on päätöksessään ilmoittanut.

2. Oikeudenkäymiskaaren 30 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan hovioikeuden ratkaisusta valittamista varten on pyydettävä korkeimmalta oikeudelta valituslupa, jos valitus koskee hovioikeuden muutoksenhakuasteena ratkaisemaa asiaa tai tällaisen asian yhteydessä antamaa ratkaisua. Pykälän 2 momentin mukaan asiassa, jonka hovioikeus on ratkaissut ensimmäisenä oikeusasteena, haetaan muutosta valituslupaa pyytämättä.

3. Tutkintavangin yhteydenpidon rajoittamisesta säädetään pakkokeinolain 1 luvussa, johon sisältyvät säännökset kiinniottamisesta, pidättämisestä ja vangitsemisesta. Pakkokeinolain 1 luvun 18 b §:n 1 momentin mukaan tutkintavangin yhteydenpitoa muuhun henkilöön voidaan rajoittaa oikeudenkäynnin ollessa kesken, jos on perusteltua syytä epäillä, että yhteydenpito vakavasti vaarantaa tutkintavankeuden tarkoituksen. Pakkokeinolaissa ei ole nimenomaista säännöstä siitä, voidaanko yhteydenpidon rajoittamista koskevaan päätökseen hakea muutosta ja millä tavoin mahdollinen muutoksenhaku tapahtuu. Muutoksenhakua vangitsemisasiassa koskevan pakkokeinolain 1 luvun 27 §:n mukaan vangitsemisasiassa annettuun päätökseen ei saa erikseen hakea muutosta valittamalla, mutta vangittu saa kannella päätöksestä.

4. Korkein oikeus on viimeaikaisessa oikeuskäytännössään katsonut, että hovioikeudessa sinne valitusteitse saatetun asian yhteydessä pääasiaan liittyvässä tai sivukysymyksessä ensimmäisenä oikeusasteena tehtyihin ratkaisuihin haetaan muutosta valituslupaa pyytämällä. Ratkaisut ovat koskeneet muun muassa ulosottomenettelyn väliaikaista keskeyttämistä velkajärjestelyasiassa (KKO 1999:106), hovioikeudessa vireillä olleeseen rikosasiaan liittyvää vakuustakavarikkohakemusta (KKO 2002:22), hovioikeuden ennen pääasian ratkaisemista tekemää päätöstä todistelukustannusten korvaamisesta (KKO 2002:6 ja KKO 2002:77) sekä oikeudenkäyntiavustajan korvausvastuuta hovioikeuskuluista ja esiintymiskieltoa hovioikeudessa käsiteltävänä olevassa asiassa (KKO 2001:55 ja KKO 2006:27). Toisaalta Korkein oikeus on kuitenkin katsonut, että hovioikeuden oikeudenkäyntiasiamiehelle tuomitsemaa järjestysrangaistusta koskevaan asiaan sai hakea muutosta valituslupaa pyytämättä (KKO 2003:69).

5. Pakkokeinolain 1 luvun 18 b §:n nojalla tehtävä päätös yhteydenpidon rajoittamisesta koskee tutkintavankeudessa olevaa henkilöä. Yhteydenpidon rajoittamista koskeva asia käsitellään vangitsemisesta päättävässä tuomioistuimessa ja yhteydenpitoa koskeva rajoitus ja sen perusteet on otettava uudelleen käsiteltäväksi vangitsemisasian uudelleen käsittelyn yhteydessä. Hakemus yhteydenpidon rajoittamisesta voi tosin tulla tuomioistuimen käsiteltäväksi myös vangitsemisasiasta erillisenä asiana, mutta kysymyksessä olevilla asioilla on edellä mainituin tavoin liityntä toisiinsa. Näin ollen on johdonmukaista, että muutoksenhakuun yhteydenpidon rajoittamista koskevassa asiassa sovelletaan vangitsemisasiaa koskevaa pakkokeinolain 1 luvun 27 §:ää.

6. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden ensimmäisenä oikeusasteena tekemään yhteydenpidon rajoittamista koskevaan päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla, mutta rajoituksen kohteeksi joutunut saa kannella päätöksestä. Hovioikeuden antama valitusosoitus on siten virheellinen.

7. Korkein oikeus ottaa asian A:n lausumassaan esittämällä tavalla käsiteltäväkseen kanteluna.

8. Hovioikeuden määrättyä yhteydenpitorajoituksen poistettavaksi asiassa tulee vielä ratkaistavaksi kysymys siitä, onko A:lla enää oikeudellista tarvetta saada ratkaisua siitä, onko rajoituspäätökselle ollut laillinen peruste.

9. Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1998:90 katsonut, että käräjäoikeuden vangitsemispäätöksestä tehtyyn kanteluun annettua hovioikeuden päätöstä koskevan valituksen johdosta voitiin antaa lausunto vangittuna pitämisen perusteista, vaikka valittaja ei enää ollut vangittuna sen päätöksen nojalla, jota hänen valituksensa oli koskenut. Toisaalta Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 1996:122 päätynyt siihen, että oikeudenkäynnin aikana määrättyä takavarikkoa koskevasta valituksesta ei voitu antaa lausuntoa enää sen jälkeen, kun takavarikosta oli päätetty rikostuomiossa.

10. Tutkintavangille määrättävä yhteydenpitorajoitus voi sisältää rajoituksia hänen tapaamisiinsa ja muihin yhteyksiinsä vankilan ulkopuolelle tai yhteydenpitoon muihin vankeihin. Se merkitsee siten lisärajoitetta tutkintavangin henkilökohtaiseen vapauteen. Yhteydenpitorajoitus on kuitenkin yleensä voimassa vain lyhyehkön ajan eikä se muutoinkaan tarkoita niin vakavaa puuttumista henkilökohtaiseen vapauteen, että rajoituksen kohteeksi joutuneella voisi olla oikeudellista tarvetta saada rajoituspäätöksen perusteet tutkittavaksi enää yhteydenpitorajoituksen päättymisen jälkeen. Myös A:n Korkeimmalle oikeudelle antamasta lausumasta ilmenee, että hänellä ei ole enää tarvetta saada ratkaisua rajoituspäätöksen lainmukaisuudesta.

Päätöslauselma

Lausunnon antaminen A:n yhteydenpidon rajoittamista koskevasta muutoksenhakemuksesta raukeaa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Soile Poutiainen ja Jorma Rudanko. Esittelijä Anu Juho.