10.2.2010

Syyttäjän vaatimukset Helsingin käräjäoikeudessa

Vaatiessaan Olli A:lle rangaistusta rikoslain 50 luvun 2 §:n nojalla törkeästä huumausainerikoksesta, koska A oli 20.5.2007 laittomasti levitystarkoituksessa pitänyt myyntivarastona hallussaan suurta määrää erittäin vaarallista huumausainetta, 2 883 grammaa amfetamiinia, syyttäjä vaati myös, että A tuomitaan menettämään valtiolle huumausaineen kuljettamiseen käyttämänsä vuokratun auton arvona 19 000 euroa.

A kiisti menettämisseuraamusvaatimuksen ja vaati sen hylkäämistä tai että menettämisseuraamusta ainakin kohtuullistetaan. A perusteli vaatimustaan sillä, että autoa ei ollut vuokrattu pääasiassa rikoksen tekemistä varten. Auto oli ollut hänen käytössään myös vain lyhyen aikaa.

Käräjäoikeuden tuomio 9.10.2007

Käräjäoikeus, tuomitessaan A:n rangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta, hylkäsi vaatimuksen auton arvon menettämisestä valtiolle. Asiassa oli riidatonta, että A oli vuokrannut auton ja että sitä oli käytetty pääasiassa huumausaineen luvattomaan kuljetukseen. Käräjäoikeus katsoi kuitenkin, ettei vuokra-autoa voitu tässä tapauksessa pitää rikoslain 10 luvun 4 §:ssä tarkoitettuna rikoksentekovälineenä.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Markku Aunala sekä lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 11.4.2008

Syyttäjä valitti hovioikeuteen toistaen menettämisvaatimuksen.

Hovioikeus katsoi A:n vuokranneen auton nimenomaisesti suuren huumausaine-erän noutamiseksi ja kuljettamiseksi pois kätköpaikasta. Vaikka auton käyttäminen ei sinänsä ollut välttämätöntä, se oli vuokrattu ainoastaan tahallisen rikoksen tekemistä varten. Auto oli ollut ainakin tarpeellinen huumausaineen kuljetuksessa. Näin ollen auto oli ollut rikoslain 10 luvun 4 §:n 2 momentissa tarkoitettu rikoksentekoväline, joka voitiin tuomita valtiolle menetetyksi. Koska auto oli ollut toisen omistama vuokra-auto, sen menetettäväksi tuomitseminen ei ollut mahdollista. Tämän vuoksi menettämisseuraamuksena tuli kysymykseen vain auton arvo.

Hovioikeus katsoi A:n vuokraaman auton käyväksi arvoksi 19 000 euroa. Ottaen huomioon A:n huumausainerikoksen vakavuus, auton vuokrauksen tarkoitus sekä A:n taloudellinen tilanne, hovioikeus päätyi siihen, että vuokratun auton arvon tuomitseminen kokonaan menetetyksi ei ollut kohtuutonta. Näin ollen A tuomittiin menettämään valtiolle auton arvona 19 000 euroa.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Lauri Nouro, Risto Hänninen ja Heikki Rautiola. Esittelijä Anna-Maria Kangas.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. A on tuomittu rangaistukseen törkeästä huumausainerikoksesta, koska hän oli laittomasti levitystarkoituksessa pitänyt hallussaan myyntivarastona suurta määrää erittäin vaarallista huumausainetta, 2 883 grammaa amfetamiinia. Tullessaan poliisin pysäyttämäksi A on ollut vuokraamallaan autolla kuljettamassa reppua, jossa aine on ollut. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, onko A tuomittava menettämään valtiolle kuljetuksessa käyttämänsä auton arvo.

Sovellettavista säännöksistä

2. Rikoslain 50 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan mukaan valtiolle on menetetyksi tuomittava muun muassa välineet, joita on käytetty huumausainerikoksen tekemiseen. Säännöksen 2 momentin mukaan menettämisseuraamuksen osalta on muutoin noudatettava, mitä 10 luvussa säädetään.

3. Rikoslain 10 luvun 8 §:n mukaan taas, jos rikoksen tekemisessä käytettyä välinettä ei voida tuomita menetetyksi sen vuoksi, että se kuuluu muulle kuin rikoksentekijälle, tämä voidaan tuomita esineen sijasta menettämään kokonaan tai osaksi esineen arvo.

4. Rikoslain 10 luvun 10 §:n mukaan menettämisseuraamus saadaan jättää tuomitsematta tai sitä voidaan muutoin kohtuullistaa muun muassa, jos hyöty tai esineen arvo on vähäinen tai menettämisseuraamuksen tuomitseminen olisi kohtuutonta ottaen huomioon rikoksen ja esineen tai omaisuuden laatu, vastaajan taloudellinen asema sekä muut olosuhteet.

Säännösten tulkinnasta

5. Rikoslain 50 luvun 6 §:n säännös velvoittaa ehdottomasti tuomitsemaan huumausainerikoksessa käytetyt välineet valtiolle menetetyksi. Säännös perustuu Suomea sitoviin vuoden 1961 huumausaineyleissopimuksen 37 artiklaan ja Wienissä huumausaineiden ja psykotrooppisten aineiden laitonta kauppaa vastaan 20.12.1988 tehdyn Yhdistyneiden Kansakuntien yleissopimuksen 5 artiklan 1 kappaleen b kohtaan, joissa sopimusosapuolien edellytetään toimivan niin, että tarvikkeet ja muut apuvälineet, joita jollain tavalla käytetään huumausainerikoksen tekemisessä, tuomitaan menetetyiksi. Menetetyksi tuomitsemista harkittaessa ei ole lähtökohtaisesti merkitystä sillä, onko väline ollut rikoksen tekemisessä välttämätön tai tarpeellinen, vaan riittävää on, että väline on merkityksellisellä tavalla myötävaikuttanut tai liittynyt rikoksen tekemiseen. Seuraamusta voidaan kuitenkin rikoslain 10 luvun 10 §:n nojalla kohtuullistaa.

6. Esineen arvon tuomitseminen menetetyksi on rikoslain 10 luvun 8 §:n mukaan harkinnanvaraista eikä säännöksessä määritellä harkinnan perusteita. Lain esitöissä (HE 80/2000 vp s. 52) todetaan kuitenkin, että arvon tuomitseminen menetetyksi on tarpeen yhdenvertaisuuden ja yleisen lainkuuliaisuuden vuoksi. Menettämisseuraamuksen määrääminen ei saa riippua siitä satunnaisesta seikasta, kuuluuko esine rikoksentekijälle vai onko hän sen lainannut tai vuokrannut. Tämän vuoksi ja ottaen huomioon, että huumausainerikoksessa käytetyt välineet on, kuten edellä on todettu, siihen ehdottomasti velvoittavan säännöksen mukaan tuomittava valtiolle menetetyiksi, on perusteltua ottaa lähtökohdaksi, että tällaisen rikoksen tekemiseen käytetyn esineen kuuluessa muulle kuin rikoksentekijälle tulee sen sijasta esineen arvo tuomita menetetyksi valtiolle. Vastaavaan arvon menettämiseen aikaisemmin sovelletun rikoslain 46 luvun 10 §:n mukaan (769/1990) arvon menettämisestä määrättäessä oli otettava huomioon vastaajan rikoksesta ilmenevä syyllisyys ja taloudellinen asema sekä muut olosuhteet. Nykyään nämä seikat sisältyvät paljolti menettämisseuraamuksen kohtuullistamisperusteisiin. Tähän nähden onkin katsottava, että harkittaessa huumausainerikoksessa käytetyn esineen arvon tuomitsemista menetetyksi rikoslain 10 luvun 8 §:n nojalla voidaan edellä todetun, saman lain 50 luvun 6 §:ään perustuvan lähtökohdan ohella ottaa huomioon toisaalta myös ne perusteet, joilla menettämisseuraamus saadaan jättää tuomitsematta tai sitä voidaan muutoin kohtuullistaa.

Auton arvon menettämisen arviointi

7. A on käyttänyt kyseistä, yhden päivän ajaksi vuokraamaansa autoa noutaessaan huumausaineen Espoon Kaitalammilta Helsinkiin. A ei ole väittänytkään, että matkalle olisi ollut muuta tarkoitusta. Matka on tosin ollut lyhyt, eikä auton käyttäminen huumausaineen määrä huomioon ottaen ole ollut siinä välttämätöntä. Auton käyttö huumausaineen hakemiseen on kuitenkin merkityksellisellä tavalla liittynyt A:n syyksi luetun huumausainerikoksen tekemiseen niin, että auto olisi lähtökohtaisesti tullut rikoslain 50 luvun 6 §:n 1 momentin nojalla tuomita valtiolle menetetyksi, jos se olisi ollut hänen omistuksessaan.

8. Yhdenvertaisuus ja yleisen lainkuuliaisuuden turvaaminen edellyttävät silloin vastaavasti auton arvon tuomitsemista menetetyksi. Kysymyksessä on varsin vakava rikos, jolla on tavoiteltu huomattavaa hyötyä huomioon ottaen, että huumausaineen arvo olisi katukaupassa ollut yli 50 000 euroa. Rikoksen laatu ja rikoksentekijän syyllisyys puoltavat myös arvon menetetyksi tuomitsemista.

9. Auton arvoksi on arvioitu 19 000 euroa. Rikoksen laatuun ja tavoiteltuun hyötyyn nähden auton arvo ei ole niin huomattava, että se puoltaisi tuomitsematta jättämistä. Näihin seikkoihin nähden ei myöskään rikoksentekijän taloudellisiin olosuhteisiin voida kiinnittää merkittävää huomiota.

10. Sen sijaan se, että autoa on käytetty huumausaineen kuljettamiseen vain suhteellisen lyhyt matka ja se, että auton käyttäminen ei ole ollut rikoksen tekemisessä välttämätöntä, ovat seikkoja, jotka puoltavat arvon tuomitsematta jättämistä. Korkein oikeus katsoo kuitenkin, etteivät nämä ole riittäviä syitä jättää auton arvoa osaksikaan menetetyksi tuomitsematta. Näin ollen A on tuomittava menettämään auton arvo valtiolle.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulos auton arvon menettämisen osalta jää rikoslain 50 luvun 6 §:n 1 momentin ja 10 luvun 8 §:n 1 momentin nojalla pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Kati Hidén, Pasi Aarnio, Marjut Jokela ja Jukka Sippo. Esittelijä Anu Juho (mietintö).

Esittelijän mietintö

Määräaikainen oikeussihteeri Juho: Mietintö oli kohtien 1 - 6 osalta Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevä.

Auton arvon menettämisen arvioinnin osalta mietintö kuului seuraavasti:

A:n syyksi on luettu tahallinen rikos, jolla hän on käräjäoikeuden ja hovioikeuden tuomioissa todetuin tavoin tavoitellut huomattavaa taloudellista hyötyä. A:n hallussa pitämän amfetamiinin arvo katukaupassa olisi ollut amfetamiinin tavanomainen hinta 20 euroa grammalta huomioon ottaen yhteensä 57 660 euroa. Kysymyksessä on suuri määrä erittäin vaarallista huumausainetta. Rikoksen laatu, hyötymistarkoitus ja rikoksen vakavuus puoltavat arvon menetetyksi tuomitsemista.

A on vuokrannut auton yhdeksi vuorokaudeksi. A on kiistänyt vuokranneensa auton pelkästään huumausaineiden kuljettamista varten ilmoittaen vuokrauksen syyksi hänen oman autonsa käyntihäiriöt, joiden olemassaoloa ei esitutkinnassa ole selvitetty. Väitteen todenperäisyys on siten jäänyt selvittämättä. Sen vuoksi yksinomaan vuokra-ajan pituudesta ei voida tehdä johtopäätöstä, että vuokraus olisi tapahtunut pelkästään rikoksen tekemistä varten. Tämä puoltaa arvon tuomitsematta jättämistä.

Edellä kohdassa 6 esiin tuodut rikoslain 10 luvun 8 §:n taustalla vaikuttavat periaatteet osoittavat arvoa koskevalla menettämisseuraamuksella tavoiteltavan rikoksentekijöiden yhdenvertaista kohtelua. Arvoa koskevan menettämisseuraamuksen tuomitsemisen edellytyksiä voidaan siten arvioida vertaamalla vuokratun auton käyttämistä siihen, että huumausaine olisi kuljetettu A:n omistamalla autolla.

Korkeimman oikeuden aikaisemmista ennakkopäätöksistä käy ilmi, että huumausainerikoksissa rikoksentekijältä on vaadittu ja hänet on tuomittu menettämään rikoslain 50 luvun 6 §:ssä tarkoitettu rikoksen tekemiseen käyttämänsä kulkuväline silloin, kun sen käyttö on ollut välttämätöntä tai erityisestä syystä tarpeellista rikoksen tekemisessä, esimerkiksi salakuljetettaessa huumausaineita ulkomailta Suomeen tai kuljetettaessa huumausainetta sellainen määrä, jonka siirtäminen ei muulla tavoin olisi mahdollista (KKO 1990:65). Rikoksentekijä on tuomittu menettämään rikoslain 10 luvun 8 §:n nojalla rikoksen tekemiseen käyttämänsä auton arvo, kun auton käyttö on ollut tärkeä osa rikoksen toteutuksessa huumausaineiden myynnin tapahtuessa autosta käsin (KKO 2006:9).

Mikäli A olisi noutanut amfetamiinin Espoon Kaitalammilla sijainneelta metsäkätköltä tavanomaiseen arkikäyttöön hankkimallaan autolla, tuomioistuimen tulisi arvioida autoa koskevan menettämisseuraamuksen kohtuullisuus rikoslain 10 luvun 10 §:n nojalla. Tässä asiassa A on käyttänyt autoa huumausaineen noutamisessa noin 20 kilometrin matkalla. Matka on ollut varsin lyhyt eikä auton käyttö ole ollut sen toteuttamiseksi välttämätöntä. Voidaan todeta, että näissä olosuhteissa ja kun autoon ei ole tehty rakenteellisia muutoksia huumausaineen piilottamiseksi, auton käyttö ei ole ollut tärkeässä osassa A:n syyksi luetun huumausainerikoksen toteutuksessa. Tällaisessa tilanteessa oman auton tuomitseminen rikoslain 50 luvun 6 §:n 1 momentin 1 kohdan nojalla valtiolle menetetyksi voi muodostua kohtuuttomaksi. Vastaavasti tekovälineen arvon menetetyksi tuomitseminen muodostuisi vastoin yhdenvertaisuusperiaatetta ja menettämisseuraamuksen turvaamistointa korostavaa luonnetta rangaistuksen kaltaiseksi lisäseuraamukseksi. Näissä olosuhteissa Korkein oikeus katsonee, että asiassa ei ole rikoksen laadusta, vakavuudesta ja A:n hyötymistarkoituksesta huolimatta perusteita velvoittaa häntä korvaamaan auton arvoa valtiolle.

Näillä perusteilla esittelijä ehdotti Korkeimman oikeuden ratkaisuksi seuraavan:

Hovioikeuden tuomiota muutettaneen siten, että A vapautetaan hovioikeuden hänelle tuomitsemasta auton arvon korvausvelvollisuudesta valtiolle.