12.2.2008

Vaatimukset Helsingin käräjäoikeudessa

Uudenmaan verovirasto vaati virallisen syyttäjän syytteeseen yhtyen A:n tuomitsemista verorikkomuksesta sen johdosta, että A oli 15.1.2001 ja 15.8.2002 välisenä aikana X Oy:n toiminnasta vastanneena yhtiön hallituksen jäsenenä hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä jättänyt muun syyn kuin maksukyvyttömyyden tai tuomioistuimen määräämän maksukiellon takia määräajassa suorittamatta

- yhtiön työntekijöille 1.1. - 30.6.2001 ja 1.9.2001 - 31.7.2002 maksetuista palkoista ennakonpidätyksiä yhteensä 35 553,38 euroa,

- 1. - 31.3.2001, 1.9.2001 - 31.1.2002 ja 1.4. - 31.7.2002 maksettuihin palkkoihin perustuvia työnantajan sosiaaliturvamaksuja yhteensä 2 629,89 euroa sekä

- 1. - 30.11.2000, 1.1. - 28.2.2001, 1. - 31.8.2001, 1.10.2001 - 28.2.2002 ja 1.5. - 30.6.2002 tapahtuneiden myyntien perusteella tilitettävää arvonlisäveroa yhteensä 32 253,77 euroa.

Laiminlyötyjen verojen ja maksujen yhteismäärä oli ollut 70 437,04 euroa.

Lisäksi verovirasto vaati A:lta vahingonkorvauksena maksamattomista veroista ja maksuista mainitut 70 437,04 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 15.8.2002 lukien.

A vaati syytteen ja korvausvaatimusten hylkäämistä.

Käräjäoikeuden tuomio 7.2.2005

Käräjäoikeus totesi, että X Oy oli ollut pitopalvelu- ja valmisruokatoimintaa harjoittava osakeyhtiö, joka oli merkitty kaupparekisteriin 8.4.1992 ja asetettu konkurssiin 30.10.2002. Yhtiön toiminnasta oli vastannut hallituksen varsinainen jäsen A. Yhtiö oli jättänyt suorittamatta ennakonpidätyksiä, sosiaaliturvamaksuja ja arvonlisäveroja syytteessä mainitut määrät.

Käräjäoikeus lausui, että oikeuskäytännössä (KKO 1996:35 ja KKO 2004:46) verorikkomusta koskevassa säännöksessä tarkoitettu maksukyvyttömyys oli määritelty siten, ettei verovelvollisen yleensä voitu katsoa olevan maksukyvytön, jos se oli pitkän aikaa jättänyt maksamatta ennakonpidätykset, sosiaaliturvamaksut ja arvonlisäverot jatkaen samanaikaisesti toimintaansa ja maksaen muiden velkojien saamisia sekä näin merkittävältä osin mahdollistanut toimintansa jatkamisen mainittuja veroja ja työnantajamaksuja laiminlyömällä. Velallinen, joka ei kyennyt maksamaan kaikkia velkojaan sitä mukaa kun ne erääntyivät, mutta joka osoitti käytettävissä olevat varansa joidenkin muiden kuin veronsaajan saatavien maksamiseen, suoritti sellaista muita velkojia suosivaa ja veronsaajan vahingoksi koituvaa valintaa, joka oli haluttu rikoslain 29 luvun 4 §:n säätämisellä torjua.

Verottajan laatiman tilinpäätösanalyysin perusteella oli havaittavissa, että verojen ja työnantajamaksujen laiminlyöntiaikana yhtiön osto- ja pankkivelat olivat suhteellisesti pienentyneet ja verovelat olivat vastaavasti merkittävästi lisääntyneet, mikä osoitti, että A oli harjoittanut mainitunlaista valintaa veronsaajan vahingoksi. Verottajan saatavien maksamisen laiminlyönnit olivat jatkuneet yli puolitoista vuotta yhtiön jatkaessa samanaikaisesti liiketoimintaa ja maksaessa työntekijöiden palkat ja muiden velkojien saatavia.

Sen vuoksi käräjäoikeus katsoi, että syytteessä tarkoitetut verot ja maksut eivät olleet jääneet maksamatta maksukyvyttömyyden vuoksi. Koska yhtiö oli käyttänyt mainittujen verojen ja maksujen suorittamiseen tarvittavat varat liiketoiminnan rahoittamiseen, niiden jättäminen määräajassa suorittamatta oli tapahtunut taloudellisen hyödyn hankkimiseksi.

Näillä perusteilla käräjäoikeus rikoslain 29 luvun 4 §:n nojalla tuomitsi A:n 40 päiväsakkoon ja velvoitti hänet suorittamaan verovirastolle vahingonkorvausta 70 437,04 euroa viivästyskorkoineen.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Airi Jousila ja lautamiehet.

Helsingin hovioikeuden tuomio 29.6.2006

A valitti hovioikeuteen ja vaati syytteen hylkäämistä.

Hovioikeuden ratkaisun perustelut

Tapahtumatiedot

Hovioikeus lausui olevan riidatonta, että A oli toimiessaan X Oy:n toiminnasta vastanneena hallituksen jäsenenä jättänyt suorittamatta syytteessä tarkoitetut verot ja maksut, joiden yhteismäärä oli noin 70 000 euroa. Riidatonta oli myös se, että yhtiö oli syytteessä tarkoitettuna aikana suorittanut veroja ja muita niihin tässä yhteydessä rinnastettavia maksuja yli 50 000 euroa. A:n väitettä, että hän oli vuosina 2001 - 2002 useaan otteeseen ollut yhteydessä verottajaan ja pyrkinyt pääsemään sopimukseen maksurästien hoitamiseksi, ei ollut kiistetty. Yhtiö ja verottaja olivatkin 25.3.2002 tehneet maksusopimuksen, jota yhtiö ei kuitenkaan ollut kyennyt noudattamaan ja jonka verottaja oli 17.7.2002 irtisanonut.

Väliaikaisen pesänhoitajan 26.11.2002 laatiman selvityksen mukaan yhtiöllä oli ollut velkaa 338 693 euroa, josta verovelkojen osuus oli ollut noin 120 000 euroa. Tilikaudelta 1.4.2000 - 31.3.2001 laaditun tilinpäätöksen mukaan yhtiön liikevaihto oli ollut 3 978 731 markkaa ja tappio oli ollut 203 271 markkaa. Tilikaudelta 1.4.2001 - 31.3.2002 laaditun tilinpäätöksen mukaan yhtiön liikevaihto oli vastaavasti ollut 409 671,26 euroa ja tappio oli ollut 46 380,42 euroa. Tilintarkastuskertomusten ja väliaikaisen pesänhoitajan selvityksen perusteella yhtiön toiminnassa ei ollut havaittu esimerkiksi takaisinsaantiperusteita, väärinkäytöksiä tai välikäsien käyttämistä.

Maksukyvyttömyys

Asiassa voitiin pitää selvitettynä, että yhtiö oli vuosina 2001 ja 2002 ollut taloudellisissa vaikeuksissa ja että sen varat eivät olleet riittäneet kaikkien velkojen maksamiseen. Syytetylle edullinen tulkinta puoltaisi sitä, että verojen ja muiden maksujen suorittamatta jättämisen katsottaisiin johtuneen rikoslain 29 luvun 4 §:ssä tarkoitetusta maksukyvyttömyydestä.

Laillisuusperiaate ja syytetyn oikeusturva edellyttivät tietyn painoarvon antamista maksukyvyttömyyskäsitteen normaalikielen mukaiselle merkitykselle. Arkikielen mukainen tulkinta puoltaisi kantaa, jonka mukaan verojen maksamatta jättämisen katsottaisiin johtuneen maksukyvyttömyydestä, mikäli yrityksen varat eivät riittäneet kaikkien velkojen maksamiseen.

Korkeimman oikeuden ratkaisuissa KKO 1996:35 ja KKO 2004:46 oli kuitenkin katsottu, ettei verovelvollisen yleensä voitu katsoa olevan rikoslain 29 luvun 4 §:ssä tarkoitetulla tavalla maksukyvytön, jos hän pitkän aikaa jätti maksamatta ennakonpidätykset ja työnantajan sosiaaliturvamaksut, mutta jatkoi samanaikaisesti toimintaansa ja maksoi muiden velkojien saamisia ja näin merkittävältä osin mahdollisti toimintansa jatkamisen työnantajamaksujen laiminlyömisellä. Lisäksi mainituissa ratkaisuissa oli katsottu, että sellainenkin velallinen, joka ei kyennyt maksamaan kaikkia velkojaan sitä mukaa kuin ne erääntyivät mutta joka osoitti käytettävissä olevat varansa joidenkin muiden kuin veronsaajan saatavien maksamiseen, suoritti sellaista muita velkojia suosivaa ja veronsaajan vahingoksi koituvaa valintaa, joka oli haluttu rikoslain 29 luvun 4 §:n säätämisellä torjua. Ratkaisuissa oli myös viitattu säännöksen tarkoitukseen vahvistaa veronsaajan asemaa sen vuoksi, että veronsaajalla ei ollut oma-aloitteisesti maksettavien verojen osalta samanlaisia mahdollisuuksia kuin liikekumppaneilla tai rahoittajilla valvoa etujaan, koska veron määrä tulee veronsaajan tietoon vain verovelvollisen toimenpiteillä.

Mainitut veronsaajan aseman vahvistamiseen tähdänneet näkökohdat eivät kuitenkaan soveltuneet esillä olevaan tapaukseen samalla tavalla kuin mainittujen Korkeimman oikeuden ratkaisujen kohdalla. A oli ollut yhtiön maksurästien vuoksi verottajaan yhteydessä, ja niiden maksamisesta oli yhtiön ja verottajan välillä tehty sopimus. Verottajalla oli tämän jälkeen ollut sama mahdollisuus kuin muilla velkojilla valvoa etuaan ja ryhtyä toimenpiteisiin yhtiön laiminlyöntien johdosta. Pelkästään sille näkökohdalle, että veronsaajalla ei ollut mahdollisuutta esimerkiksi vastasuorituksia keskeyttämällä painostaa velallista velkojen maksamiseen, ei voida antaa ratkaisevaa merkitystä maksukyvyttömyyskäsitteen tulkinnassa. Verottajan mahdollisuutta ryhtyä toimenpiteisiin yhtiön asettamiseksi konkurssiin oli pidettävä veronsaajan intressit riittävästi turvaavana painostuskeinona.

X Oy oli lisäksi, toisin kuin mainituissa Korkeimman oikeuden ratkaisuissa oli ollut laita, maksujen laiminlyöntiaikana suorittanut huomattavan osan veroista ja muista veronsaajan maksuista.

Taloudellisen hyödyn tavoittelu

A:n ei voitu katsoa tavoitelleen rikoslain 29 luvun 4 §:ssä tarkoitettua taloudellista hyötyä pelkästään sillä perusteella, että hän oli taloudellisista vaikeuksista huolimatta yrittänyt jatkaa yhtiön toimintaa. A:n yhtiöltä saamien vähäisten etuuksien johdosta hänen ei voitu katsoa tavoitelleen hyötyä erityisesti itselleen. Kun yhtiön toiminnassa ei ollut ilmennyt väärinkäytöksiä esimerkiksi epäasiallisen varojen siirtelyn tai liikekumppanin suosimisen merkityksessä, säännöksessä tarkoitettua taloudellista hyötyä ei ollut tavoiteltu myöskään toiselle. Verovelkojen lisääntymisen ja toisaalta tiettyjen muiden velkojen lyhentymisen välillä ei myöskään ollut sellaista epäsuhtaa, että toiminnalla olisi katsottava tavoitellun hyötyä yhtiön muille velkojille veronsaajan vahingoksi.

Johtopäätös

Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että syytteessä tarkoitettujen verojen ja maksujen suorittamatta jääminen oli johtunut maksukyvyttömyydestä ja että A ei ollut niiden maksamatta jättämisellä tavoitellut taloudellista hyötyä itselleen tai toiselle.

Hovioikeuden ratkaisun lopputulos

Hovioikeus hylkäsi syytteen ja vapautti A:n tuomitusta rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta sekä velvoitti valtion korvaamaan A:n oikeudenkäyntikulut käräjäoikeudessa ja hovioikeudessa korkoineen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Martti Harsia, Juha Paimela ja Esa Vuorenalho. Esittelijä Janne Arvela.

Perustelut

Kysymyksenasettelu

1. A on X Oy:n hallituksen ainoana varsinaisena jäsenenä jättänyt 15.1.2001 - 15.8.2002 suorittamatta syytteessä mainitut arvonlisäverot, ennakonpidätykset ja työnantajan sosiaaliturvamaksut yhteensä 70 437,04 euroa. Yhtiö on hakenut 23.8.2002 yrityssaneerausta ja asetettu 30.10.2002 omasta hakemuksesta konkurssiin.

2. Asiassa on kysymys siitä, onko A jättäessään mainitut verot ja maksut maksamatta syyllistynyt verorikkomukseen.

Verorikkomuksen tunnusmerkistö

3. Rikoslain 29 luvun 4 §:n mukaan verorikkomuksesta tuomitaan muun muassa se, joka hankkiakseen itselleen tai toiselle taloudellista hyötyä jättää muun syyn kuin maksukyvyttömyyden tai tuomioistuimen määräämän maksukiellon takia määräajassa suorittamatta ennakonpidätyksen, tilitettävän arvonlisäveron tai työnantajan sosiaaliturvamaksun.

4. Verorikkomuksen tunnusmerkistön täyttyminen edellyttää ensinnä sitä, että mainittujen verojen ja maksujen laiminlyönti ei ole johtunut maksukyvyttömyydestä, ja toiseksi tarkoitusta hankkia niiden suorittamatta jättämisellä taloudellista hyötyä itselle tai toiselle.

Maksukyvyttömyydestä

5. Säännöksessä tarkoitettu maksukyvyttömyys on tyypillisimmillään käsillä silloin, kun verovelvollinen ei myymättä yritystoiminnan kannalta välttämätöntä omaisuutta tai laiminlyömättä palkanmaksuvelvoitettaan voi suoriutua veron maksusta, kuten eduskunta on todennut vastauksessaan verorikkomussäännöksen säätämiseen johtaneeseen hallituksen esitykseen (HE 66/1988 vp).

6. Verovelvollisen ei sen sijaan vakiintuneen oikeuskäytännön mukaan yleensä voida katsoa olevan lainkohdassa tarkoitetulla tavalla maksukyvytön, jos tämä pitkän aikaa jättää maksamatta siinä tarkoitetut verot ja maksut, mutta jatkaa samanaikaisesti toimintaansa ja maksaa muiden velkojien tai verottajan muita saamisia ja näin merkittävältä osin mahdollistaa toimintansa jatkamisen kyseisten verojen ja maksujen laiminlyömisellä (esim. KKO 1996:35 ja 2004:46). Verovelvollisen ei voida katsoa olevan maksukyvytön siinäkään tapauksessa, että muita saamisia maksetaan lyhyen ajan kuluessa, jos nämä maksut ovat mahdollisia juuri sen vuoksi, että verovelvollisen käytettävissä olevat varat ohjataan niihin rikoslain 29 luvun 4 §:ssä tarkoitettujen verojen ja maksujen asemesta (KKO 2004:46).

7. Käsillä olevassa tapauksessa mainittujen verojen ja maksujen laiminlyönnit ovat jatkuneet noin puolitoista vuotta. Yhtiö on samanaikaisesti jatkanut toimintaansa ja maksanut muita velkoja. Näin ollen kysymys on tilanteesta, jossa Korkeimman oikeuden vakiintuneen käytännön mukaan verojen ja maksujen laiminlyönnin ei tyypillisesti voida katsoa johtuneen maksukyvyttömyydestä.

Hyötymistarkoituksesta

8. Hyötymistarkoitusta koskevaa tunnusmerkkiä Korkein oikeus on aikaisemmissa ratkaisuissaan (KKO 1995:137, KKO 1996:35 ja KKO 2004:46) tulkinnut siten, että kun verovelvollinen on käyttänyt kysymyksessä olevien verojen ja maksujen suorittamiseen tarvittavat varat liiketoimintansa jatkamisen rahoittamiseen, maksujen jättämisen määräajassa suorittamatta on katsottu tapahtuneen taloudellisen hyödyn hankkimiseksi. Ratkaisussaan KKO 2007:29 Korkein oikeus on sen lisäksi kiinnittänyt arvioinnissa huomiota muun muassa verovelvollisen taloudellisten vaikeuksien syihin, verosaatavia koskevien viivästysten kestoon, verovelallisen aloitteellisuuteen ja pyrkimykseen vastuulliseen yhteistoimintaan veronsaajan kanssa sekä velallisen ilmeiseen tarkoitukseen, tilapäisistä maksuvaikeuksista huolimatta, suoriutua kaikista velvoitteistaan.

9. Verorikkomussäännöksen tarkoituksena on veronsaajan aseman vahvistaminen oma-aloitteisesti maksettavien verojen ja maksujen osalta. Säännöstä sovellettaessa on kuitenkin otettava huomioon myös velkojien maksunsaantijärjestystä, konkurssia, takaisinsaantia ja velallisen rikoksia koskevasta lainsäädännöstä ilmenevä velkojien yhdenvertaisuuden periaate. Sen vuoksi velallisen hyötymistarkoitusta arvioitaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota mainittujen verojen ja maksujen suoritusten sekä muiden velkojen suoritusten suhteeseen, kuten mainitussa ratkaisussa KKO 2007:29 on myös tehty.

10. Asiassa on selvää, että yhtiö on käyttänyt kysymyksessä olevien maksujen suorittamiseen tarvittavia varoja nimenomaan liiketoimintansa jatkamisen rahoittamiseen. Lähtökohtaisesti hyötymistarkoitusta koskeva tunnusmerkki siten toteutuu. Kuitenkin A:n mahdollista hyötymistarkoitusta on arvioitava ottamalla huomioon myös muut edellä kohdissa 8 ja 9 mainitut seikat.

11. Yhtiö, jonka liikevaihto on syytteen tekoaikaan sisältyneellä, 31.3.2002 päättyneellä tilikaudella ollut runsaat 400 000 euroa vuodessa, on syytteessä tarkoitettuna aikana maksanut veroja ja muita verottajalle meneviä maksuja yli 50 000 euroa. Rikoslain 29 luvun 4 §:ssä tarkoitettujen, maksamatta jätettyjen verojen ja maksujen määrä on kasvanut siten, että se on ollut 31.3.2001 noin 50 000 euroa, 31.3.2002 noin 70 000 euroa ja yhtiön konkurssiin asettamishetkellä 30.10.2002 ainakin noin 90 000 euroa. Vastaavasti samana aikana 31.3.2001 - 30.10.2002 yhtiön ostovelat ovat pienentyneet 172 109 eurosta 128 689 euroon ja lainat rahoituslaitoksilta ovat pienentyneet 18 112 eurosta 4 527 euroon. Kyseisiä veroja ja maksuja koskevan velan selvä kasvu tarkastelujaksolla sekä muiden velkojen pienentyminen samanaikaisesti tukevat käsitystä, että A on jatkanut liiketoimintaa hyötymistarkoituksessa veronsaajan kustannuksella.

12. Kuten hovioikeuden tuomiosta ilmenee, A on ollut laiminlyötyjen verojen ja maksujen johdosta yhteydessä verottajaan ja tehnyt 25.3.2002 veroviraston kanssa maksusopimuksen, jota yhtiö ei kuitenkaan ole pystynyt noudattamaan.

13. Hovioikeus on hylätessään syytteen ja korvausvaatimukset perustanut ratkaisunsa osaksi myös siihen, että A oli pitänyt yhteyttä verottajaan ja tehnyt mainitun maksusopimuksen. Hovioikeus on katsonut, että verorikossäännöksen taustalla olevat veronsaajan aseman vahvistamiseen tähdänneet näkökohdat eivät A:n aktiivisuuden ja tehdyn maksusopimuksen vuoksi soveltuneet esillä olevaan tapaukseen samalla tavalla kuin hovioikeuden mainitsemien Korkeimman oikeuden tapausten kohdalla.

14. Lakivaliokunta on rikoslain 29 luvun 4 §:n säätämiseen johtaneessa mietinnössään (LaVM 6/1990 vp s. 10) pitänyt välttämättömänä, että veroviranomaiset veronmaksun laiminlyöntejä havaitessaan aina ensisijaisesti pyrkivät laiminlyönnin selvittämiseen sopimusmenettelyllä ja ryhtyvät mahdollisen rikoksen selvittämiseen vasta, jos laiminlyötyjä suorituksia ei ole tästäkään huolimatta maksettu.

15. A:n yhteydenotot verovirastoon ja sopimus sen kanssa samoin kuin A:n ilmeinen pyrkimys yhtiön vaikeuksista huolimatta selviytyä kaikista velvoitteista ovat seikkoja, jotka on otettava huomioon arvioitaessa, onko A toiminut hyötymistarkoituksessa.

Johtopäätös

16. Ottaen huomioon sen ajan pituus, jona kysymyksessä olevia veroja ja maksuja on laiminlyöty, ja lisäksi yhtäältä suorittamatta jätettyjen verojen ja maksujen määrä ja tuon määrän kasvu tarkasteluaikana ja toisaalta muiden velkojen kehitys samana aikana, edellisessä kohdassa mainituilla seikoilla ei ole sellaista painoa, että A:n voitaisiin niiden perusteella katsoa toimineen muussa kuin hyötymistarkoituksessa.

17. A on siten 15.1.2001 - 15.8.2002 X Oy:n ainoana hallituksen varsinaisena jäsenenä hankkiakseen itselleen ja toiselle taloudellista hyötyä jättänyt muun syyn kuin maksukyvyttömyyden tai tuomioistuimen määräämän maksukiellon takia määräajassa suorittamatta syytteessä mainitut verot ja maksut sekä siten syyllistynyt verorikkomukseen.

Rangaistus ja vahingonkorvaus

18. Korkein oikeus katsoo ottaen huomioon erityisesti kohdassa 15 mainitut seikat, että 20 päiväsakon rangaistus on oikeudenmukaisessa suhteessa A:n syyksi luetun rikoksen vahingollisuuteen ja vaarallisuuteen sekä rikoksesta ilmenevään tekijän syyllisyyteen. Asiassa on riidatonta, että A:n menettelystä valtiolle aiheutuneen vahingon määrä on 70 437,04 euroa.

Valtion vapauttaminen oikeudenkäyntikulujen korvausvelvollisuudesta

19. Oikeudenkäynnistä rikosasioissa annetun lain 9 luvun 1 a §:n 1 momentin (107/1998) mukaan, jos syyttäjän syyte tai muu vaatimus hylätään tai jätetään tutkimatta taikka jää sillensä, valtio on vastaajan vaatimuksesta velvollinen korvaamaan vastaajan kohtuulliset oikeudenkäyntikulut. Lainkohtaan on lisätty hovioikeuden tuomion jälkeen 1.10.2006 voimaan tulleella lailla 243/2006 säännös, jonka mukaan valtio ei ole velvollinen korvaamaan vastaajan oikeudenkäyntikuluja, jos vastaaja asianomistajan muutoksenhaun johdosta tuomitaan teosta, jota syyte koski.

20. Ennen mainittua lainmuutosta Korkein oikeus on vastaavassa tilanteessa ratkaisussaan KKO 2005:31 katsonut, että syyttäjän tyydyttyä käräjäoikeuden tuomioon se oli valtion korvausvelvollisuuden osalta tullut lainvoimaiseksi ja että korvausvelvollisuuteen ei siten hovioikeudessa voitu puuttua viran puolesta.

21. Kysymys on siitä, voidaanko 1.10.2006 voimaan tullutta lakia soveltaa tässä asiassa. Säädettäessä puheena olevaa valtion korvausvastuuta koskevaa lakia lähtökohtana on ollut, että korvausvastuuta ei ole, mikäli syyte menestyy. Ennen lakiin tehtyä lisäystäkään oikeutta korvaukseen ei syytteen menestyessä olisi ollut, mutta valtion vapautuminen korvausvastuusta olisi kohdassa 20 mainittu ennakkotapaus huomioon ottaen edellyttänyt syyttäjän valitusta. Näin ollen edellä selostettu lainmuutos koskee oikeudenkäyntimenettelyä. Tällaisia muutoksia aletaan soveltaa, ellei voimaantulosäännöksessä ole muuta määrätty, heti niiden tultua voimaan myös tuolloin vireillä oleviin asioihin.

22. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että mainittu valtion korvausvastuuta koskeva laki tulee nyt sovellettavaksi 1.10.2006 voimaan tulleessa muodossaan. Jutun lopputulos huomioon ottaen valtio vapautetaan hovioikeudessa tuomitusta korvausvelvollisuudesta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomio kumotaan.

A tuomitaan rikoslain 29 luvun 4 §:n nojalla 15.1.2001 - 15.8.2002 tehdystä verorikkomuksesta 20:een 15 euron määräiseen päiväsakkoon eli maksamaan sakkoa yhteensä 300 euroa.

A velvoitetaan suorittamaan Uudenmaan verovirastolle korvaukseksi suorittamatta jätetyistä ennakonpidätyksistä, työnantajan sosiaaliturvamaksuista ja arvonlisäveroista yhteensä 70 437,04 euroa korkolain 4 §:n 1 momentin mukaisine korkoineen 15.8.2002 lukien. Korvauksen määrästä saadaan vähentää, mitä hallinnollisessa menettelyssä saadaan perityksi.

Valtio vapautetaan velvollisuudesta korvata A:n oikeudenkäyntikulut alemmissa oikeuksissa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Eeva Vuori, Mikael Krogerus, Juha Häyhä ja Ilkka Rautio. Esittelijä Mika Huovila.