20.9.2010

Turun käräjäoikeuden tuomio 23.9.2008

Virallisen syyttäjän syytteestä kihlakunnanoikeus totesi, että perillisittä kuollut A oli vuonna 1999 tehdyllä testamentilla testamentannut omaisuutensa X:lle ja tämän vaimolle. X:n vaimo oli kuollut vuonna 2002. Testamentintekijä A oli kuollut vuonna 2005. A:lle vuonna 2000 edunvalvojaksi määrätty yleinen edunvalvoja oli ilmoittanut A:n jälkeen toimitetussa perunkirjoituksessa 2.2.2006 A:n kuolinpesän varat ja velat. Perukirjaan oikeudenomistajiksi oli merkitty valtio ja X yleistestamentin saajana.

Ulosottomies ulosmittasi 18.5.2006 X:n kuolinpesäosuuden A:n kuolinpesästä. Ulosmittauksesta annettiin tieto X:lle sekä edellä mainitulle edunvalvojalle antamalla tälle tiedoksi maksukielto.

X siirsi 14.8.2006 A:n eräässä pankissa olevalta tililtä 3 485,52 euroa omalle tililleen (syytekohta 1). Lisäksi X siirsi 14.8. ja 1.9.2006 välisenä aikana A:n eräässä osuuspankissa olevalta tililtä 14 000 euroa omalle tililleen, minkä summan osuuspankki oli myöhemmin siirtänyt takaisin A:n tilille (syytekohta 2). Käräjäoikeus totesi, että X oli tehnyt rahansiirrot hankkiakseen itselleen oikeudetonta taloudellista hyötyä esittämällä testamentin ja perukirjan pankin ja osuuspankin henkilökunnalle ja erehdyttänyt henkilökuntaa siirtämään rahavarat tililleen, vaikka hänen testamenttisaantoon perustuva osuutensa A:n kuolinpesästä oli ulosmitattu. Menettelyllään X oli aiheuttanut vahinkoa ulosottovelkojilleen.

Käräjäoikeus lausui, että tässä tapauksessa erehdytetty oli ollut pankki ja vahingonkärsijä ulosottovelkoja. Petoksen tunnusmerkistö täyttyi, vaikka vahingonkärsijä oli ollut muu taho kuin erehdytetty.

Petoksen tunnusmerkistöön kuului myös vahingon aiheuttaminen. Lain esitöiden (HE 66/1988 vp) mukaan vahinko voi ilmetä joko varallisuuden suoranaisena vähentymisenä tai taloudellisen edun saamatta jäämisenä. Jo rahan tai tavaran tappion syntymisen välitön vaarakin saattoi merkitä sellaista taloudellisen aseman todellista heikentymistä, että sitä voitiin pitää tunnusmerkistössä tarkoitettuna taloudellisena vahinkona, vaikka lopullista tappiota ei syntyisikään. Tässä tapauksessa osuuspankki oli siirtänyt 14 000 euroa X:n tilille. Osuuspankki oli kuitenkin peruuttanut suorituksen ja siirtänyt rahat takaisin kuolinpesän tilille. Käräjäoikeus katsoi, että tällaisessa tilanteessa oli ollut kysymys esitöiden tarkoittamasta tappion syntymisen välittömästä vaarasta.

Siihen X:n väitteeseen, ettei pesäosuutta olisi saanut testamentissa olleen omaisuutta koskeneen ulosmittauskiellon vuoksi ulosmitata, käräjäoikeus totesi, ettei testamentissa oleva määräys testamenttisaannon ulosmittauksesta ollut tehokas testamentinsaajan ulosmittausvelkojia kohtaan.

X:n rikosoikeudellisen vastuun kannalta ei ollut merkitystä sillä, oliko jakomenettelyssä noudatettu perintökaaren määräyksiä. Lisäksi X oli ollut yleistestamentinsaajana A:n kuolinpesän ainoa osakas. Siten kuolinpesän jakomenettely ei ollut ollut tarpeenkaan.

Tekohetkellä voimassa olleen ja siten sovellettavaksi tulevan ulosottolain 4 luvun 18 §:n mukaan, kun ulosmitattavana oli muu kuin luvun 16 §:n mukaiseen asiakirjaan perustuva saatava, ulosottomiehen oli annettava sille, jonka oli suoritettava saatava, kirjallinen maksukielto, jossa kiellettiin maksamasta saatavaa muulle kuin maksukiellossa mainitulle ulosottomiehelle tai sille, jolle velallisen oikeus ulosoton johdosta ehkä siirtyi.

Maksukielto oli annettu A:n edunvalvojalle. Holhoustoimesta annetun lain 17 §:n mukaan edunvalvojan tehtävä lakkasi, kun päämies kuoli. Käräjäoikeus katsoi, että vaikka edunvalvojan tehtävä lakkasi päämiehen kuollessa, tämä ei merkinnyt sitä, etteikö edunvalvojalla olisi oikeus ja suoranainen velvollisuuskin hallinnoida ja huolehtia omaisuudesta myös päämiehen kuoleman jälkeen osallistumalla kuolinpesään kuuluvan omaisuuden välttämättömiin selvittelytoimiin.

X:llä oli lakimieskoulutus. Hän oli hoitanut paljon asianajotehtäviä ja hän oli myös pitkään ollut ulosoton kohteena. Näin ollen hän oli ollut erityisen tietoinen ulosottomenettelystä ja siihen liittyvistä velvoitteista.

Käräjäoikeus tuomitsi X:n rikoslain 36 luvun 1 ja 2 §:n nojalla syytekohdassa 1 petoksesta ja syytekohdassa 2 törkeästä petoksesta yhteiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja maksamaan sen ohessa sakkoa.

Oikeudenkäynnissä asianomistajina olleet Verohallinto ja Nordea Pankki Suomi Oyj (jäljempänä Nordea) olivat X:n ulosottovelkojia. Niillä oli ollut rikoksen tekoaikana ja myös käräjäoikeuden tuomiota annettaessa saatavaa X:ltä vähintään 3 485,52 euroa. X:n petoksella saamat 3 485,52 euroa oli jaettava vaatimuksen esittäneiden velkojien kesken niiden rikoksen tekoajankohtana ulosotossa olleiden saatavien määrien suhteessa. Tällä perusteella käräjäoikeus velvoitti X:n maksamaan Verohallinnolle 1 889,52 euroa ja Nordealle 1 596 euroa korkoineen. Lisäksi käräjäoikeus velvoitti X:n suorittamaan Verohallinnolle ja Nordealle korvausta oikeudenkäyntikuluista.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Timo Lehtonen ja lautamiehet.

Turun hovioikeuden tuomio 17.7.2009

Hovioikeus, jonne X valitti, hyväksyi käräjäoikeuden tuomion perustelut 14.8.2006 tehdyn petoksen osalta. Hovioikeus totesi 14.8. ja 1.9.2006 välisenä aikana tehdyn teon osalta, ettei sitä voinut kokonaisuutena arvostelleen pitää vähäisenä, kun otettiin huomioon tavoiteltu huomattava hyöty, teon suunnitelmallisuus sekä erityisen suuri vahingon vaara. Siten X oli tällä menettelyllään syyllistynyt törkeään petokseen.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomion lopputulosta. Hovioikeus velvoitti X:n korvaamaan Nordean oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Elise Suvanto, Matti Jalava ja Mika Herhi.

Perustelut

1. X on valituksessaan katsonut, ettei petoksen tunnusmerkistö ollut toteutunut. Kysymys oli ollut X:n laillisella ja lainvoimaisella testamentilla saamista rahoista, joita testamenttimääräyksen mukaan ei saanut ulosmitata. X oli saanut tiedon ulosmittauksesta, mutta ei maksukieltoa, eikä rahaa ollut otettu ulosottoviranomaisen haltuun. X ei ollut erehdyttänyt pankkeja, vaan oli rahat saadakseen esittänyt pankeille lailliset ja oikeat asiakirjat. X:n velvollisuutena ei ollut ollut ilmoittaa mahdollisesta ulosmittauksesta ja toisaalta pankeilla oli ollut maksuvelvollisuus, koska ulosmittauksesta ei ollut annettu niille tietoa. Pankeille ei ollut aiheutunut taloudellista vahinkoa eikä niillä toisaalta ollut ollut mahdollisuutta määrätä mahdollisen vahingonkärsijän eduista. Kysymys on myös siitä, oliko syytettä voitu edes käsitellä, koska A:n testamentin laillisuuden ja siten sen, oliko asiassa vahingonkärsijää, voi ratkaista vain pesänselvittäjä. Sellaista ei pesään ollut määrätty.

2. Rikoslain 36 luvun 1 §:n 1 momentissa säädetään, että joka hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä taikka toista vahingoittaakseen, erehdyttämällä tai erehdystä hyväksi käyttämällä saa toisen tekemään tai jättämään tekemättä jotakin ja siten aiheuttaa taloudellista vahinkoa erehtyneelle tai sille, jonka eduista tällä on ollut mahdollisuus määrätä, on tuomittava petoksesta. Kuten oikeuskäytännöstä ilmenee, erehdyttäminen tai erehdyksen hyväksi käyttäminen voi ilmetä myös asiantilan edellyttämän tiedon salaamisena (KKO 2003:74, KKO 1987:56 ja KKO 1983 II 135).

3. Asiassa sovellettavan ulosottolain 4 luvun 30 §:n 1 momentin (551/1995) mukaan velallinen ei saa määrätä ulosmitatusta omaisuudesta.

4. Korkein oikeus toteaa, että ulosottomies on 18.5.2006 ulosmitannut X:n testamenttisaantoon perustuvan osuuden A:n kuolinpesästä. Ulosmittaus on annettu tiedoksi paitsi X:lle, myös A:n edunvalvojana ja pesän ilmoittajana toimineelle henkilölle, jonka tehtävä oli kuitenkin jo päättynyt. Pankeille ei ole ulosottomiehen toimesta tietoa annettu.

5. X:llä ei ole ollut kohdassa 3 selostetun säännöksen mukaan oikeutta määrätä ulosmitatusta omaisuudesta. Koska ulosmitattuna on ollut osuus kuolinpesästä, mikä tässä tapauksessa on tarkoittanut koko kuolinpesää, on määräysvallan puuttuminen koskenut kaikkea kuolinpesään kuuluvaa omaisuutta ja siten myös pankkitalletuksia. Pankkien kannalta ulosmittaus on merkinnyt sitä, että ne ovat saaneet luovuttaa talletetut varat vain ulosottomiehelle. Vaatiessaan talletettujen varojen siirtämistä omalle tililleen testamentin perusteella X on salannut, ettei hänellä ulosmittauksen johdosta ole ollut oikeutta määrätä talletetuista varoista. Hän on tällöin erehdyttänyt pankkien toimihenkilöitä. Se, että pankeille ei ollut annettu maksukieltoa tai että ulosottomies ei ollut vielä ottanut talletettuja varoja haltuunsa, ei poista X:n syyllisyyttä. Mainitut seikat ovat päinvastoin aikaansaaneet hänen tietensä tilaisuuden, jossa erehdyttäminen on ollut mahdollista.

6. Asiassa on tämän jälkeen arvioitava, onko X:n menettelystä aiheutunut petoksen tunnusmerkistössä edellytettyä taloudellista vahinkoa.

7. Niiden saatavien määrä, joiden suorittamiseksi puheena oleva kuolinpesäosuuden ulosmittaus on toimitettu, on ollut noin 162 000 euroa. Kuolinpesään kuuluvan omaisuuden arvo on puolestaan ollut kaikkiaan noin 25 000 euroa. Kuolinpesässä ei siten ole ollut varoja, jotka X:n menettelystä huolimatta olisivat kattaneet ulosottovelkojien saatavat. Näin ollen talletusvarojen siirtämisestä X:n pankkitilille ja siten hänen määräysvaltaansa on aiheutunut asianomistajina oleville ulosottovelkojille taloudellista vahinkoa. Sillä seikalla, että osuuspankista siirretyt varat on pankin toimesta välittömästi palautettu kuolinpesän tilille, ei ole merkitystä tässä arvioinnissa.

8. Kuten alemmat oikeudet ovat todenneet, ulosmittauspäätöksen noudattamisvelvollisuuden kannalta ei ole merkitystä testamenttiin sisältyvällä ulosmittauskieltomääräyksellä eikä sillä X:n väitteellä, että kuolinpesään olisi tullut tai tulisi määrätä ensin pesänselvittäjä ja -jakaja. Mainituilla seikoilla ei ole myöskään X:n tahallisuutta poistavaa vaikutusta.

9. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tavoin, että X on syyllistynyt sekä syytekohdassa 1 että syytekohdassa 2 petokseen. Syytekohdassa 2 kysymys on edelleen siitä, onko petosta pidettävä törkeänä. Rikoslain 36 luvun 2 §:n 1 kohdan mukaan rikoksentekijä on tuomittava törkeästä petoksesta, jos petoksessa tavoitellaan huomattavaa hyötyä ja petos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä. Tässä tapauksessa X on tavoitellut talletusvarojen siirtämisillä huomattavaa hyötyä. Menettely osoittaa suunnitelmallista pyrkimystä saada kuolinpesään kuuluvat rahavarat ulosottovelkojien ulottumattomiin. Tämän vuoksi tekoa on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

10. X:lle tuomittu rangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa rikosten vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, tekojen vaikuttimiin sekä rikoksista ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Asiassa ei ole perusteita lieventää rangaistusta.

11. Verohallinnolle ja Nordealle on aiheutunut vahinkoa, koska X:n syytekohdassa 1 tarkoitetusta pankista erehdyttämällä saamat varat eivät ole olleet käytettävissä niiden ulosotossa olevien saatavien suorittamiseksi. X on rikoksensa perusteella velvollinen korvaamaan näin aiheuttamansa vahingon.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta. Tuomiota täytäntöönpantaessa on kuitenkin otettava huomioon, ettei X:n suoritettavaksi Verohallinnolle ja Nordealle tule oikeudenkäyntikulujen korvauksia ja viivästyskorkoja lukuun ottamatta enempää kuin mikä on ollut 14.8.2006 niiden ulosotossa olevien saatavien määrä.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pauliine Koskelo sekä oikeusneuvokset Kari Kitunen, Gustav Bygglin, Liisa Mansikkamäki ja Timo Esko. Esittelijä Matti Sepponen.