20.9.2010

Pääasian tausta

Asunto Oy A oli 23.4.1998 vuokrannut omistamastaan kiinteistöstä määräalan B Oy:lle 30 vuodeksi. Vuokraoikeuden vakuudeksi oli vahvistettu kiinnitys 24.4.1998.

Vuokraoikeus ja vuokramiehelle kuuluva rakennus oli myyty julkisella pakkohuutokaupalla 9.11.2006. Johtava kihlakunnanvouti oli antanut ostajille C:lle ja D:lle kauppakirjan todistukseksi vuokraoikeuden ja rakennuksen omistusoikeuden siirrosta. Vuokraoikeutta ja rakennusta koskevat panttikirjat ja haltijavelkakirjat oli luovutettu C:lle ja D:lle. Vuokraoikeus oli merkitty 7.12.2006 kiinnitysrekisterissä siirretyksi C:lle ja D:lle.

Asunto Oy A:n hakemus Raaseporin käräjäoikeudessa

Asunto Oy A vaati, että sen omistamaan kiinteistöön vahvistettu erityisen oikeuden kirjaus poistetaan ja että vuokraoikeuteen ja rakennukseen kohdistuvat panttikirjat kuoletetaan. Asunto Oy A:n mukaan vuokraoikeus oli sen ja B Oy:n välisin sopimuksin lakannut jo 9.1.2006, joten sitä ei ollut voitu siirtää kenellekään. Tieto vuokrasopimuksen lakkaamisesta oli tullut tosiasiallisesti huutokaupan pitäjän tietoon ennen pakkohuutokauppaa. Edelleen pakkohuutokauppa oli mitätön, koska Asunto Oy A:lle ei ollut toimitettu huutokauppaa koskevaa valitusosoitusta. Lisäksi kohde oli myyty C:lle perustettavan yhtiön lukuun, mutta kauppakirja oli annettu C:lle ja D:lle. C ei myöskään ollut suorittanut heti huutokaupan yhteydessä huutokaupan ehtojen mukaista kuudennesta kauppahinnasta.

C:n ja D:n vastaus

C ja D vaativat hakemuksen hylkäämistä ja Asunto Oy A:n velvoittamista korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa käräjäoikeudessa korkoineen. Yhtiön ja alkuperäisen vuokralaisen väliset muutokset vuokrasopimukseen olivat merkityksettömiä, sillä niitä ei ollut rekisteröity eikä muutokseen ollut saatu velkojien suostumusta. Panttikirjojen kuoletus ei voinut tulla kysymykseen, sillä ne olivat vakuutena pankissa.

Käräjäoikeuden päätös 4.6.2007

Käräjäoikeus kuultuaan johtavaa kihlakunnanvoutia hylkäsi hakemuksen. Käräjäoikeus lausui, ettei vuokrasopimuksen lakkaaminen Asunto Oy A:n ja B Oy:n välisin sopimuksin vaikuttanut pantinhaltijoiden asemaan ja heidän saamisoikeuksiinsa. Pantinhaltijoiden oikeuksien toteuttamiseksi oli maakaaren säännösten mukaisesti järjestetty pakkohuutokauppa ja erityinen oikeus sekä rakennus oli siirretty uudelle oikeudenhaltijalle kuuluvaksi. Vuokrasopimus oli uusiin oikeudenhaltijoihin nähden voimassa alkuperäisen sopimuksen ehtojen mukaisesti eikä vuokrasopimuksen lakkaaminen yhtiöiden välillä vaikuttanut uuden oikeudenhaltijan asemaan. Pakkohuutokaupan mitättömyyttä koskeviin väitteisiin käräjäoikeus ei ottanut kantaa muutoin kuin lausumalla, että pakkohuutokauppa oli lainvoimainen ja sen perusteella oli annettu kauppakirja C:lle ja D:lle ja merkitty heidät lainhuuto- ja kiinnitysrekisteriin oikeudenhaltijoiksi.

Oikeudenkäyntikulujen osalta käräjäoikeus totesi, että kirjaamisasioissa oli maakaaren 6 luvun 14 §:n 1 momentin mukaan soveltuvin osin noudatettava mitä oikeudenkäymiskaaressa säädettiin riita-asian käsittelystä käräjäoikeudessa. Kirjaamisasiat olivat luonteeltaan osin indispositiivisia. Kirjaamisvaikutuksia voi saada aikaan vain kirjaamisviranomaisen päätöksellä. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n mukaan asiassa, jossa sovinto ei ollut sallittu, asianosaiset vastasivat itse oikeudenkäyntikuluistaan, jollei ollut erityistä syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan osaksi tai kokonaan vastapuolen oikeudenkäyntikuluja. C ja D eivät olleet esittäneet sellaista erityistä syytä, jonka perusteella Asunto Oy A voitaisiin määrätä korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa.

Käräjäoikeus hylkäsi C:n ja D:n oikeudenkäyntikulujen korvaamista koskevan vaatimuksen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Pertti Mäkilaurila.

Turun hovioikeuden tuomio 28.11.2008

Asunto Oy A valitti hovioikeuteen ja uudisti hakemuksensa.

C ja D vastasivat valitukseen ja vaativat Asunto Oy A:n velvoittamista korvaamaan heidän oikeudenkäyntikulunsa 488 eurolla hovioikeudessa, koska valitus oli selvästi perusteeton.

Hovioikeus antoi C:n ja D:n vastauksen tiedoksi Asunto Oy A:lle. Saatekirjeeseen oli merkitty, että "hovioikeus pyytää tarvittaessa valittajalta lausuman vastauksesta".

Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden ratkaisun.

Oikeudenkäyntikuluja hovioikeudessa koskevan C:n ja D:n vaatimuksen osalta hovioikeus lausui, että Asunto Oy A hävisi valituksensa kaikilta osin ja oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n 1 momentin mukaiset edellytykset hyväksyä C:n ja D:n vaatimus täyttyivät. Yhtiön valitus oli ollut ilmeisen perusteeton ja näin ollen oli saman luvun 2 §:ssä tarkoitettu erityinen syy velvoittaa Asunto Oy A korvaamaan C:n ja D:n hovioikeuskulut kokonaan. Sen vuoksi hovioikeus velvoitti yhtiön korvaamaan C:n ja D:n yhteiset oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa 488 eurolla korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Heikki Särkilä, Maile Åkerberg ja Pentti Mäkinen. Esittelijä Paula Virrankoski.

Perustelut

1. Käräjäoikeuden hylättyä Asunto Oy A:n hakemuksen erityisen oikeuden poistamisesta, jollaisessa asiassa sovinto ei ollut sallittu, yhtiö on valittanut hovioikeuteen. Asunto Oy A:n vastapuolet C ja D ovat vastanneet valitukseen ja vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista hovioikeudessa katsoen, että valitus on ollut oikeudellisesti täysin perusteeton.

2. Hovioikeus on lähettänyt C:n ja D:n vastauksen tiedoksi Asunto Oy A:lle kirjeellä, jossa on todettu, että "hovioikeus pyytää tarvittaessa valittajalta lausuman vastauksesta". Hovioikeus ei ole pyytänyt lausumaa eikä Asunto Oy A ole sitä myöskään omatoimisesti antanut.

3. Hovioikeus on hylännyt valituksen ja velvoittanut Asunto Oy A:n korvaamaan C:n ja D:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa. Hovioikeuden mukaan Asunto Oy A:n valitus on ollut ilmeisen perusteeton, joten on ollut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:ssä tarkoitettu erityinen syy velvoittaa Asunto Oy A korvaamaan sanotut kulut kokonaan.

4. Korkein oikeus toteaa, että riita-asian asianmukainen käsittely tuomioistuimessa edellyttää, että tuomioistuimen ratkaisua ei saa perustaa seikkaan, josta asianosaisella ei ole ollut tilaisuutta tulla kuulluksi. Asianosaisella tulee olla muun muassa oikeus saada lausua käsityksensä vastapuolen vaatimuksista ja niiden perusteista. Kuulemisperiaatteen toteuttamisesta valitusasian käsittelyssä hovioikeudessa säädetään oikeudenkäymiskaaren 26 luvussa, jonka 6 §:n mukaan hovioikeuden on annettava valitukseen annettu kirjallinen vastaus tiedoksi valittajalle. Luvun 7 §:n mukaan hovioikeuden on valmistelussa asian laadun mukaan muun ohella selvitettävä, mitä vaatimuksia hovioikeudessa esitetään ja mistä asianosaiset ovat erimielisiä. Edelleen luvun 8 §:n mukaan hovioikeus voi kehottaa asianosaista antamaan määräajassa lausuman.

5. Tässä tapauksessa C ja D ovat vaatineet oikeudenkäyntikulujensa korvaamista hovioikeudessa asiassa, jossa sovinto ei ollut sallittu ja jossa oikeudenkäyntikulujen korvaaminen siten tulee kysymykseen vain, jos siihen on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:ssä tarkoitettu erityinen syy. He ovat hovioikeuteen antamassaan vastauksessa vedonneet ilmoittamillaan perusteilla tällaiseen erityiseen syyhyn. Korkein oikeus katsoo, että hovioikeuden ei olisi tullut perustaa ratkaisuaan hovioikeuskuluista vastauksessa esitettyihin seikkoihin varaamatta Asunto Oy A:lle mahdollisuutta tulla vaatimuksen johdosta kuulluksi, vaan jatkaa asian valmistelua ja kehottaa Asunto Oy A:ta vielä lausumaan kuluvaatimuksesta ja sen perusteista. Koska hovioikeus on antanut vastauksen ainoastaan tiedoksi, mikä menettely ei ole korvannut kuulemista, se on menetellyt virheellisesti.

6. Korkein oikeus on varannut Asunto Oy A:lle tilaisuuden lausua C:n ja D:n oikeudenkäyntikuluja hovioikeudessa koskevasta vaatimuksesta ja viivytyksen välttämiseksi ottanut asian välittömästi ratkaistavakseen.

7. Asunto Oy A:n kanteessa on ollut kysymys erityisen oikeuden poistamisesta eli, niin kuin edellä on todettu, asiasta, jossa sovinto ei ole sallittu. Oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:n mukaan tällaisessa asiassa asianosaiset vastaavat itse oikeudenkäyntikuluistaan, jollei ole erityistä syytä velvoittaa asianosaista korvaamaan osaksi tai kokonaan vastapuolensa oikeudenkäyntikulut. Sitä, onko olemassa erityistä syytä kulujen korvaamiselle, on muutosta haettaessa arvioitava sen nojalla, millaiset perusteet asianosaisella on ollut muutoksenhakuun ja miten asia on noihin perusteisiin nähden ratkaistu (KKO 2005:41, kohta 5).

8. Käräjäoikeus on ratkaisunsa asianmukaisesti perustellen todennut Asunto Oy A:n siellä vaatimukselleen esittämät perusteet pääosin asiaan vaikuttamattomiksi. Asunto Oy A on valituksessaan hovioikeudelle uudelleen esittänyt olennaisesti samat perusteet lähinnä täydentäen sellaisia seikkoja koskevaa kuvausta, joilla ei ole merkitystä käräjäoikeudelle esitetyn hakemuksen ratkaisemisessa. Hovioikeus ei ole miltään osin muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua, joten Asunto Oy A on hävinnyt muutoksenhaun kokonaan. Korkein oikeus katsoo, että muutoksen hakeminen on ollut mainituista syistä sillä tavoin aiheetonta, että on ollut oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 2 §:ssä tarkoitettu erityinen syy velvoittaa Asunto Oy A korvaamaan C:n ja D:n oikeudenkäyntikulut hovioikeudessa.

9. Asunto Oy A häviää oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuutta koskevan valituksensa Korkeimmassa oikeudessa, minkä vuoksi se on oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 16 §:n ja 1 §:n nojalla velvollinen korvaamaan C:n ja D:n vaatimat kohtuullisena pidettävät vastauskulut korkoineen.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asunto Oy A velvoitetaan suorittamaan C:lle ja D:lle yhteiseksi korvaukseksi vastauskuluista Korkeimmassa oikeudessa 488 euroa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Kitunen, Juha Häyhä, Ilkka Rautio, Jorma Rudanko ja Pekka Koponen. Esittelijä Reima Jussila.