KKO:2005:64
- Asiasanat
- OttolapsiYlimääräinen muutoksenhaku - Hakemusasiassa tehdyn päätöksen purkaminen
- Tapausvuosi
- 2005
- Antopäivä
- Diaarinumero
- H2004/28
- Taltio
- 1307
- Esittelypäivä
Mies oli ottanut avopuolisonsa alaikäisen tyttären ottolapsekseen. Tästä kuitenkin seurasi ottolapsisuhdetta koskevien lainsäännösten vuoksi, että lapsen äidin huoltajuus lakkasi. Lapseksiottaminen oli perustunut lain sisältöä koskevaan erehdykseen. Kun lapseksiottaminen ei ollut lapsen edun mukainen, sen vahvistamista koskeva päätös purettiin.
L lapseksiottamisesta 1 §
L lapseksiottamisesta 2 § 1 mom
L lapseksiottamisesta 6 § 2 mom
L lapseksiottamisesta 12 §
OK 31 luku 7 § 1 mom 4 kohta
Asian aikaisemmpi käsittely
Asian tausta
A oli päättänyt ottaa avopuolisonsa B:n alaikäisen tyttären C:n ottolapsekseen. Sen vuoksi hän oli pyytänyt, että Kotkan käräjäoikeus vahvistaa lapseksiottamisen.
Kotkan käräjäoikeuden päätös 4.3.2003
Käräjäoikeus lausui C:n asuneen äitinsä B:n kanssa A:n luona kesästä 1998 lähtien, mistä alkaen A oli käytännössä ollut lapsen isä. Syksyllä 2002 perheeseen oli syntynyt toinen lapsi ja lasten haluttiin olevan tasa-arvoisessa asemassa keskenään. C:n biologisen isän isyyttä ei ollut vahvistettu.
Asiassa oli annettu säädetty ottolapsineuvonta. Ottolapsineuvonnan antajat olivat ilmoittaneet käsityksenään C:n edun mukaista olevan, että A adoptoi hänet. Käräjäoikeus katsoi, että lapseksiottamista oli pidettävä lapsen edun mukaisena. Sen vuoksi käräjäoikeus vahvisti lapsen ja vanhemman välisen ottolapsisuhteen ottolapsen C:n ja ottovanhemman A:n välillä lapseksiottamisesta annetun lain 2 §:n nojalla. Käräjäoikeuden päätös sai lainvoiman.
Asian on ratkaissut notaari Ritva Hautsalo-Maijala.
Purkuhakemus Korkeimmassa oikeudessa
A ja B kertoivat purkuhakemuksessaan, että B oli 31.5.1997 synnyttänyt C:n. B oli ollut C:n yksinhuoltaja. Lapsen isyyttä ei ollut selvitetty. Kesästä 1998 lähtien B ja C olivat asuneet yhdessä A:n kanssa. A ja B olivat eläneet avioliitonomaisessa suhteessa. Heille oli syksyllä 2002 syntynyt yhteinen lapsi, jonka huoltajia he molemmat olivat. He olivat ottaneet yhteyttä Kotkan perheneuvolaan, jotta heidän luonaan asuvat lapset olisi saatu samanveroiseen asemaan ja jotta A:sta olisi tullut myös C:n huoltaja. Perheneuvolasta saadun neuvon mukaan A:n tuli ottaa C ottolapsekseen. Käräjäoikeus oli vahvistanut ottolapsisuhteen 4.3.2003 antamallaan lainvoimaisella päätöksellä. Samalla B oli kuitenkin käräjäoikeuden päätöksen johdosta menettänyt C:n huoltajuuden, koska A ja B eivät olleet keskenään avioliitossa vaan avoliitossa. Lapseksiottamisen vaikutus B:n huoltajuuteen oli selvinnyt A:lle ja B:lle vasta lokakuussa 2003.
Hakijoiden mukaan lapseksiottamisen tarkoituksena oli ollut se, että perheessä asuvat lapset olisi saatu samanveroiseen asemaan. Tämä tarkoitus ei ollut kuitenkaan toteutunut. Jos lopputulos olisi etukäteen ollut heidän arvattavissaan, ei ottolapsisuhdetta koskevaa hakemusta käräjäoikeudelle olisi tehty. A ja B vaativat Korkeimmalle oikeudelle osoittamassaan hakemuksessa, että käräjäoikeuden päätös puretaan.
Korkeimman oikeuden ratkaisu
Perustelut
1. Lapseksiottamisesta annetun lain 12 §:n 1 momentin mukaan ottolasta on lapseksiottamisen vahvistamisen jälkeen pidettävä ottovanhempien eikä aikaisempien vanhempien lapsena. Lain 14 §:n mukaan aikaisemmat vanhemmat vapautuvat samalla velvollisuudesta vastata lapsen elatuksesta. Saman lain 6 §:n 2 momentin mukaan puoliso voi kuitenkin yksin ottaa ottolapsekseen myös puolisonsa lapsen. Jos tällainen lapseksiottaminen on tapahtunut avioliiton aikana, ottolasta on lain 12 §:n 2 momentin mukaan pidettävä puolisoiden yhteisenä lapsena. Viimeksi mainittu lainkohta koskee kuitenkin vain avioliitossa olevia puolisoja. Kuten lain esitöistä (HE 147/1978 vp s. 10) käy ilmi, tätä säännöstä ei ole tarkoitettu sovellettavaksi avioliitonomaisessa suhteessa eläviin niin sanottuihin avopuolisoihin.
2. On ilmeistä, että A on lapseksiottamisen vahvistamispäätöksen hakijana erehtynyt yllä selostettujen säännösten merkityksestä C:n kohdalla. Lainvoimaista oikeudellista ratkaisua ei kuitenkaan voida purkaa pelkästään sillä perusteella, että ratkaisun hakija on erehtynyt lain sisällöstä ja että ratkaisun oikeusvaikutukset ovat vasta jälkikäteen selvinneet hänelle.
3. Tässä tapauksessa voidaan kuitenkin havaita jo käräjäoikeuden päätöksen perusteluista, että käräjäoikeuden tiedossa on ollut C:n lapseksiottamisen tosiasiallinen tavoite eli se, että A:n ja B:n luona asuvat lapset saatettaisiin keskenään "tasa-arvoiseen asemaan". Kerrotuissa olosuhteissa tämän on täytynyt tarkoittaa, että myös C:lle oli haluttu turvata huoltajaksi B:n lisäksi vastedes myös A. Tämä tarkoitus ei ole voinut toteutua A:n hakeman lapseksiottamisen kautta, koska ottolapsisuhteesta lapsen ja äidin avopuolison välillä on lain mukaan seurannut, että lapsi onkin menettänyt siihenastisen huoltajansa eli äitinsä.
4. Lapseksiottamisesta annetun lain 1 §:n mukaan lapseksiottamisen tarkoituksena on edistää lapsen parasta. Lain 2 §:n 1 momentin mukaan alaikäisen lapsen lapseksiottaminen voidaan vahvistaa ainoastaan, jos sen harkitaan olevan lapsen edun mukaista. Lapseksiottaminen on perustunut hakemuksestakin ilmenneeseen lain sisältöä koskevaan erehdykseen. On selvää, ettei A:n ja C:n välille perustettava ottolapsisuhde ole lapsen edun mukainen, koska sen tuloksena lapsen oman äidin huoltajuus on lakannut. Kun lapseksiottamisesta päättävän tuomioistuimen erityisenä velvollisuutena on valvoa lapsen edun toteutumista ja kun käräjäoikeuden päätös on muodostunut lapsen edun vastaiseksi, Korkein oikeus katsoo, että käräjäoikeuden päätös perustuu ilmeisesti väärään lain soveltamiseen.
Lainkohdat
Laki lapseksiottamisesta 1 §, 2 § 1 momentti, 6 § 2 momentti, 12 §
Oikeudenkäymiskaari 31 luku 7 § 1 momentti 4 kohta
Päätöslauselma
Käräjäoikeuden päätös puretaan.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Mikko Tulokas, Lauri Lehtimaja, Eeva Vuori ja Juha Häyhä. Esittelijä Kristiina Laakso.