26.4.2006

A:n hakemus Tampereen käräjäoikeudessa ja velkojan lausuma sen johdosta

A pyysi 12.3.2004 vireille tulleessa hakemuksessaan, että hänelle myönnetään velkajärjestely. Velkojista Nordea Pankki Suomi Oyj (pankki) vastusti hakemusta muun ohella sillä perusteella, että A oli ottanut vastaan B:n hänelle testamentilla jättämän perinnön mutta luopunut tästä perinnöstä pankin vaadittua testamentilla saatujen varojen käyttämistä A:n velkojen maksamiseen. A oli siten olemassa olevien taloudellisten vaikeuksiensa vuoksi sopimattomasti heikentänyt taloudellista asemaansa ja järjestellyt sitä velkojien vahingoittamiseksi, joten velkajärjestelylle oli yksityishenkilön velkajärjestelystä annetun lain (velkajärjestelylaki) 10 §:n 4 kohdassa tarkoitettu este.

Käräjäoikeuden päätös 20.7.2004

Käräjäoikeus katsoi, että A oli maksukyvytön ja että velkajärjestelyyn oli painavat perusteet ottaen huomioon velkojen ja niihin liittyvien velvoitteiden määrä suhteessa A:n maksukykyyn, eikä A kohtuudella kyennyt parantamaan maksukykyään siinä määrin, että hän olisi voinut selviytyä veloistaan aiheutuvista menoista.

Velkajärjestelylain 10 §:n 4 kohdassa tarkoitetun esteen osalta käräjäoikeus totesi, että lainkohdan mukaan velkajärjestelyä ei voitu myöntää, jollei lain 10 a §:stä muuta johtunut, jos velallinen oli olemassa olevien tai odotettavien taloudellisten vaikeuksiensa vuoksi sopimattomasti heikentänyt taloudellista asemaansa tai suosinut jotakuta velkojaa taikka muutoin järjestellyt taloudellista asemaansa velkojien vahingoittamiseksi, tai oli todennäköisiä syitä epäillä velallisen menetelleen näin. Lain esitöiden mukaan perinnöstä luopumista voitiin joissakin tapauksissa pitää sanotussa säännöksessä tarkoitettuna menettelynä (HE 180/1996 vp s. 36 - 37).

Käräjäoikeus totesi asiassa riidattomaksi, että A oli luopunut testamentista, jolla B oli testamentannut hänelle omaisuutta.

A:n mukaan hänen perintöosuutensa arvo oli ollut noin 40 000 euroa. Määrä ei ollut sellainen, että A olisi sillä selviytynyt veloistaan kokonaan tai edes suureksi osaksi. Toisaalta perintöosuuden arvo ei ollut niin vähäinen, ettei perinnöstä luopumista olisi voitu pitää sopimattomana taloudellisen aseman heikentämisenä.

B oli kuollut 17.9.2002. A oli luopunut perinnöstä 14.2.2003 eli vain noin vuotta aikaisemmin kuin hän oli hakenut velkajärjestelyä. Käräjäoikeus katsoi, että testamentista luopumista ei tästä huolimatta ollut pidettävä velkajärjestelylain 10 §:n 4 kohdassa tarkoitettuna menettelynä, jos B oli ollut tietoinen A:n velkaantumisesta ja tuonut esiin, ettei hän halunnut omaisuutensa menevän A:n velkojien hyväksi.

Käräjäoikeudessa esitetyn henkilötodistelun mukaan B oli tiennyt A:n yrityksen konkurssista ja velkaantumisesta, joskaan ei ehkä velkojen määrästä. Käräjäoikeus totesi, että A:n yrityksen konkurssin ja B:n kuoleman välisen ajan, noin kymmenen vuoden, pituus puolsi sitä käsitystä, että B oli halunnut varojensa menevän A:lle testamentin ehtojen mukaisesti. Aika oli ollut niin pitkä, että B olisi ehtinyt muuttaa testamentin ehtoja. Kukaan käräjäoikeudessa kuulluista henkilöistä ei ollut kertonut B:n nimenomaisesti ilmoittaneen, ettei hän halunnut varojensa menevän A:n velkojille. Siihen nähden, että B ei välttämättä ollut tiennyt A:n velkojen määrää edes suuruusluokaltaan, hän oli voinut olettaa, että A kykeni maksamaan testamentilla saamillaan varoilla merkittävän osan veloistaan.

Käräjäoikeus katsoi asiassa jääneen näyttämättä, että B olisi ollut tietoinen A:n velkaantumisesta velkojen määrän osalta ja että B olisi tuonut esiin, ettei hän halunnut omaisuutensa menevän A:n velkojien hyväksi. Velkajärjestelyn myöntämiselle oli velkajärjestelylain 10 §:n 4 kohdan mukainen este, koska A oli olemassa olevien taloudellisten vaikeuksiensa vuoksi sopimattomasti heikentänyt taloudellista asemaansa luopumalla B:n hänelle testamentilla jättämästä omaisuudesta.

Käräjäoikeus totesi, että velkajärjestelylain 10 a §:n mukaan velkajärjestely voitiin 10 §:n estämättä myöntää, jos siihen oli painavia syitä ottaen erityisesti huomioon velkaantumisesta kulunut aika, velallisen toimet velkojen maksamiseksi ja muut velallisen olosuhteet sekä velkajärjestelyn merkitys velallisen ja velkojien kannalta.

Arvioitaessa sitä, oliko asiassa velkajärjestelylain 10 a §:n tarkoittamia painavia syitä velkajärjestelyn myöntämiseen yleisestä esteestä huolimatta, käräjäoikeus katsoi, että velkajärjestelyn myöntämistä A:lle puolsi voimakkaasti hänen velkaantumisestaan kulunut pitkä aika. A oli myös kertonut myyneensä koko omaisuutensa, mukaanlukien perheensä asunnon ja kesähuvilan, velkojensa maksamiseksi ja hänen konkurssiin menneen yrityksensä velkoja oli maksettu yli viidellä miljoonalla markalla. Toisaalta A oli luopunut testamentista vain vähän aikaa ennen velkajärjestelyn hakemista ja sen omaisuuden määrä, jonka hän olisi testamentilla saanut, oli sinänsä ollut suuri, vaikkakin A:n velkojen kokonaismäärään nähden pieni. Tämä A:n menettely puhui voimakkaasti velkajärjestelyn myöntämistä vastaan. Kokonaisharkinnassaan käräjäoikeus päätyi siihen, että A:n menettely puhui voimakkaammin velkajärjestelyn myöntämistä vastaan, eikä asiassa siten ollut velkajärjestelylain 10 a §:ssä tarkoitettuja painavia syitä velkajärjestelyn myöntämiseen.

Käräjäoikeus hylkäsi A:n velkajärjestelyhakemuksen.

Asian on ratkaissut käräjäviskaali Tero Heiniluoma.

Turun hovioikeuden tuomio 8.12.2004

Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden ratkaisua.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pertti Liesivuori, Pertti Kajanen (eri mieltä) ja Seija Uitto. Esittelijä Kaarlo Mikkola.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Kajanen katsoi, että A:n taloudellinen asema ei ollut luopumistahdonilmaisun vuoksi tosiasiassa huonontunut, kun tahdonilmaisu oli jäänyt tehottomaksi. A:n yritys luopua testamentista ei muodostanut velkajärjestelyn estettä silläkään perusteella, että A olisi menettelyllään järjestellyt taloudellista asemaansa velkojien vahingoittamiseksi. A:n käsitys siitä, että B:n viimeinen tahto olisi ollut omaisuuden säilyminen suvussa, ei esitetyn näytön perusteella ollut niin perusteeton, että A:n menettelyä olisi pidettävä velkojien vahingoittamiseksi tehtynä järjestelynä. Sen vuoksi asiassa ei ollut velkajärjestelylain 10 §:n 4 kohdan tarkoittamaa estettä velkajärjestelyn myöntämiseen. Kajanen myönsi A:lle velkajärjestelyn.

Perustelut

Velkajärjestelyn edellytykset ja kysymyksenasettelu

1. A:n 12.3.2004 vireille tulleen velkajärjestelyhakemuksen mukaan hänen velkansa ovat yhteensä yli 3,2 miljoonaa euroa ja koostuvat lähes yksinomaan veloista pankeille ja muille luottolaitoksille. Velat ovat peräisin kommandiittiyhtiön, jonka vastuunalaisena yhtiömiehenä A toimi, konkurssiin vuonna 1992 päättyneestä liiketoiminnasta. Velkajärjestelyhakemuksen mukaan velat ovat syntyneet vuosina 1985 - 1991.

2. Velkojen huomattava määrä ja velallisen maksukyvyttömyys huomioon ottaen velkajärjestelyyn olisi velkajärjestelylain 9 §:n 2 kohdassa tarkoitetut painavat perusteet. A ei myöskään kohtuudella kykene parantamaan maksukykyään voidakseen selviytyä veloistaan aiheutuvista menoista. Mainitusta lainkohdasta ilmenevät edellytykset velkajärjestelyn myöntämiseen ovat siten olemassa.

3. Käräjäoikeus ja hovioikeus ovat kuitenkin hylänneet A:n velkajärjestelyhakemuksen katsoen, että A oli olemassa olevien taloudellisten vaikeuksiensa vuoksi sopimattomasti heikentänyt taloudellista asemaansa luopumalla 14.2.2003 antamallaan ilmoituksella omaisuudesta, jonka 17.9.2002 kuollut B oli hänelle testamentillaan jättänyt.

4. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, muodostaako A:n edellä todettu menettely velkajärjestelylain 10 §:n 4 kohdassa tarkoitetun yleisen esteen, ja, mikäli esteen todetaan olevan olemassa, onko asiassa velkajärjestelylain 10 a §:ssä tarkoitettuja painavia syitä velkajärjestelyn myöntämiseksi esteestä huolimatta.

Taloudellisen aseman järjestely esteperusteena

5. Velkajärjestelylain 10 §:n 4 kohdan mukaan velkajärjestelyä ei voida myöntää, jollei lain 10 a §:stä muuta johdu, jos velallinen on olemassa olevien tai odotettavien taloudellisten vaikeuksiensa vuoksi sopimattomasti heikentänyt taloudellista asemaansa tai suosinut jotakuta velkojaa taikka muutoin järjestellyt taloudellista asemaansa velkojien vahingoittamiseksi, tai on todennäköisiä syitä epäillä velallisen menetelleen näin.

6. B oli 12.11.1992 tekemässään testamentissa määrännyt A:lle omistamansa arvopaperit, lukuunottamatta asunto-osaketta koskevaa osakekirjaa. Arvopaperit käsittivät lähinnä pörssiosakkeita. A on B:n kuoleman jälkeen antanut pankille osakkeiden myyntiä koskevan toimeksiannon. Tämän jälkeen A on kuitenkin 14.2.2003 allekirjoittamallaan, B:n kuolinpesään pesänselvittäjäksi ja -jakajaksi määrätylle asianajajalle osoittamallaan kirjoituksella ilmoittanut, ettei hän ota vastaan hänelle testamentilla määrättyä omaisuutta.

7. Jakokirjassa 3.4.2003 pesänjakaja on katsonut, että koska A ei ottanut perintöä vastaan testamentin mukaisesti, hänen osuutensa oli menevä yhteisesti yleistestamentin saajille C:lle, D:lle ja E:lle.

8. Porin käräjäoikeus on pankin mainittuja C:tä, D:tä ja E:tä vastaan nostaman kanteen johdosta 20.10.2003 antamallaan tuomiolla ja yksipuolisella tuomiolla kanteessa vaaditun mukaisesti peräyttänyt A:n perinnöstä luopumista koskevan oikeustoimen ja velvoittanut vastaajat palauttamaan saamansa perinnön ulosottomiehelle pankin saataviin käytettäväksi.

9. Perintökaaren 17 luvun 2 a §:n mukaan testamentinsaajalla on oikeus luopua oikeudestaan perittävän kuoltua, jollei hän ole jo ryhtynyt sellaisiin toimiin, että hänen on katsottava ottaneen testamentissa määrätyn omaisuuden vastaan.

10. Korkein oikeus toteaa, että A on kohdassa 6 mainitulla tavalla, yrittämällä myydä testamentilla saamansa osakkeet, jo ottanut vastaan testamentissa tarkoitetun omaisuuden. Kun hän on vasta tämän jälkeen 14.2.2003 ilmoittanut, ettei hän ottanutkaan testamentissa tarkoitettua omaisuutta vastaan, tuo ilmoitus on merkinnyt tosiasiassa hänen jo vastaanottamansa testamenttiomaisuuden edelleen luovuttamista. Näin ollen ilmoituksessa ei ole kyse perintökaaren 17 luvun 2 a §:ssä tarkoitetusta testamentista luopumisesta.

11. Avustava ulosottomies on 6.8.2003 toimitetun ulosmittauksen yhteydessä arvioinut kysymyksessä olevien pörssiosakkeiden arvoksi noin 70 000 euroa. Velkajärjestelyhakemuksen mukaan osakkeista saatu myyntihinta oli ollut 75 256 euroa. Kun näitä määriä verrataan velkajärjestelyyn päässeelle velalliselle lisäsuoritusvelvollisuuden perustavan, velkajärjestelylain 35 a §:n 2 momentin mukaisen kertaluonteisen suorituksen määrään 1 000 euroa, osakkeiden arvo on ollut velkojien maksunsaantioikeuden kannalta arvioiden merkittävä, vaikka se onkin vastannut vain pientä osaa A:n velkojen kokonaismäärästä.

12. A on luovuttanut testamentilla saamansa omaisuuden oltuaan jo vuosia ylivelkainen ja maksukyvytön. Luovutus on tapahtunut noin vuotta ennen velkajärjestelyn hakemista. Luovutuksella toteutettu järjestely on siten myös ajallisessa yhteydessä velkajärjestelyn hakemiseen. Kun kysymys ei edellä todetuin tavoin ole ollut perintökaaren 17 luvun 2 a §:ssä tarkoitetusta testamentista luopumisesta vaan testamentatun omaisuuden vastaanottamisesta ja edelleen luovuttamisesta, myöskään testamentin tekijän tahdolle ei voida antaa merkitystä velallisen menettelyn sopimattomuutta arvioitaessa.

13. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että A on menettelyllään taloudellisten vaikeuksiensa vuoksi järjestellyt taloudellista asemaansa velkojien vahingoittamiseksi tavalla, jota velkajärjestelyn myöntämisen kannalta on pidettävä sopimattomana. Velkajärjestelyn myöntämiselle on siten velkajärjestelylain 10 §:n 4 kohdassa tarkoitettu este.

Painavat syyt

14. Velkajärjestelylain 10 a §:n mukaan velkajärjestely voidaan 10 §:n estämättä myöntää, jos siihen on painavia syitä ottaen erityisesti huomioon velkaantumisesta kulunut aika, velallisen toimet velkojen maksamiseksi ja muut velallisen olosuhteet sekä velkajärjestelyn merkitys velallisen ja velkojien kannalta.

15. A:n velkaantumisesta on kulunut pitkä aika, yli 10 vuotta. Velat ovat peräisin konkurssiin päättyneestä yritystoiminnasta eikä velkaantumiseen ole liittynyt velkajärjestelyn kannalta moitittavia seikkoja. Velkojen määrä on niin suuri, ettei A edes huomattavilla tuloilla kykenisi niistä selviytymään, ottaen myös huomioon, että hän on jo 63-vuotias. Nämä seikat puoltaisivat velkajärjestelyn myöntämistä.

16. Kommandiittiyhtiön vuonna 1992 tapahtuneen konkurssin jälkeenkin A on jatkanut työelämässä toimien sen jälkeen kahdessa yrityksessä toimitusjohtajana. Kuitenkaan hän ei ole konkurssin yhteydessä tapahtuneen omaisuutensa realisoinnin jälkeen maksanut velkojaan vapaaehtoisesti tai ulosottoperinnän kautta. Korkein oikeus päätyy katsomaan, että edellä mainitut velkajärjestelyä puoltavat syyt eivät ole riittävän painavia velkajärjestelyn myöntämiseksi esteestä huolimatta. Velkajärjestelyn myöntämiselle ei siten ole perusteita.

Päätöslauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Lauri Lehtimaja, Mikael Krogerus (eri mieltä), Gustav Bygglin, Pertti Välimäki ja Hannu Rajalahti. Esittelijä Timo Vuojolahti (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevan jäsenen lausunto

Vanhempi oikeussihteeri Vuojolahti, jonka mietintö oli perustelujen kohtien 1 - 15 osalta Korkeimman oikeuden päätöksen mukainen, esitti, että Korkein oikeus tämän jälkeisinä perusteluinaan ja päätöslauselmanaan lausuisi seuraavan:

Arvioitaessa painavien syiden riittävyyttä on otettava huomioon, että edellä kerrottu velkajärjestelyn esteen muodostava A:n menettely on kuitenkin moitearvoltaan katsottava melko vähäiseksi. Tässä arvioinnissa on merkitystä silläkin, että testamentilla saatujen varojen luovutus on peräytetty eikä menettelystä ole lopulta koitunut velkojalle vahinkoa.

Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsonee, että edellä kohdassa 15 kerrotut syyt, vaikka A ei ole aikaisemman yritystoimintansa konkurssin seurauksena tapahtuneen omaisuutensa realisoinnin jälkeen maksanutkaan velkojaan, puoltavat voimakkaammin velkajärjestelyn myöntämistä kuin velkajärjestelyn esteen muodostava A:n menettely puhuu sitä vastaan. Velkajärjestelyn myöntämiselle on siten esteestä huolimatta riittävät, velkajärjestelylain 10 a §:ssä tarkoitetut painavat syyt.

Näillä perusteilla ja kun velkajärjestelyn mahdollinen aloittaminen voi soveliaimmin tapahtua käräjäoikeudessa, Korkein oikeus kumonnee hovioikeuden tuomion ja käräjäoikeuden päätöksen ja palauttanee asian Tampereen käräjäoikeuteen käsiteltäväksi.

Oikeusneuvos Krogerus : Hyväksyn mietinnön.