16.6.2010

Syyte ja asianomistajan vaatimukset Helsingin käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle ja B:lle rikoslain 24 luvun 8 §:n nojalla rangaistusta 19.2.2007 - 15.2.2008 tehdystä yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Syyttäjän mukaan A ja B olivat oikeudettomasti toimittamalla lukuisten ihmisten saataville, A kirjoittamalla "Pääministerin morsian" -nimisen ja 19.2.2007 julkaistun kirjan pääasiallisen sisällön ja B osallistumalla sanotun kirjan kirjoittamiseen sekä päättämällä X Oy -nimisen kustannusyhtiön edustajana kirjan painattamisesta, julkaisemisesta ja levitykseen saattamisesta, esittäneet pääministeri C:n yksityiselämästä tiedon ja vihjauksen siten, että teko on ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa ja kärsimystä loukatulle sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa.

Kirjassa, jota oli sen julkaisemisen jälkeen levitetty tuhansia kappaleita, oli useissa kohdin esitetty tietoja ja vihjauksia C:n perhe-elämästä ja vapaa-ajan käyttäytymisestä, yksityisestä ja luottamuksellisesta viestinnästä sekä sukupuolielämästä ja muista intiimeistä tapahtumista, paikoin hyvinkin yksityiskohtaisesti.

Kirja oli ollut levityksessä 15.2.2008 asti.

Syyttäjä vaati lisäksi, että A ja X Oy, jonka hyväksi rikos oli tehty, velvoitetaan valtiolle menettämään rikoksella saamansa taloudellinen hyöty, A vähintään 7 000 euroa ja X Oy vähintään 50 000 euroa (10 euroa x 5 000 myytyä kirjan kappaletta).

Toissijaisesti X Oy:hyn kohdistetun vaatimuksen osalta syyttäjä vaati, että B velvoitetaan menettämään valtiolle rikoksella saamansa taloudellinen hyöty 6 000 euroa.

C yhtyi syyttäjän rangaistusvaatimukseen B:n osalta ja vaati, että B vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n nojalla velvoitetaan korvaamaan C:lle henkisestä kärsimyksestä 1 000 euroa korkoineen. C ei kohdistanut rangaistus- tai korvausvaatimuksia A:han.

Vastaukset

A, B ja X Oy kiistivät syyttäjän esittämät vaatimukset. B vaati, että asianomistajan yksityisoikeudelliset vaatimukset hylätään perusteettomina. Rikoksella saadun hyödyn menettämistä koskeva vaatimus kiistettiin myös määrältään.

Käräjäoikeuden tuomio 5.3.2008

Kirjassa olevat tiedot ja yksityiselämä

Käräjäoikeus lausui, että perustuslain 10 §:n nojalla jokaisen yksityiselämä, kunnia ja kotirauha on turvattu. Kirjeen, puhelun ja muun luottamuksellisen viestin salaisuus on loukkaamaton. Yksityiselämän suoja turvataan myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa.

"Pääministerin morsian" -kirjassa kuvattiin C:n perhe-elämää, vapaa-ajan käyttäytymistä, sukupuolielämää ja intiimejä tapahtumia sekä yksityistä ja luottamuksellista viestintää. Kuvaus oli osaksi hyvinkin yksityiskohtaista, mutta pääsääntöisesti hienovaraista ja ymmärtäväistä. Käräjäoikeuden mukaan näin laaja yksityiselämän eri osa-alueita koskevien tietojen ja vihjausten levittäminen oli varmaankin ollut omiaan aiheuttamaan C:lle mielipahaa. C oli kuitenkin omatoimisesti avannut yksityiselämäänsä samoista sen ydinalueeseen kuuluvista perheen ja elämäntapojen piirteistä julkisuuteen jo aiemmin sekä ennen kaikkea itse kertonut suhteen syntymisestä oman käsityksensä.

Väitetty asianomistajan hyväksyminen kirjan julkaisemiseen

Oli riidatonta, että C:n yksityiselämää koskevien tietojen julkaisemiseen ei ollut pyydetty C:n lupaa.

Ennen kirjan julkaisemista C:ltä oli tiedusteltu lupaa kirjan kannessa olevan A:ta ja C:tä esittävän valokuvan käyttöön. Vastauksenaan C oli ilmoittanut, että koska kysymys oli A:n omistamasta valokuvasta, hänellä ei ollut mitään syytä kieltää sen käyttöä kirjassa. Tästä ei käräjäoikeuden mukaan voitu tehdä sellaista johtopäätöstä, että C olisi hyväksynyt kirjan sisällön julkaisemisen. C:llä ei ollut ollut laillisia keinoja ennakolta estää tietojen julkaisemista.

C:n oma toiminta

C oli useissa lehtihaastatteluissa, blogissaan ja hänestä kirjoitetussa 50-vuotisjuhlateoksessa kertonut yksityiselämäänsä liittyvistä asioista. C:tä ja hänen läheisiään oli kuvattu myös kotioloissa.

Yleisesti oli kuitenkin tiedossa, että C suhtautui yksityiselämäänsä koskevien tietojen ilmaisemiseen pidättyväisesti. Tämä oli käynyt ilmi myös C:tä oikeudessa kuultaessa. C oli itse alkuperäiseltä ammatiltaan lehtitoimittaja, ja häntä voitiin oikeudessa esitettyjen kirja- ja lehtilainausten perusteella pitää omaa julkisuuskuvaansa ja sen tuoreutta voimakkaasti valvovana poliitikkona.

C oli julkisesti kertonut monista yksityiselämäänsä liittyvistä seikoista. Hän oli itse avannut kotinsa ennen A:n tapaamista ja esitellyt julkisuudelle myös vaimonsa ja lapsensa. Näin oli tapahtunut sekä lukuisissa lehtijutuissa että hänen vuonna 2005 ilmestyneessä 50-vuotisjuhlateoksessaan. C oli tuonut uuden naissuhteensa myös itse julkisuuteen. Käräjäoikeuden mukaan C oli lähtiessään uuden ihmissuhteen solmimiseen nettiseurustelupalstan kautta myös omalla toiminnallaan luonut mahdolliseksi sen, että korkean toimeenpanovallan edustajan kaikkea yksityisyyttä ja kaikkea julkisuutta ei voinut enää itse kontrolloida.

"Pääministerin morsian" -kirjassa käsiteltiin sellaisiakin C:n yksityiselämän osa-alueita, joista hän ei ollut lainkaan kertonut julkisuudessa. Toisaalta hän oli itse kertonut julkisuuteen erilaisen kertomuksen suhteen synty- ja tapaamispaikasta. Käräjäoikeus katsoi, että C:n itse julkisuudessa yksityiselämästään kertomat seikat olivat avanneet hänen yksityisyyttään tavalla, joka oli pysyväisluonteista. "Pääministerin morsian" -kirjassa esitetyt tiedot ja vihjaukset vain toivat uusia yksityiskohtia esiin ja esittivät kokonaisuuteen täydennystä.

C ei ollut missään yhteydessä kyseenalaistanut tekstin oikeellisuutta.

A:n kertomus hänen omasta elämästään liittyy kertomuksen ajalta C:n elämään

Käräjäoikeus totesi, että rikoslain 24 luvun 8 §:n säännös ei rajaa mitään tiedon levittämiseen käytettyä välinettä rangaistavuuden ulkopuolelle.

Käräjäoikeuden mielestä "Pääministerin morsian" -kirja kaikessa suppeudessaan piti sisällään A:n lähiomaelämäkerrallisen kirjallisen selostuksen tammikuulta lokakuulle 2006, ajanjaksolta, joka oli hänen elämässään ainutkertainen. Sen ohella kirjaan oli liitetty lehtilööppejä ja A:n niistä tekemiä tulkintoja. Ne toimivat kirjassa lähinnä mediadokumentaationa ja sen kommentointina. Kolmanneksi kirjaan oli liitetty kustantaja B:n jälkisanat, joissa pääministerin ja "espoolaisen yksinhuoltajaäidin" suhde kuvattiin laajemmassa yhteiskunnallisessa merkityksessä.

Kun kirjan A:n osuutta voitiin pitää lähiomaelämäkerrallisena kuvauksena, oli arvioitava ennen kaikkea sitä, oliko C:n perhe-elämää, vapaa-ajan käyttäytymistä, yksityistä ja luottamuksellista viestintää sekä sukupuolielämää ja muita intiimejä tapahtumia koskevien tietojen ja vihjausten levittäminen ollut sallittua sillä perusteella, että nuo asiat kuuluivat tuona yhdeksän kuukauden aikana myös A:n yksityiselämän piiriin.

Käräjäoikeus lausui, että ihmiset saivat tietoja toisten ihmisten yksityiselämästä tavanomaisen kanssakäymisen yhteydessä. Tässä tapauksessa A oli saanut tietoja C:n yksityiselämästä seurustelusuhteen aikana. Myös A:n C:ltä saamat viestit olivat liittyneet seurusteluun. Käräjäoikeuden mukaan seurustelusuhde perustui yleensä keskinäiseen luottamukseen. Jos se johti pysyvään suhteeseen, samanlaista toisen yksityisyyteen liittyvää intiimiäkin tietoa voi antaa.

Tässä tapauksessa kanssakäymisen yhteydessä toisen ihmisen yksityiselämästä saatu tieto sellaisenaan oli osa tiedon saajan omaa yksityiselämää. Koska kyseessä oli tavallisen yksinhuoltajaperheenäidin ja maan pääministerin lyhytaikainen suhde, sitä koskeva rikoslain suojaama poliitikon yksityisyyden alue oli kaventunut. Nyt käsiteltävän asian lopputuloksesta huolimatta perustuslain yksityiselämän suojaa turvaava säännös ei yleisesti arvioiden menettänyt merkitystään.

Useimpien syytteessä tarkoitettujen asioiden voitiin katsoa kuuluneen sekä C:n että A:n tuona aikana yhdessä viettämän yksityiselämän piiriin.

Kirja keskittyi A:lle merkitykselliseen vaiheeseen hänen omassa elämässään. Luonnollisesti siihen oli liittynyt myös muita henkilöitä, joita A:lla oli yhtäläinen oikeus kuvata, etenkin sitä vaihetta, joka myllersi hänen elämänsä. Elämäkerrassaan A oli kuvannut asianomistajaa, tämän toimintaa, lapsia ja kotia ymmärtäväisesti - jopa herttaisesti. Kirjassa ei esiintynyt tietoja tai esitetty suhdetta siinä muodossa, että se olisi voinut loukata asianomistajaa, aiheuttaa tälle kärsimystä tai synnyttää häntä kohtaan halveksuntaa. Suureksi osaksi näistä asioista oli jo kirjoitettu esimerkiksi iltapäivälehdissä ja viihdelehtikustantajien viikkolehdissä.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hyväksyi vastaajien esittämät kirjan omaelämäkerralliseen luonteeseen liittyvät kiistämisperusteet.

C:n aseman merkitys

Pääministerinä C:n yksityiselämän suojaa koski rikoslain 24 luvun 8 §:n 2 momentin rajoitussäännös. Asiassa oli näin ollen arvioitava sitä, olivatko C:n yksityiselämää koskevat tiedot ja vihjaukset sellaisia, jotka voivat vaikuttaa hänen toimintansa arviointiin pääministerin tehtävässä ja oliko tietojen ja vihjausten esittäminen ollut tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

Käräjäoikeuden mielestä kirjassa esitetyillä melko tavanomaista elämää koskevilla tiedoilla ja vihjauksilla ei ollut merkitystä C:n valtiollisen ja poliittisen toiminnan arvioinnin kannalta. Toisaalta myöskään kirjan julkaisemisella ja siinä esitetyillä tiedoilla ja vihjauksilla ei ollut heikennetty C:n asemaa hoitaa pääministerin tehtävää tai vaikeutettu hänen mahdollisuuksiaan hoitaa tulevaisuudessa yhteiskunnallisia tehtäviä.

Sen sijaan kirjassa esitetyillä seikoilla oli merkitystä perustuslain 60 §:n mukaiseen kokonaisarviointiin siitä, miten ministerien oli oltava rehellisiksi ja taitaviksi tunnettuja kansalaisia. Käräjäoikeus yhtyi B:n esittämään perusteluun, jonka mukaan kyseinen perustuslain kohta edellytti tarkemmin määrittelemätöntä luotettavuutta ja rehellisyyttä, "kunnollisuutta", jonka arviointi voi edellyttää kannanottamista siihen, kuinka ministerin asemassa toimiva henkilö käyttäytyi yksityiselämässään ja siihen, mitä hän kertoi siitä julkisuudessa. Ministerin "taitavuutta" koskeva vaatimus voi tarkoittaa myös eräänlaista ihmisten silmissä kokonaisvaltaista taitavuutta, ei yksinomaan kykyä hoitaa ministerin tehtävää.

Käräjäoikeuden mielestä esimerkiksi sen tiedon julkaisemisella, että korkea yhteiskunnallinen toimija oli lähestynyt itselleen aiemmin tuntematonta henkilöä vastaamalla hänelle nettiseurustelupalstan välityksellä ja että tämä teko oli johtanut nopeasti intiimisuhteeseen, oli yhteiskunnallista merkitystä. Tämän tiedon julkitulolla oli aina merkitystä myös yleisemmin toimeenpanovallan edustajan julkisen yhteiskunnallisen kontrollin näkökulmasta.

Toiseksi suhteen kuvauksella oli yhteiskunnallista merkitystä kahden erilaisen todellisuuden kohtaamisen näkökulmasta nyky-Suomessa. Kirja kuvasi paitsi kahta hyvin erilaista luonnetta myös kahden hyvin erilaisen maailman kohtaamista. "Keskiluokkaisen oloisessa Suomessa hyvinvoipa puoluejohtaja ja pääministeri elää aivan eri maailmassa kuin jokapäiväisten ruokamenojensa kanssa sinnittelevä yksinhuoltaja" (Pääministerin morsian s. 161).

Näin ollen julkituotujen seikkojen esittäminen oli ollut tarpeen yhteiskunnallisen vallankäytön kontrolloimiseksi. Se tosiasia, että "Pääministerin morsian" -kirjassa oli kyse A:n oikeudesta kirjoittaa elämästään ja ihmissuhteestaan korkeaan yhteiskunnalliseen vallankäyttäjään ei kaventanut, vaan lavensi perusteluja sananvapauden puolesta.

Rikoslain 24 luvun 8 §:n 2 momentin säännös ei sen sijaan missään tapauksessa oikeuttanut C:n lasten yksityiselämän piirin kaventamista. Tältä osin käräjäoikeus piti C:n lasten suhtautumista vanhempiensa avioeroon käsittelevää kirjan kommentointia moraalisesti moitittavana, mutta ei rangaistavana, koska se ei ollut nyt syytteen kohteena.

Kysymys sananvapaudesta

Käräjäoikeus viittasi perustuslain 12 §:ään, jonka mukaan jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyi oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä. Sananvapaus oli turvattu myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklassa.

Sananvapaus perusoikeutena turvasi yhteiskunnallisen keskustelun ja arvostelun vapauden.

Perustuslain 12 §:n ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan mukaan jokaisella oli yhtäläinen sananvapaus. A:lla oli sananvapauden perusteella oikeus kertoa omasta ainutkertaisesta elämästään.

Käräjäoikeus lausui, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli ratkaisuissaan painottanut, että yksityiselämän suojan ja sananvapauden yhteensovittamisessa ratkaisevaa oli kysymyksessä olevien tietojen merkitys yleiseltä kannalta merkityksellisessä keskustelussa. Jos näin oli, ihmisillä oli oikeus saada tietoa esimerkiksi politiikassa toimivien yksityiselämän piiriin kuuluvista seikoista. Poliitikon tuli sietää kielteistäkin julkisuutta enemmän kuin tavallisen kansalaisen. Tiedonsaantioikeus voi koskea muun muassa sellaisia seikkoja, jotka voisivat vaikuttaa ihmisten äänestysratkaisuun (Karhuvaara ja Iltalehti v. Suomi 16.11.2004, kohdat 44 - 45).

Käräjäoikeus oli edellä katsonut, että C:n yksityiselämää koskevien seikkojen esittäminen oli ollut rikoslain 24 luvun 8 §:n 2 momentin nojalla sallittua poliitikon kaventuneen yksityisyydensuojan ja asian yhteiskunnallisen merkityksen takia.

Ennakkopäätöstä ei ollut siitä, miten yksityisen suhteen vähemmän tunnettu osapuoli sai kertoa suhteestaan julkisuudessa hyvin tunnettuun henkilöön. Nyt oli kyse tapauksesta, jossa suhteen osapuolena oleva julkinen henkilö oli perännyt yksityisyydensuojaa sananvapauden ylitse tavalliselta Suomen kansalaiselta ja tämän kirjan kustantajalta.

Lähtökohtaisesti sananvapaus ja yksityiselämän suoja olivat perusoikeuksina samanarvoisia. Intiimiä seurustelua koskevat tiedot olivat yksityiselämän ydinaluetta. Toisessa vaakakupissa oli journalistinen ja/tai kirjallinen sananvapaus, jonka merkitystä Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on painottanut erityisesti poliittisista ja yhteiskunnallisista asioista käytävässä julkisessa keskustelussa.

Käräjäoikeus lausui, että rikoslakia pidettiin yleensä viimeisenä keinona ihmisten käyttäytymisen ohjaamisessa. Rikosoikeudellisen puuttumisen tarvetta arvioitaessa oli kiinnitettävä huomiota myös suhteellisuusperiaatteeseen, mitä näkökohtaa Euroopan ihmisoikeustuomioistuinkin oli korostanut (ks. esim. Karhuvaara ja Iltalehti v. Suomi, kohta 53).

Näissä olosuhteissa käräjäoikeus ei voinut pitää C:n ja A:n yhdeksän kuukauden yhteisen yksityiselämää kuvaavan tiedon julkistamista rangaistavana tekona.

Sananvapaudesta perusoikeutena johtui näin ollen este soveltaa rikoslain 24 luvun 8 §:n rangaistussäännöstä sisältönsä mukaisesti tähän poikkeukselliseen tapaukseen.

A:n tekijäasema

A oli katsonut, ettei hänellä ollut tekijävastuuta julkaistun teoksen sisällöstä.

Asiassa oli selvitetty, että A oli kirjoittanut osan raakatekstistä itse ja valtaosa tekstistä oli syntynyt siten, että A oli kertonut asioista nauhalle, jolta kertomus oli purettu. B oli kysymyksillään ohjaillut A:n kertomusta.

Kyse oli A:n lähiomaelämäkerrallisesta selostuksesta, jonka A oli kirjoittanut yhteistyössä X Oy:n ja kustantajan kanssa sopimuksen tehneen aineistontuottajan kanssa. A oli hyväksynyt toisten henkilöiden osittain muokkaaman tekstin omanaan ennen painatusta. Hänet oli merkitty kustannusalalla tavanomaisella tavalla kirjan kirjoittajaksi.

A oli tiennyt, että hänen kertomaansa tullaan käyttämään kirjassa. Hän ei kuitenkaan ollut ammattikirjoittaja tai toiminut kustannusalalla. Välissä oli sekä A:n että B:n hyväksymä aineistontuottaja, joka kustannustoimittajana muokkasi tekstin. Kirjaa ei olisi epäilemättä syntynyt ilman A:n osuutta. Oman amatööriasemansa ja aineistontuottajan roolin takia A:ta ei voitu pitää rikoksen tekijänä.

Tahallisuus

Sekä B että A olivat kiistäneet rikosoikeudellisen vastuun edellyttämän tahallisuuden. Tahallisuus määriteltiin rikoslain 3 luvun 6 §:ssä. Sen mukaan tekijä oli aiheuttanut tunnusmerkistön mukaisen seurauksen tahallaan, jos hän oli tarkoittanut aiheuttaa seurauksen taikka pitänyt seurauksen aiheutumista varmana tai varsin todennäköisenä. Seuraus oli aiheutettu tahallaan myös, jos tekijä oli pitänyt sitä tarkoittamaansa seuraukseen varmasti liittyvänä.

B ja A olivat tienneet, että A:n ja C:n yhteistä yksityiselämää koskevien tietojen julkaisemiseen ei ollut ollut C:n suostumusta. Kirjan sisällöstä ilmeni, että B ja A olivat olleet tietoisia C:n kielteisestä suhtautumisesta yksityiselämäänsä ja suhdetta koskevien tietojen levittämiseen. Itse asiassa suhteen päättyminen johtui kirjan tietojen mukaan suurelta osin tästä erimielisyydestä.

Kirjaa oli markkinoitu ja myyty tavallisen naisen ja pääministerin suhteella sekä C:n yksityisyydellä. B:n ja A:n oli täytynyt pitää ainakin varsin todennäköisenä, että syytteessä tarkoitettujen tietojen ja vihjausten levittäminen oli omiaan aiheuttamaan C:lle epämieluisaa julkisuutta ja mielipahaa. Julkisuuden, journalismin ja kirjantekemisen asioissa amatöörinä A:n ei voitu katsoa menetelleen tahallisesti.

Kustantaja B oli ammattilainen ja häneltä oli voinut odottaa enemmän asiassa. Ennen kirjan julkaisemista oikeustieteen kandidaatti D:ltä oli tiedusteltu, oliko kirjan julkaisemiselle juridisia esteitä. Siinä kirjan versiossa, johon D oli tutustunut, oli ollut lopullisesta painoksesta pois jätettyjä C:n tekstiviestejä. D oli ilmoittanut 8.2.2007 sähköpostitse B:lle, ettei hänen näkemässään tekstissä ollut ollut julkaisemisen kannalta enempää tekijänoikeudellisia kuin rikosoikeudellisiakaan ongelmia edellyttäen, että esitetyt kertomukset pitivät jotakuinkin paikkansa. B:llä oli oikeudelle todisteena esitetyn lisäaihelistan perusteella ollut myös kirjan julkisen huomion ja jopa sensaation hakuun liittyviä aikomuksia tammikuun lopulla 2007, mutta ne eivät olleet toteutuneet A:n hienovaraisen asenteen takia.

B oli varmistanut kirjan juridisen aseman vähintään sillä tavalla kuin vastaavan julkaisijan pitää tehdä. Hän oli yleisen elämänkokemuksen mukaan ajatellut voivansa luottaa D:n pitkästä työhistoriasta periytyvään asiantuntija-asemaan.

Alan eräät asiantuntijat olivat ennen kirjan julkaisemista esittäneet julkisuudessa perusteltuja, D:n arviosta poikkeavia kannanottoja. D:n B:lle 8.2.2007 esittämä kanta poisti epäilyn B:n ja etenkin A:n tahallisuudesta. D oli todistajana kuultuna esittänyt perusteluja kannalleen. D:n ammattinäkemys oli vastannut hyvin sitä, miten käräjäoikeus oli asiaa arvioinut.

Myös se, että suuri osa C:n tekstiviesteistä oli jätetty julkaisematta, puhui tahallisuutta vastaan. Kirjaan jääneet tekstiviestit olivat hyvin harmittomia ja elämäniloisen hauskoja.

Kun näin oli, kustantajalla oli täysi oikeus harjoittaa elinkeinotoimintaansa ja julkaista A:n omaelämäkerrallinen selostus yhdeksän kuukauden kohtaamisesta C:n kanssa. Kirjan kirjoittamiseen ei liittynyt tahallisuutta, joten ei ollut myöskään rikosta.

Käräjäoikeus hylkäsi kaikki syyttäjän ja asianomistajan vaatimukset.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Merja Lahti (eri mieltä) ja lautamiehet Antti-Jussi Räihä, Risto Kolanen ja Sinikka Moll (eri mieltä).

Eri mieltä olleet käräjätuomari Lahti ja lautamies Moll katsoivat kirjassa oleviin tietoihin ja yksityiselämään liittyen, että "Pääministerin morsian" -kirjassa kuvattiin C:n perhe-elämää, vapaa-ajan käyttäytymistä, sukupuolielämää ja intiimejä tapahtumia sekä yksityistä ja luottamuksellista viestintää. Kuvaus oli osaksi hyvinkin yksityiskohtaista. Näin laaja yksityiselämän eri osa-alueita koskevien tietojen ja vihjausten levittäminen oli ollut omiaan aiheuttamaan C:lle vahinkoa ja kärsimystä, jopa halveksuntaa. C:n oikeudessa kertoman perusteella oli selvitetty, että hänelle oli tällaisia seuraamuksia tosiasiallisesti aiheutunutkin.

C:n itse julkisuudessa yksityiselämästään kertomat seikat eivät tehneet "Pääministerin morsian" -kirjassa esitettyjen tietojen ja vihjausten levittämistä oikeutetuksi.

Rikoslain 24 luvun 8 §:n säännös ei rajannut mitään tiedon levittämiseen käytettyä välinettä rangaistavuuden ulkopuolelle. Tieto oli mahdollista esittää kirjassa, myös omaelämäkerrassa. "Pääministerin morsian" -kirjaa ei kuitenkaan sen suppeudesta johtuen voitu pitää varsinaisena omaelämäkertana.

Vaikka kirjaa ei voitu pitää omaelämäkertana, oli arvioitava sitä, oliko C:n perhe-elämää, vapaa-ajan käyttäytymistä, yksityistä ja luottamuksellista viestintää sekä sukupuolielämää ja muita intiimejä tapahtumia koskevien tietojen ja vihjausten levittäminen ollut sallittua sillä perusteella, että nuo asiat kuuluivat myös A:n yksityiselämän piiriin.

Jos hyväksyttäisiin sellainen kanta, että normaalin kanssakäymisen yhteydessä toisen ihmisen yksityiselämästä saatu tieto sellaisenaan olisi osa tiedon saajan omaa yksityiselämää ja sitä kautta rajoituksetta levitettävissä, perustuslain yksityiselämän suojan turvaava säännös menettäisi suurelta osin merkityksensä.

Osa syytteessä tarkoitetuista asioista kuului selvästi sekä C:n että A:n yksityiselämän piiriin. Tällaisiakin asioita koskevien tietojen ja vihjausten julkaiseminen olisi edellyttänyt C:n lupaa.

Näillä perusteilla vastaajien esittämiä kirjan omaelämäkerralliseen luonteeseen liittyviä kiistämisperusteita ei voitu hyväksyä.

C:n aseman merkityksen osalta eri mieltä olleet jäsenet katsoivat, että pääministerinä C oli asemassa, jossa hänen yksityiselämänsä suojaa koski rikoslain 24 luvun 8 §:n 2 momentin rajoitussäännös. Asiassa oli näin ollen arvioitava sitä, olivatko C:n yksityiselämää koskevat tiedot ja vihjaukset sellaisia, jotka voivat vaikuttaa hänen toimintansa arviointiin pääministerin tehtävässä ja oliko tietojen ja vihjausten esittäminen ollut tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

Kirjassa esitetyillä melko tavanomaista elämää koskevilla tiedoilla ja vihjauksilla ei ollut merkitystä C:n valtiollisen ja poliittisen toiminnan arvioinnin kannalta. Tietojen ja vihjausten esittäminen ei ollut ollut tarpeen yhteiskunnallisen vallankäytön kontrolloimiseksi eikä minkään yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

Rikoslain 24 luvun 8 §:n 2 momentin säännös ei missään tapauksessa ollut oikeuttanut C:n lasten yksityiselämän piirin kaventamista.

Sananvapaus perusoikeutena turvasi yhteiskunnallisen keskustelun ja arvostelun vapauden. Ihmisen yksityiselämän hyödyntäminen vastoin hänen tahtoaan viihteellisen tai sensaatiohakuisen toiminnan piirissä ei kuulunut sananvapauden perusoikeussuojan tarkoitusperiin. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin oli ratkaisuissaan painottanut, että yksityiselämän suojan ja sananvapauden yhteensovittamisessa ratkaisevaa oli kysymyksessä olevien tietojen merkitys yleiseltä kannalta merkityksellisessä keskustelussa.

C:n yksityiselämää koskevien tietojen ja vihjausten esittäminen ei ollut ollut rikoslain 24 luvun 8 §:n 2 momentin nojalla sallittua. Pelkkä yleisön uteliaisuuden tyydyttäminen ei riittänyt oikeuttamaan yksityiselämää koskevien tietojen levittämistä.

Jos tarkoituksena oli ollut herättää keskustelua uuden ihmissuhteen solmimiseen liittyvistä riskeistä, valtionjohdon turvallisuuteen liittyvistä kysymyksistä tai eri yhteiskunnallisessa asemassa olevien henkilöiden elintasoeroista, se olisi ollut mahdollista tehdä yleisluonteisella tasolla siten, ettei C:n yksityiselämän suojaa olisi loukattu.

Sananvapaudesta perusoikeutena ei johtunut estettä soveltaa rikoslain 24 luvun 8 §:n rangaistussäännöstä sisältönsä mukaisesti.

A:n tekijänaseman osalta asiassa oli selvitetty, että A oli kirjoittanut osan raakatekstistä itse ja valtaosa tekstistä oli syntynyt siten, että A oli kertonut asioista nauhalle, jolta kertomus oli purettu. B oli kysymyksillään ohjaillut A:n kertomusta.

A oli tiennyt, että hänen kertomaansa tullaan käyttämään kirjassa. Kirjaa ei olisi syntynyt ilman hänen osuuttaan. Hän oli myös hyväksynyt lopullisen tekstin. Näillä perusteilla myös A oli rikoksen tekijän asemassa.

Tahallisuuden osalta eri mieltä olleet jäsenet katsoivat, että B ja A olivat tienneet, että C:n yksityiselämää koskevien tietojen julkaisemiseen ei ollut ollut C:n suostumusta. Kirjan sisällöstäkin ilmeni, että B ja A olivat olleet tietoisia C:n kielteisestä suhtautumisesta yksityiselämäänsä koskevien tietojen levittämiseen. Kirjaa oli markkinoitu ja myyty C:n yksityisyydellä. B:n ja A:n oli täytynyt pitää ainakin varsin todennäköisenä, että syytteessä tarkoitettujen tietojen ja vihjausten levittäminen oli omiaan aiheuttamaan C:lle vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa. B ja A olivat menetelleet tahallisesti.

Oikeustieteen kandidaatti D:ltä oli tiedusteltu, oliko kirjan julkaisemiselle juridisia esteitä. D oli ilmoittanut 8.2.2007 sähköpostitse B:lle, ettei hänen näkemässään tekstissä ollut julkaisemisen kannalta enempää tekijänoikeudellisia kuin rikosoikeudellisiakaan ongelmia edellyttäen, että esitetyt kertomukset pitivät jotakuinkin paikkansa. D oli todistajana kuultuna esittänyt perusteluja kannalleen. D:n näkemys ei vastannut sitä, miten eri mieltä olleet käräjätuomari ja lautamies asiaa arvioivat. Varsinkin kun otettiin huomioon se, että alan asiantuntijat olivat ennen kirjan julkaisemista esittäneet julkisuudessa perusteltuja, D:n arviosta poikkeavia kannanottoja, D:n B:lle 8.2.2007 esittämä yleisluonteinen näkemys ei poistanut B:n ja A:n tahallisuutta.

Myöskään se, että osa C:n tekstiviesteistä oli jätetty julkaisematta, ei poistanut tahallisuutta.

Eri mieltä olleet käräjäoikeuden jäsenet katsoivat, että B ja A olivat edellä kerrotuilla perusteilla syyllistyneet siihen rikokseen, mistä heille oli vaadittu rangaistusta. Oikeudenmukainen rangaistus sekä B:lle että A:lle oli sakkorangaistus. Koska B oli kustannusalan ammattilainen ja kirjahankkeen alkuunpanija, hänelle tuomittavan sakkorangaistuksen oli oltava tuntuva. Eri mieltä olleet jäsenet olisivat tuominneet B:n 80:een ja A:n 25:een päiväsakkoon.

Rikoksella saavutetun taloudellisen hyödyn osalta eri mieltä olleet jäsenet viittasivat rikoslain 10 luvun 2 §:ään, jonka mukaan rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Menettämiseen tuomitaan rikoksesta hyötynyt tekijä, osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos oli tehty.

X Oy oli esittänyt laskelman, jonka mukaan kirjahanke oli tuottanut tappiota 1 474,76 euroa.

Asiassa oli kuultu todistajana laskelman laatinutta X Oy:n kirjanpitäjää, jonka mukaan kirjaa oli myyty syyskuuhun 2007 mennessä 4 517 kappaletta, joista kustantajan saama keskihinta oli ollut 8,13 euroa. Loppuvuonna 2007 myyntiä ei ollut ollut. Vuoden 2008 kirjanpitoaineistoa ei ollut ollut todistajan käytettävissä. Laskelmassa oli vähennyksenä otettu huomioon tälle laskentakohteelle kohdistetut kulut käsittäen muun muassa B:lle maksetun palkan sekä X Oy:n ja B:n käyttämälle asianajotoimistolle maksetun ennakkomaksun.

Menettämisseuraamusta määrättäessä itse rikolliseen toimintaan liittyviä rikoksen valmistelusta tai täytäntöönpanosta aiheutuneita kustannuksia ei voitu vähentää menetettävästä hyödystä. Kustantajan esittämässä laskelmassa vähennyksenä huomioidut kulut olivat juuri tämänkaltaisia kustannuksia.

Jos kirjaa oli alkuvuonna 2008 ylipäätään myyty, myynti ei ollut voinut olla merkittävää. Hyöty oli määriteltävä kirjanpitäjän kertoman myynnin ja keskihinnan perusteella. Käräjäoikeuden eri mieltä olleet jäsenet tuomitsivat X Oy:n menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 36 723 euroa.

Riidatonta oli, että X Oy oli maksanut A:lle 7 000 euroa, josta A oli verojen jälkeen saanut nettona 4 270 euroa. Koska verot oli tosiasiallisesti maksettu, eri mieltä olleet jäsenet tuomitsivat A:n menettämään valtiolle nettohyötynä 4 270 euroa.

Vahingonkorvauksen osalta eri mieltä olleet jäsenet lausuivat, että C:n yksityiselämää oli loukattu rangaistavaksi säädetyllä teolla. C:llä oli vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n nojalla oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä. Korvauksen määrää ei ollut kiistetty. B oli velvoitettava suorittamaan C:lle korvaukseksi kärsimyksestä 1 000 euroa korkoineen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 10.2.2009

Syyttäjä ja C valittivat hovioikeuteen.

Pääasian osalta hovioikeus lausui seuraavasti:

Syyksilukemisen perusteet

Yksityiselämän suojasta yleisesti

Hovioikeus viittasi rikoslain 24 luvun 8 §:n esitöihin (HE 184/1999 vp ja HE 84/1974 vp), joiden mukaan yksityiselämän alueen ydin sisälsi sen, että yksilöllä tuli olla tietty rauhoitettu ala, johon kuuluvat asiat hänellä oli oikeus pitää omana tietonaan, jos hän halusi. Yksityiselämän suoja tarkoitti myös kieltoa julkaista sinänsä totuudenmukaisia tietoja. Edelleen esitöiden mukaan tietyn seikan tai toiminnan kuuluminen yksityiselämään riippui toisaalta kysymyksessä olevan henkilön yhteiskunnallisesta asemasta ja toisaalta seikan tai toiminnan laadusta. Vaikka taloudellinen ja poliittinen vallankäyttö ja siihen liittyvät seikat eivät olleet yksityiselämää, selvää kuitenkin oli, ettei mahdollisuus taloudelliseen tai poliittiseen vallankäyttöön voinut poistaa yksityiselämän suojaa. Yksityiselämän piirin ulkopuolelle jäivät vain sellaiset seikat, jotka liittyivät asianomaisen yhteiskunnalliseen vallankäyttöön, kun taas yksityiselämää olivat yleensä henkilön perhe-elämä, vapaa-ajan käyttö, terveys ja ihmissuhteet. Lain esitöissä katsottiin edelleen, että politiikassa, elinkeinoelämässä sekä julkisessa virassa tai tehtävässä toimivien yksityiselämän suoja oli muita suppeampi sillä tavoin, että näissä tehtävissä toimivien yksityiselämän suojaa koskevaa tietoa voitiin esittää, jos se liittyi asianomaisen menettelyyn mainitussa toiminnassa ja jos se oli tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

"Pääministerin morsian" -kirjassa olevat tiedot ja vihjaukset C:n yksityiselämästä

Kirjassa oli kuvattu C:n perhe-elämää, vapaa-ajan käyttäytymistä, seurustelua, sukupuolielämää sekä yksityistä ja luottamuksellista viestintää. Syyttäjä ei ollut syytteessään erikseen yksilöinyt rangaistavaksi menettelyksi väitettyjä kohtia kirjassa. Sen sijaan C oli itse siinä merkinnyt yksityiselämäänsä loukkaavaksi tiedon levittämiseksi väittämänsä kohdat. Hän oli katsonut, että kirjassa oli kuvattu loukkaavalla tavalla hänen yksityiselämäänsä kuuluvaa perhe-elämää, kotielämää ja vapaa-ajan viettämistä sivuilla 7, 33, 34, 35, 43, 44, 45, 46, 47, 50, 52, 53, 54, 55, 58, 59, 60, 65, 72, 74 ja 82 sekä yksityistä ja luottamuksellista viestintää sivuilla 23, 24, 26, 28, 30, 31, 36, 37, 52, 54, 55, 57, 60, 61, 70, 71, 76, 77 ja 78 sekä sukupuolielämää ja intiimejä yksityisiä tapahtumia sivuilla 26, 27, 31, 40, 51, 61, 62 ja 73. Hovioikeus ei pitänyt kaikkia edellä mainittuja kuvauksia loukkaavina vaan katsoi, että monet niistä koskivat varsin tavanomaisia ja arkipäiväisiä ihmisten väliseen kanssakäymiseen liittyviä seikkoja. Hovioikeus kuitenkin katsoi, että kirjassa oli esitetty C:n yksityiselämästä tietoja ja vihjauksia, jotka olivat omiaan aiheuttamaan hänelle laissa tarkoitettua vahinkoa ja kärsimystä taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa sukupuolielämään ja siihen liittyvien intiimien tapahtumien osalta sivuilla 27, 31, 40, 51, 60, 61, 62 ja 73. Hovioikeus edelleen katsoi, että tällaisia tietoja ja vihjauksia oli esitetty C:n perhe-elämän, kotiolojen ja lasten osalta sivuilla 43, 44, 53, 55, 59, 72 ja 82. Viimeksi mainituilla sivuilla oli esitetty tietoja ja vihjauksia C:n lasten tunteista ja käyttäytymisestä, joista kirjoittamista ei ollut pidettävä hyväksyttävänä.

Yhteenvetona hovioikeus totesi, että sukupuolielämää, intiimejä tapahtumia sekä C:n lasten tunteita ja käyttäytymistä koskevat kuvaukset kajosivat tarpeettoman laajalti toisen ihmisen elämän sanotuille alueille. Hovioikeus katsoi, että kokonaisuutena arvostellen C:n edellä mainittuja elämän alueita oli kirjassa kuvattu hänen yksityiselämäänsä loukkaavalla tavalla. Sillä seikalla, oliko ja missä määrin C:lle tosiasiassa kirjan julkaisemisen johdosta aiheutunut vahinkoa ja kärsimystä, ei ollut merkitystä rikostunnusmerkistön toteutumisen kannalta, koska teon rangaistavuus ei edellyttänyt vahingon tai kärsimyksen konkreettista aiheuttamista.

C:n oma toiminta ja väitetty suostumus kirjan julkaisemiseen

Asiassa oli riidatonta, että C ei ollut antanut nimenomaista lupaa yksityiselämäänsä koskevien tietojen julkaisemiseen ja että häneltä ei ollut tällaista lupaa pyydettykään. Arvioitavana oli näin ollen vain kysymys siitä, oliko C:n katsottava hiljaisesti hyväksyneen kirjan sisällön julkaisemisen ilmoittamalla, että hänellä ei ollut mitään syytä kieltää A:n omistaman hänestä ja A:sta otetun valokuvan käyttöä kirjassa. Hovioikeus katsoi, että kyseisestä kannanotosta, joka ilmeni C:n erityisavustajan 30.1.2007 päivätystä sähköpostiviestistä, ei voitu tehdä johtopäätöstä, että C olisi antanut suostumuksen yksityiselämäänsä koskevien tietojen julkaisemiseen kirjassa.

Riidatonta oli, että C oli eri lehdille antamissaan lehtihaastatteluissa, päiväkirjamerkinnöissään Suomen Keskustan internetsivustolla olevassa blogissaan sekä hänestä kirjoitetussa 50-vuotisjuhlateoksessa kertonut itse yksityiselämänsä piiriin kuuluvista asioista sekä antanut kuvata itseään ja perheenjäseniään kotioloissa. "Pääministerin morsian" -kirjassa C:n yksityiselämästä esitetyt tiedot ja vihjaukset koskien kuvauksia C:n sukupuolielämästä ja intiimeistä tapahtumista sekä C:n lasten tunteista ja käyttäytymisestä koskivat kuitenkin eri asioita kuin mitä C oli itse oma-aloitteisesti tuonut julkisuuteen. Siitä, että C oli kertonut itse julkisuudessa joistakin yksityiselämänsä osa-alueista, ei seurannut, että hän olisi avannut yksityiselämänsä täysin julkisuudelle ja että hänellä ei olisi enää lainkaan yksityiselämän suojaa, vaikka hänen yksityisyyden suojansa johtavana poliitikkona olikin hänen yhteiskunnallisesta asemastaan johtuen lähtökohtaisesti kapeampi kuin tavallisen kansalaisen. C:n omasta toiminnasta ei siten voitu tehdä johtopäätöstä, että hän olisi luopunut kokonaan yksityiselämäänsä koskevasta suojasta tai hiljaisesti hyväksynyt kirjassa esitettyjen tietojen ja vihjausten esittämisen.

Tiedon levittämisessä käytetyn välineen merkitys

Rikoslain 24 luvun 8 §:ää koskevan hallituksen esityksen (HE 184/1999 vp s. 31) mukaan tiedon esittämisessä käytetty väline itsessään ei ollut säännöksen tulkinnan kannalta olennainen, vaan keskeistä oli se, miten suuren joukon käytetty väline saavutti. Vaikka alkuperäistä rangaistussäännöstä koskevassa hallituksen esityksessä (HE 84/1974 vp s. 4) oli mainittu rangaistavana ensisijaisesti tiedon julkistaminen joukkotiedotusvälineessä, samassa kohdassa oli todettu rangaistussäännöksen koskevan myös julkista levittämistä muulla sen kaltaisella tavalla esimerkkinä monisteiden levittäminen, mikäli se tapahtui niin laajana, että sitä voitiin pitää joukkotiedotuksen veroisena. "Pääministerin morsian" -kirjaa oli painettu ja myyty tuhansia kappaleita, kirjaa oli markkinoitu julkisuudessa ennen sen julkaisemista muun muassa tiedotustilaisuudessa ja se oli herättänyt laajaa yleistä mielenkiintoa myös tiedotusvälineiden piirissä. Kirjan nopea julkaisemistapa ja mainostaminen viittasivat sensaatiolehdistön tapaan suurta yleisöä kiinnostavien henkilöiden yksityiselämää koskevien tietojen uutismaiseen julkaisemiseen.

Omaelämäkerrallisella teoksella käsitetään yleisesti teosta, jossa kerrotaan sen kirjoittajan omasta elämästä ja jonka yhteydessä voidaan samalla sivuta myös toisen ihmisen elämää ja yksittäisiä tapahtumia. Kun "Pääministerin morsian" -kirjassa tarkastelun kohteena olivat pääasiallisesti toisen ihmisen elämään ja käyttäytymiseen liittyvät yksityiskohtaisetkin seikat ja kun kirja kuvasi vain lyhyttä ajanjaksoa, ei enää voitu puhua omaelämäkerrallisesta teoksesta. Sillä seikalla, että kysymyksessä oli kaunokirjallinen ja A:n oman käsityksen mukaan myös omaelämäkerrallinen teos, ei edes ollut merkitystä rikoslain 24 luvun 8 §:n soveltamisen kannalta. Näin ollen hovioikeus katsoi, että kyseistä rangaistussäännöstä voitiin soveltaa käsillä olevassa asiassa.

Kirjassa oli useissa kohdin kerrottu asioista, jotka koskivat sekä A:n että C:n yksityiselämää. Lain esitöissä ja oikeuskirjallisuudessa oli katsottu, että yksityiselämää koskevan tiedon koskiessa useampia henkilöitä tiedon julkaiseminen edellytti kaikkien asianomaisten henkilöiden suostumusta ja että jokainen voi antaa suostumuksen vain omasta puolestaan. Näin ollen vaikka A:lla oli ollut oikeus kertoa omasta yksityiselämästään, C:n yksityiselämää koskevien tietojen julkaiseminen olisi edellyttänyt C:ltä saatua suostumusta, jota ei ollut pyydetty eikä saatu.

Yksityiselämään liittyvien tietojen ja vihjausten esittämisen tarpeellisuus

Rikoslain 24 luvun 8 §:ää koskevien esitöiden (HE 184/1999 vp s. 32) mukaan politiikassa, elinkeinoelämässä sekä julkisessa virassa tai tehtävässä toimivien yksityiselämän suojan piiriin kuuluvaa tietoa voitiin esittää, jos se liittyi asianomaisen menettelyyn mainitussa toiminnassa ja jos esittäminen oli tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi. Korkein oikeus ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin olivat tähän kysymykseen liittyen antaneet useita ratkaisuja, joissa oli käsitelty perusoikeutena turvatun yksityiselämän ja toisaalta perusoikeutena myös turvatun sananvapauden suhdetta. Hovioikeus viittasi erityisesti Korkeimman oikeuden ratkaisussa 2005:82 lausuttuun.

Pääministerinä ja politiikan toimijana C:n yksityiselämän suojaa koski rikoslain 24 luvun 8 §:n 2 momentissa tarkoitettu rajoitus. Arvioitaessa sitä, voisiko "Pääministerin morsian" -kirjassa C:n yksityiselämästä esitettyjen tietojen ja vihjausten esittäminen vaikuttaa hänen toimintansa arviointiin pääministerinä ja oliko tietojen ja vihjausten esittäminen ollut tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi, hovioikeus katsoi, että kirjan sisältö huomioon ottaen sen pääasiallisena tarkoituksena oli ollut kertoa yksityiselämän piiriin kuuluvista asioista eikä siinä esitetyillä tiedoilla ja vihjauksilla voitu katsoa olevan merkitystä C:n valtiollisen ja poliittisen toiminnan arvioinnin kannalta. Kirjalla ei voitu katsoa olevan yhteiskunnallista merkitystä sillä perusteella, että siinä oli käsitelty pääministerin ja yksinhuoltajaäidin välistä elintasokuilua tai sen perusteella, että kirja C:n ja A:n suhteen solmimistapa huomioon ottaen mahdollisesti herättäisi keskustelua pääministerin tietoturvasta tai valtiojohdon turvallisuudesta yleisemminkin. Myöskään sillä seikalla, oliko C antamalla julkisuudessa paikkaansa pitämättömiä tietoja suhteen solmimistavasta osoittanut epärehellisyyttä tai oliko hän ryhtymällä suhteeseen osoittanut harkintakyvyn puutetta, ei ollut katsottava olevan yhteiskunnallista merkitystä, koska seurustelusuhde oli C:n yksityisyyden ydinalueelle kuuluva asia, jolla ei ollut merkitystä arvioitaessa hänen kelpoisuuttaan toimia pääministerin tehtävässä. Näin ollen laissa tarkoitettua perustetta, joka olisi oikeuttanut C:n yksityiselämää koskevien tietojen levittämisen, ei ollut.

A:n tekijäasema

A oli käräjäoikeuden tuomiossa selostetuin tavoin kirjoittanut itse osan raakatekstiä ja valtaosa tekstistä oli syntynyt siten, että A oli kertonut asioista ääninauhalle, jolta kertomus oli purettu. Vaikka B oli kysymyksillään ohjaillut A:n kertomusta, A oli kuitenkin tiennyt, että hänen kertomaansa tultiin käyttämään kirjassa ja hän oli hyväksynyt lopullisen tekstin. Käräjäoikeuden toteamin tavoin kirjaa ei olisi syntynyt ilman A:n osuutta. Toisin kuin käräjäoikeus hovioikeus katsoi, että A:n amatööriasemalla ei ollut merkitystä hänen rikosoikeudellista tekijäasemaansa arvioitaessa. Edellä mainitut seikat huomioon ottaen A:n oli katsottava olevan rikoksen tekijän asemassa.

Tekojen tahallisuus

Hovioikeus katsoi B:n ja A:n tienneen, ettei C ollut antanut suostumusta yksityiselämäänsä koskevien tietojen julkaisemiseen ja että B ja A olivat myös jo kirjan sisällön perusteella olleet tietoisia C:n kielteisestä suhtautumisesta tietojen levittämiseen yksityiselämästään ja suhteestaan A:han. Koska kirjaa oli käräjäoikeudenkin toteamin tavoin markkinoitu ja myyty C:n yksityisyydellä, B:n ja A:n oli täytynyt pitää ainakin varsin todennäköisenä, että syytteessä tarkoitettujen tietojen ja vihjausten levittäminen oli ollut omiaan aiheuttamaan C:lle vahinkoa ja kärsimystä. A:n amatööriasemalla, joidenkin tekstiviestien pois jättämisellä kirjasta taikka B:n ennen kirjan julkaisemista oikeustieteen kandidaatti D:ltä pyytämällä kirjallisella kannanotolla kirjan julkaisemisen mahdollisista oikeudellisista esteistä ei ollut merkitystä tekojen tahallisuuden arvioinnin kannalta. B ja A olivat edellä mainitut seikat huomioon ottaen menetelleet tahallisesti.

Syyksilukemisen lopputulos

B ja A olivat edellä mainituin perustein syyllistyneet siihen yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen, josta heille oli vaadittu rangaistusta.

Rangaistukset

Hovioikeus viitaten rikoslain 6 luvun 4 §:ään totesi, että rangaistus oli mitattava niin, että se oli oikeudenmukaisessa suhteessa rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen, teon vaikuttimiin sekä rikoksesta ilmenevään muuhun tekijän syyllisyyteen. Hovioikeus otti rangaistuksia määrätessään lieventävänä seikkana huomioon, että kirjassa esitetyt C:n yksityiselämää loukkaavaksi tiedon levittämiseksi katsotut tiedot ja vihjaukset eivät olleet olleet niiden loukkaavuutta arvioitaessa kovin vakavana pidettäviä. Sakkoa oli pidettävä riittävänä rangaistuksena A:n ja B:n syyksi luetun rikoksen osalta. Rangaistuksia määrätessään hovioikeus otti edelleen huomioon, että B toisin kuin A oli kustannusalan ammattilainen ja hänen tietoisuutensa menettelyn moitittavuudesta oli sen vuoksi ollut A:ta suurempi. B:n suurempi syyllisyys huomioon ottaen hänet oli tuomittava päiväsakoissa mitattuna A:ta selvästi ankarampaan rangaistukseen. Asiassa ei ollut tullut ilmi sellaisia rikoslain 6 luvun 12 §:ssä tarkoitettuja seikkoja, joiden perusteella A olisi voitu jättää rangaistukseen tuomitsematta.

Hovioikeus tuomitsi A:n 20:een ja B:n 60:een päiväsakkoon.

Vahingonkorvaus

C:llä oli vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n nojalla oikeus saada B:ltä korvaus rikoksen hänelle aiheuttamasta kärsimyksestä. B ei ollut kiistänyt korvausvaatimusta määrällisesti. Hovioikeus velvoitti B:n suorittamaan C:lle korvaukseksi kärsimyksestä 1 000 euroa korkoineen.

Rikoksella saatu taloudellinen hyöty

Hovioikeus viittasi rikoslain 10 luvun 2 §:ään, jonka mukaan rikoksen tuottama taloudellinen hyöty oli tuomittava valtiolle menetetyksi. Lainkohdan mukaan menettämiseen tuomittiin rikoksesta hyötynyt tekijä, osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos oli tehty. Syyttäjällä ja X Oy:llä oli asiassa erilaiset näkemykset siitä, voitiinko X Oy:n liiketoiminnan kulut ottaa huomioon yhtiön kirjan kustantamisesta mahdollisesti saamaa rikoshyötyä arvioitaessa. Syyttäjä ei ollut kuitenkaan kiistänyt kuluja määrällisesti. Oikeuskäytännössä rikoshyöty laskettiin eri tyyppisissä tapauksissa eri tavoin eikä yhtenäistä ja yksiselitteistä käytäntöä rikoksen tekemiseen liittyneiden kustannusten vähennyskelpoisuuden suhteen ollut muodostunut. Syyttäjä oli vedonnut korkeimman oikeuden ratkaisuihin (KKO 2004:73, KKO 2005:17 sekä KKO 2007:1), joista ilmenevän oikeusohjeen mukaan menettämisseuraamusta määrättäessä itse rikolliseen toimintaan liittyviä rikoksen valmistelusta tai täytäntöönpanosta aiheutuneita kustannuksia ei voitu vähentää menetettävästä hyödystä.

Hovioikeus totesi, että rikoslain 10 luvun 2 §:ää koskevan hallituksen esityksen (HE 80/2000 vp s. 4) lähtökohtana oli, ettei menettämisseuraamusta katsottu rangaistukseksi vaan turvaamistoimeksi. Samassa hallituksen esityksessä todettiin myös, että hyötykonfiskaation tausta-ajatuksena oli se, että rikos ei saanut kannattaa.

Hovioikeus totesi, että edellä mainitut korkeimman oikeuden ratkaisut koskivat huumausaine- ja lääkerikosta sekä paritusta eivätkä ne olleet suoraan rinnastettavissa käsillä olevaan asiaan, jossa rikoksen tuottama mahdollinen taloudellinen hyöty oli saatu laillisen liiketoiminnan yhteydessä. Mainituista korkeimman oikeuden ratkaisuista ei voitu tehdä johtopäätöstä, etteikö niin sanottua nettohyötyperiaatetta olisi voitu noudattaa rikoshyötyä laskettaessa silloin, kun rikoshyödystä vähennettäväksi vaaditut kustannukset eivät liittyneet muuhun rikolliseen toimintaan. Näin ollen hovioikeus katsoi, että X Oy:lle mahdollisesti syntynyttä rikoshyötyä laskettaessa oli otettava huomioon kirjan kustantamisesta ja julkaisemisesta aiheutuneet liiketoiminnan kulut.

X Oy:n kirjanpitäjän laatiman selvityksen mukaan kirjaprojekti oli ollut tappiollinen, kun liikevaihdosta oli vähennetty materiaalit ja palvelut, henkilöstökulut sekä liiketoiminnan muut kulut. Näin ollen X Oy:n ei ollut osoitettu saaneen kirjaprojektista rikoshyödyksi katsottavaa liikevoittoa. Menettämisseuraamusta koskeva vaatimus yhtiöön kohdistettuna oli sen vuoksi hylättävä.

B oli vuonna 2007 nostanut X Oy:stä palkkaa 6 000 euroa. Hovioikeus katsoi sanotun palkan vähennettynä B:n ilmoittamalla veroprosentin määrällä (29 %) kirjaprojektin hänelle tuottamaksi rikoshyödyksi. Rikoslain 10 luvun 2 §:n 3 momentin mukaan hyötyä ei tuomittu menetetyksi siltä osin kuin se oli palautettu tai tuomittu taikka tuomittiin suoritettavaksi loukatulle vahingonkorvauksena tai edunpalautuksena. B:n saama rikoshyöty perustui hänen kirjan myyntituloista saamaansa hyötyyn, joka ei tullut korvattavaksi C:lle vahingonkorvauksena. B:n C:lle kärsimyksestä suoritettavaa korvausta ei sen vuoksi voitu vähentää hänen valtiolle menetettäväksi tuomittavan hyödyn määrästä. Näin ollen B tuomittiin menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 4 260 euroa.

A oli saanut X Oy:ltä palkkioksi kirjasta 7 000 euroa, josta oli suoritettu 2 730 euron määräinen ennakonpidätys. A tuomittiin näin ollen menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä 4 270 euroa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Ilkka Sinisalo, Marja Kartano ja Jaakko Hirsto, joka myös esitteli asian.

Suullinen käsittely

Korkein oikeus on 25.1.2010 toimittanut suullisen käsittelyn, jossa asianosaisille on varattu tilaisuus lausua asian ratkaisemisen kannalta merkityksellisistä kysymyksistä.

Perustelut

I Kysymyksenasettelu

1. X Oy on 19.2.2007 julkaissut yhtiön ja A:n välillä 29.1.2007 solmitun kustannussopimuksen perusteella "Pääministerin morsian" -nimisen kirjan. Sen tekijänä on ollut A ja keskeisenä aiheena A:n ja pääministeri C:n välinen julkaisemista edeltäneenä syksynä päättynyt seurustelusuhde.

2. Virallinen syyttäjä on vaatinut B:lle ja A:lle rangaistusta rikoslain 24 luvun 8 §:n nojalla yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä katsoen, että he ovat oikeudettomasti toimittamalla lukuisten ihmisten saataville, A kirjoittamalla kirjan pääasiallisen sisällön ja B osallistumalla kirjan kirjoittamiseen sekä päättämällä kustannusyhtiön X Oy:n edustajana sen painattamisesta, julkaisemisesta ja levitykseen saattamisesta, esittäneet C:n yksityiselämästä tiedon ja vihjauksen siten, että teko on ollut omiaan aiheuttamaan vahinkoa ja kärsimystä loukatulle sekä tähän kohdistuvaa halveksuntaa. Syytteen mukaan kirjassa, jota on levitetty tuhansia kappaleita, on useissa kohdin, paikoin hyvinkin yksityiskohtaisesti, esitetty tietoja ja vihjauksia C:n perhe-elämästä ja vapaa-ajan käyttäytymisestä, yksityisestä ja luottamuksellisesta viestinnästä sekä sukupuolielämästä ja muista intiimeistä tapahtumista.

3. C on yhtynyt syytteeseen B:n osalta ja vaatinut tältä korvausta loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä.

4. B ja A ovat kiistäneet syytteen ja siihen perustuvat muut vaatimukset.

5. Syyttäjä ei ole syytteessään eikä asian käsittelyssä myöhemminkään yksilöinyt niitä kirjan kohtia tai ilmauksia, joiden hän on katsonut sisältävän rikoslain 24 luvun 8 §:ssä tarkoitettuja tietoja tai vihjauksia. Asiassa on esitetty kirjallisena todisteena jäljennös kirjasta, johon C:n puolelta on esitutkinnassa esimerkinomaisesti yksilöity kohtia, joissa C:n mukaan oli esitetty hänen yksityiselämäänsä loukkaavia tietoja. Syyttäjä on kuitenkin vedonnut kirjan sisältöön kokonaisuudessaan ja ilmoittanut, että kirjassa oli muitakin kuin C:n yksilöimiä kohtia, joissa oli levitetty C:n yksityiselämää koskevia tietoja ja vihjauksia.

6. Hovioikeus on pääosin C:n edellä mainitun yksilöinnin pohjalta katsonut A:n ja B:n syyllistyneen yksityiselämää loukkaavaan tiedon levittämiseen siten, että nämä olivat hovioikeuden tuomiossa mainituilla kirjan sivuilla esittäneet sukupuolielämää ja intiimejä tapahtumia sekä C:n lasten tunteita ja käyttäytymistä koskevia tietoja ja vihjauksia. Hovioikeus ei kuitenkaan ole pitänyt kaikkia C:nkään erittelemiä kirjassa esitettyjä ilmauksia hänen yksityiselämäänsä loukkaavina.

7. Valitusten perusteella Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko hovioikeuden tuomiossa yksilöityjä kirjan kohtia pidettävä rikoslain 24 luvun 8 §:ssä tarkoitetuin tavoin C:n yksityiselämää loukkaavina. C on tyytynyt hovioikeuden tuomioon, eikä syyttäjä ole asiaa Korkeimmassa oikeudessa käsiteltäessä katsonut tarpeelliseksi yksilöidä yksityiselämää loukkaaviksi katsomiaan kirjan kohtia. Korkein oikeus katsoo, että vastaajien oikeus puolustautua asianmukaisesti rangaistusvaatimuksen johdosta edellyttää, että heidän tulee tietää yksilöidysti ne kirjan kohdat, joiden osalta heille vaaditaan rangaistusta. Tässä tilanteessa Korkein oikeus on muutoksenhakemuksissa esitettyjen yksilöintien pohjalta ottanut arviointinsa lähtökohdaksi ne kirjan kohdat, joiden hovioikeuden tuomiossa on katsottu täyttäneen syytteessä tarkoitetun rikostunnusmerkistön.

8. Lisäksi Korkeimmassa oikeudessa on kysymys rikoksen tuottaman taloudellisen hyödyn menettämisestä sekä C:n B:hen kohdistamasta korvausvaatimuksesta.

II Yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskeva rangaistussäännös

9. Rikoslain 24 luvun 8 §:n 1 momentin mukaan yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä tuomitaan se, joka oikeudettomasti
1) joukkotiedotusvälinettä käyttämällä tai
2) muuten toimittamalla lukuisten ihmisten saataville esittää toisen yksityiselämästä tiedon, vihjauksen tai kuvan siten, että teko on omiaan aiheuttamaan vahinkoa tai kärsimystä loukatulle taikka häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Lainkohdan 2 momentin mukaan yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä ei pidetä sellaisen yksityiselämää koskevan tiedon, vihjauksen tai kuvan esittämistä politiikassa, elinkeinoelämässä tai julkisessa virassa tai tehtävässä taikka näihin rinnastettavassa tehtävässä toimivasta, joka voi vaikuttaa tämän toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä, jos esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

10. Mainittu rangaistussäännös osaltaan suojaa henkilön yksityiselämää perusoikeutena, jota turvataan perustuslain 10 §:ssä sekä Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa. Rangaistussäännöksen tulkinnassa on kuitenkin otettava huomioon myös toisen perusoikeuden, sananvapauden, suoja, jota turvaa perustuslain 12 § ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 10 artikla. Rangaistussäännöstä sovellettaessa mainitut perusoikeudet ovat siten vastakkain, mikä on myös otettu huomioon jo säännöksen sisällössä. Korkein oikeus on ratkaisuissaan KKO 2005:82 ja 2006:20 todennut, että sananvapaus ei oikeuta kunnian tai yksityiselämän loukkausta eikä muutakaan oikeuden väärinkäyttöä ja että näillä perusoikeuksilla ei ole yleisellä tasolla keskinäistä etusijajärjestystä. Yksityiselämän suoja ja sananvapaus on siten pyrittävä sovittamaan yhteen ja toteuttamaan rinnakkain. Tämä oikeuksien punninta on tapauskohtaista, ja siinä on otettava huomioon se, kuinka keskeisesti julkaistut tiedot koskettavat asianomaisen yksityiselämän ydinaluetta ja kuinka välttämättömänä sananvapauteen puuttumista on tästä syystä pidettävä.

11. Korkein oikeus on edellä mainituissa ennakkoratkaisuissaan lisäksi todennut, että Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisukäytännön mukaan yksityiselämän suojan ja sananvapauden yhteensovittamisessa noudatettavat olennaiset arviointiperusteet vastaavat niitä periaatteita, jotka on omaksuttu yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevassa kansallisen rikoslain säännöksessä. Sananvapaus perusoikeutena ei siten estä soveltamasta yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevaa rangaistussäännöstä sisältönsä mukaisesti.

III Onko kysymys rikoslain 24 luvun 8 §:ssä tarkoitetusta tietojen levittämisestä

III.1. Tietojen kuuluminen C:n yksityiselämän alueelle

12. Rikoslain 24 luvun 8 §:n ja sitä edeltäneen 27 luvun 3 a §:n (908/1974) esitöistä (HE 84/1974 vp s. 3, HE 184/1999 vp s. 31) ilmenee, ettei yksityiselämän käsitteelle ole niissä tarkoitettu antaa suppeaa tai tarkoin rajattua sisältöä. Esitöissä on todettu yksityiselämän käsitteen ytimeen kuuluvan, että yksilöllä tulee olla tietty rauhoitettu ala, johon kuuluvat asiat hänellä on oikeus pitää omana tietonaan, jos hän haluaa. Yksityiselämän piiriin kuuluvista asioista esitöissä mainitaan esimerkkeinä henkilön perhe- elämä, vapaa-ajan käyttö, terveys ja ihmissuhteet (HE 84/1974 vp s. 3). Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2005:82 (kohta 5) todennut, että tunneperäisiä suhteita, seurustelua ja perhe-elämää koskevat tiedot kuuluvat epäilyksittä yksityiselämän piiriin ja vieläpä suojan ydinalueeseen. Yksityiselämää suojataan myös totuudenmukaisten tietojen levittämiseltä (HE 184/1999 vp s. 31). Myös tässä tapauksessa Korkein oikeus on arvioinut asiaa näistä lähtökohdista.

13. Korkein oikeus toteaa, että syytteessä tarkoitetussa kirjassa on esitetty suurehko määrä tietoja tai vihjauksia, jotka koskevat C:n yksityiselämää. C:n itsensä yksilöimät, sinänsä sisällöltään hyvinkin erityyppiset kirjan kuvaukset hänen perhe- ja kotielämästään, vapaa-ajan käyttäytymisestään, yksityisestä ja luottamuksellisesta viestinnästä sekä sukupuolielämästä ja muista intiimeistä tapahtumista kuuluvat epäilyksittä suurelta osin C:n yksityiselämän alueelle.

14. Vastaajat ovat vedonneet siihen, että useat tiedotusvälineet olivat jo ennen syytteessä tarkoitetun kirjan julkaisemista kertoneet C:n yksityiselämään liittyvistä seikoista. Asiassa esitetystä selvityksestä ilmenee, että tiedotusvälineissä on :n suostumuksella käsitelty lähinnä C:n perhe- ja kotielämään sekä vapaa-ajan viettoon liittyviä asioita, esimerkiksi C:n asumista, kotieläimiä ja perheenjäseniä, suhdetta alkoholiin, elokuvamakua ja harrastustoimintaa. Näistä asioista C on myös kertonut itseään käsittelevässä kirjassa "Se on ihan Matti", omassa blogikirjoittelussaan ja antaessaan haastatteluja tiedotusvälineiden edustajille. Myös esimerkiksi C:n ja A:n välinen seurustelusuhde on ollut esillä tiedotusvälineissä jo ennen kirjan julkaisemista C:n itsensäkin kertomana.

15. Korkein oikeus toteaa, etteivät nyt tarkastelun kohteena olevat tiedot C:n lasten tunteista, käyttäytymisestä sekä suhtautumisesta C:n ja A:n seurustelusuhteeseen eivätkä myöskään tiedot ja vihjaukset C:n sukupuolielämästä ja siihen liittyvistä intiimeistä tapahtumista ole aikaisemmin tulleet yleisön tietoon. Se, että joitakin C:n yksityiselämän osa-alueita on ennen "Pääministerin morsian" -kirjan julkaisemista käsitelty C:n suostumuksella eri tiedotusvälineissä, ei myöskään merkitse sitä, ettei nyt kysymyksessä olevan kaltaisia tietoja tai vihjauksia voitaisi pitää rikoslain 24 luvun 8 §:ssä tarkoitetulla tavalla yksityiselämän piiriin sinänsä kuuluvina. Ne tiedot ja vihjaukset, joiden levittämistä hovioikeus on pitänyt oikeudettomana, kuuluvat sisältönsä puolesta C:n yksityiselämään ja osin sen ydinalueelle.

III.2. Vahingon, kärsimyksen tai halveksunnan aiheutuminen rangaistavuuden edellytyksenä

16. Rikoslain 24 luvun 8 §:n mukaan vain sellainen yksityiselämää koskevan tiedon tai vihjauksen oikeudeton levittäminen on rangaistavaa, joka on omiaan aiheuttamaan loukatulle vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa. Säännöksen esitöiden mukaan mahdollisuutta, että tiedon tai vihjauksen leviäminen aiheuttaa vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa, tulisi arvioida siitä lähtökohdasta, mikä on tiedon tai vihjauksen luonne. "On omiaan" -ilmaisulla on haluttu sulkea soveltamisalan ulkopuolelle sellaiset teot, jotka kyllä tosiasiallisesti ovat aiheuttaneet loukatulle kärsimystä, mutta vain sen vuoksi, että hän on reagoinut asiaan yllättävällä tavalla. Lainkohdassa tarkoitetun teon tulisi olla sellainen, että sen yleisesti ajatellaan aiheuttavan kärsimystä suurelle osalle sellaisia ihmisiä, joihin se kohdistuu. Kärsimyksen tulisi olla teon tyypillinen seuraus. Vastaavalla tavalla tulisi arvioida halveksuntaa. Esitöiden mukaan tietyssä määrin voidaan ottaa huomioon sellaisten ryhmien erityispiirteet, joiden arvonanto on loukatulle merkityksellinen. Lainkohdassa tarkoitettu vahinko voi olla luonteeltaan taloudellista, mutta se voi olla myös aineetonta. (HE 184/1999 vp s. 31 - 32)

17. C on korostanut, että hänen yksityiselämäänsä koskevien tietojen luvaton levittäminen on ollut omiaan aiheuttamaan rangaistussäännöksessä tarkoitettuja seurauksia ja että hänelle oli niitä tosiasiallisestikin aiheutunut. Vastaajat ovat puolestaan vedonneet erityisesti siihen, että C oli hovioikeuden tuomion antamisen jälkeen julkisuudessa luonnehtinut kirjassa yksityiselämästään levitettyjä tietoja "sinällään ihan harmittomiksi".

18. Korkein oikeus toteaa, että sanotulla lausumalla ei ole ratkaisevaa merkitystä arvioitaessa, onko teko ollut omiaan aiheuttamaan loukatulle rangaistussäännöksessä tarkoitettuja seurauksia. Varsinkin yksityiselämän ydinalueelle kuuluvien sukupuolielämää ja intiimejä yksityisiä tapahtumia koskevien tietojen levittäminen lukuisten ihmisten saataville on usein omiaan aiheuttamaan säännöksessä tarkoitettuja seuraamuksia huolimatta siitä, että tiedot koskevat ihmisten jokapäiväiseen elämään kuuluvaa käyttäytymistä, minkä vuoksi tietoja voidaan sellaisenaan luonnehtia harmittomiksi.

19. Hovioikeuden tuomiossa syyksi luetut sukupuolielämää ja intiimejä yksityisiä tapahtumia koskevat tiedot ja vihjaukset ovat C:n yksityiselämän ydinalueeseen kajoavina olleet laadultaan selvästi sellaisia, että niiden laaja luvattomasti tapahtuva levittäminen on ollut omiaan aiheuttamaan rikoslain 24 luvun 8 §:n 1 momentissa tarkoitettua vahinkoa, kärsimystä tai halveksuntaa. Siltä osin kuin B:n ja A:n on katsottu levittäneen tietoja lasten tunteista ja käyttäytymisestä, kysymys on tulkinnanvaraisempi ja arvioinnissa on kiinnitettävä erityistä huomiota myös ilmaisujen sisältöön ja esittämistapaan. Sen vuoksi näitä kysymyksiä tarkastellaan yksilöidymmin johtopäätösjaksossa.

III.3. Tietojen levittämisen oikeudettomuus

20. Vain oikeudettomasti tapahtunut toisen yksityiselämää koskevan tiedon tai vihjauksen levittäminen on rangaistavaa. Tältä osin asiassa tulee erityisesti arvioitavaksi, onko C:n katsottava vastaajien väittämin tavoin suostuneen yksityiselämäänsä koskevien tietojen tai vihjausten julkaisemiseen kirjassa tai onko siihen oikeuttanut kirjan luonne A:n omakohtaisena kuvauksena seurustelusuhteestaan C:hen taikka sanottujen tietojen merkitys C:n yhteiskunnallisen toiminnan tai muun yhteiskunnallisesti merkityksellisen keskustelun kannalta.

III.3.a. Väitetty suostumus

21. Vastaajat ovat vedonneet ensinnäkin siihen, että C:n on katsottava suostuneen yksityiselämäänsä koskevien aiheiden käsittelemiseen kirjassa, koska hän oli itsekin kirjoituksissaan ja haastatteluissaan julkisuudessa käsitellyt yksityiselämäänsä koskevia aiheita. Lisäksi vastaajat ovat viitanneet siihen, että C ei ollut kieltänyt valokuvansa käyttämistä kirjan kannessa.

22. Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tavoin, että C ei ole nimenomaisesti tai hiljaisesti suostunut yksityiselämäänsä koskevien tietojen esittämiseen. Koska C ei ole aikaisemmin tuonut julkisuuteen nyt tarkastelun kohteena olevan kaltaisia tietoja lastensa tunteista ja käyttäytymisestä tai sukupuolielämästään ja siihen liittyvistä intiimeistä tapahtumista, ei ole perusteita katsoa, että C olisi näiltä osin luopunut yksityiselämän suojastaan. Suostumuksena yksityiselämää koskevien tietojen levittämiselle ei voida pitää sitä seikkaa, että C on antanut suostumuksensa kirjan kannessa olevan valokuvan käyttöön.

III.3.b. Julkaisun laadun ja tietojen esitystavan merkitys

23. B ja X Oy ovat edelleen katsoneet, että rikoslain 24 luvun 8 §:ää ei voida soveltaa nyt kysymyksessä olevassa tapauksessa, koska syytteessä tarkoitettua kirjaa ei ole pidettävä lainkohdassa tarkoitettuna journalistisena julkaisuna, ja että kysymyksessä on kielletty rikoslain laajentava tulkinta syytetyn vahingoksi.

24. "Pääministerin morsian" -kirja koostuu alkusanojen ja sisällysluettelon lisäksi kolmesta osasta: "Suhde", "Media" ja "Jälkisanat". Ensimmäinen osa perustuu A:n kertomukseen runsaat yhdeksän kuukautta kestäneestä seurustelusuhteesta (s. 13 - 84). Kirjan toisessa osassa (s. 85 - 152) on esitelty A:n tallentamat suhteesta kertovat lööpit, otsikot ja lehtijutut, ja A:n niitä koskevat kommentit. Kirjan kolmas osa (s. 153 - 164) on B:n kirjoittama arviointi, jossa tarkastellaan muun muassa suhteen solmimistapaan ja osapuolten tapaamisiin, C:n asumismuotoon sekä suhteen osapuolten erilaiseen yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen asemaan liittyviä kysymyksiä yleisemmältä kannalta. C:n yksilöimät hänen yksityiselämäänsä loukkaaviksi väitetyt tiedot sisältyvät kirjan ensimmäiseen osaan.

25. Korkein oikeus toteaa, että yksityiselämää loukkaavaa tiedon levittämistä koskevan rikoslain 24 luvun 8 §:n soveltaminen edellyttää tällaisen tiedon esittämistä joko joukkotiedotusvälinettä käyttämällä (1 momentin 1 kohta) tai sen toimittamista muuten lukuisten ihmisten saataville (1 momentin 2 kohta). Kyseessä olevaa kirjaa on painettu ja myyty useita tuhansia kappaleita. Näin ollen sitä on pidettävä lainkohdassa tarkoitettuna joukkotiedotusvälineenä, ja syytteessä tarkoitetut tiedot ja vihjaukset on myös toimitettu lukuisten ihmisten saataville. Yksityiselämää loukkaava tiedon levittämisen tunnusmerkistö täyttyy siten syytteessä tarkoitettujen tietojen levittämistavan osalta.

26. Vastaajat ovat korostaneet sitä, että A:lla on sananvapautensa perusteella ollut oikeus kertoessaan omasta elämästään ja siten myös seurustelusuhteestaan samalla kertoa seurustelukumppaninsa elämästä.

27. A on kirjassa kuvannut seurustelua pitkälti omien vaikutelmiensa pohjalta sekä kertonut suhteeseen liittyvistä henkilökohtaisista kokemuksistaan ja tuntemuksistaan. Kirjassa on tuotu esiin lukuisia C:n elämään ja käyttäytymiseen liittyviä seikkoja, useassa kohdin nimenomaan A:n omien kokemusten kuvauksena. Seurustelua tai C:n yksityiselämän piiriin kuuluvia seikkoja koskevan kuvauksen sävyä ei voida pitää loukkaavana tai C:tä asiattomasti arvostelevana. Toisaalta kirjassa on kerrottu myös sellaisista suhteen osapuolten sukupuolielämään ja intiimeihin yksityisiin tapahtumiin liittyvistä seikoista, joiden suhteen toisen osapuolen oikeus yksityisyytensä kunnioittamiseen on korostunut.

28. Korkein oikeus toteaa, että yksityiselämää koskevan tiedon koskiessa useita henkilöitä tiedon levittäminen edellyttää lähtökohtaisesti kunkin suostumusta. Jokainen voi antaa suostumuksensa vain omasta puolestaan. Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on puolestaan ratkaisussaan Lindon, Otchakovsky-Laurens ja July v. Ranska, 22.10.2007, kohta 51, katsonut, että sananvapaudesta ihmisoikeussopimuksen 10 artiklan 2 kohdassa tehdyt poikkeukset muiden oikeuksien turvaamiseksi koskivat kaikenlaisten kirjoitusten, myös esimerkiksi romaanien tekijöitä, ja kaikkien tuli käyttää sananvapauttaan artiklan 2 kohdassa tarkoitettujen velvollisuuksien ja vastuiden mukaisesti.

29. Kuten edellä kohdassa 22 on todettu, C ei ole suostunut siihen, että kirjassa voitaisiin ilmaista asioita, jotka koskevat hänen yksityiselämäänsä. Yksityiselämää loukkaavaa tietojen ja vihjausten esittämistä ei ole sellaisenaan oikeuttanut teoksen luonne seurustelukumppanin omakohtaisena suhteen kuvauksena tai se, että C:n yksityiselämän kuvaus ei ole ollut sisällöltään tai sävyltään häntä loukkaavaa. Teoksen sanotunlainen luonne voi kuitenkin puoltaa kirjoittajan oikeutta esittää ainakin joitakin seurustelukumppanin yksityiselämään liittyviä tietoja. Myös tässä suhteessa merkitystä saa yksittäisten tietojen sisältö ja esittämistapa, joita tarkastellaan jäljempänä johtopäätösjaksossa.

III.3.c. C:n yhteiskunnallisen aseman vaikutus

30. Perustuslain 10 §:ssä ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklassa turvattu yksityiselämän suoja koskee myös politiikassa ja yhteiskunnallisissa johtotehtävissä toimivia henkilöitä. Rikoslain 24 luvun 8 §:n 2 momentissa on kuitenkin rangaistavuuden ulkopuolelle suljettu ne tapaukset, joissa on kysymys niin sanottuja yhteiskunnallisia vaikuttajia koskevista sellaisista yksityiselämän tiedoista, jotka voivat vaikuttaa näiden henkilöiden toiminnan arviointiin mainitussa tehtävässä ja joiden esittäminen on tarpeen yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi. Poikkeussäännöksen tarkoituksena on sallia muun muassa politiikassa tai siihen rinnastettavassa tehtävässä toimivan yksityiselämään liittyvästä asiasta kertominen, jos tieto voi vaikuttaa henkilön toiminnan arviointiin tässä tehtävässä (LaVM 6/2000 vp s. 6).

31. Myös Euroopan ihmisoikeussopimuksen 8 artiklan 2 kappaleesta ja 10 artiklan 2 kappaleesta ilmenee, että yksityiselämän suojaan kuten myös sananvapauteen voi kohdistua demokraattisessa yhteiskunnassa välttämättömiä rajoituksia toisten oikeuksien turvaamiseksi. Niin kuin edellä kohdassa 10 on todettu, sananvapauteen ja yksityisyyden suojaan liittyvät näkökohdat onkin pyrittävä yksittäistapauksessa sovittamaan yhteen ja toteuttamaan rinnakkain.

32. Ihmisoikeustuomioistuin on useissa yksityiselämän suojan ja sananvapauden yhteensovittamista koskevissa ratkaisuissaan antanut merkitystä sille, onko kysymys ollut yleisen yhteiskunnallisen keskustelun kannalta merkityksellisestä julkistamisesta. Ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisukäytännössään katsonut, että yleisön oikeus saada tietoja saattaa erityistapauksissa ulottua julkisuuden henkilöiden ja erityisesti poliitikkojen yksityiselämää koskeviin seikkoihin (Karhuvaara ja Iltalehti v. Suomi, 16.11.2004, kohta 45; von Hannover v. Saksa, 24.6.2004, kohta 64). Kuitenkin myös politiikassa toimivien henkilöiden hyväksyttävät odotukset yksityiselämän suojan kunnioittamisen suhteen on turvattava (Standard Verlags v. Itävalta (2) 4.6.2009, kohta 48).

33. Myös Korkein oikeus on ratkaisuissaan KKO 2005:82 ja 2006:20 todennut, että sananvapauden asema ja tärkeys perusoikeutena liittyy demokraattisessa yhteiskunnassa välttämättömän yhteiskunnallisen keskustelun ja arvostelun vapauden turvaamiseen. Ihmisen yksityiselämän hyödyntäminen vastoin hänen tahtoaan sensaatiohakuisen mediatoiminnan piirissä ei sitä vastoin kuulu sananvapauden perusoikeussuojan tarkoitusperiin.

34. Vastaajat ovat korostaneet sitä, että poliitikot yleisesti kertovat julkisuudessa myös yksityiselämäänsä liittyvistä seikoista luodakseen myönteisen julkisuuskuvan itsestään ja edistääkseen poliittista uraansa. Vastaajat ovat katsoneet myös C:n menetelleen näin. Näkemyksensä tueksi he ovat esittäneet kirjallista todistelua C:n itsestään ja yksityiselämästään aikaisemmin tiedotusvälineissä julkisuuteen antamista tiedoista. Syyttäjä ja C ovat puolestaan lähteneet siitä, että on tehtävä ero sen suhteen, kuvataanko henkilön persoonaa ja luonnetta poliittisessa vallankäytössä vai hänen suojattua yksityiselämäänsä, jota koskevilla tiedoilla ei ole merkitystä henkilön poliittisen tai valtiollisen toiminnan kannalta.

35. On ilmeistä, että politiikassa toimivien henkilöiden ja erityisesti johtavassa asemassa olevien poliitikkojen julkisuuskuvan merkitys myös heidän yhteiskunnallisen toimintansa arviointiperusteena on lisääntynyt. Tähän kuvaan voi kuulua myös se, millainen käsitys ihmisillä kyseisestä henkilöstä on hänen poliittisen toimintansa ulkopuolella ja jopa yksityishenkilönä. Ihmisoikeustuomioistuin on ratkaisussaan Karhuvaara ja Iltalehti v. Suomi (kohta 45) katsonut, että selostuksiin, jotka koskivat poliitikon puolison tuomitsemista rikoksesta rangaistukseen, oli liittynyt ainakin jossain määrin julkista mielenkiintoa, koska tuomitseminen saattoi vaikuttaa äänestyspäätöksiin.

36. Ihmisoikeustuomioistuin on kuitenkin ratkaisukäytännössään erotellut yhtäältä ne tapaukset, joissa yksityiselämään puuttuvan tiedon kertomisella edistetään yleiseltä kannalta kiinnostavista ja tärkeäksi koetuista asioista käytävää julkista keskustelua, ja toisaalta ne tapaukset, joissa tiedon paljastaminen olisi tarkoitettu ainoastaan tyydyttämään tietyn lukijakunnan uteliaisuutta (esimerkiksi von Hannover v. Saksa, kohta 65). Myös Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2005:82 (kohta 12) todennut, ettei yleisön uteliaisuuden tyydyttäminen riitä oikeuttamaan yksityiselämää koskevien tietojen levittämistä. Jotta toisen oikeuksien suoja väistyisi sananvapauden eduksi, yksityiselämää koskevan tiedon luvattomalle levittämiselle tulee olla yleisestä näkökulmasta hyväksyttävä syy. Yksin siitä, että ihmisiä kiinnostaa toisten yksityiselämä, ei myöskään seuraa, että heillä olisi sananvapauden nojalla oikeus saada muiden yksityiselämää koskevia tietoja riippumatta siitä, onko tietojen levittämiselle yleisestä näkökulmasta hyväksyttävä syy.

37. Myös poliitikon perhe-elämään, seurusteluun ja muuhunkin toimintaan yksityishenkilönä voi siten kohdistua oikeutettuakin yleistä kiinnostusta. Näin on varsinkin silloin, kun poliitikon yksityiselämää koskevalla tiedolla on merkityksellinen yhteys niihin kysymyksiin, jotka hän on nostanut esiin yhteiskunnallisessa toiminnassaan. Lisäksi sellainenkin käyttäytyminen, joka ei suoranaisesti liity julkisen viran tai tehtävän hoitamiseen taikka poliitikon muuhun yhteiskunnalliseen toimintaan, voi olla merkityksellistä noissa tehtävissä vaadittavien ominaisuuksien arvioinnin kannalta.

38. Korkein oikeus toteaa edelleen, että C:n asema pääministerinä ja merkittävää poliittista valtaa käyttävänä henkilönä merkitsee sitä, että hänen yksityiselämänsä suoja on tavalliseen yksityishenkilöön verrattuna suppeampi. Sananvapauden painoarvo korostuu siltä osin kuin kirjassa on esitetty yleiseltä kannalta kiinnostavista ja tärkeäksi koetuista asioista käytävän julkisen keskustelun kannalta merkityksellisiä seikkoja.

39. Toisaalta johtavankaan poliitikon yksityiselämä ja varsinkaan sen ydinalue ei voi jäädä suojaa vaille. Suojan tarve on sitä ilmeisempi, mitä keskeisemmin tiedot liittyvät yksityiselämän ydinalueeseen ja mitä vähemmän tietojen julkistamisella voi olla merkitystä hänen yhteiskunnallisen toimintansa arvioinnin kannalta.

40. Kirjassa esitetyt tiedot siitä, missä ja miten A oli tutustunut C:hen sekä tiedot seurustelusuhteen nopeasta syntymisestä ja kehittymisestä ovat virittäneet julkisen keskustelun siitä, onko C antamalla paikkaansa pitämättömiä tietoja suhteen solmimistavasta osoittanut epärehellisyyttä tai onko hän ryhtymällä suhteeseen osoittanut harkintakyvyn puutetta. Vastaajat ovat katsoneet A:n kertomuksen sisältävän muitakin sellaisia tietoja, joilla on merkitystä yleisen yhteiskunnallisen keskustelun kannalta. Tällaisina aiheina he ovat pitäneet pääministerin ja yksinhuoltajaäidin välistä elintasokuilua, pääministerin tietoturvaa tai valtiojohdon turvallisuutta yleisemminkin sekä C:n asumistapaa.

41. Korkein oikeus toteaa, että sitä, mitä kirjassa on edellä mainituista yleisistä kysymyksistä esitetty, ei voida hovioikeuden katsomin tavoin sinänsä pitää yleiseltä kannalta merkityksettömänä. Näitä aiheita ei kuitenkaan ole käsitelty niissä kirjan kohdissa, joiden julkaiseminen on hovioikeudessa luettu A:n ja B:n syyksi. Syyksiluetut tiedot ja vihjaukset eivät ole olleet sellaisia, että niiden julkistamisen voitaisiin katsoa lainkaan liittyneen C:n yhteiskunnallisen toiminnan tai hänen kelpoisuutensa arviointiin taikka muutoinkaan merkitykselliseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Näin ollen näiden tietojen ja vihjausten julkaisemista ei voida perustella tällaisilla seikoilla.

42. B:n ja A:n menettelyn katsominen rangaistavaksi merkitsisi heidän sananvapauteensa puuttumista. Sen vuoksi arvioinnin kohteena olevien yksittäisten tietojen levittämisen oikeudenvastaisuutta arvioitaessa joudutaan edellä mainittujen seikkojen ohella punnitsemaan sitä, onko vastaajien sananvapauteen puuttumista pidettävä välttämättömänä C:n perus- ja ihmisoikeutena turvatun yksityiselämän suojan vuoksi.

III.4. Johtopäätökset hovioikeuden tuomiossa syyksiluettujen tietojen osalta

43. Hovioikeus on lukenut B:n ja A:n syyksi ensiksikin kirjassa sivuilla 43, 44, 53, 55, 59, 72 ja 82 esitetyt tiedot ja vihjaukset C:n lasten tunteista ja käyttäytymisestä.

44. Korkein oikeus toteaa, että alaikäisiä lapsia koskevien asioiden käsittelyssä ja julkistamisessa on lähtökohtaisesti noudatettava pidättyvyyttä ja varovaisuutta. Kirjassa esitetyt ilmaukset eivät kuitenkaan sisällä pitkälle meneviä C:n lasten tunteiden ja käyttäytymisen kuvauksia, vaikka ne sinänsä ilmentävätkin lasten suhtautumista seurustelusuhteeseen. Lisäksi hovioikeuden tältä osin syyksi lukemat kirjan kohdat kuvaavat pitkälti lähinnä seurustelusuhteen osapuolten omia, lasten suhtautumista koskevia käsityksiä.

45. Korkein oikeus katsoo, että C:n yksilöimät kirjan tiedot, jotka koskevat lapsia, eivät käsittele lasten tunteita tai yksityisyyttä sellaisella tavalla, että niiden esittämisen osana A:n omakohtaista suhteen kuvausta voitaisiin arvioida olleen omiaan aiheuttamaan C:lle vahinkoa, kärsimystä tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa ja että kirjan tekijän ja kustantajan sananvapautta olisi välttämätöntä tältä osin rajoittaa C:n yksityisyyden suojaamiseksi. Näin ollen ei ole perusteita arvioon, että kyseisten tietojen ottamisella kirjaan C:n yksityiselämästä olisi esitetty oikeudettomasti tieto tai vihjaus rikoslain 24 luvun 8 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla.

46. Sukupuolielämästä ja intiimeistä yksityisistä tapahtumista ilmaistut tiedot ja vihjaukset liittyvät yksityiselämän ydinalueeseen. Niiden luvaton julkistaminen on myös ollut omiaan aiheuttamaan C:lle puheena olevassa säännöksessä tarkoitettua vahinkoa, kärsimystä tai häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Kirjan tekijän ja kustantajan sananvapaudesta ei voida johtaa oikeutusta tällaisten tietojen ja vihjausten julkistamiseen kirjassa, vaan heidän sananvapautensa rajoittamista on näiltä osin pidettävä C:n yksityisyyden suojan kannalta välttämättömänä. Tällaisia tietoja ja vihjauksia sisältyy seuraaviin kirjan kohtiin:

- sivulla 27 riveillä 8 - 9 oleva virke "jo"-sanasta lukien ja riviltä 25 alkava lause
- sivulla 31 korpustekstin kolmas kappale viimeistä virkettä lukuun ottamatta
- sivulla 40 riviltä 4 alkava ja riville 6 päättyvä virke sekä sivun toinen kokonainen kappale
- sivulla 51 ensimmäinen kokonainen kappale ensimmäistä virkettä lukuun ottamatta
- sivulla 60 otsikon "Helliä hetkiä" alla olevan tekstin ensimmäisen kappaleen kolmas virke
- sivulla 61 ensimmäisen kokonaisen kappaleen kolmas ja neljäs virke sekä kolmas kokonainen kappale
- sivulla 62 ensimmäinen ja kolmas kappale sekä neljännen kappaleen ensimmäinen ja viimeinen virke.

47. Korkein oikeus katsoo, että edellä tarkoitettujen tietojen julkistaminen ilman C:n lupaa on ollut oikeudetonta. Kysymys on näiltä osin rikoslain 24 luvun 8 §:ssä tarkoitetusta tietojen levittämisestä.

IV A:n tekijänasema

48. Sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 12 §:n mukaan yleisön saataville toimitetun viestin sisällöstä vastaa se, jota rikoslain mukaan on pidettävä rikoksen tekijänä tai siihen osallisena. Rikoslain 5 luvun 3 §:n mukaan jos kaksi tai useammat ovat yhdessä tehneet tahallisen rikoksen, rangaistaan kutakin rikoksen tekijänä.

49. A on katsonut, että häntä ei voida pitää rikoksen tekijänä, koska hän ei ollut kirjankustannusalan ammattilainen ja oli ainoastaan toimittanut aineistoa B:lle. A on tässä tarkoituksessa lisäksi kiinnittänyt huomiota siihen, että C ei ollut kohdistanut rangaistusvaatimusta häneen vaan että yksin syyttäjä oli vaatinut hänelle rangaistusta.

50. Korkein oikeus toteaa, että jo A:n ja X Oy:n välisestä kustannussopimuksesta ilmenee, että vastaajien yhteisenä tarkoituksena on ollut julkaista syytteessä tarkoitettu kirja. A on hovioikeuden toteamin tavoin kirjoittanut itse osan raakatekstistä ja pääosa tekstistä on syntynyt A:n ääninauhoilta puretun, osittain B:n kysymysten pohjalta syntyneen kertomuksen pohjalta. A on ennen kirjan julkaisemista hyväksynyt sen lopullisen sisällön.

51. A:n osuus kirjassa esitettyjen, edellä tarkoitettujen tietojen levittämisessä on ollut ratkaiseva. Sille, ettei A ollut kirjakustannusalan ammattilainen tai sille, että ei ole kohdistanut rangaistusvaatimustaan A:han, ei voida antaa merkitystä hänen tekijänasemaansa arvioitaessa. A on siten sananvapauden käyttämisestä joukkoviestinnässä annetun lain 12 §:n ja rikoslain 5 luvun 3 §:n mukaisesti yhdessä B:n kanssa tekijänvastuussa kirjaan sisältyneiden yksityiselämää loukkaavien tietojen levittämisestä.

V Tahallisuusarviointi ja vastuuvapausperusteet

52. A ja B ovat kiistäneet heihin kohdistetut vaatimukset myös sillä perusteella, että heiltä puuttuu lain edellyttämä tahallisuus. A on ilmoittanut uskoneensa toimintansa olevan lain mukaista ja vedonnut siihen, että hänellä ei ole ollut loukkaamistarkoitusta. A on lisäksi katsonut voineensa luottaa siihen, että kustantaja kustannusalan ammattilaisena tietää, mitä hänen kertomaansa voi julkaista ja mitä ei. Vastaajat ovat vielä vedonneet siihen, että kustantaja oli tarkastuttanut kirjan ennen sen julkaisemista oikeustieteen kandidaatti D:llä, joka ei ollut nähnyt estettä kirjan julkaisemiseen, ja että intiimeimmät tekstiviestit oli jätetty pois kirjasta.

53. Teko ei rikoslain 4 luvun 1 §:n mukaan ole tahallinen, jos tekijä ei teon hetkellä ole selvillä kaikkien niiden seikkojen käsilläolosta, joita rikoksen tunnusmerkistön toteutuminen edellyttää, tai jos hän erehtyy sellaisesta seikasta. Rikoslain 4 luvun 2 §:n mukaan tekijä on rangaistusvastuusta vapaa, jos hän erehtyy pitämään tekoaan sallittuna ja jos erehtymistä on pidettävä ilmeisen anteeksiannettavana.

54. Korkein oikeus pitää selvänä, että B ja A ovat tarkoituksellisesti sisällyttäneet kirjaan C:n sukupuolielämää ja intiimejä yksityisiä tapahtumia koskevia kohtia. Heidän tiedossaan on ollut C:n kielteinen asenne tämänkaltaisten tietojen julkaisemista kohtaan, mikä seikka ilmenee myös syytteessä tarkoitetusta kirjasta. Heidän on tietojen ja vihjausten sisältö huomioon ottaen pitänyt tietää tai ainakin pitää varsin todennäköisenä, että tällaisten tietojen julkistaminen on omiaan aiheuttamaan C:lle vahinkoa ja kärsimystä sekä häneen kohdistuvaa halveksuntaa. Näin ollen A ja B ovat toimineet tahallisesti eikä edellytyksiä tunnusmerkistöerehdystä koskevan rikoslain 4 luvun 1 §:n soveltamiselle ole.

55. A on ilmoittanut, ettei hän ollut vastannut kaikkiin kustantajan esittämiin kysymyksiin ja että hän oli jättänyt julkaistavista tekstiviesteistä intiimeimmät pois. Viimeksi mainittuun seikkaan on myös B vedonnut. Tästä on pääteltävissä, että A ja B ovat tiedostaneet riskin siitä, että kirjassa esitettävien tietojen julkistaminen voi loukata C:n yksityiselämän suojaa. Korkein oikeus katsoo, ettei A:n ja B:n tahallisuuteen ole vaikutusta sillä, että A on oman arvionsa perusteella jättänyt C:stä tietämiään asioita julkaisematta.

56. A ja B ovat vedonneet vielä oikeustieteen kandidaatti D:n lausuntoon, jossa katsotaan, ettei kirjan julkistamiseen liity rikosoikeudellisia ongelmia. Tämäkin seikka tukee sitä edellä tehtyä päätelmää, jonka mukaan A ja B ovat ennen kirjan julkaisemista tiedostaneet riskin siitä, että kirja saattaa loukata C:n yksityiselämää.

57. Esimerkkinä perusteesta, jonka vuoksi tehtyä tekoa pidetään erehdyksen vuoksi ilmeisen anteeksiannettavana, mainitaan rikoslain 4 luvun 2 §:ssä viranomaisen virheellinen neuvo. Lainkohtaa koskevassa hallituksen esityksessä (HE 44/2002 vp s. 107) todetaan, että yksityisen antamilla neuvoilla ei pääsääntöisesti ole tällaista vaikutusta. Vastuuvapaus voi kuitenkin olla hallituksen esityksen mukaan perusteltua niissä poikkeustilanteissa, joissa asioista vastaavaa viranomaista ei ole, ja neuvon antanutta voidaan pitää juuri tämän alan asiantuntijana ja neuvoa voidaan myös pitää järkevän tuntuisena.

58. Kuten syyttäjän ja asianomistajan esittämistä kirjallisista todisteista ilmenee, on kysymys kirjan julkistamisen oikeutuksesta ollut jo alan asiantuntijoiden julkisesti esittämien epäilyjen vuoksi kiistanalainen ennen kirjan julkistamista. D:n lausunnossa ei esitetä perusteluja sille, miksi kirjaan sisältyvien tietojen julkaiseminen olisi oikeutettua nyt kysymyksessä olevalta osin. Korkein oikeus katsoo, ettei lausuntoa voida näidenkään syiden vuoksi pitää sellaisena rikoslain 4 luvun 2 §:ssä tarkoitettuna seikkana, jonka perusteella A:n ja B:n voitaisiin katsoa ilmeisen anteeksiannettavasta syystä erehtyneen pitämään tekoaan sallittuna.

VI Rangaistuksen määrääminen

59. Hovioikeuden A:lle ja B:lle tuomitsemat rangaistukset ovat oikeudenmukainen seuraamus heidän syykseen luetusta rikoksesta. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden perustelut rangaistusseuraamusten osalta.

VII Menettämisseuraamukset

60. Rikoslain 10 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan rikoksen tuottama taloudellinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Menettämisseuraamukseen tuomitaan rikoksesta hyötynyt tekijä, osallinen tai se, jonka puolesta tai hyväksi rikos on tehty. Pykälän 2 momentissa säädetään, että jos rikoksen tuottaman hyödyn määrästä ei ole saatavissa selvitystä tai se on vain vaikeuksin esitettävissä, hyöty on arvioitava ottaen huomioon rikoksen laatu, rikollisen toiminnan laajuus ja muut olosuhteet.

VII.1. X Oy

61. Syyttäjä on vaatinut, että X Oy tuomitaan menettämään valtiolle määrä, joka vastaa myydyistä kirjoista saatua kauppahintaa. Vaatimus perustuu siihen, että syyttäjä on katsonut kirjan julkaisemisen rikolliseksi hankkeeksi ja ettei kysymys ole syyllistymisestä rikokseen sinänsä laillisen liiketoiminnan yhteydessä. Tästä lähtökohdasta syyttäjä on katsonut, että yhtiölle kirjahankkeesta aiheutuneita kuluja ei voida vähentää hyötynä valtiolle menetettävästä määrästä.

62. Korkein oikeus toteaa B:n ja A:n syyksi luetun se, että he ovat sisällyttäneet kirjaan edellä yksilöityjä sukupuolielämää ja muita intiimejä tapahtumia koskevia tietoja. Muilta osin kysymys ei ole ollut yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä. Kirjan sisällöstä siten vain vähäinen osa on sisältänyt yksityiselämää loukkaavaksi tiedon levittämiseksi katsottavia ilmaisuja, eikä kirjahanketta sellaisenaan voida syyttäjän esittämin tavoin pitää luonteeltaan rikollisena.

63. Niin kuin hovioikeus on todennut, kirjahanke on X Oy:n esittämän selvityksen mukaan ollut tappiollinen. X Oy:n laskelmassa ei tosin ole otettu huomioon aivan kaikkea kirjan myyntiä. Asiassa on kuitenkin jäänyt epäselväksi, onko kirjahanke tuottanut X Oy:lle voittoa vai tappiota, ja joka tapauksessa mahdollisen voiton määrä on jäänyt varsin vähäiseksi.

64. Korkein oikeus pitää asiassa esitetyn selvityksen valossa ilmeisenä, että B on kirjan kustantajan edustajana edellyttänyt kirjaan sisällytettäväksi suurehkon määrän C:n yksityiselämää koskevia tietoja tai vihjauksia siinä tarkoituksessa, että niiden on arvioitu olleen omiaan lisäämään yleisön mielenkiintoa kirjaan ja siten sen myyntiä. Tällaisista ilmaisuista B:n ja A:n syyksi on kuitenkin luettu kirjan kokonaisuuden kannalta vain pieni osa. Ne ovat sinänsä koskeneet C:n yksityiselämän ydinaluetta, ja niillä on pyritty tyydyttämään tämänkaltaisiin paljastuksiin liittyvää yleisön uteliaisuutta. Korkein oikeus katsoo kuitenkin, ettei perusteita ole sellaiseen arvioon, että pelkästään näiden kohtien sisällyttämisellä kirjaan olisi tosiasiassa ollut itsenäistä merkitystä hankkeen taloudellisen lopputuloksen kannalta.

65. Näin ollen X Oy:n ei ole selvitetty saaneen B:n ja A:n syyksi luettujen rikosten johdosta taloudellista hyötyä.

VII.2. B

66. B on nostanut X Oy:stä palkkaa tähän projektiin liittyen 6 000 euroa, minkä määrän syyttäjä on vaatinut menetettäväksi valtiolle.

67. B on vaatinut menettämisvaatimuksen hylkäämistä paitsi perusteettomana myös liian myöhään esitettynä, koska syyttäjä oli kohdistanut menettämisvaatimuksen häneen vasta käräjäoikeuden pääkäsittelyssä.

68. Viimeksi mainitun väitteen osalta Korkein oikeus toteaa, että syyttäjä on haastehakemuksessaan kohdistanut menettämisvaatimuksen X Oy:öön ja vasta käräjäoikeuden pääkäsittelyssä esittänyt tätä menettämisvaatimustaan täydentävän B:hen kohdistamansa vaatimuksen. Menettämisseuraamusta koskeva vaatimus on oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 5 luvun 3 §:n 1 momentin 5 kohdan mukaan ilmoitettava haastehakemuksessa. Kysymys on kuitenkin ollut rangaistusvaatimukseen nähden liitännäisen vaatimuksen esittämisestä, ja luvun 17 §:n 1 momentin säännöksessä mainituin edellytyksin itse syytteenkin laajentaminen oikeudenkäynnin kuluessa on mahdollista. Näin ollen estettä ei ole ollut sille, että menettämisvaatimus on esitetty vasta käräjäoikeuden pääkäsittelyssä. Asiassa ei ole ilmennyt, että menettämisvaatimuksen esittäminen vasta pääkäsittelyssä olisi vaarantanut B:n puolustautumismahdollisuuksia.

69. Asiassa ei myöskään ole ilmennyt, että B:n syyksi edellä yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä luetun menettelyn johdosta B:lle tämän kirjahankkeen johdosta maksettava palkka olisi ollut suurempi kuin se muuten olisi ollut. Korkein oikeus katsoo siten jääneen näyttämättä, että B olisi syytteessä tarkoitetun palkan muodossa saanut menettelystään rikoslain 10 luvun 2 §:n 1 momentissa tarkoitettua taloudellista hyötyä.

VII.3. A

70. Syyttäjä on vaatinut, että A tuomitaan menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä X Oy:n hänelle tekijänpalkkiona maksamat 7 000 euroa. Korkein oikeus toteaa, että kustannussopimuksen mukaan palkkio on sovittu maksettavaksi A:lle "taattuna ennakkona tekijänpalkkiosta", eikä sen maksaminen siten ole riippunut esimerkiksi myytyjen kirjojen lukumäärästä. Perusteita ei ole myöskään sellaiseen arvioon, että A:n syyksi luettujen, kirjan kokonaisuuden kannalta vähälukuisten kohtien sisällyttämisellä kirjaan olisi ollut vaikutusta hänen saamaansa palkkioennakon määrään. Näin ollen myöskään A:n ei ole selvitetty saaneen hänen syykseen luetun menettelyn perusteella menetettävää taloudellista hyötyä.

VIII Vahingonkorvaus

71. B:n syyksi luettu C:n yksityiselämää loukkaava rikos on ollut omiaan aiheuttamaan asianomistajalle vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:ssä tarkoitettua kärsimystä. Hovioikeuden tuomion muuttamiseen vahingonkorvausta koskevalta osalta ei ole aihetta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

B ja A vapautetaan heille tuomituista menettämisseuraamuksista.

Muilta osin hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Kari Kitunen (eri mieltä), Juha Häyhä, Jukka Sippo ja Jorma Rudanko. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Esittelijäneuvos Salonen: Esittelijän mietintö oli Korkeimman oikeuden ratkaisun mukainen lukuun ottamatta X Oy:lle vaaditun menettämisseuraamuksen osalta kohdissa 61 - 65 lausuttua. Tältä osin mietintö kuului:

"Pääministerin morsian" -kirjaan on sisällytetty suurehko määrä C:n yksityiselämää koskevia tietoja ja vihjauksia siinä tarkoituksessa, että niiden on arvioitu lisäävän yleisön mielenkiintoa kirjaan ja siten sen myyntiä. A:n ja B:n syyksi yksityiselämää loukkaavana tiedon levittämisenä on luettu se, että he ovat sisällyttäneet kirjaan C:n sukupuolielämää ja muita intiimejä yksityisiä tapahtumia koskevia tietoja. Muilta osin kysymys ei ole ollut yksityiselämää koskevan tiedon levittämisestä. Koska kirjan sisällöstä siten vain vähäinen osa on sisältänyt yksityiselämää loukkaavaksi tiedon levittämiseksi katsottavia ilmaisuja, X Oy:n kirjan julkaisemisesta saamia myyntituloja ei kokonaisuudessaan voida pitää rikoslain 10 luvun 2 §:ssä tarkoitettuna rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä. Tällaisena hyötynä voidaan kuitenkin pitää sitä arvioitua myynnin lisäystä, jonka voidaan katsoa johtuneen C:n yksityiselämää loukkaaviksi katsottujen tietojen ja vihjausten sisällyttämisestä kirjaan. On ilmeistä, että tällainen yksityiselämää keskeisimmin koskeva aines on ollut omiaan herättämään yleisön uteliaisuutta ja lisäämään kirjan saamaa julkisuutta. Korkein oikeus katsonee, että sen sisällyttämisellä julkaistavaan kirjaan on siten ollut merkitystä myös hankkeen taloudellisen lopputuloksen kannalta.

Syyksi luettujen tietojen kirjaan sisällyttämisen aiheuttaman myynnin lisäyksen määräksi arvioitaneen 20 prosenttia siitä määrästä, jota kirjaa olisi muutoin myyty.

Sillä seikalla, onko kirjahanke kokonaisuudessaan mahdollisesti ollut tappiollinen, ei ole asiassa merkitystä, koska myös mahdollista tappiota pienentävä rikollinen hyöty on tuomittava valtiolle menetetyksi. Näin ollen myöskään kirjan julkaisemisesta X Oy:lle aiheutuneita kustannuksia ei vähennettäne rikoksen tuottamana hyötynä menetettävästä arvioidusta myynnin lisäyksestä.

Myytyjen kirjojen määrä on laskettu B:n ja X Oy:n esittämän selvityksen perusteella siten, että kustantajan ilmoituksen mukaisen 4 517 myydyn kirjan perusteella lasketun 36 723,17 euron lisäksi on otettu huomioon kustantajan ilmoittama 200 kirjan yhteensä 1 500 eurolla tapahtunut myynti, sekä lisäksi arvioidun 200 kirjan myynti kahdella eurolla kappaleelta. Tähän yhteensä 38 623,17 euron myyntiin sisältyvä edellä mainituin tavoin laskettu 20 prosentin osuus on 6 437,20 euroa, joka X Oy tuomittaneen menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä. B:lle muuna kuin menettämisseuraamukseen tuomittuna tahona maksettavaksi tuomitun vahingonkorvauksen määrää ei voida vähentää X Oy:n maksettavaksi tuomitusta menettämisseuraamuksesta.

Oikeusneuvos Kitunen: Hyväksyn mietinnön.