18.3.2008

Syyte ja vahingonkorvausvaatimus Helsingin käräjäoikeudessa

Virallinen syyttäjä vaati K:lle ja V:lle rangaistusta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta. Syytteen mukaan K ja V olivat 2.11.2002 Helsingissä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta Sörnäisten rantatiellä kuljettamillaan henkilöautoilla kilpaa ajaen huomattavasti ylittäneet paikalla olleen nopeusrajoituksen 60 kilometriä tunnissa siten, että rikos oli ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle. K:n kuljettama auto oli törmännyt vastakkaisesta suunnasta ajaneeseen vasemmalle kääntyneeseen T:n kuljettamaan taksiautoon, jolloin taksissa ollut N oli menehtynyt törmäyksen johdosta. V:n kuljettama auto oli väistämällä välttynyt törmäämästä taksiautoon. V:n kuljettaman auton nopeus oli ollut vähintään 100 - 120 kilometriä tunnissa ja K:n kuljettaman ajoneuvon nopeus vähintään 90 - 100 kilometriä tunnissa. Syytteen mukaan K ja V olivat yhdessä edellä kerrotulla törkeällä huolimattomuudella aiheuttaneet N:n kuoleman.

N:n tytär H yhtyi syytteeseen ja vaati K:n ja V:n velvoittamista suorittamaan yhteisvastuullisesti korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 10 000 euroa korkoineen.

Vahingonkorvausvaatimuksen johdosta annetut vastaukset ja lausumat

K ja V, jotka myönsivät syyllistyneensä liikenneturvallisuuden vaarantamiseen kiistäen syytteen enemmälti, kiistivät H:n vahingonkorvausvaatimuksen perusteeltaan ja paljoksuivat sitä määrältään. Oikeudenkäyntiin kuultavaksi kutsuttu Keskinäinen Vakuutusyhtiö Tapiola (jäljempänä Tapiola), jossa K:n kuljettama ajoneuvo oli vakuutettu, myönsi H:n korvausvaatimuksen perusteeltaan oikeaksi mutta paljoksui sitä 8 000 euroa ylittävältä osalta. Tapiola suostui korvaamaan myönnetyn vaatimuksen määrästä puolet eli 4 000 euroa katsoen, että toinen puoli kuului V:n ajoneuvon vakuuttaneen Vahinkovakuutusosakeyhtiö Pohjolan (jäljempänä Pohjola) korvattavaksi. Oikeudenkäyntiin kuultavaksi kutsuttu Pohjola vastasi esitettyyn korvausvaatimukseen samalla tavoin kuin Tapiola.

Käräjäoikeuden tuomio 14.11.2003

Törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista koskevan syytteen osalta käräjäoikeus katsoi näytetyksi, että K ja V olivat tahallaan ylittäneet paikalla olleen nopeusrajoituksen siten, että heidän menettelynsä oli ollut omiaan aiheuttamaan vakavaa vaaraa toisen hengelle tai terveydelle.

Törkeää kuolemantuottamusta koskevan syytteen osalta käräjäoikeus katsoi K:n aiheuttaneen törkeällä tuottamuksella N:n kuoleman. Käräjäoikeus katsoi sen sijaan jääneen riittävällä luotettavuudella näyttämättä, että V olisi väitetyin tavoin ajanut kilpaa K:n kanssa. V:een kohdistettu syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta hylättiin.

K tuomittiin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja törkeästä kuolemantuottamuksesta yhteiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen. V tuomittiin törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja eräistä muista hänen syykseen luetuista rikoksista yhteiseen sakkorangaistukseen.

Käräjäoikeus katsoi vahingonkorvauslain 5 luvun 4 a §:n 1 momenttiin viitaten K:n aiheuttaneen N:n kuoleman törkeällä huolimattomuudellaan ja kuolema katsottiin myös vahingonkorvausoikeudellisessa tuottamusarvostelussa aiheutetuksi törkeästä huolimattomuudesta. K velvoitettiin suorittamaan H:lle korvauksena henkisestä kärsimyksestä 8 000 euroa. Korvaus voitiin liikennevakuutuslain 12 §:n nojalla periä ainoastaan Tapiolalta.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Markku Aunala sekä lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 1.9.2005

Tapiola valitti hovioikeuteen ja vaati, että se vapautetaan velvollisuudesta maksaa H:lle korvausta henkisestä kärsimyksestä yli 4 000 euroa.

Hovioikeus viittasi liikennevakuutuslain 14 §:ään, jonka mukaan jos vahingonkärsineellä on saman liikennevahingon johdosta oikeus saada korvausta kahdesta tai useammasta liikennevakuutuksesta, vastaavat vakuutusyhtiöt siitä kukin omasta ja toistensa puolesta. Keskenään vakuutusyhtiöiden on otettava osaa korvauksen suorittamiseen sen mukaan kuin ilmenneeseen tuottamukseen ja muihin vahingon aiheuttaneisiin seikkoihin katsoen on kohtuullista, kuitenkin niin, että jos vahinko on johtunut yksinomaan toisen ajoneuvon puolella olevasta tuottamuksesta sellaisten seikkojen käymättä selville toisen tai toisten ajoneuvojen osalta, korvaus jää suoritettavaksi ensiksi mainittua ajoneuvoa varten annetusta liikennevakuutuksesta.

Tapiola oli hyväksynyt 8 000 euron korvauksen määrältään katsoen osuudekseen vain puolet sille tuomitusta määrästä. Koska myös V ajamalla kilpaa K:n kanssa oli osaltaan aiheuttanut liikennevahingon ja oli syyllinen kuolemantuottamukseen, Tapiola oli katsonut, että puolet korvauksesta oli maksettava V:n ajoneuvon liikennevakuutuksesta.

Liikennevakuutuslain 13 §:n mukaan liikennevahingosta vastuussa oleva vakuutusyhtiö, joka on kieltäytynyt suorittamasta siltä vaadittua vahingonkorvausta, on kutsuttava kuultavaksi lain 12 §:ssä tarkoitettuun oikeudenkäyntiin, jossa korvausta vaaditaan liikennevakuutuksesta korvattavan vahingon johdosta ajoneuvon omistajalta, kuljettajalta tai matkustajalta. Mainituissa säännöksissä tarkoitetaan vahingosta vastuussa olevalla vakuutusyhtiöllä sitä vakuutusyhtiötä, jossa vahingon aiheuttanut ajoneuvo on vakuutettu. Oikeuskäytännössä on katsottu, että sanottu vakuutusyhtiö on oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 8 §:ssä tarkoitettu väliintulija. Liikennevakuutuslain 13 §:n 2 momentin nimenomaisen säännöksen mukaan vakuutusyhtiöllä on muutoksenhakuoikeus.

Tapiolan muutoksenhakemuksessa oli kysymys siitä, oliko vahingon aiheuttanut osaltaan V, jonka kuljettama ajoneuvo oli vakuutettu toisessa vakuutusyhtiössä, ja oliko myös viimeksi mainittu vakuutusyhtiö sen vuoksi liikennevakuutuslain 14 §:n nojalla vastuussa vahingosta. Hovioikeus katsoi, että V:n syyllisyyskysymyksen ratkaisu koski myös Tapiolan oikeutta ja että Tapiola oli sen vuoksi myös siinä suhteessa oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 8 §:ssä tarkoitettu väliintulija.

Oikeudenkäymiskaaren 18 luvun 10 §:n 1 momentin mukaan väliintulijalla on oikeus toimia oikeudenkäynnissä asianosaisen tavoin. Hän ei kuitenkaan saa muutoin kuin asianosaisen ohella hakea muutosta tuomioon. Kukaan asianosaisista ei ollut hakenut muutosta käräjäoikeuden tuomioon V:tä koskevan syytteen osalta. Myöskään liikennevakuutuslain 13 §:n 2 momentti ei oikeuta vakuutusyhtiötä hakemaan muutosta toisessa vakuutusyhtiössä vakuutetun ajoneuvon kuljettajan syyllisyyskysymyksen osalta. V:n osalta syyte törkeästä kuolemantuottamuksesta oli siten lainvoimaisesti hylätty. Kun Tapiola oli edellä mainitun liikennevakuutuslain 14 §:n nojalla velvollinen maksamaan H:lle käräjäoikeuden vahvistaman korvauksen ja kun Tapiolalla ei ollut oikeutta itsenäisesti hakea muutosta tuomioon V:n osalta, hovioikeus hylkäsi korvausvelvollisuuden puolittamista koskevan Tapiolan vaatimuksen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Iiro Kartano, Pirjo Kari ja Outi Holmström.

Perustelut

Asian tausta

1. Syyte ja vahingonkorvausvaatimukset asiassa ovat perustuneet siihen, että K ja V olivat yhdessä tahallaan tai törkeästä huolimattomuudesta kilpaa ajaen huomattavasti ylittäneet nopeusrajoituksen ja aiheuttaneet liikenneonnettomuuden. K:n kuljettama henkilöauto oli törmännyt taksiin, jonka kyydissä olleet matkustajat olivat saaneet surmansa. Surmansa saaneen matkustajan tytär H on käräjäoikeudessa vaatinut K:n ja V:n velvoittamista yhteisvastuullisesti suorittamaan hänelle korvaukseksi henkisestä kärsimyksestä 10 000 euroa korkoineen. Tapiola, jossa K:n kuljettama auto on ollut liikennevakuutettu, ja Pohjola, jossa V:n kuljettama auto on ollut liikennevakuutettu, ovat myöntäneet vaatimuksen perusteeltaan oikeaksi mutta paljoksuneet sitä 8 000 euroa ylittävältä osalta. Yhtiöt ovat käräjäoikeudessa suostuneet korvaamaan määrästä kumpikin puolet eli 4 000 euroa sillä perusteella, että toinen puoli korvauksesta kuuluu toisen vakuutusyhtiön maksettavaksi.

2. Käräjäoikeus on katsottuaan K:n syyllistyneen matkustajana olleen H:n isän kuoleman aiheuttamiseen, velvoittanut K:n suorittamaan H:lle korvaukseksi kärsimyksestä 8 000 euroa korkoineen. Sitä vastoin V:n osalta syyte kuolemantuottamuksesta on hylätty eikä V:tä ole velvoitettu suorittamaan H:lle vahingonkorvausta. Käräjäoikeus on määrännyt, että K:n H:lle maksettava korvaus voitiin liikennevakuutuslain 12 §:n nojalla periä ainoastaan Tapiolalta.

Tapiolan muutoksenhaku

3. Tapiola on valituksessaan hovioikeuteen vaatinut, että se vapautetaan velvollisuudesta suorittaa H:lle korvausta kärsimyksestä yli 4 000 euron osalta, koska yhtiön mukaan V:n menettely oli osaksi aiheuttanut liikennevahingon. Tämän vuoksi Tapiolan vastuu oli vain puolet tuomitun korvauksen määrästä ja toinen puoli korvauksesta oli maksettava V:n ajoneuvon liikennevakuutuksesta.

4. Tapiola on Korkeimmassa oikeudessa vedonnut siihen, että V oli törkeää piittaamattomuutta osoittavalla menettelyllään osaltaan aiheuttanut liikennevahingon ja H:n isän kuoleman. Tapiola on myös vedonnut siihen, että V on tämän vuoksi osaltaan vastuussa H:lle liikennevahingon johdosta suoritettavasta vahingonkorvauksesta ja että vakuutusyhtiöiden keskinäinen vastuu korvauksen suorittamisesta jakautuu vahinkoon osallisten tuottamusvastuun mukaisesti.

Sovellettavat säännökset

5. Liikennevakuutuslain 12 §:n mukaan korvaus liikennevakuutuksesta korvattavasta vahingosta on, jos korvausta vaaditaan moottoriajoneuvon omistajalta, kuljettajalta tai matkustajalta, tuomittava vakuutusyhtiön vastuusta voimassa olevien säännösten mukaisesti. Tuomittu korvaus saadaan periä vain asianomaiselta vakuutusyhtiöltä.

6. Liikennevakuutuslain 14 §:n mukaan, jos vahingonkärsineellä on saman liikennevahingon johdosta oikeus saada korvausta kahdesta tai useammasta liikennevakuutuksesta, vastaavat vakuutusyhtiöt siitä kukin omasta ja toistensa puolesta. Keskenään vakuutusyhtiöiden on otettava osaa korvauksen suorittamiseen sen mukaan kuin ilmenneeseen tuottamukseen ja muihin vahingon aiheuttaneisiin seikkoihin katsoen on kohtuullista, kuitenkin niin, että jos vahinko on johtunut yksinomaan toisen ajoneuvon puutteellisuudesta tai sen puolella olevasta tuottamuksesta sellaisten seikkojen käymättä selville toisen tai toisten ajoneuvojen osalta, korvaus jää suoritettavaksi ensiksi mainittua ajoneuvoa varten annetusta liikennevakuutuksesta.

Tapiolan asema tässä oikeudenkäynnissä

7. Liikennevahingon johdosta ovat käräjäoikeudessa olleet syytettyinä sekä K että V. Vakuutusyhtiöllä, joka katsoo toisen vakuutusyhtiön olevan myös korvausvastuussa samasta liikennevahingosta, on liikennevakuutuslain 14 §:n nojalla oikeus saada vahvistetuksi, miten korvausvastuu jakautuu niiden kesken. Jo prosessitaloudelliset syyt puoltavat sitä, että tällainen vaatimus voidaan käsitellä siinä rikosoikeudenkäynnissä, jossa ratkaistaan vakuutettujen ajoneuvojen kuljettajia vastaan ajettavat rikossyytteet ja johon ajoneuvot vakuuttaneet vakuutusyhtiöt on liikennevakuutuslain nojalla kutsuttu. Näin ollen Tapiolalla on perusteltu oikeudellinen tarve saada vahvistetuksi se, että myös V on tuottamuksensa perusteella vastuussa liikennevahingosta, että Pohjola on sen vuoksi Tapiolan ohella vastuussa vahingosta ja että vastuu jaetaan vakuutusyhtiöiden kesken.

8. Liikennevakuutuslain 13 §:n 2 momentissa ei ole rajoitettu vakuutusyhtiön oikeutta hakea muutosta vain joihinkin mainitun lain nojalla ratkaistaviin asioihin. Muutoksenhakuoikeus koskee siten kaikkia liikennevakuutuslain nojalla tehtyjä ratkaisuja. Näin ollen Tapiolalla on ollut oikeus hakea muutosta mainittuja vastuukysymyksiä koskevaan käräjäoikeuden ratkaisuun. Koska Tapiolan valituksessa on ollut kysymys V:n vahingonkorvausoikeudellisesta tuottamusvastuusta, ei sillä hovioikeuden mainitsemalla seikalla, että syyte V:tä vastaan on käräjäoikeuden tuomiolla lainvoimaisesti hylätty, ole merkitystä Tapiolan puhevallan kannalta.

Kannanotot Tapiolan vaatimuksiin

9. Valituksessaan hovioikeudelle Tapiola on esittänyt vaatimuksia ainoastaan H:n osalta. Tapiola on vaatinut, että käräjäoikeuden tuomiota olisi muutettava siten, että vakuutusyhtiö vapautetaan velvollisuudesta suorittaa korvausta H:lle enempää kuin 4 000 euroa. Valituksen perusteluissa tuodaan tosin esille, että vahingon olisi aiheuttanut osaltaan V, ja että Tapiola olisi vapautettava suorittamasta korvauksia H:lle siltä osin kuin korvauksia olisi suoritettava V:n auton liikennevakuutuksen perusteella. Tapiola ei kuitenkaan ole hovioikeudessa, kuten ei myöskään toissijaisessa vaatimuksessaan Korkeimmassa oikeudessa, vaatinut, että asiassa vahvistetaan V:n tai Pohjolan vastuu H:n kärsimästä vahingosta.

10. Tapiola ei ole kiistänyt, etteikö K:nkin auton liikennevakuutuksesta olisi liikennevahingon johdosta suoritettava korvausta H:lle. H:lle liikennevahingosta tulevan korvauksen kokonaismäärää 8 000 euroa Tapiola ei ole kiistänyt. Liikennevakuutuslain säännösten nojalla H:lla on oikeus saada Tapiolalta korvaus koko vahingosta riippumatta siitä, miten korvausvastuu mahdollisesti jakaantuu Tapiolan ja Pohjolan kesken. Tapiolan hovioikeudelle tekemä valitus ei mainitusta syystä ole voinut johtaa siihen, että yhtiö olisi osaksikaan vapautettu korvausvelvollisuudesta H:hon nähden. Muihin asianosaisiin kohdistuvia muutosvaatimuksia Tapiola ei ole valituksissaan esittänyt. Koska Tapiolan esittämät muutosvaatimukset eivät näin ollen voi menestyä hovioikeudessa, asian palauttamiseen hovioikeuteen ei ole perusteita.

11. Tapiolan Korkeimmassa oikeudessa esittämät toissijaiset, H:hon kohdistetut vaatimukset ovat samat kuin valituksessa hovioikeudelle esitetyt vaatimukset. Edellä mainituilla perusteilla niitä ei voida myöskään täällä esitettyinä hyväksyä.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Kati Hidén, Kari Kitunen, Gustav Bygglin ja Juha Häyhä. Esittelijä Jukka-Pekka Salonen.