31.3.2010

Tausta

C lahjoitti 16.8.1985 vaimonsa D:n suostumuksin toiselle pojalleen A:lle omistamansa neljä yhtenäisen kokonaisuuden muodostavaa kiinteistöä irtaimistoineen Helsingissä Vuosaaren edustalla sijaitsevassa saaressa.

Lahjakirjaan oli ollut liitettynä allekirjoittamaton asiakirja, johon oli lahjanantajan tahdoksi merkitty, että lahjoitus otetaan perinnönjaossa huomioon siihen arvoon, joka vastaa sitä hintaa, jonka Helsingin kaupunki olisi valmis tuolloin maksamaan lahjoitukseen kuuluvasta kiinteästä omaisuudesta tai vaihtoehtoisesti yleensä ostaa tai on viimeksi ostanut muuta vastaavanlaista kiinteää omaisuutta.

C kuoli 16.9.1994. D kuoli 11.10.2002. Kuolinpesien osakkaita ovat heidän yhteiset poikansa A ja B.

B oli 20.1.1993 ilmoittanut kirjallisesti, että hänellä ei ole mitään vaatimuksia saaren suhteen.

D oli 19.9.1997 allekirjoittanut todistuksen, jonka mukaan C:n ja D:n tahto oli ollut, että lahja huomioitaisiin täydestä käyvästä arvosta D:n jälkeen tapahtuvassa lopullisessa perinnönjaossa.

Kuolinpesiin määrätty pesänjakaja toimitti perinnönjaon 23.2.2005 ja katsoi, että kiinteistöjen lahja irtaimistoineen oli A:lle annettu ennakkoperintö. Pesänjakaja katsoi perinnönjaossa huomioon otettavaksi arvoksi lahjoitushetken mukaisen arvot kiinteistön osalta 58 892,70 euroa ja irtaimiston osalta 5 045,64 euroa eli yhteensä 63 938,34 euroa.

Asian käsittely Helsingin käräjäoikeudessa

B vaati pesänselvityksen ja perinnönjaon muuttamista siten, että ennakkoperinnön arvo määritellään jakohetken arvon mukaan ja että kiinteistöjen arvoksi vahvistetaan 160 000 euroa ja irtaimiston arvoksi 8 400 euroa.

A vaati kanteen hylkäämistä ja lausui lahjoittajan tahtona olleen, ettei lahjaa huomioitaisi lainkaan ennakkoperintönä. Tämä johtui siitä, että A:n ja B:n vanhemmat olivat rahoittaneet B:n liiketoimia ja avustaneet B:tä myös muutoin. Lahjakirjan liitteen allekirjoittamisesta oli keskusteltu lahjakirjan allekirjoittamisen jälkeen. A oli ennen liitteen allekirjoittamista halunnut saada selvityksen B:n saamista varoista, mutta lahjoittaja oli kieltäytynyt antamasta niitä. Tämän jälkeen oli yhteisesti sovittu, ettei liitettä allekirjoiteta. Siinä vaiheessa, kun D oli allekirjoittanut 19.9.1997 päivätyn todistuksen, hänen terveydentilansa oli ollut sellainen, ettei todistukselle voinut antaa arvoa. Mikäli kysymyksessä olisi ollut ennakkoperintö, se olisi tullut merkitä jo C:n jälkeen laadittuun perukirjaan. Lahjoittaja ei ollut allekirjoittanut mitään asiakirjaa, josta ilmenisi hänen tahtonsa olleen, että lahja olisi perintökaaren pääsäännöstä poiketen tullut arvostaa jakohetken arvoon. Jos tämä olisi ollut tarkoitus, olisi lahjoittaja, joka oli ollut ammatiltaan juristi, voinut milloin tahansa allekirjoittaa asiakirjan, josta tahto olisi ilmennyt. Ennakkoperintö oli siten arvioitava vuoden 1985 arvoon.

Käräjäoikeuden tuomio 20.4.2007

Käräjäoikeus lausui, että perintökaaren 6 luvun 5 §:n nojalla ennakkoperintöä vähennettäessä oli omaisuudelle pantava se arvo, mikä sillä vastaanotettaessa oli, jollei asianhaaroista muuta johtunut. Näin ollen lahjoitukselle oli pantava se arvo, joka sillä oli ollut ajankohtana, jolloin A oli lahjan saanut, ellei B näyttänyt lahjoittajan tarkoittaneen muuta.

Käräjäoikeus katsoi asiassa jääneen näyttämättä, ettei D olisi ymmärtänyt 19.9.1997 allekirjoittamansa todistuksen sisältöä. Edelleen käräjäoikeus katsoi asiassa näytetyksi, että C:n ja D:n alkuperäinen tarkoitus oli ollut, että ennakkoperintö arvostetaan perinnönjaon ajankohdan mukaiseen arvoon. Käräjäoikeus kuitenkin katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että C olisi vielä sen jälkeen, kun hän oli käynyt A:n kanssa keskusteluja koskien B:lle annettuja rahalahjoja, tarkoittanut poiketa perintökaaren 6 luvun 5 §:n sisältämästä ennakkoperinnön arvostamisajankohtaa koskevasta pääsäännöstä.

Edellä lausutuilla perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Hannele Lindholm.

Helsingin hovioikeuden tuomio 30.6.2008

B valitti hovioikeuteen. Hovioikeus toimitti asiassa pääkäsittelyn.

Hovioikeus totesi perintökaaren 6 luvun 5 §:ssä säädetyn ennakkoperinnön arvostusajankohdasta seuraavasti: ennakkoperintöä vähennettäessä on omaisuudelle pantava se arvo, mikä sillä vastaanotettaessa oli, jollei asianhaaroista muuta johdu. Luovutushetken arvosta poikkeaminen edellytti aina painavia syitä. Arvioitaessa näiden painavien syiden olemassaoloa keskeistä oli perittävän tarkoituksen arvioiminen. Ennakkoperinnön antaja oli voinut lahjaa antaessaan määrätä vapaamuotoisesti sen arvostusajankohdasta tai myöhemmin testamentilla määrätä sen arvostusajankohdasta. Näyttövelvollisuus perintökaaren pääsäännöstä poikkeamisen osalta oli tässä asiassa valittajalla B:llä.

B oli vedonnut siihen, että C:n laatima allekirjoittamaton lahjakirjan liite ja D:n 19.9.1997 allekirjoittama todistus yhdessä osoittivat sen, että lahjoitus tuli lahjoittajan tahdon mukaisesti arvostaa perinnönjaon ajankohdan arvoon.

Hovioikeus katsoi allekirjoittamattoman liiteasiakirjan osoittavan, että sen laatimisvaiheessa C:n tarkoituksena oli ollut perintökaaren pääsäännöstä poiketen määrätä lahjoituksen arvostusajankohdaksi perinnönjaon ajankohta. Kun käräjäoikeudenkin toteamin tavoin pitkään kihlakunnantuomarina toiminut C ei ollut kuitenkaan liiteasiakirjaa allekirjoittanut, hän ei ollut tarkoittanut määrätä lahjoituksen arvostusajankohdasta toisin kuin perintökaaren 6 luvun 5 §:ssä oli säädetty. Tätä tulkintaa tuki A:n edeltä ilmenevä, uskottavana pidettävä kertomus hänen ja C:n käymistä liiteasiakirjan allekirjoittamista koskevista keskusteluista ja siitä, että yhdessä oli sovittu, ettei liiteasiakirjaa allekirjoiteta.

D:n allekirjoittama 19.9.1997 päivätty todistus oli B:n laatima. Todistus oli B:n kertoman mukaan laadittu kuitiksi siitä, että hän oli saanut lahjakirjan ja liiteasiakirjan haltuunsa. Lahjoitetut kiinteistöt olivat olleet C:n omaisuutta, joiden luovuttamiseen D oli antanut suostumuksensa. Vaikka D oli ollut todistuksen allekirjoitushetkellä kykenevä ilmaisemaan oman tahtonsa, ei todistuksella ollut hovioikeuden mukaan merkitystä arvioitaessa C:n tahtoa koskien nyttemmin ennakkoperinnöksi katsotun lahjoituksen arvostushetkeä. Sanottu todistus ja allekirjoittamaton liiteasiakirja eivät yhdessäkään osoittaneet, että C:n lopullinen tahto ja tarkoitus olisi ollut, että huvilakiinteistö irtaimistoineen tulee arvioida perinnönjakohetken arvoon. Mitä tuli lahjakirjalla lahjoitettuun D:n osuuteen irtaimistosta, B oli vaatinut irtaimiston arvon korottamista ainoastaan rahan arvon muutosta vastaavalla kertoimella.

B oli vielä vedonnut siihen, että lahjoituksen vastaanottohetken arvon hyväksyminen vääristi kohtuuttomasti perillisten välistä yhdenvertaisuutta ja perinnönjaossa noudatettavaa tasajaon periaatetta.

Vaikka pesänjakaja oli pesänselvitys- ja jakokirjassaan lainvoimaisesti ratkaissut, ettei B ollut saanut vanhemmiltaan ennakkoperintönä huomioon otettavia suorituksia, A oli vastanäyttönä isänsä tarkoituksen osalta vedonnut siihen, että B oli saanut vanhemmiltaan huvilakiinteistön muodostaneiden tilojen arvoa vastaavan määrän rahalahjoituksia eri ajankohtina, joita ei ollut tarkoitettu ennakkoperinnöksi. Asiassa kuullun todistajan kertomuksesta ilmeni B:n saaneen isältään rahaa yrityksen ostamiseen 1970-luvun alussa. A:n mukaan B oli saanut mainitun yrityskaupan yhteydessä rahaa 150.000 markkaa sekä lisäksi joitakin lisäsummia ennen yhtiön konkurssia. B oli sittemmin siirtänyt yhtiön myynnistä syntyneen kauppahintasaatavan isälleen Amerikkaan muuton yhteydessä vuonna 1981 ja C oli antanut vastaavan määrän rahaa B:lle.

Asiassa on esitetty B:n 20.1.1993 päiväämä kirje siitä, että hänellä ei ollut vaatimuksia saaren suhteen. Asianosaiset olivat olleet kirjeen tulkinnasta erimielisiä. B:n mukaan hänen tarkoituksenaan oli ollut ilmaista, ettei hänellä ollut itse huvilakiinteistön osalta mitään vaatimuksia. A:n mukaan kirjeellä oli tarkoitus vahvistaa, että hänen lahjoituksena saamaansa huvilakiinteistöä irtaimistoineen ei katsottu hänen ennakkoperinnökseen.

Hovioikeus totesi, että mainitun asiakirjan lopullista tarkoitusta oli sen sisällöstä ja asianosaisten kertomusten perusteella vaikea päätellä. Arviointia vaikeutti myös se, että C:n jälkeen tehdyssä perukirjassa lausuttiin, ettei vainaja ollut antanut mitään lahjaa tai ennakkoperintöä. Sekä A että B olivat kertoneet isänsä olleen heitä kohtaan äärimmäisen tasapuolinen. Näin ollen hovioikeus katsoi, että kirjeen sisältö tuki A:n kertomusta B:lle annetuista rahalahjoista ja myös A:n kertomaa isänsä kanssa käymistä keskusteluista lahjakirjan liiteasiakirjaan liittyen. Esitetyn näytön perusteella ei ole aihetta epäillä, etteikö C olisi kohdellut A:ta ja B:tä omaisuuden luovutusten suhteen tasapuolisesti.

Arvioitaessa vielä vääristääkö huvilakiinteistön lahjoituksen arvioiminen vastaanottohetken arvoon kohtuuttomasti perillisten yhdenvertaisuutta hovioikeus totesi, että huvilakiinteistön edustalle rakennettiin Vuosaaren satama, mikä vaikutti merkittävästi huvilakiinteistön arvoon sitä alentavasti. Perintökaaren ennakkoperintöä koskevan arvostuksen pääsäännöksi oli säädetty luovutusajankohta, jolloin riski omaisuuden arvon muutoksista oli tarkoitettu jäävän luovutuksensaajalle. Ennakkoperintösäännöksillä ei pyritty perintö-osien tarkkaan tasaukseen perillisten välillä eikä säännös sallinut avointa kohtuusharkintaa. Hovioikeus katsoi, että lahjoituksen vastaanottohetken arvon noudattaminen ei tässä tilanteessa vääristänyt kohtuuttomasti perillisten välistä yhdenvertaisuutta eikä vastaanottohetken arvoa voitu pitää kohtuuttomana B:n kannalta.

Hovioikeus katsoi käräjäoikeuden tavoin jääneen näyttämättä, että C:n tahto ja tarkoitus olisi ollut määrätä allekirjoittamattomalla lahjakirjan liiteasiakirjalla sittemmin ennakkoperinnöksi katsotun lahjan arvostamisajankohdasta perintökaaren 6 luvun 5 §:ssä ilmenevästä pääsäännöstä poiketen. Aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei ollut.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Heikki Juusela (eri mieltä), Tuula Nousiainen ja Pirjo Aaltonen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenlaamanni Heikki Juusela katsoi asiassa näytetyksi, että C:n ja D:n yhteinen tahto oli ollut arvostaa A:lle annetut kiinteistöt lopullisessa eli heidän jälkeisessä yhteisessä jaossa jakohetken käyvän arvon mukaisesti. Hovioikeudenlaamanni Juusela piti kiinteistöjen arvona perinnönjakohetkellä 140 000 euroa ja irtaimiston arvona 5 045,64 euroa. Hovioikeudenlaamanni Juusela olisi siten oikaissut pesänselvitystä ja perinnönjakoa kiinteistöjen arvon osalta ja palauttanut asian tältä osin pesänjakajalle uudelleen käsiteltäväksi.

Perustelut

1. Asiassa on kysymys siitä, onko A:n isältään saama ennakkoperintö arvostettava hänen vanhempiensa kuolinpesien perinnönjaossa omaisuudella sen vastaanottohetkellä 10.8.1985 olleen arvon mukaisesti, kuten A katsoo, vai kuolinpesien jakohetken 23.2.2005 arvon mukaisesti, kuten B on kanteessaan vaatinut.

2. Perintökaaren 6 luvun 5 §:ssä ilmaistun pääsäännön mukaan ennakkoperintöä vähennettäessä on omaisuudelle pantava se arvo, mikä sillä vastaanotettaessa oli, jollei asianhaaroista muuta johdu.

3. Laissa ei ole tarkemmin täsmennetty niitä perusteita, joiden nojalla mainitusta pääsäännöstä voidaan poiketa. Kynnys lain pääsäännöstä poikkeamiselle on yleensä asetettu varsin korkealle. Laissa ilmaistua pääsääntöä on käytännössä tulkittu laventavasti ja siitä tehtävää poikkeusta suppeasti. Ei ole myöskään syytä päätyä sellaisiin tulkintoihin, joissa poikkeusten soveltaminen johtaa ristiriitaan asianomaisen lainsäädännön yleisen tavoitteenasettelun kanssa.

4. B:n kanne on perustettu keskeisesti siihen, että perittävän tahdon mukaan ennakkoperintö tulee ottaa huomioon jakohetken arvon mukaisesti. Perintökaaren säännöksissä on useassa kohden kunnioitettu perittävän tahtoa ratkaisuperusteena. On siksi perusteltua antaa perittävän tahdolle keskeinen merkitys myös seikkana, joka puoltaa poikkeamista perintökaaren 6 luvun 5 §:ssä ilmaistusta pääsäännöstä. Kun laissa ei ole muuta edellytetty, voidaan vapaamuotoisestikin ilmaistu tahto ottaa huomioon. Kysymys kuitenkin on pääsäännöstä tehtävää poikkeusta koskevasta harkinnasta, joten perittävän tahdon tulisi olla ilmaistu niin selkeästi, ettei sen sisältö jätä sijaa epäselvyydelle.

5. Kanteen tueksi on asiassa vedottu lahjakirjan allekirjoittamattomaan liitteeseen, perittävän lesken 19.9.1997 allekirjoittamaan todistukseen sekä perittävän pyrkimykseen kohdella poikiaan tasavertaisesti ja rahan arvon muutoksen perillisten välistä yhdenvertaisuutta vääristävään vaikutukseen.

6. Korkein oikeus toteaa lahjakirjan liitteen osoittavan C:n ainakin harkinneen sitä, että hän määräisi lahjoituksen arvostusajankohdan perinnön jakohetken mukaiseksi. Asiakirja on kuitenkin jäänyt allekirjoittamatta, mistä voidaan päätellä, ettei tuomarin ammatissa pitkään toimineen C:n tahto ollut kypsynyt lopulliseksi päätökseksi.

7. C:n lesken 19.9.1997 allekirjoittaman todistuksen merkitystä vähentää yhtäältä se, että todistus on annettu C:n kuoleman jälkeen eikä sen taustatekijöistä ole enää saatavissa selvitystä ja toisaalta se, että kysymyksessä oleva lahjoitus koski merkityksellisin osin vain C:n omistuksessa ollutta omaisuutta. Korkein oikeus ei pidä lesken antamaa todistusta riittävänä osoituksena C:n nimenomaisesta tahdosta määrätä lahjoituksen arvostamisesta lopullisessa perinnönjaossa.

8. Perintökaaren 6 luvun 5 §:n mukaisen pääsäännön soveltaminen ei sinällään merkitse ristiriitaa perintökaaren 23 luvun 8 §:ssä ilmaistun, perillisten yhdenvertaista kohtelua edellyttävän tasajaon periaatteen kanssa. Velvoiteoikeudessa noudatetun periaatteen mukaan rahan arvon muutokset eivät pääsääntöisesti vaikuta velvoitteiden sisältöön. Näistäkään syistä perillisten tasavertaisen kohtelun toteutuminen ei edellytä poikkeamaan mainitusta perintökaaren 6 luvun 5 §:n pääsäännöstä.

9. Edellä kerrotuilla ja muutoin hovioikeuden tuomiosta ilmenevillä perusteilla syytä hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen ei ole.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Juha Häyhä, Ilkka Rautio, Soile Poutiainen ja Jorma Rudanko. Esittelijä Reima Jussila.