18.1.2010

Asian tausta

Hammas- ja terveydenhoitoalan laitteita valmistavassa Planmeca Oy:ssä oli noudatettu Metalliteollisuuden Keskusliitto ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n välistä työehtosopimusta, jossa oli sovittu täysiaikaisessa työaikamuodossa työskentelevien eli 8-tuntista työpäivää ja 40-tuntista työviikkoa tekevien työntekijöiden osalta työajan tasaamisesta siten, että työaika lyheni 12,5 työpäivää vuodessa. Tästä johtuvien palkkaetujen menetysten korvaamisesta oli puolestaan sovittu siten, että kyseisiltä tasaamisvapailta (niin sanotut pekkasvapaat) ei maksettu erikseen palkkaa, vaan työntekijälle maksettiin jokaiselta tehdyltä työtunnilta 5,8 prosentin erillinen työajan tasaamislisä, joka oli korotettu 1.1.2002 alkaen 6,3 prosentiksi.

Planmeca Oy:ssä oli vuonna 1996 käyty yhtiön edustajan ja pääluottamusmiehen välisiä neuvotteluja yhtiön suunnitelmasta siirtyä 40-tuntisesta työviikosta 37,5-tuntiseen työviikkoon. Suunnitelman toteuttaminen merkitsi työntekijöiden kannalta työehtosopimukseen sisältyvien pekkasvapaiden ja työajan tasaamislisän menettämistä. Tällaisesta neuvottelusta 17.10.1996 laaditun pöytäkirjan mukaan osapuolet olivat sopineet siitä, että niiden työntekijöiden, jotka siirtyivät 37,5 tunnin työviikkoon, aikatuntipalkkaa korotettiin 9,8 prosentilla. Tämän perusteella yhtiö oli vuoteen 2004 saakka maksanut yhtiön palveluksessa 17.10.1996 olleille työntekijöille kyseisen korotuserän erillisenä palkanlisänä, mutta sen jälkeen sanottu erä oli palkanmaksussa sisällytetty näiden työntekijöiden aikapalkkaan (peruspalkka).

Työntekijöiden ja Planmeca Oy:n välille oli mainitun palkanmaksutavan muutoksen johdosta syntynyt erimielisyys siitä, tarkoittiko 17.10.1996 päivätystä neuvottelupöytäkirjasta ilmennyt osapuolten sopiminen sitä, että työnantaja maksoi työntekijöille 9,8 prosentin suuruista erillistä palkanlisää, kuten työntekijät olivat asian ymmärtäneet, vai oliko tuolloin sovittu, niin kuin yhtiö esitti, vain kertaluontoisesta aikapalkan korotuksesta. Yhtiö ja työntekijät olivat kuitenkin yksimielisiä siitä, että aikapalkkaan sisällytettynä korotuserä menettäisi ajan myötä merkityksensä palkanlisänä, kun taas palkkaan kuuluvana erillisenä lisänä se säilyttäisi arvonsa.

Kanne I Helsingin käräjäoikeudessa

Metallityöväen Liitto ry vaati Planmeca Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa vahvistettavaksi, että yhtiö oli velvollinen suorittamaan edellä mainitun 9,8 prosentin suuruisen, työntekijän henkilökohtaisesta aikapalkasta (peruspalkasta) lasketun korotuserän erillisenä palkanlisänä.

Käräjäoikeuden tuomio 22.3.2007 kanteen I osalta

Käräjäoikeus katsoi, että 17.10.1996 päivätystä neuvottelupöytäkirjasta ilmenevä palkanlisästä sopiminen sanamuodoltaan tarkoitti yhtiön käsityksen mukaista aikapalkan kertaluontoista korotusta. Pöytäkirjaan kirjatut tahdonilmaisut eivät kuitenkaan olleet tulleet työntekijöiden ja työnantajan välisessä suhteessa sitoviksi, koska työsuhteen ehdoista voitiin määrätä vain työsopimuksella tai työehtosopimuksella, joista nyt ei ollut ollut kyse. Käräjäoikeus totesi, että Planmeca Oy:ssä oli kuitenkin pitkään noudatettu käytäntöä, jossa työntekijöille oli maksettu 9,8 prosentin suuruinen korotuserä erillisenä palkanlisänä. Siitä syystä työntekijät olivat voineet perustellusti olettaa heillä olleen oikeus erilliseen aikapalkasta laskettavaan palkanlisään. Yhtiön mukaan sanottu käytäntö oli perustunut erehdykseen yhtiön puolelta. Käräjäoikeus katsoi yhtiön olleen vastuussa siitä, että palkanmaksussa noudatettu käytäntö ei ollut vastannut käytyjen neuvottelun perusteella 17.10.1996 laaditun pöytäkirjan sanamuotoa.

Näillä perusteilla käräjäoikeus vahvisti, että Planmeca Oy oli velvollinen maksamaan niille palveluksessaan 17.10.1996 olleille työntekijöille, jotka olivat siirtäneet saatavansa Metallityöväen Liitto ry:lle, erillistä palkanlisää, jonka määrä oli 9,8 prosenttia työntekijän kulloisestakin aikapalkasta. Yhtiö tyytyi käräjäoikeuden tuomioon tältä osin.

Kanne II ja yhtiön sen johdosta antama vastaus käräjäoikeudessa

Metallityöväen Liitto ry vaati kysymyksessä olevassa kanteessaan vahvistettavaksi, että Planmeca Oy oli velvollinen maksamaan Metallityöväen Liitto ry:lle vahingonkorvaukseksi määrän, joka vastasi haastehakemuksen liitteessä lueteltujen Planmeca Oy:n palvelukseen 17.10.1996 jälkeen tulleiden työntekijöiden kulloisestakin aikapalkasta (peruspalkasta) laskettavaa 9,8 prosentin erillistä lisää tehdyltä työtunnilta kunkin työntekijän työsuhteen alkamisesta lukien tuomion antopäivään saakka. Vaihtoehtoisen kannevaatimuksen mukaan, mikäli käräjäoikeus katsoisi, ettei yhtiö ollut rikkonut työntekijöiden tasapuolista kohtelua vastaan, mutta yhtiön olisi kuitenkin pitänyt tarjota työntekijöilleen täysiaikaista 40-tuntista työviikkoa, tulisi vahingonkorvaukseksi vahvistaa määrä, joka vastasi 5,8 prosentin ja 1.1.2002 alkaen 6,3 prosentin suuruista palkanlisää aikapalkasta laskettuna.

Metallityöväen Liitto ry lausui kanteensa perusteina, että Planmeca Oy:n palvelukseen 17.10.1996 jälkeen palkatuille työntekijöille ei ollut maksettu sellaista 9,8 prosentin suuruista erillistä palkanlisää, minkä maksamisesta yhtiö työnantajana oli 17.10.1996 sopinut palveluksessaan tuolloin olleiden työntekijöiden kanssa kompensaatioksi niistä alan työehtosopimuksen työajantasausjärjestelmän mukaisista eduista, jotka sanotut työntekijät olivat menettäneet sen vuoksi, että työaikaa oli lyhennetty 40 tunnista 37,5 tuntiin viikossa. Kyseisen ajankohdan jälkeen yhtiön palvelukseen otetut työntekijät olivat joutuneet eriarvoiseen asemaan, koska he olivat saaneet näihin vanhoihin työntekijöihin verrattuna samasta työstä samoin edellytyksin tehtynä 9,8 prosenttia huonompaa palkkaa. Näin ollen yhtiö oli rikkonut työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimusta ja syyllistynyt syrjintään 17.10.1996 lukien niitä työntekijöitään kohtaan, joille kyseistä palkanlisää ei ollut suoritettu.

Lisäksi Metallityöväen Liitto ry esitti, että kaikki Planmeca Oy:n työntekijät työskentelivät osa-aikaisissa työsuhteissa. Yhtiön olisi siten lisätyövoimaa palkatessaan tullut työsopimuslain 2 luvun 5 §:n mukaisesti tarjota lisätyötä osa-aikaisille työntekijöilleen, jolloin nämä olisivat päässeet työehtosopimukseen sisältyneen työajan tasaamisjärjestelmän piiriin.

Vastustaessaan kannetta Planmeca Oy lausui muun ohella, että 17.10.1996 sovittu palkan korotuserä oli tullut sopimuksen piiriin kuuluneille työntekijöille korvaukseksi sovituista muutoksista työsuhteen ehtoihin ja näin ollen sovitulle palkanlisälle oli ollut olemassa asianmukainen peruste. Vuoden 1996 jälkeen työsuhteeseen tulleita työntekijöitä ei ollut kohdeltu epätasapuolisesti tai syrjivästi, koska he olivat neuvotelleet työsopimuksensa mukaisen palkan 37,5 tunnin työajan pohjalta. Tähän nähden he olivat myös tienneet, etteivät he olleet oikeutettuja työehtosopimuksen mukaiseen työajan tasaamislisään. Kaikille työntekijöille ei voitu maksaa kaikissa tilanteissa samaa palkkaa. Osa uusista työntekijöistä olikin voinut hinnoitella itsensä ja työpanoksensa kalliimmin, esimerkiksi monipuolisen ammattitaidon perusteella. Uusien työntekijöidenkin kanssa oli voitu sopia taulukkopalkkojen ja henkilökohtaisen osuuden päälle maksettavasta palkan lisäosasta.

Käräjäoikeuden tuomio 22.3.2007 kanteen II osalta

Käräjäoikeus totesi, että Planmeca Oy:n työntekijät olivat osa-aikaisissa työsuhteissa, koska heidän työaikansa oli lyhyempi kuin alan työehtosopimuksen mukaisissa täysiaikaisissa työsuhteissa. Työsuhteita koskevasta sopimusvapaudesta seurasi, että yhtiöllä työnantajana oli ollut valta ratkaista, halusiko se tehdä työsopimuksia ja millaisilla ehdoilla se sopimuksia solmi. Yhtiöllä ei ollut ollut velvollisuutta tarjota 17.10.1996 jälkeen sen palvelukseen tulleille työntekijöille täysiaikaisia työsuhteita eikä maksaa heille samansuuruista palkkaa kuin yhtiön palvelukseen sitä ennen tulleille työntekijöille eikä muutoinkaan maksaa heille enemmän palkkaa kuin heidän kanssaan oli sovittu.

Käräjäoikeus piti kuitenkin asiassa esitetyn perusteella todennäköisenä, että yhtiö työnantajana oli asettanut palvelukseensa 17.10.1996 jälkeen ottamansa työntekijät muita työntekijöitä epäedullisempaan asemaan siten kuin työsopimuslain 2 luvun 2 §:ssä tarkoitettiin. Palkanlisän myöntämistä 17.10.1996 palveluksessa olleille työntekijöille voitiin pitää hyvityksenä työntekijöiden suostumuksesta siirtyä 37,5 tuntiseen työviikkoon ja siirtymisestä aiheutuvista palkka-etujen menettämisestä. Vastaavaa hyvitystarvetta ei ollut ollut yhtiön palvelukseen sen jälkeen tulleilla työntekijöillä. Myös kanteessa tarkoitettuja alan työehtosopimuksen mukaan täysiaikaisissa työsuhteissa maksettavia palkanlisiä voitiin pitää hyvityksenä sellaisesta palkka-etujen menettämisestä, mikä ei koskenut yhtiön palvelukseen 17.10.1996 jälkeen otettuja työntekijöitä. Näiden työntekijöiden ja yhtiön vanhojen työntekijöiden asemat poikkesivat siinä määrin toisistaan, että ensin mainittujen kohtelemista toisin kuin viimeksi mainittuja voitiin pitää asiallisin syin hyväksyttävänä. Yhtiön menettely ei siten ollut ollut työsopimuslaissa säädetyn syrjintäkiellon vastaista. Koska yhtiöllä ei ollut ollut tuotannossaan muita kuin osa-aikaisia työsuhteita, se ei ollut ollut myöskään velvollinen tarjoamaan työntekijöille täysiaikaisia työsuhteita.

Käräjäoikeus katsoi, ettei yhtiö ollut menetellyt sille työnantajana kuuluneiden velvoitteiden vastaisesti, ja hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Jussi Nilsson ja Matti Palojärvi sekä käräjäviskaali Juha Fredriksson.

Helsingin hovioikeuden tuomio 22.9.2008

Metallityöväen Liitto ry:n saatettua asian hovioikeuden tutkittavaksi hovioikeus totesi asiassa olevan riidatonta, että Planmeca Oy:ssä 37,5 tuntia viikossa työskentelevät työntekijät olivat osa-aikaisia työntekijöitä. Yhtiön palvelukseen 17.10.1996 jälkeen tulleet työntekijät olivat erilaisessa asemassa kuin sen palveluksessa jo tuolloin olleet työntekijät. Viimeksi mainitut työntekijät olivat saaneet erillisen palkanlisän hyvitykseksi siitä, että heidän siirtymisestään osa-aikaiseen työhön oli seurannut heidän jäämisensä työajan tasausjärjestelmän ulkopuolelle. Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin perustein, että erilaiseen kohteluun oli ollut työsopimuslaissa tarkoitettu hyväksyttävä syy. Yhtiön ei siten ollut näytetty työnantajana rikkoneen työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 2 tai 3 momenttia.

Hovioikeus totesi, että yhtiö oli liikkeenjohtovaltansa puitteissa organisoinut tuotantonsa siten, että pääosa tuotannosta tapahtui 37,5 tunnin päivätyönä ja vähäiseltä osin kaksivuorotyönä kello 6.15 ja 22.15 välisenä aikana viitenä päivänä viikossa. Hovioikeus katsoi, ettei yhtiö ollut ollut työntarjoamisvelvoitteensa toteuttamiseksi velvollinen tehtaan tai sen osastojen käyttöaikojen muuttamiseen. Yhtiö ei siten ollut rikkonut myöskään työsopimuslain 2 luvun 5 §:n 1 momenttia.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Mats Wiklund, Risto Jalanko ja Åsa Nordlund. Esittelijä Johanna Jylhä.

Perustelut

Asian tausta

1. Planmeca Oy:ssä on vuonna 1996 siirrytty Metalliteollisuuden Keskusliitto ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n välisen alan työehtosopimuksen mukaisesta 40 tunnin viikkotyöajasta saman työehtosopimuksen mukaiseen 37,5 tunnin viikkotyöaikaan. Tähän liittyen on yhtiön palveluksessa 17.10.1996 olleille, lyhyempään työaikaan siirtyneille työntekijöille (vanhat työntekijät) suoritettu hyvitykseksi työehtosopimuksen työajan tasaamisjärjestelmään kuuluneiden etujen menetyksestä 9,8 prosentin suuruinen aikapalkasta laskettava erillinen palkanlisä. Tällaista palkanlisää ei ole suoritettu yhtiön palvelukseen sanotun ajankohdan jälkeen tulleille työntekijöille (uudet työntekijät). Asiassa on riidatonta, että yhtiössä noudatettava 37,5 tunnin viikkotyöaika on asiassa sovellettavissa työehtosopimuksessa ja työsopimuslaissa (55/2001) sekä aikaisemmassa työsopimuslaissa (320/1970) tarkoitettua osa-aikatyötä.

Mistä asiassa on kysymys

2. Asiassa on kysymys siitä, onko Planmeca Oy ollut velvollinen tarjoamaan edellä kerrotun työaikajärjestelyn jälkeen osa-aikaisille työntekijöilleen lisätyötä ja onko yhtiö kohdellut 17.10.1996 jälkeen palvelukseensa ottamiaan osa-aikaisia työtekijöitä epätasapuolisesti.

Työnantajan velvollisuus lisätyön tarjoamiseen

3. Työsopimuslain 2 luvun 5 §:n mukaan jos työnantaja tarvitsee lisää työntekijöitä hänen osa-aikatyötä tekeville työntekijöilleen sopiviin tehtäviin, työnantajan on tarjottava näitä töitä ensisijaisesti osa-aikatyöntekijöilleen. Vastaava sääntely on ollut myös aikaisemmassa työsopimuslaissa (320/1970), jonka 42 b §:n (723/1988) mukaan osa-aikatyötä tekevällä on ollut säännöksestä lähemmin ilmenevien edellytysten vallitessa oikeus mahdolliseen lisätyöhön.

4. Planmeca Oy on vuodesta 1996 lähtien järjestänyt tuotantotoimintansa siten, että työtä tehdään pääasiassa 7,5 tuntia päivässä ja 37,5 tuntia viikossa sekä vähäiseltä osin kaksivuorotyönä kello 6.15 ja 22.15 välisenä aikana viitenä päivänä viikossa. Työntekijät ovat osa-aikatyöntekijöitä, kuten edellä on todettu. Kun yhtiön tuotantotoiminta pääosin edellyttää yhtäaikaista työskentelyä, ovat työntekijät myös käytännössä samanaikaisesti työssä. Lisäksi yhtiö ja Metallityöväen Liitto ry ovat olleet yksimielisiä siitä, että työehtosopimuksen työajan tasaamisjärjestelmästä johtuen todellinen työaika 37,5 viikkotyötunnin työsuhteissa muodostuu vuositasolla arvioituna käytännössä lähes saman pituiseksi kuin 40-tuntisessa työviikossa, joten yhtiö ei olisi saanut hyväkseen juurikaan lisää työpanosta, vaikka se olisi tarjonnut työntekijöilleen 40 tunnin viikkotyöaikaa.

5. Näistä syistä Planmeca Oy:llä 17.10.1996 jälkeen tarjottavana ollut lisätyö ei ole soveltunut sen palveluksessa jo oleville työntekijöille. Sen vuoksi yhtiöllä ei ole ollut edellä kohdassa 3 mainittujen säännösten perusteella velvollisuutta tarjota lisätyötä työntekijöilleen näiden työsuhteiden osa-aikaisuudesta huolimatta.

Syrjinnän kielto ja työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimus

6. Työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan määräaikaisissa ja osa-aikaisissa työsuhteissa ei saa pelkästään työsopimuksen kestoajan tai työajan pituuden vuoksi soveltaa epäedullisempia työehtoja kuin muissa työsuhteissa, ellei se ole perusteltua asiallisista syistä. Lisäksi pykälän 3 momentin mukaan työantajan on muutoinkin kohdeltava työntekijöitä tasapuolisesti, ellei siitä poikkeaminen ole työntekijän tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua. Myös vanhan työsopimuslain 17 §:n 3 momentin (611/1986) mukaan työnantajan on kohdeltava työntekijöitään tasapuolisesti. Säännöksen on katsottu oikeuskäytännössä sisältävän varsinaisen syrjintäkiellon ohella työntekijöiden tasapuolisen kohtelun vaatimuksen (KKO 2004:103 kohta 1).

7. Edellä mainittujen säännösten soveltamistilanteissa on lähtökohtana se, että työntekijän, joka katsoo työnantajan menettelyn olevan ristiriidassa syrjimättömän ja tasapuolisen kohtelun periaatteiden kanssa, tulee esittää todennäköisiä perusteita tai syitä väitteelleen. Työnantajan on tämän jälkeen osoitettava, että hänellä on ollut hyväksyttävä syy menettelylleen.

Olettama tasapuolisen kohtelun loukkauksesta

8. Työntekijöiden syrjimätön ja tasapuolinen kohtelu palkkauksen osalta merkitsee sitä, että samasta tai samanarvoisesta työstä on maksettava sama palkka ja että palkanlaskennan ja sen määräytymisperusteiden tulisi sanotunlaisessa työssä olla yhteneväiset (KKO 2004:103 kohta 2). Arvioinnissa tulee siten kokonaispalkan ohella ottaa huomioon myös palkan eri erät. Tasapuolisen kohtelun vaatimus ei estä kannustavien palkkausjärjestelmien käyttämistä, jos näiden mukaiseen palkkauksen määräytymiseen eivät vaikuta syrjivät tai muutoin epäasialliset syyt (HE 157/2000 vp s. 69).

9. Asiassa on selvitetty, että Planmeca Oy on vuonna 1996 järjestänyt toimintansa pääosin työehtosopimuksen mukaisen 37,5 viikkotyötunnin pohjalta. Metalliteollisuuden Keskusliitto ry:n ja Metallityöväen Liitto ry:n välisen alan työehtosopimuksen määräyksistä johtuu, että tällaisessa työaikamuodossa työskentelevät, osa-aikaisiksi katsottavat työntekijät eivät saa 40 viikkotyötunnin työsuhteisiin kuuluvia työajan tasaamisvapaita (niin sanotut pekkasvapaat) eivätkä aikapalkasta laskettua prosenttiperusteista työajan tasaamislisää. Planmeca Oy ei ole maksanut kyseisiä etuuksia lyhyempään työaikaan siirtyneille vanhoille työntekijöilleen eikä myöskään uusille työntekijöilleen.

10. Planmeca Oy on kuitenkin korvannut vanhoille työntekijöilleen toteutetun työaikamuutoksen palkkaukselliset vaikutukset maksamalla heille erillistä 9,8 prosentin suuruista palkanlisää. Sen sijaan yhtiöön 17.10.1996 jälkeen palkatut uudet työntekijät eivät ole saaneet kyseistä korotuserää, vaikka heidän palkkaetunsa ovat muutoin määräytyneet samojen perusteiden mukaan kuin vanhojen työntekijöiden.

11. Alan työehtosopimuksen mukaan Planmeca Oy:ssä käytössä oleva aikapalkka (peruspalkka) muodostuu tehtävän vaativuuteen perustuvasta tehtäväkohtaisesta palkanosasta ja työntekijän henkilökohtaiseen panokseen ja pätevyyteen perustuvasta henkilökohtaisesta palkanosasta. Palkkaukseen voi kuulua myös erilaisia lisäeriä, jotka peruspalkan ylittävinä kuuluvat palkan niin sanottuun aikapalkkaosuuteen. Tähän osuuteen on myös kuulunut Planmeca Oy:n palveluksessaan 17.10.1996 olleille työntekijöille suorittama 9,8 prosentin suuruinen palkanlisä. Asianosaiset ovat olleet yksimielisiä siitä, että tällä tavoin suoritettuna kyseinen korotuserä säilytti pysyvästi merkityksensä erillisenä palkanlisänä.

12. Edellä esitetyn perusteella Korkein oikeus katsoo Metallityöväen Liitto ry:n saattaneen asiassa todennäköiseksi, että Planmeca Oy on kohdellut palkan määräytymisperusteiden osalta palvelukseensa 17.10.1996 jälkeen tulleita osa-aikaisia työntekijöitä epätasapuolisesti verrattuna yhtiön palveluksessa sanottuna ajankohtana olleisiin, samaa työtä samassa työaikamuodossa tehneisiin työntekijöihin. Siten Planmeca Oy:n on osoitettava, että sen menettely on ollut työntekijöiden työhön ja asemaan nähden perusteltua.

Oikeuttamisperusteesta

13. Planmeca Oy on vedonnut menettelynsä perusteena työnantajan ja työntekijän keskinäiseen sopimusvapauteen. Korkein oikeus toteaa, että lähtökohtaisesti palkkausperusteet kuuluvat työnantajan ja työntekijän kesken sovittaviksi. Ottaen kuitenkin huomioon, että työsopimuslain syrjintäkieltoa ja tasapuolisen kohtelun vaatimusta koskevat säännökset ovat pakottavia, työnantaja ja työntekijä eivät voi pätevästi sopia sellaisista työsopimuksen ehdoista, jotka merkitsevät tasapuolisuusvelvoitteen rikkomista (KKO 2004:103 kohta 1).

14. Planmeca Oy on vedonnut myös näkökohtiin, jotka liittyvät vanhojen työntekijöiden aseman turvaamiseen työaikauudistuksen yhteydessä. Korkein oikeus toteaa, että oikeuskäytännössä muutostilanteista seuranneita palkkaeroja on pidetty perusteltuina, jos erojen tasoittaminen on voitu arvioida mahdolliseksi hyväksyttävissä olevan siirtymäajan kuluessa (KKO 2004:103 kohta 6 ja KKO 1992:18). Siinä tapauksessa, että vanhojen työntekijöiden palkkaedut kuitenkin jäävät pysyvästi paremmiksi kuin uusien työntekijöiden, on työnantajan esitettävä hyväksyttäviä syitä sille, ettei uusille työntekijöille ole tavalla taikka toisella voitu muutoin hyvittää palvelussuhteen ehtoihin jääneitä eroja.

15. Planmeca Oy:ssä toteutetulla työaikauudistuksella on aikaansaatu tilanne, jossa vanhojen työntekijöiden palkkaus on muodostunut pysyvästi paremmaksi kuin uusien työntekijöiden. Yhtiö ei ole edes väittänyt, että se pyrkisi vähitellen tasoittamaan palkkaeron. Yhtiö on pitänyt tilannetta hyväksyttävänä, koska vanhat työntekijät olivat uudistuksen yhteydessä vaatineet hyvityksen menettämistään työehtosopimuksen mukaisista eduista ja koska uudet työntekijät puolestaan olivat suostuneet työsopimuksiin heidän kanssaan sovituilla ehdoilla. Korkein oikeus katsoo, etteivät nämä seikat kuitenkaan yksinään voi olla perusteena työntekijöiden erilaiselle kohtelulle palkkaetujen suhteen. Kysymys ei myöskään ole liikkeen luovutustilanteeseen rinnastettavasta tapauksesta, jolloin syntyneisiin palkkaeroihin olisi olemassa laista johtuva syy (KKO 2004:103 kohta 5).

16. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, ettei Planmeca Oy ole osoittanut työntekijöiden palkanmääräytymisperusteiden erolle näiden tehtävistä tai asemasta johtuvaa perustetta. Yhtiö on siten menetellyt vastoin edellä kohdassa 6 mainituista säännöksistä ilmenevää tasapuolisen kohtelun vaatimusta.

17. Koska Planmeca Oy on rikkonut tasapuolisuusvelvoitettaan sopiessaan uusien työntekijöitten kanssa palkkaetuuksista vanhojen työntekijöiden palkkausperusteista poikkeavalla tavalla, yhtiö on työsopimuslain 12 luvun 1 §:n ja aikaisemman työsopimuslain (320/1970) 51 §:n 1 momentin (414/1974) nojalla velvollinen korvaamaan työntekijöilleen siten aiheuttamansa vahingon. Metallityöväen Liitto ry:n oikeus vahingonkorvaukseen perustuu kanteessa esitetyin tavoin siirrettyyn oikeuteen.

Vahvistamisvaatimuksesta muilta osin

18. Metallityöväen Liitto ry on vaatinut vahvistettaviksi myös perusteet, joiden pohjalta vahingonkorvauksen suuruus ja korvaukselle suoritettava korko tulisivat määräytymään. Planmeca Oy on asian käsittelyn kaikissa vaiheissa vastustanut korvausvaatimusta myös määrän osalta yksilöimättä kuitenkaan lausumiaan tältä osin. Alemmilla tuomioistuimilla ei ole kanteen hylätessään ollut tarvetta ottaa kantaa korvauksen määräytymistä koskeviin kysymyksiin. Kanteessa ei ole esitetty seikkoja, joiden perusteella Metallityöväen Liitto ry katsoo korvauksen määräytyvän jokaisen kanteessa tarkoitetun yksittäisen työntekijän kohdalla, eikä myöskään siihen perustuvaa suoritukseen velvoittamisvaatimusta. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo, ettei ole tarkoituksenmukaista antaa tässä vaiheessa vahvistuslausumaa pelkästään kanteessa tarkoitetusta korvauksen laskentavasta eikä korosta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan. Korkein oikeus vahvistaa, että Planmeca Oy on velvollinen korvaamaan Metallityöväen Liitto ry:lle sen vahingon, joka oikeutensa sille siirtäneille Planmeca Oy:n palvelukseen 17.10.1996 jälkeen tulleille työntekijöille on aiheutunut sen johdosta, ettei heille ole suoritettu vahvistamisvaatimuksessa tarkoitettua erillistä 9,8 prosentin suuruista palkanlisää. Kanne hylätään tässä vaiheessa siltä osin kuin siinä on vaadittu vahvistuslausuman antamista enemmälti. Tämä ratkaisu ei estä korvauskanteen ajamista edelleen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas (eri mieltä), Kari Kitunen, Ilkka Rautio, Soile Poutiainen ja Jorma Rudanko. Esittelijä Kirsti Uusitalo.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Tulokas: Osapuolten hyväksyttyä tulkinnan, jonka mukaan Planmeca Oy:n soveltamassa työaikajärjestelyssä on kysymys työsopimuslain 2 luvun 5 §:ssä tarkoitetusta osa-aikatyöstä, tulee ratkaistavaksi kysymys työntarjoamisvelvollisuudesta mainitun säännöksen nojalla. Hyväksyn tältä osin Korkeimman oikeuden enemmistön lopputuloksen.

Siltä osin kuin kanne on perustettu työsopimuslain 2 luvun 2 §:n säännöksiin työntekijöiden syrjimättömästä ja tasapuolisesta kohtelusta, totean erimielisyyden koskevan työajan lyhentämisestä aiheutuvan ansionmenetyksen johdosta maksettavaa hyvitystä. Sitä on sovittu maksettavaksi niille työntekijöille, jotka siirtyivät 40 tuntisesta työviikosta 37,5 tunnin viikkoon. Uuden työaikajärjestelyn aikana palkatuille työntekijöille kyseistä erää ei ole maksettu.

Vanhojen työntekijöiden tehokkaan edunvalvonnan seurauksena mainitusta hyvityksestä on muodostunut pysyväisluontoinen palkan lisä. Se ei kuitenkaan merkitse sitä, että tuon erän alkuperäinen tarkoitus tulisi jättää huomioon ottamatta syrjimätöntä ja tasapuolista kohtelua koskevassa tarkastelussa. Palkka maksetaan tehdystä työstä. Tältä osin kanteessa tarkoitettuja työntekijöitä ei ole väitettykään asetetun eri asemaan. Hyvitykseen he eivät ole oikeutettuja, koska mitään työajan muutosta ei heidän osaltaan ole tapahtunut eikä siten ole mitään ansionmenetystä tai muutakaan hyvitettävää.

Näillä ja hovioikeuden tuomiossa mainituilla perusteilla päädyn hylkäämään kanteen.