14.10.2008

Taustatiedot

X Oy oli ostanut 21.1.2003 erään asunto-osakeyhtiön osakkeet, jotka oikeuttivat Oulussa sijaitsevan liikehuoneiston hallintaan. Kauppahinta oli ollut 467 410,60 euroa. Yhtiö oli rahoittanut osakekaupan Oulun Osuuspankin antamalla pankkilainalla ja pantannut ostamansa osakkeet pankille lainan maksamisen vakuudeksi.

Asunto-osakeyhtiö oli rekisteröity vuonna 1956. Sen yhtiöjärjestyksen mukaan osakkeenomistajilla oli 30 päivän kuluessa siitä, kun osakkeiden siirrosta oli tehty hallitukselle ilmoitus, oikeus lunastaa osakkeet. Jos useat tahtoivat lunastaa, arpa ratkaisi lunastusoikeuden. A, B, C ja D (jäljempänä lunastajat) olivat tehneet 11.2.2003 X Oy:lle lunastusvaatimuksen osakkeista ja tarjonneet samalla yhtiölle lunastushinnan käteisenä. Yhtiön edustaja oli antanut kirjallisen sitoumuksen siitä, että pankki sai lunastushintaa vastaan luovuttaa osakekirjat. Lunastajat olivat tallettaneet lunastushinnan pankkiin, ja pankki oli antanut kirjallisen sitoumuksen siitä, että se luovutti osakekirjat 12.2.2003 kello 12.00.

X Oy oli kuitenkin ilmoittanut pankille 12.2.2003 kieltäytyvänsä osakekirjojen luovuttamisesta sekä lunastushinnan vastaanottamisesta, koska lunastusaika ei ollut vielä päättynyt. Yhtiön mukaan osakekirjojen luovuttaminen ennen lunastusajan päättymistä oli asunto-osakeyhtiölain vastaista. Tämän jälkeen pankki oli ilmoittanut lunastajille, ettei se halunnut ottaa kantaa syntyneeseen näkemyseroon ja ettei se pantinhaltijana "tässä vaiheessa" luovuttanut osakekirjoja.

Lunastajat olivat tallettaneet lunastushinnan lääninhallitukseen ja pyytäneet 13.2.2003 jättämällään hakemuksella Oulun käräjäoikeutta määräämään osakekirjat takavarikkoon.

Käräjäoikeus oli määrännyt 14.2.2003 antamallaan väliaikaisella turvaamistoimipäätöksellä osakekirjat pantaviksi takavarikkoon. Sittemmin osakekirjojen lunastusasiassa oli päästy sopimukseen, ja lunastajat olivat peruuttaneet turvaamistoimihakemuksen. Käräjäoikeus oli jättänyt asian 23.4.2003 antamallaan päätöksellä sillensä ja kumonnut väliaikaisen turvaamistoimen.

Kanne Oulun käräjäoikeudessa

Lunastajat vaativat Oulun Osuuspankkia ja X Oy:tä vastaan ajamassaan kanteessa oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 10 ja 12 §:n nojalla ensisijaisesti, että pankki ja yhtiö velvoitetaan yhteisvastuullisesti maksamaan heille turvaamistoimesta aiheutuneiden kulujen korvauksena ja korvauksena turvaamistoimen heille aiheuttamasta työstä ja siihen välittömästi liittyvästä menetyksestä yhteensä 4 341,22 euroa viivästyskorkoineen. Toissijaisesti lunastajat vaativat, että kumpikin vastaaja velvoitetaan erikseen suorittamaan puolet vaadituista kuluista.

Turvaamistoimen kulut olivat johtuneet siitä, että pankki ja yhtiö olivat ilman laillista oikeutta ja vastoin antamiaan kirjallisia sitoumuksia kieltäytyneet luovuttamasta osakekirjoja lunastajille. Väliaikaiselle turvaamistoimelle oli ollut oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 2 ja 5 §:ssä tarkoitetut edellytykset. Lunastajat olivat saattaneet todennäköiseksi, että heillä oli parempi oikeus osakkeisiin ja oli olemassa vaara, että vastapuolet kätkivät, hävittivät tai luovuttivat osakekirjat tai menettelivät muutoin heidän oikeuttaan vaarantavalla tavalla.

Käräjäoikeuden tuomio 30.6.2005

Käräjäoikeus lausui, että lunastukseen oli sovellettava niitä säännöksiä, jotka olivat voimassa asunto-osakeyhtiölain tullessa voimaan 1.1.1992. Kyseessä oli siten niin sanottu vanha asunto-osakeyhtiö, ja lunastajat olivat menetelleet lunastusvaatimuksen esittäessään oikealla tavalla.

Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 2 §:n tarkoittama parempi oikeus ei edellytä sitä, että hakijalla olisi omistusoikeus turvaamistoimen kohteena olevaan omaisuuteen. Riittää, että hakijalla on parempi oikeus kuin vastapuolella eli että hakijan oikeus on hänen ja vastapuolen kahdenvälisessä oikeussuhteessa tai oikeuksien vertailussa vahvempi kuin vastapuolen oikeus. Lunastusvaatimuksen esittämällä ja tarjoamalla lunastushinnan heti käteisellä lunastajat olivat saaneet osakkeiden ostajaa ja pantinhaltijaa paremman oikeuden osakkeisiin.

X Oy olisi siten ilman 11.2.2003 allekirjoitettua sitoumustakin ollut velvollinen luovuttamaan osakekirjat, vaikka lunastusaika ei ollut vielä päättynyt.

Myös pankkia oli pidettävä turvaamistoimiasiassa lunastajien vastapuolena, koska osakekirjat olivat pankin hallinnassa. Pankki ei kuitenkaan ollut voinut vastoin X Oy:n suostumusta luovuttaa osakekirjoja. Pankin 11.2.2003 antama sitoumus oli annettu sillä edellytyksellä, että yhtiön antama suostumus olisi voimassa. Pankilla ei ollut ollut itsenäistä oikeutta luovuttaa osakekirjoja.

Hukkaamisedellytyksen osalta käräjäoikeus lausui, että oikeuskäytännön mukaan riittävää oli, ettei vaara ollut varsin epätodennäköinen. Osakekirjoihin oli tosin merkitty lunastuslauseke ja ne olivat julkisen valvonnan alla toimivan rahoituslaitoksen hallussa. Niiden luovuttamisesta oli kuitenkin kieltäydytty lunastusvaatimuksesta ja lunastushinnan tarjoamisesta huolimatta. Kyseessä oli erittäin arvokas omaisuus, joka oli jo pantattu ostajan vastuiden vakuudeksi. Näillä perusteilla käräjäoikeus katsoi myös hukkaamisedellytyksen täyttyvän.

Käräjäoikeus totesi, että X Oy oli aiheuttanut menettelyllään turvaamistoimen hakemisen ja siitä aiheutuneet kulut. Pankki ei sen sijaan ollut epäitsenäisen asemansa vuoksi vastuussa turvaamistoimeen liittyvistä kuluista. Näillä perusteilla käräjäoikeus velvoitti X Oy:n suorittamaan lunastajille puolet turvaamistoimen hakemisesta aiheutuneista kuluista eli yhteensä 1 584,61 euroa korkoineen ja hylkäsi pankkia vastaan esitetyt vaatimukset.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Kari Aho.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 30.3.2007

A, B, C ja D valittivat hovioikeuteen ja vaativat, että Oulun Osuuspankki velvoitetaan maksamaan heille yhteisvastuullisesti X Oy:n kanssa turvaamistoimesta aiheutuneita oikeudenkäyntikuluja ja muita kuluja yhteensa 3 169,22 euroa tai vaihtoehtoisesti yksin puolet mainituista kuluista.

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Ritva Supponen (eri mieltä), Auli Vähätörmä ja Tapio Kamppinen. Esittelijä Timo-Juhani Laurila (mietintö).

Esittelijä Laurilan mietintö oli seuraava:

Pankki oli tiennyt, että X Oy:llä ei ollut ollut osakkeisiin yksinomaista määräämisoikeutta sen jälkeen, kun lunastajat olivat tehneet lunastusvaatimuksen. Näin ollen pankki ei ollut voinut velkakirjalain 14 §:n 2 momentissa tarkoitetuilla perusteilla pitää X Oy:tä yksinomaisesti oikeutettuna määräämään osakkeista. Lunastajilla oli siten ollut myös pankkiin nähden oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 2 §:ssä tarkoitettu parempi oikeus ja heillä oli ollut oikeus vahvistaa tämä oikeus silloin voimassa olleen ulosottolain 3 luvun 1 §:n 1 kohdassa (387/1973) tarkoitetulla ratkaisulla. Oli myös ollut vaara, että pankki menetteli osakkeisiin nähden lunastajien oikeutta vaarantavalla tavalla. Pankki oli siten oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 10 ja 12 §:n nojalla velvollinen korvaamaan lunastajille turvaamistoimen hakemisesta aiheutuneista kuluista vaaditun osan.

Esittelijä olisi kumonnut käräjäoikeuden tuomion siltä osin kuin lunastajien vaatimukset pankkia vastaan oli hylätty ja velvoittanut pankin maksamaan lunastajille puolet turvaamistoimen hakemisesta aiheutuneista kuluista.

Hovioikeudenneuvos Supponen hyväksyi mietinnön.

Perustelut

Asian tausta

1. X Oy oli 21.1.2003 ostanut Asunto Oy:n osakkeet 467 410,59 euron kauppahinnalla ja luovuttanut osakekirjat Oulun Osuuspankkiin vakuudeksi vastuistaan pankille. Lunastajat olivat 11.2.2003 yhteisesti esittäneet yhtiölle sanottuja osakkeita koskeneen lunastusvaatimuksen ja tarjonneet yhtiölle käteisenä rahana osakkeiden kauppahintaa vastanneen lunastushinnan. Pankki oli samana päivänä ottanut vastaan tarjotun lunastushinnan ja samalla antanut kirjallisen sitoumuksen osakekirjojen luovuttamisesta 12.2.2003 A:lle.

2. X Oy:n ilmoitettua kuitenkin 12.2.2003, ettei yhtiö suostunut vastaanottamaan lunastushintaa eikä myöskään luovuttamaan osakekirjoja lunastajille, Oulun Osuuspankki ei ollut luovuttanut osakekirjoja hallinnastaan. Pankki oli vedonnut yhtäältä siihen, ettei pankilla ollut ennen osakkeiden lunastusajan umpeen kulumista oikeutta luovuttaa osakekirjoja ilman X Oy:n suostumusta, ja toisaalta siihen, että pankin antama sitoumus osakekirjojen luovuttamisesta oli pätemätön, koska yhtiö oli kieltänyt pankkia luovuttamasta osakekirjoja. Tässä tilanteessa osakekirjat olivat jääneet pankkiin ja lunastushinta oli talletettu lääninhallitukseen.

3. Lunastajien X Oy:tä ja Oulun Osuuspankkia vastaan vireille panemasta hakemuksesta Oulun käräjäoikeus oli 14.2.2003 antamallaan väliaikaisella turvaamistoimipäätöksellä määrännyt kysymyksessä olevat osakekirjat pantavaksi takavarikkoon, mikä oli samana päivänä asianomaisen ulosottoviraston toimesta pantu täytäntöön. Lunastajien peruutettua 22.4.2003 hakemuksensa käräjäoikeus oli 23.4.2003 kumonnut takavarikkopäätöksen ja jättänyt asian käsittelyn enemmälti sillensä. Takavarikkoasiaan liittynyttä pääasiaa ei saatettu vireille käräjäoikeudessa. Sittemmin osakekirjat on vapaaehtoisesti luovutettu lunastajille.

Mistä asiassa on kysymys

4. Käsiteltävänä oleva asia koskee lunastajien oikeutta saada korvaus turvaamistoimen hakemisesta ja täytäntöönpanosta aiheutuneista kuluistaan. Lunastajien kanteesta alemmat oikeudet ovat velvoittaneet X Oy:n korvaamaan puolet kustakin vaaditusta kuluerästä. Korkeimmassa oikeudessa on enää kysymys siitä, onko myös pankki vastuussa tällaisista kuluista lunastajille. Pankin korvausvastuu kuluista riippuu siitä, voidaanko sen katsoa hävinneen turvaamistoimiasian lunastajiin nähden. Tämä puolestaan ratkeaa sen mukaan, ovatko turvaamistoimen edellytykset pankkiin nähden täyttyneet.

Pankin asema takavarikkoasiassa

5. Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 2 §:n (688/2003) mukaan vastapuolen hallussa oleva esine tai omaisuus voidaan määrätä takavarikkoon silloin, kun hakija saattaa todennäköiseksi, että hänellä on sanottuun esineeseen tai omaisuuteen parempi oikeus, joka voidaan vahvistaa täytäntöönpanokelpoisella ratkaisulla, ja on olemassa vaara, että vastapuoli kätkee, hävittää tai luovuttaa sanotun esineen tai omaisuuden taikka menettelee muulla hakijan oikeutta vaarantavalla tavalla.

6. Tutkittaessa turvaamistoimen edellytysten täyttymistä pankkiin nähden on siten otettava kantaa siihen, onko lunastajilla ollut parempi oikeus osakkeisiin ja oikeus saada osakekirjat haltuunsa ja onko ollut olemassa vaara omaisuuden hukkaamisesta.

7. Koska osakkeen luovuttamista rajoittava Asunto Oy:n yhtiöjärjestyksen 4 §:n lunastuslauseke on rekisteröity 28.9.1956 ja siten ennen 1.3.1979, sovelletaan siihen osakeyhtiölain voimaanpanosta 29.9.1978 annetun lain (735/1978) 7 §:n 1 momentin nojalla ja ottaen huomioon asunto-osakeyhtiölain 93 §:n 2 momentin säännös aikaisempaa, 2.5.1895 annettua osakeyhtiölakia. Viimeksi mainitun lain 32 §:n soveltamista koskeneen vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan osakkeiden lunastusvaatimus on tullut esittää lunastusaikana osakkeiden ostajalle ja samalla on pitänyt tarjota lunastushinta käteisenä. Lunastushinnan suorittamisvelvoite on kuitenkin edellyttänyt osakekirjojen luovuttamista lunastajalle.

8. Kuten kohdasta 1 ilmenee, Oulun Osuuspankilla on ollut osakekirjat panttioikeuden nojalla hallussaan ja pankki siten on ollut takavarikkoasiassa mainitun oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 2 §:n tarkoittamalla tavalla lunastajien vastapuoli. Lunastajat ovat edellä todetuin tavoin lunastusaikana esittäneet lunastusvaatimuksen X Oy:lle ja tarjonneet yhtiölle lunastushinnan käteisenä sekä sen jälkeen maksaneet lunastushinnan yhtiön tieten pankille osakkeiden pantinhaltijana. Tällä perusteella lunastajille on syntynyt yhtiöön nähden parempi oikeus osakkeisiin. Sen vuoksi heillä on ollut oikeus saada osakekirjat heti hallintaansa siitäkin riippumatta, ettei lunastusaika ollut vielä kulunut umpeen. Korkein oikeus toteaa asiassa olevan riidatonta, että pankki on panttaushetkellä ollut tietoinen osakkeita koskevasta lunastuslausekkeesta. Selvää on, ettei pankki tällaisessa tilanteessa velkakirjalain 14 §:stä ilmenevät periaatteet huomioon ottaen ole voinut pätevästi vedota lunastajiin nähden X Oy:n sille antamaan kieltoon luovuttaa osakekirjoja lunastajille tai vedota kauppakaaren 10 luvun 3 §:ssä tarkoitettuun panttia koskevaan pantinsaajan yleiseen huolenpitovelvollisuuteen pantinantajaa kohtaan. Koska lunastajat ovat saaneet osakkeisiin X Oy:öön nähden paremman oikeuden, muiden mahdollisten lunastusvaatimusten esittäjien oikeuksilla ei ole ollut vaikutusta siihen oikeuteen, joka lunastajille on syntynyt myös pankkia kohtaan. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että lunastajilla on ollut osakkeisiin parempi oikeus kuin pankilla ja että pankki on ollut siten velvollinen luovuttamaan osakekirjat lunastajille.

9. Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 2 §:ssä (688/2003) tarkoitetun hukkaamisvaaran voidaan katsoa olevan olemassa, jollei vaaraa esillä olevissa olosuhteissa ole pidettävä varsin epätodennäköisenä (KKO 1994:132). Korkein oikeus toteaa, että kun osakkeiden luovuttamista rajoittanut lunastuslauseke on ollut merkittynä osakekirjaan, ei ole ollut vaaraa siitä, että lunastajat lunastusvaatimuksen esittäjinä olisivat voineet pankin toimien johdosta menettää lopullisesti oikeutensa osakkeisiin. Pankki oli kuitenkin pidättänyt osakekirjat hallussaan huolimatta siitä, että se oli vastaanottanut lunastajilta lunastushinnan käteissuorituksena ja lisäksi pankki oli ilmoittanut lunastajille olevansa lunastusvaatimuksen estämättä velvollinen noudattamaan osakkeiden suhteen pantinantajan X Oy:n määräyksiä. Korkein oikeus katsoo, että tällaisessa tilanteessa ja ottaen huomioon lunastushinnan suuruus voidaan perustellusti päätyä johtopäätökseen, ettei hukkaamisvaara ole ollut varsin epätodennäköinen.

Kulujen korvaamisesta turvaamistoimiasiassa

10. Oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 10 §:n mukaan turvaamistoimen täytäntöönpanosta aiheutuvista kuluista vastaa ensisijaisesti turvaamistoimen hakija. Sanotusta pykälästä ja saman luvun 12 §:stä ilmenee, että kysymys siitä, kenen korvattavaksi turvaamistoimen hakemisesta ja täytäntöönpanosta aiheutuvat kulut lopullisesti jäävät, ratkaistaan pääasian yhteydessä ja, jos pääasiaa ei saateta vireille, erillisessä oikeudenkäynnissä.

Johtopäätökset

11. Niinkuin edellä esitetystä ilmenee, turvaamistoimen edellytykset ovat olleet olemassa Oulun Osuuspankkiin nähden. Näin ollen pankki on osaltaan velvollinen korvaamaan lunastajille turvaamistoimen hakemisesta ja täytäntöönpanosta aiheutuneet kulut. Koska turvaamistoimihakemuksen perusteisiin nähden pankki ja X Oy ovat olleet lunastajien vastapuolina eri asemassa, pankki ei ole oikeudenkäymiskaaren 21 luvun 9 §:n säännösten perusteella vastuussa enemmästä kuin niistä kustannuksista, jotka ovat koskeneet sitä. Tämän vuoksi ja kun otetaan huomioon lunastajien Korkeimmassa oikeudessa esittämät vaatimukset sekä se, että pankki on myöntänyt heidän vaatimuksensa määrällisesti, pankki on velvollinen korvaamaan kuluista lunastajien toissijaisesti vaatimat määrät korkoineen.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

Oulun Osuuspankki velvoitetaan suorittamaan A:lle, B:lle, C:lle ja D:lle yhteisesti turvaamistoimen hakemisesta ja täytäntöönpanosta aiheutuneiden kulujen korvaukseksi 1 281,61 euroa sekä A:lle korvaukseksi turvaamistoimen hakemisesta ja täytäntöönpanosta hänelle aiheutuneesta työstä ja niihin välittömästi liittyvästä menetyksestä 279 euroa ja C:lle korvaukseksi turvaamistoimen hakemisesta ja täytäntöönpanosta hänelle aiheutuneesta työstä ja niihin välittömästi liittyvästä menetyksestä 24 euroa, kaikki määrät korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine viivästyskorkoineen haasteen tiedoksiantopäivästä 16.3.2004 lukien.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Lauri Lehtimaja (eri mieltä), Kari Kitunen, Soile Poutiainen ja Marjut Jokela. Esittelijä Mirja-Leena Nurmi.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Lehtimaja: Olen samaa mieltä kuin enemmistö (kohdassa 8) siinä, että lunastajilla oli lunastustarjouksen tehtyään ollut pantinantajaa ja pankkia parempi oikeus panttiin ja että pankilla siten olisi ollut velvollisuus luovuttaa pantti lunastajille heti näiden tarjoamaa käteismaksua vastaan. Sen sijaan olen eri mieltä siitä, oliko turvaamistointa haettaessa ollut olemassa oikeudenkäymiskaaren 7 luvun 2 §:ssä tarkoitettu vaara, että pankki kätkee, hävittää tai luovuttaa omaisuuden tai muutoin menettelee lunastajien oikeutta vaarantavalla tavalla. Tältä osin lausun seuraavan.

Pankin menettelyä arvioitaessa pidän lähtökohtana sitä, että pankilla on lojaliteettivelvollisuus asiakastaan kohtaan. Pantinsaajana se ei voi luovuttaa panttia kolmannelle ilman pantinantajan suostumusta. Jos joku ulkopuolinen tällöin vetoaa parempaan oikeuteensa mutta pankin asiakkaana oleva pantinantaja itse kiistää tämän paremman oikeuden, on selvää, että pankin velvollisuutena on varmistua siitä, ettei pantinantajan etu vaarannu.

Käsillä olevassa tapauksessa pankki ei ole kiistänyt lunastustarjouksen pätevyyttä sinänsä mutta on silti katsonut, että se on näissä olosuhteissa voinut toistaiseksi säilyttää panttia ja luovuttaa sen paremman oikeuden haltijalle vasta lunastusajan umpeen kuluttua. Kuten Korkeimman oikeuden tuomion perustelujen kohdasta 8 ilmenee, pankin menettelyä ei voida perustella asiassa sovellettavan osakeyhtiölain mukaan. Myöskään pankin lojaliteettivelvollisuus pantinantaja-asiakasta kohtaan ei olisi vaatinut tällaista ylivarovaisuutta.

Toisaalta en kuitenkaan katso näytetyksi, että turvaamistointa haettaessa olisi ollut oikeudenkäymiskaaren 2 luvun 7 §:ssä tarkoitettu vaara siitä, että julkisen valvonnan alainen pankki olisi näissä olosuhteissa, lunastustarjouksesta tietoisena, luovuttanut panttia takaisin pantinantajalle tai jollekin muulle taholle taikka muutoinkaan hukannut sitä ennen lunastusajan umpeen kulumista. Sitä, että pankki oli ilmoittanut lunastajille olevansa velvollinen noudattamaan pantinantajan määräyksiä, ei mielestäni voi tässä yhteydessä ymmärtää muulla tavalla kuin että pankki oli pitänyt aiheellisena varmistua lunastustarjouksen tekijöiden oikeudesta saada osakekirjat haltuunsa ja että sen vuoksi pankki oli katsonut voivansa säilyttää osakekirjoja pankin holvissa lunastusajan umpeen kulumiseen saakka.

Lunastajien oikeutta osakkeiden lunastamiseen ei ole voinut heikentää se, etteivät lunastajat ole heti lunastustarjouksen tehtyään saaneet osakekirjoja haltuunsa. Kilpailevia lunastajia olisi saattanut ilmaantua siinäkin tapauksessa, että lunastajat olisivat saaneet osakkeet heti haltuunsa. Sen vuoksi ja ottaen erityisesti huomioon, että lunastuslauseke oli merkitty myös osakekirjoihin, pidän omaisuuden hukkaamisvaaraa pankin taholta varsin epätodennäköisenä. Turvaamistoimen hakeminen pankkia vastaan ei siten ollut tarpeen. Näillä perusteilla katson, ettei asiassa ole ilmennyt aihetta muuttaa hovioikeuden ratkaisun lopputulosta.

Äänestyksen tulokseen nähden velvollisena lausumaan pankin korvausvelvollisuudesta ilmoitan olevani samaa mieltä kuin enemmistö.