1.6.2005

Virallisen syyttäjän syyte Lahden käräjäoikeudessa

A oli 25.1.1995 - 19.12.2000 velallisen X Oy:n hallituksen varsinaisena jäsenenä ja toimitusjohtajana tietäen jo olemassaolevien tai odotettavien yhtiön taloudellisten vaikeuksien perusteella tekonsa voivan vahingoittaa yhtiön velkojien taloudellisia etuja ilman hyväksyttävää syytä luovuttanut yhtiön varoja itselleen ja siten oleellisesti pahentanut yhtiön maksukyvyttömyyttä. A oli ottanut yhtiöstä itselleen rahaa osakeyhtiölain vastaisesti osakaslainana 1995 - 2000 yhteensä 1 401 572 markkaa. A oli työskennellyt yhtiössä, mutta yhtiö ei ollut maksanut hänelle palkkaa vuonna 2000 maksettua 55 000 markkaa lukuunottamatta. A:n yhtiöstä ottama ja kirjanpidossa osakaslainaksi kirjattu rahamäärä ylitti selvästi sen, mitä hänelle olisi palkkana voitu maksaa.

Tämän vuoksi syyttäjä vaati A:n tuomitsemista rangaistukseen velallisen epärehellisyydestä.

Käräjäoikeuden tuomio 8.7.2003

Käräjäoikeus lausui, että A oli sinänsä tunnustanut toimineensa syytteen teonkuvauksen mukaisella tavalla eli hän oli ottanut osakaslainaa vastoin osakeyhtiölain säännöksiä. A oli selittänyt, ettei hän ollut ymmärtänyt tekonsa merkitystä, vaan oli luottanut kirjanpitäjänsä antamiin ohjeisiin. Käräjäoikeus totesi, että A oli kuitenkin ollut yhtiönsä toimitusjohtaja ja hallituksen ainoa jäsen ja että oikeuskäytännössä tuollaista vastuuasemaa oli arvioitu ankarasti. A:n oli tullut tai ainakin hänen olisi tullut ymmärtää tekonsa merkitys. Kyseessä oli ollut yhtiön lainasaaminen, joka oli katteettomasti parantanut yhtiön taloudellista asemaa antaen siitä virheellisen kuvan velkojatahoille.

Käräjäoikeus tuomitsi A:n rikoslain 39 luvun 1 §:n nojalla velallisen epärehellisyydestä ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja velvoitti A:n suorittamaan verovirastolle korvausvelvollisuutta sovitellen vahingonkorvausta.

Asian ovat ratkaisseet käräjätuomari Antti Kujala ja lautamiehet.

Kouvolan hovioikeuden tuomio 1.4.2004

A valitti hovioikeuteen ja vaati, että syyte hylätään ja hänet vapautetaan korvausvelvollisuudesta. Toissijaisesti A vaati, että rangaistus lievennetään sakoksi tai sitä alennetaan ja hänen maksettavakseen tuomittua vahingonkorvausta sovitellaan enemmän kuin käräjäoikeus oli tehnyt. A perusteli valitustaan sillä, että varojen nostolle yhtiöstä oli ollut hyväksyttävä syy. Hänellä olisi ollut oikeus nostaa palkkaa työstään ja laskuttaa yhtiöltä kilometrikorvauksia sekä päivärahoja. A oli maksanut nostamillaan varoilla muun muassa yhtiölle kuuluvia kuluja ja laskuja. Vain vähäinen osa maksuista oli kirjattu osakaslainan lyhennyksiksi.

Hovioikeus lausui, että A oli kertonut hoitaneensa X Oy:n myyntityötä pääsääntöisesti ainoana työntekijänä ja olleensa suurimman osan työajastaan työmatkoilla. Hän oli markkinoinut lihajalosteita vähittäiskauppoihin pääasiassa Oulun eteläpuolisella Suomen alueella tehden työtä kuutena päivänä viikossa. Ajokilometrejä hänelle oli kertynyt enimmillään 100 000 ja vähintään 60 000 - 70 000 kilometriä vuodessa. Hotelleissa hän oli yöpynyt kolmena neljänä yönä viikossa. A oli katsonut, että hänellä olisi ollut oikeus laskuttaa yhtiöltä kilometrikorvauksia ja päivärahoja vuosittain jopa noin 170 000 markkaa ja että tekemäänsä työhön nähden hän olisi voinut nostaa hyväksyttävänä palkkana kuukausittain ainakin 10 000 - 12 000 markkaa.

A ei ollut ilmoittamansa mukaan nostanut yhtiöstä syytteessä tarkoitetuilla tilikausilla 1994 - 2000 muuta palkkaa kuin 55 000 markkaa tilikaudella 1999 - 2000. Yhtiön tilikauden 1994 - 1995 tilinpäätöksen mukaan sillä oli ollut omistuksessa henkilöauto, josta oli aiheutunut 13 319,35 markan määräiset ajoneuvokulut. Tilikauden 1995 - 1996 tilinpäätöksen mukaan ajoneuvokulujen määrä oli ollut 31 378,68 markkaa. Lisäksi yhtiön tilinpäätöksiin oli kirjattu poistoja ajoneuvojen arvoista. A oli tilikaudella 1996 - 1997 laskuttanut ajopäiväkirjansa mukaisesti yhtiöltä kilometrikorvauksia 164 939 markkaa. Tämän lisäksi kilometrikorvauksia oli kirjattu vain vähäinen määrä tilikaudella 2000 - 2001.

Päivärahoja yhtiön tuloslaskelmaan oli kirjattu 35 534 markkaa tilikaudelta 1996 - 1997, mutta tämän jälkeisiltä tilikausilta huomattavasti vähemmän. A oli kertonut, että hänen toimintansa yhtiössä oli jatkunut suunnilleen samanlaisena vuodesta toiseen, mutta hän oli jalkojen amputoimisen, avioeron ja asunnon myymisen jälkeen masentunut niin, että ei enää ollut jaksanut huolehtia ajopäiväkirjojen pitämisestä ja tositteiden toimittamisesta kirjanpitäjälle. Näistä vaikeuksista johtuen myös yhtiön liikevaihto oli vaihdellut tilinpäätösten osoittamalla tavalla. Tositteettomat nostot oli merkitty lainoiksi tilitoimiston aloitteesta.

A oli kertonut nostaneensa rahaa elantomenoihinsa ja suorittaakseen aikaisemman yritystoiminnan johdosta hänelle syntyneitä henkilökohtaisia vastuita ja maksaakseen epäedulliseksi osoittautuneita valuuttaluottojaan. A:n nostojen määrä oli koko toiminnan ajalta ollut lähes 60 prosenttia kokonaisliikevaihdosta. Näiden nostojen johdosta yhtiölle oli syntynyt huomattavat arvonlisä- ja tuloverovelat.

Hovioikeus totesi, että asianosaiskeskustelussa ei ollut ollut erimielisyyttä siitä, että A ei olisi toimitusjohtajana tehnyt työtä yhtiön hyväksi kertomallaan tavalla tai että hänelle olisi maksettu myöntämiensä määrien lisäksi muuta palkkaa tai etuutta. A:lla oli ollut oikeus saada kohtuullinen palkka yhtiön hyväksi tekemästään työstä sekä asianmukainen matkakustannusten korvaus omalla autolla suorittamistaan työmatkoista ja päiväraha. A:n yhtiöstä nostamat osakaslainaksi kirjatut rahamäärät eivät ylittäneet kohtuullista korvausta tehdystä työstä ja syntyneistä kustannuksista.

Rikoslain 39 luvun 1 §:n mukaan velallisen epärehellisyytenä rangaistiin muun muassa omaisuuden luovuttaminen ilman hyväksyttävää syytä. Rangaistavuuden edellytyksenä oli myös teon liittymä velallisen maksukyvyttömyyteen, miltä osin hovioikeus totesi, ettei käräjäoikeuden tuomioon ollut haettu muutosta eikä tämän perusteen täyttymisestä ollut kysymys hovioikeudessa. Asiassa oli siten ratkaistavana kysymys siitä, oliko varojen luovuttaminen tapahtunut lain tarkoittamalla tavalla ilman hyväksyttävää syytä.

Hovioikeus katsoi, että osakeyhtiön ainoallakaan osakkaalla ei ollut, päinvastoin kuin henkilöyhtiön vastuunalaisella yhtiömiehellä, oikeutta tehdä yhtiöstä niin sanottuja yksityisottoja, koska hän ei ollut henkilökohtaisessa vastuussa yhtiön veloista ja osakkaalla ja yhtiöllä oli erillinen varallisuuspiiri. Osakeyhtiön osakas saattoi saada yhtiöltä rahasuorituksia vain yhtiöltä olevista saamisistaan, osakaslainana, kohtuullisena korvauksena yhtiön hyväksi tehdystä työstä tai osinkona, jotka viimeksimainitut suoritukset olivat veronalaisia ja niitä koskevien velvoitteiden laiminlyönti oli säädetty tietyin edellytyksin rangaistavaksi. Tässä tapauksessa suoritukset oli kirjanpidossa kirjattu osakaslainoiksi, mutta A oli vedonnut siihen, että hänellä olisi ollut oikeus saada osakaslainan asemesta korvausta kuluista ja palkkaa.

Osakeyhtiölain 12 luvun 7 §:n mukaan osakeyhtiö sai antaa rahalainan yhtiön lähipiiriin kuuluvalle vain voitonjakokelpoisten varojen rajoissa ja hyväksyttävää vakuutta vastaan. A oli kuulunut osakeyhtiölain l luvun 4 §:ssä määriteltyyn yhtiön lähipiiriin yhtiön hallituksen varsinaisena jäsenenä ja toimitusjohtajana. Yhtiöllä olisi ollut osin voitonjakokelpoisia varoja. Lainojen maksamisesta ei kuitenkaan ollut annettu miltään osin vakuutta. Lainat olivat siten olleet osakeyhtiölain vastaisia eikä niiden nostamiseen ollut ollut hyväksyttävää syytä.

Hovioikeus kuitenkin katsoi, että nostojen hyväksyttävyyden rikosoikeudellisessa arvioinnissa oli kiinnitettävä huomiota myös siihen, että A:lla olisi ollut oikeus nostaa yhtiöstä vastaava määrä palkkana ja korvauksena yhtiön puolesta toimimisesta hänelle aiheutuneista kuluista.

A:lla oli ollut määräysvalta yhtiössä ja hän oli päättänyt omien suoritustensa aiheuttamista velvoitteista yhtiölle. A oli hyväksynyt nostot kirjattaviksi yhtiön kirjanpitoon saamisiksi häneltä. Kirjaus merkitsi sitä, että A oli sitoutunut maksamaan varat takaisin yhtiölle. Jos suoritukset olisi kirjattu palkanmaksuksi, A:lla ei olisi ollut maksuvelvollisuutta yhtiölle, jonka velvoitteista hän ei vastannut henkilökohtaisesti. Näillä kirjauksilla oli ollut huomattava merkitys yhtiön kirjanpidon osoittamaan kannattavuuteen ja taseasemaan sekä siitä saatavaan kuvaan yhtiön varallisuusasemasta ja vastuiden arviointiin. Tällaisten merkintöjen tuli olla luotettavia.

Hovioikeus päätyi siihen, että A:lla ei ollut ollut hyväksyttävää syytä varojen ottamiseen yhtiöstä, kun nostot oli yhtiön kirjanpitoon merkitty osakeyhtiölain vastaisina lainoina. Näin ollen A oli syyllistynyt menettelyllään velallisen epärehellisyyteen. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden tuomiota syyksilukemisen eikä tuomitun vahingonkorvauksen osalta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Jussi Kartimo, Jukka Ketola (eri mieltä) ja Tapani Vasama. Esittelijä Petteri Kosonen.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Ketola lausui, että harkittaessa sitä, oliko velallisen omaisuutta rikoslain 39 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla lahjoitettu tai muuten luovutettu ilman hyväksyttävää syytä, oli otettava huomioon paitsi rangaistussäännöksen tarkoitus myös kysymyksessä olevan luovutustoimen todellinen tarkoitus ja peruste.

Ketola katsoi, että velallisen epärehellisyyden ja osakeyhtiölain 16 luvun 8 §:ssä tarkoitetun osakeyhtiörikoksen tarkoitus sekä säännösten tunnusmerkistöjen ja rangaistusasteikkojen erilaisuus huomioon ottaen olisi epäjohdonmukaista katsoa varojen nostamisen yhtiöstä tapahtuneen rikoslain 39 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla ilman hyväksyttävää syytä pelkästään sen takia, että nosto oli kirjattu osakeyhtiölain 12 luvun 7 §:n vastaisesti osakaslainaksi, vaikka yhtiöoikeudellisesti olisi ollut sallittua ja liiketaloudellisesti perusteltua kirjata sama nosto palkaksi ja kulujen korvaukseksi.

Ketola päätyi siihen, että A:lla oli ollut hyväksyttävä syy ottaa yhtiöstä kysymyksessä olevat varat korvauksena työstä ja kustannuksistaan, vaikkakaan hänellä ei tuona aikana yhtiön taloudellisen tilanteen vuoksi ollut ollut osakeyhtiölain mukaan oikeutta ottaa yhtiöltä rahalainaa antamatta turvaavaa vakuutta. A ei siten ollut syyllistynyt velallisen epärehellisyyteen, minkä vuoksi Ketola hylkäsi syytteen ja vapautti A:n korvausvelvollisuudesta verovirastolle.

Perustelut

1. A:n syyksi on luettu, että hän on 25.1.1995 - 19.12.2000 luovuttanut ilman hyväksyttävää syytä omistamastaan X Oy:stä, jonka toimitusjohtaja ja hallituksen ainoa varsinainen jäsen hän oli, itselleen varoja yhteensä 1 401 572 markkaa ja tällä menettelyllään oleellisesti pahentanut yhtiön maksukyvyttömyyttä. A:n on menettelyllään katsottu syytteen mukaisesti syyllistyneen velallisen epärehellisyyteen.

2. A on vaatinut syytteen hylkäämistä vedoten siihen, että varojen luovuttamisessa on tosiasiassa ollut kysymys hänen yhtiön hyväksi tekemäänsä työhön perustuvasta palkan maksamisesta ja työmatkojen johdosta syntyneiden matkakustannuksien korvaamisesta. A:n mukaan kyse ei siten ylipäätään voinut olla rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdassa rangaistavaksi säädetystä omaisuuden luovuttamisesta. Joka tapauksessa varojen luovuttamiseen on ollut lainkohdassa tarkoitettu hyväksyttävä syy, koska hänellä on ollut oikeus saada yhtiöstä palkkaa ja korvauksia matkakustannuksista. Vielä A on vedonnut siihen, että häneltä on puuttunut rikosoikeudellisen vastuun edellytyksenä oleva tahallisuus.

3. Velallisen epärehellisyyden tekotapana on rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdan (769/1990) mukaan omaisuuden ilman hyväksyttävää syytä tapahtuva lahjoittaminen tai muu luovuttaminen. Lainkohtaa koskevan hallituksen esityksen (HE 66/1988 vp s. 161) mukaan näillä tekotavoilla tarkoitetaan oikeustoimia, joilla velallinen huonontaa varallisuusasemaansa esimerkiksi siten, että yhtiön yksin omistava henkilö ottaa perusteettomasti itselleen yhtiön varoja. Tässä tapauksessa yhtiön yksin omistava A on nostanut yhtiön varoja itselleen omiin menoihinsa. Yhtiö on näin ollen luovuttanut varojaan omistajalleen, joten kyseessä on lainkohdassa tarkoitettu varojen luovutus. A:n valituksen perusteella Korkeimmassa oikeudessa kysymys on ensisijaisesti siitä, onko yhtiön toimeenpanemalle varojen luovuttamiselle ollut lainkohdassa tarkoitettu hyväksyttävä syy.

4. Velallisen epärehellisyyden rangaistavuudella suojellaan velkojien oikeuksia. Siksi varojen luovuttamisen hyväksyttävyyden arvioinnissa on olennaista velkojien näkökulma. Siten syyn hyväksyttävyyttä on arvioitava objektiivisin perustein. Tämän vuoksi luovuttamisen hyväksyttävyydellä tarkoitetaan ensisijassa sitä, että luovuttaminen on toimeenpantu oikeudellisesti pätevillä perusteilla ja myös oikeudellisesti päteviä muotoja noudattaen. Osakeyhtiön kohdalla tämä merkitsee sitä, että yhtiön varoja luovutettaessa on noudatettava osakeyhtiölain säännöksiä.

5. Varojen luovuttaminen A:lle on kirjattu yhtiön kirjanpitoon hänen osakaslainoikseen yhtiöltä. Osakaslainan antaminen on kuitenkin edellyttänyt osakeyhtiölain 12 luvun 7 §:n 1 momentin mukaan, että yhtiöllä on ollut voitonjakokelpoisia varoja ja että laina on annettu turvaavaa vakuutta vastaan. Yhtiön tilinpäätöksiä ei ole vahvistettu, joten yhtiöllä ei ole ollut sellaisia lain mukaisia voitonjakokelpoisia varoja, joita A:lle olisi voitu lainata, puhumattakaan siitä, että A olisi antanut yhtiölle osakaslainan antamisen edellyttämän turvaavan vakuuden lainastaan. Kun A on lisäksi selittänyt, että tosiasiassa kyse on ollut hänelle suoritetusta palkasta ja kulujen korvauksesta, tämä selitys tukee päätelmää, jonka mukaan yhtiön ja A:n tarkoituksena on ollut, ettei A ole ollut velvollinen suorittamaan varoja takaisin. Siihen A ei olisi kyennytkään, koska hän oli ollut ulosottovelallisena joulukuusta 1995 alkaen. Kyse ei ole ollut velaksiannosta eikä siis pätevästä osakaslainasta. Osakaslaina ei siten ole ollut hyväksyttävä syy varojen luovuttamiseen.

6. Jos osakkeenomistajana oleva yhtiön toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen on tehnyt yhtiön hyväksi työtä, yhtiö voi päättää, missä muodossa toimitusjohtaja saa korvauksen työstään. Jotta tehdyn työn korvaaminen olisi kuitenkin rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdassa (769/1990) tarkoitettu hyväksyttävä syy varojen luovuttamiseen, yhtiön tulee noudattaa valitsemaansa työn korvaamisen tapaa koskevia säännöksiä. Osakkeenomistajana olevalle toimitusjohtajalle voidaan esimerkiksi maksaa palkkaa tai palkkiota ja niihin liittyviä korvauksia, mutta tällöin yhtiön on noudatettava palkanmaksua koskevia, muun muassa kirjanpito- ja verolainsäädännön säännöksiä. Jos yhtiö päättää korvata osakkeenomistajana olevan toimitusjohtajan työpanoksen voitonjaolla, yhtiön tulee noudattaa muun muassa osakeyhtiölainsäädännön voitonjakoa koskevia säännöksiä.

7. Tässä tapauksessa yhtiön toimeenpanemia varojen luovutuksia ei ole kirjattu yhtiön kirjanpitoon palkanmaksuiksi eikä yhtiö ole noudattanut luovutuksissa muitakaan palkanmaksua koskevia säännöksiä. Tämän vuoksi väitetty palkan ja kulukorvauksien maksaminen ei ole ollut yhtiölle hyväksyttävä syy luovuttaa varoja, vaikka A:lla olisikin ollut oikeus saada yhtiöltä palkkaa ja kulukorvauksia. Koska yhtiöllä ei ole ollut voitonjakokelpoisia varoja eikä yhtiö ole päättänyt voitonjaosta, varojen luovuttaminen ei ole perustunut myöskään osakeyhtiölain 12 luvun voitonjakoa koskeviin säännöksiin.

8. Edellä lausutuilla perusteilla varojen luovuttamiselle yhtiöstä ei ole ollut rikoslain 39 luvun 1 §:n 2 kohdassa (769/1990) tarkoitettua hyväksyttävää syytä, vaan kyse on ollut osakeyhtiön varojen laittomasta jakamisesta yhtiössä määräysvaltaa käyttävälle osakkeenomistajalle. Tällainen varojen luovuttaminen vaarantaa yhtiön velkojien taloudellisia etuja, ja tässä tapauksessa on myös aiheutettu vahinkoa velkojana olevalle veronsaajalle.

9. A on ollut tietoinen yhtiönsä huonosta taloudellisesta tilasta. Jo siitä, että A on valinnut kerrotun lain vastaisen menettelytavan maksaessaan yhtiöstä suorituksia itselleen, on pääteltävissä, että hänen on myös täytynyt tietää menettelynsä voivan vahingoittaa yhtiön velkojien taloudellisia etuja ja se, että menettely on oleellisesti pahentanut yhtiön maksukyvyttömyyttä. Hänen menettelynsä on siten ollut tahallista. Tätä arviointia ei muuta toiseksi se seikka, että A:lla on oman käsityksensä mukaan ollut hyväksyttävä syy menettelyynsä sen vuoksi, että hän oli oikeutettu saamaan palkkaa ja kulukorvauksia yhtiöltä.

10. Perustetta vahingonkorvauksen sovitteluun ei ole.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Kati Hidén, Kari Kitunen, Pertti Välimäki ja Juha Häyhä. Esittelijä Timo Vuojolahti.