9.3.2010

Taustaa

Fujitsu- ja Siemens-konsernien emoyhtiöt Fujitsu Limited ja Siemens AG olivat solmineet 15.6.1999 aiesopimuksen, jonka tarkoituksena oli konsernien tietokoneliiketoimintojen yhdistäminen 1.10.1999 alkaen. Lopullinen yhteisyrityksen perustamista koskeva sopimus oli allekirjoitettu 11.8.1999. Euroopan yhteisön komission hyväksyttyä 30.9.1999 yhteisyrityksen perustamisen Fujitsu Siemens Computers -konserni oli aloittanut toimintansa 1.10.1999. Suomessa oli tytäryhtiöksi tullut konsernia perustettaessa Fujitsu Computers Oy (sittemmin Fujitsu Siemens Computers Oy, nykyisin Fujitsu Technology Solutions Oy; jäljempänä tytäryhtiö). Suomen tytäryhtiö ja sen muualla Euroopassa toimineet sisaryhtiöt sekä erillisiksi yhtiöiksi erotetut Siemens AG-konserniin kuuluneet PC- ja palvelintietokoneiden valmistus- ja myyntiyhtiöt olivat siirtyneet alankomaalaisen Fujitsu Siemens Computers (Holding) BV:n (jäljempänä emoyhtiö) tytäryhtiöiksi 1.10.1999 lukien.

Fujitsu Siemens Computers -konsernilla oli 1.10.1999 Euroopassa tuotantolaitokset Suomessa Espoossa (Kilo) sekä Saksassa Augsburgissa, Paderbornissa ja Sömmerdassa.

Emoyhtiön hallitus oli kokoontunut ensimmäisen kerran 7.10.1999.

Emoyhtiön johtokunta, joka koostui emoyhtiön hallituksen toimeenpanevista jäsenistä, oli pitänyt 7.12.1999 puhelinkokouksen. Kokouksesta ei ollut laadittu pöytäkirjaa, mutta tytäryhtiön mukaan kokouksessa oli päätetty tehdä emoyhtiön hallitukselle esitys Kilon tehtaasta irtautumisesta.

Emoyhtiön hallitus oli kokoontunut 14.12.1999. Kokouksessa ei kokouspöytäkirjan mukaan ollut tehty mitään täsmällistä Kilon tuotantolaitosta koskevaa päätöstä.

Tytäryhtiö oli antanut 14.12.1999 yhteistoimintaneuvotteluesityksen. Yhteistoimintaneuvotteluja oli käyty 20.12.1999 - 31.1.2000 eli kuusi viikkoa.

Tytäryhtiön hallitus, johon oli kuulunut pääosin konsernin johtajia ja jonka puheenjohtajana oli toiminut konsernin emoyhtiön hallituksen varapuheenjohtaja, oli tehnyt 1.2.2000 päätöksen yhtiön toiminnan lopettamisesta lukuun ottamatta tietokoneiden myyntitoimintoja Suomessa.

Tytäryhtiö oli aloittanut työntekijöidensä irtisanomisen 8.2.2000. Yhteensä yhtiöstä oli irtisanottu noin 450 työntekijää. Yhtiöön oli jäänyt noin 40 työntekijää.

Emoyhtiön hallitus oli pitänyt 16.2.2000 kokouksen. Kokouksesta laaditun pöytäkirjan mukaan kokouksessa ei ollut tehty Kilon tuotantolaitosta koskevaa päätöstä.

Eräät tytäryhtiön entiset työntekijät olivat katsoneet tytäryhtiön rikkoneen yhteistoiminnasta yrityksissä annettua lakia (725/1978) Kilon tuotantolaitoksen sulkemista koskevissa ratkaisuissa vuodenvaihteessa 1999 - 2000. Työntekijät olivat siirtäneet mainitussa laissa tarkoitettua hyvitystä koskevat saatavansa korkoineen perittäväksi omille ammattiliitoilleen eli Metallityöväen Liitto ry:lle, Toimihenkilöunioni TU ry:lle, Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry:lle, Uusi Insinööriliitto UIL ry:lle, Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry:lle, Suomen Valtiotieteilijöitten Liitto SVAL ry - Statsvetarns Förbund i Finland rf:lle, Akavan Erityisalat ry:lle, Suomen Ekonomiliitto - Finlands Ekonomförbund SEFE ry:lle, Sähköalojen Ammattiliitto ry:lle, Palvelualojen Ammattiliitto PAM ry:lle ja Ammattiliitto SUORA ry:lle (jäljempänä ammattiliitot).

Kanne ja vastaus Espoon käräjäoikeudessa

Ammattiliitot vaativat tytäryhtiötä vastaan ajamissaan kanteissa, että tytäryhtiö velvoitetaan suorittamaan niille yhteistoimintalain rikkomisesta hyvityksenä seuraavat määrät korkoineen:

- Metallityöväen Liitto ry 4 985 140,32 euroa
- Toimihenkilöunioni TU ry 1 695 423,70 euroa
- Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry 87 306,35 euroa
- Uusi Insinööriliitto UIL ry 605 446,26 euroa
-Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry 738 048,99 euroa
- Suomen Valtiotieteilijöitten Liitto SVAL ry - Statsvetarns Förbund i Finland rf 50 042,64 euroa
- Akavan Erityisalat ry 57 621,18 euroa
- Suomen Ekonomiliitto - Finlands Ekonomförbund SEFE ry 222 478,98 euroa
- Sähköalojen Ammattiliitto ry 28 928,32 euroa
- Palvelualojen Ammattiliitto PAM ry 29 827,12 euroa
- Ammattiliitto SUORA ry 29 543,89 euroa.

Hyvityksenä vaadittiin kunkin työntekijän 20 kuukauden palkkaa vastaava määrä.

Ammattiliitot katsoivat, että emoyhtiön hallituksessa oli viimeistään 14.12.1999 tehty tosiasiallisesti lopullinen päätös siitä, että tytäryhtiön Kilon tuotantolaitoksen toiminta (tietokoneiden valmistus ja tuotekehitys) ajettaisiin alas ja irrotettaisiin konsernin toiminnasta sekä siirrettäisiin Saksaan, jolloin Kilon tuotantolaitos ei jatkaisi konsernin osana.

Ammattiliittojen mukaan 14.12.1999 tehty tosiasiallinen päätös oli yhteistoimintalain 6 §:n 3 ja 3 b kohdan tarkoittaman asian ratkaisu, joka oli tehty ennen kuin henkilöstön kanssa oli 20.12.1999 lukien käyty lain 7 §:n edellyttämät yhteistoimintaneuvottelut. Tytäryhtiö oli rikkonut yhteistoimintalakia lain 15 a §:ssä tarkoitetuin tavoin tahallisesti tai ilmeisestä huolimattomuudesta. Kyse oli tapahtumaketjusta, jossa moitittava menettely ilmeni lähtökohtaisesti laiminlyöntinä käydä yhteistoimintaneuvottelut ennen päätöksentekoa eikä yksittäisenä tekona tai tekoina.

Tytäryhtiö kiisti kanteen. Sen mukaan emoyhtiön hallituksen kokouksessa 14.12.1999 ei ollut tehty Kilon tuotantolaitosta koskevia päätöksiä, vaan kokouksessa oli syntynyt tuotantolaitoksesta irtautumista puoltava suunnitelma. Tämän jälkeen mahdollisia vaihtoehtoja olivat vielä olleet toiminnan jatkaminen sellaisenaan tai supistetussa muodossa, toiminnan myyminen tai sen jatkaminen yhteistyössä toisen yrityksen kanssa taikka toiminnan lopettaminen. Kaikki vaihtoehdot olivat olleet todellisia, ja neuvotteluja Kilon tuotantolaitoksen myymiseksi oli käyty aivan yhteistoimintamenettelyn päättymiseen asti.

Tytäryhtiö katsoi, että yhteistoimintalain 7 §:ää oli tulkittava siten, että työnantajan päätöksellä voitiin tarkoittaa vain yhtiön toimivaltaisen elimen eli tässä tapauksessa tytäryhtiön hallituksen päätöstä. Se oli tehnyt lopettamista koskevan päätöksen 1.2.2000 eli yhteistoimintaneuvottelujen päättymisen jälkeen.

Edelleen tytäryhtiö katsoi, ettei mikään Fujitsu Siemens Computers -konserniin kuuluva yhtiö ollut rikkonut yhteistoimintalain mukaisia menettelytapoja vastaan, ei tahallaan tai ilmeisestä huolimattomuudesta taikka muutoinkaan.

Vielä tytäryhtiö katsoi, ettei oikeutta hyvitykseen ainakaan ollut siltä osin kuin kanne perustui ammattiliitoille siirrettyyn saatavaan koskien työntekijöitä, jotka olivat itse irtisanoutuneet tai jotka olivat tehneet tytäryhtiön kanssa sopimuksen taikka jotka olivat olleet määräaikaisessa työsuhteessa.

Käräjäoikeuden tuomio 11.12.2003

Käräjäoikeus katsoi ensinnäkin, että yhteistoimintalain 6 §:n 1 - 5 kohtien, 7 §:n 1 ja 2 momentin ja 15 a §:n 1 momentin säännöksiä oli myös konsernitilanteessa tulkittava siten, että tulos oli sopusoinnussa säännösten tarkoituksen kanssa. Säännösten tarkoitusta vastasi sellainen tulkinta, että tytäryhtiön tuli aloittaa yhteistoimintaneuvottelut ennen kuin emoyhtiö teki yhteistoimintalain 6 §:n 1 - 5 kohdissa tarkoitettua asiaa koskevan tosiasiallisen ratkaisun.

Arvioituaan asiassa esitettyä näyttöä käräjäoikeus päätyi siihen, että emoyhtiön johdon 7.12.1999 pitämässä puhelinkokouksessa oli tehty Kilon tuotantolaitoksesta irtautumista tarkoittava esitys ja että 14.12.1999 pidetyssä emoyhtiön hallituksen kokouksessa oli päätetty kannattaa tuota esitystä. Erilaisia ratkaisuja Kilon tuotantolaitoksen suhteen oli alettu kartoittaa. Kysymys oli ollut yhteistoimintalain tarkoittamasta suunnitelmasta. Kilon tuotantolaitoksen toiminnan lopettaminen oli ollut yksi vaihtoehto, mutta myös muita vaihtoehtoja oli ollut olemassa.

Käräjäoikeuden mukaan vaihtoehdot Kilon tuotantolaitoksen lopettamiselle olivat olleet todellisia ja avoimia. Tuotantolaitoksen toiminnan lopettamista ei voitu pitää ennalta ratkaistuna. Vaihtoehtoja Kilon tuotantolaitoksen lopettamiselle oli etsitty ja niitä oli käsitelty yhteistoimintaneuvotteluissa siinä määrin kuin se oli ollut liikesalaisuuteen liittyvät näkökohdat huomioon ottaen mahdollista.

Ammattiliitot eivät siten olleet näyttäneet, että emoyhtiön hallitus olisi päättänyt Kilon tuotantolaitoksen lopettamisesta siten, että työnantajan ja työntekijöiden välinen vuorovaikutus tytäryhtiössä ei olisi voinut yhteistoimintalain tarkoittamalla tavalla toteutua.

Yhteistoimintaneuvotteluja oli käyty siihen saakka, kunnes tytäryhtiön yritystoiminnan muutokset ja niistä henkilöstölle aiheutuvat seuraamukset olivat yhteistyökumppaneiden etsimistä koskevien neuvotteluiden kariuduttua tammikuun lopussa 2000 lopullisesti varmistuneet.

Päätös Kilon tuotantolaitoksen lopettamisesta oli tehty tytäryhtiön hallituksen kokouksessa 1.2.2000, kun muiden vaihtoehtojen löytäminen oli osoittautunut mahdottomaksi ja yhteistoimintaneuvottelut oli käyty.

Tytäryhtiössä 14.12.1999 tapahtuneen neuvotteluesityksen antamisen jälkeen käytyjä 20.12.1999 alkaneita yhteistoimintaneuvotteluja oli siten pidettävä todellisina ja asianmukaisina.

Käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Seppo Ovaskainen, Juha Lehto ja Marjo Naapi.

Helsingin hovioikeuden tuomio 10.4.2006

Ammattiliitot valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus katsoi myös, että emoyhtiön hallituksen kokouksessa ei ollut tehty päätöstä Kilon tehtaan lopettamisesta vaan että päätös lopettamisesta oli tehty tytäryhtiön hallituksen kokouksessa 1.2.2000.

Hovioikeus katsoi, että yhteistoimintalain 7 §:n 1 momentissa tarkoitetulla asian ratkaisulla tarkoitettiin vain oikeudellisesti työnantajana pidettävässä yrityksessä tehtäviä ratkaisuja erilaisista henkilöstöä koskevista toimenpiteistä. Yhteistoimintalain 7 §:n 1 momentissa tarkoitetun asian lopullisen ratkaisun oli voinut tehdä ainoastaan työnantaja eli tytäryhtiö. Sen vuoksi ulkomaisen emoyhtiön tekemät yritysjohdolliset esitykset tai suunnitelmat eivät vielä olleet olleet yhteistoimintalain 7 §:ssä tarkoitettuja asian ratkaisuja, eivätkä ne myöskään olleet kuuluneet sanotun pykälän 1 momentin tarkoittaman neuvotteluvelvoitteen piiriin. Emoyhtiön hallituksen 14.12.1999 pidetyssä kokouksessa ei siten hovioikeuden mukaan ollut voitu tehdä sellaista tosiasiallista ratkaisua, jolla olisi ratkaistu yhteistoimintalain 6 §:n 1 - 5 kohdissa tarkoitettu henkilöstön asemaan vaikuttava asia ennen kuin yhteistoimintaneuvottelut olivat alkaneet.

Hovioikeus pysytti käräjäoikeuden ratkaisun lopputuloksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Lauri Melander sekä hovioikeudenneuvokset Tuula Nousiainen ja Tuomas Nurmi. Esittelijä Jari Raappana.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Fujitsu Limitedin ja Siemens AG:n tietoliikennetoimintojen yhdistämiseksi 15.6.1999 solmiman aiesopimuksen mukaisesti perustettu yhteisyritys on aloittanut toimintansa 1.10.1999. Näin syntyneen konsernin emoyhtiönä on toiminut alankomaalainen Fujitsu Siemens Computers (Holding) BV. Sen tytäryhtiöillä on ollut tuolloin tuotantolaitoksia Saksassa Augsburgissa, Paderbornissa ja Sömmerdassa sekä Suomessa Espoon Kilossa.

2. Suomessa emoyhtiön täysin omistamaksi tytäryhtiöksi on tullut konsernia perustettaessa Fujitsu Computers Oy (jäljempänä myös tytäryhtiö), joka sitä ennen oli ollut Fujitsu Limitedin tytäryhtiö. Fujitsu Computers Oy:n nimi on 3.4.2000 muutettu Fujitsu Siemens Computers Oy:ksi. Tytäryhtiön nykyinen nimi on Fujitsu Technology Solutions Oy.

3. Tytäryhtiön Kilon tuotantolaitoksessa ovat vuoteen 2000 saakka toimineet tietokoneiden kokoonpanoyksikkö ja tuotekehittely-yksikkö sekä niitä palvelevat toiminnot. Tytäryhtiö on 14.12.1999 antanut yhteistoiminnasta yrityksissä annetussa laissa (725/1978; yhteistoimintalaki) tarkoitetun neuvotteluesityksen neuvottelujen aloittamisesta tytäryhtiön toiminnan lopettamiseksi. Neuvottelut ovat koskeneet kaikkia työntekijöitä lukuun ottamatta erillistä Suomen myyntiyksikköä.

4. Yhteistoimintaneuvottelut on käyty 20.12.1999 - 31.1.2000. Tytäryhtiön hallituksessa on 1.2.2000 tehty "suunnitelman mukainen päätös yhtiön tuotanto- ja siihen liittyvän toiminnan lopettamisesta" ja päätetty panna suunnitelma täytäntöön. Päätös on johtanut tuotantolaitoksen työntekijöiden irtisanomisiin. Irtisanottuja työntekijöitä on ollut noin 450.

5. Ammattiliitot ovat Korkeimmassa oikeudessa katsoneet, että emoyhtiön hallitus oli viimeistään 14.12.1999 tehnyt tosiasiallisesti lopullisen päätöksen siitä, että tytäryhtiön Kilon tuotantolaitoksen toiminta ajettaisiin alas ja irrotettaisiin konsernin toiminnasta sekä siirrettäisiin Saksaan, jolloin Kilon tuotantolaitos ei enää jatkaisi toimintaansa konsernin osana samalla tavalla kuin 14.12.1999 saakka. Ammattiliittojen mukaan yhteistoimintaneuvottelut olisi pitänyt käydä ennen sanottua päätöstä.

6. Tytäryhtiö on puolestaan katsonut ensinnäkin, että emoyhtiössä ei ollut tehty 14.12.1999 eikä muulloinkaan Kilon tuotantolaitosta koskevaa päätöstä, joka olisi edellyttänyt yhteistoimintaneuvottelujen käymistä. Toiseksi tytäryhtiö on katsonut, että emoyhtiössä tehty Kilon tuotantolaitosta koskeva ratkaisu ei edes voinut olla sellainen ratkaisu, joka olisi edellyttänyt tytäryhtiössä yhteistoimintaneuvottelujen käymistä ennen ratkaisun tekemistä.

7. Korkeimmassa oikeudessa on siten ensinnäkin kysymys siitä, onko ulkomaisen emoyhtiön suomalaista tytäryhtiötä koskeva ratkaisu ylipäänsä sellainen työnantajan tekemä ratkaisu, jota ennen tytäryhtiön on käytävä yhteistoimintaneuvottelut. Jos katsotaan, että myös emoyhtiön ratkaisu voi olla tällainen työnantajan ratkaisu, kysymys on edelleen siitä, onko tässä tapauksessa emoyhtiö tehnyt viimeistään 14.12.1999 sellaisen yhteistoimintamenettelyn piiriin kuuluvia asioita koskevan ratkaisun, jota ennen tytäryhtiön olisi pitänyt käydä yhteistoimintaneuvottelut.

8. Korkein oikeus toteaa, että riidanalaista kysymystä ratkaistaessa tulevat sovellettaviksi keskeisinä säännöksinä yhteistoimintalain 6 §:n 3 kohdan (725/1978) ja 3 b kohdan (51/1993), 7 §:n 1 momentin (725/1978) sekä 8 §:n 1 ja 2 momentin (906/1996) säännökset. Mainittuja säännöksiä tulkittaessa on otettava huomioon Euroopan unionin neuvoston 20.7.1998 antaman direktiivin 98/59/EY (direktiivi työntekijöiden joukkovähentämistä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä, jäljempänä joukkovähentämisdirektiivi) määräykset. Mainitulla direktiivillä on korvattu direktiivi 75/129/ETY sellaisena kuin se oli muutettuna direktiivillä 92/56/ETY.

Yhteistoimintalain säännökset

9. Yhteistoimintalain 7 §:n 1 momentissa (725/1978) säädetään, että ennen kuin työnantaja ratkaisee lain 6 §:ssä tarkoitetun asian, hänen on neuvoteltava toimenpiteen perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista niiden työntekijöiden ja toimihenkilöiden tai henkilöstön edustajien kanssa, joita asia koskee.

10. Lain 6 §:n 3 kohdan (725/1978) mukaan yhteistoimintamenettelyn piiriin kuuluvia asioita ovat muun muassa yrityksen tai jonkin sen osan lopettaminen tai siirto toiselle paikkakunnalle taikka sen toiminnan olennainen laajentaminen tai supistaminen. Pykälän 3 b kohdan (51/1993) mukaan yhteistoimintamenettelyn piiriin kuuluvat muun ohella tuotannollisista ja taloudellisista syistä toimeenpantavat irtisanomiset.

11. Lain 8 §:n 1 ja 2 momentissa (906/1996) säädetään, että jollei työnantajan ja henkilöstön edustajien kesken ole sovittu muusta menettelystä, työnantajan katsotaan täyttäneen neuvotteluvelvoitteensa silloin, kun asia on käsitelty 7 §:ssä säädetyllä tavalla. Jos neuvoteltava toimenpide kuitenkin ilmeisesti johtaa muun muassa vähintään kymmenen työntekijän tai toimihenkilön irtisanomiseen, työnantajan ei katsota täyttäneen neuvotteluvelvoitettaan ennen kuin neuvottelujen alkamisesta on kulunut vähintään kuusi viikkoa. Tässä tapauksessa on ollut noudatettava mainittua kuuden viikon vähimmäisneuvotteluaikaa.

Joukkovähentämisdirektiivi

12. Direktiivin 2 artiklan 1 kohta:

Kun työnantaja harkitsee työntekijöiden joukkovähentämistä, työnantajan on aloitettava hyvissä ajoin neuvottelut työntekijöiden edustajien kanssa sopimukseen pääsemiseksi.

13. Direktiivin 2 artiklan 2 kohdan ensimmäinen alakohta:

Näissä neuvotteluissa on käsiteltävä ainakin mahdollisuuksia joukkovähentämisen välttämiseksi tai niiden kohteena olevien työntekijöiden määrän rajoittamiseksi sekä seurausten pienentämiseksi käyttämällä sosiaalisia toimenpiteitä varsinkin vähentämisen kohteeksi joutuneiden työntekijöiden työllistämiseksi tai kouluttamiseksi uudelleen.

14. Direktiivin 2 artiklan 3 kohdan ensimmäinen alakohta:

Jotta työntekijöiden edustajilla on mahdollisuus tehdä rakentavia ehdotuksia, työnantajan on hyvissä ajoin neuvottelujen kuluessa annettava heille kaikki tarvittavat tiedot ja ilmoitettava heille kirjallisesti tässä alakohdassa luetellut seikat.

15. Direktiivin 2 artiklan 4 kohta:

Edellä 1, 2 ja 3 kohdassa säädettyjä velvollisuuksia sovelletaan riippumatta siitä, onko joukkovähentämisestä päättänyt työnantaja tai yritys, jolla on määräysvalta työnantajaan nähden.

Tutkittaessa tässä direktiivissä säädettyjen tiedottamis-, neuvottelu- ja ilmoittamisvelvollisuuksien oletettuja rikkomisia, ei oteta huomioon työnantajan perusteluja siitä, että hän ei ole saanut tarvittavia tietoja yritykseltä, jonka tekemä päätös johtaa joukkovähentämiseen.

16. Direktiivin 4 artiklan 1 kohta:

Suunniteltua joukkovähentämistä, josta on ilmoitettava toimivaltaiselle viranomaiselle, ei saa toteuttaa ennen kuin on kulunut 30 päivää 3 artiklan 1 kohdassa tarkoitetusta ilmoituksesta eikä noudattamatta säännöksiä, jotka koskevat irtisanomiseen liittyviä yksilökohtaisia oikeuksia.

17. Direktiivin 5 artiklan mukaan kysymyksessä on niin sanottu minimidirektiivi, joka ei estä jäsenvaltioita soveltamasta tai antamasta työntekijöiden kannalta edullisempia lakeja, asetuksia tai hallinnollisia määräyksiä.

18. Yhteistoimintalakia koskevassa hallituksen esityksessä (HE 56/1994 vp s. 71) on katsottu, että laki täyttää muutosdirektiivin 92/56 ETY vaatimukset. Direktiivi 98/59/EY on puolestaan nyt sovellettaviksi tulevilta osiltaan samansisältöinen kuin direktiivi 92/56 ETY, eikä yhteistoimintalakiin ole sen johdosta tehty tältä osin muutoksia.

Korkeimman oikeuden ennakkoratkaisupyyntö 6.2.2008

19. Korkein oikeus on katsonut, että joukkovähentämisdirektiivissä ja kansallisessa laissa on rakenteellisia ja sisällöllisiä eroavuuksia, joiden vuoksi niiden keskinäinen suhde ei ole kaikilta osin selvä. Tämän vuoksi Korkein oikeus on esittänyt asiassa ennakkoratkaisupyynnön Euroopan yhteisöjen tuomioistuimelle. Ennakkoratkaisukysymykset:

1. Onko direktiivin 98/59/EY 2 artiklan 1 kohtaa tulkittava niin, että sen mukainen velvollisuus ryhtyä neuvotteluihin työntekijöiden "joukkovähentämistä harkittaessa" ja "hyvissä ajoin" vaatii neuvottelujen aloittamista silloin, kun tehdyistä liiketoimintaa koskevista strategisista ratkaisuista tai muutoksista on todettu seuraavan tarve työntekijöiden joukkovähentämiseen? Vai onko kyseistä määräystä tulkittava niin, että velvollisuus neuvottelujen aloittamiseen syntyy jo sen perusteella, että työnantaja harkitsee sellaisia liiketoimintaa koskevia toimenpiteitä tai muutoksia, kuten tuotantokapasiteetin muutosta tai tuotannon keskittämistä, joiden seurauksena on odotettavissa tarve työntekijöiden joukkovähentämiseen?

2. Ottaen huomioon, että direktiivin 2 artiklan 3 kohdan ensimmäisessä alakohdassa viitataan tietojen antamiseen hyvissä ajoin neuvottelujen kuluessa, onko direktiivin 2 artiklan 1 kohtaa tulkittava niin, että sen mukainen velvollisuus ryhtyä neuvotteluihin joukkovähentämisiä "harkittaessa" ja "hyvissä ajoin" edellyttää neuvottelujen aloittamista jo ennen kuin työnantajan harkinta on edennyt sellaiseen vaiheeseen, jossa työnantajalla on edellytykset yksilöidä ja antaa työntekijöille 2 artiklan 3 kohdan b alakohdassa tarkoitetut tiedot?

3. Onko direktiivin 2 artiklan 1 kohtaa yhdessä 2 artiklan 4 kohdan kanssa tulkittava niin, että tilanteessa, jossa työnantaja on toisen yhtiön määräysvallassa, työnantajan velvollisuus aloittaa neuvottelut työntekijöiden edustajien kanssa syntyy silloin, kun joko työnantaja tai siihen nähden määräysvaltaa käyttävä emoyhtiö harkitsee toimia työnantajan palveluksessa olevien työntekijöiden joukkovähentämiseksi?

4. Kun kysymys on konserniin kuuluvassa tytäryhtiössä käytävistä neuvotteluista ja arvioidaan direktiivin 2 artiklan 4 kohdan määräykset huomioon ottaen 2 artiklan 1 kohdan mukaista velvollisuutta ryhtyä neuvotteluihin joukkovähentämisiä "harkittaessa" ja "hyvissä ajoin", syntyykö velvollisuus neuvottelujen aloittamiseen jo silloin, kun konsernin tai emoyhtiön johto harkitsee joukkovähentämistä mutta tuo harkinta ei vielä ole täsmentynyt koskemaan tietyn, määräysvallan piiriin kuuluvan tytäryhtiön palveluksessa olevia työntekijöitä, vai syntyykö velvollisuus neuvottelujen aloittamiseen tytäryhtiössä vasta siinä vaiheessa, kun konsernin tai emoyhtiön johto harkitsee joukkovähentämisiä nimenomaan kyseisessä tytäryhtiössä?

5. Kun työnantajana on yritys (konserniin kuuluva tytäryhtiö), johon nähden määräysvaltaa käyttää direktiivin 2 artiklan 4 kohdassa tarkoitetuin tavoin toinen yritys (emoyhtiö tai konsernin johto), onko direktiivin 2 artiklaa tulkittava niin, että siinä tarkoitettu neuvottelumenettely on saatettava päätökseen ennen kuin emoyhtiössä tai konsernin johdossa tehdään ratkaisu tytäryhtiössä toimeenpantavista joukkovähentämisistä?

6. Mikäli direktiiviä on tulkittava niin, että tytäryhtiössä toteutettava neuvottelumenettely on saatettava päätökseen ennen kuin työntekijöiden joukkovähentämiset aiheuttava ratkaisu emoyhtiössä tai konsernin johdossa tehdään, onko tässä suhteessa merkityksellinen vain sellainen ratkaisu, jonka välitön seuraus on joukkovähentämisten toimeenpano tytäryhtiössä, vai onko neuvottelumenettely saatettava päätökseen jo ennen kuin emoyhtiössä tai konsernin johdossa tehdään sellainen liiketoiminnallinen tai strateginen ratkaisu, jonka perusteella joukkovähentämiset tytäryhtiössä ovat todennäköisiä mutta eivät vielä lopullisesti varmoja?

Yhteisöjen tuomioistuimen tuomio 10.9.2009

20. Yhteisöjen tuomioistuin on vastannut Korkeimman oikeuden esittämiin kysymyksiin seuraavasti:

1) Työntekijöiden joukkovähentämistä koskevan jäsenvaltioiden lainsäädännön lähentämisestä 20.7.1998 annetun neuvoston direktiivin 98/59/EY 2 artiklan 1 kohtaa on tulkittava siten, että se, että konsernissa tehdään sellaisia strategisia ratkaisuja tai toiminnan muutoksia, jotka pakottavat työnantajan harkitsemaan tai suunnittelemaan työntekijöiden joukkovähentämisiä, synnyttää tälle työnantajalle velvollisuuden neuvotella työntekijöiden edustajien kanssa.

2) Se, että työnantajalle syntyy velvollisuus ryhtyä harkittua joukkovähentämistä koskeviin neuvotteluihin, ei riipu siitä, pystyykö työnantaja jo antamaan työntekijöiden edustajille kaikki direktiivin 98/59 2 artiklan 3 kohdan ensimmäisen alakohdan b alakohdassa vaaditut tiedot.

3) Direktiivin 98/59 2 artiklan 1 kohtaa yhdessä saman direktiivin 2 artiklan 4 kohdan ensimmäisen alakohdan kanssa on tulkittava siten, että tilanteessa, jossa konserni muodostuu emoyhtiöstä ja yhdestä tai useammasta tytäryhtiöstä, velvollisuus neuvotella työntekijöiden edustajien kanssa syntyy siinä tytäryhtiössä, joka on työnantaja, vasta, kun tämä tytäryhtiö, jossa työntekijöiden joukkovähentäminen voidaan toteuttaa, on yksilöity.

4) Direktiivin 98/59 2 artiklan 1 kohtaa yhdessä sen 2 artiklan 4 kohdan kanssa on tulkittava siten, että kun kysymyksessä on konserni, on tytäryhtiön, jota joukkovähentäminen koskee, saatettava neuvottelumenettely päätökseen, ennen kuin kyseinen tytäryhtiö mahdollisesti emoyhtiönsä antaman välittömän ohjeen perusteella irtisanoo niiden työntekijöiden työsopimukset, joita tämä joukkovähentäminen koskee.

Emoyhtiön päätöksen vaikutus tytäryhtiössä käytäviin yhteistoimintaneuvotteluihin

21. Asiassa on siis ensin otettava kantaa siihen, onko konsernissa emoyhtiön tekemä tytäryhtiötä koskeva ratkaisu ylipäänsä sellainen ratkaisu, jonka johdosta tytäryhtiölle syntyy yhteistoimintalain mukainen neuvotteluvelvollisuus.

22. Direktiivin 2 artiklan 4 kohtaa, jonka mukaan neuvotteluvelvollisuuksia sovelletaan riippumatta siitä, onko joukkovähentämisestä päättänyt työnantaja vai yritys, jolla on määräysvalta työnantajaan nähden, ei ole yhteistoimintalaissa nimenomaisesti toimeenpantu. Yhteistoimintalain 7 § :n 1 momentin (725/1978) sanamuoto ("ennen kuin työnantaja ratkaisee... asian, on hänen neuvoteltava") viittaa siihen, että säännös koskisi oikeudellisesti työnantajana pidettävässä yrityksessä tehtäviä ratkaisuja. Selvää nimittäin on, että velvollisuus yhteistoimintaneuvottelujen käymiseen koskee kysymyksessä olevien työsuhteiden osapuolena olevaa yritystä. Säännöksen sanamuodon mukainen tulkinta merkitsisi siten, että konsernissa vain työnantajana toimivan tytäryhtiön päätöstä voitaisiin pitää sellaisena ratkaisuna, jonka johdosta tytäryhtiölle syntyisi velvollisuus yhteistoimintaneuvotteluihin. Hovioikeuden ratkaisu perustuu tähän näkemykseen.

23. Mainittua säännöstä tulkittaessa on kuitenkin otettava huomioon myös joukkovähentämisdirektiivin määräykset ja niitä koskeva tulkintakäytäntö. Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan direktiivillä ei sellaisenaan voida luoda velvoitteita yksityiselle asianosaiselle eikä direktiivin säännökseen voida sellaisenaan, ilman kansallisen lain tukea vedota yksityistä asianosaista vastaan silloinkaan, kun direktiivin säännös on selkeä, täsmällinen ja ehdoton sekä direktiivillä on tarkoitettu myöntää yksityisille oikeussubjekteille oikeuksia tai asettaa heille velvollisuuksia (esimerkiksi yhdistetyt asiat C-397/01-403/01, Pfeiffer ym., tuomio 5.10.2004, Kok. 2004, s. I-8835, kohdat 108 - 109). Direktiivi ei siten välittömästi voi aikaansaada yksityiselle asianosaiselle velvollisuutta, jota hänellä ei kansallisen lain perusteella ole. Toisaalta Euroopan unionin oikeudesta jäsenvaltioille johtuva velvoite saavuttaa direktiivissä säädetty tavoite sitoo myös tuomioistuimia niiden toimivallan rajoissa. Kansallisten tuomioistuinten tehtävänä on nimenomaisesti varmistaa, että oikeussubjektit saavat sen oikeusturvan, joka heille unionin oikeuden säännöksillä myönnetään, sekä taata mainittujen säännösten täysi oikeusvaikutus (yhdistetyt asiat Pfeiffer ym., kohdat 110 - 111). Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen vakiintuneen ratkaisukäytännön mukaan asiassa, jossa vastakkain on ainoastaan yksityisiä oikeussubjekteja, velvollisuus direktiivin kanssa yhdenmukaiseen tulkintaan edellyttää, että kansallinen tuomioistuin tekee edellä mainitussa tarkoituksessa kaiken mahdollisen toimivaltansa puitteissa ja tulkitsee kansallista lakia mahdollisimman pitkälle kyseessä olevan direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti direktiivillä tavoitellun päämäärän kanssa yhdenmukaisen ratkaisun aikaansaamiseksi (asia C-106/89, Marleasing, tuomio 13.11.1990, Kok. 1990, s. I-4135, Kok. Ep. X s. 599, kohdat 8 - 9 ja yhdistetyt asiat Pfeiffer ym., kohdat 113 - 119, viittauksineen muuhun vastaavaan ratkaisukäytäntöön).

24. Korkein oikeus toteaa, että yhteistoimintalain 7 §:n 1 momentin (725/1978) tulkitseminen direktiivin mukaisella tavalla ei merkitse velvollisuuden asettamista emoyhtiölle, vaan yhteistoimintalakia tulkittaessa on kysymys työnantajan velvollisuuksien tulkinnasta. Tulkintavaikutuksen antamisesta joukkovähentämisdirektiivin 2 artiklan 4 kohdan määräyksille ei siten seuraa, että emoyhtiölle asetettaisiin jokin velvollisuus, jota sillä ei kansallisen lain perusteella ole, vaan tulkinnan vaikutus liittyy siihen, mitkä seikat perustavat työnantajalle yhteistoimintalaissa säädetyn neuvotteluvelvollisuuden. Yhteistoimintalain tulkitseminen direktiivin 2 artiklan 4 kohdan mukaisesti edellyttää, että työnantajan omaan ratkaisuun rinnastetaan emoyhtiön ratkaisu. Korkein oikeus katsoo, että yhteistoimintalain säännöksiä on tulkittava siten, että konsernissa emoyhtiön tekemä ratkaisu voi johtaa siihen, että työnantajana toimivan tytäryhtiön on käytävä yhteistoimintaneuvottelut. Tässä yhteydessä voidaan kiinnittää huomiota myös siihen, että edellä kohdassa 18 mainituista yhteistoimintalain esitöistä ilmenevin tavoin yhteistoimintalain on katsottu täyttävän direktiivin vaatimukset, vaikka 2 artiklan 4 kohdan mukaista sääntelyä ei ole siihen nimenomaisesti sisällytetty.

25. Tämän jälkeen ratkaistavana on kysymys siitä, minkälainen emoyhtiön ratkaisu aikaansaa tytäryhtiölle velvollisuuden aloittaa yhteistoimintaneuvottelut ja miten neuvottelut muutoin on ajoitettava.

26. Yhteisöjen tuomioistuimen tuomiosta ilmenee, että jo sellaiset konsernissa tehtävät strategiset ratkaisut tai toiminnan muutokset, jotka pakottavat työnantajana olevan tytäryhtiön harkitsemaan tai suunnittelemaan työntekijöiden joukkovähentämisiä, kuten irtisanomisia, synnyttävät tytäryhtiölle neuvotteluvelvollisuuden. Yhteisöjen tuomioistuimen tuomion vastauksissa 2 ja 3 on määritelty edelleen sitä, milloin neuvottelut on aloitettava.

27. Yhteisöjen tuomioistuimen tuomiosta ilmenee edelleen, että direktiivin mukaan tytäryhtiön on saatettava neuvottelumenettely päätökseen, ennen kuin se, mahdollisesti emoyhtiönsä antaman välittömän ohjeen perusteella, irtisanoo työntekijöidensä työsopimukset.

28. Yhteisöjen tuomioistuin on perustelujensa kohdassa 71 lausunut tältä osin seuraavasti: Pääasiassa kysymyksessä olevan kaltaisen konsernin osalta tästä oikeuskäytännöstä seuraa, että emoyhtiön ratkaisu, jonka välittömänä seurauksena on, että jonkin sen tytäryhtiöistä on irtisanottava niiden työntekijöiden sopimukset, joita joukkovähentäminen koskee, voidaan tehdä vasta, kun neuvottelumenettely tässä tytäryhtiössä on päätetty, ja näin sillä uhalla, että tytäryhtiö työnantajana voi joutua vastaamaan tämän menettelyn noudattamatta jättämisen seurauksista.

29. Yhteisöjen tuomioistuimen kannanottojen mukaan joukkovähentämisdirektiivi edellyttää, että yhteistoimintaneuvottelut tytäryhtiössä on aloitettava, kun emoyhtiössä tehdään sellainen strateginen ratkaisu, joka pakottaa työnantajana olevan tytäryhtiön harkitsemaan työntekijöidensä joukkovähentämistä.

30. Yhteistoimintalaissa puolestaan asetetaan työnantajalle velvollisuus käydä yhteistoimintaneuvottelut, kun kysymys on yrityksen tai jonkin sen osan lopettamisesta tai siirtämisestä toiselle paikkakunnalle taikka sen toiminnan olennaisesta supistamisesta. Neuvottelut on käytävä tällaisen toimenpiteen perusteista, vaikutuksista ja vaihtoehdoista. Lain 7 §:n 1 momentin (725/1978) mukaan neuvottelut on käytävä ennen kuin työnantaja ratkaisee tällaisen asian. Lainkohdassa tarkoitetaan ratkaisulla myös työnantajan tekemää tosiasiallista ratkaisua (HE 56/1994 vp s. 72). Ennen ratkaisun tekemistä on yhteistoimintalain mukaan käytävä neuvottelut lain 7 ja 8 §:n 1 ja 2 momentissa edellytetyin tavoin. Neuvottelumenettely on siten paitsi aloitettava myös saatettava päätökseen ennen mainitunlaista toimenpidettä koskevan ratkaisun tekemistä.

31. Direktiivin 2 artiklan 4 kohdasta ilmenee, että työnantajan neuvotteluvelvollisuuden kannalta työnantajan omiin ratkaisuihin rinnastetaan työnantajaan nähden määräysvaltaa käyttävän yrityksen ratkaisut. Yhteistoimintalain tulkinnan kannalta tämä merkitsee, että yhteistoimintalain 7 §:n 1 momentin mukainen työnantajan velvollisuus yhteistoimintaneuvottelujen käymiseen ennen työnantajan ratkaisun tekemistä koskee vastaavasti emoyhtiön tekemää ratkaisua. Siten myös tytäryhtiössä on käytävä yhteistoimintaneuvottelut ennen kuin emoyhtiössä tehdään ratkaisu, joka merkitsee tytäryhtiön tai sen osan lopettamista taikka sen toiminnan olennaista laajentamista tai supistamista. Yhteistoimintalaki poikkeaa tässä suhteessa direktiivin asettamista vähimmäisvaatimuksista. Direktiivi edellyttää neuvottelujen aloittamista hyvissä ajoin työntekijöiden joukkovähentämistä harkittaessa. Toisaalta direktiivin mukaan on riittävää, että neuvottelumenettely saatetaan päätökseen ennen kuin tytäryhtiö, mahdollisesti emoyhtiön antaman välittömän ohjeen perusteella, irtisanoo joukkovähentämisen kohteeksi joutuvat työntekijät. Yhteistoimintalaki sitä vastoin edellyttää neuvottelumenettelyn saattamista päätökseen ennen tosiasiallisen ratkaisun tekemistä neuvoteltavasta asiasta, eli tässä tapauksessa tytäryhtiön tuotantotoiminnan lopettamisesta.

32. Asiassa on tämän jälkeen kysymys siitä, onko tässä tapauksessa emoyhtiössä Fujitsu Siemens Computers (Holding) BV:ssä tehty jo ennen tytäryhtiössä Fujitsu Computers Oy:ssä käytyjä yhteistoimintaneuvotteluja sellainen ratkaisu, jota ennen neuvottelumenettely olisi yhteistoimintalain mukaisesti tullut saattaa päätökseen.

Työntekijöiden irtisanomiseen johtaneet tapahtumat emo- ja tytäryhtiössä

33. Emoyhtiön hallitus on kokoontunut ensimmäisen kerran 7.10.1999. Kokouksesta laadittu pöytäkirja ei sisällä merkintöjä Kilon tuotantolaitosta koskevasta suunnitelmasta tai päätöksestä. Kokouksen tausta-asiakirjoihin on sisältynyt konsernin tuotantolaitoksia, logistiikkaa ja muutakin toimintaa koskevia tietoja, joissa myös Kilo on mainittu. Pöytäkirjan mukaan emoyhtiön hallituksen seuraavat kokoukset olisivat 14.12.1999 ja 16.2.2000.

34. Konsernissa on lokakuun alussa 1999 alettu selvittää, miten yhtäältä konserni ja toisaalta sen eri maissa sijaitsevat tytäryhtiöt ja niiden tuotantolaitokset tulisivat toimimaan. Tällöin on käynyt ilmeiseksi, että konsernissa oli syytä harkita tuotannon keskittämistä. Tuotantolaitosten määrän supistaminen oli näyttänyt markkinatilannetta, kannattavuutta ja konsernin kilpailukykyä koskevien arviointien valossa tarkoituksenmukaiselta. Selvityksen yhteydessä on ilmennyt, että Kilon tuotantolaitoksen kannattavuutta koskevat tunnusluvut olivat olleet heikompia kuin muiden tuotantolaitosten. Tietokoneiden kokoonpano Kilon tuotantolaitoksessa oli todettu kalliimmaksi kuin muissa tuotantolaitoksissa, Kilon tuotantolaitoksen laajentamismahdollisuudet oli havaittu rajallisiksi ja Suomi oli syrjässä konsernin pääasiallisilta markkina-alueilta.

35. Konserniin kuulunut Paderbornin tuotantolaitos on 26.11.1999 myyty ulkopuoliselle yhtiölle. Kysymys on ollut tuotantolaitoksen ulkoistamisesta, koska konserni oli sitoutunut ostamaan tietyn ajan ostajayhtiön valmistamia tuotteita.

36. Emoyhtiön johtokunta on 7.12.1999 pitänyt kokouksen, jonka tarkoituksena on ollut valmistella emoyhtiön hallituksen 14.12.1999 pidettävää kokousta. Johtokuntaan ovat kuuluneet emoyhtiön hallituksen jäsenistä Z, jota on asiassa kuultu todistajana, sekä Y, X ja W. Kokouksesta ei ole käytettävissä pöytäkirjaa. Z:n todistajankertomuksen mukaan kokouksessa oli tehty yhteenveto konsernin eri tuotantolaitoksia koskevista tiedoista. Kokouksessa oli todettu Kilon tuotantolaitoksen olevan erityisen ongelmallinen, koska se oli pieni tuotantolaitos ja sijaitsi kaukana konsernin päämarkkina-alueista. Tämän vuoksi kokouksessa oli päädytty suosittelemaan emoyhtiön hallitukselle, että hallitus tutkisi vaihtoehtoja Kilon tuotantolaitoksesta irtautumiseksi. Johtokunta oli Z:n mukaan tarkoittanut irtautumisella ulkoistamista, yhteisyrityksen perustamista, myymistä tai Kilon jatkamista konsernin osana, mutta tällöin vain kokoonpanokeskuksena Pohjoismaiden markkinoita varten.

37. Emoyhtiön hallitus on pitänyt kokouksen 14.12.1999 Tokiossa. Kilon tuotantolaitosta on käsitelty pöytäkirjan kohdan 3 mukaan seuraavasti: W esitti tausta-asiakirjojen pohjalta tuotteita ja toimituksia koskevan tilannekatsauksen. W kuvasi FSC:n (emoyhtiön) tuotantolaitosten keskittämistä koskevan tilanteen painottaen Paderbornia ja Kiloa. Kokouksessa on ollut esillä pöytäkirjan mukaan myös konsernin kokonaistilanne.

38. Mainittuun kokoukseen osallistuneen Z:n mukaan kokouksessa ei ollut tehty Kilon tuotantolaitosta koskevaa päätöstä. Johtokunnan suosituksen perusteella hallituksessa oli laadittu suunnitelma, jonka mukaan eri vaihtoehtoja Kilon osalta tutkittiin tarkemmin.

39. Myös muut asiassa todistajina kuullut henkilöt eli tytäryhtiön toimitusjohtaja V, henkilöstöpäällikkö U, hallituksen jäsen T ja tuotannosta vastannut S, joista kukaan ei ole ollut kokouksessa läsnä, ovat kertoneet, ettei heidän käsityksensä mukaan emoyhtiön hallituksen kokouksessa 14.12.1999 ollut tehty Kiloa koskevaa päätöstä.

40. Tytäryhtiössä laaditun, 13.12.1999 päivätyn muistion mukaan emoyhtiön johtokunta oli "esittänyt suunnitelman kaikkien product supply -toimintojen keskittämisestä Saksassa oleviin yksiköihin".

41. Tytäryhtiössä on 14.12.1999 aamulla pidetty tilaisuus, jonka tarkoituksena on ollut antaa virallinen neuvotteluesitys tytäryhtiön toiminnan lopettamisesta. Tilaisuudesta laaditun muistion mukaan emoyhtiön strategiana oli alentaa tuotanto-, logistiikka- ja tuotesuunnittelukustannuksia, mistä syystä yhtiö oli suunnitellut keskittävänsä tuotannon niihin yksiköihin, joissa kapasiteetin voimakas kasvattaminen ja alhaisempien yksikköhintojen saavuttaminen oli mahdollista. Strategian mukaisesti oli suunnitteilla keskittää kuluttajatuotteiden valmistus Sömmerdaan ja yrityskoneiden, kannettavien tietokoneiden ja Intel-palvelinten tuotanto Augsburgiin. V on tilaisuudessa korostanut, että neuvotteluja erilaisten vaihtoehtojen löytämiseksi ja työpaikkojen säilyttämiseksi oli käyty ja niitä tultiin jatkamaan eri yritysten kanssa koko toiminnan tai jonkin osan myymiseksi tai joidenkin yksiköiden henkilöstön siirtämiseksi toisen yrityksen palvelukseen.

42. Samana päivänä on annettu neuvotteluesitys, jonka syy on todettu seuraavasti: "Fujitsu Siemens Computersin johtokunta on esittänyt suunnitelman kaikkien Product Supply -toimintojen keskittämisestä Fujitsu Siemens Computersin Saksassa oleviin yksiköihin." Neuvotteluesityksen laatineen U:n mukaan ilmaisulla "johtokunta" oli viitattu emoyhtiön johtokunnan 7.12.1999 pitämään kokoukseen.

43. Neuvotteluesityksessä on lausuttu lisäksi: "Yhteistoimintaneuvottelujen aikana pyritään etsimään Fujitsu Computers Oy:n toiminnan suunnitellulle lopettamiselle ja siitä johtuville työsopimusten irtisanomisille mahdollisia vaihtoehtoja, joita voisivat olla koko toiminnan tai jonkin sen osan myyminen toiselle yritykselle tai jonkin/joidenkin yksiköiden henkilöstön siirtyminen toisen yrityksen palvelukseen."

44. Yhteistoimintaneuvottelujen ensimmäisen, 20.12.1999 pidetyn kokouksen pöytäkirjassa on todettu tytäryhtiön edustajan U:n korostaneen, että keskeinen perusta suunnitelmalle oli keskittää tuotanto niihin yksiköihin, joissa kapasiteetin voimakas kasvattaminen ja alhaisempien yksikköhintojen saavuttaminen oli mahdollista, ja että tämä oli yrityksen omistajien strateginen linjanveto.

45. W on 21.12.1999 toimittanut eräille ammattiliitoille kirjeen, jossa on todettu muun muassa, että "ainoa päätös, jonka olemme tähän mennessä tehneet, on tuotantotoimintojen keskittäminen".

46. Yhteistoimintaneuvottelut tytäryhtiössä on käyty 20.12.1999 - 31.1.2000.

47. Tytäryhtiön hallitus on pitänyt 1.2.2000 puhelinkokouksen, johon ovat osallistuneet Y, X, V ja R. Kokouksesta laadittuun pöytäkirjaan on tehty seuraava merkintä: "Keskustelun jälkeen päätettiin tehdä suunnitelman mukainen päätös yhtiön tuotanto- ja siihen liittyvän toiminnan lopettamisesta ja panna suunnitelma täytäntöön. V:lle annettiin tehtäväksi suorittaa ne kaikki toimenpiteet, jotka päätös edellyttää tarkoituksena, että lopettamissuunnitelmaan liittyvä henkilökunta irtisanotaan ja yhtiön tulee yrittää vapautua tarpeettomista vuokra- tai muista velvoitteista. Tehtävässä on pyrittävä varmistamaan tuotannon hallittu alasajo."

48. Emoyhtiön hallitus on kokoontunut 16.2.2000. Kokouksesta laadittu pöytäkirja ei sisällä merkintöjä Kilon tuotantolaitosta koskevista päätöksistä. Kokouksen tausta-asiakirjoihin on sisältynyt otsikolla "Kilon lopettamisen tilanne" seuraavan sisältöinen asiakirja:
" - FSC:n hallitus hyväksyi suunnitelman aloittaa neuvottelut lopettamisesta ammattiliittojen kanssa 14.12.1999.
- Johto neuvotteli aktiivisesti eri tahojen kanssa mahdollisuudesta myydä koko liiketoiminta tai osia siitä ja jatkaa valmistusta, mutta valitettavasti ilman menestystä.
- Fujitsu Computers Oy:n hallitus päätti 1.2.2000 sulkea Kilon toimipisteen.
- Päätös vaikuttaa tuotantoon, tuoteryhmiin, logistiikkaan sekä niihin liittyviin toimintoihin kuten IT ja rahoitus."

Korkeimman oikeuden arviointi

49. Fujitsu Computers Oy:n tuotannollinen toiminta Kilon tuotantolaitoksessa on konsernin perustamisvaiheessa käsittänyt erilaisten tietokoneiden kokoonpanon. Kilon tuotantolaitoksessa on valmistettu pääosin samanlaisia tuotteita kuin muissakin konserniin sittemmin kuuluneissa tuotantolaitoksissa.

50. Konsernin tavoitteena loppuvuotena 1999 on ollut saavuttaa Euroopan johtava tietokoneyrityksen asema vuoteen 2001 mennessä. Tavoitteena on ollut samalla päästä perustamisajankohtaan verrattuna selvästi alempiin tuotanto- ja logistiikkakustannuksiin, mikä puolestaan on edellyttänyt tuotannon keskittämistä.

51. Niin kuin edellä kohdassa 34 on todettu, Kilon tuotantolaitosta on jo varhaisessa vaiheessa pidetty konsernin tavoitteiden kannalta erityisen ongelmallisena pienen kapasiteettinsa ja kaukaisen sijaintinsa takia. Koska nämä haittatekijät eivät ole olleet korjattavissa, emoyhtiössä on ilmeisesti alusta alkaen ollut vähintäänkin varteenotettavana vaihtoehtona se, että tuotantotoiminta keskitetään Saksassa sijaitseviin tuotantolaitoksiin, joissa on jo ollut valmiudet tehdä samanlaisia tuotteita kuin Kilossa.

52. Asiassa on esitetty henkilötodistelua (edellä kohdat 38 - 39), joka tukee tytäryhtiön ilmoittamaa käsitystä, että emoyhtiössä olisi tehty tuossa vaiheessa vasta Kilon tuotantolaitosta koskeva suunnitelma ja että tämä oli sitten johtanut yhteistoimintaneuvottelujen aloittamiseen tytäryhtiössä.

53. Asiakirjojen valossa onkin totta, ettei 14.12.1999 pidetyssä emoyhtiön hallituksen kokouksessa ole tehty muodollisesti pöytäkirjattuja päätöksiä tytäryhtiön tai Kilon tuotantolaitoksen suhteen. Toisaalta ei ole väitettykään, että emoyhtiössä olisi enää 14.12.1999 jälkeen otettu kantaa Kilon tuotantolaitoksen kohtaloon. Seuraava emoyhtiön hallituksen kokous on pidetty vasta 16.2.2000 eli sen jälkeen, kun tytäryhtiön hallituksessa oli tehty virallinen toiminnan lopettamispäätös ja ensimmäiset työntekijät oli 8.2.2000 irtisanottu. Emoyhtiön hallituksessa on tuolloin ollut kysymys tilanteen toteamisesta.

54. Kuten yhteistoimintalain esitöissäkin on todettu (edellä kohta 30), merkitystä ei ole vain muodollisilla päätöksillä, vaan tosiasiallisilla ratkaisuilla. Tapahtumien kulkua ja asiassa esitettyä selvitystä onkin tarkasteltava laajemmin kuin vain sillä perusteella, mitä asiassa kuulustellut todistajat ovat kertoneet tapahtumia koskevista käsityksistään ja mitä emoyhtiön hallituksen kokousten pöytäkirjoihin on nimenomaisesti kirjattu. Näytön arvioinnissa on otettava huomioon esitetty selvitys kokonaisuudessaan sekä yhtiöiden välinen konsernisuhde ja siihen liittyvät olosuhteet.

55. Emoyhtiön hallituksen 14.12.1999 pidetyn kokouksen pöytäkirjasta ei ilmene käydyn keskustelun sisältö eivätkä johtopäätökset, vaan ainoastaan, että kokouksessa on käsitelty tuotantolaitosten keskittämisen tilannetta ("status of consolidation of manufacturing sites"). Sanamuoto viittaa siihen, että tällöin ei olisi ollut kysymys uusista linjauksista, vaan jo aiemmin omaksuttujen strategisten linjausten toimeenpanoon liittyvistä asioista.

56. Emoyhtiön hallituksen kokousta edeltäneenä päivänä 13.12.1999 tytäryhtiössä laaditun muistion mukaan (edellä kohta 40) emoyhtiön johtokunta oli "esittänyt suunnitelman kaikkien product supply -toimintojen keskittämisestä Saksassa oleviin yksiköihin". Sama on toistettu 14.12.1999 annetussa neuvotteluesityksessä (edellä kohta 42). Yhteistoimintaneuvottelujen ensimmäisen, 20.12.1999 pidetyn kokouksen pöytäkirjasta (edellä kohta 44) ilmenee puolestaan tytäryhtiön edustajan U:n korostaneen, että keskeinen perusta kyseiselle suunnitelmalle oli keskittää tuotanto niihin yksiköihin, joissa kapasiteetin voimakas kasvattaminen ja alhaisempien yksikköhintojen saavuttaminen oli mahdollista, ja että tämä oli yrityksen omistajien strateginen linjanveto. Korkein oikeus katsoo, että näiden asiakirjojen valossa ei voida pitää uskottavana tytäryhtiön esittämää väitettä, jonka mukaan emoyhtiön hallituksessa ei olisi 14.12.1999 päätetty mitään tuotannon keskittämisestä Saksaan. Neuvottelumenettelyyn liittyvistä asiakirjoista ilmenevien, yllä mainittujen lausumien täytyy olettaa vastaavan emoyhtiön johdossa omaksuttua toimintalinjaa. Kilon tuotantolaitoksesta irtautuminen on ollut sidoksissa konsernissa omaksuttuun tuotannon keskittämisstrategiaan.

57. Tytäryhtiön kannalta tapahtumainkulussa on ollut kysymys sen harjoittaman tuotantotoiminnan lopettamisesta. Ilmeistä on, ettei tällaisessa konsernin liiketoimintastrategiaan liittyvässä olennaisessa asiassa tosiasiallisia ratkaisuja tee tytäryhtiö itse, vaan että ne tehdään konsernin tasolla. Tässä tapauksessa emoyhtiön hallitus on pitänyt ensimmäisen kokouksensa 7.10.1999. Seuraavan kerran hallitus on kokoontunut 14.12.1999. Samana päivänä tytäryhtiö on antanut esityksen yhteistoimintaneuvottelujen käymiseksi yhtiön toiminnan lopettamisesta. Sittemmin emoyhtiön hallituksella ei ole ollut kokouksia ennen kuin 16.2.2000 eli vasta sen jälkeen, kun tytäryhtiön hallitus oli kuuden viikon neuvottelujakson päätyttyä tehnyt lopullisen päätöksen tuotantotoimintansa lopettamisesta. Asiassa ei siten enää 14.12.1999 jälkeen ole ollut tarvetta tehdä konsernijohdon tasolla enempiä päätöksiä. Tämä seikka tukee vahvasti sitä käsitystä, että emoyhtiön kanta tytäryhtiön Kilossa harjoittaman toiminnan lopettamisesta on muodostettu 14.12.1999.

58. Tytäryhtiön mukaan emoyhtiön hallituksen kannanotto 14.12.1999 Kilon tehtaasta irtautumisen puolesta on ensisijaisesti tarkoittanut tuotantolaitoksen myymistä. Tätä vastaan puhuu kuitenkin jo se seikka, että toiminnan lopettaminen tapahtui sittemmin ilman mitään uutta emoyhtiön hallituksen kannanottoa. Jos emoyhtiön ensisijaisena tarkoituksena olisi ollut tuotantolaitoksen myyminen, ei voida pitää uskottavana, että tytäryhtiö olisi itsenäisesti ja ilman emoyhtiön johdon erillistä hyväksyntää päätynyt tehtaan toiminnan lopettamiseen.

59. Sinänsä voidaan olettaa, että mikäli vielä 14.12.1999 jälkeen olisi tullut esille mahdollisuus hyödyntää tytäryhtiön tai sen tuotantolaitoksen arvoa yrityskaupalla, asia olisi voinut tulla emoyhtiössä uudelleen harkittavaksi. Yhteistoimintaneuvottelussa 28.12.1999 on kuitenkin tytäryhtiön johdon toimesta todettu kokonaisuuden myymisen jollekin ulkopuoliselle yritykselle näyttävän hyvin epätodennäköiseltä. Sama asia on todettu 3.1.2000 pidetyssä yhteistoimintaneuvottelussa. Tältäkin osin se seikka, ettei tuotannon lopettamista tytäryhtiössä ole enää 14.12.1999 jälkeen käsitelty konsernin johdossa, puhuu sitä vastaan, että muita vaihtoehtoja olisi pidetty varteenotettavina mahdollisuuksina. Mitään uutta emoyhtiön päätöstä irtautua tytäryhtiön tuotantolaitoksesta lopettamalla sen toiminta ei ole edes väitetty tehdyn.

60. Yhtenä konkreettisena vaihtoehtona tytäryhtiö on viitannut tuotantolaitoksen ulkoistamiseen Paderbornin tuotantolaitoksen tapaan. Kuitenkin jo yhteistoimintamenettelyn ensimmäiseen pöytäkirjaan on merkitty, ettei ulkoistaminen ollut mahdollista, koska samanlaista osaamista oli Saksassa Augsburgissa ja tavoitteena oli päästä alhaisempiin tuotantokustannuksiin. Neuvottelujen kuluessa ei tätä vaihtoehtoa ole enää edes otettu esille.

61. Tytäryhtiö on myös tuonut esiin vaihtoehdon, jossa Kilon tehdas olisi jatkanut konsernin osana mutta aikaisempaa pienemmässä muodossa niin, että aiemman tuotantotoiminnan sijasta sinne olisi sijoitettu tietokoneiden konfiguraatiokeskus Pohjoismaiden markkinoita varten. Mahdollisuutena on mainittu myös tuotannon rajaaminen tiettyyn tuoteryhmään, kuten kuluttajille markkinoitaviin tietokoneisiin, jolloin tuotantokustannukset olisivat alentuneet. Myös asiassa kuulustellut todistajat ovat kertoneet tällaisista kaavailuista. Näistä vaihtoehdoista ei kuitenkaan ole mainintaa yhteistoimintaneuvotteluesityksessä eikä sen antamista koskevassa pöytäkirjassa. Yhteistoimintaneuvotteluissa vaihtoehtoa on käsitelty 3.1.2000, jolloin pöytäkirjan mukaan toiminnan jatkuminen konsernissa on tullut esille V:n taholta siten, että "kysymykseen voisi tulla myös jonkinlainen osakkuusyritys tai mahdollisuus alihankintatoimintaan". Tämän enempää vaihtoehtoa ei ole neuvotteluissa käsitelty. Mainittu asiakirjaselvitys ei siten tue sitä käsitystä, että toiminnan uudelleen suuntaaminen olisi ollut varteenotettava mahdollisuus.

62. Tytäryhtiö on vielä vedonnut siihen, että Kilon tuotantolaitoksen jatkaminen täysin entisessä muodossaan konsernin osana olisi ollut 14.12.1999 mahdollista. Asiassa esitetyn selvityksen perusteella Korkein oikeus ei katso voitavan päätyä siihen, että tätä vaihtoehtoa olisi pidetty konsernin liiketoiminnallisia tavoitteita ajatellen todellisena. Emoyhtiön hallitus on 14.12.1999 hyväksynyt johtokunnan esittämän linjauksen toiminnan keskittämisestä Saksaan, eivätkä Kilon tuotantolaitoksen olennaisina heikkouksina pidetyt seikat eli sijainti ja pienuus ole olleet korjattavissa. Myöskään neuvottelupöytäkirjojen mukaan mahdollisuus toiminnan jatkumisesta entisellään ei ole ollut esillä vaihtoehtona.

63. Huomiota on kiinnitettävä myös siihen, miten Kilon tuotantolaitoksen toiminnan lopettamista on käsitelty yhteistoimintaneuvottelujen päättymisen jälkeen tytäryhtiön hallituksen kokouksessa 1.2.2000 ja emoyhtiön hallituksen kokouksessa 16.2.2000. Ensiksi mainitussa kokouksessa V on selostanut neuvottelujen aikana tutkittuja vaihtoehtoja ja käytyjä neuvotteluja. Hän on todennut, että "YT-neuvottelun aikana oli yritetty löytää toiminnalle jatkajaa, jolla olisi samantapainen tai lähes samantapainen toiminta kuin Fujitsu Computers Oy:llä. Mahdollisiksi jatkajiksi katsotut osapuolet olivat kuitenkin eri syistä todenneet, että eivät olleet kiinnostuneita." Jälkimmäisen kokouksen Kilon lopettamisen tilannetta koskevassa tausta-asiakirjassa on seuraava merkintä: "Johto neuvotteli aktiivisesti useiden yhtiöiden kanssa mahdollisuudesta myydä koko liiketoiminta tai osia siitä ja jatkaa valmistusta, mutta valitettavasti ilman menestys-tä". Tämä selvitys osoittaa, että Kilon tuotantolaitoksen toiminnan jatkamista on päättävissä elimissä tarkasteltu vain siltä kannalta, että liiketoiminta tai osa siitä olisi saatettu myydä ulkopuoliselle taholle.

Johtopäätökset neuvotteluvelvollisuuden osalta

64. Edellä esitetyillä, yhteistoimintaneuvottelujen aloittamista edeltäviin tapahtumiin, yhteistoimintaneuvotteluihin ja niiden jälkeisiin tapahtumiin liittyvillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että emoyhtiön hallitus on 14.12.1999 tosiasiassa tehnyt lopullisen ratkaisun tytäryhtiön Kilon tuotantolaitoksessa harjoittaman tuotantotoiminnan lopettamisesta.

65. Tällainen ratkaisu on merkinnyt yhteistoimintalain 6 §:n 3 kohdassa (725/1978) tarkoitettua yrityksen toiminnan olennaista supistamista. Ratkaisu on samalla merkinnyt sitä, ettei Kilon tuotantolaitoksen työntekijöille ole ollut konsernissa tarvetta. Tytäryhtiön toimesta toimeenpantu työntekijöiden irtisanominen on siten ollut emoyhtiön ratkaisun välitön seuraus.

66. Yhteistoimintalain 7 §:n 1 momentin (725/1978) perusteella, ottaen myös huomioon joukkovähentämisdirektiivin määräykset ja yhteisöjen tuomioistuimen asiassa antamasta ennakkoratkaisusta ilmenevät kannanotot, tytäryhtiön olisi tullut käydä yhteistoimintaneuvottelut ennen kuin emoyhtiö oli tehnyt mainitun ratkaisun. Neuvottelut on edellä mainituin tavoin aloitettu 20.12.1999. Konsernin emoyhtiö on kuitenkin jo 14.12.1999 tehnyt sellaisen ratkaisun, jota ennen neuvottelut olisi tullut käydä.

67. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että asiassa on rikottu yhteistoimintalain mukaista neuvotteluvelvollisuutta.

Onko menettely ollut tahallista tai huolimatonta

68. Yhteistoimintalain 15 a §:n (906/1996) mukaan, milloin 6 §:n 1 - 5 kohdassa tarkoitettu asia on tahallisesti tai ilmeisestä huolimattomuudesta ratkaistu noudattamatta, mitä 7 §:n 1 tai 3 - 5 momentissa taikka 7 a tai 8 §:ssä säädetään, ja työntekijä tai toimihenkilö on ratkaisuun liittyvistä syistä irtisanottu, on työntekijällä tai toimihenkilöllä oikeus saada työnantajalta hyvityksenä enintään 20 kuukauden palkka.

69. Tytäryhtiön mukaan kanne oli hylättävä sillä perusteella, etteivät ammattiliitot olleet käräjäoikeudessa ennen sen asettamaa prekluusiouhkaa väittäneet tytäryhtiön syyllistyneen tahallisuudesta tai ilmeisestä huolimattomuudesta johtuvaan yhteistoimintalain säännösten rikkomiseen. Tällaista väitettä ammattiliitot eivät olleet esittäneet hovioikeudessakaan. Korkein oikeus toteaa, että ammattiliitot ovat perustaneet mainittuun yhteistoimintalain 15 a §:ään perustuvan hyvitysvaatimuksensa koko ajan siihen, että työnantaja eli tytäryhtiö oli laiminlyönyt käydä yhteistoimintaneuvottelut ennen Kilon tuotantolaitoksen lopettamista koskevan päätöksen tekemistä. Siitä riippumatta, ovatko ammattiliitot käyttäneet vaatimuksiaan perustellessaan sanoja "tahallisesti" tai "ilmeisestä huolimattomuudesta", mainittujen seikkojen ilmoittaminen kannevaatimusten perusteeksi tarkoittaa sitä, että ammattiliitot ovat väittäneet tytäryhtiön menetelleen tahallisesti tai ilmeisestä huolimattomuudesta.

70. Tässä tapauksessa yhteistoimintaneuvottelujen piiriin kuulunut asia on ratkaistu ennen kuin laissa tarkoitettuja neuvotteluja oli aloitettukaan. Kysymyksessä on ollut tytäryhtiön työntekijöiden kannalta vaikutuksiltaan varsin merkittävä ratkaisu. Joukkovähentämisdirektiivin 2 artiklan 4 kohdasta ilmenevä periaate, jonka mukaan työnantajan neuvotteluvelvollisuuden kannalta työnantajan omiin ratkaisuihin rinnastetaan työnantajaan nähden määräysvaltaa käyttävän yrityksen ratkaisut, on sinänsä selkeä. Vaikka periaate ei nimenomaisesti ilmene yhteistoimintalaista, tytäryhtiö työnantajana ei ole perustellusti voinut lähteä siitä, että vastoin edellä kohdissa 23 - 24 käsiteltyjä tulkintasääntöjä mainittu periaate olisi vailla merkitystä arvioitaessa niitä velvollisuuksia, joita yhteistoimintalaista seuraa työnantajalle. Korkein oikeus katsoo, että asia on vähintäänkin ilmeisestä huolimattomuudesta ratkaistu neuvotteluvelvollisuutta noudattamatta.

Oikeus hyvitykseen

71. Yhteistoimintalain 15 a §:n (725/1978) mukaan oikeus hyvitykseen on työntekijällä, joka on lainkohdassa tarkoitettuun ratkaisuun liittyvistä syistä irtisanottu.

72. Fujitsu Technology Solutions Oy on katsonut, ettei oikeutta hyvitykseen ole niillä jäljempänä mainituilla työntekijöillä, jotka olivat itse irtisanoutuneet yhtiön palveluksesta tai joiden kanssa oli tehty työsopimuksen päättämistä koskeva sopimus taikka jotka olivat olleet yhtiössä määräaikaisessa työsuhteessa.

73. Korkein oikeus toteaa, että kohdassa 72 tarkoitetuista työntekijöistä A, B, C, D, E ja F ovat itse irtisanoutuneet, eikä heidän työsuhteidensa päättymisen syynä ole siten ollut työnantajan toimittama irtisanominen. Sen vuoksi mainittujen työntekijöiden osalta ei ole oikeutta hyvitykseen.

74. G:n työsopimus on irtisanottu 8.2.2000 siten, että työsopimus olisi päättynyt 27.8.2000. Hän on omasta pyynnöstään allekirjoittanut 10.2.2000 sopimuksen, jonka mukaan työsopimus päättyi 14.2.2000. Sopimuksessa ei ole mainintaa siitä, että G olisi luopunut hänelle työsuhteen perusteella kuuluvista oikeuksista. Koska G:n työsopimus on ensin irtisanottu ja hän on vasta tämän jälkeen sopinut irtisanomisajan lyhentämisestä, edellytykset hyvityksen tuomitsemiselle hänen osaltaan ovat olemassa.

75. H:ta ei ole irtisanottu, vaan hän on 4.4.2000 allekirjoittanut työsopimuksen päättymistä koskevan sopimuksen, jossa hän on myös luopunut esittämästä vaatimuksia työsuhteen tai sen päättymisen perusteella. Tämän vuoksi H:n osalta ei ole syntynyt oikeutta hyvitykseen.

76. Määräaikaisessa työsuhteessa olleen I:n osalta Korkein oikeus toteaa, että käräjäoikeudessa on vahvistettu hänen sopineen työnantajan kanssa työsopimuksen päättymisestä 31.12.1999. I:n työsopimusta ei siten ole irtisanottu eikä oikeutta hyvitykseen hänen osaltaan ole.

77. Niin ikään määräaikaisessa työsuhteessa olleen J:n osalta ei asiassa ole esitetty selvitystä siitä, että hänen työsopimuksensa olisi jatkunut vielä 8.2.2000 jälkeen, jolloin työnantaja on toimittanut ensimmäiset irtisanomiset. Tämän vuoksi Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että J:n työsopimus olisi päättynyt työnantajan toimittaman irtisanomisen johdosta. Oikeutta hyvitykseen ei siten hänen osaltaan ole.

78. Edellä kerrotuilla perusteilla ammattiliitoilla ei ole oikeutta hyvitykseen seuraavasti:
- Metallityöväen Liitto ry:llä (A, B, C, D, I, J) 197 965,34 euron osalta,
- Toimihenkilöunioni TU ry:llä (H) 50 456,38 euron osalta,
- Uusi Insinööriliitto UIL ry:llä (E) 52 141,62 euron osalta ja
- Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry:llä (F) 63 423,67 euron osalta.

Hyvityksen suuruus

79. Asiassa sovellettavan yhteistoimintalain 15 a §:n (725/1978) mukaan työntekijällä tai toimihenkilöllä on oikeus saada työnantajalta hyvityksenä enintään 20 kuukauden palkka. Pykälän 2 momentin mukaan hyvityksen suuruutta määrättäessä on otettava huomioon yhteistoimintavelvoitteen laiminlyönnin aste ja työnantajan olosuhteet yleensä sekä samoista toimenpiteistä johtuva muu korvausvelvollisuus. Jos laiminlyöntiä olosuhteet huomioon ottaen on pidettävä vähäisenä, voidaan hyvitys jättää tuomitsematta.

80. Tässä tapauksessa yhteistoimintalain 6 §:n 3 kohdassa (725/1978) tarkoitettu asia on ratkaistu ennen kuin yhteistoimintaneuvottelut on aloitettu. Työntekijöiden mahdollisuudet vaikuttaa työpaikkojaan koskeviin asioihin on tällöin kokonaan sivuutettu. Tästä syystä laiminlyöntiä on pidettävä vakavana. Tämä seikka ja myös työnantajan olosuhteet puoltaisivat tuntuvan hyvityksen tuomitsemista. Hyvityksen suuruutta alentavana seikkana on kuitenkin otettava huomioon, että yhteistoimintaneuvotteluja on käyty laissa edellytetty aika, ja niissä on käsitelty korvaavien työpaikkojen löytämistä ja muita työntekijöille kysymykseen tulevia vaihtoehtoja sekä tukitoimia. Neuvottelujen aloittamisen ajoituksen osalta voidaan arvioida, että tapauksen olosuhteissa työnantajan menettely on kohdassa 70 mainituin tavoin ollut pikemminkin ilmeisen huolimatonta kuin tahallista. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus päätyy harkinnassaan siihen, että kuuden kuukauden palkkaa vastaava rahamäärä on kunkin kysymykseen tulevan työntekijän osalta suuruudeltaan oikeudenmukainen hyvitys yhteistoimintavelvoitteen loukkaamisesta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan.

Fujitsu Technology Solutions Oy velvoitetaan suorittamaan yhteistoiminnasta yrityksissä annetun lain (725/1978) mukaisena hyvityksenä Metallityöväen Liitto ry:lle 1 436 152,50 euroa, Toimihenkilöunioni TU ry:lle 493 490,20 euroa, Erityisalojen Toimihenkilöliitto ERTO ry:lle 26 191,91 euroa, Uusi Insinööriliitto UIL ry:lle 165 991,40 euroa, Tekniikan Akateemisten Liitto TEK ry:lle 202 387,60 euroa, Suomen Valtiotieteilijöitten Liitto SVAL ry - Statsvetarns Förbund i Finland rf:lle 15 012,80 euroa, Akavan Erityisalat ry:lle 17 286,36 euroa, Suomen Ekonomiliitto - Finlands Ekonomförbund SEFE ry:lle 66 743,70 euroa, Sähköalojen Ammattiliitto ry:lle 8 678,50 euroa, Palvelualojen Ammattiliitto PAM ry:lle 8 948,14 euroa ja Ammattiliitto SUORA ry:lle 8 863,17 euroa. Näille määrille on maksettava korkolain 4 §:n 1 momentin mukaista korkoa haasteen tiedoksiantopäivästä 15.5.2001 lukien.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Pauliine Koskelo sekä oikeusneuvokset Kari Raulos, Kari Kitunen, Pertti Välimäki ja Pasi Aarnio (eri mieltä). Esittelijä Reima Jussila.