12.3.2007

Asian tausta

A oli ollut avioliitossa C:n kanssa, joka oli kuollut 1970-luvulla. C:n kuolinpesää ei ollut jaettu. A oli kuollut 21.10.1996. Pesän varoihin oli kuulunut kiinteistöjä ja rahavaroja.

A oli 8.9.1982 tehnyt testamentin, jolla hän oli määrännyt kaiken omaisuutensa täydellä omistusoikeudella hänen ja C:n pojalle B:lle siten, ettei tämän aviopuolisolla ollut avio-oikeutta omaisuuteen tai sen tuottoon. Testamentissaan A oli lisäksi määrännyt, että kaikki hänen pesässään oleva omaisuus oli B:n kuoleman jälkeen menevä täydellä omistusoikeudella B:n rintaperillisille.

B kuoli 21.8.2002. Hänen kuolinpesänsä osakkaina olivat leski D ja ainoana rintaperillisenä poika E, joka oli B:n ja tämän ensimmäisen puolison poika. B oli 3.10.2001 tehnyt testamentin, jossa hän oli määrännyt, että kaikki hänen omaisuutensa oli menevä täysin omistusoikeuksin hänen puolisolleen D:lle. E oli ilmoittanut D:lle vaativansa lakiosansa B:n jälkeen.

Pesänjakaja, joka oli määrätty toimittamaan ositus ja perinnönjako B:n jälkeen, totesi 1.3.2004 tekemässään ratkaisussa, että B:n avio-oikeudenalaisen omaisuuden säästö oli 39 308,28 euroa ja D:n 253 738,78 euroa. D:n kieltäydyttyä osituksessa luovuttamasta omaisuuttaan tasingoksi B:n kuolinpesän osakkaille pesänjakaja vahvisti B:n jäämistöksi 39 308,28 euroa, josta E:n lakiosa oli puolet eli 19 654,14 euroa.

Pesänjakaja totesi myös, että B oli vuosina 1998 - 2001 lahjoittanut vanhemmiltaan perimiensä kiinteistöjen myynnistä saamiaan rahavaroja yhteensä 110 667,50 euroa puolisolleen D:lle. Lahjoitetuista rahavaroista oli A:lta perittyä osuutta puolet eli 55 333,75 euroa. Pesänjakaja katsoi, että ottaen huomioon A:n tekemä testamentin toissijaismääräys sekä perintökaaren 12 luvun 3 §:stä ja 3 luvun 3 §:stä ilmenevä periaate E:llä oli oikeus saada perinnönjaossa vastikkeeseen rinnastuvana hyvityksenä lakiosan vähentämisen jälkeen jäävä muu pesän säästö. Lisäksi pesänjakaja katsoi, että B:n tekemät lahjoitukset joka tapauksessa loukkasivat E:n oikeutta lakiosaan. Näin ollen E sai osalleen B:n koko jäämistön 39 308,28 euroa.

E:n kanne Porin käräjäoikeudessa

E vaati kanteessaan, että D velvoitetaan suorittamaan hänelle 35 679,61 euroa lahjan arvon palautuksena korkoineen. Pesänjakajan lakiosalaskelman mukaan E:n lakiosa oli 19 654,14 euroa. Ilman B:n tekemää 55 333,75 euron määräistä lahjoitusta D:lle tämä määrä, joka oli suurempi kuin pesässä olleiden varojen määrä kokonaisuudessaan, olisi pesässä avio-oikeudesta vapaana omaisuutena. Kun 19 654,14 euron määräisen lakiosan ja 55 333,75 euron määräisen lahjoituksen summasta eli 74 987,89 eurosta vähennettiin E:lle pesänjakajan jakoratkaisun mukaan tulevat 39 308,28 euroa, saatiin palautettavaksi määräksi 35 679,61 euroa.

B oli A:n testamentin ensisaajana lahjoituksillaan aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen, minkä vuoksi E:llä oli testamentin toissijaissaajana oikeus perintökaaren 3 luvun 3 §:n 1 momentissa säädetyn oikeusperiaatteen mukaisesti saada vastikkeeseen rinnastuvaa hyvitystä. Koska pesän varat eivät riittäneet täysimääräisen hyvityksen suorittamiseen, D:n oli palautettava lahjan arvo E:lle.

D oli tiennyt lahjoituksen loukkaavan E:n testamenttiin perustuvaa oikeutta, koska D:n avio-oikeus kyseiseen omaisuuteen oli E:n perintöoikeuden turvaamiseksi testamentilla nimenomaisesti suljettu pois. Lisäksi D oli salannut saamansa lahjat perunkirjoituksessa.

D:n vastaus

D vaati kanteen hylkäämistä. Perintökaaren 3 luku koski vain puolison perintöoikeutta ja oikeutta hallita jäämistöä. Nyt oli kuitenkin kysymyksessä äidin A:n poikansa B:n hyväksi tekemä testamentti, jossa oli toissijaismääräys. E:llä ei siten ollut perintökaaren 3 luvun 3 §:n perusteella oikeutta saada vastikkeeseen rinnastuvaa hyvitystä D:ltä.

Käräjäoikeuden tuomio 23.11.2004

Käräjäoikeus lausui asiassa olevan riidatonta, että B oli lahjoittanut puolisolleen D:lle yhteensä 55 333,75 euroa. Ilman lahjoitusta tämä määrä olisi ollut pesän varoissa avio-oikeudesta vapaana omaisuutena.

Asiassa oli kysymys siitä, mikä merkitys B:n lahjoituksilla oli testamentin toissijaissaajan E:n oikeuksien kannalta.

Perintökaaren 12 luvun 1 §:ssä säädetään, että jos testamentissa on määrätty, että eloonjääneelle puolisolle perintönä tai yleisjälkisäädöksen saajana tuleva omaisuus on puolison oikeuden lakattua menevä muulle henkilölle, on vastaavasti sovellettava, mitä 3 luvussa on säädetty, jollei testamentista muuta johdu.

Mainitun 3 luvun 3 §:ssä säädetään, että jos eloonjäänyt puoliso on antamalla lahjan tai muulla siihen rinnastettavalla toimella, ottamatta asianmukaisesti huomioon ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta, aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen, on eloonjääneen puolison pesää jaettaessa hänen perillisilleen tulevasta osuudesta suoritettava ensiksi kuolleen puolison perillisille vastiketta heidän pesäosuutensa vähentymisestä. Ellei vastiketta voida suorittaa, on lahja tai sen arvo palautettava, mikäli lahjan saaja tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että lahjoitus loukkasi ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta.

Edellä mainittu oikeusohje koski vain puolison hyväksi tehdyn rajoitetun omistusoikeustestamentin tulkintaa ensisaajan kuoleman jälkeen. Nyt käsiteltävänä oleva asia ei koskenut puolison hyväksi tehtyä testamenttia. Edellä mainitut lainkohdat eivät siten soveltuneet asiaan.

Laissa ei ollut nyt käsiteltävään asiaan soveltuvaa säännöstä. Kun otettiin huomioon käräjäoikeuden tuomiossaan selostamat, lain säätämiseen johtaneen lakiehdotuksen perustelut ja Korkeimman oikeuden siitä lausunnossaan esittämät näkökohdat sekä oikeuskirjallisuuden kannanotot, käräjäoikeus piti perusteltuna, että E:llä oli oikeus saada hyvitystä sen vuoksi, että B oli lahjoittamalla hukannut omaisuuttaan. A oli testamentillaan nimenomaisesti tahtonut kokonaisuudessaan syrjäyttää D:n. Ilman hyvitystä A:n tarkoitus olisi jäänyt kaikilta osiltaan toteutumatta.

Hyvityksen määrää laskettaessa lähtökohtana oli oikeuskirjallisuudessa esitettyjen periaatteiden mukaan pidettävä testamentin tekijän A:n ja testamentinsaajan B:n omaisuuksien suhteita A:n kuollessa. Kun kummankin omaisuus oli käytännössä muodostunut samansuuruisista kiinteistönosuuksista, kummankin oli katsottava omistaneen yhtä paljon omaisuutta.

Testamentin toissijaissaajalla E:llä oli siten oikeus suhteelliseen osuuteensa testamentin ensisaajan B:n pesästä. Kun pesän varat eivät tähän riittäneet, hänellä täytyi olla oikeus saada hyvitys lahjansaajalta, koska muutoin edellä selostetuilla periaatteilla ei ollut merkitystä.

Pesänjakajan mukaan E:n lakiosa oli 19 654,14 euroa. B oli lahjoittanut D:lle A:lta tullutta omaisuutta 55 333,75 euroa. Ilman lahjoitusta tämä määrä olisi ollut pesän varoissa avio-oikeudesta vapaana omaisuutena. Kun lakiosan ja lahjan summasta 74 987,89 euroa vähennettiin E:lle pesänjakajan jakoratkaisun mukaan tulevat 39 308,28 euroa, saatiin palautettavaksi määräksi 35 679,61 euroa.

Näillä perusteilla käräjäoikeus velvoitti D:n suorittamaan E:lle 35 679,61 euroa.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Esko Simola.

Turun hovioikeuden tuomio 4.8.2005

D valitti hovioikeuteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Juhani Saarinen, Elise Suvanto ja Pentti Mäkinen. Esittelijä Nora Viikari.

Perustelut

Tapahtumat ja kysymyksenasettelu

1. Vuonna 1996 kuollut A oli 8.9.1982 tehnyt seuraavan sisältöisen testamentin:

"Minä allekirjoittanut A ilmoitan täten viimeisen tahtoni ja testamenttini olevan, että kuolemani jälkeen on kaikki pesässäni oleva omaisuus, olkoonpa se minkä nimistä tai laatuista tahansa, menevä täydellä omistusoikeudella pojalleni B:lle siten, ettei hänen aviopuolisollaan tule olemaan avio-oikeutta siihen taikka sen tuottoon, ja että kaikki pesässäni oleva omaisuus on poikani B:n kuoleman jälkeen menevä täydellä omistusoikeudella hänen rintaperillisilleen."

2. B on vuosien 1997 ja 1998 aikana myynyt kaikki A:n jäämistöön kuuluneet kiinteistöt. Tammikuun 1998 ja lokakuun 2001 välisenä aikana hän on viidellä eri kerralla lahjoittanut puolisolleen D:lle yhteensä 110 667,50 euroa. Tästä puolet eli 55 333,75 euroa on ollut A:lta testamentilla perittyä varallisuutta, joka on pääasiallisesti käsittänyt edellä mainittujen kiinteistöjen myynnistä saatuja rahavaroja. Vuodesta 1998 alkaen vuonna 2002 tapahtuneeseen kuolemaansa saakka B on kärsinyt koko ajan pahenevasta sairaudesta, joka on lopulta johtanut hänen kuolemaansa.

3. ...

4. E on B:n rintaperillinen, joka voi saada suojaa B:n tekemiä lahjoituksia vastaan perintökaaren 7 luvun mukaisella lakiosajärjestelmällä. Toisaalta E on myös A:n testamentin toissijaismääräyksen mukainen toissijainen testamentinsaaja. Tässä tapauksessa E on perustanut kanteensa ensisijaisesti A:n testamentissa hänen hyväkseen tehtyyn toissijaismääräykseen ja vasta toissijaisesti lakiosasuojaan. Alemmat oikeudet ovat hyväksyneet testamentin toissijaismääräykseen perustuvan kannevaatimuksen, jonka ne ovat katsoneet johtavan E:n kannalta parempaan lopputulokseen.

5. Asiassa on siten Korkeimmassa oikeudessa kysymys siitä, loukkaavatko testamentin ensisijaisen saajan B:n puolisolleen D:lle tekemät lahjoitukset testamentin toissijaisen saajan E:n testamenttiin perustuvaa oikeutta, ja jos ne loukkaavat, onko D E:n vaatimalla perusteella velvollinen palauttamaan E:lle tämän vaatiman osan lahjoitusten arvosta.

Perintökaaren 3 luvun 3 §:n soveltuminen

6. Perintökaaren 3 luvun 3 §:n 1 momentissa säädetään, että jos eloonjäänyt puoliso on antamalla lahjan tai muulla siihen rinnastettavalla toimella, ottamatta asianmukaisesti huomioon ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta, aiheuttanut omaisuutensa olennaisen vähentymisen, on eloonjääneen puolison pesää jaettaessa hänen perillisilleen tulevasta osuudesta suoritettava ensiksi kuolleen puolison perillisille vastiketta heidän pesäosuutensa vähentymisestä. Säännöksen 2 momentissa puolestaan säädetään, että jollei vastiketta voida suorittaa, on lahja tai sen arvo palautettava, mikäli lahjan saaja tiesi tai hänen olisi pitänyt tietää, että lahjoitus loukkasi ensiksi kuolleen puolison perillisten oikeutta.

7. Perintökaaren 12 luvun 1 §:ssä taas säädetään, että jos testamentissa on määrätty, että eloonjääneelle puolisolle perillisenä tai yleisjälkisäädöksen saajana tuleva omaisuus on puolison oikeuden lakattua menevä muulle henkilölle, on vastaavasti sovellettava, mitä 3 luvussa on säädetty, jollei testamentista muuta johdu.

8. Perintökaaren mainitut säännökset perustuvat vuonna 1935 julkaistuun ehdotukseen perintö- ja testamenttilainsäädännön uudistamiseksi perusteluineen (Lainvalmistelukunnan julkaisu N:o 2/1935). Ehdotuksen perusteluissa (s. 125) on lausuttu, ettei ehdotuksessa ole toissijaisten perillisten oikeutta suojaavaa sääntöä sellaisen tapauksen varalta, että perittävä on yleistestamentin saajaksi asettanut jonkun muun kuin puolisonsa ja sen ohella määrännyt, kenelle omaisuus tämän kuoltua on menevä. Ehdotuksen mukaan "tällöin ei kuten puolison osalta voida käyttää testamentin tulkinnan lähtökohtana perimissääntöjä, eikä ole katsottu tarpeelliseksi ottaa lakitekstiin sanotun jokseenkin harvinaisen tapauksen järjestelemistä tarkoittavia säännöksiä".

9. Myös Korkein oikeus on vuonna 1941 antamassaan lausunnossa katsonut (s. 49 - 50), että "puheena olevat puolisoiden välisiin suhteisiin perustuvat säännökset eivät yleensä ole sovellettavissa silloin, kun omaisuuden ensimmäisenä saajana on muu kuin testamentintekijän puoliso, mutta kun tällaiset tapaukset ovat melko harvinaisia, voinevat ne jäädä sen varaan, mitä testamentin määräysten kulloinkin on katsottava osoittavan testamentintekijän tarkoittaneen".

10. Mainitut perintökaaren säännökset koskevat sanamuotonsa mukaan vain sellaista toissijaismääräyksen sisältävää yleistestamenttia, jossa ensisijaisena saajana on testamentin tekijän puoliso. Edellä kerrotut lainvalmistelutyöt osoittavat, että säännöksiä valmisteltaessa niitä ei ollut tarkoitettu sovellettaviksi sellaisiin tapauksiin, joissa ensisijaisena saajana on muu kuin testamentin tekijän puoliso. Mahdollisuutta soveltaa perintökaaren 3 luvun säännöksiä muihinkin tapauksiin rajoittaa lisäksi se, että säännösten erityinen tarkoitus on turvata leskelle riittävän laaja vapaus määrätä puolisoltaan perintönä saamastaan omaisuudesta. Tällä näkökohdalla ei ole merkitystä silloin, kun ensisijaisena saajana on muu kuin testamentin tekijän leski.

11. Edellä esitetyillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että testamentin ensisijaisen saajan ollessa muu taho kuin testamentin tekijän puoliso ensisijaisen saajan oikeudellista asemaa ei voida perustaa perintökaaren 12 luvun 1 §:ään ja 3 luvun 3 §:ään, vaan toissijaismääräyksen merkitystä on arvioitava testamentin kokonaisuuden ja testamentin tekijän siitä ilmenevän tarkoituksen pohjalta.

Testamentin tarkoitus ja ensisijaisen saajan oikeus määrätä testamentatusta omaisuudesta

12. Perintökaaren 11 luvun 1 §:n mukaan testamenttia on tulkittava niin, että tulkinnan voidaan otaksua vastaavan testamentin tekijän tahtoa. Testamentin tekijä voi testamentillaan rajoittaa ensisijaisen saajan oikeutta perittävään omaisuuteen toissijaisen saajan eduksi. Asiassa on sen vuoksi arvioitava sitä, sisältyykö A:n testamenttiin sellaisia määräyksiä, jotka vaikuttavat B:n oikeuteen määrätä hänen A:lta perimästään omaisuudesta.

13. A on testamentissaan määrännyt ensisijaisesti, että "kaikki pesässäni olevan omaisuus" on menevä täydellä omistusoikeudella hänen pojalleen B:lle ja että tämän aviopuolisolla ei ole avio-oikeutta omaisuuteen tai sen tuottoon. Toissijaismääräyksessä A on määrännyt, että "kaikki pesässäni oleva omaisuus" on B:n kuoltua menevä tämän rintaperillisille. Nämä testamenttimääräykset ja niiden tarkoituksesta oikeudenkäynnin aikana esitetty selvitys osoittavat A:n halunneen rajoittaa poikansa B:n määräysvaltaa siten, että B:n häneltä saamaa omaisuutta ei siirtyisi avio-oikeuden perusteella B:n puolisolle D:lle eikä B:n kuoltuakaan muille kuin B:n rintaperillisille.

14. Tällaista toissijaismääräyksen sisältävää omistusoikeustestamenttia koskevien vakiintuneiden tulkintasääntöjen mukaan ensisijaisella saajalla on kuitenkin elinaikanaan oikeus määrätä siitä omaisuudesta, jonka hän on saanut testamentilla. Hän voi vapaasti luovuttaa tätä omaisuutta sekä vastikkeellisesti että vastikkeetta, jollei testamentista erityisesti muuta johdu. Tässä tapauksessa A ei ole testamentissaan rajoittanut ensisijaisena saajana olevan B:n oikeutta luovuttaa omaisuutta lukuunottamatta osituksessa tapahtuvaa luovuttamista, josta nyt ei ole kysymys. Sen vuoksi B on elinaikanaan voinut vapaasti myös lahjoittaa A:lta testamentilla saamaansa omaisuutta. Se, että testamentissa oli suljettu pois B:n puolison avio-oikeus, ei ole sinänsä estänyt B:tä elinaikanaan lahjoittamasta täydellä omistusoikeudella saamaansa omaisuutta myös puolisolleen.

15. Vakiintuneiden tulkintasääntöjen mukaan tällaisen testamentin tärkein vaikutus on kuitenkin siinä, että ensisijainen saaja ei ole oikeutettu itse testamentilla määräämään siitä omaisuudesta, jota toisen hyväksi tehty toissijaismääräys koskee, ellei testamentista erityisesti muuta johdu. Tässä tapauksessa ei ole perusteita katsoa, ettei tämä testamenttauskielto olisi sitonut B:tä.

B:n tekemien lahjoituksien arviointi

16. Korkein oikeus katsoo, että vakavasti sairastunut B on muutamia vuosia ennen kuolemaansa tekemillään rahalahjoituksilla toteuttanut sen, mitä hän ei olisi voinut testamentilla pätevästi tehdä. Lahjoitukset ovat tapahtuneet lyhyehkön ajan kuluessa. Niistä ei ole tehty lahjakirjoja tai lahjaveroilmoituksia. Menettelyn ilmeisenä tarkoituksena on ollut pitää lahjoitukset salassa E:ltä.

17. Ottaen huomioon B:n kuolemaan johtaneen sairauden sekä lahjoituksien ajankohdat ja niiden toimeenpanotavan Korkein oikeus katsoo, että B on ryhtynyt näihin lahjoituksiin kiertääkseen A:n testamentin toissijaismääräyksestä johtuvaa testamenttauskieltoa. Lahjoituksilla on huomattavilta osin tehty tyhjäksi A:n testamenttiin sisältynyt toissijaismääräys. Lopputulos on ollut testamentin tekijän tarkoituksen vastainen. Lahjoituksilla on siten loukattu tähän toissijaismääräykseen perustuvaa E:n oikeutta.

D:n palautusvastuu

18. Kirjoitettuun lakiin ei sisälly säännöstä, joka suoranaisesti koskisi lahjan tai sen arvon palauttamista tai muun hyvityksen suorittamista tällaisessa tapauksessa. On kuitenkin selvää, ettei oikeusjärjestys anna suojaa testamenttauskiellon kiertämisen kaltaiselle moitittavalle menettelylle. Oikeusjärjestyksessämme on vastaavien palauttamisvaatimusten menestymiseltä yleensä edellytetty, että edun saaja on ollut vilpillisessä mielessä ja että palauttamisvaatimus on tehty kohtuullisessa ajassa. Tämä periaate ilmenee myös perintökaaren 3 luvun 3 §:n 2 momentista.

19. Korkein oikeus katsoo, että mainitut edellytykset täyttyvät nyt esillä olevassa tapauksessa. Testamenttauskiellon kiertämisen on näytetty tapahtuneen yhteisymmärryksessä D:n kanssa eikä hän siten voi saada vilpittömän mielen suojaa. E on nostanut palautuskanteen kohtuullisessa ajassa A:n perunkirjoituksen toimittamisesta ja saatuaan tiedon puheena olevien lahjoitusten tapahtumisesta. D on siten velvollinen palauttamaan E:lle B:n hänelle edellä kerrotuin tavoin lahjoittamien varojen arvosta käräjäoikeuden määräämät 35 679,61 euroa.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Lauri Lehtimaja, Pertti Välimäki (eri mieltä), Ilkka Rautio ja Timo Esko (eri mieltä). Esittelijä Lea Nousiainen.