4.9.2008

Kanne ja vastaus Helsingin käräjäoikeudessa

A ja hänen myötäpuolensa vaativat valtioon kohdistamassaan kanteessa ensisijaisesti vahvistettavaksi, että valtio oli loukannut heidän perusoikeuksiaan, erityisesti omaisuuden ja odotettujen oikeuksien suojaa sekä syrjintäkieltoa, kun eduskunta oli hyväksynyt valtion eläkelain muutosta koskeneen lain 638/1994. Sanotut oikeudet oli turvattu sekä perustuslailla että Euroopan ihmisoikeussopimuksella. Lisäksi A ja hänen myötäpuolensa vaativat vahvistettavaksi, että heillä oli oikeus täysimääräisesti valtion eläkelain (280/1966) mukaiseen eläkkeeseen siten kuin se määräytyi ennen lain 638/1994 voimaantuloa voimassa olleiden säännösten mukaan ja että valtio velvoitetaan palauttamaan heille eläkkeiden määrän alenemisesta saamansa perusteeton etu ja korvaamaan heille aiheuttamansa muut kuin eläke-edun menettämisenä ilmenneet vahingot. Toissijaisesti A ja hänen myötäpuolensa vaativat, että valtio velvoitetaan korvaamaan heille loukkauksesta aiheutetun vahingon 45 265 454,68 eurolla.

Valtio vastusti kannetta ja vaati, että se jätetään yleisen tuomioistuimen toimivaltaan kuulumattomana tutkimatta.

Käräjäoikeuden päätös 30.8.2006

Käräjäoikeus totesi, että kantajien vaatimukset koskivat heille mahdollisesti maksettavaksi tulevien eläkkeiden määrää. Valtion eläkkeitä koskevat asiat kuuluivat vakuutusoikeuden toimivaltaan eikä kysymys valtion eläkelain perustuslainmukaisuudesta siten voinut tulla ratkaistavaksi yleisen tuomioistuimen toimivaltaan kuuluvan asian yhteydessä. Kun eläkeasioiden osalta mahdollinen perusoikeuksien loukkaus ei kuulunut yleisen tuomioistuimen toimivallan piiriin, ei ollut perustetta tutkia käräjäoikeudessa myöskään loukkaukseen perustuvaa vahingonkorvausvaatimusta. Käräjäoikeus jätti kanteen tutkimatta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Tarja Honkanen.

Helsingin hovioikeuden päätös 5.12.2006

A ja hänen myötäpuolensa valittivat hovioikeuteen ja vaativat, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja asia palautetaan käräjäoikeuteen. Hovioikeus totesi, ettei valtion eläkelakiin perustuvien vaatimusten käsittely kuulunut käräjäoikeuden toimivaltaan. Kantajien eläkeoikeuteen perustuvia vaatimuksia ei ollut näytetty käsitellyn ja ratkaistun valtion eläkelaissa edellytetyllä tavalla eikä niistä ollut vakuutusoikeuden ratkaisua. Kantajien vahvistuskanteen muodossa sekä perusteettoman edun palautuksena ja toissijaisesti vahingonkorvauksena valtiota vastaan esittämät vaatimukset oli siten jätettävä ennenaikaisinakin tutkimatta. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Ilkka Sinisalo, Markus Nikolainen (eri mieltä) ja Merja Söderström. Esittelijä Johanna Helminen (mietintö).

Esittelijän mietinnössä todettiin, että tietyn lainkohdan soveltamisen, tulkinnan ja perustuslainmukaisuuden käsittely tuomioistuimessa edellytti konkreettista ratkaisutilannetta. Valtion eläkelain soveltamisen perustuslainmukaisuuden ja lain mahdollisen syrjivyyden ja siitä aiheutuvan omaisuuden suojan loukkauksen kyseessä ollessa konkreettinen ratkaisutilanne voi olla vain valtion eläkelain oikeusohjeita soveltava Valtiokonttorin eläkeratkaisu, jonka osalta ylin muutoksenhakutuomioistuin oli vakuutusoikeus. Perusoikeudet velvoittavat myös vakuutusoikeutta, joten eläke määrätään maksettavaksi niin, ettei soveltamisratkaisu johda perustuslain tai perusoikeuksien kanssa ristiriitaiseen lopputulokseen. Vakuutusoikeus ei soveltanut vahingonkorvauslakia eikä perusteettoman edun palautusta koskevia oikeusohjeita. Koska eläkeratkaisut oli tehtävissä niin, ettei perusteetonta etua synny tai vahinkoa aiheudu, kantajilla ei kuitenkaan ollut oikeussuojan tarvetta kanteen ajamiseen. Näillä ja käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla kanne oli jätettävä tutkimatta. Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Nikolainen hyväksyi esittelijän mietinnön.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. A:n ja hänen myötäpuoltensa kannevaatimukset perustuvat keskeisesti siihen, että valtio oli loukannut heidän perus- ja ihmisoikeutena suojattua oikeuttaan eläkkeeseen muuttamalla valtion eläkelakia lailla 638/1994 noudattamatta perustuslainsäätämisjärjestystä ja lisäksi toimimalla lainvalmistelussa antamiensa lupausten vastaisesti. Kantajat ovat katsoneet, että heillä on sen vuoksi oikeus täysimääräiseen vanhuuseläkkeeseen ennen lain 638/1994 voimaantuloa voimassa olleiden säännösten mukaisesti, ja vaatineet vahvistettavaksi tämän oikeuden sekä sen, että sanottu perus- ja ihmisoikeuksien loukkaus on tapahtunut. Lisäksi A ja hänen myötäpuolensa ovat vaatineet, että valtio velvoitetaan palauttamaan eläkkeiden määrän alenemisesta saamansa perusteeton etu sekä korvaamaan muut menettelyllään aiheuttamansa, myöhemmin yksilöitävät vahingot tai toissijaisesti hyvittämään kantajille aiheuttamansa menetykset kaikilta osin vahingonkorvauksena.

2. Asiassa on kysymys siitä, onko yleinen tuomioistuin toimivaltainen tutkimaan sanotut vaatimukset.

Korkeimman oikeuden kannanotot

3. Niin kuin alemmat oikeudet ovat todenneet, valtion eläkelain mukaisia eläkkeitä koskevat asiat ratkaisee Valtiokonttori, jonka päätöksiin saa valtion eläkelain 162 §:n mukaisesti hakea muutosta työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnalta ja edelleen vakuutusoikeudelta. Kun valtion eläkkeiden perusteiden ja määrän vahvistaminen ei siten kuulu yleisten tuomioistuinten toimivaltaan, asiassa esitettyjä tätä tarkoittavia vahvistusvaatimuksia ei ole tullut tutkia.

4. Niin kuin Korkein oikeus on julkaistussa ratkaisussaan KKO 2006:71 todennut, lähtökohtaisesti vastuu siitä, että lakia säädettäessä noudatetaan sisällön ja säätämisjärjestyksen osalta perustuslakia, kuuluu eduskunnalle, ja perustuslain tulkinta siinä yhteydessä on eduskunnan, erityisesti sen perustuslakivaliokunnan asiana. Tuomioistuimen mahdollisuus arvioida eduskunnan säätämän lain perustuslainmukaisuutta rajoittuu perustuslain 106 §:n nojalla yksittäisen asian ratkaisemisen yhteyteen. Sanotun säännöksen mukaan tuomioistuimen on käsiteltävänään olevassa asiassa annettava etusija perustuslain säännökselle, jos lain säännöksen soveltaminen on ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Tuomioistuimen siten tulee yksittäistä asiaa ratkaistessaan huolehtia siitä, ettei ratkaisun lopputulos ole ilmeisesti perustuslain vastainen, mutta se ei voi arvioida yleisesti sitä, onko jokin säännös ristiriidassa perustuslain kanssa (HE 1/1998 vp s. 163 ja PeVM 10/1998 vp s. 31).

5. Kantajat ovat korostaneet sitä, että heidän väittämänsä perus- ja ihmisoikeuksien loukkaus on tutkittava heidän esittämänsä perusteettoman edun palautusta ja vahingon korvaamista koskevien vaatimusten yhteydessä, koska tällaisten asioiden käsittely kuuluu yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. Kantajat ovat käsityksensä tueksi viitanneet edellä mainittuun ratkaisuun KKO 2006:71. Mainitussa ratkaisussa on lausuttu, että myöskään valtion asettaminen vahingonkorvausvastuuseen sillä perusteella, että perustuslain vastaisesti voimaan saatetuksi väitetty säännös on vaikuttanut yksittäisen henkilön asemaan aiheuttaen tälle sellaista vahinkoa, joka ei ole ollut vältettävissä perustuslain 106 §:n avulla, ei voi tulla kysymykseen, ellei lain sisältöä ja säätämisjärjestystä koskeva ratkaisu ole selvästi ristiriidassa perustuslain kanssa.

6. Esillä olevassa tapauksessa väitetty perus- ja ihmisoikeuksien loukkaus kanteiden mukaan ilmenee tai tulisi ilmenemään kantajien eläkeoikeuden kaventumisena. Näin ollen kannevaatimusten ja niiden perusteiden arviointi edellyttää ensin sen kysymyksen ratkaisemista, minkä sisältöisen eläkelain nojalla kantajien oikeus valtion eläkkeeseen määräytyy ja minkä suuruiseen eläkkeeseen kantajilla on tai eläketapahtuman sattuessa tulee olemaan oikeus. Niin kuin edellä on todettu, kantajien eläkeoikeutta koskevien kysymysten ratkaiseminen kuuluu viime kädessä vakuutusoikeudelle hallintolainkäytön järjestyksessä, sikäli kuin kantajien oikeus valtion eläkelain nojalla maksettavaan eläkkeeseen tulee ylipäätään ajankohtaiseksi. Eläkeasioita ratkaistessaan vakuutusoikeuden puolestaan on tarvittaessa otettava huomioon edellä mainittu perustuslain 106 §:n säännös ja annettava etusija perustuslain säännökselle, jos eläkelain säännös on ilmeisessä ristiriidassa perustuslain kanssa. Väitetty perusteettoman edun tai vahingon aiheutuminen on siten esillä olevassa tapauksessa vältettävissä soveltamalla perustuslain 106 §:ää kantajien eläkeoikeutta koskevan asian yhteydessä, sikäli kuin siihen katsotaan olevan perusteita. Tässä suhteessa käsiteltävänä olevan asian tilanne eroaa ratkaisun KKO 2006:71 tilanteesta.

7. Selvää näin ollen on, että kantajien väittämää, eläkeoikeutensa kaventumisena ilmenevää perus- ja ihmisoikeusloukkausta sekä siihen perustuvia korvaus- ja muita vaatimuksia ei ole edellytyksiä arvioida ainakaan ennen kuin on selvillä, miten valtion eläkelakia heidän osaltaan sovelletaan. Niillä kantajilla, joita koskevaa eläkepäätöstä ei vielä ole tehty, ei myöskään ole oikeudellista tarvetta saada vaatimuksiaan tutkituiksi ennen kuin heidän oikeutensa valtion eläkelain nojalla maksettavaan eläkkeeseen on perusteiltaan ja määriltään asianmukaisessa järjestyksessä selvitetty.

8. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei puheena olevien kanteiden tutkimiselle ole edellytyksiä. Kanteiden tutkimatta jättäminen ei tarkoita sitä, etteikö kantajilla olisi oikeus saada eläkeoikeutensa väitettyä loukkausta koskeva asia käsitellyksi asianmukaisesti lain mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Kari Kitunen, Pasi Aarnio, Ilkka Rautio ja Jukka Sippo. Esittelijä Kirsti Uusitalo.