19.2.2010

Helsingin käräjäoikeuden välituomio 31.5.2006

Rekisteröityjen tavaramerkkien VOIMARIINI, MARIINI ja OIVARIINI haltijana Valio Oy vaati kanteellaan vahvistettavaksi, että Ingman Foods Oy Ab loukkasi sen mainittuja tavaramerkkejä käyttämällä leviterasvojensa tunnuksensa rekisteröityä tavaramerkkiä "Ingmariini". Valio perusti vaatimuksensa tavaramerkkilain 6 §:n 1 ja 2 momentin säännöksiin. Ingman vastusti kannetta.

Käräjäoikeus lausui, että Valio, joka oli tunnetuin suomalainen maitotaloustuotteiden valmistaja, oli käyttänyt sille vuonna 1980 rekisteröityä tavaramerkkiä VOIMARIINI yli 25 vuoden ajan leviterasvaseoksen tunnuksena. Johtuen EU-säädöksestä, jonka mukaan voiksi voi kutsua vain tuotetta, jonka rasvaosa oli kokonaan maitorasvaa, Valio ei ollut käyttänyt merkkiä enää vuoden 2004 jälkeen. VOIMARIINI oli ollut tavaramerkkinä tunnettu ja leviterasvojen markkinajohtaja.

Valio oli vuoden 2005 alusta alkanut markkinoida aiemmin tavaramerkillä VOIMARIINI tunnettua leviterasvaseosta vuonna 2004 rekisteröidyllä tavaramerkillä OIVARIINI. Valiolle oli myös rekisteröity tavaramerkki MARIINI vuonna 1996. Tunnusta MARIINI Valio oli käyttänyt tunnuksella Enilett markkinoimansa leviterasvaseoksen pakkauksessa kesästä 2005 lähtien.

Ingman, joka oli Valion jälkeen tunnetuin suomalainen maitotaloustuotteiden valmistaja, oli käyttänyt sille vuonna 2005 rekisteröityä tavaramerkkiä INGMARIINI parin vuoden ajan 1980-luvun lopulla ja lanseerannut sen uudelleen markkinoille syyskuussa 2005.

Tarkasteltuaan tavaramerkkien sekoitettavuutta käräjäoikeus katsoi, ettei tavaramerkki INGMARIINI ollut tavaramerkkilain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla sekoitettavissa tavaramerkkeihin VOIMARIINI, MARIINI tai OIVARIINI.

Arvioidessaan sitä, nauttivatko tavaramerkit VOIMARIINI ja OIVARIINI tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin mukaista suojaa käräjäoikeus lausui, että tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin mukaan tavaramerkkien sekoitettavuuteen voidaan pykälän 1 momentin estämättä vedota sellaisen tunnusmerkin hyväksi, joka on laajalti tunnettu Suomessa, jos toisen samankaltaisen tunnusmerkin käyttäminen ilman hyväksyttävää syytä merkitsisi aikaisemman merkin erottamiskyvyn ja maineen epäoikeudenmukaista hyväksikäyttöä taikka olisi haitaksi aikaisemman merkin erottamiskyvylle tai maineelle.

Tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin säännöstä, kun siinä säännelty laajalti tunnetun tavaramerkin suoja perustui tavaramerkkidirektiiviin, oli tulkittava tavaramerkkidirektiivin säännösten ja EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti.

Tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin säännös perustui tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohtaan, jonka mukaan jäsenvaltio voi säätää, että rekisteröidyn tavaramerkin haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan elinkeinotoiminnassa käyttämästä merkkiä, joka on sama tai samankaltainen kuin tavaramerkki, vaikka tavarat tai palvelut, joita varten merkki on, eivät ole samankaltaisia kuin ne, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, milloin viimeksi mainittu tavaramerkki on laajalti tunnettu tässä jäsenvaltiossa ja merkin aiheeton käyttö merkitsee tavaramerkin erottuvuuden tai maineen epäoikeutettua hyväksi käyttämistä taikka on haitaksi tavaramerkin erottuvuudelle tai maineelle.

EY-tuomioistuin oli määritellyt laajalti tunnettuuden edellyttävän sitä, että merkittävä osa kohdeyleisöstä tunsi tavaramerkin. Edellytyksen täyttymistä arvioitaessa oli otettava huomioon kaikki asiassa merkitykselliset seikat, kuten esimerkiksi tavaramerkin markkinaosuus, tavaramerkin käyttämisen intensiivisyys, maantieteellinen laajuus ja kesto sekä missä määrin yritys oli käyttänyt varoja tavaramerkin tunnetuksi tekemiseen (C-375/97).

Tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin ja tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdan sanamuoto viittasi siihen, että laajalti tunnettujen merkkien erityissuoja koskisi vain tilanteita, joissa ei ollut kyse samoista tai samankaltaisista tavaroista. EY-tuomioistuin oli katsonut tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 momentin tulevan sovellettavaksi myös tilanteissa, joissa tavaramerkkejä käytetään samoille tai samankaltaisille tavaroille tai palveluille (C-292/00, C-408/01).

EY-tuomioistuin ei ollut edellyttänyt laajalti tunnetun merkin suojan saamiseksi sen selvittämistä, että laajalti tunnettu tavaramerkki ja kyseinen merkki olivat siinä määrin keskenään samankaltaisia, että kohdeyleisön keskuudessa oli sekaannusvaara näiden välillä. Riittävää oli, että samankaltaisuuden aste merkin ja laajalti tunnetun tavaramerkin välillä aiheutti sen, että kohdeyleisö yhdisti merkin ja tavaramerkin toisiinsa (C-408/01).

Laajalti tunnetun merkin suojan saamiseksi vaadittiin merkkien samankaltaisuuden lisäksi, että myöhemmän tavaramerkin käyttö merkitsi laajalti tunnetun merkin erottamiskyvyn ja maineen epäoikeutettua hyväksikäyttämistä taikka oli haitaksi sen erotettavuudelle tai maineelle. Aikaisemman, laajalti tunnetun merkin haltijan ei tarvinnut näyttää tällaista haittaa tapahtuneen, vaan riittävänä pidettiin haitan vaaraa koskevan näytön esittämistä. EY-tuomioistuin oli katsonut, että haitat johtuivat tietystä samankaltaisuudesta haetun tavaramerkin ja aikaisemman tavaramerkin välillä, mistä syystä kohdeyleisö yhdisti nämä kaksi tavaramerkkiä toisiinsa, toisin sanoen liitti ne yhteen. Tämän yhteyden olemassaolo oli arvioitava kokonaisuutena ottaen huomioon kaikki tekijät, jotka olivat merkityksellisiä kyseisessä yksittäistapauksessa (C-408/01). EY-tuomioistuin oli todennut, että mitä erottamiskykyisempi ja maineikkaampi aikaisempi tavaramerkki oli, sitä helpommin sille oli katsottava aiheutuvan haittaa (C-375/97).

Arvioidessaan tuotteiden samankaltaisuutta käräjäoikeus totesi, että asiassa oli riidatonta, että tavaramerkkien tarkoittamat tuotteet olivat samoja tai samankaltaisia. EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti tavaramerkkilain 6 §:n 2 momenttia oli tulkittava siten, että säännöksessä tarkoitettu suoja koski myös samoja tai samankaltaisia tuotteita.

Arvioidessaan tavaramerkkien tunnettuisuutta käräjäoikeus totesi, että tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin tarkoittamana laajalti tunnettuna merkkinä EY-tuomioistuimen oikeuskäytännön mukaisesti pidettiin merkkiä, jonka merkittävä osa kohdeyleisöstä tunnisti.

Tavaramerkkiä VOIMARIINI oli käytetty koko Suomen alueella päivittäistavaran tunnuksena vuodesta 1980 vuoden 2004 loppuun. Se oli ollut lajissaan johtava tuote markkinoilla. Valio oli markkinoinut samaa tuotetta vuodesta 2004 tavaramerkillä OIVARIINI. Valion helmikuussa 2006 teettämän markkinatutkimuksen mukaan tutkimukseen osallistuneista 87 prosenttia tunnisti jollain lailla merkin VOIMARIINI ja 79 prosenttia merkin OIVARIINI.

Edellä mainitut seikat huomioon ottaen tavaramerkkejä VOIMARIINI ja OIVARIINI oli pidettävä tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin tarkoittamina laajalti tunnettuina merkkeinä. Näin oli katsottava olevan, vaikka tavaramerkki VOIMARIINI oli ollut pois käytöstä vuodesta 2005 ja tavaramerkkiä OIVARIINI oli käytetty vasta lyhyehkön aikaa. Valion teettämästä markkinatutkimuksesta kävi ilmi, että mainituista, tunnettuutta yleensä heikentävistä seikoista huolimatta merkittävä osa kohdeyleisöstä tunnisti merkit.

Arvioidessaan merkkien samankaltaisuutta käräjäoikeus totesi, kuten edellä oli todettu, EY-tuomioistuimen katsoneen, ettei laajalti tunnetun tavaramerkin suoja edellyttänyt merkkien sekoitettavuutta. Riittävää oli, että samankaltaisuuden aste merkin ja laajalti tunnetun tavaramerkin välillä aiheutti sen, että kohdeyleisö yhdisti tunnukset toisiinsa.

Tavaramerkeissä INGMARIINI ja VOlMARIINI oli yhteistä identtinen loppuosa MARIINI. Tavaramerkissä INGMARIINI ja OIVARIINI oli yhteneväinen loppuosa RIINI. Identtisestä loppuosasta johtuen tavaramerkkiä INGMARIINI oli pidettävä siinä määrin samankaltaisena tavaramerkkien VOIMARIINI ja OIVARIINI kanssa, että kohdeyleisö yhdisti merkit toisiinsa.

Arvioidessaan vielä sitä, oliko Ingmanilla ollut tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu hyväksyttävä syy käyttää tavaramerkkiä INGMARIINI, käräjäoikeus katsoi, että kun tavaramerkkiin INGMARIINI oli sisällytetty lyhenne yhtiön toiminimestä, kun tavaramerkki oli linjassa yhtiön aikaisempien tavaramerkkirekisteröintien kanssa ja kun pääte MARIINI tai RIINI margariiniin viittaavana tuli olla vapaasti kaikkien elinkeinonharjoittajien käytettävissä, että Ingmanilla oli ollut tällainen syy.

Edellä kerrotuilla perusteilla tavaramerkit VOIMARIINI ja OIVARIINI eivät saaneet tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin mukaista suojaa.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Anna-Mari Porkkala-Hietala, Björn Hellman ja Riitta Mutanen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 1.3.2007

Valio valitti hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden välituomio kumotaan. Yhtiö toisti käräjäoikeudessa esittämänsä kannevaatimukset.

Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden välituomion perusteluineen siltä osin kuin käräjäoikeus oli katsonut, etteivät Valion luokassa 29 rekisteröimät tavaramerkit VOIMARIINI, MARIINI ja OIVARIINI olleet tavaramerkkilain 6 §:n l momentissa tarkoitetulla tavalla sekoitettavissa Ingmanin samaan luokkaan myöhemmin rekisteröimän tavaramerkin INGMARIINI kanssa.

Muilta osin hovioikeus lausui, että tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin mukaan tunnusmerkkien sekoitettavuuteen voidaan saman tai samankaltaisen tavaralajien ulkopuolisten tavaralajien osalta vedota sellaisen tunnusmerkin hyväksi, joka on laajalti tunnettu tässä maassa, jos toisen samankaltaisen tunnusmerkin käyttäminen ilman hyväksyttävää syytä merkitsisi aikaisemman merkin erottamiskyvyn ja maineen epäoikeudenmukaista hyväksikäyttöä taikka olisi haitaksi aikaisemman
merkin erottamiskyvylle tai maineelle. Vastaava säännös oli tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdassa.

Käsiteltävässä asiassa oli riidatonta, että kysymys oli samoista tavaroista eli leviterasvoista. EY-tuomioistuin oli todennut asiassa C-408/01 hyvin tunnettua tavaramerkkiä koskevan säännöksen soveltuvan tilanteisiin, joissa tavaramerkit koskivat samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluita. Mainitun ratkaisun mukaan direktiivin 5 artiklan 2 kohdassa annettu suoja ei edellyttänyt sen selvittämistä, että laajalti tunnettu tavaramerkki ja kyseinen merkki olivat siinä määrin keskenään samankaltaisia, että kohdeyleisön keskuudessa oli sekaannusvaara näiden välillä. Riitti, että samankaltaisuuden aste merkin ja laajalti tunnetun tavaramerkin välillä aiheutti sen, että kohdeyleisö yhdisti merkin ja tavaramerkin toisiinsa. Koska tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettua tunnusmerkkien sekoitettavuutta oli tarkasteltava varsinkin saman tavararyhmän sisällä laajemman suojapiirin vuoksi eri tavalla kuin pykälän 1 momentin perusteella, käräjäoikeus oli voinut toteamallaan tavalla päätyä sekoitettavuusarvioinnissaan lain 6 §:n 2 momentin perusteella eri lopputulokseen kuin lainkohdan 1 momentin perusteella.

VOIMARIININ tunnettuus oli ollut Valion teettämän kirjallisena todisteena esitetyn markkinatutkimuksen mukaan 87 prosenttia ja OIVARIININ 79 prosenttia. Hovioikeus katsoi kuten käräjäoikeus, että kysymys oli näiden tavaramerkkien osalta tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetuista laajalti tunnetuista merkeistä ja että tavaramerkkien VOIMARIINI, OIVARlINI ja INGMARIINI identtisistä tai lähes identtisistä loppuosista johtuen merkkejä oli pidettävä sanotun lainkohdan sekoitettavuusarvioinnin kannalta siinä määrin samankaltaisina, että kohdeyleisö yhdisti merkit toisiinsa. Näin ollen tavaramerkit OIVARIINI, VOIMARIINI ja INGMARIINI olivat tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin tarkoittamalla tavalla sekoitettavissa. Sen vuoksi INGMARIINI-merkin käyttö oli lain mukaan perusteltua vain, jos sille oli hyväksyttävä syy. Hovioikeus katsoi, ettei laissa tarkoitettu hyväksyttävä syy ollut se, että INGMARIINI-merkin käyttö oli ollut sinänsä linjassa Ingmanin aikaisemmin rekisteröimien tavaramerkkien INGMANTAL ja INGMANDAM kanssa.

Selostettu tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin mukainen sekoitettavuus tässä asiassa tarkoitetuissa tavaramerkeissä liittyi päätteisiin MARIINI tai RIINI. Tavaramerkeissä tarkoitettujen tuotteiden laatu huomioon ottaen hovioikeus kuten käräjäoikeus katsoi, että kyseiset päätteet viittasivat tavaran laatua kuvaavaan sanaan margariini. Tästä syystä tavaran laatuun viittaavaa loppuosaa ei voitu pitää erottamiskykyisenä keksittynä tavaranimityksenä. Samasta syystä päätteiden MARIINI ja RIINI tuli olla käräjäoikeuden katsomalla tavalla kaikkien elinkeinonharjoittajien käytettävissä. Tämän vuoksi ja huomioon ottaen elinkeinonharjoittajan nimen käyttö tavaramerkissä INGMARIINI sekä merkin linjanmukaisuus Ingmanin aikaisempien tavaramerkkien kanssa yhdessä hovioikeus katsoi, että Ingmanilla oli ollut hyväksyttävä syy tavaramerkin INGMARIINI käyttöön ottamiselle.

Sanotuilla perusteilla hovioikeus pysytti käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Matti Rintala, Antti Miettinen (eri mieltä) ja Petri Leskinen. Esittelijä Hannu Rantalainen.

Eri mieltä ollut jäsen hovioikeudenneuvos Antti Miettinen lausui, että asiassa oli riidatonta käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevät tavaramerkkirekisteröinnit ja se, että Valio oli vakiinnuttanut 25 vuoden ajan rekisteröimäänsä tavaramerkkiä VOIMARIINI. Valion VOIMARIINI ja OIVARIINI sekä Ingmanin INGMARIINI olivat tavaramerkkioikeudellisesti identtisiä rasvalevitteitä, kuuluivat tavaramerkkiluokkaan 29 ja niiden markkinaympäristö oli samanlainen. Kyse oli siten samanlaisista tavaroista, jotka kilpailivat keskenään kohdeyleisön ollessa sama.

Asiassa oli lähinnä kysymys siitä, loukkasiko Ingmanin tuotteen MARIINI-pääte Valion rekisteröityjä tavaramerkkejä. Valion tavaramerkin VOIMARIINI:n MARIINI-pääte ei ollut yleiskielen sana ja tutkimusten mukaan se toi kuluttajille mieleen lähinnä sinisen värin. Eri mieltä ollut jäsen katsoi, että MARIINI oli erottamiskykyinen uusiosana, joka ei sinällään ollut kuvaava eikä suggestiivinen. MARIINI irrallisena sanana, joka jo alkuaankin oli ollut erottumiskykyinen, ei ollut muuttunut lajia kuvaavaksi yleissanaksi. Ainoastaan kontekstissaan markkinointiympäristössään ja rasvalevitepakkauksessa yhdistettynä meijerituottajien nimeen tai rasvaa kuvaavaan sanaan MARIINI-sana voi luoda nykyään mielikuvan VOIMARIINI-assosiaation kautta rasvalevitteeseen. Se seikka, että MARIINI-päätettä oli käytetty voi-kasviöljylevitteen tavaramerkkinä ja että kohdeyleisö yhdisti tämän laatuisen tuotteen tavaramerkkiin VOlMARIINI, ei tehnyt MARIINI-sanaa kuvailevaksi tai suggestiiviseksi. Tavaramerkki OIVARIINI sisälsi visuaalisesti samankaltaisen päätteen kuin merkki VOIMARIINI tai tunnus INGMARIINI. MARIINI tai RIINI-sanat tai päätteet eivät olleet menettäneet erottamiskykyään eivätkä ne olleet muodostuneet rasvalevite- tai margariinituotteiden yleissanoiksi.

Sekoittaminen perustui yksilötasolla yleensä huonoon havainnointiin, virhetunnistuksiin pienten erojen seurauksena ja vääriin assosiaatioihin. Tavaramerkkioikeudellisessa vertailussa relevantteja olivat tavaroiden samanlaisuuteen, merkkien samanlaisuuteen, merkkien erottamiskykyyn, kohdeyleisöön ja merkkien hahmottamiseen liittyvät seikat (esim. C-363/99, Postkantoor k 34-35 ja sekaannusvaaran kokonaisarvioinnista Lloyd, C-342/97, kohta 19 niin sanottu tulosääntö).

Tavaramerkkioikeudellisen tulosäännön mukaan mitä samanlaisempia tavarat olivat, sitä suurempi oli sekaannusvaara. Tässä tapauksessa tavarat olivat identtisiä. Tarkasteltaessa tavaramerkkejä VOIMARIINI ja INGMARIINI oli merkkien samanlaisuus ilmeinen. Molemmissa merkeissä oli sama pääte MARIINI, joka oli katsottavissa dominantiksi osaksi Valion vanhempaa tavaramerkkiä. Oli todennäköistä, että kuluttajat hahmottivat tämän merkkien erottamiskykyisen osan ja INGMARIINI-merkin osalta muodostivat sen kautta mielleyhtymän Valion laajasti tunnettuun tavaramerkkiin VOIMARIINI:in kuin myös Valion myöhemmin samaa tuotetta koskevaan OIVARIINI:in. Koska leviterasvan ostopäätös tehtiin yleensä nopeasti ilman tarkempaa tietoa elinkeinonharjoittajien suhteista, oli todennäköistä, että keskivertokuluttajalle voi syntyä sekaannusvaara. Sekaannusvaara syntyi siten merkkien hahmottamisesta, MARIINI-merkin erottamiskyvystä, merkkien kilpailusuhteesta, ja lopuksi tavaroiden sekä takaliitteiden identtisyydestä. Oli ilmeistä, että kuluttajan huomion kiinnitti hyvin erottumiskykyinen ja tunnettu tavaramerkkipääte MARIINI.

Kun Ingmanin tuotteen takaliite oli myös foneettisesti merkityksellisesti samanlainen, Valion ja Ingmanin tuotteiden osalta oli sekaannusvaara käsillä. Tässä tapauksessa oli mahdollinen niin sanottu epäsuora sekoitettavuus, kun merkkien INGMARIINI, MARIINI, VOIMARIINI ja OIVARIINI osalta kuluttajalle voi syntyä käsitys siitä, että leviterasvat olisi tuotettu saman yrityksen valvonnassa tai merkkien välillä voisi olla jokin taloudellinen etuyhteys (Canon, C-39/97, k 29). Kuluttaja voi siten erehtyä luulemaan, että Valio tunnetun MARIINI-merkin haltijana oli esimerkiksi laajentanut niin sanottua leviterasvatuoteperhettään tai se oli hankkinut omistukseensa toisen rasvalevitettä toimittavan yrityksen. Näillä perusteilla eri mieltä ollut jäsen katsoi, että INGMARIINI oli sekotettavissa tavaramerkkeihin OIVARIINI, VOIMARIINI tai MARIINI. Hän totesi lisäksi, että vaikka jotkut kuluttajat kykenisivät erottamaan merkit toisistaan, joka tapauksessa oikeudellinen sekaannusvaara oli olemassa kyseisten Valion ja Ingmanin merkkien välillä. Myöskään se seikka, että Ingmanin käyttämässä tunnuksessa oli hyödynnetty Ingmanin yhtiön nimeä, ei poistanut sekaannusvaaraa (Thomson Life, C-120/04 k 30-35).

Eri mieltä ollut jäsen oli samaa mieltä enemmistön kanssa siitä, että tavaramerkkejä VOIMARIINI ja OIVARIINI oli pidettävä tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin kuin myös tavaramerkkidirektiivin 5.2 artiklan tarkoittamina laajalti tunnettuina merkkeinä käräjäoikeuden ja hovioikeuden mainitsemin perustein. Siten ne olivat oikeutettuja lain ja direktiivin antamaan erityisen tehokkaaseen ja laajaan suojaan. Hän oli myös samaa mieltä enemmistön kanssa siitä, että identtisestä loppuosasta johtuen tavaramerkkiä INGMARIINI oli pidettävä siinä määrin samankaltaisena tavaramerkkien VOIMARIINI ja OIVARIINI kanssa, että kohdeyleisö yhdisti merkit toisiinsa visuaalisesti, foneettisesti ja käsitteellisesti samankaltaisina. Tämä korostui etenkin VOIMARIINI-tavaramerkin ja INGMARIINI-merkin kohdalla. VOIMARIINI, OIVARIINI ja MARIINI-merkit saivat tavaramerkkioikeudellisen suojan INGMARIINI-merkkiä vastaan. Mikäli Valion merkit eivät nauttisi tehokasta tavaramerkkioikeudellista suojaa, erottumiskykyinen MARIINI-pääte vesittyisi ja Valion investoinnit merkkeihinsä menisivät hukkaan.

Mainitsemillaan perusteilla eri mieltä ollut jäsen lisäksi katsoi, ettei asiassa ollut selvitetty, että Ingmanilla olisi ollut tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin tarkoittama hyväksyttävä syy tai tavaramerkkidirektiivin 5.2 artiklan tarkoittama "due cause" käyttää toisen tavaramerkkiä.

Eri mieltä ollut jäsen katsoi, että merkin INGMARIINI käyttö leviterasvassa loukkasi Valiolle rekisteröityjä merkkejä VOIMARIINI, OIVARIINI ja MARIINI. Ingman oli menettelyllään epäoikeudenmukaisesti hyväksikäyttänyt Valion tavaramerkkien mainetta ja tunnettuutta sekä vahingoittanut tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin ja tavaramerkkidirektiivin 5.2 artiklan tarkoittamalla tavalla merkkien erottamiskykyä.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu Korkeimmassa oikeudessa

1. Valiolle on luokkaan 29 rekisteröity 5.12.1980 tavaramerkki VOIMARIINI, 20.5.1996 tavaramerkki MARIINI ja 15.11.2004 tavaramerkki OIVARIINI. Ingmanille on 15.6.2005 rekisteröity luokkaan 29 tavaramerkki INGMARIINI. Asiassa on riidatonta, että tavaramerkit VOIMARIINI, MARIINI, OIVARIINI ja INGMARIINI tarkoittavat samoja tai samankaltaisia tuotteita eli leviterasvoja.

2. Asiassa on kysymys ensiksi siitä, loukkaako Ingmanin toimesta tapahtuva tavaramerkin INGMARIINI käyttö leviterasvan tunnuksena Valion oikeutta tavaramerkkeihin VOIMARIINI ja MARIINI tavaramerkkilain 4 §:ssä ja 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla. Tavaramerkin OIVARIINI osalta Valio ei ole hakenut muutosta Korkeimmassa oikeudessa. Tältä osin kysymys on ensisijaisesti siitä, onko tavaramerkki INGMARIINI sekoitettavissa Valion mainittuihin tavaramerkkeihin siten kuin sanotuissa lainkohdissa tarkoitetaan. Mainituilla lainkohdilla on pantu Suomessa täytäntöön ensimmäinen neuvoston direktiivi 89/104/ETY jäsenvaltioiden tavaramerkkilainsäädännön lähentämisestä (tavaramerkkidirektiivi). Tämä direktiivi on sittemmin kumottu direktiivillä 2008/95/EY, joka on sen kodifioitu toisinto. Euroopan yhteisöjen, nyttemmin Euroopan unionin tuomioistuimen tavaramerkkejä koskeva oikeuskäytäntö on siten lainkohtia tulkittaessa otettava asianmukaisesti huomioon.

3. Asiassa on toiseksi kysymys siitä, ovatko tavaramerkit VOIMARIINI ja OIVARIINI tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuja laajalti tunnettuja tunnusmerkkejä. Siinä tapauksessa, että katsotaan kyseisten tunnusmerkkien olevan laajalti tunnettuja, kysymys on siitä, loukkaako tavaramerkin INGMARIINI sanotunlainen käyttö Valion oikeutta tavaramerkkeihin VOIMARIINI ja OIVARIINI tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa ja tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdassa tarkoitetulla tavalla.

Onko tavaramerkki INGMARIINI sekoitettavissa tavaramerkkeihin VOIMARIINI ja MARIINI tavaramerkkilain 6 §:n 1 momentin tarkoittamalla tavalla

4. Korkein oikeus hyväksyy hovioikeuden tavoin käräjäoikeuden tuomion perustelut ja katsoo, ettei Ingmanille rekisteröity tavaramerkki INGMARIINI ole tavaramerkkilain 6 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla sekoitettavissa Valiolle rekisteröityjen tavaramerkkien VOIMARIINI ja MARIINI kanssa.

Ovatko tavaramerkit VOIMARIINI ja OIVARIINI tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettuja laajalti tunnettuja tunnusmerkkejä

5. Käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevin tavoin tavaramerkki VOIMARIINI on ollut koko Suomen alueella tunnettu leviterasvaseoksen tunnuksena. VOIMARIINI on ollut lajissaan johtava tuote markkinoilla. Valio on markkinoinut tuotetta tällä tavaramerkillä vuodesta 1980 vuoteen 2004. Kyseisen tavaramerkin rekisteröintiä Valio oli hakenut jo 14.3.1977. Valion helmikuussa 2006 teettämän markkinatutkimuksen mukaan osallistuneista 87 prosenttia oli jollakin tavoin tunnistanut merkin. Korkein oikeus katsoo kuten käräjäoikeus ja hovioikeus, että tavaramerkki VOIMARIINI on tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetulla tavalla laajalti tunnettu tunnusmerkki.

6. Tavaramerkin OIVARIINI osalta Korkein oikeus toteaa, että Valio oli hakenut tavaramerkin rekisteröintiä 18.2.2004 eli vasta noin 11 kuukautta ennen kuin Ingman oli 17.1.2005 hakenut tavaramerkin INGMARIINI rekisteröintiä. Tavaramerkki OIVARIINI on rekisteröity 15.11.2004 eli vain noin kaksi kuukautta ennen kuin tavaramerkin INGMARIINI rekisteröintiä on haettu.

7. Lyhyt ajallinen ero tavaramerkkien rekisteröintien hakemisajankohtien välillä on sinänsä omiaan tukemaan käsitystä siitä, että tavaramerkki OIVARIINI ei ole voinut tulla laajalti tunnetuksi ennen tavaramerkin INGMARIINI hakemista. On kuitenkin otettava huomioon, että asiassa esitetyn selvityksen mukaan Valio oli lopettanut tavaramerkin VOIMARIINI käytön samassa yhteydessä kuin yhtiö oli ottanut samalle tuotteelle käyttöön tavaramerkin OIVARIINI. Jatkaessaan tämän jälkeen tuotteen markkinointia uudella tavaramerkillä yhtiö on voinut hyödyntää aiemman tavaramerkkinsä laajaa tunnettuisuutta uuden tavaramerkkinsä tunnetuksi tekemisessä. Näissä olosuhteissa on ollut mahdollista saavuttaa varsin nopeastikin kyseisen päivittäistavaratuotteen tunnuksena käytetyn tavaramerkin laaja tunnettuisuus. Tätä käsitystä tukee myös Valion helmikuussa 2006 teettämä markkinatutkimus, jonka mukaan tutkimukseen osallistuneista jo 79 prosenttia oli jollakin tavalla tunnistanut tavaramerkin OIVARIINI sen oltua rekisteröintiajankohdastakin laskettuna käytössä vasta hieman yli vuoden. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tapaan, että myös tavaramerkki OIVARIINI on tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu laajalti tunnettu tunnusmerkki.

Loukkaako tavaramerkin INGMARIINI käyttö Valion oikeutta tavaramerkkeihin VOIMARIINI ja OIVARIINI tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa ja tavaramerkkidirektiivissä tarkoitetulla tavalla

8. Tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentin mukaan tunnusmerkkien sekoitettavuuteen voidaan saman pykälän 1 momentin estämättä vedota sellaisen tunnusmerkin hyväksi, joka on laajalti tunnettu tässä maassa, jos toisen samankaltaisen tunnusmerkin käyttäminen ilman hyväksyttävää syytä merkitsisi aikaisemman merkin erottamiskyvyn ja maineen epäoikeudenmukaista hyväksikäyttöä taikka olisi haitaksi aikaisemman merkin erottamiskyvylle tai maineelle. Säännöksen tarkoittaman suojan saaminen edellyttää siten sanamuodon mukaisesti sitä, että tavaramerkin haltija näyttää, että hänen tavaramerkkinsä on laajalti tunnettu Suomessa, että merkin käyttö merkitsee tavaramerkin erottamiskyvyn tai maineen epäoikeudenmukaista hyväksikäyttöä taikka on haitaksi merkin erottamiskyvylle tai maineelle ja että loukkaajalla ei ole käyttöön hyväksyttävää syytä.

9. Tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdan mukaan jäsenvaltio voi säätää, että haltijalla on oikeus kieltää muita ilman hänen suostumustaan elinkeinotoiminnassa käyttämästä merkkiä, joka on sama tai samankaltainen kuin tavaramerkki, vaikka tavarat tai palvelut, joita varten merkki on, eivät ole samankaltaisia kuin ne, joita varten tavaramerkki on rekisteröity, milloin viimeksi mainittu tavaramerkki on laajalti tunnettu tässä jäsenvaltiossa ja merkin aiheeton käyttö merkitsee tavaramerkin erottuvuuden tai maineen epäoikeutettua hyväksi käyttämistä taikka on haitaksi tavaramerkin erottuvuudelle tai maineelle. Kansallisen tuomioistuimen on erityisesti soveltaessaan sellaisia kansallisen lain säännöksiä, jotka on annettu direktiivin täytäntöönpanemiseksi, tulkittava kansallista lainsäädäntöä mahdollisimman pitkälle direktiivin sanamuodon ja tarkoituksen mukaisesti.

10. Euroopan yhteisöjen tuomioistuin on 9.1.2003 asiassa C-292/00, Davidoff, Kok. s. I-389, antamassaan tuomiossa todennut muun muassa (kohta 25), että tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohtaa ei voida tulkita siten, että säännöksessä suojattaisiin laajalti tunnettuja tavaramerkkejä tulkinnasta johtuen vähemmän silloin, kun merkkiä käytetään samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten, kuin silloin kun sitä käytetään merkkinä sellaisia tavaroita tai palveluja varten, jotka eivät ole samankaltaisia. Tuomion kohdassa 26 on vielä todettu, ettei tuomioistuimessa ollut vakavasti kiistetty sitä, että laajalti tunnetun tavaramerkin on sitä käytettäessä samoja tai samankaltaisia tavaroita tai palveluja varten saatava ainakin yhtä laajaa suojaa kuin käytettäessä merkkiä sellaisia tavaroita tai palveluja varten, jotka eivät ole samankaltaisia.

11. Asiassa C-408/01, Adidas-Salomon ja Adidas Benelux, 23.10.2003 antamassaan tuomiossa, Kok. s. I-12537, yhteisöjen tuomioistuin on todennut (kohdat 27-31), että tavaramerkkidirektiivin 5 artiklan 2 kohdassa annettu suoja ei edellytä sen selvittämistä, että laajalti tunnettu tavaramerkki ja kyseinen merkki ovat siinä määrin keskenään samankaltaisia, että kohdeyleisön keskuudessa on sekaantumisvaara näiden välillä. Riittää, että samankaltaisuuden aste merkin ja laajalti tunnetun merkin välillä aiheuttaa sen, että kohdeyleisö yhdistää merkin ja tavaramerkin toisiinsa. Säännöstä sovelletaan tilanteisiin, joissa suojan erityisedellytys syntyy sillä, että riidanalaista merkkiä käytetään aiheettomasti tavalla, jolla käytetään epäoikeutetusti hyväksi tavaramerkin erottamiskykyä tai mainetta taikka joka on haitaksi tavaramerkin erottamiskyvylle tai maineelle. Säännöksessä edellytetty tavaramerkin ja merkin samankaltaisuutta koskeva vaatimus edellyttää erityisesti ulkoasun, lausuntatavan tai merkityssisällön samankaltaisuutta koskevien osatekijöiden olemassaoloa.

12. Yhteisöjen tuomioistuin on 27.11.2008 antamassaan tuomiossa asiassa C-252/07, Intel Corporation, Kok. s. I-8823, tarkastellut lähemmin kysymystä siitä, mitkä ovat merkityksellisiä arviointiperusteita arvioitaessa sitä, onko aikaisemman laajalti tunnetun tavaramerkin ja myöhemmän tavaramerkin välillä sellaista yhteyttä kuin edellä kohdassa 11 mainitussa tuomiossa on edellytetty. Tuomioistuimen mukaan tällaisen yhteyden olemassaoloa on arvioitava kokonaisuutena ottaen huomioon kaikki kyseisen yksittäistapauksen merkitykselliset tekijät. Sellaisia ovat ainakin kyseisten tavaramerkkien samankaltaisuuden aste, tavarat tai palvelut, joita varten kyseiset tavaramerkit on rekisteröity, mukaan luettuna näiden tavaroiden tai palvelujen samankaltaisuuden tai erilaisuuden aste sekä kohdeyleisö, aikaisemman tavaramerkin maineen voimakkuus, aikaisemman tavaramerkin luontaisen tai käyttöön perustuvan erottamiskyvyn aste ja sekaannusvaaran olemassaolo yleisön keskuudessa (kohdat 40 - 42). Tällainen yhteys aikaisemman laajalti tunnetun tavaramerkin ja myöhemmän tavaramerkin välillä on olemassa silloin, jos myöhempi tavaramerkki herättää tavanomaisesti valistuneiden sekä kohtuullisen tarkkaavaisten ja huolellisten keskivertokuluttajien keskuudessa mielikuvan aikaisemmasta tavaramerkistä (kohdat 60 ja 63).

13. Myös tavaramerkkilain 6 §:n 2 momenttia sovellettaessa on siten tarkasteltava valistuneiden sekä kohtuullisen tarkkaavaisten ja huolellisten keskivertokuluttajien näkökulmasta, onko Valiolle rekisteröityjen tavaramerkkien VOIMARIINI ja OIVARIINI sekä Ingmanille rekisteröidyn myöhemmän tavaramerkin INGMARIINI välillä yhteisöjen tuomioistuimen kehittämiä kriteerejä soveltaen sellaista samankaltaisuutta, joka herättäisi tavaramerkistä INGMARIINI mielikuvan tavaramerkeistä VOIMARIINI ja OIVARIINI.

14. Tavaramerkeissä VOIMARIINI, OIVARIINI ja INGMARIINI on kyse sanamerkeistä. On perusteltua lähteä siitä, että edellä kuvattu keskivertokuluttaja hahmottaa kyseessä olevien merkkien välisen mahdollisen samankaltaisuuden erityisesti merkkien ulkoasun ja etenkin niiden kirjoitusasun perusteella. Arvioitaessa kyseessä olevien merkkien kirjoitusasua voidaan todeta, että vaikutelma merkkien VOIMARIINI, OIVARIINI ja INGMARIINI samankaltaisuudesta syntyy pääasiallisesti kaikille merkeille yhteisestä loppupäätteestä -RIINI tai -ARIINI. Merkkien VOIMARIINI ja INGMARIINI osalta samankaltaisuusvaikutelma voi syntyä edellä mainitun lisäksi myös yhteisen loppupäätteen -MARIINI perusteella. Tällaista kirjoitusasun osin erilaisten loppupäätteiden perusteella syntyvää samankaltaisuuden vaikutelmaa ei lähtökohtaisesti voida pitää kovin korkeana. Korkein oikeus katsoo alempien oikeuksien tavoin, että merkkien yhteinen osa leviterasvan yhteydessä käytettynä antaa keskivertokuluttajalle lähinnä viitteen tavaran laatua kuvaavasta margariinista.

15. Vertailtavien merkkien alkuosat eroavat selvästi toisistaan, mikä aikaansaa sen, että merkit myös kokonaisuutena arvioiden eroavat toisistaan kirjoitus- ja lausunta-asunsa puolesta. Lisäksi on huomattava, että suomalaisen keskivertokuluttajan voidaan katsoa tietävän toisaalta Ingmanin ja toisaalta Valion toisistaan erillisiksi maitotaloustuotteiden ja erilaisten levitteiden merkittäviksi valmistajiksi Suomessa. Nämäkin seikat puhuvat sitä vastaan, että keskivertokuluttaja yhdistäisi tavaramerkit toisiinsa.

Korkeimman oikeuden johtopäätös

16. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, että tavaramerkin INGMARIINI ja tavaramerkkien VOIMARIINI ja OIVARIINI välillä ei voida katsoa vallitsevan sellaista samankaltaisuutta, että ensiksi mainittu tavaramerkki herättäisi nyt kysymyksessä olevassa keskivertokuluttajassa mielikuvan tavaramerkeistä VOIMARIINI ja OIVARIINI siten, että keskivertokuluttaja yhdistäisi tavaramerkin INGMARIINI kyseisiin tavaramerkkeihin. Tämän vuoksi tavaramerkin INGMARIINI käyttäminen Ingmanin toimesta leviterasvan tunnuksena ei ole loukannut tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetuin tavoin Valion oikeutta tavaramerkkeihin VOIMARIINI ja OIVARIINI.

17. Koska tavaramerkkien VOIMARIINI, OIVARIINI ja INGMARIINI välillä ei vallitse tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettua yhteyttä, Valiolla ei ole oikeudellista tarvetta saada lausuntoa lainkohdan muista soveltamisedellytyksistä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Kari Kitunen, Gustav Bygglin, Juha Häyhä (eri mieltä) ja Timo Esko. Esittelijä Kari Vesanen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Häyhä: Olen enemmistön kanssa sama mieltä kappaleiden 1 - 12. osalta. Tämän jälkeen lausun seuraavan:

Kuten edellä on oikeuskäytännön osalta esitetty, tavaramerkkilain 6 §:n 2 momentissa tarkoitetun suojan kannalta keskeisenä ei ole pidetty sitä, erehtyykö keskivertokuluttaja tuotteiden kaupallisesta alkuperästä vaan sitä, synnyttääkö uudempi tavaramerkki keskivertokuluttajalle mielikuvan aikaisemmasta tavaramerkistä.

Arvioinnissa on huomioon otettava se kokonaistilanne, jonka pohjalta keskivertokuluttajan tavaramerkkejä koskevat mielikuvat tyypillisesti syntyvät. Mainittujen tavaramerkkien kirjoitusasulle on yhteistä niiden lähes identtinen margariiniin viittaava loppuosa. Tavaramerkkien alkuosat puolestaan eroavat siten, että tavaramerkin INGMARIINI alkuosa viittaa yhtiön toiminimeen, tavaramerkin VOIMARIINI alkuosa siihen, että tuotteen ainesosana on käytetty voita ja tavaramerkin OIVARIINI alkuosa Valion käsitykseen tuotteensa laadusta. Kokonaisuutena arvioitaessa ei merkkien samankaltaisuuden astetta voida kirjoitusasunsa puolesta pitää heikkona.

Asiassa on riidatonta, että tavaramerkit koskevat samanlaisia voikasviöljylevitteitä. Valio on osoittanut olleensa aiemmin rekisteröidyillä tavaramerkeillään VOIMARIINI ja OIVARIINI markkinoilla erittäin tunnettu jo ennen kuin Ingman on tuonut markkinoille tavaramerkillä INGMARIINI varustetun tuotteensa. Yhtiöt tunnetaan yleisesti toistensa kilpailijoina maitotaloustuotteissa. On näissä oloissa ilmeistä, että merkkien samankaltaisuuden vuoksi kohdeyleisö yhdistää tavaramerkin INGMARIINI ja tavaramerkit VOIMARIINI/OIVARIINI toisiinsa, vaikka sekaantumisvaaraa tuotteiden kaupallisesta alkuperästä ei välttämättä ole.

Kuten edellä on todettu, Ingman on tuonut markkinoille tavaramerkillä INGMARIINI varustetun voikasviöljylevitteensä ajankohtana, jolloin Valion samanlaisia tuotteita koskevat tavaramerkit VOIMARIINI/OIVARIINI olivat jo saavuttaneet laajalti tunnettujen merkkien aseman. Ingman on asiassa katsonut, että kuluttajat mieltävät kaikkien mainittujen merkkien tarkoittamien tuotteiden olevan margariininomaisia. Ingmanin tuotteen markkinoinnissa on siten ollut ilmeistä etua siitä, että kyseessä oleva tuote on ollut Valion käyttämien tavaramerkkien vuoksi markkinoilla tunnettu. Ingman on näin ollen käyttänyt hyväksi Valion tavaramerkkien erottamiskykyä ja mainetta tarjotessaan markkinoilla omaa levitettään tavaramerkillä INGMARIINI.

Tässä tarkoitettujen tavaramerkkien loppuosat MARIINI tai ARIINI ovat lähes identtisiä ja viittaavat siihen, että kyseessä on margariininomainen tuote. Näiden päätteiden käytön rajaaminen yksin Valion suojatuiksi tavaramerkkioikeuksiksi rajoittaisi kohtuuttomasti samalla alalla toimivien kilpailijoiden mahdollisuuksia tarjota markkinoilla omia margariininomaisia tuotteitaan. Ingmanin käyttämä tavaramerkki INGMARIINI on myös johdonmukaista jatkoa Ingmanin aiemmin rekisteröimille tavaramerkeille INGMANTAL ja INGMANDAM, joissa kaikissa tuotteen laatuun viittaavaa loppuosaa edeltää yhtiön toiminimeen viittaava alkuosa ING. Näillä perusteilla katson, kuten hovioikeus, että Ingmanilla on ollut hyväksyttävä syy tavaramerkin INGMARIINI käyttöön ottamiselle.

Lopputuloksesta olen samaa mieltä kuin enemmistö.