2.6.2009

Syyte Porin käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä vaati A:lle ja B:lle rangaistusta taposta. Syytteen mukaan A ja B olivat 7.5.2006 Porissa, otettuaan rautatieaseman edustalla auton kyytiin C:n, joko sanotussa paikassa tai autossa ulkoista väkivaltaa käyttäen erittäin voimakkaalla iskulla aiheuttaneet C:n pään alueelle ruhjevamman, jonka johdosta C oli 17.5.2006 kuollut. A ja B olivat siten tahallaan yhdessä surmanneet C:n.

Vaihtoehtoisesti syyttäjä vaati A:lle ja B:lle rangaistusta törkeästä kuolemantuottamuksesta. Syytteen mukaan A auton kuljettajana ja B auton matkustajana eivät olleet C:n useista pyynnöstä huolimatta laskeneet tätä autosta ulos ja olivat siten aiheuttaneet C:lle paniikkitilanteen, minkä seurauksena tämä oli hypännyt liikkuvasta autosta sen nopeuden ollessa noin 60 kilometriä tunnissa. Putoamisen seurauksena C oli saanut kuolemaan johtaneen kallo-aivovamman.

C:n oikeudenomistajat yhtyivät syytteeseen.

A ja B kiistivät syytteen. C oli saanut vamman hypättyään yllättäen ja äkkiarvaamatta liikkuvan auton vasemmasta takaovesta ulos. Syytteessä ei ollut selvitetty, miten kumpikaan heistä olisi pahoinpidellyt C:tä autossa tai muualla, eikä sitä, miten he yhdessä olisivat voineet aiheuttaa C:n päähän kohdistuneen suurienergisen iskun.

Käräjäoikeuden tuomio 8.3.2007

Käräjäoikeus kuvasi tapahtumien kulkua teletunnistetietojen ja todistajien kertomusten valossa seuraavasti:

C oli 6.5.2006 aamuyöllä poistuttuaan eräästä ravintolasta kävellyt kohti rautatieasemaa ja ollut samalla puhelinyhteydessä D:han. Kuultuaan puhelimeen auton äänitorven äänen D oli kuullut C:n sanovan "nyt otti pohja kiinni". Tämän jälkeen C ei ollut enää sanonut puhelimeen mitään, mutta D oli kuullut miesäänen kysyvän, tarvitseeko kyytiä, johon C oli vastannut "joo, Tiilimäelle". Tämän jälkeen D oli kuullut lähempää toisen miehen äänen, joka kysyi tupakkaa, ja sen jälkeen vain rohinaa. Puhelu oli katkennut noin minuutin kuluttua, teletietojen mukaan kello 4.35:16.

Auto oli jatkanut matkaa kuljettajanaan A ja matkustajina B ja C. Auto oli näkynyt erään liikkeen valvontakamerassa noin 1 400 metrin päässä rautatieasemalta kello 4.36.

Matkan aikana A oli soittanut E:lle, joka oli kertonut kuulleensa puhelimeen jonkun muun kuin A:n tai B:n sanovan "Teppo, ei, älä, lopeta". Puhelu oli alkanut kello 4.52:43 ja päättynyt 4.55:24.

F oli ollessaan parvekkeella Väinölässä Latokartanontiellä kiinnittänyt huomiota auton äänimerkkiin, jota oli kuulunut ainakin viiden minuutin ajan. Mentyään seurueineen ulos F oli havainnut auton ajavan pihaan. F oli seurueineen jutellut siitä ulos tulleen miehen kanssa. Havaittuaan auton virtalukon johtojen roikkuvan ja ollessaan syntyneiden auton anastusepäilyjen vuoksi poistumassa paikalta F oli havainnut, että autossa olleet miehet repivät ylävartalosta kiinnipitäen auton takapenkiltä kolmannen miehen, jonka he jättivät nurmikolle makaamaan. F oli soittanut hätäkeskukseen kello 5.01:45.

Autosta jätetty mies oli ollut C. Hän oli ollut tuolloin tajuton ja kuollut 17.5.2006. Kuolinsyynä oli ollut pään alueelle kohdistetusta tylpästä voimasta johtunut kallo-aivovamma. Myötävaikuttavana tekijänä oli mahdollisesti ollut alkoholipäihtymystila. Pään alueen vammojen lisäksi C:llä oli ollut eri puolella vartaloa yli 30 erilaista pinnallista ruhjetta ja mustelmaa.

Käräjäoikeudessa kuultiin todistajina C:n ruumiinavauksen tehnyttä oikeuslääkäri W:tä ja 7.5.2006 tehdyn C:n pään tietokonekerroskuvauksen tulokset tutkinutta anestesiologian erikoislääkäriä X:ää sekä asiantuntijana ortopedian ja traumatologian erikoislääkäriä Y:tä. Todisteena esitettiin neuropatologian professori Z:n kirjallinen lausunto.

Oikeuslääketieteellisestä ruumiinavauksesta annetun lausunnon mukaan C:n pään alueelle oli kohdistunut ulkoista voimaa, jonka seurauksena kallon oikealle sivulle oli syntynyt painaumamurtuma, kallonpohja oli murtunut, kallon sisään oli vuotanut verta ja aivoihin oli syntynyt ruhjeita oikean ohimolohkon sivulle ja ilmeisesti niin sanotun vastaiskumekanismin kautta myös vasempaan ohimolohkoon sekä molempiin otsalohkoihin. Ulkoisesti oikealla ohimolla oli nähtävissä vähäisesti löyhää rupea ja oikean korvan takana laajahko mustelma. Ulkoisina vammoina oli todettu muun muassa vasemman pakaran yläosassa 13 x 7 senttimetriä kokoisella alueella löyhää pinnallista rupea.

Käräjäoikeus totesi asiassa pyrityn selvittämään sitä, olivatko aivovammat vaatineet yhden vai useamman iskun ja oliko uhrin pää iskun tai iskujen sattuessa ollut vapaassa liikkeessä vaiko tuettuna kiinteää alustaa vasten.

Y ja X olivat pitäneet todennäköisempänä vaihtoehtona useita eri suunnista tulleita iskuja. X oli sulkenut pois sen vaihtoehdon, että päähän olisi kohdistettu vain yksi isku sen ollessa tuettuna kiinteää alustaa vastaan. W, joka oli tukeutunut vammamekanismia arvioidessaan Z:n lausuntoon ja poliisien antamiin esitietoihin, oli päätynyt pitämään mahdollisena myös sitä, että C:n oikealle puolelle ohimoa olisi osunut yksi hyvin voimakas isku pään ollessa tuettuna kiinteää alustaa vastaan.

Yksimielisiä lääkärit olivat olleet siitä, että jos autolla oli ajettu 60 - 70 kilometrin tuntinopeudella, C:llä todettujen vammojen syntyminen autosta putoamisen seurauksena olisi ollut epätodennäköistä, koska todennäköisesti vartalossa, raajoissa ja kasvoissa olisi ollut huomattavasti enemmän vammoja. Toisaalta alhaisemmilla nopeuksilla ajettaessa ei välttämättä tule muita ruhjeita kuin mustelmia, ja pudottaessa tai hypättäessä oli myös vaistomaista suojata kasvoja käsillään. Joka tapauksessa C:n päähän tulleet iskut olivat olleet kovia.

Käräjäoikeus totesi, että X oli luokitellut kuoleman henkirikokseksi poliisilta saamiensa esitietojen sekä ruumiinavauslöydösten perusteella. Oikeudessa hän ei ollut kyennyt selittämään vartalossa olleiden lukuisten mustelmien ja pienten ruhjeitten osuutta vammojen syntymekanismissa. Kuoleman aiheutumista pahoinpitelyn seurauksena ei siten ollut pystytty varmuudella toteamaan kuolemansyyn selvityksellä, joskaan ei kokonaan poissulkemaankaan.

Käräjäoikeus katsoi jääneen näyttämättä, että C olisi pakotettu nousemaan autoon tai että häneen olisi kohdistettu rautatieaseman edustalla syytteessä tarkoitettua väkivaltaa. Syyttäjä ei ollut kyennyt yksilöimään, miten vammat aiheuttanut pahoinpitely olisi tapahtunut autossa eikä todistelussa ollut tullut ilmi mitään sellaista, mistä voitaisiin päätellä käsillä olleen välineitä, millä vammat olisi voitu aiheuttaa. Sinä aikana, jolloin F oli tehnyt autosta havaintoja, ei vakavaa pahoinpitelyä ollut voitu tehdä. Sitä vastaan, että A ja B olisivat kohdistaneet C:hen rajua väkivaltaa, puhui myös se, että he olivat ajaneet kerrostalon pihalle valoisana kevätaamuna tietoisen huomiotaherättävästi ja jättäneet C:n autosta pihalle siten, että paikalla olleet ulkopuoliset olivat voineet nähdä koko tapahtuman ja tunnistaa heidät.

Käräjäoikeus totesi, etteivät tekninen tutkinta ja todistajanlausunnot miltään osin tukeneet oikeuslääkärin olettamaa siitä, että C:n kuolema olisi aiheutunut henkirikoksella. Näyttämättä oli siten jäänyt, että A ja B olisivat tappaneet C:n.

Käräjäoikeus katsoi selvitetyksi, että A ja B olivat toissijaisen syytteen mukaisesti tuottamuksellaan aiheuttaneet C:n kuoleman, ja tuomitsi heidät rangaistukseen törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Leena Teljo ja Helena Perä-Takala sekä lautamiehet.

Vaasan hovioikeuden tuomio 28.9.2007

A ja B valittivat hovioikeuteen ja vaativat, että syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta hylätään. Syyttäjä ja C:n oikeudenomistajat vaativat vastavalituksessaan, että A ja B tuomitaan käräjäoikeudessa esitetyn ensisijaisen syytteen mukaisesti rangaistukseen C:n taposta.

Hovioikeudessa esitettyä lääketieteellistä näyttöä selostettuaan hovioikeus totesi johtopäätöksinään muun muassa, että oikeuslääkäri W ja uutena todistajana kuultu neuropatologian professori Z olivat sulkeneet pois sen mahdollisuuden, että C:n pään vaikeat vammat olisivat syntyneet pelkästään autosta putoamisen johdosta. Satakunnan keskussairaalan ylilääkäri, anestesiologian erikoislääkäri X, joka oli tutkinut tietokonekerroskuvauksen tulokset, ja tapaturmamekanismeihin perehtynyt ortopedian ja traumatologian erikoislääkäri Y olivat pitäneet sitä mahdollisena tapauksessa, jossa auton nopeus on ollut riittävän suuri.

Arvioidessaan näyttöä hovioikeus piti W:n ja Z:n kertomuksia lähtökohtaisesti varteenotettavampina kuin X:n ja Y:n kertomuksia. Hovioikeus totesi, että W:llä ja Z:lla oli pitkä kokemus ja asiantuntemus kuolemansyyn tutkimuksesta, ja Z:lla nimenomaan aivovammojen osalta. X:n kertomus perustui C:stä otettujen tietokonekerroskuvausten tulosten tulkintaan. Y puolestaan oli tehnyt johtopäätöksensä liikenneonnettomuuksien yhteydessä syntyvien vammojen asiantuntijana. X:n tekemiin johtopäätöksiin vaikutti osaltaan se, ettei hänellä ollut ollut käytettävissään tietokonekerroskuvausten niin sanottua luuikkunaa, josta kallonpohjan murtumat ja niiden suunta olisivat olleet havaittavissa. W:llä ja Z:lla sen sijaan oli ollut mahdollisuus uhrin vammojen perusteelliseen tutkimiseen ja he olivat myös havainneet C:n pään alueella sellaisia vaurioita, joista X:llä ja Y:llä ei ollut ollut välitöntä tietoa.

Hovioikeus totesi edelleen, että X ja Y olivat kertoneet samalla tavalla siitä, että näin vaikeat pään vammat tarvitsivat syntyäkseen suurienergistä voimaa eli ne voivat syntyä pudottaessa vasta, jos auton vauhti on riittävän suuri. Tällaisessa tapauksessa seurauksena olisivat todennäköisesti olleet ruhjevammat ja raajojen vammat.

C:n kehossa ei ollut todettu heikosti kehittyneitä mustelmia, pinnallisia naarmuja ja hankaumia lukuunottamatta pahempia ulkoisia vammoja, ei myöskään sisäisiä vammoja. Auton vauhti ei siten väitetyssä hyppäämistilanteessa ollut voinut olla suuri. C:n pään vammat eivät sopineet syntyneiksi vastaajien väittämällä tavalla autosta putoamisen johdosta.

Hovioikeus katsoi siten, ottaen huomioon erityisesti Z:n ja W:n kertomukset, riittävällä varmuudella selvitetyksi, että C:n kuolemaan johtaneet vammat olivat syntyneet hänen päähänsä kohdistuneen ulkoisen tylpän voiman seurauksena ulkopuolisen henkilön aiheuttamina.

Hovioikeus totesi yhteenvetona, että A ja B olivat olleet C:n seurassa kello 4.35 alkaen noin kello 5.00 saakka, jolloin he olivat jättäneet tämän tajuttomana kerrostalon pihalle. Poissuljettua oli, että joku muu olisi voinut vammat aiheuttaa. A:lla ja B:llä oli ollut riittävästi aikaa syytteen mukaiseen tekoon. B oli otettu kiinni samana aamuna kello 8 ja A kello 8.45 sen jälkeen, kun heidän kuljettamansa ajoneuvo oli ajautunut ojaan. Tätä ennen he olivat käyneet eräällä asunnolla. Heillä oli ollut aikaa hävittää mahdollinen tekoväline.

Myös B:n iltapäivällä 7.5.2006 poliisin puhuttelussa kertoma tuki syytettä. B oli tuolloin kertonut, että hän ja hänen Tepoksi kutsumansa mies olivat ottaneet auton kyytiin miehen, joka oli halunnut kuljettajan aggressiivisuuden vuoksi ulos autosta. Pian mies oli hypännyt autosta ja sen jälkeen oli tapahtunut sellaista väkivaltaa, josta B ei ollut voinut kertoa. Kyse oli ollut potkuista ja lyönneistä, minkä jälkeen mies oli laitettu auton takapenkille.

C:n housujen taskussa oli ollut soraa ja hänen kätensä olivat olleet mustat ikään kuin miestä olisi kuljetettu maata pitkin. Vaikka tutkinnassa ei ollut voitu eri syistä selvittää, mistä sora-aines oli ollut peräisin ja mitä kädessä ollut aine oli ollut, voitiin pitää selvänä, että C:n oli täytynyt olla matkan aikana auton ulkopuolella maassa. Se, ettei soraa ollut löytynyt väitetystä hyppäämispaikasta tai sen välittömästä läheisyydestä, teki A:n ja B:n kertomukset epäluotettaviksi.

Hovioikeus katsoi, ettei muuta varteenotettavaa vaihtoehtoa ollut kuin se, että A ja B olivat C:n kuolemaan johtaneet vammat aiheuttaneet.

Väkivallan tekemiseen oli tarvittu kaksi henkilöä, koska sen kohteena oli ollut melko kookas ja hyväkuntoinen nuori mies. Yhteisymmärrykseen viittasivat myös molempien kertomukset C:n ottamisesta yhteistuumin auton kyytiin, matkan jatkamisesta vastoin tämän tahtoa, tajuttoman C:n nostamisesta yhdessä auton takapenkille ja jättämisestä kerrostalon nurmikolle.

Asiassa oli siten riittävällä varmuudella selvitetty, että A ja B olivat matkan aikana rautatieasemalta kerrostalon pihalle yhdessä voimakasta väkivaltaa käyttäen kohdistaneet C:n päähän kuoleman aiheuttaneen iskun. Heidän syyllisyydestään ei jäänyt järkevää epäilyä, vaikka tekoväline oli jäänyt tarkemmin selvittämättä.

Hovioikeus totesi, että syytteessä oli riittävällä tarkkuudella yksilöity rikoksen tekopaikka, ja tuomitsi A:n ja B:n rangaistukseen taposta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden presidentti Mikko Könkkölä (eri mieltä) sekä hovioikeudenneuvokset Mikko Pentti ja Pirjo Latvala.

Presidentti Könkkölä lausui, ettei esitetty selvitys sellaisenaan sulkenut pois tahallisen väkivallan mahdollisuutta mutta ei myöskään kokonaan sitä vaihtoehtoa, että C olisi saanut vammat päähänsä autosta putoamalla. Viimeksi mainittu vaihtoehto, C:n siirtäminen autoon ja ajo Väinölään kerrostalon pihalle oli sinänsä mahdollista siihen riidattomaan selvitykseen nähden, mitä vastaajien liikkumisajankohdista oli tiedossa. Se, miten vastaajat olivat ajaneet kerrostalon pihalle ja raahanneet C:n muiden nähden autosta ulos, antoi myös aiheen epäillä sitä vaihtoehtoa, että vastaajat olisivat juuri vähän ennen tahallaan surmanneet C:n. B:n ja A:n oli tällöin täytynyt olla tietoisia siitä mahdollisuudesta, että heidän voitiin nähdä siirtävän C:tä pois autosta, jolloin he joutuisivat heti epäillyiksi ja kiinniotetuiksi. Ei ollut myöskään luultavaa heidän voineen olettaa välttyvänsä epäilyiltä vain väittämällä C:n pudonneen autosta.

Könkkölä totesi hovioikeudessa esitetyn lääketieteellisen näytön varsin vahvasti tukevan tappoa koskevaa syytettä, mutta ei kuitenkaan niin vastaansanomattomasti, että vastaajien esittämää tapahtumainkulkua voisi pitää täysin poissuljettuna. Tapahtumainkulusta kokonaisuutena esitetty näyttö ei sekään kaikilta osin tukenut tappoa koskevaa syytettä riittävän yhdenmukaisesti. Könkkölä katsoi näin ollen jäävän varteenotettavan epäilyksen siitä, että vastaajat ovat syyllistyneet siihen tekoon, mistä heille oli ensisijaisessa syytteessä vaadittu rangaistusta. Könkkölä hylkäsi syytteen taposta näyttämättömänä ja pysytti käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. C on ollut aamuyöllä 7.5.2006 noin kello 4.30 Porin rautatieaseman luona kävelemässä kohti Tiilimäen kaupunginosassa sijaitsevaa asuntoaan. Hänen viereensä on pysähtynyt auto, jota on kuljettanut A. Autossa on ollut matkustajana B. D, jonka kanssa C on tuolloin ollut puhelinyhteydessä, on kertonut kuulleensa puhelimesta auton äänitorven äänen, C:n sanovan "nyt otti pohja kiinni", miesäänen kysyvän, tarvitseeko kyytiä, ja C:n vastaavan "joo, Tiilimäelle". D on kuullut vielä toisen miesäänen kysyvän tupakkaa, jonka jälkeen puhelimesta oli kuulunut vain vaihtelevaa rohinaa. Puhelu on katkennut kello 4.35.

2. A:n ja B:n mukaan C oli tullut autoon matkustajaksi vapaaehtoisesti. A on tämän jälkeen kuljettanut auton rautatieasemalta runsaan seitsemän kilometrin päässä sijaitsevaan Väinölän kaupunginosaan. Sinne saavuttaessa A on soittanut todistajana kuullulle E:lle. E on häntä todistajana kuultaessa kertonut kuulleensa mielestään jonkun muun kuin A:n tai B:n sanovan "Teppo, ei, älä, lopeta". Perillä erään kerrostalon pihassa A ja B ovat vetäneet tajuttoman C:n autosta ja jättäneet hänet maahan makaamaan. Talon asukas on soittanut hälytyskeskukseen kello 5.01:45.

3. C on kuollut tajuihinsa tulematta 17.5.2006. Kuolinsyynä on ollut pään alueelle kohdistuneen ulkoisen tylpän voiman aiheuttama vaikea-asteinen kallo-aivovamma.

4. C on saanut kuolemaan johtaneet vammansa kello 4.35 ja 5.01 välillä ollessaan A:n ja B:n seurassa.

5. A ja B on tuomittu hovioikeudessa rangaistukseen taposta sillä perusteella, että he olivat 7.5.2006 edellä kerrotun matkan aikana yhdessä voimakasta väkivaltaa käyttäen kohdistaneet C:n päähän tämän kuoleman 17.5.2006 aiheuttaneen iskun. Hovioikeus on katsonut, etteivät C:n vammat, erityisesti asiassa todistajina kuultujen neuropatologian professorin Z:n ja oikeuslääkäri W:n kertomusten valossa, sopineet syntyneiksi A:n ja B:n väittämin tavoin siten, että C olisi hypännyt autosta. Poissuljettua oli, että joku muu olisi voinut vammat aiheuttaa.

6. A ja B ovat Korkeimmassa oikeudessa edelleen kiistäneet tehneensä C:lle väkivaltaa yhdessä tai yksin. C:n oli täytynyt saada päässään ja kehossaan havaitut vammat liikkuvasta autosta tielle hypätessään. Hovioikeuden tuomion perustaksi asetettu lääketieteellinen näyttö C:n pään vamman vammamekanismista oli ristiriidassa tietokonekerroskuvat tutkineen anestesiologian erikoislääkärin X:n lausunnon kanssa. X:n samoin kuin tapaturmavammojen mekanismeihin perehtyneen ortopedian ja traumatologian erikoislääkärin Y:n mukaan sanotut pään alueen vammat olivat voineet syntyä autosta putoamisen seurauksena. Tapahtumien kulusta ei ollut muuta suoraa todistelua kuin vastaajien omat kertomukset.

Pään vammojen syntymekanismista esitetty selvitys

7. Korkeimmassa oikeudessa on kuultu todistajina samoja lääketieteen asiantuntijoita kuin hovioikeudessa.

8. Ruumiinavauksen suorittanut oikeuslääkäri W ja neuropatologian professori Z, joka on laatinut ruumiinavauspöytäkirjan liitteenä olevan aivoleikkelykertomuksen, ovat kertoneet asiasta olennaisilta osin samalla tavoin kuin hovioikeuden tuomioon on merkitty.

9. W, joka oli 18.5.2006 tehdyn oikeuslääketieteellisen ruumiinavauksen lisäksi tutkinut C:n ulkoiset vammat 8.5.2006, on Korkeimmassa oikeudessa kuultaessa kiinnittänyt huomiota yhtäältä pään vammojen vakavuuteen ja toisaalta siihen, että C:n ulkoiset vammat olivat olleet lieviä ja sisäelimet vahingoittumattomat. Vakavien ulkoisten vammojen puuttuminen viittasi W:n mukaan siihen, että ainoastaan pään alueelle oli kohdistunut ulkoista voimaa. W on pitänyt erittäin epätodennäköisenä sitä, että C:n pään alueen vammat olisivat voineet syntyä autosta putoamisen tai pudottautumisen johdosta.

10. Sekä W että Z ovat katsoneet, etteivät todetut aivovammat olleet voineet syntyä pään ollessa vapaassa liikkeessä, vaan siten, että oikeaan ohimoon oli kohdistunut joko yksi tai mahdollisesti kaksi suurienergistä iskua pään ollessa tuettuna kiinteää alustaa vasten niin, ettei se ollut päässyt heilahtamaan iskun voimasta.

11. Z:n esittämän selvityksen mukaan C:n aivoissa todetut erittäin vakava-asteiset ruhjeet paikantuivat ensisijaisesti otsalohkojen alaosaan ja molempien ohimolohkojen sivupinnoille. Sanotut vammat yhdessä kallonpohjassa todettujen erillisten murtumaviivojen kanssa olivat hänen mukaansa erittäin poikkeukselliset. Ainoa mahdollinen otsalohkojen alaosan vammat selittävä mekanismi on, että päähän oli kohdistunut sivultapäin puristusvoima, jolloin kallo oli murtunut ja isku painanut aivoja kohti otsalohkoja. Iskuja oli ollut yksi tai kaksi. Mahdollista on, että ensimmäinen, oikeaan ohimoon kohdistunut korkeaenerginen isku on aiheuttanut C:n tajuttomuuden ja toinen, voimakkaampi isku eli niin kutsuttu stomp kick painanut kallon sivusuunnassa kasaan ja aiheuttanut otsalohkovammat sekä pitkittäiset murtumat kallonpohjaan. Mikäli iskuja oli ollut yksi, sen on täytynyt olla erityisen voimakas. Se, että päähän olisi kohdistunut voimakas isku takaa, oli täysin poissuljettua, koska uhrin takaraivolla ei ollut ihonalaista ruhjetta. Molemminpuoliset ihonalaiset ruhjeet taas osoittivat, että pää ei ollut voinut olla vapaassa liikkeessä iskun saadessaan. Z on pitänyt käytännössä mahdottomana, että pään vammat olisivat voineet aiheutua autosta pudottautumisen johdosta.

12. Anestesiologian erikoislääkäri X, joka oli 13.6.2006 tutkinut C:n pään 7.5.2006 suoritetun tietokonekerroskuvauksen tulokset, on lausunut, että hän oli perehdyttyään nyt esitettyihin kuviin C:n kallon murtumista muuttanut käsitystään vammamekanismista. Toisin kuin X oli hovioikeudessa lausunut, aivovammat eivät olleet voineet syntyä C:n pudotessa liikkuvasta autosta, jollei hän ollut pudonnut kovasta vauhdista pää edellä kovaan esteeseen. Oikeassa ohimossa todettu painaumamurtuma ja vammojen painottuminen kallon alaosiin kertoivat, ettei isku ollut voinut tulla takaa. Ohimon painaumamurtumasta päätellen kyseessä oli ollut suora, suurienerginen isku päähän.

13. Tapaturmamekanismeihin perehtyneen ortopedian ja traumatologian erikoislääkärin Y:n mukaan todetunlaiset vaikeat pään vammat voivat syntyä autosta putoamisen johdosta vasta, jos auton vauhti on riittävän suuri. Pudottaessa 60 kilometrin tuntivauhdista todennäköisenä seurauksena ovat vakavat pehmytkudosvammat, kehon ruhjeet, pään alueen vammat ja luunmurtumat. Nopeuden laskiessa alle 60 kilometrin päävammojen todennäköisyys laskee, mutta pehmytkudosvammoja syntyisi siitä huolimatta.

A:n ja B:n vammojen syystä esittämän selityksen uskottavuus

14. A:n ja B:n lausumien mukaan C oli saanut kuolemaansa johtaneet vammat hypätessään autosta liittymässä, jossa olleen mutkan vuoksi auton ajonopeus ei ollut voinut olla suuri. B:n mukaan C oli nostettu autoon asfaltilta.

15. Se mahdollisuus, että C:n kallo- ja aivovammat olisivat syntyneet autosta hyppäämällä, on edellä kuvatun lääketieteellisen selvityksen perusteella erittäin epätodennäköinen. B:n esitutkinnassa tekemän piirroksen mukaan tieosuudella, jolta C oli nostettu autoon, ei myöskään ollut ollut mitään sellaista estettä, johon tämän pää olisi voinut osua. Auton nopeuskaan ei ole voinut olla ainakaan yli 60 kilometriä tunnissa. Myöskään B:n kertomus havainnoistaan C:stä kierimässä asfaltilla ei tue sitä vaihtoehtoa, että tämä olisi autosta pudotessaan välittömästi osunut johonkin esteeseen.

16. Autosta putoavalle syntyy silloinkin, kun ajoneuvon nopeus on alle 60 kilometriä tunnissa, pehmytkudosvammoja ja selviä ihoruhjeita. C:n kehossa on todettu vain heikosti kehittyneitä mustelmia, pinnallisia naarmuja ja hankaumia eivätkä hänen vaatteensa ole repeytyneet. Kaiken kaikkiaan on erittäin epätodennäköistä, että C olisi autosta putoamisen tai pudottautumisen seurauksena voinut saada kuolemaansa johtaneen, poikkeuksellisen korkeaenergistä voimaa edellyttäneen iskuvamman kalloonsa, kun hän ei ollut muutoin saanut päähänsä tai kehoonsa muita kuin vähäisiä naarmuja ja hankaumia.

17. C:n taskusta on löytynyt soraa, hänen kehossaan on ollut hankaumia, joista laajin, asfaltti-ihottumaksi kuvattu vamma on ollut alaselässä, ja hänen käsiään on peittänyt musta, nokimainen aine. Nämä seikat viittaavat siihen, että C on ollut kosketuksissa maahan ja että häntä on vedetty epätasaista pintaa pitkin. Näistä seikoista ei kuitenkaan voida tehdä päätelmiä siitä, miten C:n kuolemaan johtaneet pään alueen vammat olivat syntyneet.

18. Johtopäätöksenään esitetystä näytöstä Korkein oikeus toteaa, ettei varteenotettavaa sijaa jää sille mahdollisuudelle, että C:n kuolemaan johtaneet pään alueen vammat olisivat syntyneet hänen hypätessään tai pudotessaan autosta. A:n ja B:n yhteneväistä kuvausta C:n kuolemaan johtaneiden vammojen syntytavasta ei voida pitää uskottavana.

Avoimeksi jääneistä seikoista ja niiden merkityksestä

19. Asiassa ei ilmennyt motiivia teolle. C:n ja vastaajien ei ole osoitettu entuudestaan tunteneen toisiaan. Lähemmin selvittämättä on jäänyt, missä ja miten C on joutunut iskun tai iskujen kohteeksi ja onko iskut tehty jollakin välineellä. Samoin on epäselväksi jäänyt, kumpi vastaajista - vaiko molemmat - on C:n pään alueen vammat aiheuttanut. Mikäli väkivalta ei ole yllättänyt C:tä ja hän on ollut tajuissaan, on vastarinnan murtamiseen hänen fyysisestä kunnostaan esitetty selvitys huomioon ottaen varsin todennäköisesti tarvittu kaksi henkilöä. Kuten hovioikeus on todennut, poissuljettua on, että kukaan muu kuin vastaajat olisi voinut vammat aiheuttaa.

20. Epätodennäköistä D:n kertomaan nähden on, että väkivaltaa olisi tehty rautatieasemalla, ja iskun suurienergisyyteen nähden jokseenkin epätodennäköistä, että väkivallan käyttäminen olisi tapahtunut autossa. Jos kuitenkin isku on tehty jollain välineellä, poissuljettua ei toisaalta ole, ettei sitä olisi voitu tehdä myös autossa. Kun A ja B on otettu kiinni vasta yli kolme tuntia tapahtuneen jälkeen, ei siitäkään seikasta, ettei tekovälinettä ole löydetty, voida tehdä päätelmää suuntaan eikä toiseen. Iskuun tai iskuihin matkalla rautatieasemalta Väinölään kerrostalon pihalle on joka tapauksessa ollut riittävästi aikaa riippumatta siitä, onko teossa käytetty jotakin välinettä vai ei. Täsmälliseen tekopaikkaan liittyvällä epäselvyydellä ei näissä olosuhteissa ole merkitystä. Hovioikeuden lausumilla perusteilla Korkein oikeus katsoo myös, että syytteessä on riittävällä tavalla yksilöity rikoksen tekopaikka.

21. Kun vastaajien esittämä pään vammojen syntymekanismi on suljettu pois ja kun lääketieteellinen selvitys vammojen syntymisen edellyttämän väkivallan laadusta ja voimakkuudesta on vakuuttava, ei asiassa jää edellä kerrotuista avoimista kysymyksistä huolimatta muuta varteenotettavaa vaihtoehtoa kuin se, että C:n kuolema on aiheutettu tahallisella teolla. Sitä tukee osaltaan myös B:n tapahtumapäivänä poliisin puhuttelussa esittämä viittaus väkivaltaan, mistä hän "ei ollut voinut kertoa".

22. Sekään seikka, että A ja B ovat ajaneet huomiota herättävästi kerrostalon pihalle ja että he ovat siellä raahanneet tajuttoman C:n ulkopuolisten nähden autosta ulos, ei vastaajien menettelystä ja tapahtumainkulusta kokonaisuutena ilmenneen valossa anna aihetta epäillä edellä todettua.

Osallisuus

23. A ja B ovat olleet liikkeellä yhdessä luvattomasti käyttöön ottamallaan henkilöautolla. Päätös ottaa C autoon on ollut yhteinen. B on hoitanut ensivaiheessa puhumisen ja A on toiminut koko ajan kuljettajana. C:n määränpää on ollut molemmille selvä. Esitetyistä valvontakameran tiedoista päätellen A on ajanut auton rautatieasemalta vauhdilla suoraan ohi sen risteyksen, josta Tiilimäelle olisi tullut kääntyä. Matkaa on molempien kertomuksen mukaan jatkettu vastoin C:n tahtoa. A ja B eivät ole yksituumaisuutensa kiistäessään esittäneet mitään uskottavaa selitystä kerrotulle yhteiselle menettelylleen. Se A:n selitys, että C olisi otettu mukaan juttuseuraksi tai että A:n ja B:n tarkoituksena olisi ollut yhdessä entuudestaan tuntemattoman C:n kanssa hakea naisseuraa, on ilmeisen epäuskottava.

24. A:n ja B:n yksituumaisuuteen viittaa edellä todetun lisäksi se, että he ovat kertoneet yhdessä nostaneensa tajuttoman C:n auton takapenkille sekä yhdessä vetäneet hänet Väinölässä autosta ulos ja yhdessä jättäneet hänet sen kerrostalon nurmialueelle, jota he ovat pitäneet E:n asuintalona.

25. C on saanut kuolemaan johtaneet kallovammansa syytteessä kuvatun automatkan yhteydessä sinä lyhyenä ajanjaksona, jona hän on vastoin tahtoaan joutunut jäämään A:n ja B:n seuraan. Asiassa saatu selvitys A:n ja B:n C:hen kohdistamasta menettelystä viittaa määrätietoiseen ja yksituumaiseen toimintaan. Vaikka täyttä varmuutta tapahtumien yksityiskohtaisesta etenemisestä ja väkivallan toteuttamistavasta ei ole voitu saada, ei varteenotettavaa epäilyä kuitenkaan jää A:n ja B:n yksituumaisuudesta syytteessä tarkoitettuun tahalliseen henkirikokseen.

26. Syytä hovioikeuden tuomion lopputuloksen muuttamiseen syyksilukemisen osalta ei ole.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Kati Hidén, Liisa Mansikkamäki, Hannu Rajalahti ja Jukka Sippo. Esittelijä Anne Moilanen.