7.4.2009

Syyte Turunseudun käräjäoikeudessa

Syyttäjä vaati A:lle rangaistusta törkeästä velallisen petoksesta. Syytteen mukaan A oli 17.1.1996 - 2.10.2003 hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä ulosottomenettelyssä ja ulosottoselvityksessä salannut varojaan tai antanut muun väärän tai harhaanjohtavan tiedon velkojien kannalta merkityksellisestä seikasta seuraavasti.

A oli ulosottoselvityksessä 2.10.2003 ilmoittanut, ettei hän omistanut osakkeita eikä omakotitaloa. Tosiasiassa A omisti X Oy:n osakkeet sekä Y Oy:n osakkeet ja sen omistamat Z Oy:n osakkeet sekä omakotitalon tontteineen ja hän omasi yksinomaisen määräysvallan omistusosuuteensa, vaikka olikin erilaisilla valeoikeustoimen kaltaisilla järjestelyillä näennäisesti siirtänyt omaisuutensa velkojien ulottumattomiin. A oli ulosottoselvityksessä salannut siten varojaan.

Ravintolatoimintaa harjoittava X Oy oli perustettu 1.8.1997. Kaupparekisterin mukaan yhtiön hallituksen jäsenenä sekä osakekannan omistajana oli B, mutta hän ei ollut lainkaan osallistunut yhtiön liiketoimintaan. Tosiasiassa A oli omistajan tavoin päättänyt X Oy:n asioista. B oli 17.2.1998 päivätyllä avoimella asianajovaltakirjalla valtuuttanut A:n edustamaan yhtiötä, ja A:lla oli yhtiön tilinkäyttöoikeudet.

Kaupparekisterin mukaan Y Oy:n hallituksen jäsen sekä osakekannan omistaja oli 7.8.1993 lukien ollut C, joka oli ollut A:n vaimo 21.11.2001 saakka. Tätä ennen osakekannan oli omistanut A. Tosiasiassa A oli kaiken aikaa omistajan tavoin päättänyt Y Oy:n asioista. C oli 1.7.1999 allekirjoittamallaan yleisvaltakirjalla valtuuttanut A:n itsenäisesti päättämään kaikista yhtiötä koskevista asioista, ja A:lla oli yhtiön tilinkäyttöoikeudet.

Y Oy omisti ravintolatoimintaa harjoittavan Z Oy:n osakkeet. Kaupparekisterin mukaan C oli Z Oy:n hallituksen jäsen. Tosiasiassa A oli kaiken aikaa omistajan tavoin päättänyt Z Oy:n asioista, ja A:lla oli Z Oy:n tilinkäyttöoikeudet. Z Oy harjoitti toimintaa vuokratuissa tiloissa, joiden hallintaan oikeuttavan osakekannan oli aikaisemmin omistanut C. Tämä oli 7.10.2002 myynyt osakekannan A:n uudelle aviopuolisolle.

Y Oy oli ostanut tontin, jolle oli yhtiön varoilla rakennettu omakotitalo. A oli yksinään päättänyt omakotitalon rakentamiseen liittyneistä asioista ja asioinut rakennuttajan sekä valvojan kanssa. Omakotitalon valmistuttua vuonna 2001 A oli muuttanut siihen asumaan uuden aviopuolisonsa kanssa. Vuosilta 2001 - 2004 vuokrat olivat maksamatta. A oli siten asunut Y Oy:n rakentamassa omakotitalossa ilmaiseksi. Omakotitalo ei mitenkään liittynyt Y Oy:n harjoittamaan ravintolatoimintaan.

Velallisen petosta oli pidettävä törkeänä, koska siinä oli tavoiteltu huomattavaa hyötyä ja se oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Vastaus

A kiisti syytteen. A ei omistanut syytteessä mainittuja omaisuuseriä, vaan B, C ja A:n uusi puoliso olivat niiden todellisia omistajia.

Käräjäoikeuden tuomio 22.3.2006

Taloudellisen toimen rangaistavuus

Käräjäoikeus totesi, että velallisen petoksessa tyypillinen menettely oli se, että velallinen suhteellisen lyhyen ajan kuluessa ennen maksukyvyttömyysmenettelyä tai sen aikana siirsi omissa nimissään olevaa omaisuutta ulkopuoliselle taholle. Omaisuus oli kuitenkin edelleen velallisen todellisessa määräysvallassa. Tällaisesta tilanteesta oli kysymys esimerkiksi ratkaisussa KKO 2003:13. Velallisen petoksessa tarkoitetun omaisuuden salaamisen oli tapahduttava oikeudettoman taloudellisen hyödyn tavoittelemiseksi. Hyödyn saamisen ei tarvinnut välttämättä onnistua. Kun kysymys oli toiminnasta, joka tapahtui toisen henkilön nimissä, merkitystä oli sillä, oliko oikeudeton hyöty ollut saatavissa. Oikeudettomana hyötynä ei voitu kuitenkaan pitää laillisella liiketoiminnalla saatua tuottoa, joka oli ollut riippumaton rikolliseksi katsottavasta toiminnasta.

A:n asema yhtiöissä

Käräjäoikeus totesi, että A:lla ei ollut ollut muodollista asemaa kysymyksessä olevissa yhtiöissä. A oli kuitenkin hoitanut monia yhtiöiden asioita yhtiöiden hallintoelimiltä saamiensa valtuutuksien nojalla. A:lla oli ollut myös yhtiöiden tilinkäyttöoikeudet ja hän oli tehnyt ravintoloiden puolesta myös niiden toimintaa koskevia olennaisia sopimuksia sekä käyttänyt yhtiöiden varoja myös henkilökohtaiseen kulutukseensa. Edelleen A oli tehnyt yhtiöitä koskevan liiketoimintasuunnitelman vuosille 1998 - 2000 ja edustanut yhtiöitä tilitoimiston kanssa asioidessaan. Asioista oli raportoitu ensisijaisesti hänelle.

Käräjäoikeus lausui, että tavallisesti tällaiselle asiainhoitajalle annettiin ainakin prokura ellei hän ollut yhtiön hallituksen jäsen tai toimitusjohtaja. Tässä tapauksessa A ei kuitenkaan aikaisempien talousrikoksia koskevien tuomioidensa vuoksi ollut voinut virallisesti osallistua yhtiöiden hallintoon, koska tällöin erilaisten ravintola-alalla tarvittavien lupien saaminen olisi vaikeutunut.

X Oy:n osalta käräjäoikeus totesi, että B oli sijoittanut kaikkiaan 500 000 markkaa perinnökseen saamiaan ja säästämiään varoja hankkiessaan yhtiön osakkeet yhtiötä vuonna 1997 perustettaessa. Sijoitus oli niin merkittävä, että jo se osoitti B:n olevan yhtiön omistaja. B oli ollut vain sijoittajan asemassa. B:n varojen käytöstä oli päättänyt eräs toinen henkilö ja yhtiötä oli puolestaan hoitanut A, joille molemmille B oli antanut laajan asioiden hoitamiseen oikeuttavan valtakirjan. B ei ollut sanottavasti tiennyt eikä ymmärtänyt yhtiön asioista ennen esitutkinnan alkua. B oli saanut sijoituksestaan osinkotuottoa, eikä asiassa ollut esitetty selvitystä siitä, että osingot olisivat ohjautuneet A:lle.

Y Oy:n ja Z Oy:n osalta käräjäoikeus totesi, että Y Oy oli vuonna 1993 siirtynyt A:lta hänen silloiselle avovaimolleen ja myöhemmälle vaimolleen C:lle varsin alhaisella kauppahinnalla. Y Oy:n omistama Z Oy oli perustettu vuonna 1994 harjoittamaan ravintolatoimintaa. A oli aluksi hoitanut näitä yhtiöitä jokseenkin itsenäisesti, mutta vuodesta 1996 lukien C oli tullut mukaan käytännön toimintaan ja vuonna 2000 tapahtuneen A:n ja C:n tosiasiallisen eron jälkeen yhtiöt olivat pääasiassa jääneet C:n hoidettaviksi. Vielä kesällä 1999 C oli antanut A:lle yleisvaltakirjan edustaa Y Oy:tä ja A oli jäänyt vasta kesällä 2004 esitutkinnan alettua pois yhtiöiden toiminnasta.

Omakotitalo oli rakennettu A:n ja hänen puolisonsa C:n asunnoksi. A oli yksin hoitanut asunnon rakennushanketta. A:n ja C:n erottua taloon olivat rakennushankkeen aikana kuitenkin muuttaneet A ja hänen tuleva uusi aviopuolisonsa. Asunnon vuokrasopimus oli tehty uuden puolison nimiin. A ja uusi puoliso olivat asuneet vuokralla, mutta vuokraa ei ollut todellisuudessa maksettu ennen vuotta 2004, jolloin esitutkinta oli alkanut. Tämä viittasi siihen, että A:lla oli ollut määräysvaltaa Y Oy:ssä aina vuoteen 2004 saakka.

Johtopäätökset

Käräjäoikeus totesi johtopäätöksenään, että A:lla oli ollut ulosottoselvitykseen 2.10.2003 asti merkittävä asema kaikkien yhtiöiden ja omaisuuserien hoitamisessa. Hän oli voinut monessa tapauksessa käsitellä omaisuutta kuten omaansa. A:lla oli ollut laaja tosiasiallinen määräysvalta syytteessä tarkoitettuihin omaisuuseriin. A oli saanut myös taloudellista hyötyä saadessaan käyttää yhtiöiden varoja ja omaisuutta hyväkseen. A ei ollut kuitenkaan vuoden 1993 jälkeen muodollisesti omistanut mitään näistä omaisuuseristä. Yhtiöt olivat pitkään harjoittaneet suhteellisen menestyvää liiketoimintaa eikä liiketoiminnassa ollut sinänsä ollut moitittavaa. Yhtiöiden omistajilla oli myös tosiasiassa mahdollisuus estää A:ta toimimasta yhtiöissä, kuten oli heidän kertomansa mukaan jo osittain tapahtunutkin.

Käräjäoikeus hylkäsi syytteen törkeästä velallisen petoksesta.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Kimmo Leskinen ja lautamiehet.

Turun hovioikeuden tuomio 19.10.2007

Valitukset

Syyttäjä ja Verohallinto valittivat hovioikeuteen vaatien A:n tuomitsemista rangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta.

Velallisen tietojenantovelvollisuudesta ulosottomenettelyssä

Hovioikeus totesi pääkäsittelyn asiassa toimitettuaan, että tekoaikana voimassa olleen ulosottolain 3 luvun 33 §:n (470/1986) nojalla täytäntöönpanoa varten tarpeellisten tietojen saamiseksi ulosottomies sai tehdä ulosottoselvityksen. Ulosottoselvityksessä velallisen oli annettava tiedot muun muassa varoistaan, veloistaan ja tuloistaan. Hänen oli myös annettava tiedot luovuttamastaan omaisuudesta sekä tekemistään oikeustoimista sen selvittämiseksi, voitiinko omaisuus peräyttää ulosottoon.

Ulosottomenettelyn lähtökohta oli, että kaikki velallisen ulosmittauskelpoinen omaisuus voitiin käyttää ulosottovelkojien saatavien suorittamiseksi. Tämän vuoksi ulosottomenettelyssä tuli olla käytettävissä tarpeelliset tiedot velallisen varallisuusasemaan vaikuttavista seikoista. Ulosottomenettelyn tavoitteiden ja tarkoituksen toteuttamiseksi ilmoitusvelvollisuus ulottui velallisen nimissä olevan omaisuuden lisäksi myös sellaiseen omaisuuteen ja etuuksiin, jotka valeoikeustoimilla tai muilla vastaavilla järjestelyillä oli muodollisesti siirretty toisten henkilöiden nimiin.

Arvioitaessa sitä, oliko kysymys edellä tarkoitetusta keinotekoisin järjestelyin velalliselta siirretystä, ja siis ilmoitusvelvollisuuden piiriin kuuluvasta omaisuudesta, oli oikeuskäytännössä kiinnitetty huomiota muun muassa velallisen mahdollisuuksiin omistajan tavoin määrätä toisen nimiin merkitystä omaisuudesta ja velallisen tosiasiallisista, omistajan toimiin rinnastettavista toimista. Painoarvoa oli annettu myös järjestelyn perustellulle motiiville sekä velallisen järjestelystä saamille tosiasiallisille eduille.

A:n ilmoitusvelvollisuudesta

Hovioikeus totesi asiassa olevan riidatonta, että A oli ollut ulosottotoimien kohteena ainakin 1.12.1992 lukien ja että ulosottoselvityksen tekemisen aikaan hänen ulosottovelkojensa määrä oli ollut 258 941,38 euroa. Ulosottoselvityksessä A oli ilmoittanut, että hän asui vuokralla entisen vaimonsa yrityksen Y Oy:n omistamassa talossa ja että hänen nykyinen aviopuolisonsa hoiti 1 093,22 euron suuruisen kuukausivuokran maksamisen. Tuloikseen A oli ilmoittanut E Oy:n maksaman 1 345,50 euron kuukausipalkan. Ilmoituksensa mukaan A:lla ei ollut varoja eikä hän ollut myynyt tai lahjoittanut omaisuutta. Edelleen A oli ilmoittanut, että hänellä oli valtuutus E Oy:ssä ja että hänellä oli ollut valtuutus Z Oy:ssä sekä ettei hänellä ollut valtuuksia toimia muiden henkilöiden tai yhteisöjen puolesta eikä myöskään käyttö-, hallinta- tai nautintaoikeutta ulosottoselvityksessä esiintyneeseen tai esiintymättömään omaisuusesineeseen, kiinteistöön tai muuhun sellaiseen.

Hovioikeus totesi edelleen syyttäjän vaatineen A:lle rangaistusta siitä, että tämä oli itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä hankkiakseen ulosottomenettelyssä ja -selvityksessä salannut varojaan tai antanut muun väärän tai harhaanjohtavan tiedon velkojien kannalta merkityksellisestä seikasta.

Hovioikeuden mukaan oli riidatonta, että A ei ollut muodollisesti omistanut mitään syytteessä mainittua omaisuutta eikä hänellä ollut ollut myöskään muodollista asemaa yhtiöissä. Syyttäjän mukaan kysymys oli keinotekoisesta järjestelystä, jolla A oli tosiasiassa valeoikeustoimen kaltaisin järjestelyin siirtänyt merkittävän omaisuutensa velkojien ulottumattomiin ja salannut varojaan tai antanut muun väärän tai harhaanjohtavan tiedon. Kysymys oli siten siitä, oliko A:lla ollut omistajana tai muutoin sellainen asema syytteen teonkuvauksen mukaisissa yhtiöissä, että hänen olisi tullut antaa siitä tieto ulosottoselvityksessä.

A:n tosiasiallisesta asemasta yhtiöissä

Hovioikeus totesi olevan riidatonta, että virallisten asiakirjojen mukaan B oli omistanut X Oy:n koko osakekannan 1.8.1997 lukien ja hänet oli merkitty hallituksen ainoaksi jäseneksi rekisteriin 17.11.1997. B oli 17.2.1998 valtuuttanut A:n hoitamaan yleisesti yhtiön asioita, joista B ei itse ollut sanottavasti tiennyt eikä ymmärtänyt. Yhtiön harjoittamasta ravintolatoiminnasta oli vastannut A, joka oli myös hoitanut työntekijöiden palkkauksen ja käytännön asiat. A:lla oli ollut käyttöoikeus yhtiön tiliin. Hän oli hoitanut yhtiön asioita tilitoimiston kanssa. Lisäksi hän oli ainakin vuoteen 2000 asti yksinomaan edustanut yhtiötä juomatilauksia koskevissa asioissa.

Edelleen B oli riidattomasti sijoittanut yhtiöön 500 000 markkaa ja saanut sijoitukselleen sittemmin huomattavan tuoton. Tällaisissa olosuhteissa yhtiön osakkeiden katsominen A:n omaisuudeksi syyttäjän väittämällä tavalla ei ollut perusteltua. Tosiasiallinen määräysvalta yhtiössä oli kuitenkin kuulunut nimenomaan A:lle, joka oli myös tätä valtaa käyttänyt ilman, että yhtiön omistajalla ja muodollisella päätöksentekijällä oli ollut tosiasiallisia mahdollisuuksia vaikuttaa hänen toimiinsa. Oli ilmeistä, että X Oy:n merkittävät voitot tilikausilta 1999 - 2003 olivat perustuneet nimenomaisesti A:n toimintaan yhtiön hyväksi. Tähän viittasi myös vuodelta 2000 maksettujen konsultointipalkkioiden suuri määrä.

Vaikka asiassa oli jäänyt näyttämättä, että A olisi saanut toiminnastaan taloudellista etua X Oy:n maksaman palkan tai muiden etuuksien muodossa, asiassa oli selvitetty, että hänen toiminnastaan oli maksettu huomattavia konsultointipalkkioita Z Oy:lle, jossa A:lla oli niin ikään tosiasiallista ja merkittävää määräysvaltaa.

Hovioikeus totesi asiassa olevan riidatonta, että A:lla oli ollut käyttöoikeus Y Oy:n ja Z Oy:n tileihin. Hän oli käyttänyt yhtiöiden pankki- ja automaattikortteja, hoitanut yhtiöiden asioita tilitoimiston kanssa ja ainakin vuoteen 2000 asti edustanut yhtiöitä niiden asioidessa panimoiden kanssa.

Vaikka A:lla ei ollut ollut minkäänlaista muodollista asemaa Y Oy:ssä, hänen oli todettu osallistuneen yhtiön yhtiökokouksiin. A oli suorittanut käteisnostoja yhtiön tililtä. Ottaen huomioon sen, että A ja Y Oy:n virallisesti omistava C olivat jo vuonna 2000 tosiasiallisesti eronneet, A:n edellä kuvatut toimet eivät olleet vuoden 2000 jälkeen voineet perustua väitettyyn puolisoasemaan.

Asiassa oli niinikään riidatonta, että Y Oy oli verovuosien 2000 ja 2001 aikana rakennuttanut omakotitalon. Kysymys oli ollut taloudellisesti merkittävästä hankkeesta, joka ei ollut liittynyt Y Oy:n liiketoimintaan. Hanke oli riidattomasti toteutettu ajankohtana, jolloin A ja Y Oy:n ainakin muodollisesti omistava C olivat eronneet. Tästä huolimatta A, joka ulosottoselvityksessä ei ollut ilmoittanut edes olevansa työsuhteessa Y Oy:öön, oli päättänyt rakentamista koskevista asioista ja muuttanut taloon. Oli poikkeavaa, että tällaisissa olosuhteissa näin merkittävää entisen puolison omistuksessa olevaa omaisuutta siirtyi velaksi jäänyttä vuokraa vastaan velallisen ja tämän uuden kumppanin käyttöön.

Y Oy:tä koskevassa verotarkastuskertomuksessa A:n verovuosien 1999 - 2002 verotettaviin tuloihin oli ehdotettu lisättäväksi yli 400 000 euroa A:n yksityiskuluiksi luonnehdittavia kuluja, mikä oli suuntaa antava A:n yhtiössä todellisuudessa nauttimien etujen rahallisesta arvosta. Myös Z Oy:tä koskevassa verotarkastuskertomuksessa oli A:n verotettaviin tuloihin esitetty lisättäväksi tuloja lähes 70 000 euroa.

Hovioikeus päätyi näytön arvioinnissa siihen, että A:lla oli C:n rinnalla heidän vuonna 2000 tapahtuneen tosiasiallisen eronsa jälkeenkin ulosottoselvityksen antamishetkeen 2.10.2003 saakka ollut tosiasiallista määräysvaltaa Y Oy:ssä ja sen omistamassa Z Oy:ssä. Hän oli myös käyttänyt tätä valtaa itsenäisesti. Ei ollut kuitenkaan näytetty, että A osaksikaan omistaisi Y Oy:tä, jonka osakkeet olivat jo vuonna 1993 siirtyneet C:lle.

Rikosoikeudellinen arviointi

Hovioikeus piti selvänä, että A ei ollut aikaisemman rikostaustansa ja huomattavan korvausvelvollisuutensa vuoksi halunnut virallisesti näyttää tosiasiallista määräysvaltaansa yhtiöissä. A ei ollut ulosottoselvityksessä maininnut todellista asemaansa X Oy:ssä sen perustamisesta 1.8.1997 lähtien. A oli salannut tosiasiallisen asemansa ja sen puitteissa nauttimansa etuudet myös Y Oy:ssä ja Z Oy:ssä. A:n oli täytynyt olla tietoinen myös omakotitalon vuokraa koskevasta järjestelystä, mutta siitä huolimatta hän oli ilmoittanut vaimonsa maksavan talosta kuukausittaisen vuokran. Näin menettelemällä A oli salaamalla ja muutoin antanut väärän tai harhaanjohtavan tiedon velkojien kannalta merkityksellisestä seikasta.

A oli saanut Y Oy:stä ja Z Oy:stä taloudellisia etuja, joita hän ei ollut ulosottoselvityksessä ilmoittanut. Tavoiteltu taloudellinen hyöty oli ollut huomattavaa.

Toiminnan suunnitelmallisuus ja teon kestoaika huomioon ottaen rikos oli myös kokonaisuutena arvostellen törkeä.

Hovioikeus katsoi A:n syyllistyneen törkeään velallisen petokseen ja tuomitsi hänet tästä sekä hänen syykseen myös luetusta rekisterimerkintärikoksesta vankeusrangaistukseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Tapio Kilpi (eri mieltä), Markku Nieminen ja Eeva Perho.

Eri mieltä ollut hovioikeudenlaamanni Kilpi olisi tuominnut A:n ankarampaan rangaistukseen kuin enemmistö.

Perustelut

Kysymys syytesidonnaisuudesta

1. Hovioikeus on tuominnut A:n rangaistukseen törkeästä velallisen petoksesta ja rekisterimerkintärikoksesta. Korkeimmassa oikeudessa on A:n valituksen johdosta kysymys ensinnäkin siitä, onko syytteen törkeää velallisen petosta koskevaan teonkuvaukseen sisältynyt sellainen menettely, jonka hovioikeus on lukenut A:n syyksi.

2. Törkeää velallisen petosta koskevan syytteen mukaan A oli hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä ulosottomenettelyssä ja ulosottoselvityksessä salannut varojaan tai antanut muun väärän tai harhaanjohtavan tiedon velkojien kannalta merkityksellisestä seikasta. Siltä osin kuin Korkeimmassa oikeudessa on kysymys on syytteessä edelleen esitetty, että A oli ulosottoselvitystä tehtäessä tosiasiassa omistanut X Oy:n osakkeet (syytekohta 1.1.) ja Y Oy:n osakkeet sekä sen omistamat Z Oy:n osakkeet ja omakotitalon tontteineen (syytekohta 1.2.). A:lla oli ollut yksinomainen määräysvalta omistusosuuksiinsa, vaikka hän olikin erilaisilla valeoikeustoimen kaltaisilla järjestelyillä näennäisesti siirtänyt omaisuutensa velkojien ulottumattomiin. A oli kuitenkin ulosottoselvityksessä ilmoittanut, ettei hän omistanut osakkeita eikä omakotitaloa. A oli siten ulosottoselvityksessä salannut varojaan.

3. Hovioikeus on asiaa käsitellessään pyytänyt syyttäjältä lausuman siitä, mikä oli se väärä tai harhaanjohtava tieto velkojien kannalta merkityksellisestä seikasta, johon syyttäjä oli teonkuvauksessa vedonnut. Syyttäjä on ilmoittanut, että kysymys oli omaisuuden salaamisesta ja että väärän tai harhaanjohtavan tiedon antaminen oli sisältynyt syytteen teonkuvaukseen ainoastaan siksi, että teonkuvaus olisi mahdollisimman kattava.

4. Hovioikeuden tuomion mukaan oli riidatonta, että A ei ollut muodollisesti omistanut mitään syytteen teonkuvauksessa mainittua omaisuutta eikä hänellä myöskään ollut ollut muodollista asemaa yhtiöissä. Edelleen hovioikeuden tuomion mukaan ei myöskään ollut perusteltua katsoa X Oy:n osakkeita eikä Y Oy:tä osaksikaan A:n omaisuudeksi. X Oy:n osalta hovioikeus on kuitenkin katsonut näytetyksi, että tosiasiallinen määräysvalta yhtiössä oli kuulunut nimenomaan A:lle, joka myös oli tätä valtaa käyttänyt niin, ettei yhtiön omistajalla ja muodollisella päätöksentekijällä ollut ollut tosiasiallisia mahdollisuuksia vaikuttaa A:n toimiin. Myös Y Oy:ssä ja sen omistamassa Z Oy:ssä A:lla oli ollut ulosottoselvityksen antamishetkeen 2.10.2003 saakka tosiasiallista määräysvaltaa, jota hän oli käyttänyt itsenäisesti. Rikosoikeudellisena arvionaan hovioikeus on katsonut, että A ei ollut ulosottoselvityksessä maininnut todellista asemaansa X Oy:ssä ja että hän oli salannut tosiasiallisen asemansa ja sen puitteissa nauttimansa etuudet Y Oy:ssä ja Z Oy:ssä. Näin menettelemällä A oli salaamalla ja muutoin antanut väärän tai harhaanjohtavan tiedon velkojien kannalta merkityksellisestä seikasta. A oli saanut taloudellisia etuja, joita hän ei ollut ilmoittanut. Tavoiteltu oikeudeton taloudellinen hyöty oli ollut huomattava.

5. Rikoslain 39 luvun 2 §:n mukaan velallinen, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle oikeudetonta taloudellista hyötyä muun muassa ulosottomenettelyssä 1) salaa omaisuuttaan tai 3) antaa muun väärän tai harhaanjohtavan tiedon velkojien kannalta merkityksellisestä seikasta, on tuomittava velallisen petoksesta.

6. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 11 luvun 3 §:n mukaan vastaaja voidaan tuomita vain siitä teosta, josta hänelle on vaadittu rangaistusta. Niin kuin ratkaisussa KKO 2003:74 on lausuttu, teolla tarkoitetaan syytteen teonkuvauksen mukaista tekoa. Jotta vastaajalla olisi asianmukainen mahdollisuus puolustautua häneen kohdistettua syytettä vastaan, syyksilukeminen ei saa perustua muihin seikkoihin kuin niihin, joihin syytteessä on vedottu rangaistusvaatimuksen tueksi. Tuomioistuimella ei siten ole oikeutta perustaa ratkaisuaan vastaajan sellaiseen menettelyyn, jota syytteessä ei ole kuvattu.

7. Syyttäjä on hovioikeudessa nimenomaisesti ilmoittanut vaativansa rangaistusta omaisuuden salaamisesta ulosottoselvityksessä. Vaikka syytteessä mainitaan myös väärän tai harhaanjohtavan tiedon antaminen velkojien kannalta merkityksellisestä seikasta, väärän tai harhaanjohtavan tiedon antamista ei syytteessä ole kuvattu muuten kuin omaisuuden salaamisena.

8. Kun hovioikeus on tuominnut A:n edellä selostetuin perustein törkeästä velallisen petoksesta katsottuaan ensin, ettei A ollut kyseisen omaisuuden tosiasiallinen omistaja, ja kun väärän tai harhaanjohtavan tiedon antamista on syytteessä kuvattu vain omaisuuden salaamisena, hovioikeus on tuominnut A:n muusta kuin mistä hänelle on vaadittu rangaistusta. Rangaistusta ei ole vaadittu myöskään siitä, että A ei ollut ulosottoselvityksessä ilmoittanut yhtiöistä saamiaan etuuksia.

9. Tämän jälkeen asiassa on kysymys siitä, onko hovioikeuden tuomio jo saanut lainvoiman siltä osin kuin siinä on ratkaistu omistusoikeus X Oy:n ja Y Oy:n osakkeisiin sekä jälkimmäisen yhtiön omistamiin Z Oy:n osakkeisiin ja omakotitalokiinteistöön.

Omaisuuden salaaminen

10. A on muutoksenhakemuksessaan katsonut, että kysymys siitä, onko hän ulosotossa salannut omaisuuttaan, on hovioikeuden tuomiolla lainvoimaisesti ratkaistu, koska tuomiosta ei ole tältä osin valitettu. Tämän johdosta Korkein oikeus toteaa, että syyttäjällä ja Verohallinnolla ei ole ollut tältä osin tarvetta muutoksen hakemiseen, koska syyte oli hyväksytty hovioikeudessa. Syyttäjä ja Verohallinto ovat A:n muutoksenhakemuksen johdosta antamissaan vastauksissa edelleen vedonneet myös siihen, että A oli syytekohdissa 1.1 ja 1.2 mainitun omaisuuden tosiasiallinen omistaja ja että hän oli ulosottomenettelyssä salannut tuon omaisuuden. Kysymystä omaisuuden salaamisesta ei siten ole, toisin kuin A on valituksessaan katsonut, vielä lainvoimaisesti ratkaistu. Näin ollen asia on tältä osin Korkeimman oikeuden tutkittavana.

11. Hovioikeuden valmisteluistunnon pöytäkirjaan on merkitty riidattomaksi, että B oli vuonna 1997 sijoittanut omia varojaan 500 000 markkaa X Oy:n osakekannan hankkimiseen yhtiötä perustettaessa. B:n ei ole näytetty luopuneen yhtiötä perustettaessa sijoittamastaan pääomasta A:n hyväksi eikä A:n sijoittaneen yhtiöön omia varojaan. A:n ei siten ole näytetty omistaneen X Oy:n osakkeita.

12. Hovioikeus on katsonut, että Y Oy oli vuonna 1993 siirtynyt A:n silloisen avopuolison C:n omistukseen. Y Oy oli sen jälkeen perustanut Z Oy:n ja vastannut omakotitalon rakennuskustannuksista. Syyttäjä tai Verohallinto eivät ole Korkeimmalle oikeudelle toimittamissaan vastauksissa riitauttaneet tätä vuonna 1993 tapahtunutta omaisuuden siirtoa. Se, että A on myöhemmin saanut erilaisia etuuksia Y Oy:n omaisuudesta, ei sellaisenaan osoita siirtoa näennäiseksi. Myöskään yhtiöiden puolesta toimiminen ja määräysvallan käyttäminen niissä eivät riitä osoittamaan A:n omistusoikeutta, kun on olemassa selvitystä siitä, että yhtiöt tosiasiallisesti kuuluvat sivulliselle.

13. Edellä lausutuilla perusteilla Korkein oikeus katsoo hovioikeuden tavoin, ettei A ole omistanut kyseistä omaisuutta. Sen vuoksi hän ei ole omaisuutta salaamalla syyllistynyt törkeään velallisen petokseen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A:han kohdistettu syyte törkeästä velallisen petoksesta (tekoaika 1.8.1997 - 2.10.2003) hylätään ja A vapautetaan tuomitusta rangaistuksesta. (Myös syyte rekisterimerkintärikoksesta hylättiin.)

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kati Hidén, Eeva Vuori, Kari Kitunen, Ilkka Rautio ja Timo Esko. Esittelijä Timo Ojala.