24.4.2007

Asian tausta

Avustava ulosottomies ulosmittasi 22.7.2004 A Oy:llä B Oy:ltä olevasta Helsingin käräjäoikeuden 3.6.2004 antamaan lainvoimaiseen yksipuoliseen tuomioon perustuvasta saatavasta B Oy:n pankkitilillä olevia varoja.

Ulosottomies itseoikaisi 4.8.2004 edellä mainittua ulosmittausta ja kumosi sen, koska varat eivät kuuluneet B Oy:lle.

A Oy valitti itseoikaisupäätöksestä ja vaati, että se kumotaan ja ulosmittaus pidetään voimassa. Helsingin käräjäoikeus hylkäsi valituksen 14.12.2004 antamallaan lainvoimaisella päätöksellä.

Ulosottomiehen päätös 22.6.2005

A Oy vaati 9.6.2005, että ulosottomies ulosmittaa A Oy:llä B Oy:ltä olevasta edellä mainitusta saatavasta B Oy:n pankkitilillä olevat vakuustakavarikkoon asetetut rahavarat.

Ulosottomies hylkäsi vaatimuksen, koska kysymyksessä olevat varat eivät kuuluneet B Oy:lle.

Helsingin käräjäoikeuden päätös 28.10.2005

A Oy valitti ulosottomiehen päätöksestä ja vaati, että ulosottomies kohdistaa ulosmittauksen velallisen eli B Oy:n nimissä olevaan pankkitiliin lainvoimaisen yksipuolisen tuomion määrästä.

Käräjäoikeus totesi, että se oli 14.12.2004 antamallaan päätöksellä hylännyt A Oy:n valituksen, jossa oli muun ohella vaadittu, että käräjäoikeus kumoaisi ulosottomiehen 4.8.2004 antaman itseoikaisua koskevan päätöksen ja pitäisi voimassa A Oy:n valituksessa tarkoitetun, käräjäoikeuden 3.6.2004 antamaan lainvoimaiseen yksipuoliseen tuomioon perustuvan ulosmittauksen.

Käräjäoikeuden mukaan tässä asiassa ei ollut esitetty laillista perustetta sille, että käräjäoikeus voisi käsitellä ja ratkaista uudelleen 14.12.2004 päätöksen yhteydessä lainvoimaisesti ratkaistun kysymyksen siitä, mikä taho oli A Oy:n valituksessa tarkoitetulla pankkitilillä olevien rahavarojen oikea omistaja, ja siten kysymyksen siitä, voitiinko tilillä olevat rahavarat ulosmitata B Oy:n veloista. Käräjäoikeuden lainvoimainen päätös 14.12.2004 esti A Oy:n ulosottovalituksen tutkimisen.

Näillä perusteilla käräjäoikeus jätti A Oy:n valituksen tutkimatta.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Ari Wirén.

Helsingin hovioikeuden päätös 10.2.2006

A Oy valitti hovioikeuteen ja vaati, että käräjäoikeuden päätös kumotaan ja että hovioikeus hyväksyy yhtiön tekemän ulosmittausta koskevan hakemuksen, tai toissijaisesti, että hovioikeus palauttaa asian käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Hovioikeuden mukaan ulosottovalitusta ei ollut voitu ottaa käräjäoikeudessa tutkittavaksi, koska ulosottoasia oli jo lainvoimaisesti ratkaistu käräjäoikeuden päätöksellä 14.12.2004. Sanottua käräjäoikeuden päätöstä koskevassa ulosottoasiassa ja nyt käsiteltävänä olevassa ulosottoasiassa oli kysymys samasta velkojasta, samoista saatavista, samasta velallisesta, samasta ulosmittauksen kohteesta (tietyllä pankkitilillä olevat varat) ja samoista muista kysymyksistä (kuka on tilillä olevien varojen omistaja ja estääkö varoihin kohdistettu vakuustakavarikko ulosmittauksen suorittamisen). Tällaisessa tapauksessa käräjäoikeuden 14.12.2004 antaman päätöksen oikeusvoima esti nyt käsiteltävässä asiassa ulosottoasian tutkimisen. Mainituilla perusteilla hovioikeus jätti käräjäoikeuden päätöksen lopputuloksen pysyväksi.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Antti Kuningas, Matti Rintala (eri mieltä) ja Petri Leskinen. Esittelijä Jukka Laine.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Rintala päätyi mainitsemillaan perusteilla siihen, että käräjäoikeuden olisi tullut tutkia valitus. Viivytyksen välttämiseksi Rintala tutki valituksen ja hylkäsi sen.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Ulosottomies on 22.7.2004 ulosmitannut B Oy:n pankkitilillä olevia varoja A Oy:n B Oy:ltä olevasta saatavasta. Sen jälkeen ulosottomies on 4.8.2004 tehnyt ulosottolain 9 luvun 1 §:ssä tarkoitetun itseoikaisun ja kumonnut ulosmittauksen. Perusteena on ollut se, ettei varoja voitu ulosmitata B Oy:n veloista, koska varat eivät kuuluneet tälle yhtiölle. Käräjäoikeus on lainvoiman saaneella päätöksellään 14.12.2004 hylännyt itseoikaisusta tehdyn valituksen.

2. A Oy on sittemmin 9.6.2005 uudelleen vaatinut, että mainitut varat ulosmitataan samasta saatavasta. Tämän vaatimuksen ulosottomies on hylännyt 22.6.2005. Perusteena on edelleen ollut se, etteivät B Oy:n tilillä olevat, nyttemmin vakuustakavarikkoon asetetut varat kuuluneet tälle yhtiölle. Alemmat oikeudet ovat jättäneet tutkimatta ulosottomiehen tästä ratkaisusta tehdyn valituksen.

3. Asiassa on kysymys siitä, onko A Oy:n vaatimus saada B Oy:ltä olevasta saatavastaan ulosmitatuksi tämän yhtiön tilillä olevia varoja ratkaistu asianosaisia sitovalla tavalla jo käräjäoikeuden 14.12.2004 antamalla lainvoimaisella päätöksellä niin, ettei A Oy:n valitusta ulosottomiehen 22.6.2005 tekemästä päätöksestä enää voida tutkia.

Korkeimman oikeuden kannanotto

4. Ulosottoasioissa annettujen ratkaisujen sitovuus myöhemmissä menettelyissä voi määräytyä eri tavoin riippuen siitä, minkälaisesta ratkaisusta kulloinkin on kysymys. Esimerkiksi hallituksen esityksessä ulosottoviranomaisia ja ulosottoasioiden muutoksenhakua koskevan lainsäädännön uudistamiseksi (HE 106/1995 vp s. 78) on mainittu, että täytäntöönpanoriidassa annettu ratkaisu olisi asianosaisten välisessä suhteessa sitova myös uudessa samalla perusteella tapahtuvassa täytäntöönpanossa. Ratkaisuissaan KKO 2003:132 ja 2004:93 Korkein oikeus on taas katsonut, että ulosmittausasiassa annetun ratkaisun sitovuutta uudessa ulosmittausasiassa ei ole perusteltua arvioida samalla tavoin kuin aikaisemman ratkaisun sitovuutta esimerkiksi riita-asiassa.

5. Ratkaisun KKO 2003:132 mukaan sivullisen valitukseen aikaisemmassa ulosottoasiassa annettu lainvoimainen ratkaisu ei estänyt tutkimasta sivullisen samaan perusteeseen perustuvaa väitettä saman velkojan toiseen saatavaan perustuvan ulosottomenettelyn yhteydessä nostetussa täytäntöönpanoriidassa. Ratkaisun KKO 2004:93 mukaan taas sivullisen valitukseen aikaisemmassa ulosottoasiassa annettu lainvoimainen ratkaisu ei estänyt sivullisen samanlaisen valituksen tutkimista eri velkojan saatavan perimiseksi toteutetussa uudessa ulosottomenettelyssä. Näistä ratkaisuista siis ilmenee, että ulosmittausasiassa annetulla ratkaisulla ei ole sitovaa vaikutusta ainakaan silloin, jos uudessa ulosmittausasiassa on kysymys eri saatavasta tai eri velkojasta.

6. Tässä tapauksessa kuitenkin A Oy on uudelleen hakenut saman saatavansa perimiseksi samojen B Oy:n tilillä olleiden varojen ulosmittausta. Kysymys on siten kaikilta osin saman hakemuksen uudistamisesta. Myöskään ulosmittaukseen vaikuttavissa olosuhteissa ei ole edellisen ulosottohakemuksen hylkäämisen jälkeen väitetty tapahtuneen muutoksia. Merkitystä ei ole sillä, että varat ovat myöhempää ulosottohakemusta tehtäessä olleet vakuustakavarikossa, kun ne taas aikaisempaa hakemusta tehtäessä olivat hukkaamiskiellossa. Kysymys varojen oikeasta omistajatahosta on ennallaan.

7. Ulosottomiehen itseoikaisun perusteella tapahtunut ulosmittauksen kumoaminen on tosiasiallisesti johtanut samaan lopputulokseen kuin jos ulosottohakemus olisi tuolloin välittömästi hylätty. Itseoikaisusta tehdyn valituksen yhteydessä käräjäoikeus on ottanut kantaa varojen ulosmittauskelpoisuuteen A Oy:n saatavasta. Näin ollen ulosottomiehen aikaisemman ratkaisun itseoikaisuluonteisuudella ei ole merkitystä ulosmittauksen kumoamisratkaisun myöhempiin ulosottohakemuksiin ulottuvaa sitovaa vaikutusta arvioitaessa.

8. Kun sama kysymys on siten jo aikaisemmin käräjäoikeuden lainvoimaisella päätöksellä ratkaistu, on tällaisessa tapauksessa perusteltua katsoa, että sanotulla lainvoimaisella ratkaisulla on sitova vaikutus myös samansisältöistä uutta ulosottohakemusta käsiteltäessä. Näin ollen Korkein oikeus katsoo, että A Oy:n valitusta ulosottomiehen 22.6.2005 tekemästä päätöksestä ei voida tutkia.

Päätöslauselma

Hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lauri Lehtimaja, Eeva Vuori, Pasi Aarnio, Ilkka Rautio ja Timo Esko. Esittelijä Kari Vesanen (mietintö).

Esittelijän mietintö

Esittelijäneuvos Vesanen esitti, että Korkein oikeus perusteluinaan ja päätöslauselmanaan lausuisi seuraavan.

Asian tausta

Avustava ulosottomies oli 22.7.2004 ulosmitannut Helsingin käräjäoikeuden 3.6.2004 antaman lainvoimaisen yksipuolisen tuomion perusteella A Oy:llä B Oy:ltä olevasta saatavasta B Oy:n pankkitilillä olevia varoja.

Ulosottomies oli 4.8.2004 tekemällään päätöksellä (jäljempänä oikaisupäätös) ulosottolain 9 luvun 1 - 4 §:ien ja 10 luvun 10 §:n nojalla itseoikaissut 22.7.2004 toimitettua ulosmittausta kumoamalla ulosmittauksen. Ulosottomies oli päätöksensä perusteluina todennut, että koska C oli ulosmitattujen varojen todellinen omistaja, varoja ei voitu ulosmitata B Oy:n velkojen maksamiseksi.

A Oy oli valittanut oikaisupäätöksestä Helsingin käräjäoikeuteen ja vaatinut, että oikaisupäätös kumotaan ja ulosmittaus pidetään voimassa. Käräjäoikeus oli 14.12.2004 antamallaan päätöksellä hylännyt valituksen. Käräjäoikeus oli päätöksensä perusteluina muun ohella todennut, että ulosotto oli kohdistunut omaisuuteen, jonka todelliseksi omistajaksi tällä hetkellä oli katsottava C. Koska omaisuus oli asetettu vakuustakavarikkoon C:n maksettavaksi mahdollisesti tuomittavan rahamäärän maksamisen turvaamiseksi, varoja ei voitu ennen pääasian ratkaisemista ulosmitata B Oy:n velkojen maksamiseksi. Käräjäoikeuden päätös oli lainvoimainen.

A Oy on 9.6.2005 vaatinut, että vakuustakavarikkoon asetetut varat ulosmitataan yhtiön saatavista B Oy:ltä. Ulosottomies on 22.6.2005 ulosottolain 3 luvun 28 - 31 §:n nojalla tekemällään väitepäätöksellä hylännyt vaatimuksen. Päätöksen perusteluina ulosottomies on todennut, että B Oy:lle on tehty 30.9.2004 ulosottoselvitys. Ulosottomenettelyssä saadun selvityksen mukaan yhtiöllä ei ole eikä ole ollut mitään toimintaa eikä yhtiöllä ole varallisuutta. Ulosottomenettelyssä saadun selvityksen perusteella B Oy:n nimellä avatulla pankkitilillä olleet ja vakuustakavarikkoon asetetut varat kuuluvat C:lle. C on siirtänyt varat pankkitilille. Oikeus tilillä olleiden varojen käyttöön on ollut C:llä eikä B Oy:n tiliin ole ollut tilinkäyttöoikeutta kenelläkään muulla. C on ainoa, joka on voinut pätevästi disponoida tilillä olevista varoista. Vakuustakavarikkoon asetetut varat eivät kuulu B Oy:lle eikä varoja voida ulosmitata yhtiön veloista.

Helsingin käräjäoikeus, jonne A Oy on valittanut ulosottomiehen päätöksestä, on 28.10.2005 antamassaan päätöksessä katsonut, että edellä mainittu Helsingin käräjäoikeuden 14.12.2004 antama päätös esti valituksen tutkimisen, ja jättänyt yhtiön valituksen tutkimatta. Käräjäoikeus on katsonut, ettei asiassa ollut esitetty laillista perustetta sille, että käräjäoikeus voisi käsitellä ja ratkaista uudelleen mainitun päätöksen yhteydessä lainvoimaisesti ratkaistun kysymyksen siitä, mikä taho on A Oy:n valituksessa tarkoitetulla tilillä olevien rahavarojen oikea omistaja, ja siten kysymyksen siitä, voidaanko tilillä olevat rahavarat ulosmitata B Oy:n veloista.

Helsingin hovioikeus on nyt muutoksenhaun kohteena olevassa päätöksessään jättänyt käräjäoikeuden päätöksen lopputuloksen pysyväksi. Hovioikeus on todennut, että ulosottoasia oli jo lainvoimaisesti ratkaistu Helsingin käräjäoikeuden 14.12.2004 antamalla päätöksellä. Sanottua käräjäoikeuden päätöstä koskevassa ulosottoasiassa ja nyt käsiteltävänä olevassa ulosottoasiassa kysymys oli samasta velkojasta, samoista saatavista, samasta velallisesta, samasta ulosmittauksen kohteesta (tietyllä pankkitilillä olevat varat) ja samoista muista kysymyksistä (kuka on tilillä olevien varojen omistaja ja estääkö varoihin kohdistettu vakuustakavarikko ulosmittauksen suorittamisen). Tällaisessa tapauksessa käräjäoikeuden 14.12.2004 antaman päätöksen oikeusvoima esti nyt käsiteltävässä asiassa ulosottoasian tutkimisen.

Mistä asiassa on kysymys

Asiassa on kysymys siitä, mikä merkitys Helsingin käräjäoikeuden 14.12.2004 antamalla lainvoimaisella päätöksellä on arvioitaessa A Oy:n oikeutta saada tuomioistuimen tutkittavaksi valitus siitä, että ulosottomies oli väitepäätöksellään 22.6.2005 hylännyt yhtiön vaatimuksen ryhtymisestä ulosottotoimenpiteisiin yhtiöllä B Oy:tä kohtaan olevan lainvoimaisen ulosottoperusteen nojalla. Erityisesti asiassa on kysymys siitä, minkälaisen sitovuuden ulosottomiehen yksittäisessä ulosottoasiassa tekemä oikaisupäätös ja sitä koskevan muutoksenhaun johdosta annettu lainvoimainen ratkaisu saavat muussa kuin siinä ulosottoasiassa, jossa itseoikaisu on toimitettu.

Sovellettavat säännökset

Ulosottolain 9 luvun 1 §:n mukaan ulosottomies voi oikaista selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen taikka ilmeisesti väärään lain soveltamiseen perustuvaa virheellistä täytäntöönpanotointa tai aikaisempaa samassa ulosottoasiassa annettua päätöstään.

Oikaisupäätöksen sitovuus uudessa ulosottoasiassa

Korkein oikeus todennee, että ulosottoasiassa annetun ratkaisun niin sanotun oikeusvoimavaikutuksen eli sitovan vaikutuksen esimerkiksi myöhemmässä toisessa ulosottoasiassa on oikeuskäytännössä ja -kirjallisuudessa perinteisesti katsottu olevan vähäisempi kuin mikä varsinaisen siviiliasiassa annetun ratkaisun sitovuus on uudessa oikeudenkäynnissä. Ulosottomiehen päätöksen tai tuomioistuimen sitä koskevassa muutoksenhakuasiassa antaman päätöksen ei yleensä ole katsottu sitovan toisessa ulosottoasiassa (oikeuskäytännöstä ks. KKO 2003:132 ja 2004:93; oikeuskirjallisuudesta ks. esimerkiksi Tauno Ellilä, Ulosotto-oikeuden yleiset opit, 1970, s. 422, Tuula Linna - Tatu Leppänen, Ulosottomenettely 2003, s. 388 - 389, ja Erkki Havansi, teoksessa Insolvenssioikeus, 2005, s. 587).

Tietyssä tilanteessa ulosottoasiassa esitettyyn väitteeseen annetulla ratkaisulla on kuitenkin lainvalmisteluasiakirjoissa ja oikeuskirjallisuudessa esitetty olevan normaali oikeusvoimavaikutus. Hallituksen esityksessä ulosottoviranomaisia ja ulosottoasioiden muutoksenhakua koskevan lainsäädännön uudistamiseksi (HE 106/1995 vp s. 78) on todettu, että jos asianosainen esittäisi väitteen, joka on aikaisemman ulosottoasian yhteydessä jo lainvoimaisesti täytäntöönpanoriidalla ratkaistu, sitoisi annettu ratkaisu samojen asianosaisten välisessä suhteessa myös uudessa samalla perusteella tapahtuvassa täytäntöönpanossa. Myös oikeuskirjallisuudessa (Risto Koulu: Muutoksenhaku ulosotossa, 1997, s. 52) on puollettu tulkintaa, jonka mukaan täytäntöönpanoriidassa annetulla tuomiolla on, toisin kuin ulosoton muutoksenhaun ratkaisulla, normaali oikeusvoimavaikutus.

Nimenomaisesti ulosottomiehen päätöksen sitovuuden ulottuvuudesta on säädetty ulosottolain 3 luvun 28 - 31 §:ssä tarkoitetun ulosottomiehen päätöksen osalta. Tällainen päätös on kyseessä esimerkiksi silloin, kun täytäntöönpanossa esitetty väite tai vaatimus hylätään. Ulosottolain 3 luvun 31 §:n 2 momentin mukaan ulosottomiehen päätös on voimassa siinä ulosottoasiassa, jossa se on annettu. Päätöstä voidaan oikaista niin kuin 9 luvussa säädetään. Säännöksen säätämiseen johtaneiden esitöiden (HE 216/2001 vp s. 121) mukaan säännöksestä seuraa, etteivät ulosottoasiassa annetun päätöksen oikeusvaikutukset heijastu kyseisen ulosottoasian ulkopuolelle. Ulosottomiehen ratkaisuilla ei ole negatiivista eikä positiivista oikeusvoimavaikutusta tuomioistuimiin nähden, mutta ei myöskään toiseen tai uuteen ulosottoasiaan nähden. Esitöiden mukaan ulosottomiehen ulosottoasiassa tekemä lopullinen asiaratkaisu saa kuitenkin eräänlaisen ulosottoasian sisäisen oikeusvoimavaikutuksen. Päätös sitoo myös ulosottomiestä itseään ja tuo sitä kautta tietynlaista oikeusvarmuutta ja edistää asianosaisten luottamuksensuojaa. Edelleen esitöissä todetaan, että ulosottomies voi korjata aikaisempaa samassa ulosottoasiassa antamaansa päätöstä asiavirheen itseoikaisulla 9 luvun mukaisesti, mutta olisi muussa tapauksessa itsekin velvollinen noudattamaan kerran tekemäänsä päätöstä ja asettamaan sen perusteeksi myöhemmille toimilleen siinä asiassa.

Korkein oikeus todennee lisäksi, ettei ulosottomiehen päätöksen sitovuuteen vaikuta se, että ulosottomiehen päätöstä ei muutoksenhaun johdosta muuteta. Muutoksenhakutuomioistuimen ulosottoasiassa antamalla ratkaisulla on siten tällaisessa tilanteessa lähtökohtaisesti sama sitovuus kuin ulosottomiehen päätöksellä olisi ollut.

Kun tätä taustaa vasten tarkastellaan kysymystä siitä, millainen sitovuus yksittäisessä ulosottoasiassa tehdyllä oikaisupäätöksellä tai sitä koskevassa muutoksenhakuasiassa annetulla tuomioistuimen lainvoimaisella ratkaisulla on, voidaan todeta, että asiavirheen itseoikaisua koskevien ulosottolain 9 luvun 1 - 5 §:n säännösten nojalla on pidettävä sinänsä selvänä, että oikaisupäätös tai sitä koskeva muutoksenhakuasteen lainvoimainen ratkaisu sitovat ainakin siinä ulosottoasiassa, jossa oikaisupäätös tehdään. Sen sijaan epäselvää on, sitooko oikaisupäätös tai sitä koskevassa muutoksenhakuasiassa annettu tuomioistuimen lainvoimainen ratkaisu myös uudessa ulosottoasiassa.

Ulosottolain 9 luvun 1 §:n mukaan ulosottomies voi oikaista virheellistä täytäntöönpanotointa tai aikaisempaa samassa ulosottoasiassa annettua päätöstään (asiavirheen itseoikaisu). Säännöksen sanamuodosta tai sen esitöistä ei tarkemmin ilmene, mitä ilmaisulla "samassa ulosottoasiassa " tässä yhteydessä tarkoitetaan. Oikeuskirjallisuudessa on katsottu, että todennäköisimmin sanoilla on tarkoitettu, että itseoikaisu on ulosottoasiakohtainen. Korkein oikeus katsoneekin, että itseoikaisun edellytykset lähtökohtaisesti arvioidaan ulosottoasiakohtaisesti.

Ulosoton ja sitä koskevan muutoksenhaun sisäisen systematiikan säilymisen kannalta on perusteltua lähteä siitä, että ulosottomiehen päätöksen sitovuutta pyritään eri tilanteissa arvioimaan mahdollisimman pitkälle samalla tavoin.

Oikaisupäätöksen sitovuuden rajoittamista koskemaan vain sitä ulosottoasiaa, jossa päätös on annettu, puoltaa se, että oikaisupäätöksen ensisijaisena tarkoituksena on saattaa oikeustila sellaiseksi kuin se olisi ollut, jollei oikaisupäätöksen kohteena ollutta päätöstä tai toimenpidettä olisi tehty. Oikaisupäätöksellä siis pyritään lähtökohtaisesti korjaamaan tapahtunut virhe ja poistamaan tai minimoimaan sen vaikutuksia. Sen sijaan tavoitteena ei ainakaan yleisesti ole antaa tulevaisuuteen ja muihin ulosottoasioihin nähden sitovia ratkaisuja. Oikaisupäätöksen tällaista sitovuutta vastaan puhuu myös se seikka, että ulosottolain säännöksistä ei näyttäisi olevan johdettavissa ehdotonta estettä sille, että ulosottomies edellytysten täyttyessä itseoikaisisi uudella oikaisupäätöksellä aiempaa oikaisupäätöstä. Asiavirhe on lisäksi itseoikaistavissa, vaikka oikaistava täytäntöönpanotoimi tai päätös olisi lainvoimainen (HE 106/1995 vp s. 60). Tietyissä tilanteissa itseoikaisu olisi siten mahdollinen, vaikka asiassa ei voitaisi ulosottolain 10 luvun mukaan enää tehdä ulosottovalitusta. Tässä suhteessa takarajan oikaisupäätöksen tekemiselle muodostaa ulosottolain 9 luvun 1 §:n 4 kohdan mukaan rahasaamisen täytäntöönpanossa se, kun lopputilitys on tehty ja kertyneet varat lähetetty hakijalle, ja muussa täytäntöönpanossa se, että täytäntöönpano on saatettu lainvoimaisesti loppuun.

Edellä lausutun perusteella ja ottaen huomioon, että asiavirheen itseoikaisua koskeva päätös asiallisesti rinnastuu ulosottolain 3 luvun 31 §:n 2 momentissa tarkoitettuun täytäntöönpanossa esitettyä väitettä tai vaatimusta koskevaan päätökseen, Korkein oikeus katsonee, että oikaisupäätös on voimassa siinä ulosottoasiassa, jossa se on annettu.

Ulosottomiehen 4.8.2004 tekemässä oikaisupäätöksessä on ollut kysymys ulosottolain 10 luvun 10 §:ssä tarkoitetusta itseoikaisusta valituksen johdosta. Ulosottomies on toimittanut itseoikaisun ja kumonnut mainitsemillaan perusteilla 22.7.2004 toimitetun ulosmittauksen keskusrikospoliisin valitettua kyseisestä ulosmittauksesta ja vaadittua samalla itseoikaisua. Oikaisupäätös ei ole sisältänyt ulosmittauksen kumoamisen lisäksi muuta päätöstä. Ulosottomies onkin vasta 6.8.2004 päättänyt ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 ja 5 momenttien nojalla, että B Oy:n nimissä olevalla pankkitilillä olevat varat ovat pantavissa vakuustakavarikkoon vastaajan, C:n omaisuutena. Tämän päätöksen nojalla avustava ulosottomies on 6.8.2004 pannut turvaamistoimipäätöksen täytäntöön asettamalla kyseisellä pankkitilillä olevia varoja vakuustakavarikkoon.

Korkein oikeus katsonee edellä lausutun merkitsevän, että Helsingin käräjäoikeuden 14.12.2004 antamassa päätöksessä ulosottomiehen oikaisupäätöksen oikeellisuus on tutkittu kyseistä ulosoton muutoksenhakutilannetta silmällä pitäen. Korkein oikeus todennee lisäksi, ettei tuolloin muutoksenhaun kohteena olleella oikaisupäätöksellä voida katsoa asianosaisia lopullisesti sitovasti ratkaistun sitä, kuka on kyseessä olevalla pankkitilillä olleiden 22.7.2004 ulosmitattujen varojen oikea omistaja. Asiassa ei ole edes väitetty, että tämä kysymys olisi ratkaistu esimerkiksi täytäntöönpanoriitana.

Milloin kyseessä on sama ulosottoasia

Korkein oikeus todennee, että kysymystä siitä, milloin aiemmassa ja uudessa ulosottoasiassa on kyse samasta asiasta, on perusteltua arvioida siitä lähtökohdasta, onko aiemman ulosottoasian vireilläolo päättynyt. Aiemman ulosottoasian vireilläolon lakattua tehdyn uuden ulosottohakemuksen perusteella vireille tulleessa ulosottoasiassa on siten kyse uudesta ulosottoasiasta. Korkein oikeus katsonee, että tästä seuraa, että tietyssä ulosottoasiassa esitetty vaatimus voidaan ulosottomiehen päätöksen tai sitä koskevan ulosoton muutoksenhakuasteen tuomion estämättä esittää myöhemmin uudessa ulosottoasiassa, ja ulosottomiehen on esitetyn selvityksen perusteella ratkaistava asia. Eri asia on, että ulosottomiehen ratkaisu uudessa ulosottoasiassa on ulosottomiehen aiemmin tekemän väiteratkaisun tai sitä koskevan muutoksenhakuasteen ratkaisun perusteella usein tehtävissä yksinkertaisemmin kuin väitettä tai vaatimusta ensi kertaa ratkaistaessa.

A Oy:n saatavasta 22.7.2004 toimitetun ulosottoasian vireilläolo on ulosottomiehen ilmoituksen mukaan päättynyt 20.4.2005. A Oy:n 9.6.2005 tekemän hakemuksen perusteella vireille tulleessa ulosottoasiassa on siten kyse aikaisempaan ulosmittaukseen nähden uudesta ulosottoasiasta. Ulosottomiehen 22.6.2005 tekemä väitepäätös on perustunut ulosottolain 3 luvun 28 - 31 §:iin. Kyseessä on siten uusi, itsenäinen päätös, joka sinänsä ulosottolain 3 luvun 31 §:n 2 momentin nojalla on voimassa vain siinä ulosottoasiassa, jossa se on annettu.

Kun oikaisupäätöstä koskevassa ulosottovalitusasiassa annettu ratkaisu sitoo vain muutoksenhaun kohteena olleessa ulosottoasiassa, uuden ulosottohakemuksen tutkittavuuden kannalta merkitystä ei voida antaa sille, ovatko oikaisupäätökseen johtaneessa aiemmassa ja uudessa ulosottoasiassa kyseessä samat asianosaiset tai vedotaanko asiassa vaatimuksen tueksi samoihin seikkoihin kuin aiemminkin. Koska ulosottomenettely on virallistoimintoista, asianosaisilla ei yleensä ole ulosottomiestä sitovaa määräämisvaltaa ulosoton sisältöön tai ulosottomenettelyn kulkuun nähden. Tämän vuoksi käsillä olevassa asiassa ratkaisevaa merkitystä ei voida antaa myöskään sille, onko A Oy pyytänyt täytäntöönpanon kohdistettavaksi samaan omaisuuteen. Ulosottomiehen 22.6.2005 tekemästä väitepäätöksestä ilmeneekin, että ulosottomies on antanut A Oy:n hakemukseen päätöksen, jossa hakemus on kylläkin tutkittu, mutta hylätty. Ulosottomies on antanut päätökseensä valitusosoituksen. Nyt muutoksenhaun kohteena oleva hovioikeuden päätös merkitsee, että A Oy ei saisi annetusta valitusosoituksesta huolimatta tuomioistuimessa lainkaan tutkittavaksi ulosottomiehen uudessa ulosottoasiassa tekemän väitepäätöksen oikeellisuutta ja tämä tutkimatta jättäminen perustuisi sellaisiin aiempaa ulosmittausta koskevan oikaisupäätöksen oikeellisuutta koskeviin seikkoihin, jotka on katsottava ratkaistun vain kyseistä oikaisupäätöstä koskevaa ulosottoasiaa silmällä pitäen. Kun valitus ulosottomiehen 22.6.2005 tekemästä väitepäätöksestä on jätetty kokonaan tutkimatta, asiassa ei ole myöskään tutkittu esimerkiksi kysymystä siitä, ovatko olosuhteet 22.7.2004 toimitetun ulosmittauksen jälkeen muuttuneet siten, että aiemmassa ja 9.6.2005 vireille tulleessa ulosottoasiassa olisi kysymys eri ulosottoasioista.

Ehdotus Korkeimman oikeuden kannanotoksi

Korkein oikeus katsonee, että A Oy:n valitusta ulosottomiehen 22.6.2005 tekemästä päätöksestä ei olisi tullut jättää tutkimatta sillä perusteella, että yhtiön valitus ulosottomiehen 4.8.2004 tekemästä itseoikaisupäätöksestä oli hylätty Helsingin käräjäoikeuden 14.12.2004 antamalla päätöksellä.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeuden ja hovioikeuden päätökset kumottaneen ja asia palautettaneen Helsingin käräjäoikeuteen, jonka tulee omasta aloitteestaan ottaa se uudelleen käsiteltäväkseen ja huomioon ottaen palauttamisen syy siinä laillisesti menetellä.