13.1.2010

Asian tausta

Thaimaan kansalainen A (synt. 1956) ja B (synt. 1940) olivat solmineet avioliiton 2.12.1994 ja asuneet Suomessa. Heille oli syntynyt kolme lasta vuosina 1995, 1996 ja 1999. B oli 6.9.2004 pannut vireille avioerohakemuksen. Harkinta-aika oli alkanut 14.9.2004, ja puolisot oli tuomittu avioeroon 1.6.2005.

Vaatimukset Helsingin käräjäoikeudessa

A vaati, että B velvoitetaan suorittamaan A:lle elatusapua 500 euroa kuukaudessa 21.10.2004 lukien toistaiseksi.

A lausui olevansa elatusavun tarpeessa seuraavilla perusteilla: A oli muuttanut Suomeen avioliiton perusteella ja hän oli hoitanut kotona lapsia 10 vuotta. Tuona aikana hänellä ei ollut ollut palkkatuloja. A oli työskennellyt vuodesta 2003 puolisoiden yhteisessä ravintolassa, jonka toiminnan aloittamista varten hän oli saanut starttirahaa, mutta josta hän ei ollut saanut palkkaa. Nyt ravintolan liiketoiminta oli lopetettu. A ei ilmeisesti tullut saamaan osituksessa mitään avioehdon vuoksi. Hän oli ollut taloudellisesti riippuvainen B:stä, mahdollistanut tämän omaisuuden karttumisen ja uhrannut perheen eduksi omat taloudelliset etunsa. Hän oli jäänyt toimeentulotuen varaan ja hänen työllistymisensä maahanmuuttajana tuli olemaan vaikeaa. Hänelle ei ollut kertynyt työkokemusta eikä eläkettä.

B vastusti elatusapuvaatimusta. Hänellä ei ollut elatuskykyä, eikä A ollut elatusavun tarpeessa. B oli jäänyt eläkkeelle vuoden 2006 alusta lukien. Hänen tulonsa olivat 2 400 euroa kuukaudessa nettona, asumiskulut olivat 507 euroa kuukaudessa ja lasten päivähoitomaksut 196,20 euroa kuukaudessa. Ravintolatoiminnasta hänellä oli velkaa vielä noin 90 000 euroa. A:lla oli Thaimaassa huomattava omaisuus.

Käräjäoikeuden päätös 6.6.2006

Käräjäoikeus totesi, että B oli ilmoittanut nettotuloikseen noin 2 400 euroa kuukaudessa. Hänellä oli eläke-, osinko- ja palkkatuloja. Hänellä oli nimissään ravintolahuoneisto, josta hänellä oli velkaa noin 90 000 euroa. Ravintola oli myynnissä. Hänen asumismenonsa olivat 503 euroa kuukaudessa ja lasten päivähoitomaksut olivat 196 euroa kuukaudessa. Verotustietojen mukaan hänellä oli pääosin verotettavaa varallisuutta yli 100 000 euron arvosta. Käräjäoikeus katsoi B:n omasta elatuskyvystään esittämän selvityksen perusteella, että hänellä oli tarvittava kyky suorittaa puolisolleen elatusapua.

A oli muuttanut Suomeen vuonna 1994 B:n kanssa solmitun avioliiton perusteella. A oli ollut lähes 10 vuotta kotiäitinä hoitaen lapsia. Vuodesta 2003 hän oli työskennellyt yrittäjänä puolisoiden yhteisessä ravintolassa, josta hän ei ollut saanut kuitenkaan palkkaa. Avioeroon liittyen hän oli joutunut toimeentulotuen varaan.

Käräjäoikeus, joka katsoi A:n olleen elatusavun tarpeessa avioeron harkinta-aikana, lausui avioeroon tuomitsemisen jälkeisen ajan osalta pääsäännön olevan, että avioeron yhteydessä avioliiton aikaansaama taloudellinen yhteys lakkasi ja puolison elatusvelvollisuus päättyi. Puolison elatusapu avioliiton päättymisen jälkeen oli kohtuullista ja tuli yleensä kysymykseen vain silloin, kun toinen puoliso oli jäänyt vaille itsenäistä elatuskykyä avioliitosta johtuen. Avioero sellaisenaan ei ollut peruste elatusavun saamiselle.

A oli ravintola-alalla. Hän oli työkykyinen eikä hänen ikänsä kohtuuttomasti vaikeuttanut uuden työn saantia. Hänen olisi tullut jo avioeron tultua voimaan hakeutua työhön. Hän sai nyt ilmoittauduttuaan työttömäksi työnhakijaksi työttömyyskorvausta. Käräjäoikeus katsoi, ettei asiassa ollut perusteita poiketa avioliittolain mukaisesta pääsäännöstä, jonka mukaan puolison elatusvelvollisuus päättyi avioeron yhteydessä.

Käräjäoikeus velvoitti B:n suorittamaan A:lle elatusapua 1.11.2004 ja 31.5.2005 väliseltä ajalta 300 euroa kuukaudessa, mutta hylkäsi A:n elatusapuvaatimuksen avioliiton päättymisen jälkeiseltä ajalta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kari Santanen.

Helsingin hovioikeuden päätös 22.8.2008

Sekä B että A valittivat hovioikeuteen. A vaati, että B velvoitetaan suorittamaan A:lle elatusapua 300 euroa kuukaudessa 1.6.2005 lukien.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöstä.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pirkko Kauppinen, Esa Hakala ja Seppo Ovaskainen. Esittelijä Marjut Koivisto.

Käsittelyratkaisu

B on Korkeimmassa oikeudessa esittänyt uusina todisteina Keskinäisen Eläkevakuutusyhtiö Tapiolan 18.12.2008 päivätyn ilmoituksen hänelle maksetuista ja maksettavista eläkkeistä, Kansaneläkelaitoksen tositteen 5.1.2009 B:lle vuonna 2008 maksetusta eläkkeestä ja tammikuun 2009 eläkkeen määrästä, veroilmoituksen osakehuoneistojen vuokratuloista vuonna 2008, verotustodistukset vuosilta 2004 - 2007, laskelman luovutusvoitosta tai -tappiosta vuonna 2006 ja 15.9.2006 päivätyn toimituskirjan omaisuuden osituksesta A:n ja B:n välillä. Koska todisteiden esittäminen on ollut tarpeen niiden B:n tuloja koskevien ilmoitusten johdosta, jotka A on Korkeimmassa oikeudessa esittänyt, Korkein oikeus ottaa huomioon nämä uudet todisteet.

Pääasiaratkaisun perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Asiassa on Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, onko B velvollinen suorittamaan puolisolleen A:lle elatusapua avioliiton päättymisen jälkeen.

Sovellettavasta säännöksestä

2. Avioliittolain 48 §:n 1 momentin mukaan, kun tuomitaan avioeroon ja puolison katsotaan tarvitsevan elatusapua, tuomioistuin voi velvoittaa toisen puolison suorittamaan elatusapua sen mukaan kuin hänen kykyynsä ja muihin seikkoihin nähden harkitaan kohtuulliseksi.

3. Arvioitaessa mainitun säännöksen perusteella puolison velvollisuutta suorittaa toiselle puolisolle elatusapua avioliiton päättymisen jälkeen on lähtökohtana se, että toinen puoliso on elatusavun tarpeessa. Jos elatusavun tarvetta ei ole, ei puolisolla ole elatusvelvollisuutta, vaikka hän taloudellisen asemansa perusteella kykenisikin elatusta suorittamaan. Toiseksi asiassa on arvioitava puolison elatuskykyä. Vielä on harkittava, liittyykö käsiteltävänä olevaan asiaan muita syitä, joiden johdosta elatusavun suoritusvelvollisuutta voidaan pitää kohtuullisena.

4. Niin kuin Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksessä KKO 2004:104 on lausuttu (kohta 10), pääsääntö kuitenkin on, että avioeron yhteydessä avioliiton aikaansaama puolisoiden taloudellinen yhteys lakkaa ja toisen puolison elatusvelvollisuus päättyy. Puolison velvollisuus suorittaa elatusapua avioliiton päättymisen jälkeen on kohtuullista ja tulee yleensä kysymykseen vain silloin, kun toinen puoliso on jäänyt vaille itsenäistä elatuskykyä avioliiton takia. Avioero sellaisenaan ei ole peruste elatusavun saamiselle.

A:n olosuhteita koskeva selvitys

5. A on syntynyt vuonna 1956 Thaimaassa, jossa hän ja vuonna 1940 syntynyt B myös ovat tutustuneet. A on muuttanut Suomeen vuonna 1994. A ja B ovat solmineet avioliiton 2.12.1994. B:n hakemuksesta puolisot on 1.6.2005 tuomittu avioeroon. Heille on syntynyt vuosina 1995, 1996 ja 1999 kolme lasta, jotka avioliiton päätyttyä ovat asuneet B:n luona.

6. A oli Thaimaassa harjoittanut elatuksekseen riisin viljelyä ja matkamuistojen myyntiä. Hänellä ei ole ammatillista koulutusta. Puolisoiden yhteinen kieli on ollut englanti, ja A:n suomen kielen osaaminen on jäänyt heikoksi.

7. Suomessa A on hoitanut puolisoiden yhteistä kotia ja lapsia. Puolisoiden välien rikkouduttua A on vuosien 2004 ja 2005 vaihteessa muuttanut yhteisestä asunnosta ja jäänyt tuolloin vaille asuntoa. Nyttemmin hän asuu vuokra-asunnossa.

8. A ja B ovat keväällä 2003 perustaneet osakeyhtiön, jonka nimissä on harjoitettu ravintolatoimintaa siinä tarkoituksessa, että ravintola tarjoaisi A:lle työpaikan. Ravintolatoimintaa varten A on saanut starttirahaa, mutta asiassa esitetyn selvityksen mukaan hän ei ole saanut ravintolatyöstä palkkaa. Ravintolan toiminta on päättynyt vuonna 2006. Asianosaiset ovat esittäneet toisistaan poikkeavia käsityksiä toiminnan päättymiseen johtaneista syistä. Tämän jälkeen A on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi ja on harjoittanut myöhemmin ainakin jossakin määrin ammatikseen thai-hierontaa. Hänen bruttotulonsa ovat olleet 8 532 euroa vuonna 2007.

9. A:lla ei ole ollut Suomessa vähäisiä säästöjä lukuun ottamatta omaisuutta. Puolisoiden välisen avioehtosopimuksen mukaan A:lla ei ole ollut avio-oikeutta B:n omaisuuteen. Puolisoiden omaisuuden erottelun suorittanut pesänjakaja on arvioinut A:n Thaimaassa olevan omaisuuden arvoksi 49 000 euroa.

B:n olosuhteita koskeva selvitys

10. B on ilmoittanut käräjäoikeudessa nettotuloikseen noin 2 400 euroa kuukaudessa. Korkeimmassa oikeudessa esitettyjen verotustodistusten mukaan hänen verotettavat ansio- ja pääomatulonsa ovat olleet vuonna 2005, edelliset 24 253 euroa ja jälkimmäiset 8 860 euroa, vuonna 2006 vastaavasti 12 794 ja 38 594 euroa sekä vuonna 2007 vastaavasti 15 240 ja 6 496 euroa. B on nykyisin eläkkeellä. Eläkevakuutusyhtiön ilmoituksen mukaan hänelle on vuonna 2008 maksettu eläkettä nettona 8 847 euroa ja hänen nettoeläkkeensä on vuoden 2009 alusta alkaen 762,78 euroa kuukaudessa. Lisäksi hänelle maksetaan kansaneläkettä 126,49 euroa kuukaudessa. B:n omistama yritys on maksanut hänelle vuonna 2008 vuokratuloja nettona 7 733 euroa.

11. Osituskirjan mukaan B on 15.9.2006 omistanut Helsingissä asuinhuoneistonsa, ravintolatoimintaan käytettyjen tilojen, noin 20 neliömetrin suuruisen yksiön ja 24 neliömetrin suuruisen liikehuoneiston osakkeet sekä siirtolapuutarhamökin vuokraoikeuksineen. Lisäksi hän on omistanut yrityksensä osakkeet. B:n varat ovat olleet 405 847 euroa ja velat 105 000 euroa. B on ilmoituksensa mukaan myynyt ravintolatoimintaan käytettyjen tilojen ja yksiön osakkeet sekä siirtolapuutarhamökin vuokraoikeuksineen. Viimeksi mainitun omaisuuden kauppahinta on ollut 36 310 euroa, mutta muista kauppahinnoista B ei ole esittänyt tarkkaa selvitystä.

Velvollisuus suorittaa elatusapua avioliiton päättymisen jälkeen tässä tapauksessa

12. A:n olosuhteita koskevan selvityksen perusteella on pääteltävissä, että hänellä ei ole ollut avioliiton päättymisen jälkeen lainkaan ansiotuloja, tai ne ovat olleet joka tapauksessa niin vähäiset, että hän aivan ilmeisesti on jäänyt vaille itsenäistä elatuskykyä. Tällaisen tilanteen syntymiseen on vaikuttanut hänen asemansa Suomessa kotia ja lapsia hoitaneena perheenemäntänä lähes koko kymmenen vuotta kestäneen avioliiton ajan ja ainakin osaltaan tästä johtunut vähäinen suomen kielen taito sekä jääminen vaille minkäänlaista ammatillista koulutusta. Vaikka hänellä onkin Thaimaassa omaisuutta, ei voida pitää todennäköisenä, että hän olisi voinut avioliiton päätyttyä omaisuudesta saatavilla tuloilla tai omaisuutta realisoimalla parantaa taloudellista tilannettaan. Hän ei ole myöskään osituksessa saanut lainkaan omaisuutta.

13. Mainittujen seikkojen perusteella Korkein oikeus katsoo, että A on avioliiton päättymisen jälkeen jäänyt vaille itsenäistä elatuskykyä nimenomaan avioliiton takia. Hänen elatuksen tarpeensa puoltaa elatusavun suorittamisvelvollisuutta. Toisaalta on otettava huomioon, että hän on oikeutettu saamaan yhteiskunnalta turvaa toimeentuloonsa ja asumiseensa, mikä osaltaan vähentää elatusavun suorittamisen tarvetta. A on myös työkykyinen, joten on kohtuullista edellyttää, että hän esimerkiksi kouluttautumalla pyrkii hakeutumaan työelämään ja siten vastaamaan omasta elatuksestaan. Nämä seikat huomioon ottaen ei voida lähteä siitä, että hän olisi elatusavun tarpeessa määräämättömän ajan, vaan on perusteltua katsoa, että hän tarvitsee elatusapua vain tietyn ajan, jonka kuluessa hänen voidaan edellyttää saattavan asiansa sellaiseen tilaan, että hän kykenee vastaamaan itse elatuksestaan. Tässä tapauksessa Korkein oikeus pitää tällaisena sopeutumisaikana välttämättömän kielitaidon ja koulutuksen hankkimiseksi kolmea vuotta avioliiton päättymisestä.

14. Sen selvityksen perusteella, mikä B:n tuloista ja varallisuudesta on esitetty, Korkein oikeus katsoo, että A:n esittämä vaatimus 300 euron elatusavun suorittamisesta kuukausittain on määrältään kohtuullinen. B pystyy kohtuudella suorittamaan tämän perusteella lasketun määrän kolmelta vuodelta.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan siten, että B velvoitetaan suorittamaan A:lle elatusapua 1.6.2005 ja 31.5.2008 väliseltä ajalta 300 euroa kuukaudessa eli yhteensä 10 800 euroa. Muilta osin valitus hylätään.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos (eri mieltä), Kari Kitunen, Gustav Bygglin, Hannu Rajalahti ja Ilkka Rautio. Esittelijä Caritha Aspelin.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Raulos: Yhdyn Korkeimman oikeuden käsittelyratkaisuun ja pääasiaratkaisun perustelujen kohtiin 1 - 11. Harkitessani B:n velvollisuutta suorittaa A:lle elatusapua heidän avioliittonsa purkautumisen jälkeiseltä ajalta lausun seuraavan.

Suomen perustuslain 19 §:n 1 momentin mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän edellyttämää turvaa, on oikeus välttämättömään toimeentuloon ja huolenpitoon. Saman pykälän 2 momentin mukaan lailla taataan jokaiselle oikeus perustoimeentulon turvaan muun muassa työttömyyden aikana. Suomen oikeusjärjestys takaa siis jokaiselle täällä asuvalle perusoikeutena oikeuden perustoimeentuloon. Mainittu yhteiskunnan tarjoama sosiaaliturva on avioeron jälkeen ensisijainen suhteessa entisen puolison elatusvelvollisuuteen. Sen vuoksi ja kun entisen aviopuolison elatusvelvollisuutta koskevien säännösten tarkoituksena ei ole taata avioliiton aikaisen elintason säilymistä, puolison velvollisuus avioeron jälkeen täydentää yhteiskunnan takaamaa toimeentuloa voi mielestäni tulla kysymykseen vain poikkeuksellisesti.

A on työkykyinen ja työikäinen. Hän on myös käytännön toiminnallaan yrittäjänä ja ammatinharjoittajana osoittanut kykenevänsä työskentelemään suomalaisessa yhteiskunnassa. On tosin luonnollista, että heikko suomen kielen taito, ammattikoulutuksen puuttuminen ja vieras kulttuuritausta ovat omiaan heikentämään hänen mahdollisuuksiaan sijoittua työmarkkinoilla. Tämän johdosta totean ensiksikin, että A on asunut Suomessa vuodesta 1994 lähtien. Hän on valinnut kotityön ja hoitanut perheen kolmea lasta. On kuitenkin ilmeistä, etteivät lapset nykyisen päivähoitojärjestelmän vallitessa tai kotityö ole voineet estää häntä hankkimasta suomen kielen taitoa ja ammattia. Mainitut puutteet eivät siten johdu avioliitosta. Toiseksi tältä osin on kysymys seikoista, jotka yleisemminkin haittaavat maahanmuuttajien integroitumista suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään. Näiden esteiden poistamiseen vaaditaan kuitenkin yhteiskunnan tehokkaita toimenpiteitä, joita ei voida eikä ole syytä korvata yksityisillä sosiaalisilla velvoitteilla.

Lausumillani perusteilla katson, ettei ole laillisia perusteita velvoittaa B:tä suorittamaan A:lle elatusapua heidän avioliittonsa purkautumisen jälkeiseltä ajalta. Jätän hovioikeuden päätöksen lopputuloksen pysyväksi.