13.9.2005

Ulosmittaus

Ulosottomiehen määräyksestä ulosmitattiin 20.11.2002 ja 20.12.2002 ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin nojalla A:n ja B:n veloista kummankin osalta puolet C:n omistamista tiloista Korpela, Mäkelä ja Louhela.

Joensuun käräjäoikeuden päätös 11.4.2003

A, B ja C vaativat käräjäoikeudessa, että ulosmittaukset kumotaan.

Ulosmittauksille ei ollut laillista perustetta, koska tilat omisti C. C oli A:n ja B:n yhteinen 2.2.1991 syntynyt lapsi ja he olivat molemmat C:n huoltajia. A ja B olivat eläneet avoliitossa 1990-luvun alusta syksyyn 2001, jolloin liitto oli päättynyt välien rikkoutumiseen.

A oli ollut työkyvytön vuodesta 1990 lähtien. Työkyvyttömyyseläke oli ollut 1990-luvun alussa noin 4 000 markkaa kuukaudessa bruttona. Hänellä ei ollut ollut tuloja eikä varallisuutta hankkia itselleen kiinteistöjä.

B oli 14.4.1992 ostanut Korpelan ja Mäkelän tilat 360 000 markan kauppahinnalla. B oli ollut tuolloin liikkeenharjoittaja. Korpelan tilalla oli sijainnut rakenteilla ollut omakotitalo. Mäkelän tila oli Korpelan tilan lähellä sijaitseva pientila.

B oli rahoittanut kaupan 340 000 markan luotolla sekä 20 000 markan säästöillä. Samana vuonna B oli saanut pankista
150 000 ja 120 000 markan lainat. Varat oli käytetty omakotitalon rakentamiseen muuttovalmiiksi. Luottojen vakuudeksi oli tiloihin vahvistettu kiinnitykset. Luotot oli ollut tarkoitus maksaa B:n ansiotuloilla.

B oli lahjoittanut tilat 4.9.1992 C:lle pidättäen itselleen ja A:lle elinikäisen hallintaoikeuden kiinteistöihin. C oli saanut tiloihin lainhuudon 14.9.1992. Lahjoituksessa C:tä edusti tuomioistuimen määräämä uskottu mies.

Lahjoituksen syynä oli ollut verosuunnittelu. Arvokas omaisuus oli siirretty seuraavalle sukupolvelle pienillä lahjaveroseuraamuksilla ja toisaalta lahjanantajan ja tämän avopuolison asuminen kiinteistöllä oli turvattu eliniäksi.

Lahjoitus oli suoritettu avoimesti. Sen oikeudellinen muoto oli vastannut täysin asian varsinaista luonnetta. Lahjoitus ei ollut loukannut velkojia, koska tilat oli jo ennen lahjoitusta pantattu vähintään täydestä arvostaan lainojen maksamisen vakuudeksi eikä lahjoitus ollut vaikuttanut panttauksiin.

Jäätyään työttömäksi B ei 1990-luvun puolivälissä ollut kyennyt hoitamaan panttivelkoja. Kiinteistöjen arvo oli ollut huomattavasti velkamäärää pienempi. Se, että tilat oli vuonna 1992 lahjoitettu C:lle, ei siten ollut voinut heikentää B:n velkojien asemaa. B ja pantinhaltijapankki olivat sopineet vuonna 1997 veloille akordin, jossa velkamäärä asetettiin vakuuden silloista arvoa vastaavaksi. Tämän jälkeen B:n asuntolainan hoitamiseen oli perheen pienituloisuuden vuoksi jouduttu käyttämään molempien avopuolisoiden tuloja. Lainan hoitoerä oli vastannut suuruudeltaan tavanomaisen perheasunnon vuokraa. Vuonna 1999 B:n asuntolainat oli siirretty toiseen pankkiin, jolloin kiinteistöjen panttauksessa oli C:tä edustanut tuomioistuimen määräämä uskottu mies.

Syyskuussa 2001 B oli muuttanut lasten kanssa Korpelan tilalta. A oli jäänyt toistaiseksi asumaan tilalle. Järjestely oli väliaikainen ja syksystä 2001 alkaen A oli tilapäisesti hoitanut B:n nimissä ollutta asuntolainaa.

Vuonna 2001 tuomioistuin oli määrännyt C:lle edunvalvojan edustamaan häntä Korpelan tilan myynnissä.

Louhelan tilan C oli hankkinut itselleen 15.12.1995 omilla perintö- ja metsänmyyntituloillaan. Tila sijaitsi Korpelan ja Mäkelän tilojen välissä.

Ulosmitattujen tilojen käypä arvo oli noin 150 000 euroa. Niiden B:n velkojen määrä, joista tilat olivat panttina, oli noin 100 000 euroa.

Käräjäoikeudelle antamassaan lausunnossa ulosottomies lausui, että C ei ollut tilojen oikea omistaja. Tilat oli laitettu hänen nimiinsä ulosoton välttämiseksi ja omaisuuden pitämiseksi velkojien ulottumattomissa. C ei alaikäisenä määrännyt omaisuudesta millään tavalla eikä saanut siitä mitään hyötyä.

A oli velkaantunut 1990-luvun alussa. Tällä hetkellä velkaa oli 7 431,60 euroa ja 700 122,45 euroa.

A oli 24.6.1991 luopunut 1.11.1987 kuolleen äitinsä perintöosuudesta sekä tulevasta perintöosuudesta 25.2.1992 kuolleen isänsä jälkeen poikansa C:n hyväksi. Perinnöstä luopumisella oli varmistettu se, että tulevat ulosmittausvelkojat eivät saa suorituksia hänen pesäosuudestaan. Perinnöstä luopuminen oli tehty osaksi vastoin perintökaaren säännöksiä eikä se ollut ollut todellinen, koska siinä oli suosittu vain yhtä rintaperillistä. Tämä oli mahdollistanut A:lle luopumisestaan huolimatta saada vanhempiensa perintörahoja omaan käyttöönsä, koska C oli elänyt samassa taloudessa.

B oli lahjoittanut kiinteistöt 4.9.1992 C:lle. Tuolloin B oli ollut erään yhtiön toimitusjohtaja. Yhtiö oli mennyt konkurssiin 10.12.1992. B oli ollut ainakin tuolloin velkainen. Hän ja A olivat 5.12.1991 menneet omavelkaiseen takaukseen yhtiön pääomaltaan 511 821,40 markan veloista. Perheeseen oli 28.11.1992 syntynyt toinen lapsi. Verosuunnittelu oli kuitenkin tehty vain C:n hyväksi.

C:n vanhemmat olivat pidättämällään asumisoikeudella varmistaneet sen, etteivät ulosmittausvelkojat pääse omaisuuteen käsiksi.

Louhelan tilan A ja B olivat ostaneet yhdessä, vaikka se oli laitettu C:n nimiin A:n velkojien takia. A oli osallistunut kiinteistön lainojen hoitoon. Kiinteistölle ei ollut kuitenkaan haettu lainhuutoa, koska varainsiirtovero oli suuri useiden välisaantojen vuoksi.

C ei alaikäisenä hyötynyt mitään omistamistaan kiinteistöistä. Metsänmyynnistä määrätty arvonlisävero oli maksamatta ja se oli ulosottovirastossa perittävänä. Samoin Mäkelän ja Louhelan tilojen metsänuudistamiskustannukset 6 500 euroa olivat maksamatta, vaikka yksistään metsänmyyntituloja oli vuonna 1996 saatu 22 550,10 euroa arvonlisäveroineen.

A ja B saivat asua poikansa nimellisesti omistamassa kiinteistössä ja he voivat parantaa siten kiinteistöjen arvoa lyhentämällä lainoja ulosmittausvelkojien kustannuksella. Lainaa oli lyhennetty ainakin 504,60 euroa kuukaudessa. Ajalta 10.6.1997 - 12.4.1999 oli lainoja lyhennetty 11 605 euroa.

A, B ja C vastasivat ulosottomiehen lausuntoon.

Käräjäoikeus selosti ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin sisältöä ja lain esitöitä todeten, että valitusta ratkaistaessa oli suoritettava kokonaisarvostelu, jossa punnitaan erikseen valituksia puoltavat ja niitä vastaan puhuvat seikat.

Käräjäoikeuden mukaan valitusten puolesta puhuivat seuraavat seikat

• kiinteistöjen hankkimiselle oli ollut järkevät ja hyväksyttävät perusteet eli verosuunnittelu Korpelan ja Mäkelän tilojen osalta ja järkevän tilakokonaisuuden saaminen Louhelan tilan osalta sekä lahjanantajan ja tämän avopuolison asumisen turvaaminen eliniäksi
• lahjoitus ei ollut loukannut velkojia, koska tilat oli jo ennen lahjoitusta pantattu vähintään täydestä arvosta
• Louhelan tila oli hankittu C:n omilla varoilla
• C oli saanut asua kiinteistöllä (Korpelan tilalla) sijaitsevassa omakotitalossa

Käräjäoikeuden mukaan valituksia vastaan puhuivat seuraavat seikat

• A oli ollut vuonna 1992 ylivelkainen
• B:n yritystoiminta oli päättynyt loppuvuodesta 1992 konkurssiin, joten tulevien taloudellisten ongelmien oli täytynyt olla tiedossa lahjoitushetkellä syyskuussa 1992
• A oli luopunut perinnöstä vanhempiensa jälkeen C:n hyväksi, mikä oli mahdollistanut osaltaan Louhelan tilan hankinnan C:n nimiin
• C:llä itsellään ei ollut ollut varoja tiloihin kiinnitettyjen lainojen hoitoon, vaan vanhemmat olivat niistä huolehtineet
• lainojen hoito oli tapahtunut ulosmittausvelkojien kustannuksella
• metsänmyynnistä määrätty arvonlisävero oli maksamatta, samoin lainhuuto hakematta Louhelan tilaan
• tiloilla harjoitti hunajantuotantoa yhtiö, jonka osakekannan omisti helmikuussa 2001 tapahtuneen luovutuksen jälkeen A:n tytär, ja Korpelan tilalle oli rakennettu muun muassa edellä kerrottua toimintaa varten tuotantotiloja
• edellä kerrotun lisäksi myös C:n karttuvaa talletustiliä oli käytetty laajasti C:n vanhempien erilaisiin rahasiirtoihin
• C ei ikänsä puolesta ollut voinut käyttää omistajan määräysvaltaa kiinteistöihin tai vaikuttaa tilan toimintaan eikä hän asunut enää tilalla

Käräjäoikeus totesi johtopäätöksinään, että valituksia vastaan puhuvat seikat olivat painavampia kuin niiden puolesta puhuvat seikat. Tehtyä lahjaa ja kauppaa, jotka sinänsä oli puettu oikeudellisesti hyväksyttäviin muotoihin, voitiin objektiivisesti arvioiden pitää keinotekoisina. Vertailtaessa puolesta ja vastaan puhuvia seikkoja oli selvästi havaittavissa ristiriitaisuuksia, jotka oikeudellisen muodon ja asian varsinaisen luonteen ja tarkoituksen välillä vallitsivat.

C:n oma itsenäinen aineellinen intressi muodostui ainoastaan hänen saamastaan asumishyödystä, joka tällä hetkellä rajoittui ainoastaan viikonloppuihin. Järjestelyjä oli käytetty ulosoton välttämiseksi ja omaisuuden pitämiseksi ulosmittausvelkojien ulottumattomissa. Ulosmittaukset eivät nyt puheena olevassa tapauksessa olleet loukanneet C:n todellista oikeutta.

Mainituilla perusteilla käräjäoikeus hylkäsi valitukset.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Hannu Räsänen.

Itä-Suomen hovioikeuden päätös 8.4.2004

A, B ja C valittivat hovioikeuteen. A ja B vaativat käräjäoikeuden päätöksestä ilmenevillä perusteilla ulosmittausten kumoamista. C vaati ulosmittausten kumoamista, koska ulosmittaukset loukkasivat hänen oikeuttaan kiinteistöjen omistajana. A ei ollut omistanut kiinteistöjä missään vaiheessa eikä B:llä ollut ollut taloudellisia ongelmia vielä syyskuussa 1992.

Hovioikeus, joka toimitti pääkäsittelyn, lausui, että A oli hovioikeudessa kuultuna kertonut, että Korpelan ja Mäkelän tilat oli hankittu perheen asumiskäyttöön. B oli ostanut ne entisen asuntonsa myynnistä saamillaan rahoilla sekä pankista saamallaan velkarahalla. A ei ollut itse ostanut tiloja eikä ollut osallistunut velkojen maksamiseen ennen vuonna 1997 tapahtunutta akordia taikka asuinrakennuksen remonttikustannuksiin. Akordin jälkeen perheen heikon taloudellisen tilan johdosta myös hänen eläketulojaan oli jouduttu käyttämään velan maksuun, jotta perheellä olisi säilynyt koti. Hän oli kyllä ollut järjestelemässä ja hoitamassa kaikkia tiloihin liittyviä asioita.

Hovioikeus totesi johtopäätöksinään, että A oli ylivelkaannuttuaan 1990-luvun alussa 24.6.1991 luopunut perintöosuudestaan äitinsä jälkeen sekä tulevasta perintöosuudestaan isänsä jälkeen 2.2.1991 syntyneen hänen ja B:n pojan C:n hyväksi. A:n isä oli kuollut 25.2.1992.

B oli 14.4.1992 allekirjoitetulla kauppakirjalla ostanut Korpelan ja Mäkelän tilat 360 000 markan kauppahinnasta sekä lahjoittanut ne 4.9.1992 allekirjoitetulla lahjakirjalla C:lle pidättäen tiloihin itselleen ja A:lle elinikäisen hallintaoikeuden.

B oli 5.12.1991 alkaen ollut omavelkaisessa takauksessa erään yhtiön noin 600 000 markan määräisestä valuuttaluotosta. Kesällä 1992 yhtiön toimitiloissa tehdyn remontin vuoksi yhtiö oli tarvinnut lisärahoitusta toimintaansa. Sitä ei kuitenkaan ollut saatu, mikä oli johtanut yhtiön konkurssiin loppuvuodesta 1992. B:n oli lahjoitusta tehdessään täytynyt tietää yhtiön vaikea taloudellinen tila ja omat vastuunsa.

A ja B olivat 15.12.1995 allekirjoitetulla kauppakirjalla ostaneet Louhelan tilan C:lle 36 000 markan kauppahinnasta sekä pidättäneet itselleen käyttö- ja hallintaoikeuden siihen saakka kunnes C täyttää 18 vuotta. Valittajien mukaan Louhelan tila oli maksettu osaksi C:n perintörahoilla ja osaksi kahdesta muusta tilasta saaduista metsänmyyntituloista.

A:n hovioikeudessa kertoman ja B:n antaman ulosottoselvityksen mukaan C:n perintörahat ja metsänmyyntitulot olivat tulleet käytetyksi osaksi tilojen hyväksi ja osaksi perheen yhteiseen käyttöön.

Edellä mainitusta oli pääteltävissä, että C:n varat olivat sekoittuneet perheen muihin varoihin ja tulleet käytetyksi A:n ja B:n elinikäisellä hallintaoikeudella hallitsemilla tiloilla sijaitsevan omakotitalon rakentamiseen ja perheen muihin toimintoihin muun muassa lisämetsänhakkuun mahdollistavan Louhelan tilan ostamiseen.

Näyttöä kokonaisuutena arvioiden edellä ja käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla ei voinut päätyä muuhun johtopäätökseen kuin, että tiloja koskevat kaupat ja lahjoitus ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa tarkoitetuin tavoin olivat keinotekoisia ja niiden tarkoituksena oli ollut ulosoton välttäminen ja omaisuuden pitäminen ulosmittausvelkojien ulottumattomissa. Ulosmittaukset eivät olleet loukanneet C:n todellista oikeutta.

Mainituilla perusteilla hovioikeus katsoi, ettei ollut syytä käräjäoikeuden päätöksen lopputuloksen muuttamiseen.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Merja Vanala, Terho Turunen ja Maija Liisa Kilpeläinen (eri mieltä).

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Kilpeläinen lausui, että ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin säätämiseen johtaneissa lain esitöissä (HE 275/1998 vp s. 15) on lausuttu, että silloin, kun sivullisen asema järjestelyssä ei ole keinotekoinen, vaan perustuu itsenäiseen oikeuteen suhteessa velalliseen, momenttia ei voitaisi soveltaa. Tällöin on yleensä osoitettavissa siviilioikeudellisesti pätevä saanto, esimerkiksi lahjoitus, eikä luovutettua esinettä tai omaisuutta ole myöskään erilaisten lisäjärjestelyjen turvin saatettu takaisin velallisen rajoittamattoman vallintaoikeuden alaiseksi. Lain esitöissä on edelleen todettu, ettei lainkohdan tarkoituksena ole syrjäyttää takaisinsaantilaissa tarkoitettua menettelyä silloin, kun voidaan nähdä, että velallisen ja sivullisen välillä on aito ja materiaalinen asianosaissuhde, jossa velkojien kustannuksella on suosittu takaisinsaantilaissa tarkoitettua läheistä tai muuta intressitahoa.

Asiassa oli selvitetty, että C oli saanut kysymyksessä olevat tilat omistukseensa sinänsä oikeudellisesti pätevillä saannoilla. Velallisilla eli hänen vanhemmillaan A:lla ja B:llä oli tosin elinikäinen käyttö- ja hallintaoikeus Korpelan ja Mäkelän tiloihin sekä Louhelan tilaan siihen saakka, kunnes C täyttää 18 vuotta. Tämän käyttö- ja hallintaoikeuden nojalla omaisuus ei kuitenkaan ollut velallisten rajoittamattomassa hallinnassa, koska he voivat määrätä kiinteistöistä vain alaikäisen C:n omaisuutta suojaavien säännösten edellyttämällä tavalla. Kiinteistöt olisivat palautettavissa C:n ollessa alaikäinen A:n ja B:n rajoittamattoman vallintaoikeuden piiriin ainoastaan holhousviranomaisen hyväksymällä eli käytännössä käypään hintaan suoritettavalla kaupalla. Täysi-ikäiseksi tultuaan C määrää yksin kiinteistöjen omistusosuudestaan ja hänen omistusoikeuttaan rajoittavat vain A:n ja B:n käyttö- ja hallintaoikeudet. Eri mieltä ollut jäsen katsoi, että C oli saanut kysymyksessä olevat kiinteistöt omistukseensa pätevillä saannoilla ja että C:llä oli kiinteistöistä A:n ja B:n käyttö- ja hallintaoikeudesta huolimatta todellista arvoa.

Näillä perusteilla eri mieltä ollut jäsen muutti käräjäoikeuden päätöstä siten, että hän kumosi ulosmittaukset.

Perustelut

Asian tausta

1. B on ostanut 14.4.1992 allekirjoitetulla ja 14.7.1992 tarkennetulla kauppakirjalla tilat Korpela ja Mäkelä. Korpelan tilalla on ostohetkellä sijainnut muun ohella keskeneräinen omakotitalo. Tilojen omistus- ja hallintaoikeus on siirtynyt B:lle kaupantekopäivänä. Tilojen kauppahinta on ollut 360 000 markkaa. B:n uskottavana pidettävän ilmoituksen mukaan hän on maksanut kauppahinnasta 20 000 markkaa säästöillään. Loppuosan kauppahinnasta B on suorittanut Kansallis-Osake-Pankilta 14.4.1992 päivätyn 340 000 markan määräisen velkakirjan mukaisesti saamallaan lainalla.

2. B on lahjoittanut edellä mainitut Korpelan ja Mäkelän tilat 4.9.1992 allekirjoitetulla lahjakirjalla 2.2.1991 syntyneelle pojalleen C:lle. B on lahjan yhteydessä pidättänyt itselleen ja silloiselle avopuolisolleen, C:n isälle A:lle toisen kuollessa yksin toiselle jäävän elinikäisen hallintaoikeuden lahjoitettuihin tiloihin. C:tä on lahjoituksessa edustanut Liperin kihlakunnanoikeuden määräämänä uskottuna miehenä vs. yleinen oikeusavustaja Juhani Siltala. Omistusoikeus lahjoitettuun omaisuuteen on siirtynyt lahjan saajalle lahjakirjan allekirjoituksin. C:lle on myönnetty 14.9.1992 lahjoitettuihin tiloihin lainhuuto. C:lle on määrätty 25.8.1993 kyseisen lahjan perusteella lahjavero.

3. A ja B ovat C:n puolesta ostaneet 15.12.1995 allekirjoitetulla kauppakirjalla C:lle Louhela-nimisen tilan. Tilan kauppahinta on ollut 36 000 markkaa. Omistusoikeus tilaan on siirtynyt ostajalle heti. Kauppakirjan mukaan A ja B vastaavat tilaan kohdistuvista menoista ja saavat käyttö- ja hallintaoikeuden tilaan kunnes C on täyttänyt 18 vuotta. C:lle ei ole haettu tilaan lainhuutoa. Asiassa on selvitetty, että C on tullut, sen jälkeen kun A oli 24.6.1991 allekirjoittamallaan asiakirjalla luopunut perinnöstä C:n hyväksi aiemmin kuolleen äitinsä ja tulevasta perinnöstä isänsä jälkeen, viimeksi mainittujen kuolinpesien osakkaaksi. Edelleen asiassa on selvitetty, että Louhelan tilan kauppahinta on maksettu C:n näin perintönä saamilla varoilla sekä hänen tiloilta Korpela ja Mäkelä tapahtuneesta metsän myynnistä saamilla tuloilla.

4. Avustava ulosottomies on ulosottomiehen määräyksestä 20.11.2002 ulosmitannut ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin perusteella Korpelan, Mäkelän ja Louhelan tilat A:lla ulosotossa olevista veloista. Ulosottomies on sittemmin itseoikaissut ulosmittausta niin, että tilat on 20.12.2002 ulosmitattu A:n ja B:n veloista siten, että kummankin veloista on ulosmitattu tiloista puolet (1/2).

Sovellettavat säännökset

5. Ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin mukaan väite siitä, että omaisuus kuuluu sivulliselle, ei estä omaisuuden ulosmittaamista, jos havaitaan, että sivullisen asema perustuu sellaiseen varallisuus- tai muuhun järjestelyyn, jolle annettu oikeudellinen muoto ei vastaa asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta ottaen huomioon velallisen omistajan määräysvaltaan verrattava valta tai verrattavat toimet taikka hänen saamansa edut ja muut vastaavat seikat, ja sellaista oikeudellista muotoa ilmeisesti käytetään ulosoton välttämiseksi tai omaisuuden pitämiseksi velkojien ulottumattomissa. Pykälän 5 momentin mukaan ulosmittausta ei kuitenkaan saa toimittaa, jos järjestelyssä mukana oleva sivullinen saattaa todennäköiseksi, että ulosmittaus loukkaa hänen todellista oikeuttaan. Lisäksi lainkohdassa säädetään, että ulosmittaus saadaan 4 momentin mukaan toimittaa vain, jollei uloshaettua saatavaa todennäköisesti saada velalliselta kohtuullisessa ajassa täysimääräisenä perityksi.

Keinotekoinen järjestely ulosotossa

6. Ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa tarkoitetaan, kuten säännöksen esitöistäkin ilmenee (HE 275/1998 vp s. 7 - 8), sellaisia keinotekoisia järjestelyjä, joissa tiettyä oikeudellista muotoa käytetään yksinomaan julkisivuna, "muotona vailla aineellista sisältöä". Kysymys on tilanteista, joissa on esitetty näyttö ulosmittauksen kohteena olevan omaisuuden omistusoikeuden kuulumisesta sivulliselle, mutta sivullisen asema omistajana on pelkästään näennäinen ja kysymys on yksin velallisen intresseistä. Tällaisessa tilanteessa voidaan näennäisjärjestely lainkohdassa säädetyin edellytyksin ulosottomenettelyssä sivuuttaa ja omaisuus ulosmitata velallisen veloista. Esimerkkeinä ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa tarkoitetuista järjestelyistä mainitaan hallituksen esityksen perusteluissa niin sanotut veroparatiisijärjestelyt ja paperiyhtiöt, joita käytetään keinotekoisina kulisseina vain ulosoton välttämiseksi (s. 15).

7. Kuten esitöissäkin on korostettu, keinotekoista järjestelyä koskeva säännös ei oikeuta sivullisen oikeuksien loukkaamiseen (HE 275/1998 vp s. 14). Säännös ei siten merkitse todellista poikkeusta säännöstä, jonka mukaan ulosmittausta ei saa kohdistaa sivullisen varallisuuteen. Ulosottolaissa tarkoitetusta keinotekoisesta järjestelystä voi olla kysymys vain, jos järjestelyn sivuuttaminen täytäntöönpanossa ei merkitse kajoamista sivullisen todelliseen oikeuteen. Tämä ilmenee myös nimenomaisesti edellä mainitusta ulosottolain 4 luvun 9 §:n 5 momentin ensimmäisestä virkkeestä.

8. Arvioitavana on siis se, onko käsillä sivullisen todellinen oikeus vai ei. Ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa luetellaan seikkoja, jotka voivat todistelun kannalta olla viitteitä siitä, että sivullisen oikeusasema on pelkästään näennäinen. Tällaisina seikkoina mainitaan velallisen omistajan määräysvaltaan verrattava valta, siihen verrattavat toimet sekä velallisen saamat edut. Ulosmittaus voi tulla kysymykseen, jos on käsillä objektiivisesti havaittava ristiriita asiakirjoista ilmenevän omistusoikeuden ja omaisuuden hallinnan, määräysvallan, velallisen saamien etujen ja muiden sellaisten omistukseen normaalisti liittyvien olennaisten ulkoisten tunnusmerkkien välillä. Ulosottomiehen asiana on hankkia näyttö tällaisista ristiriitaisuuksista, jotka vallitsevat yhtäältä oikeudellisen muodon ja toisaalta asian varsinaisen luonteen ja tarkoituksen välillä (HE 275/1998 vp s. 8 ja 14 sekä LaVM 29/1998 vp s. 3).

Järjestelyn keinotekoisuuden arviointi tässä tapauksessa

9. Edellä todetuin tavoin ulosmitatut tilat omistaa C. Ottaen huomioon, että Korpelan ja Mäkelän tilojen osalta C:n omistusoikeus perustuu hänen B:ltä saamaansa lahjaan, ja Louhelan tilan osalta omistusoikeus perustuu A:n ja B:n C:n puolesta tekemään kauppaan, järjestelyn keinotekoisuutta arvioitaessa on tarkasteltava toisaalta lahjoituksen ja toisaalta kaupan keinotekoisuutta.

10. Tässä asiassa ulosottomiehen ja alempien oikeuksien keinotekoisiksi katsomat Korpelan ja Mäkelän tilojen lahjoitus ja Louhelan tilan osto ovat tapahtuneet vuosina 1992 ja 1995. Tilojen ulosmittaukset ovat tapahtuneet vuonna 2002. Korkein oikeus toteaa, että lähtökohtaisesti sitä, onko kyseessä ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa tarkoitettu keinotekoinen järjestely, on perusteltua arvioida väitetyn järjestelyn syntyhetken olosuhteiden mukaan. Tällä seikalla on merkitystä erityisesti sen vuoksi, että mahdollista keinotekoisuutta saatetaan joutua arvioimaan hyvin pitkänkin ajan kuluttua siitä, kun keinotekoiseksi väitetty järjestely on syntynyt. Tuon ajankohdan jälkeen olosuhteet ovat voineet muuttua paljonkin siitä, mitä tiettyyn järjestelyyn ryhdyttäessä asianosaiset ovat tarkoittaneet. Eri asia on, että esimerkiksi omaisuuden käytöstä sen hankkimisen jälkeen esitettävä selvitys saattaa ilmentää asianosaisten tarkoitusta järjestelyn syntyhetkellä ja siten tukea järjestelyn luonteesta tehtäviä johtopäätöksiä.

a) Korpelan ja Mäkelän tilojen ulosmitattavuus A:n veloista

11. A:n veloista on ulosmitattu puolet tiloista, jotka edellä kohdissa 1 ja 2 todetuin tavoin eivät ole missään vaiheessa olleet osaksikaan A:n nimissä. Tilat on ensin hankittu B:lle ja sittemmin lahjoitettu C:lle, jonka nimissä ne ovat olleet ulosmittauksen tapahtuessa. Asiassa on siten ensiksi kysymys siitä, onko A tästä huolimatta tilojen puoliosuuden omistaja, jonka veloista ulosmittaus on ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 ja 5 momentin nojalla saatu toimittaa.

12. Asiakirjoista saatavan selvityksen mukaan B on ostanut 14.4.1992 Korpelan ja Mäkelän tilat omistukseensa yksin. Hän on maksanut tilojen kauppahinnan osin säästöillään ja osin pankkilainalla. Asiassa ei ole näytetty, että B:llä itsellään olisi ollut vielä tiloja ostaessaan sellaisia taloudellisia tai muita vaikeuksia, joiden perusteella hänellä olisi ollut syytä pyrkiä toimimaan siten, että tilojen ostaminen hänen omistukseensa ei olisi ollut kaupan varsinainen tarkoitus. Se seikka, että A:lla on B:n ostaessa tilat mahdollisesti ollut taloudellisia vaikeuksia, ei riitä osoittamaan, että Korpelan ja Mäkelän tilat olisi tosiasiallisesti ostettu A:n ja B:n yhteiseen lukuun. Tätä ei riitä osoittamaan myöskään se, että A on vuoden 1997 jälkeen ainakin jossain määrin osallistunut B:n tilojen ostoa varten ottamien, sittemmin järjesteltyjen luottojen hoitamiseen, tai että A on asunut Korpelan tilalla sijaitsevassa omakotitalossa ja osaltaan hallinnut tiloja B:n tiloihin myös hänen hyväkseen pidättämän oikeuden nojalla. Olosuhteiden ei ole näytetty tässä suhteessa muuttuneen ennen tilojen lahjoittamista C:lle. Asiassa ei siten ole perusteita katsoa, että B:n asema tilojen omistajana olisi perustunut keinotekoiseen järjestelyyn ja että puolet tiloista olisi B:n sijasta kuulunut A:lle. Asiassa ei myöskään ole esitetty seikkoja, joiden perusteella voitaisiin katsoa, että B:n lahjoitettua tilat 4.9.1992 C:lle A kuitenkin omistaisi niistä puolet. Tilojen osuuksia ei siten ole saanut ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 ja 5 momentin nojalla ulosmitata A:n veloista.

b) Korpelan ja Mäkelän tilojen ulosmitattavuus B:n veloista

13. Puolet Korpelan ja Mäkelän tiloista, jotka ulosmittauksen tapahtuessa ovat 4.9.1992 tapahtuneen lahjoituksen perusteella olleet C:n nimissä, on ulosmitattu B:n veloista. Asiassa on siten tältä osin kysymys siitä, onko C:n asema tilojen omistajana näennäinen siten, että puolet tiloista on voitu ulosmitata B:n veloista loukkaamatta C:n todellista oikeutta.

14. Edellä kohdassa 10 kerrotuin tavoin lähtökohtaisesti merkitystä asiassa on erityisesti niillä B:n taloudellisilla olosuhteilla, jotka ovat vallinneet B:n lahjoittaessa tilat C:lle. Näillä olosuhteilla on merkitystä arvioitaessa, missä tarkoituksessa lahjoitukseen on ryhdytty.

15. Korkein oikeus toteaa, että eräät seikat viittaavat siihen, että lahjoituksen tarkoituksena olisi ollut omaisuuden saattaminen velkojien ulottumattomiin. B oli 5.12.1991 sitoutunut omavelkaiseen takaukseen yhtiönsä huomattavasta valuuttaluotosta, joka on sittemmin yhtiön ajauduttua joulukuussa 1992 konkurssiin erääntynyt takaajan maksettavaksi. Luoton pääoma on tuolloin ollut noin 613 000 markkaa ja maksamatta olevien korkojen määrä 39 000 markkaa.

16. Asiakirjoista ilmenee myös, että B on 18.5. ja 8.7.1992 saanut pankista yhteensä 270 000 markkaa lisälainaa Korpelan tilalla olevan keskeneräisen omakotitalon valmiiksi saattamiseen. Ulosottoselvityksessä B on kertonut, että terveysviranomaisten vaatimuksesta yhtiön toimitiloissa oli jouduttu kesällä 1992 tekemään korjauksia, joihin ei ollut varauduttu. Yhtiö olisi tarvinnut lisärahoitusta, jota se ei kuitenkaan saanut, vaan ajautui konkurssiin.

17. Asiassa esitetystä selvityksestä, vaikkakaan se ei muodosta kattavaa kuvausta B:n ja hänen yrityksensä taloudellisista oloista ja velkaantumiskehityksestä, voidaan päätellä, että velkaantumisaste on ollut korkea. Lahjoitushetkellä syyskuussa 1992 valuuttaluotto on muodostanut konkreettisen riskin ja alkavan taloudellisen laman ennusmerkit ovat olleet nähtävissä. Ulosottotilanteen syntyminen on ollut varteenotettava vaihtoehto, joka on saattanut olla syynä kiinteistöjen lahjoittamiseen C:lle.

18. Pyrkimys ulosoton välttämiseen kuuluu olennaisena osana ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin tunnusmerkistöön. Se ei kuitenkaan yksin riitä. Säännöksen soveltaminen edellyttää lisäksi, että kysymys on näennäisjärjestelystä, jolle on tunnusomaista harhaanjohtava oikeudellinen muoto ja velallisen todellinen määräysvalta. Ratkaiseva merkitys on sillä, toteutuuko tunnusmerkistö näiltä osin.

19. Kiinteistöjen lahjoitus on tehty lain määräyksiä noudattaen ja holhousviranomaisten myötävaikutuksella. Tilat ovat näin tulleet alaikäisen varallisuudeksi. B on C:n holhoojana sekä lahjoituksessa pidätetyn elinikäisen hallintaoikeuden nojalla voinut vaikuttaa tilojen hoitoon ja käyttöön. Ei voida kuitenkaan sanoa, että hänellä olisi ollut niihin omistajan määräysvaltaan verrattava valta. B ei ole esimerkiksi voinut yksipuolisesti peruuttaa lahjoitusjärjestelyä tai muutoin määrätä omaisuudesta ilman alaikäisen etua valvovan holhousviranomaisen myötävaikutusta. Näissä olosuhteissa ei voida katsoa, ettei tiloihin kohdistettu ulosmittaus loukkaisi C:n todellista oikeutta.

20. Velkaantuneen henkilön lahjoitustoimet voivat vaarantaa velkojien oikeuden maksun saantiin. Tähän on lainsäädännössä varauduttu lahjan takaisinsaantia koskevilla erityisillä säännöksillä, jotka tulevat sovellettaviksi myös ulosotossa, sekä rikosoikeudellisin keinoin. Ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 ja 5 momentti eivät niiden sisältö ja tarkoitus huomioon ottaen sovellu koskemaan nyt kysymyksessä olevan kaltaisia lahjoituksia eikä siihen ole tarvettakaan.

21. Mainituilla perusteilla Korkein oikeus katsoo, ettei Korpelan ja Mäkelän tilojen lahjoittamisen C:lle voida katsoa olleen sellainen ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa tarkoitettu keinotekoinen järjestely, jonka vuoksi osuus tilasta voitaisiin ulosmitata B:n veloista.

c) tilan Louhela ulosmitattavuus A:n tai B:n veloista

22. Korkein oikeus on edellä mainituilla perusteilla katsonut, että C:n omistusta Korpelan ja Mäkelän tilojen osalta ei voida pitää ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa tarkoitettuna järjestelynä. Siten siltä osin kuin Louhelan tila on hankittu tilojen Korpela ja Mäkelä metsän myynnistä saaduilla tuloilla, jotka tulot ovat kuuluneet C:lle, ei tilan hankinnassa voi olla kyse keinotekoisesta järjestelystä. Tämän vuoksi myöskään sillä seikalla, ovatko sanotut tulot hovioikeuden toteamin tavoin sekoittuneet perheen muihin varoihin, ei ole asiassa itsenäistä oikeudellista merkitystä.

23. Siltä osin kuin Louhelan tilan kaupassa on käytetty C:n perintönä saamia varoja, Korkein oikeus katsoo jääneen näyttämättä, että A:n 24.6.1991 tapahtuneella perinnöstä luopumisella olisi jo tapahtumien ajallisen etäisyydenkään vuoksi asiallista yhteyttä 15.12.1995 tapahtuneen Louhelan tilan ostamisen kanssa. Tätä johtopäätöstä ei riitä muuttamaan se, että A on yhdessä B:n kanssa edustanut C:tä ostettaessa hänelle Louhelan tila ja pidätettäessä vanhemmille tilaan käyttö- ja hallintaoikeus. Tämän vuoksi myöskään Louhelan tilan hankintaa C:lle ei voida pitää ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa tarkoitettuna keinotekoisena järjestelynä.

Johtopäätös

24. C on näin ollen saattanut todennäköiseksi, että tilojen Korpela, Mäkelä ja Louhela ulosmittaus loukkaa hänen todellista oikeuttaan.

Päätöslauselma

Käräjäoikeuden ja hovioikeudet päätökset sekä 20.11.2002 ja 20.12.2002 toimitetut ulosmittaukset kumotaan.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Kari Raulos, Mikko Tulokas, Kati Hidén, Liisa Mansikkamäki ja Pauliine Koskelo. Esittelijä Kari Vesanen.