11.6.2009

Syyte ja A:n vastaus Raaseporin käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä vaati syytekohdassa 4 A:lle rangaistusta tapon yrityksestä 13.10.2007, koska A oli yrittänyt tappaa B:n, ensin lyötyään tätä nyrkillä ja kyynärvarrella pään alueelle ja sen jälkeen lyömällä B:tä puukolla kerran kaulaan vasemmalle puolelle kaulavaltimon välittömään läheisyyteen. B:lle oli aiheutunut kaulalle kohdistuneesta puukoniskusta kaulavaltimon välittömään läheisyyteen noin kahden senttimetrin pituinen runsaasti verta vuotanut, ihonalaiskudokseen ulottunut haava. Syytteen mukaan teko oli jäänyt yritykseksi, koska puukolla lyönti ei ollut sattunut osumaan valtimon kohdalle ja koska hoitohenkilöstö oli saapunut paikalle.

Akiisti syyllistyneensä tapon yritykseen. Häneltä puuttui tapon yrityksen edellyttämä tahallisuus. B oli työntänyt A:ta, joka oli menettänyt tasapainonsa, jolloin A:n kädet olivat vaistomaisesti nousseet ylöspäin ja A:n kädessä ollut puukko oli osunut B:n kaulaan leuan alle kauas kaulavaltimosta. B:n kaulaan aiheutunut haava oli vähäinen ja vaaraton. A oli lisäksi välittömästi teon jälkeen kutsunut paikalle ambulanssin torjuakseen tekonsa seuraukset.

Käräjäoikeuden tuomio 23.11.2007

Käräjäoikeus katsoi kohdan 4 osalta selvitetyksi, että A oli syytteessä tarkoitetussa tilanteessa pahoinpideltyään B:tä nyrkillä ja kyynärvarrella lyönyt tätä puukolla kerran kaulaan vasemmalle puolelle, mistä lyönnistä B:lle oli aiheutunut kaulavaltimon välittömään läheisyyteen noin kahden senttimetrin pituinen runsaasti verta vuotanut haava. Käräjäoikeus katsoi A:n lyöneen tahallaan B:tä puukolla kaulaan. Kaulaan kohdistunutta puukoniskua oli pidettävä hengenvaarallisena. Se seikka, että isku ei ollut osunut B:n kaulavaltimoon, oli johtunut sattumasta. A:n oli täytynyt mieltää menettelynsä luonne ja se, että B:n kuolema saattoi olla sen varsin todennäköinen seuraus. Näin ollen käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A oli syytteessä kerrotuin tavoin tahallaan yrittänyt tappaa B:n.

Rangaistusta mitatessa käräjäoikeus otti huomioon paitsi koventamisperusteena A:n aikaisemman rikollisuuden, koska sen ja A:n syyksi luettujen rikosten suhde rikosten lukuisuuden johdosta osoitti hänessä ilmeistä piittaamattomuutta lain kielloista ja käskyistä, kohdassa 4 syyksiluetun rikoksen osalta lieventämisperusteena sen, että A oli pyrkinyt poistamaan rikoksen vaikutuksia kutsumalla välittömästi puukotuksen jälkeen paikalle ambulanssin. Käräjäoikeus tuomitsi A:n tapon yrityksestä ja eräistä muista hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen 3 vuoden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Leif Andersson ja lautamiehet.

Turun hovioikeuden tuomio 7.5.2008

A valitti hovioikeuteen vaatien kohdan 4 osalta, että syyte tapon yrityksestä hylätään ja hänen katsotaan syyllistyneen vammantuottamukseen ja pahoinpitelyyn, tai toissijaisesti, että teko katsotaan pahoinpitelyksi tai törkeäksi pahoinpitelyksi ja että rangaistusta joka tapauksessa alennetaan. Virallinen syyttäjä teki vastavalituksen vaatien A:lle tuomitun rangaistuksen korottamista.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota syyksilukemisen ja rangaistuksen mittaamisen osalta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Heikki Impivaara, Saara Laapas ja Riitta Sandholm.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Asiassa on ensiksi kysymys siitä, onko A tahallaan yrittänyt tappaa B:n. Mikäli näin katsotaan olevan, kysymys on myös siitä, onko A:n menettelyssä kyse sellaisesta vapaaehtoisesta toiminnasta teon seurauksen ehkäisemiseksi, jonka vuoksi teko olisi rangaistava pahoinpitelynä eikä tapon yrityksenä. Lisäksi asiassa on kysymys rangaistuksen määrästä.

Sovellettavat säännökset

2. Rikoslain 21 luvun 1 §:n 1 momentin nojalla taposta tuomitaan se, joka tappaa toisen. Pykälän 2 momentin mukaan rikoksen yritys on rangaistava. Rikoslain 5 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan teko on edennyt rikoksen yritykseksi, kun tekijä on aloittanut rikoksen tekemisen ja saanut aikaan vaaran rikoksen täyttymisestä. Rikoksen yritys on kysymyksessä silloinkin, kun sellaista vaaraa ei aiheudu, jos vaaran syntymättä jääminen on johtunut vain satunnaisista syistä.

3. Rikoslain 5 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan yrityksestä ei rangaista, jos tekijä on vapaaehtoisesti luopunut rikoksen täyttämisestä tai muuten estänyt tunnusmerkistössä tarkoitetun seurauksen syntymisen. Pykälän 3 momentin mukaan yrityksestä ei myöskään rangaista, jos teko jää täyttymättä tai tunnusmerkistössä tarkoitettu seuraus syntymättä tekijästä riippumattomasta syystä, mutta hän on vapaaehtoisesti ja vakavasti pyrkinyt estämään rikoksen täyttymisen tai seurauksen syntymisen. Pykälän 4 momentin mukaan rankaisematta jäävä yritys, joka samalla toteuttaa muun täytetyn rikoksen, rangaistaan sanottuna rikoksena.

Tapahtumatiedot

4. Alempien oikeuksien tuomioiden mukaan syytteen mukaiset tapahtumat olivat alkaneet A:n ja B:n yhteisen asunnon yläkerrassa olevassa makuuhuoneessa, jossa A oli nyrkillä ja kyynärvarrella lyönyt B:tä pään alueelle. B:n kertoman mukaan tapahtumat olivat sitten edenneet niin, että hän oli siirtynyt asunnon alakerran eteiseen, jonne myös A oli tullut. Tuossa vaiheessa A:lla oli jo ollut puukko kädessään. Eteistilassa asianosaisten välille oli syntynyt riitaa asunnossa olleesta koirasta. Tiina ja A ovat yhdenmukaisesti kertoneet, että B oli työntänyt häntä lähestynyttä A:ta taaksepäin poispäin luotaan. B:n kertoman mukaan A oli tällöin puukolla tökännyt häntä kohden iskun suuntautuessa alhaalta ylöspäin ja osuessa B:tä vasemmalle puolelle kaulaan, johon syntyneestä haavasta oli alkanut vuotaa runsaasti verta. B on edelleen kertonut, että hän oli kädellään painanut haavaa ja että A oli soittanut paikalle sairasauton. B oli kuljetettu sairaalaan, jossa haava oli ommeltu.

5. A on valituksessaan täällä ilmoittanut myöntävänsä sen, että hän oli kyseisessä tilanteessa tahallaan lyönyt puukolla B:tä kaulan alueelle. Lyönti oli suunnattu siten, että puukko oli osunut kaulaan leuan alle. Lyönnistä oli aiheutunut kaulan vasemmalle puolelle noin kahden senttimetrin pituinen pinnallinen haava. Lyönnissä ei ollut ollut suurta voimaa, vaan se oli ollut viiltävä eikä se ollut ulottunut syvälle kaulaan. A on asian kaikissa vaiheissa kiistänyt mieltäneensä, että hänen tekonsa seurauksena olisi voinut olla B:n menehtyminen. A on puolestaan vedonnut siihen, että hän oli välittömästi teon jälkeen neuvonut B:tä painamaan haavaa vuodon tyrehdyttämiseksi ja soittanut hätäkeskukseen avun saamiseksi paikalle. Sairasauton saavuttua verenvuoto oli jo lakannut ja B oli toimitettu sairaalaan, jossa haava oli ommeltu.

6. A:n ja B:n yhdenmukaisten kertomusten mukaan A oli tapahtumia ennen nauttinut huumaavaa lääkeainetta ja hän oli ollut tapahtumien edetessä sekavassa mielentilassa ja ärsyyntynyt B:lle. Kansanterveyslaitoksen 26.10.2007 päivätystä lausunnosta voidaan havaita, että A oli ollut tapahtuma-aikaan jonkin verran rauhoittavien lääkeaineiden vaikutuksen alaisena.

B:n vamma

7. Tapahtumapäivänä sairaalan päivystyksessä suoritetussa lääkärintutkimuksessa todettiin B:n kaulalla vasemmalla puolella noin kahden senttimetrin pituinen pinnallinen haava, joka ulottui ihonalaiseen kudokseen saakka. Hoitotoimena suoritettiin haavan ompelu puudutuksessa. Sanottuun tutkimukseen pohjautuvassa, 2.4.2008 päivätyssä lausunnossa on todettu, että kaulavaltimo kulkee kaulalla muutaman senttimetrin syvyydessä molemmin puolin kaulaa. Syvempi puukonisku kaulan alueella olisi voinut johtaa hengenvaaralliseen vammaan, koska verenvuoto kaulavaltimosta johtaa henkeä uhkaavaan verenvuotoon nopeasti. Lausunnon mukaan tässä tapauksessa vamma oli pinnallinen ja lievä.

Kannanotto syyksilukemiseen

8. Korkein oikeus toteaa, että henkeen ja terveyteen kohdistuvan rikoksen yrityksen rangaistavuus edellyttää sitä, että teolla on aiheutettu todellinen vaara rikoksen täyttymisestä. Arviointi on yleensä tehtävä jälkikäteen saadun tiedon perusteella. Teko on yrityksenä rangaistava, vaikka sillä ei olisikaan jälkikäteen arvioituna aiheutettu vaaraa rikoksen täyttymisestä, jos vaara on vältetty vain satunnaisista syistä (ks. HE 44/2002 vp s. 137 ja KKO 1999:102).

9. Lähtökohtaisesti hengen menettämisen vaara kaulalle kohdistuneen puukoniskun seurauksena on suuri. Kaulan alueella kulkevat elintärkeät suuret verisuonet ja hermoradat sekä henkitorvi ja nielu. Valtimon seinämän puhkeamisesta aiheutuva verenvuoto voi osoittautua nopeasti hengenvaaralliseksikin, niin kuin edellä 7 kohdassa mainitussa lääkärinlausunnossa on todettu. Herkästi vioittuvat sisäelimet sijaitsevat kaulalla lähellä toisiaan pääosin pelkästään kaulan pehmytkudoksen suojaamana, ja erityisesti valtimo- ja laskimosuonet kulkevat lähellä ihon pintaa. Riski niiden vioittumisesta on suuri, vaikka puukonisku ei olisikaan voimakas. Näistä syistä uhrin kuolema on yleensä kaulalle suunnatun puukoniskun varsin todennäköinen seuraus.

10. Käsiteltävänä olevassa asiassa on riidatonta, että puukolla on lyöty yhden kerran lyönnin suuntautuessa alhaalta ylöspäin. Lyöntiä on luonnehdittu tökkäykseksi. Puukoniskusta on aiheutunut B:lle kaulan alueelle valtimon läheisyyteen noin kahden senttimetrin pituinen, runsaasti verta vuotanut haava. Verenvuoto oli saatu nopeasti jo tekopaikalla lakkaamaan. Lääkärintutkimuksessa vamma on todettu lieväksi pintahaavaksi, joka oli vaatinut sairaalassa vain ompelun puudutuksessa. Korkein oikeus toteaa, että A on myöntänyt, että hän oli suunnannut lyöntinsä B:n kaulan alueelle. Tämä ja edellä 9 kohdassa esitetyt näkökohdat sinänsä puhuisivat sen puolesta, että tekohetkellä kuolemanvaara teon seurauksena olisi ollut varteenotettava. Asiassa on kuitenkin riidatonta, että jälkikäteen arvioituna käsillä ei ole ollut hengen menettämisen vaaraa, koska B:lle aiheutunut vamma on ollut vähäinen. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa, että A oli ollut tekotilanteessa huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena sekä kiihtynyt ja että B puolestaan oli työntänyt A:ta pois luotaan, jolloin A väittämänsä mukaan oli horjahtanut taaksepäin. Korkein oikeus arvioidessaan tekoa yhtäältä teon lähtökohtaisen vaarallisuuden ja toisaalta vallinneiden tekoolosuhteiden pohjalta katsoo, että teon vaarattomuuden perustavat seikat ovat olleet A:n kannalta sattumanvaraisia. Sen vuoksi hän on menettelyllään tahallaan yrittänyt tappaa B:n ja siten syyllistynyt tapon yritykseen.

11. Asiassa on seuraavaksi otettava kantaa siihen, onko A omasta tahdostaan ehkäissyt rikoksen täyttymisen, minkä vuoksi teko jäisi rikoslain 5 luvun 2 §:n nojalla rankaisematta.

12. Korkein oikeus on ratkaisukäytännössään hylännyt syytteen tapon yrityksestä, kun syytetyn toiminnasta oli johtunut, että rikoksen uhri oli saatu toimitetuksi sairaalahoitoon riittävän nopeasti ja siten uhrin menehtyminen oli saatu estetyksi. Tällöin syytetyn on katsottu omasta tahdostaan ehkäisseen rikoksen vaikutuksen (KKO 1990:9 ja 2005:63).

13. Niin kuin edellä on katsottu, rikoksen seuraus, uhrin kuolema, on jäänyt syntymättä A:n kannalta puhtaasti satunnaisista syistä. Hän on kuitenkin heti puukotuksen jälkeen hätäkeskukseen soittamalla kutsunut sairasauton paikalle ilmoittaen syyllistymisestään puukotukseen ja uhrin hengenvaarasta runsaan verenvuodon johdosta. Tällä tavoin toimiminen on oikeuskäytännössä voinut johtaa tekijän jäämiseen rankaisematta teostaan niin sanotun tehokkaan katumisen perusteella. Tekijän toimet uhrin pelastamiseksi voidaan arvioida yritysteon rankaisemattomuuden perustavaksi seikaksi siitäkin huolimatta, että teolla aiheutettu vamma on todellisuudessa ollut vaaraton. Kun A on siten välittömästi tekonsa jälkeen pyrkinyt vapaaehtoisesti ja vakavasti toimimaan rikoksen täyttymisen ehkäisemiseksi, hänen tekonsa jää yrityksenä rankaisematta.

14. A:n teko käsittää kuitenkin pahoinpitelyn. Koska pahoinpitelyssä on käytetty hengenvaarallista välinettä ja teko myös kokonaisuutena arvostellen on törkeä, A on syyllistynyt törkeään pahoinpitelyyn.

Rangaistuksen määrääminen

15. Ottaen huomioon A:n syyksi nyt luetun rikoksen vahingollisuus ja vaarallisuus sekä hänen siitä ilmenevä syyllisyytensä samoin kuin alempien oikeuksien hänen syykseen lisäksi lukemat muut rikokset ja siellä sovellettu rangaistuksen koventamisperuste Korkein oikeus katsoo, että oikeudenmukainen yhteinen vankeusrangaistus kaikista rikoksista on kaksi vuotta kaksi kuukautta vankeutta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A tuomitaan hovioikeuden hänen syykseen kohdassa 4 lukeman rikoksen asemesta 13.10.2007 tehdystä törkeästä pahoinpitelystä. A tuomitaan siitä ja hänen syykseen hovioikeuden tuomion kohdissa 1 - 3 ja 5 luetuista rikoksista yhteiseen 2 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos (eri mieltä), Juha Häyhä, Hannu Rajalahti, Soile Poutiainen ja Jukka Sippo (eri mieltä). Esittelijä Anne Moilanen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Sippo: Asiassa on selvitetty, että A on pahoinpideltyään aviopuolisoaan B:tä heidän yhteisen kotinsa makuuhuoneessa nyrkillä ja kyynärvarrella lyönyt tätä puukolla kaulan alueelle. B:n käräjäoikeudessa antaman kertomuksen mukaan lyönti on tapahtunut huoneiston eteisessä tilanteessa, jossa B on työntänyt häntä lähestynyttä, nauttimistaan rauhoittavista lääkeaineista sekavassa ja ärsyyntyneessä tilassa ollutta A:ta taaksepäin. Tällöin A on kädessään olleella puukolla alhaaltapäin tökännyt kohti B:tä niin, että isku on osunut tätä kaulaan vasemmalle puolelle. A on Korkeimmassa oikeudessa tunnustanut puukolla lyöntinsä olleen tahallinen.

Asiassa on ensisijaisesti kysymys siitä, onko A syyllistynyt menettelyllään tapon yritykseen vai pahoinpitelyrikokseen.

Asiassa esitettyjen lääkärinlausuntojen mukaan B:lle on puukoniskusta aiheutunut vasemmalle puolelle kaulaa noin kahden senttimetrin pituinen siisti, pinnallinen haava, joka on ulottunut ihonalaiskudokseen. Vamma on ollut lievä ja vaaraton, mutta syvempi puukonisku kaulan alueella olisi voinut johtaa hengenvaaralliseen vammaan. Asianosaisten ja ambulanssisairaanhoitajan käräjäoikeudessa antamista kertomuksista ilmenee, että verenvuoto oli saatu tyrehtymään asianosaisten omin toimin jo ennen A:n hälyyttämän ambulanssin saapumista B:n ryhdyttyä A:n kehotuksesta painamaan haavaa.

Puukon isku on siis osunut B:tä kaulaan ja siten sinänsä hengenvaaralliselle alueelle siihen nähden, että asiassa esitetyn lääkärinlausunnon mukaan kaulavaltimo kulkee muutaman senttimetrin syvyydessä molemmin puolin kaulaa. Lyönti on kuitenkin tapahtunut asianosaisten välisen nujakoinnin yhteydessä, ja epäselväksi on jäänyt jo se, onko A tietoisesti kohdistanut lyöntinsä nimenomaan kaulan alueelle. Isku on joka tapauksessa ollut voimakkuudeltaan niin vähäinen, että kaulaan on aiheutunut vain pinnallinen haava, joka ei ole ollut hengenvaarallinen. Asiassa esitetty selvitys ei myöskään osoita, että vammat olisivat jääneet sanotunlaisiksi jostakin A:sta riippumattomasta syystä kuten siitä, että B olisi väistänyt lyöntiä.

Sitä vastaan, että A:n tarkoituksena olisi ollut tappaa B, puhuu varsin vahvasti hänen toimintansa välittömästi puukoniskun jälkeen eli ambulanssiin tilaaminen ja hoito-ohjeiden antaminen B:lle. B:n vammoista ja niiden aiheutumisolosuhteista esitetty selvitys huomioon ottaen asiassa ei myöskään ole perusteita arvioon, että A:n on täytynyt mieltää B:n kuolema menettelynsä varsin todennäköiseksi seuraamukseksi. Näin ollen A ei ole menettelyllään syyllistynyt hovioikeuden hänen syykseen lukemaan tapon yritykseen vaan pahoinpitelyyn. Pahoinpitelyssä on käytetty teräasetta ja sitä on myös kokonaisuutena arvostellen pidettävä törkeänä.

Edellä mainituilla perusteilla katson A:n syyllistyneen törkeään pahoinpitelyyn. Rikoksen vahingollisuus ja vaarallisuus sekä siitä ilmenevä A:n syyllisyys samoin kuin alempien oikeuksienkin soveltama rangaistuksen koventamisperuste huomioon ottaen oikeudenmukaiseksi rangaistukseksi tästä ja muista hänen syykseen alemmissa oikeuksissa luetuista rikoksista katson yhden vuoden yhdeksän kuukauden vankeusrangaistuksen.

Oikeusneuvos Raulos: Olen samaa mieltä kuin oikeusneuvos Sippo.