1.4.2005

Kanne Helsingin käräjäoikeudessa

X:n kuolinpesän pesänselvittäjä asianajaja A lausui, että X oli kuollut vuonna 1994 ja että häneltä olivat jääneet oikeudenomistajina leski B ja poika Y. X:n jälkeen 14.1.1995 toimitetussa perunkirjoituksessa ja 16.6.1995 toimitetussa täydennysperunkirjoituksessa pesän ilmoittajana oli toiminut leski B. Hänen ilmoituksensa mukaisesti perukirjaan oli merkitty X:n saataviksi B:ltä tämän 9.6.1992 tunnustaman velkakirjan perusteella 5 000 000 markkaa ja erään huoneiston hankintaan saamanaan lainana 5 530 900 markkaa eli yhteensä 10 530 900 markkaa.

X:n kuolinpesän väliaikainen pesänselvittäjä oli irtisanonut 9.6.1997 päivätyllä ilmoituksella 5 000 000 markan velkakirjan heti maksettavaksi ja vaatinut viivästyneelle suoritukselle korkolain mukaista viivästyskorkoa eräpäivästä lukien.

B oli kieltäytynyt maksamasta riidatonta velkaansa X:n kuolinpesälle viittaamalla perintökaaren 23 luvun 8 §:ssä tarkoitettuun kuittausmahdollisuuteen. Kuolinpesää selvitettäessä oli kuitenkin käynyt selväksi, ettei B:n osuus X:n kuolinpesästä riittänyt kuittaukseen, vaan hän joutui suorittamaan koko velkansa kuolinpesälle rahana.

A vaati, että B velvoitetaan maksamaan X:n kuolinpesälle 10 530 900 markkaa korkolain 4 §:n 3 momentin mukaisine viivästyskorkoineen 5 000 000 markalle 9.6.1997 ja 5 530 900 markalle haasteen tiedoksiantopäivästä 25.10.2000 lukien.

Siltä varalta, että kanne katsottaisiin ennenaikaiseksi, A vaati vahvistettavaksi, että B oli velkaa X:n kuolinpesälle kanteessa tarkoitetut määrät korkoineen.

Vastaus

B vaati kanteen hylkäämistä paitsi sen vuoksi, että vaatimukset olivat B:n mainitsemista syistä perusteettomia, myös sillä perusteella, että X:n kuolinpesän selvitys oli kesken. Kuolinpesään liittyi useita lainvoimaa vailla olevia oikeudenkäyntejä, joiden lopputulosten perusteella aikanaan määräytyisivät X:n kuolinpesän varat ja velat ja samalla B:n oikeudellinen ja taloudellinen asema kuolinpesässä. X:n ja hänen entisen vaimonsa välinen ositus ei ollut vielä lainvoimainen. Tämän osituksen lopputulos vaikuttaisi ratkaisevalla tavalla X:n kuolinpesän taloudellisiin oloihin. Vasta kun X:n kuolinpesän varallisuustilanne oli ratkennut, voitaisiin määritellä B:n ja kuolinpesän varallisuusoikeudelliset suhteet ja se, oliko B saamassa kuolinpesältä varoja vai maksamassa kuolinpesälle ja oliko käsillä kuittaustilanne. Kanne oli näistä syistä ennenaikainen.

Käräjäoikeuden tuomio 19.11.2001

X:n ja B:n välillä ei ollut suoritettu ositusta. Siitä riippui, tuliko B:lle ja missä määrin sellaista jako-osuutta, jolla B:n esittämä kuittaus voitaisiin toteuttaa. Koska X:n ja B:n välistä ositusta ei ollut toimitettu eikä velkasuhteita ratkaistu, velkomuskanne hylättiin ennenaikaisena.

Koska B oli myös kiistänyt saatavan perusteettomana, A:lla oli kuolinpesän selvittämiseksi tarve vaatia vahvistettavaksi velkasuhde. Velalle mahdollisesti maksettava korko tuli ratkaistavaksi pesänjaon yhteydessä, minkä vuoksi vaatimus koron osalta hylättiin ennenaikaisena.

Käräjäoikeus, joka lausumillaan perusteilla katsoi selvitetyksi, että B oli saanut X:ltä lainaksi kanteessa tarkoitetut rahamäärät, vahvisti, että B:n velka X:n kuolinpesälle oli 10 530 900 markkaa.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Ulla Tikkanen.

Helsingin hovioikeuden tuomio 10.3.2004

Hovioikeus, jonne A ja B valittivat, totesi, että perintökaaren 19 luvun 12 ja 16 §:ien mukaan pesänselvittäjän tuli ryhtyä kaikkiin pesän selvittämiseksi tarvittaviin toimiin niin, että pesän ositus tai perinnönjako voitiin toimittaa tuottamatta haittaa kenellekään. Pesänselvittäjä edusti mainitun luvun 13 §:n nojalla kuolinpesää kolmatta henkilöä vastaan sekä kantoi ja vastasi pesää koskevissa asioissa. Tässä tarkoituksessa pesänselvittäjällä oli myös oikeus ajaa velkomiskannetta pesän osakkaita vastaan (KKO 1979 II 130). Oikeuskirjallisuudessa oli todettu (Aarnio-Kangas: Perhevarallisuusoikeus, 2002, s. 198), että sellaisten kanteiden nostaminen, joilla oli merkitystä vain tulevan perinnönjaon, mutta ei velkojien, legataarien tai muiden kuin osakkaiden kannalta, ei kuulunut selvittäjän velvollisuuksiin. Tämän kannan oli myös oikeuskäytäntö (KKO 2003:51) hyväksynyt.

Asiassa siis oli kysymys siitä, oliko pesänselvittäjällä ollut nyt kysymyksessä olevassa kuolinpesässä oikeus ryhtyä ajamaan leskeen kohdistunutta velkomiskannetta tai saada todetuksi, oliko leski velkaa kuolinpesälle jo ennen kuin ositus oli toimitettu. Tässä yhteydessä oli myös huomioitava perintökaaren 23 luvun 8 §:n 1 momentin säännös siitä, että jolleivat osakkaat muuta sopineet, perinnönjako oli suoritettava siten, että pesän varoihin kuuluva saaminen osakkaalta oli jaossa annettava hänelle, sikäli kuin hänen osuutensa siihen riitti. Tämä määräys tuli noudatettavaksi myös ositusta toimitettaessa eikä pesänselvittäjän siten tullut perimällä kuolinpesän osakkaalta saatava vaikeuttaa jako-ohjeen toteuttamista lopullisessa jaossa.

Hovioikeus totesi, että B oli kiistänyt perukirjaan merkityt kanteessa tarkoitetut saatavat. Tämän vuoksi pesänselvittäjällä oli oikeus vaatia kanteella vahvistettavaksi saatavien olemassaolo ja hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden asiassa tekemät johtopäätökset.

Osa saatavaa oli sille juokseva korko, jonka suuruuden selvittäminen kuului myös pesänselvittäjän tehtäviin. Kirjallisena todisteena esitetyn 9.6.1992 päivätyn velkakirjan mukaan 5 000 000 markan velka erääntyi viiden vuoden kuluessa velkakirjan allekirjoittamisesta, joten velalle oli kertynyt viivästyskorkoa vaatimuksen mukaisesta eräpäivästä 9.6.1997 lukien. Toinen veloista eli 5 530 900 markkaa oli ollut vaadittaessa maksettava velka, jota oli vaadittu maksettavaksi tällä kanteella. Hovioikeus katsoi, että pesänselvittäjällä oli ollut oikeus eräännyttää vaadittaessa maksettava velka jo sen vuoksi, ettei leskeä aseteta parempaan asemaan kuin X:n perillistä. Mainitulle velalle oli siten vaatimuksen mukaisesti kertynyt viivästyskorkoa haasteen tiedoksiantopäivästä 27.10.2000 lukien.

Asiassa oli riidatonta, että B:llä oli avio-oikeus X:n omaisuuteen. B:n mahdolliset saatavat kuolinpesältä voivat perustua ainoastaan avio-oikeuteen.

Asiassa oli edelleen riidatonta, että X:n ja hänen edellisen aviopuolisonsa välillä ei ollut toimitettu ositusta eikä ositusta B:n ja X:n perillisen välillä voinut toimittaa ennen kuin tämä oli selvä. Asiassa ei ollut esitetty selvitystä siitä, minkälainen X:n kuolinpesän taloudellinen asema olisi sen jälkeen, kun ensin mainittu ositus oli toimitettu. Tämän vuoksi hovioikeus katsoi, ettei kuolinpesä ollut näyttänyt pesän velkojen maksamisen ja pesänselvityksen edellyttävän B:ltä olevien saatavien perimistä ja kuolinpesän oli mahdollista turvata saamisensa turvaamistoimin.

Tämän vuoksi hovioikeus hylkäsi ensisijaisen vaatimuksen suoritustuomiosta ja vahvisti kuolinpesän saatavat toissijaisen vaatimuksen mukaisesti pääomien ja niille vaadittujen korkojen osalta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Pentti W. Korhonen, Matti Kalske (eri mieltä) ja Sanna Mänttäri.

Eri mieltä ollut hovioikeudenneuvos Kalske lausui, että pesänselvittäjällä oli oikeus ajaa pesän puolesta velkomiskannetta pesän osakkaita vastaan (KKO 1979 II 130). Pesänselvittäjän toimivaltaan kuului siten lähtökohtaisesti ratkaisun tekeminen siitä, periikö hän pesänosakkaan velan pesälle ennen pesänjaon toimittamista vai jättääkö hän velan perintökaaren 23 luvun 8 §:n 1 momentissa säädetyllä tavalla annettavaksi pesänjaossa kyseiselle pesänosakkaalle. Koska oli mahdollista, että B:n osuus X:n pesästä oli hänen velkaansa pienempi, jolloin tuo pesän vakuudeton saatava jouduttaisiin jaossa antamaan osaksi muulle pesänosakkaalle, Kalske katsoi, että velan periminen pesälle oli perusteltua ja että pesänselvittäjä oli siten voinut ryhtyä perimään B:n velkaa pesälle. Kalske velvoitti B:n suorittamaan X:n kuolinpesälle vaadittua 10 530 900 markkaa vastaavat 1 771 170,23 euroa korkoineen.

Perustelut

1. X:n kuolinpesällä on X:n leskeltä B:ltä hovioikeuden tuomion mukainen 10 530 900 markkaa vastaava 1 771 170,23 euron erääntynyt velkasaatava ja velkapääomalle vahvistettu korkosaatava. Korkeimmassa oikeudessa on kysymys siitä, voidaanko B velvoittaa suorittamaan saatavat X:n kuolinpesälle.

2. X:n kuolinpesän pesänselvittäjä, asianajaja A on perustanut kanteen siihen, että kuolinpesää selvitettäessä oli käynyt selväksi, että B:n on suoritettava koko velkansa kuolinpesälle. Pesänselvittäjän ilmoituksen mukaan kuolinpesässä ei ole varoja siihen, että B saisi osituksessa, jonka tämä ja X:n perillinen toimittaisivat, avio-oikeutensa nojalla tasinkoa niin paljon, että tasingon määrä olisi vähintään B:n kuolinpesälle olevan velan suuruinen. Korkeimmassa oikeudessa pesänselvittäjä on vedonnut tämän ilmoittamansa perusteen tueksi yhtäältä erityisesti X:n kuolinpesän tasinkovelkaan X:n ensimmäiselle puolisolle ja toisaalta selvittämäänsä kuolinpesän taloudelliseen tilanteeseen.

3. B on puolestaan katsonut, ettei suoritustuomiota häntä vastaan voida antaa. Tätä kantaansa hän on perustellut ensinnäkin sillä, että X:n kuolinpesän pesänselvitys oli vielä kesken. Myöskään pesänselvittäjän mainitseman tasinkovelan määrää koskevaa riita-asiaa ei ollut vielä lopullisesti ratkaistu. Vasta sen jälkeen, kun kuolinpesän varallisuustilanne on määräytynyt lopullisesti, voitaisiin määritellä B:n ja kuolinpesän väliset varallisuussuhteet. Toiseksi B on viitannut siihen perintökaaren 23 luvun 8 §:n 1 momentista ilmenevään oikeusohjeeseen, että jos pesän varoihin kuuluu saaminen osakkaalta, on se jaossa annettava hänelle, sikäli kuin hänen osuutensa siihen riittää. Tämä taas on pesänjakajan tehtävä.

4. Korkein oikeus toteaa, että perintökaaren 19 luvun 12 §:n 1 momentin (40/1965) mukaan pesänselvittäjän tulee ryhtyä kaikkiin pesän selvittämiseksi tarvittaviin toimiin. Luvun 16 §:n 1 momentista seuraa, että pesän selvittäminen on suoritettava niin, että ositus voidaan toimittaa tuottamatta haittaa kenellekään, jonka oikeus on pesän selvityksestä riippuvainen.

5. Pesänselvittäjän tehtäviin kuuluu myös erääntyneiden saatavien periminen, mikäli se on tarpeen kuolinpesän selvittämiseksi. Tämän tarpeen arvioiminen kuuluu myös ensi kädessä pesänselvittäjälle, jonka on arvioinnissaan otettava huomioon tapauksen olosuhteet. Kun saatava on pesän osakkaana olevalta puolisolta, ei saatavan perimiseen ole yleensä tarvetta esimerkiksi silloin, jos pesän velkojen maksaminen ei sitä vaadi ja jos puolisolle tulevan tasingon määrä on tai sen voidaan jo ennen osituksen toimittamista arvioida olevan vähintään saatavan suuruinen. Sen sijaan saatavan periminen ei ole riippuvainen siitä, että pesän taloudellisen tilan tulisi olla B:n väittämällä tavalla kokonaan selvitetty.

6. Tässä tapauksessa pesänselvittäjä on ilmoittanut kappaleessa 2 mainitulla tavalla ne perusteet, joiden nojalla hän on katsonut saatavan perimisen olevan tarpeen pesän selvittämiseksi. Perusteet liittyvät niihin tietoihin, jotka pesänselvittäjällä on ollut kuolinpesän varallisuudesta ja pesän veloista. Pesänselvittäjän ilmoitus voidaan ottaa lähtökohdaksi arvioitaessa saatavan perimisen tarvetta. B ei ole puolestaan osoittanut, ettei tarvetta saatavan perimiseen häneltä olisi. Asiaa ei ole näissä olosuhteissa syytä arvioida toisin sen seikan johdosta, että ositus B:n ja X:n perillisen välillä on toimittamatta ja kysymys siitä, tulisiko B:n pesänselvittäjän esiin tuomista arvioista poiketen saamaan tasinkoa tulevassa osituksessa, on avoin.

7. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että saatavan periminen B:ltä on tarpeen X:n kuolinpesän selvittämiseksi.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

B velvoitetaan suorittamaan X:n kuolinpesälle 10 530 900 markkaa vastaavat 1 771 170,23 euroa ja mainitulle määrälle viivästyskorkoa seuraavasti: 840 939,63 eurolle 9.6.1997 lukien 30.6.2002 saakka korkolain 4 §:n 3 momentin (248/1995 ja 997/1998) mukaista viivästyskorkoa ja 1.7.2002 lukien korkolain 4 §:n 1 momentin (340/2002) mukaista viivästyskorkoa sekä 930 230,60 eurolle 27.10.2000 lukien 30.6.2002 saakka korkolain 4 §:n 3 momentin (997/1998) mukaista viivästyskorkoa ja 1.7.2002 lukien korkolain 4 §:n 1 momentin (340/2002) mukaista viivästyskorkoa.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Kari Kitunen, Gustav Bygglin, Pauliine Koskelo ja Pasi Aarnio. Esittelijä Matti Sepponen.