16.6.2008

Asian tausta

Aviopuolisot A ja B olivat yhdessä 29.9.2004 päivätyllä vuokrasopimuksella vuokranneet asuinhuoneiston yhteistä talouttaan varten. Vuokrasopimus oli ollut määräaikainen ja se oli päättynyt 1.10.2005. Vuokran määräksi oli sovittu 900 euroa kuukaudessa. B oli puolisoiden välirikon vuoksi muuttanut pois huoneistosta toukokuussa 2005, ja A oli maksanut vuokran kokonaisuudessaan kesäkuusta 2005 lähtien vuokrasuhteen päättymiseen saakka.

Kanne Tuusulan käräjäoikeudessa

A vaati B:tä vastaan nostamassaan kanteessa, että B velvoitetaan omien vuokraosuuksiensa maksamisen laiminlyönnin vuoksi suorittamaan hänelle puolet kesä-syyskuun 2005 vuokrista eli yhteensä 1 800 euroa korkoineen.

Vastaus

B kiisti avioliittolain 46 ja 47 §:n säännösten nojalla kanteen ja vaati sen hylkäämistä.

B katsoi, että kysymys oli velvollisuudesta maksaa puolisolle elatusapua puolisoiden asuessa erillään avioliiton aikana. Kysymys ei ollut huoneenvuokrasuhteeseen perustuvasta vuokralaisen takautumisoikeudesta toista vuokranottajaa kohtaan. B ei myöskään ollut erikseen sitoutunut maksamaan vaadittuja määriä A:lle.

Käräjäoikeuden tuomio 7.6.2006

Käräjäoikeus lausui, että avioliittolain 53 §:n mukaan velasta, jonka molemmat puolisot ovat avioliiton aikana tehneet, vastaavat he kumpikin omasta ja toistensa puolesta, ellei toisin ole sovittu. Oikeuskirjallisuudessa oli katsottu, että jos toinen puoliso oli yksin maksanut koko velan, hänellä oli yleisten velvoiteoikeudellisten periaatteiden nojalla oikeus kääntyä toisen puolison puoleen ja vaatia tältä liikaa maksamansa osuuden. Tätä oikeutta nimitettiin takautumisoikeudeksi. Avioliittolain varallisuusjärjestelmä oli vain yleistä siviilioikeuden järjestelmää täydentävä järjestelmä.

Kanteessa ei ollut miltään osin kysymys puolisoiden välisestä elatuksesta, vaan tilanteeseen soveltuivat normaalit velvoiteoikeudelliset säännökset. Avioliittolain 4 luvun elatusta koskevat säännökset eivät syrjäyttäneet yleisiä velvoiteoikeudellisia periaatteita. B:n oli sitoutuessaan määräaikaiseen vuokrasopimukseen tullut ottaa huomioon välirikon mahdollisuus ja se, ettei sopimuksesta irtautuminen tässä tilanteessa tullut kysymykseen. A ja B olivat olleet yhteisvastuullisesti vastuussa vuokranmaksusta vuokranantajalle, ja vuokramaksusta yksin huolehtineella A:lla oli oikeus saada puolet kokonaisvuokran määrästä B:ltä.

Näillä perusteilla käräjäoikeus velvoitti B:n suorittamaan A:lle takautumissaatavana 1 800 euroa korkoineen.

Asian on ratkaissut notaari Johanna Havula.

Helsingin hovioikeuden tuomio 27.6.2007

B valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeudenneuvokset Risto Hänninen ja Pertti Lattunen sekä viskaali Heikki Rautiola.

Perustelut

1. A ja B ovat 29.9.2004 yhdessä vuokranneet määräajaksi asuinhuoneiston. B on toukokuussa 2005 muuttanut pois huoneistosta puolisoiden välirikon vuoksi. Hänen muuttonsa jälkeen A on yksin maksanut koko vuokran vuokrasuhteen päättymiseen 1.10.2005 saakka.

2. Asiassa on kysymys siitä, onko A:lla oikeus saada B:ltä tämän osuus 1.6.2005 jälkeen maksamistaan vuokrista, tässä tapauksessa puolet vuokrista, yleisten velvoiteoikeudellisten periaatteiden nojalla vai onko A:n oikeutta arvioitava puolisoiden elatusvelvollisuutta koskevien säännösten perusteella.

3. Yleisten velvoiteoikeudellisten periaatteiden nojalla puoliso, joka on yksin maksanut puolisoiden koko velan, voi vaatia toiselta puolisolta liikaa maksamansa osuuden. Tämän osuuden määrä on puolet, jollei toisin ole sovittu.

4. Mainittua pääsääntöä ei kuitenkaan voida soveltaa sellaiseen velkaan, joka on otettu avioliittolain 46 §:ssä tarkoitettua perheen yhteistä taloutta ja puolisoiden elatusta varten. Vaikka puolisot ovat vastuussa tällaisestakin velasta velkojaan nähden yhteisvastuullisesti, on heidän keskinäistä vastuutaan arvioitaessa otettava huomioon pykälän 1 momentista ilmenevä periaate, jonka mukaan kummankin puolison on kykynsä mukaan otettava osaa perheen yhteiseen talouteen ja elatukseen. Vakiintuneesti on katsottu, että puolisoiden yhteisen asunnon vuokravelka on tällainen velka.

5. Avioliittolain 49 §:n 1 momentin mukaan puoliso voi saada taannehtivasti suoritettavan elatusavun muodossa korvausta siitä, että hän on toisen puolison laiminlyönnin vuoksi joutunut avioliiton aikana osallistumaan perheen elatukseen yli sen, mihin hän lain 46 §:n 1 momentin mukaan olisi ollut velvollinen. Näin ollen myös puolison oikeutta saada toiselta puolisolta takaisin tämän osuus asuinhuoneiston vuokrista tulee arvioida mainitun 49 §:n 1 momentin perusteella. Arvioitavana on tällöin se, missä määrin puolisot ovat kokonaisuudessaan osallistuneet elatuskustannuksiin, eikä yksin se, miten yhteisen asunnon vuokra on maksettu.

6. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei A:lla ole oikeutta saada B:ltä velkomaansa vuokrien osuutta yleisten velvoiteoikeudellisten periaatteiden nojalla.

7. A on Korkeimmassa oikeudessa toissijaisesti vaatinut asian palauttamista käräjäoikeuteen, jotta hän voisi esittää näyttöä siitä, että hän on oikeutettu kanteessa vaatimaansa suoritukseen myös avioliittolain puolison elatusta koskevien säännösten nojalla. A ei ole kuitenkaan alemmissa oikeuksissa vedonnut niihin avioliittolain 46, 47 ja 49 §:stä ilmeneviin seikkoihin, joiden perusteella määräytyy puolison oikeus saada korvausta liikaa maksamastaan elatusvelasta, vaan hän on perustanut vaatimuksensa yksinomaan siihen, että kysymys on tavallisesta huoneenvuokrasuhteesta johtuvasta takautumissaatavasta. A on vielä hovioikeudessakin ilmoittanut, ettei hänen vaatimuksensa ole koskenut miltään osin puolisoiden välistä elatusapua. Tämän vuoksi asiaa ei voida palauttaa käräjäoikeuteen.

Tuomiolauselma

A:n vaatimus asian palauttamisesta käräjäoikeuteen hylätään.

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden tuomiot kumotaan. Kanne hylätään ja B vapautetaan kaikesta suoritusvelvollisuudesta A:lle.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas, Kati Hidén, Kari Kitunen, Liisa Mansikkamäki ja Hannu Rajalahti. Esittelijä Lea Nousiainen.