5.6.2009

Joensuun käräjäoikeuden tuomio 28.9.2007

Käräjäoikeus katsoi virallisen syyttäjän syytteen mukaisesti selvitetyksi, että A oli
- 15. - 17.11.2003 tönäissyt B:n sänkyä ja ovea vasten, mistä tälle oli aiheutunut alaselän ruhje, kylkiluun murtuma ja vasemman käden ruhje,
- 24.1.2006 puristanut ja vääntänyt B:tä ranteista ja potkaissut vasempaan reiteen, mistä oli aiheutunut vasempaan ranteeseen verenpurkauma, kyynärvarteen nirhauma ja vasempaan reiteen verenpurkauma,
- 2.5.2006 lyönyt B:tä nyrkillä vasempaan kylkeen, mistä oli aiheutunut kylkiluun murtuma sekä
- 2.12.2006 vääntänyt B:tä oikeasta ranteesta ja peukalosta sekä lyönyt nyrkillä vasempaan kylkeen, mistä oli aiheutunut ruhjevammoja.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n neljästä pahoinpitelystä 3 kuukauden 20 päivän vankeusrangaistukseen ja velvoitti hänet maksamaan B:lle korvaukseksi kivusta ja särystä 1 000 euroa, kärsimyksestä 1 000 euroa sekä vaaditut hoito- ja oikeudenkäyntikulut.

Käräjäoikeus perusteli kivusta ja särystä tuomitun korvauksen määrää sillä, että vammoihin sisältyi kaksi monta viikkoa kipua aiheuttanutta kylkiluun murtumaa. Kärsimyksestä tuomittiin korvausta, koska pahoinpitelyt olivat olleet toistuvia ja kohdistuneet B:hen tämän kodissa, mistä syystä rikoksella oli alennettu hänen ihmisarvoaan.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Aulikki Riikonen ja lautamiehet.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 30.5.2008

Syyttäjä ja A valittivat hovioikeuteen. A vaati muun ohella, että vahingonkorvausvaatimukset hylätään tai että kivusta ja särystä sekä kärsimyksestä tuomittuja korvauksia ainakin alennetaan. Hovioikeus korotti vankeusrangaistuksen 6 kuukaudeksi vankeutta, mutta ei muuttanut vahingonkorvausta koskevaa ratkaisua.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Voutilainen, Kaarina Heino ja Heimo Kiviranta.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Kysymys on siitä, onko A, joka on tuomittu rangaistukseen puolisoonsa B:hen kohdistuneista neljästä pahoinpitelystä, velvollinen maksamaan näiden pahoinpitelyrikosten perusteella B:lle korvausta kärsimyksestä. Lisäksi kysymys on B:lle kivusta ja särystä maksettavaksi tuomittavan korvauksen määrästä.

Kivusta ja särystä maksettavan korvauksen määrä

2. B on saanut pahoinpitelyjen seurauksena muun muassa kaksi kylkiluun murtumaa, ruhjevammoja ja verenpurkaumia. Hovioikeuden hänelle näistä vammoista aiheutuneesta kivusta ja särystä maksettavaksi tuomitsemaa korvausta 1 000 euroa ei ole syytä alentaa.

Kärsimyksen korvaaminen

3. Kärsimyksen korvaamista koskevaa vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n säännöstä on muutettu 1.1.2006 voimaan tulleella lailla (509/2004). Pykälän 1 momentin mukaan oikeus korvaukseen loukkauksen aiheuttamasta kärsimyksestä on sillä, 1) jonka vapautta, rauhaa, kunniaa tai yksityiselämää on rangaistavaksi säädetyllä tavalla loukattu; 2) jota on rangaistavaksi säädetyllä teolla syrjitty; 3) jonka henkilökohtaista koskemattomuutta on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu; 4) jonka ihmisarvoa on tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta vakavasti loukattu muulla, 1 - 3 kohdassa tarkoitettuihin loukkauksiin verrattavalla tavalla.

4. Mainitun lainkohdan mukaan, sellaisena kuin säännös oli voimassa 1.1.2006 saakka, rikoksen kohteeksi joutuneella oli oikeus vain sen kärsimyksen korvaamiseen, jonka oli aiheuttanut vapauteen, kunniaan tai kotirauhaan kohdistunut taikka muu sen kaltainen rikos. Siihen saakka esimerkiksi pahoinpitelyrikoksen uhrilla ei vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan ollut oikeutta saada korvausta kärsimyksestä tämän säännöksen nojalla. Lähinnä poikkeuksellisen raakojen pahoinpitelyjen uhreille on yksittäistapauksissa tuomittu vahingonkorvauslain 5 luvun 2 §:n nojalla maksettavaksi korvausta kipuun ja särkyyn rinnastuvasta tai siihen sisältyvästä kärsimyksestä (KKO 1994:62).

5. A:n syyksi luetuista pahoinpitelyistä ensimmäinen on tehty 15. - 17.11.2003 eli ennen säännöksen muuttamista. B:llä ei siten ole oikeutta saada korvausta kärsimyksestä tämän pahoinpitelyn osalta. Sen vuoksi arvioitavaksi jää, onko hänellä oikeus saada korvausta kärsimyksestä myöhempien, vuonna 2006 tapahtuneiden pahoinpitelyiden johdosta.

6. Vaikka oikeutta kärsimyskorvauksen saamiseen henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaamisen perusteella on edeltä ilmenevin tavoin laajennettu, tarkoituksena ei ole ollut, että esimerkiksi pahoinpitelyn kohteeksi joutunut säännönmukaisesti saisi korvauksen kärsimyksestä. Kuten lainkohdan säätämiseen johtaneista esitöistä (HE 167/2003 vp s. 22 ja 57 - 58) ilmenee, keskeisenä perusteena korvausoikeuden laajentamiselle on ollut erityisesti törkeiden väkivaltarikosten uhrien aseman parantaminen. Kärsimyskorvauksen kannalta loukkauksen vakavuutta olisi arvioitava ennen muuta siltä kannalta, kuinka olennaisella tavalla teko loukkaa uhrin ihmisarvoa. Esimerkkeinä loukkauksen vakavuudesta on lain esitöissä mainittu erityisen raaka, julma tai nöyryyttävä tekotapa, minkä lisäksi merkitystä kokonaisarviossa voidaan antaa teon vaikuttimille.

7. Korkein oikeus toteaa, ettei rikoslain 21 luvun 5 §:ssä rangaistavaksi säädetty pahoinpitely vielä sellaisenaan toteuta kärsimyskorvauksen tuomitsemisen edellytyksiä. Arviossa on, toisin kuin korvaussäännöksen 1 ja 2 -kohdissa mainittujen rikosten kohdalla, kiinnitettävä huomiota siihen, liittyykö henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkaukseen jokin uhrin ihmisarvoa vakavasti loukkaava erityispiirre. Fyysisten vammojen vakavuusastekaan ei sellaisenaan ratkaise oikeutta kärsimyskorvaukseen.

8. Vähäisiäkin vammoja aiheuttava väkivallan käyttö saattaa sisältää sellaisia tekijän julmuutta osoittavia tai uhria alistavia ja halventavia piirteitä, joilla on merkitystä uhrin henkilökohtaisen koskemattomuuden loukkauksen vakavuutta arvioitaessa. Tekojen toistuvuus, tekoihin kätkeytyvä henkinen väkivalta ja tekojen ylläpitämä pelon ilmapiiri saattavat erityisesti perhe- ja läheissuhteissa merkitä uhrin ihmisarvon sellaista loukkausta, joka on säännöksen tarkoittamalla tavalla vakava.

9. B on joutunut puolisonsa pahoinpitelemäksi tammi-, touko- ja joulukuussa 2006 eli kolme kertaa vuoden sisällä omassa kodissaan. Tekojen toistuvuus ja niiden tekopaikka merkitsevät alempien oikeuksien katsomin tavoin loukkausta, joka on B:n henkilökohtaisen koskemattomuuden ohella rikkonut hänen elinpiirinsä turvallisuutta. Sellaista erityistä raakuutta tai nöyryyttävää tai halventavaa tekotapaa, johon edellä on viitattu, tekoihin ei kuitenkaan ole liittynyt. Kokonaisarvionaan Korkein oikeus päätyy siihen, että B:n henkilökohtaista koskemattomuutta ei ole loukattu niin vakavalla tavalla, että hänen vaatimuksensa kärsimyksen korvaamisesta voitaisiin hyväksyä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että A vapautetaan suorittamasta B:lle tuomittua 1 000 euron suuruista korvausta kärsimyksestä.

Muilta osin hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Liisa Mansikkamäki, Pasi Aarnio (eri mieltä), Hannu Rajalahti ja Soile Poutiainen. Esittelijä Vilja Hahto.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Aarnio: Olen perusteluista kohtien 1 - 8 osalta samaa mieltä kuin enemmistö. Sen jälkeen lausun seuraavaa:

A on pahoinpidellyt B:tä kolme kertaa heidän kodissaan vuoden 2006 aikana. Pahoinpitelyissä on osaksi käytetty suhteellisen voimakastakin väkivaltaa, koska B on saanut muun muassa kylkiluun murtuman. Tähän nähden ja huomioon ottaen väkivallantekojen toistuvuus katson, että kokonaisuutena arvioiden teoilla on vahingonkorvauslain 5 luvun 6 §:n 1 momentissa tarkoitetuin tavoin tahallaan vakavasti loukattu B:n henkilökohtaista koskemattomuutta. Sen vuoksi katson, että lainkohdassa tarkoitetut edellytykset kärsimyksen korvaamiseen ovat olemassa. Näin ollen en muuta hovioikeuden tuomion lopputulosta.