14.6.2006

Asian tausta

Enontekiöllä suoritetussa, kiinteistörekisteriin 14.11.1997 merkityssä vesipiirirajankäynnissä oli vahvistettu, että muun muassa Enontekiön sijaitsevalla X:n talolla oli kalastusoikeus valtion vesialueeseen kuuluvassa Tuolpajärvessä.

X:n talosta oli muodostettu muun muassa tila Y, jolla oli mainittu kalastusoikeus Tuolpajärvessä. Tilan Y omistivat A:n kuolinpesän osakkaat. Kuolinpesän osakkaana oleva B oli 12.4.1995 tehnyt Metsähallituksen kanssa käyttöoikeussopimuksen, jonka mukaan hän oli vuokrannut valtiolta Tuolpajärven rannasta kotitarvekalastus-, keräily- ja metsästystukikohdan sijoituspaikan 1.5.1995 - 31.12.1999 väliseksi ajaksi. B oli 1980-luvulla rakentanut tälle alueelle kalamajan.

Kanne

Lapin käräjäoikeuteen 29.6.2001 toimittamassaan kanteessa ja sitä kehitellessään Metsähallitus lausui, että B piti rakennustaan valtion maalla Tuolpajärven rannassa ilman oikeusperustetta. Metsähallituksen kehotuksista ja sovintoesityksistä huolimatta B ei ollut suostunut poistamaan rakennustaan, vaan oli ilmoittanut, että hän ei jatka vuokrasopimusta eikä pura alueella olevaa kalatupaa. Metsähallitus oli kehottanut B:tä poistamaan omistamansa rakennukset alueelta ja siistimään alueen. Kehotuksista huolimatta B ei ollut ryhtynyt toimenpiteisiin rakennusten poistamiseksi ja alueen kuntoon panemiseksi.

Tilalla Y oli oikeus kalastaa Tuolpajärvessä, mutta tähän oikeuteen ei kuulunut oikeutta pitää valtion alueella kalastustukikohtaa. Kalastuslakikaan ei tuntenut tällaista oikeutta. Tuolpajärven rannalle oli vuosikymmenten kuluessa rakennettu useita kalastustukikohtia. Asiaa oli käsitelty Enontekiön neuvottelukunnassa, jossa B oli ollut Enontekiön kunnan edustajana. Alueelle tehtiinkin sopimuksia, jotta laittomasti rakennetut rakennukset saataisiin sopimusten piiriin. Kalastusmajan pitämisessä ei ollut kysymys ylimuistoisesta nautinnasta, koska B:n rakennus oli rakennettu vasta 1980-luvulla. Jos kalastusmajan pitämisoikeus olisi ollut tarkoitus perustaa, se olisi perustettu viimeistään Enontekiön kunnassa pidetyssä vesipiirirajankäyntitoimituksessa tai sitä koskeva vaatimus olisi tullut saattaa oikeuden ratkaistavaksi viimeistään kolmen vuoden kuluessa vesipiirirajankäynnin lainvoimaiseksitulosta vuonna 1997.

Metsähallitus vaati, että käräjäoikeus vahvistaa, ettei B:llä ole oikeutta alueen hallintaan. Lisäksi Metsähallitus vaati, että B velvoitetaan poistamaan alueelta rakennukset ja rakennelmat välittömästi, kuitenkin viimeistään kuukauden kuluttua käräjäoikeuden ratkaisun antopäivästä tai mikäli velvoite laiminlyödään, laillisten pakkotoimenpiteiden uhalla alistumaan siihen, että Metsähallitus poistaa tai poistattaa rakennukset ja rakennelmat B:n kustannuksella. Vielä Metsähallitus vaati B:n velvoittamista suorittamaan oikeudettoman hallinnan ajalta korvauksena 1.1.2000 - 30.6.2001 väliseltä ajalta 974,90 markkaa ja sille korkolain mukaista korkoa haasteen tiedoksiantamisesta ja 30.6.2001 jälkeen 54,10 markkaa kultakin kalenterikuukaudelta.

Vastaus

B kiisti kanteen ja vaati sen hylkäämistä. Perusteluinaan hän kertoi, että hän oli A:n kuolinpesän osakas sekä että kuolinpesään kuluvalla tilalla oli oikeus kalastukseen Tuolpajärvessä ja oikeus vastikkeetta pitää kalatupaa kanteessa tarkoitetulla alueella. Kalastustukikohdan pitäminen perustui maanomistukseen perustuvaan kalastusoikeuteen ja ylimuistoiseen nautintaan.

Vesipiirirajankäynnissä kalastustukikohdan pitämistä koskeva vaatimus oli vasta maaoikeudessa tehtynä jätetty tutkimatta. Tämä ratkaisu ei supistanut vanhaa oikeutta.

Lapin käräjäoikeuden tuomio 28.8.2002

Käräjäoikeus totesi, että tilalla, jossa B oli osakkaana, oli kalastusoikeus Tuolpajärvessä. Hänen sukunsa oli käyttänyt tätä oikeutta. Suvulla oli myös käyttöoikeus järven kalakentällä olleeseen kotaan tai kämppään. Nyt kysymyksessä oleva kalastusmökki oli rakennettu kalastusta varten. Metsähallitus ei ollut väittänytkään, että rakennusta käytettäisiin muuhun kuin kalastukseen. B:n osallistuminen Enontekiön kunnan edustajana Enontekiön neuvottelukunnan toimintaan ja se, että hän oli aikaisemmin tehnyt käyttöoikeussopimuksen alueen ja rakennuksen käytöstä kalastustukikohtana, ei voinut olla perusteena, etteikö hän voisi asettaa kyseenalaiseksi valtion oikeutta vaatia kanteessa mainittuja toimenpiteitä.

Kalastuslaissa olevat määräykset eivät tässä tapauksessa tulleet sovellettaviksi arvioitaessa B:n oikeutta kalastustukikohtaan, koska oikeuden perusteena oli omistusoikeuteen rinnastettava ylimuistoinen nautinta.

Esitetystä todistelusta ilmeni, että B:n käytössä oleva rakennus ja valtion alueen hallinta liittyivät olennaisesti kalastusoikeuden käyttämiseen ja että tukikohdan pito voi siten sisältyä osana tilalle vahvistettuun kalastusoikeuteen omistukseen verrattavana oikeutena. X:n talolle ei ollut vesipiirirajankäynnissä tai muussakaan kiinteistötoimituksessa vahvistettu ylimuistoiseen nautintaan perustuvaa oikeutta kalastustukikohdan pitämiseen Tuolpajärven rannassa osana talon tai tilan kalastusoikeutta. Asiaa ei ollut tutkittu vesipiirirajankäynnissä. Toimituksen yhteydessä ei myöskään ollut todettu, etteikö tällaista oikeutta voisi sisältyä tilalle vahvistettuun kalastusoikeuteen. Toimituksessa asiaa ei ollut todistajana kuullun toimitusmiehen kertomuksen mukaan otettu käsiteltäväksi, koska tukikohdan pitoa ei ollut asetettu kyseenalaiseksi ja sitä oli pidetty itsestäänselvänä osana kalastusoikeutta. Lainvoiman saanut vesipiirirajankäyntitoimitus ei estänyt oikeuden vahvistamista, joka oli siinä jäänyt käsittelemättä.

Käräjäoikeus katsoi, että B:llä oli omistajanhallintaan ja kalastusoikeuteen perustuen oikeus kalastustukikohdan ja siihen kuuluvan rakennuksen pitämiseen Tuolpajärven rannassa valtionmaalla, vaikka oikeutta ei ollut erikseen vahvistettu. Valtiolla ei sen vuoksi voinut olla oikeutta vaatia B:ltä alueen hallinnan kieltämistä ja rakennusten poistamista eikä myöskään vastiketta alueen käytöstä. Tämän vuoksi käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Asian on ratkaissut laamanni Lars Lindh.

Valitus ja vastaus hovioikeudessa

Metsähallitus valitti Rovaniemen hovioikeuteen ja toisti käräjäoikeudessa tekemänsä vaatimukset ja niiden perusteet.

Lisäksi Metsähallitus katsoi, ettei käräjäoikeudella ollut toimivaltaa vahvistaa sitä, että kalastusoikeuteen kuuluisi oikeus pitää kalamajaa, koska erityinen etuus tuli selvittää ja ratkaista kiinteistötoimituksessa.

B vastasi valitukseen.

Rovaniemen hovioikeuden tuomio 30.3.2004

Metsähallitus oli vaatinut sen vahvistamista, ettei B:llä ollut oikeutta kanteessa tarkoitetun valtiolle kuuluvan alueen hallintaan. Edelleen Metsähallitus oli vaatinut B:n velvoittamista poistamaan alueelta rakennelmat ja rakennukset ja suorittamaan valtiolle korvausta alueen perusteettomasta hallinnasta. Hovioikeus totesi, että Metsähallituksen vaatimusten tutkiminen kuului yleisen tuomioistuimen toimivaltaan.

B oli vastustanut Metsähallituksen kannetta sillä perusteella, että hänellä oli omistajanhallintaan ja siihen sisältyvään kalastusoikeuteen perustuva oikeus sijoittaa kalastustukikohta rakennelmineen ja rakennuksineen kanteessa tarkoitetulle alueelle ja oikeus hallita vastikkeetta aluetta.

Kiinteistönmuodostamislain 281 §:n mukaan asiaa, joka saman lain 101 §:n mukaan ratkaistiin kiinteistötoimituksessa, ei saanut ottaa yleisen alioikeuden käsiteltäväksi. Kiinteistönmuodostamislain 101 §:n mukaan kiinteistön tai muun rekisteriyksikön ulottuvuutta tai kiinteistöjaotusta muutoin koskevan riidan tai epäselvyyden käsittelemiseksi suoritetaan kiinteistönmääritys. Mainitun säännöksen mukaan kiinteistönmäärityksellä selvitetään ja ratkaistaan muun muassa rasiteoikeutta ja rasitteen sijaintia koskeva epäselvyys, kiinteistön osuus yhteiseen alueeseen ja yhteiseen erityiseen etuuteen ja osuuden suuruus sekä kiinteistölle kuuluva erityinen etuus tai muu kiinteistöjaotukseen liittyvä epäselvyys.

Asiassa oli riidatonta, että X-nimisellä talolla, josta oli myöhemmin muodostunut tila Y, oli kalastusoikeus Tuolpajärvessä. Tilan Y omisti A:n jakamaton kuolinpesä, jonka osakas B oli. Metsähallitus ei ollut riitauttanut B:n oikeutta kalastaa tilalle Y kuuluvan kalastusoikeuden perusteella Tuolpajärvessä. B oli kanteen vastustamisen perusteena väittänyt, että hänellä oli tilan Y omistajanhallintaan ja siihen sisältyvään tilalle kuuluvaan kalastusoikeuteen perustuva oikeus sijoittaa kalastustukikohta kanteessa tarkoitetulle alueelle ja oikeus hallita vastikkeetta aluetta. Tuon kalastustukikohtaa ja alueen vastikkeetonta hallintaa koskevan riidanalaisen oikeuden osalta kysymys oli kiinteistönmuodostamislain 101 §:ssä tarkoitetusta kiinteistölle kuuluvaksi väitetystä erityisestä etuudesta, joka oli selvitettävä ja ratkaistava kiinteistönmäärityksen käsittävässä kiinteistötoimituksessa eikä sitä sen vuoksi tuon lain 281 §:n mukaan saanut ottaa yleisessä alioikeudessa käsiteltäväksi.

Metsähallitus oli väittänyt, että B:n väittämä oikeus kalastustukikohtaan rakennuksenpito-oikeuksineen oli vanhentunut välirajalain 8 §:n ja 31.12.1997 saakka muun muassa Enontekiön kunnan alueella voimassa olleen vuoden 1951 kalastuslain 6 §:n nojalla, koska B ei ollut pannut noiden oikeuksien vahvistamista koskevaa kannetta vireille viimeistään kolmen vuoden määräajassa vesipiirirajankäyntitoimituksen päättymisestä lukien.

Välirajalain 8 §:n mukaan jos jollakin oli oikeus erinäiseen kalastuspaikkaan tahi kalastukseen toisen kylän vedessä, sellaista kalastamisen oikeutta koskeva kanne, ellei sitä oikeutta veden piirirajaa käytäessä ollut hyväksytty, oli pantava vireille viimeistään kolmen vuoden kuluessa rajankäynnistä. Vuoden 1951 kalastuslain, joka oli vuoden 1997 loppuun asti voimassa muun muassa Enontekiön alueella, 6 §:n 2 momentin mukaan jollei oikeutta kalastuspaikkaan tai kalastukseen toisen kylän vedessä sen piirirajaa käytäessä ollut hyväksytty, oli sitä koskeva kanne pantava vireille viimeistään kolmen vuoden kuluessa siitä, kun rajankäynti oli saanut lainvoiman. Nuo säännökset koskivat myös kalastusoikeuteen sisältyvää erityistä etuutta.

Vesipiirirajankäyntitoimitus, jossa oli käsitelty muun muassa kalastusoikeuksia Enontekiön kunnan alueella, oli tullut lainvoimaiseksi 14.11.1997, jolloin se oli merkitty kiinteistörekisteriin. Välirajalain 8 §:ssä ja vuoden 1951 kalastuslain 6 §:n 2 momentissa tarkoitettu kanneaika oli päättynyt 14.11.2000. Kanneaika oli koskenut niitä noissa lainkohdissa tarkoitettuja oikeuksia koskevia vaatimuksia, jotka oli tutkittu vesipiirirajankäyntitoimituksessa. Pohjois-Suomen maaoikeus oli vesipiirirajankäyntitoimitusta seuranneessa muutoksenhakumenettelyssä jättänyt tutkimatta vasta maaoikeudessa tehtynä B:n vaatimuksen kalastustukikohdan perustamisoikeudesta. Vaatimusta ei siten ollut asiallisesti käsitelty vesipiirirajankäyntitoimituksessa ja sitä seuranneessa muutoksenhakumenettelyssä. B:n oikeus esittää kalastustukikohtaa koskeva vaatimus mahdollisessa uudessa kiinteistötoimituksessa ei siten ollut vanhentunut.

B:n väittämä oikeus, johon nojautuen hän oli vastustanut Metsähallituksen kannetta, oli sellainen, jonka olemassaoloa ei edellä selostettujen kiinteistönmuodostamislain 101 ja 281 §:n mukaan voitu ottaa yleisessä alioikeudessa käsiteltäväksi, vaan kiinteistönmäärityksen käsittävässä kiinteistötoimituksessa, jonka myös Metsähallitus kanteessa tarkoitetun alueen omistajana voi panna vireille. B:n väittämä oikeus ei ollut vanhentunut. B:n väittämää oikeutta ei voitu myöskään pitää ilmeisen perusteettomana. Tämän vuoksi kysymystä siitä, oliko B:llä oikeus vastikkeetta hallita kanteessa tarkoitettua valtion aluetta ja pitää sillä rakennuksia ja rakennelmia vai ei, ei voitu selvittää tämän jutun yhteydessä. Metsähallituksen kanne oli ennenaikainen.

Tämän vuoksi hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota siten, että kanne hylättiin ennenaikaisena.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Erkki Nenonen, Auli Vähätörmä ja Petri Nykänen. Esittelijä Kaarina Ollikainen.

Perustelut

Kysymys kanteen ennenaikaisuudesta

1. Asiassa on kysymys siitä, onko B:llä oikeus pitää kalamajaa valtion maalla Tuolpajärven rannassa, vai onko B Metsähallituksen vaatimuksen mukaisesti velvoitettava poistamaan se. B on katsonut, että hänen oikeutensa pitää kalamajaa alueella perustuu X:n talolle kiinteistörekisteriin 14.11.1997 merkityssä vesipiirirajankäynnissä vahvistettuun kalastusoikeuteen valtion vesialueella Tuolpajärvessä ja ylimuistoiseen nautintaan.

2. Hovioikeus on tuomiossaan todennut, että tuossa vesipiirirajankäynnissä B:n vaatimus kalastustukikohdan perustamisoikeudesta oli vasta maaoikeudessa tehtynä jätetty tutkimatta. Koska vaatimusta ei ollut vesipiirirajankäynnissä asiallisesti ratkaistu, sen käsittelemistä varten voitiin panna vireille uusi, kiinteistönmäärityksen käsittävä kiinteistötoimitus määräyksiä välirajasta vedessä sisältävän lain (välirajalaki) 8 §:ssä säädetystä, vesipiirirajankäynnistä alkavasta kolmen vuoden määräajasta riippumatta. Lisäksi hovioikeus on katsonut, että kalamajan pitämistä valtion alueella koskevan riidanalaisen oikeuden osalta kysymys oli kiinteistönmuodostamislain 101 §:ssä tarkoitetusta kiinteistölle kuuluvaksi väitetystä erityisestä etuudesta, joka oli selvitettävä ja ratkaistava kiinteistönmäärityksellä, eikä sitä sen vuoksi tuon lain 281 §:n mukaan saa ottaa yleisessä alioikeudessa käsiteltäväksi. Tämän vuoksi hovioikeus on hylännyt kanteen ennenaikaisena.

3. Kiinteistönmuodostamislain 101 §:n mukaan kiinteistön tai muun rekisteriyksikön ulottuvuutta tai kiinteistöjaotusta muutoin koskevan riidan tai epäselvyyden käsittelemiseksi suoritetaan kiinteistönmääritys, jossa selvitetään ja ratkaistaan muun muassa kiinteistölle kuuluva erityinen etuus. Korkein oikeus toteaa, että väitetty oikeus kalamajan pitämiseen kalastusoikeuden nauttimista varten on sinänsä sellainen erityinen etuus, joka voi olla kiinteistönmäärityksen kohteena. Kiinteistönmäärityksessä toimituksen pääsääntöinen tarkoitus on kuitenkin ainoastaan todeta ja vahvistaa voimassa oleva kiinteistön ja muun rekisteriyksikön ulottuvuus. Siinä ei muuteta voimassa olevaa kiinteistöjaotusta tai kiinteistöjen ulottuvuuksia eikä muutoinkaan kiinteistöjen omistajien välisiä suhteita. Kiinteistönmäärityksessä ei voida myöskään tehdä sellaisia ratkaisuja, jotka merkitsevät muutosta lainvoiman saaneisiin ratkaisuihin (HE 227/1994 vp s. 41). Toimituksessa ei siten voida perustaa uusia oikeuksia eikä täydentää aikaisempien lainvoimaisten toimitusten puutteita tai korjata niissä mahdollisesti tehtyjä virheitä joitakin teknisiä virheitä lukuunottamatta. Tässä tapauksessa asianosaiset eivät ole edes väittäneet, että riidanalainen kysymys olisi aikaisemmin ratkaistu kiinteistöä perustettaessa, isojaossa, vesipiirirajankäynnissä tai jossain muussa kiinteistötoimituksessa.

4. Arvioidessaan hovioikeuden ratkaisun oikeellisuutta Korkein oikeus toteaa myös, että oikeudessamme yleisesti noudatetun periaatteen mukaan tuomioistuimen on selvitettävä sen käsiteltävänä olevan asian ratkaisemisen edellyttämät ennakko- tai esikysymykset. Ennakkokysymystä ei siis yleensä siirretä eri menettelyssä ratkaistavaksi, vaikka se muutoin sellaiseen menettelyyn kuuluisikin. Kiinteistönmuodostamislain 281 § ei ole muuttanut tätä periaatetta.

5. Nyt käsiteltävänä olevassa Metsähallituksen kanteessa on kysymys ensisijaisesti häädöstä. Vastaaja B:n vastauksen takia kanteen ratkaiseminen edellyttää muun muassa sen selvittämistä, kuuluuko tilaan Y sellainen erityinen etuus, joka oikeuttaa B:n pitämään rakennukset ja rakennelmat valtion maalla. Myös erityisen etuuden olemassaolon selvittäminen kuuluu tässä tilanteessa esikysymyksenä yleisen tuomioistuimen toimivaltaan. Tämän vuoksi Metsähallituksen kanne ei ole ennenaikainen.

Oikeus pitää kalamajaa

6. Metsähallitus ei ole asiassa riitauttanut sitä, että X:n talosta muodostetulla tilalla Y, jonka omistavan kuolinpesän osakas B on, on kalastusoikeus Tuolpajärvessä. Tästä ei kuitenkaan vielä johdu, että X:n talolla olisi ollut tai nykyisellä tilalla Y tai B:llä olisi myös oikeus pitää kalamajaa valtion maalla. Sellaista oikeutta ei X:n talolle ole vesipiirirajankäynnissä vahvistettu erityisperusteiseen kalastusoikeuteen liittyvänä oikeutena eikä perustettu tai vahvistettu X:n talolle tai tilalle Y missään muussakaan kiinteistötoimituksessa. Oikeutta kalamajan tai kalastustukikohdan pitämiseen ei sisälly kalastusoikeuteen myöskään vuoden 1951 kalastuslain tai nykyisin voimassa olevan kalastuslain mukaan.

7. Koska B:llä tai tilalla Y ei pelkästään sen perusteella, että tilalla Y on kalastusoikeus Tuolpajärvessä, ole oikeutta pitää kalastusmajaa valtion maalla, kysymys on vielä siitä, onko B:llä muutoin ylimuistoisen nautinnan perusteella tällainen oikeus. Metsähallitus on katsonut, että mahdollinen oikeus on joka tapauksessa lakannut, koska siihen ei ollut vedottu välirajalain 8 §:n mukaisessa kolmen vuoden määräajassa.

8. Nykyisen, 1.1.1997 voimaan tulleen maakaaren (540/1995) voimaanpanosta annetun lain (541/1995) 18 §:n mukaan ennen uuden maakaaren voimaantuloa saatu oikeus vedota ylimuistoiseen nautintaan pysyy voimassa myös lain voimaantulon jälkeen. Vuoden 1734 maakaaren 15 luvun 1 §:n mukaan ylimuistoisella nautinnalla tarkoitetaan sitä, että joku on jotakin kiinteää omaisuutta tai jotakin oikeutta niin kauan häiritsemättä tai estämättä pitänyt, ettei kukaan muista tai tosipuheesta tiedä, miten hänen esi-isänsä tahi saantomiehensä ovat sen saaneet. Kun ylimuistoisen nautinnan väitetään kohdistuvan valtion maahan, sovellettavaksi tulee saman luvun 3 §:n säännös, jonka mukaan ylimuistoisella nautinnalla ei ole voimaa ilman pyykkejä tahi muita rajamerkkejä.

9. B on vedonnut siihen, että sillä talolla, josta nykyinen tila Y on muodostettu, on ollut oikeus kalamajan pitämiseen Tuolpajärven rannalla jo 1700- tai 1800-luvulta lähtien ja että hän on sanotun oikeuden nojalla pitänyt kalamajaa 1980-luvulta lähtien. B:n väittämässä oikeudessa saattaisi siten olla kysymys sellaisesta ylimuistoisesta nautinnasta, johon on sovellettava vuoden 1734 maakaaren 15 luvun säännöksiä. Välirajalain 8 §:n mukainen kolmen vuoden määräaika ei koske oikeutta vedota tällaiseen nautintaan. Uuden maakaaren voimaanpanosta annettuun lakiin puolestaan ei sisälly säännöstä määräajasta, jonka kuluessa sen 18 §:ssä tarkoitettuun nautintaan tulisi vedota.

10. Vanhan maakaaren 15 luvun 3 §:n säännöksestä ilmenee, että ylimuistoisesta nautinnasta voi olla kysymys vain, jos nautinnan kohde on sijainniltaan ja alueeltaan selvästi osoitettavissa ja täsmällisesti määriteltävissä. Siten nautintaan perustuvan oikeuden nojalla ei ole sallittua rakentaa uutta majaa muuhun paikkaan samankaan järven rannalle. Selvää myös on, että siinäkään tapauksessa, että vesipiirirajankäynnissä talolle kuuluvaksi vahvistetun kalastusoikeuden katsottaisiin siirtyneen tai jopa jakaantuneen useillekin talosta vuosien varrella eri kiinteistötoimituksissa muodostetuille tiloille, talolle mahdollisesti aikanaan syntynyt oikeus pitää yhtä kalamajaa järven rannalla ei voi jakautua siten, että se oikeuttaisi useiden kalamajojen rakentamiseen, vaan ylimuistoiseen nautintaan perustuva oikeus kalamajan pitämiseen voi koskea sitä yhtä ja samaa paikkaa, jossa maja on nautinnan aikana ja siten myös oikeuden syntyessä ollut.

11. Edellä lausutun vuoksi ei tässä tapauksessa ole riittävää selvittää, että X:n talolla on ollut ylimuistoisesti kalamaja jossakin kyseisen järven rannalla. Lisäksi on osoitettava paikka, jossa maja on tai on ollut ja jossa tuota ylimuistoisesti nautittua oikeutta on myös jatkuvasti ja keskeytyksittä käytetty. Näin ollen B:n väittämän oikeuden toteaminen on mahdollista vain, jos B pystyy näyttämään, että X:n talo on ylimuistoisesti pitänyt kalastustukikohtaa sillä paikalla, jolla hänen vasta 1980-luvulla rakentamansa maja on.

12. Hovioikeus, joka on mainitsemillaan perusteilla hylännyt kanteen ennenaikaisena, ei ole ottanut kantaa väitettyyn oikeuteen ylimuistoisen nautinnan perusteella. Koska ei ole tarkoituksenmukaista, että tämä todistelun arvioimista edellyttävä kysymys ratkaistaisiin suoraan Korkeimmassa oikeudessa, asia palautetaan hovioikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomio, jolla kanne on hylätty ennenaikaisena, kumotaan.

Asia palautetaan hovioikeuteen uudelleen ilmoituksetta käsiteltäväksi. Asiaa uudelleen käsiteltäessä tulee ottaa huomioon palauttamisen syy ja muutenkin laillisesti menetellä.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Kati Hidén, Pertti Välimäki, Pasi Aarnio ja Ilkka Rautio. Esittelijä Matti Sepponen.