1.6.2007

Asian tausta ja vaatimukset Pieksämäen käräjäoikeudessa

A oli ollut työsuhteessa X Oy:öön suullisen sopimuksen perusteella 22.4.2002 alkaen. Osapuolet olivat 30.5.2003 tehneet kirjallisen työsopimuksen, jossa oli sovittu muun ohessa, että sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen osapuolilla ei ollut toisiaan kohtaan mitään sopimuksen allekirjoittamista edeltävään aikaan kohdistuvia työsopimuksesta johtuvia tai siihen liittyviä vaatimuksia.

A oli 18.9.2003 alkaneen lomautuksen jälkeen irtisanoutunut 13.5.2004. A vaati 5.2.2004 vireille tulleessa kanteessa, että yhtiö velvoitetaan suorittamaan hänelle ylityö-, sunnuntaityö- ja viikkolepokorvauksia vuodelta 2002 yhteensä 4 507,82 euroa korkoineen. A:n mukaan edellä mainittu sopimusehto oli työaikalain 39 §:n nojalla mitätön.

Yhtiö kiisti kanteen muun muassa sillä perusteella, ettei kysymyksessä ollut työaikalain 39 §:ssä tarkoitettu sopimus, jolla olisi vähennetty työaikalain mukaisia etuja eikä sopimus ollut mitätön.

Käräjäoikeuden tuomio 15.9.2004

Käräjäoikeus lausui perusteluinaan, että A oli tehnyt 1.5.2002 ja 20.12.2002 välisenä aikana sellaista työtä, joka työaikalain perusteella oikeutti hänet saamaan lisäkorvausta. Lisäkorvaus oli määrältään 4 507,82 euroa. Sopimus, jolla vähennetään työaikalain mukaan työntekijälle kuuluvia oikeuksia, oli sinänsä työaikalain 39 §:n perusteella mitätön lukuunottamatta työaikalain 40 §:ssä sanottuja tilanteita.

Käräjäoikeuden mukaan työsuhteen aikana työntekijä ei pätevästi ja häntä sitovasti voi luopua koko työsuhteeseen perustuvista saatavistaan. Jälkikäteen työntekijä voi pätevästi luopua saatavistaan, mutta luopumiselle oli asetettu sellainen vaatimus, että sen oli oltava yksilöity. Tässä tapauksessa luopuminen työsuhteeseen perustuvista laillisista saatavista oli tapahtunut 30.5.2003 eli siis useita kuukausia yli- ja sunnuntaitöiden tekemisen jälkeen. A oli tiennyt täsmällisesti tekemiensä ylitöiden ja sunnuntaitöiden määrän, koska hän oli myöntänytkin saaneensa niin sanotun yksinkertaisen palkan määrän. Näin ollen A allekirjoittaessaan 30.5.2003 työsopimuksen, jossa hän oli luopunut 1.5.2002 ja 20.12.2002 väliseltä ajalta kertyneistä työsuhteeseen perustuvista saatavistaan, oli tiennyt riittävällä yksilöitävyydellä lausumansa merkityksen. Käräjäoikeuden käsityksen mukaan yksilöitävyys ei tässä tapauksessa edellyttänyt sitä, että lisäkorvaukset olisi jo tuossa vaiheessa tarkasti laskettu. Käräjäoikeus katsoi, ettei A:lla luopumisensa jälkeen ollut enää mitään ylityö-, sunnuntaityö- tai viikkolepokorvauksiin perustuvia saatavia työnantajaltaan X Oy:ltä. Kirjallisen työsopimuksen, joka oli syntynyt työsuojelupiirin työsuojelutarkastajan aloitteesta, tekemiseen tai allekirjoittamiseen ei käräjäoikeudessa ollut näytetty A:n väitteestä huolimatta sisältyneen mitään sellaista seikkaa, joka vähentäisi sopimuksen sitovuutta ja A oli voinut kirjallisessa työsopimuksessa luopua pätevästi edeltävään aikaan liittyvistä saatavistaan.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hylkäsi A:n kanteen.

Asian on ratkaissut laamanni Juhani Mali.

Itä-Suomen hovioikeuden tuomio 31.1.2006

Hovioikeus, jossa A toisti vaatimuksensa, lausui perusteluinaan muun muassa, että työaikalain 39 §:n mukaan sopimus, jolla vähennetään työntekijälle työaikalain nojalla tulevia etuja, oli mitätön. Ylityö-, sunnuntaityö- ja viikkolepokorvaukset olivat työaikalaissa työntekijälle säädettyjä etuja. A oli työskennellyt hitsaajana toistaiseksi voimassa olevassa työsuhteessa yhtiön palveluksessa 22.4.2002 alkaen suullisen työsopimuksen nojalla. A:n ja yhtiön välillä 30.5.2003 allekirjoitetulla työsopimuksella osapuolet olivat sopineet, ettei heillä sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen ollut toisiaan kohtaan mitään sopimuksen allekirjoittamista edeltävään aikaan kohdistuvia työsopimuksesta johtuvia tai siihen liittyviä vaatimuksia. A oli tämän jälkeen vaatinut yhtiöltä työaikalakiin perustuvia korvauksia, joiden peruste oli syntynyt ennen 30.5.2003. Hovioikeus katsoi, että työsuhteen aikana tehtyyn mainittuun työsopimukseen otettu määräys siitä, että A luopui ennen sen allekirjoittamista syntyneistä työsuhteeseen perustuvista eduistaan, oli työaikalain 39 §:n nojalla mitätön. Tämän vuoksi A:lla oli oikeus vaatia työaikalain mukaisia etuja 30.5.2003 allekirjoitetusta työsopimuksesta huolimatta.

Hovioikeus katsoi lisäksi selvitetyksi, että yli- ja sunnuntaitöiden tekemiseen oli ollut vähintäänkin yhtiön hiljainen suostumus. Tämän vuoksi A:n tekemä yli- ja sunnuntaityö oli ollut työaikalain 17 §:n 2 momentissa tarkoitettua ylityötä. A oli sen vuoksi oikeutettu samaan yli- ja sunnuntaityö- sekä viikkolepokorvaukset, jotka yhtiö oli myöntänyt määriltään oikeiksi.

Näillä perusteilla hovioikeus hyväksyi A:n kanteen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juha Voutilainen, Markku Ukkola ja Helena Lindgren. Esittelijä Tiina Ruikka.

Perustelut

1. Työaikalain 39 §:n 1 momentin säännös siitä, että sopimus, jolla vähennetään työntekijälle työaikalain nojalla tulevia etuja, on mitätön, jollei työaikalaista muuta johdu, on tarkoitettu suojelemaan työntekijää. Työaikalain säännöksissä määrätään muun muassa siitä, millä edellytyksillä säännöllinen työaika saadaan ylittää ja minkälaiset lepo- ja vapaa-ajat työntekijälle on järjestettävä sekä siitä, minkälainen korvaus työntekijälle on tietyistä säännöllisen työajan ylittävistä töistä maksettava. Ellei työaikalaista ilmene, että työaikalaissa säädetystä etuudesta voidaan sopia laista poikkeavasti, ei työntekijälle sanotun lain mukaan tulevia etuuksia voida sopimuksella vähentää.

2. Työaikalain säännösten pakottavuus koskee yhtä lailla työn teettämistä kuin työstä maksettavaa korvausta. Lain 39 §:n 1 momentin säännös sopimuksen mitättömyydestä ei myöskään koske pelkästään etukäteistä etuudesta luopumista, vaan myös työsuhteen aikana tehtyä sopimusta siitä, ettei työntekijä vaadi lain pakottavan säännöksen mukaista korvausta jo tehdystä työstä.

3. A:n kanne koskee sellaisia työaikalain mukaisia korvauksia, joiden vähentämisestä ei ole työaikalain mukaan ollut oikeutta sopia. Työsopimuksessa oleva ehto siitä, että A:lla ei ole sopimuksen allekirjoittamista edeltävään aikaan kohdistuvia työsopimuksesta johtuvia tai siihen liittyviä vaatimuksia, on näin ollen mitätön.

4. X Oy ei ole valituksessaan riitauttanut hovioikeuden johtopäätöstä siitä, että yli- ja sunnuntaitöiden tekemiseen oli ollut vähintäänkin yhtiön hiljainen suostumus.

5. Näin ollen ei ole aihetta muuttaa hovioikeuden tuomion lopputulosta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Mikko Tulokas (eri mieltä), Eeva Vuori, Kari Kitunen, Mikael Krogerus ja Liisa Mansikkamäki. Esittelijä Sami Myöhänen.

Eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Oikeusneuvos Tulokas: Asiassa on kysymys työaikalain 39 §:n 1 momentin tulkinnasta. Selvää on, ettei työntekijä voi edeltäkäsin pätevästi luopua hänelle lain mukaan kuuluvista korvauksista ja muista eduista. Palkkasaatavista sen sijaan voidaan sopia. Työntekijän vallassa on sekin, lähteekö hän perimään palkkojaan vai ei. Jälkikäteisen sopimuksen pätevyyden edellytyksenä kuitenkin on, ettei työntekijää ole painostettu hänelle epäedulliseen sopimukseen eikä sopimusta rasita mikään muukaan pätemättömyysperuste.

Jo tehtyä työtä koskevasta korvauksesta tehdyn sopimuksen pätevyys on ratkaistava tapauskohtaisesti. Ottaen huomioon työntekijöiden nykyisen edunvalvonnan tehokkuuden on perusteetonta leimata kaikkia jälkikäteen tehtyjä sopimuksia pätemättömiksi. Työelämä edellyttää sopimista.

Nyt esillä oleva kirjallinen työsopimus on tehty aikaisemman suullisen sopimuksen tilalle. Tämä on tapahtunut työsuojelutarkastajan aloitteesta. Sopimukseen on sisällytetty lausuma, jonka mukaan osapuolilla ei ollut sopimuksen allekirjoittamisen jälkeen toisiaan kohtaan vaatimuksia, jotka koskivat sopimusta edeltänyttä aikaa.

Käräjäoikeuden tavoin pidän sopimusta sitovana, kun kantajan on katsottava olleen selvillä ylityökorvauksia koskevista saatavistaan eikä olosuhteista ilmene, että sopimusta rasittaisi jokin pätemättömyysperuste. Myös työsopimuksia koskee se periaate, että osapuolen on reklamoitava sellaisesta, jota ei hyväksy.

Päädyn hyväksymään valituksen.