18.3.2008

Lappeenrannan käräjäoikeuden tuomio 16.12.2005

X Oy:llä oli ollut vuodelle 2002 työntekijöiden peruspalkkausta täydentävä bonusohjelma. Bonuksen suuruus oli ollut kunkin työntekijän joulukuun 2002 peruspalkan suuruinen ja se oli maksettu toukokuussa 2003.

Bonusohjelman piiriin olivat kuuluneet kaikki vakituisessa työsuhteessa työskennelleet työntekijät, eivät kuitenkaan ne, joiden työsuhde oli alkanut maaliskuun 2002 jälkeen tai joilla oli muutoin poissaoloja yli kolme kuukautta.

Ohjelman ulkopuolelle olivat jääneet yhtiöön vakinaisissa työsuhteissa olleet osa-aikaeläkeläiset A ja B sekä määräaikaisissa työsuhteissa olleet C, D, E ja F.

Käräjäoikeus totesi, että yhtiön bonusohjelmaa voitiin pitää lähinnä voittopalkkio-ohjelman luontoisena. Asian ratkaisun kannalta ei kuitenkaan ollut merkitystä sillä, oliko kyse tulos- vaiko voittopalkkiosta.

Tarkastellessaan sitä, oliko kysymys työsuhteen ehdosta, käräjäoikeus lausui, että yhtiö oli voinut päättää yksipuolisesti bonusohjelman käyttöönotosta, ohjelman mittareista ja siitä, ketkä kuuluivat ohjelman piiriin. Bonusohjelmalla työntekijöille suotua etuutta oli kuitenkin pidettävä työehtona, johon oli sovellettava työsopimuslain pakottavia säännöksiä, muun muassa työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 2 momentissa säädettyä syrjintäkieltoa. Säännöksen mukaan määräaikaisissa ja osa-aikaisissa työsuhteissa ei saanut pelkästään työsopimuksen kestoajan tai työajan pituuden vuoksi soveltaa epäasiallisempia työehtoja kuin muissa työsuhteissa, ellei se ollut perusteltua asiallisista syistä. Säännös perustui osa-aikatyötä ja määräaikaista työtä koskeviin direktiiveihin.

Yhtiön kirjallisten todisteiden mukaan työntekijät oli kutsuttu ohjelman piiriin henkilökohtaisella kirjeellä. Kutsutuille oli varattu mahdollisuus osallistua bonusohjelmakoulutukseen, jossa oli käsitelty ohjelman tavoitteita ja sitä, miten työntekijä voi niihin vaikuttaa. Ohjelma koski koko konsernia ja se oli kollektiivinen. Tuloksen kehitystä oli seurattu ja siitä raportoitu kuukausittain.

Käräjäoikeus totesi, että mitään tarkemmin yksilöityjä tavoitteita suhteessa tuloksen saavuttamiseen ei ollut asetettu. Kutsukirjeen mukaan ohjelman piirissä olivat kaikki vakituisessa työsuhteessa olevat. Sen ulkopuolelle olivat jääneet kaikki määräaikaiset työntekijät työsuhteensa kestosta riippumatta ja vakinaisista osa-aikaeläkkeellä olevat työntekijät osa-aikaisuudesta johtuneen lyhyemmän työajan johdosta. Työsuhteen keston, työn luonteen tai työolosuhteiden perusteella rajauksia ei ollut tehty.

Käräjäoikeus katsoi A:n myötäpuolineen esittäneen todennäköisiä syitä sille, että työnantaja oli asettanut heidät eriarvoiseen asemaan työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 2 momentissa mainituista syistä. Työnantajalla oli kuitenkin mahdollisuus osoittaa, että bonusohjelman ulkopuolelle jäämiselle oli ollut laissa tarkoitettu asiallinen syy.

Viitaten oikeuskirjallisuudessa esitettyihin kannanottoihin käräjäoikeus totesi, että asiallinen syy ei saanut olla mielivaltainen ja että edut tuli kohdentaa johdonmukaisesti ja yhtäläisin perustein erityyppisissä työsuhteissa oleville työntekijöille.

Kannanottonaan sen suhteen, oliko yhtiön menettelyyn ollut asiallinen syy, käräjäoikeus totesi, että osa-aikaeläkkeellä olleet A ja B olivat olleet kokeneita työntekijöitä eivätkä heidän tehtävänsä olleet aiempaan verrattuna muuttuneet. Myös määräaikaiset työntekijät C ja D olivat jatkaneet tehtävissä, joihin he olivat perehtyneet jo edellisenä vuonna.

E:n ja F:n työsuhteiden määräaikaisuus oli johtunut oppisopimuksista, jolla perusteella heitä ei kuitenkaan ollut rajattu bonusohjelman ulkopuolelle. E ja F olivat näin ollen jääneet ohjelman ulkopuolelle määräaikaisten työsuhteidensa vuoksi. Kumpikin oli aloittanut työt vuoden 2001 puolella ja he olivat saaneet tietopuolista opetusta vuoden 2002 puolella 7 - 9 työpäivänä. Muun ajan he olivat työskennelleet tehtaalla aluksi kokeneemman työntekijän työparina ja vähitellen yhä enemmän yksin.

C:n, D:n ja E:n määräaikaiset työsopimukset olisivat päättyneet ennen vuoden 2002 loppua, ellei heidän työsopimuksiaan olisi sitä ennen jatkettu. Kun bonusten maksamisesta oli päätetty vasta vuoden 2003 puolella, jolloin oli ollut tiedossa, että he olivat olleet työssä koko vuoden 2002, ei heitä ollut voitu jättää bonusohjelman ulkopuolelle yksinomaan sen takia, että heidän työsuhteensa olisi voinut päättyä ennen vuoden 2002 loppua.

Mainittujen työntekijöiden työ ei ollut ollut luonteeltaan sellaista, että heidät olisi sillä perusteella voitu asettaa bonusohjelman suhteen eri asemaan kuin muut työntekijät, eikä heidän ollut näytetty tehneen työtään muista poikkeavalla tavalla. Kukin oli vaikuttanut omalla työpanoksellaan tuloksen syntymiseen. Näyttämättä oli jäänyt, että yhtiöllä olisi ollut asiallinen syy menettelyynsä.

Käräjäoikeus velvoitti X Oy:n suorittamaan A:lle myötäpuolineen vaaditut bonukset.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomarit Seppo Nuutila ja Pirjo Peura-Vasama sekä notaari Ossi Vuorilampi.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 3.8.2006

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Sakari Pasila, Raija Peltonen ja Helena Metso.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. Kun X Oy:n työsuhdekomitea päätti vuoden 2002 alussa sanottua vuotta koskevan bonusohjelman käynnistämisestä, olivat A, B, C, D, E ja F yhtiön palveluksessa

- A ja B osa-aikaeläkeläisinä osa-aikaisissa työsuhteissa, sekä

- C, D, E ja F määräaikaisissa työsuhteissa, joiden oli määrä olla voimassa

- C:n ja D:n työsuhteiden 30.8.2002 saakka, sekä
- oppisopimussuhteisen E:n 14.11.2002 ja
- oppisopimussuhteisen F:n 27.6.2003 saakka.

2. A myötäpuolineen vaati yhtiön velvoittamista suorittamaan heille bonusohjelman mukaiset täysimääräiset bonukset, koska heitä ei olisi saanut rajata vakinaisille työntekijöille suunnatun bonusohjelman ulkopuolelle. Hovioikeus on vaatimuksen johdosta katsonut,

- että bonusohjelmassa oli kysymys työsuhteen ehdosta, ja

- ettei yhtiöllä ollut ollut työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettua asiallista syytä jättää A:ta myötäpuolineen osa- ja määräaikaisina työntekijöinä ohjelman ulkopuolelle.

3. Asiassa on kysymys siitä, onko yhtiö voinut määräaikaisia ja osa-aikaisia työntekijöitä koskevan työsopimuslain 2 luvun 2 §:n sisältämän syrjintäkiellon ja tasapuolisuusvelvoitteen estämättä rajoittaa bonusohjelman mukaisen tulos- ja voittopalkkion koskemaan vain vakinaisessa työsuhteessa olevia työntekijöitä.

Bonusohjelma

4. Yhtiössä on ollut vuodesta 1996 alkaen käytössä bonusohjelma, josta on päätetty kutakin vuotta varten erikseen.

5. Tammikuussa 2002 yhtiö on ilmoittanut kullekin bonusohjelmaan kutsumalleen työntekijälle kirjeellä siitä, että hänelle maksettaisiin bonuksena yhden kuukauden peruspalkka, mikäli bonusohjelmassa määritellyt tavoitteet (EBIT-DA -tavoite ja käyttöpääoma/myynti -suhdelukutavoite) saavutettaisiin.

6. Kutsukirjeen mukaan ohjelman piiriin kuuluivat "kaikki vakituisessa työsuhteessa olevat". Lisäksi kirjeessä on lausuttu, että "ollakseen täysimääräisesti bonusohjelman piirissä on henkilön oltava vakituisessa työsuhteessa koko kalenterivuoden ajan ja myös työskenneltävä koko vuosi. Mikäli henkilön em. työsuhde alkaa ensimmäisten kolmen kuukauden aikana tai hänelle kertyy poissaoloja kolme kuukautta tai vähemmän, maksu suhteutetaan sen mukaan. Suhteutuksessa huomioidaan täydet työssäolokuukaudet. Normaali vuosiloma ja muu ansaintaperusteinen vapaa rinnastetaan työssäoloajaksi. Bonusohjelman piirissä eivät ole henkilöt, joiden työsuhde alkaa vasta huhtikuussa tai myöhemmin tai jos poissaoloja on yli kolme kuukautta".

Syrjintäkielto ja tasapuolisen kohtelun periaate

7. Työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 2 momentin säännöksen mukaan määräaikaisissa ja osa-aikaisissa työsuhteissa ei saa pelkästään työsopimuksen kestoajan tai työajan pituuden vuoksi soveltaa epäedullisempia työehtoja kuin muissa työsuhteissa, ellei se ole perusteltua asiallisista syistä.

8. Säännös perustuu osa-aikatyötä ja määräaikaista työtä koskeviin direktiiveihin (97/81/EY ja 1999/70/EY), joissa on säädetty syrjinnän kiellosta työsuhteen tai -sopimuksen sanotunlaisen ominaisuuden perusteella. Kummankin direktiivin mukaan näissä työsuhteissa voidaan, silloin kun se on tarkoituksenmukaista, soveltaa periaatetta, jonka mukaan työntekijöiden oikeudet ja velvollisuudet määräytyvät tehdyn työajan suhteessa (pro rata temporis). Erityisten työehtojen piiriin pääsyn edellytykseksi voidaan kummankin direktiivin mukaan asiallisin edellytyksin asettaa palvelusaikaa koskevia edellytyksiä, ja osa-aikatyödirektiivin mukaan myös työn kestoa tai työansioita koskevia vaatimuksia.

9. Syrjintäkieltoa täydentää edellä mainitun pykälän 3 momentin säännös, jonka mukaan työnantajan on muutoinkin kohdeltava työntekijöitä tasapuolisesti, ellei siitä poikkeaminen ole työntekijöiden tehtävät ja asema huomioon ottaen perusteltua.

10. Tasapuolisen kohtelun periaatteen tarkoituksena on toisaalta taata samanlaisessa asemassa olevien työntekijöiden yhtäläinen kohtelu ja toisaalta estää erilainen kohtelu vertailtavissa olevissa tilanteissa. Sen taustalla on pyrkimys kaikkien työntekijöiden tosiasialliseen tasa-arvoon työpaikalla. Työnantajan on siksi kohdeltava työntekijöitään yhdenvertaisesti riippumatta siitä, ovatko he osa- vaiko kokoaikaisia, sekä siitä, ovatko työsopimukset voimassa toistaiseksi vaiko määräajan. Säännöksellä ei kuitenkaan ole pyritty estämään työntekijöiden asettamista toisistaan poikkeavaan asemaan, jos siihen on objektiivisesti arvioiden hyväksyttävä syy. Se ei estä esimerkiksi kannustavan palkkausjärjestelmän käyttämistä sinänsä, mikäli järjestelmän mukaisen palkkauksen määräytymiseen eivät vaikuta syrjivät tai muutoin epäasialliset syyt (HE 157/2000 vp s. 69).

11. Tasapuolisen kohtelun periaate edellyttää, ettei työnantaja voi etuja yksipuolisestikaan myöntäessään kohdella samanlaisessa asemassa olevia työntekijöitään eri tavoin, ellei siihen ole asiallista ja todellista perustetta.

12. Yhtiö on katsonut, ettei sen vakinaisessa työsuhteessa oleville työntekijöille tarjoama tulos- ja voittopalkkio ole tullut sellaiseksi työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitetuksi työehdoksi, jota määräaikaisissa ja osa-aikaisissa työsuhteissa olevat työntekijät voivat sanotun lainkohdan perusteella vaatia sovellettavaksi työsuhteissaan. Tältä osin Korkein oikeus toteaa, että säännöksellä on tarkoitus estää työnantajaa käyttämästä siinä tarkoitettuja niin sanottuja epätyypillisiä työsuhteita perusteena evätä näiltä työntekijöiltä etuja, jotka on myönnetty vakinaisille työntekijöille. Perusteltua ei tällöin ole tehdä eroa sen suhteen, onko etu työnantajan yksipuolisesti myöntämä vai perustuuko se osapuolten väliseen sopimukseen. Yhtiö on myöntänyt tulos- ja voittopalkkion edun kaikille vakinaisessa työsuhteessa oleville työntekijöilleen. Edusta on siten tullut sellainen lainkohdassa tarkoitettu vakinaisia työntekijöitä koskeva työehto, jota määrä- ja osa-aikaisissa työsuhteissa olevilla on oikeus säännöksen perusteella vaatia sovellettavaksi omissa työsuhteissaan.

Syrjintäolettama

13. Asiakirjoista ei ilmene, että edellä mainittu rajaus olisi perustunut muuhun kuin työsuhteiden luonteeseen. Tästä rajauksesta syntyneen syrjintäolettaman kumotakseen yhtiön asiana on osoittaa, että sen menettely on ollut perusteltua laissa tarkoitetuista asiallisista syistä.

Sitoutuneisuus ohjelmaan

14. Yhtiö on hyväksyttävänä syynä vedonnut ensinnäkin bonusohjelman tarkoitukseen ja työtekijöiden sitoutumismahdollisuuksiin tai niiden puuttumiseen sekä siihen, etteivät määräaikaisissa ja osa-aikaisissa työsuhteissa olleet työntekijät voineet samassa määrin kuin muut työntekijät työpanoksellaan vaikuttaa asetettujen tavoitteiden saavuttamiseen.

15. Bonusohjelma on koskenut koko konsernia, johon on kuulunut useita tehtaita, ja se on ollut luonteeltaan kollektiivinen. Kysymyksessä on ollut niin sanottu suora voittopalkkio, josta puolet on perustunut yhtiön voittoon tai siihen rinnastettavissa olevaan tunnuslukuun (EBIT-DA). Bonusohjelmaan on kutsuttu lähtökohtaisesti kaikki yhtiön vakinaiset kokopäiväiset työntekijät työsuhteen pituudesta riippumatta. Merkitystä ei siis ole ollut kutsuttujen työntekijöiden asemalla tai tehtävien luonteella.

16. Korkein oikeus toteaa, että ohjelmaan kutsuttujen oikeus bonukseen on määräytynyt lähinnä täysien työssäolokuukausien perusteella. Ohjelmassa ei ole ollut työntekijäkohtaisia tavoitteita eikä yhtiön tulosta ole ollut tarkoituskaan mitata työntekijäkohtaisesti. Määrä- ja osa-aikaiset työntekijät eivät työsuhteensa luonteesta johtuen ole voineet panostaa yhtiön tavoitteisiin yhtiön väittämin tavoin. Yhtiö ei näin ollen ole osoittanut asiallista syytä soveltaa määräaikaisten ja osa-aikaisten työntekijöiden työsuhteissa epäedullisempia työehtoja kuin muissa työsuhteissa.

Osa-aikaisuus

17. Yhtiö on vedonnut osa-aikaisten työntekijöidensä A:n ja B:n osalta paitsi näiden työn luonteeseen myös siihen, että nämä eivät poissaolojensa vuoksi pystyneet vaikuttamaan ohjelman mittareihin, samoin kuin siihen, että samalla perusteella myös kokoaikaiset työntekijät ovat jääneet vaille bonusta.

18. Kuten edellä on todettu, bonuksen edellytykseksi ei ollut asetettu työntekijän henkilökohtaisia suorituksia tai tuloksia, eikä niitä ole ollut tarkoituskaan mitata. A ja B ovat olleet kokeneita työntekijöitä, jotka ovat osa-aikaeläkkeelle jäätyään jatkaneet entisessä tehtävässään. Heidän työnsä ei ole todettu luonteeltaan poikenneen kokoaikaisessa työsuhteessa tehdystä työstä. Heidän palkkansa, jonka mukaista bonusta kanteessa on vaadittu, on määräytynyt heidän tekemänsä työajan ja täyden työajan suhteessa (pro rata temporis).

19. Se seikka, että myös kokoaikainen työntekijä on voinut kutsusta huolimatta jäädä kolme kuukautta ylittävien poissaolojen vuoksi lopulta vaille luvattua etua, ei ole johtunut hänen työsuhteensa luonteesta, vaan työsopimuksen tarkoituksesta poikkeavien poissaolojen runsaasta määrästä. Osa-aikaisten työntekijöiden työaika ja poissaolot ovat työsopimuksen tarkoituksen mukaisesti johtuneet työsuhteen luonteesta. Osa-aikaisten työntekijöiden jättäminen ohjelman ulkopuolelle on siten ollut vastoin työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 2 momentissa ilmaistua syrjinnän kieltoa.

20. Yhtiö ei ole näyttänyt, että sillä olisi ollut objektiivisesti arvioiden hyväksyttävä ja siten asiallinen syy jättää osa-aikaiset työntekijät bonusohjelman ulkopuolelle.

Työsuhteen voimassaolo vuoden 2002 lopussa

21. Yhtiö on vedonnut määräaikaisten työntekijöidensä C:n, D:n ja E:n osalta erityisesti siihen, että heidän työsuhteensa eivät olisi olleet voimassa 31.12.2002.

22. Korkein oikeus toteaa, että bonuksen edellytyksenä on ohjelmaan kutsutunkin osalta ollut, että työsuhde on voimassa vielä vuoden 2002 päättyessä. Kun C:n ja D:n määräaikaisten työsuhteiden on ollut määrä päättyä 30.8.2002 ja E:n 14.11.2002, on rajausta lähtökohtaisesti mahdollista pitää asiallisin perustein tehtynä. C:n, D:n ja E:n työsuhteiden määräaikaisuus ei kuitenkaan ole johtunut työntekijöistä itsestään ja työsopimukset on sittemmin vuonna 2002 uusittu, C:n osalta jo toistamiseen. Työsuhteet ovat myös jatkuneet yli vuodenvaihteen. Määräaikaisessa työsuhteessa olleet ovat siten osallistuneet bonusohjelman tavoitteiden saavuttamiseen kuten ohjelmaan kutsutut yhtiön työntekijät. Tämän vuoksi ja kun bonuksen saamisen edellytyksenä on joka tapauksessa ollut työsuhteen voimassaolo vielä vuoden lopussa, ei sanottujen määräaikaisten työntekijöiden etukäteistä rajaamista ohjelman ulkopuolelle voida tasapuolisen kohtelun periaate huomioon ottaen pitää asiallisena.

23. Yhtiö ei ole näin ollen näyttänyt, että sillä olisi ollut objektiivisesti arvioiden hyväksyttävä ja siten asiallinen syy jättää sanotut määräaikaiset työntekijät bonusohjelman ulkopuolelle sillä väittämällään perusteella, ettei työsuhteiden jatkumisesta ole ohjelmaa käynnistettäessä ollut varmuutta.

Oppisopimus

24. Yhtiö on vedonnut lisäksi siihen, ettei oppisopimussuhteessa määräaikaisina työntekijöinä olleiden E:n ja F:n ole ollut tarkoituskaan vaikuttaa ohjelman tavoitteisiin muiden työntekijöiden tavoin, koska kyseessä oli ammatillinen koulutus, jota täydennettiin yhtiön ulkopuolisilla kursseilla.

25. Korkein oikeus toteaa, ettei kutsukirjeestä tai muusta kirjallisesta aineistosta ilmene, että E ja F olisivat jääneet bonusohjelman ulkopuolelle harjoittelija-asemansa vuoksi, vaan siitä syystä, että ohjelman piiriin oli kutsuttu vain vakinaiset työntekijät. Heidän työsuhteissaan on siten sovellettu työsopimuksen kestoajan vuoksi epäedullisempia työehtoja kuin vakinaisissa työsuhteissa. Se, että E:n ja F:n työsopimukset olivat määräaikaiset, on kuitenkin johtunut työsuhteen koulutusluonteesta. Toisin kuin alemmat oikeudet ovat katsoneet, asiassa on näin ollen otettava kantaa siihen, onko yhtiöllä ollut E:n ja F:n kohdalla menettelyynsä muu kuin pelkästään työsopimuksen määräaikaisuudesta johtuva asiallinen syy.

26. E oli tullut yhtiön palvelukseen 15.5.2001 ja F 12.11.2001. Heidän harjaantumisaikansa ovat olleet kaksi vuotta tai hieman yli sen. Kumpikin on osallistunut koulutukseen yhtiön ulkopuolella ja kumpikin on ainakin työsuhteensa alkuvaiheessa toiminut avustavissa työtehtävissä. Keskenään he ovat olleet nyt puheena olevan työsuhde-etuuden suhteen samassa asemassa.

27. Kun otetaan huomioon oppisopimuskoulutuksen tarkoitus ja sen mukaisten työtehtävien laatu, Korkein oikeus katsoo, että yhtiöllä on ollut objektiivisesti arvioiden hyväksyttävä ja siten asiallinen syy jättää määräaikaisissa työsuhteissa olleet E ja F bonusohjelman ulkopuolelle.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan siten, että X Oy vapautetaan suorittamasta E:lle ja F:lle maksettavaksi tuomittuja bonuksia.

Yhtiön A:lle, B:lle, C:lle ja D:lle maksettavaksi tuomittujen bonusten osalta hovioikeuden tuomio jää pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos (eri mieltä), Liisa Mansikkamäki, Pasi Aarnio, Juha Häyhä ja Soile Poutiainen. Esittelijä Pirkko Loukusa (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Määräaikainen esittelijäneuvos Loukusa: Mietintö vastasi Korkeimman oikeuden ratkaisua kohtien 1 - 20 ja 24 - 27 osalta. Sen lisäksi mietinnössä esitettiin, että Korkein oikeus lausuisi määräaikaisten työntekijöiden C:n ja D:n osalta seuraavaa:

C:tä ja D:tä ei ollut kutsuttu bonusohjelmaan. Syyksi tähän on oikeudenkäynnissä ilmoitettu, että he olivat olleet määräaikaisissa työsuhteissa, jotka olisivat päättyneet 30.8.2002 eli kesken bonusvuoden.

Työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 2 momentin mukaan määräaikaisissa työsuhteissa ei saa pelkästään työsopimuksen kestoajan vuoksi soveltaa epäedullisempia työehtoja kuin muissa työsuhteissa, ellei se ole perusteltua asiallisista syistä. Mikäli C ja D olisivat työntekijöitä bonusohjelmaan kutsuttaessa työskennelleet sellaisissa määräaikaisissa työsuhteissa, jotka olisi sovittu olemaan voimassa koko vuoden 2002, mutta heitä ei olisi siitä huolimatta kutsuttu mukaan ohjelmaan, olisi, ellei muita syitä esitettäisi, sen ilmeisesti katsottava johtuneen nimenomaan ja pelkästään työsuhteiden määräaikaisuudesta eli työsuhteiden kestoajasta. Nyt on kuitenkin kysymys oikeudellisesti erilaisesta tilanteesta, jossa ei ole luontevaa katsoa bonusohjelman ulkopuolelle jäämisen johtuneen pelkästään työsuhteiden määräaikaisuudesta sinänsä vaan lähinnä siitä erillisestä seikasta, että työsopimukset on kummankin osalta sovittu päättymään kesken tietyn kokonaisuuden eli ennen tulospalkkioon mahdollisesti oikeuttavan liiketoimintajakson päättymistä. Työskentelyn ennakolta tiedossa oleva loppuminen selvästi ennen tulosjakson päättymistä on työsopimuslain 2 luvun 2 §:ssä tarkoitettu asiallinen syy olla kutsumatta tällaista työntekijää mukaan ohjelmaan.

Ratkaisevana ajankohtana yhtiön menettelyn tasapuolisuutta arvioitaessa on pidettävä bonusohjelmaan kutsumista. Työnantaja on voinut ratkaista kysymyksen osallistujista tuolloin tiedossaan olleiden seikkojen perusteella. Yhtiöllä on näin ollen bonusohjelmaan kutsumisesta päätettäessä ollut perusteet käsitellä C:tä ja D:tä työntekijöinä, jotka eivät täyttäneet sitä ohjelmaan pääsyn edellytystä, jonka mukaan työsuhteiden tulisi olla voimassa vielä 31.12.2002. Toiseen tulokseen olisi tässä suhteessa perusteltua päätyä vain, jos olisi esitetty sellaisia seikkoja, joiden perusteella olisi todennäköistä, että yhtiö on työntekijöitä bonusohjelmaan kutsuttaessa pitänyt ilmeisenä, että C:n ja D:n työsuhteet tulisivat jatkumaan vielä heidän työsopimustensa 30.8.2002 tapahtuvan päättymisen jälkeen. Tästä ei ole kuitenkaan selvitystä. Niin ollen merkitystä ei ole sillä jälkisattumuksella, että C:n ja D:n työsopimuksia on sittemmin 31.8.2002 jatkettu. He eivät ole tosiasiallisesti osallistuneet bonusohjelmaan eivätkä sitoutuneet sen vaatimuksiin.

Korkein oikeus todennee vielä, ettei kannetta ole suoranaisesti perustettu siihen, että työnantajan asettama ehto, jonka mukaan työsuhteen tulisi olla voimassa vuoden 2002 loppuun saakka, olisi työsopimuslain 2 luvun 2 §:ssä säädetyn syrjintäkiellon tai tasapuolisen kohtelun vaatimuksen mukainen.

Korkein oikeus päätynee sanotuilla perusteilla siihen, ettei yhtiö ole työsopimuslain 2 luvun 2 §:n vastaisesti määräaikaisuuden vuoksi soveltanut C:n ja D:n työsuhteissa epäedullisempia työehtoja.

Näillä perusteilla Korkein oikeus muuttanee hovioikeuden tuomiota siten, että yhtiö vapautetaan suorittamasta E:lle, F:lle, C:lle ja D:lle maksettavaksi tuomittuja bonuksia. Yhtiön maksettavaksi jätetään A:lle ja B:lle maksettavaksi tuomitut bonukset.

Oikeusneuvos Raulos: Yhdyn Korkeimman oikeuden perusteluihin kohtien 1 - 12 ja 24 - 27 osalta. Hyväksyn esittelijän mietinnön määräaikaisten työntekijöiden C:n ja D:n osalta. Muilta osin lausun seuraavaa.

Osa-aikaisia työntekijöitä A:ta ja B:tä ei ollut kutsuttu bonusohjelmaan siitä syystä, että heille tulisi vuoden 2002 aikana yli kolmen kuukauden poissaolo työstä. Poissaolot ja niistä johtuva vähäisempi panos bonusohjelman tavoitteiden saavuttamiseksi ovat kuitenkin johtuneet pelkästään siitä, että A ja B ovat olleet vuoden 2002 osa-aikaeläkeläisinä osa-aikaisissa työsuhteissa. Kun yhtiö ei ole näyttänyt, että A:n ja B:n sulkemiselle bonusohjelman ulkopuolelle olisi ollut jotain muuta työsopimuslain 2 luvun 2 §:n 2 momentissa tarkoitettua asiallista syytä, yhtiön menettely on tältä osin ollut mainitusta lainkohdasta ilmenevin syrjintäkiellon vastaista.

Lausumillani perusteilla harkitsen oikeaksi muuttaa hovioikeuden tuomiota siten, että vapautan yhtiön suorittamasta E:lle, F:lle, C:lle ja D:lle maksettavaksi tuomittuja bonuksia.