23.11.2005

Ulosmittaukset

Ulosottomiehen määräyksen mukaisesti ulosmitattiin 24.6.2002 A:n X Oy:ltä (yhtiö) olevat yhtiön tase-erittelystä 31.12.2000 ilmenevät 88 000 markan määräinen lainasaatava sekä 30 000 markan määräinen osinkosaatava vuodelta 1998 ja 50 000 markan määräinen osinkosaatava vuodelta 1999. Samana päivänä ulosmitattiin lisäksi A:n yhtiöltä olevista 30 618,70 markan määräisistä vuoden 1999 ja 39 494,60 markan määräisistä vuoden 2000 nettopalkkasaatavista yksi kolmasosa.

Muutoksenhakemus Joensuun käräjäoikeudessa

A ja yhtiö valittivat käräjäoikeuteen ja vaativat, että vuosien 1999 ja 2000 palkkasaatavien sekä vuosien 1998 ja 1999 osinkosaatavien ulosmittaukset kumotaan kokonaisuudessaan ja lainasaatavan ulosmittaus kumotaan 6 397,13 euron ylittävältä osalta.

A:lla ei ollut yhtiöltä palkkasaatavia vuodelta 1999 enää 25.5.2001 jälkeen. A oli nostanut vuosien 1999 ja 2000 aikana käteisnostoina yhtiön kassasta ja pankkitililtä kaikki vuoden 1999 palkkasaatavansa. Nostot tosin oli kirjattu virheellisesti ja virheelliset kirjaukset oli oikaistu 31.5.2001. Nostot olivat olleet vuoden 2000 lopussa yhteensä 18 118,70 markkaa. Vuoden 1999 palkkasaatavaa oli ollut vuoden 2000 lopussa jäljellä 12 500 markkaa. Palkkasaatavaa oli tammikuun 2001 lopussa lyhennetty yhteensä 5 000 markalla. Palkkasaatavaa oli vielä lyhennetty 3 000 markalla 29.3.2001 ja loput vuoden 1999 palkkasaatavasta eli 4 500 markkaa oli maksettu A:lle 25.5.2001.

Myös muut A:n aikaisempina vuosina yhtiöstä tekemät käteisnostot oli virheellisesti kirjattu yhtiön kassatilille. Ne oli oikaistu 31.7.2001 ja kohdistettu A:n yhtiöltä olevien vuoden 2000 palkkasaatavien lyhennykseksi. Vuoden 2000 palkkasaatavaa oli vuoden 2000 lopussa ollut jäljellä enää 600 markkaa. Tämä palkkasaatavan jäännös oli suoritettu maksamalla yhtiön varoista A:n ylinopeussakko.

A:n lainasaatava yhtiöltä oli vuoden 2001 lopussa ollut määrältään 38 035,60 markkaa vastaavat 6 397,13 euroa. A:n vuoden 2000 loppuun mennessä ottamista käteisnostoista oli 33 105,40 markkaa kirjattu A:n lainasaatavan lyhennykseksi. Yhtiön kassatilillä oli ollut myös virheellisesti kirjattuna liikaa maksettuihin palkkaennakkoihin perustuva saatava eräältä työntekijältä. Tuo saatava oli perustunut virheelliseen kirjaukseen vuodelta 1995. Virheellisen palkkaennakon maksaminen oli aiheuttanut yhtiön kassatilille 15 539 markan vajeen. Viimeksi mainittu rahamäärä oli ollut A:n käytössä, minkä vuoksi kassatilin edellä sanottu vaje oli oikaistu A:n yhtiöltä olevan lainasaatavan osasuoritukseksi. A:n todellinen lainasaatava yhtiöltä oli vuoden 2000 lopussa ollut 39 355,60 markkaa. Yhtiö oli maksanut A:n nyt tarkoitettua saatavaa takaisin vuoden 2001 aikana 4 320 markkaa.

A:lle oli tullut yhtiöstä vuoden 1998 osinkoa 30 000 markkaa. A oli nostanut sanotut osingot yhtiön kassasta ennen vuoden 2000 loppua käteisnostoin. Nostot oli kuitenkin aikanaan virheellisesti kirjattu. Nämä virhekirjaukset oli oikaistu ja kohdistettu A:n kyseessä olevan osinkosaatavan suoritukseksi. A:n vuoden 1998 osinkosaatavat olivat siten tulleet kokonaisuudessaan maksetuiksi vuoden 2000 loppuun mennessä.

A:lla ei ollut ollut yhtiöltä myöskään vuoden 1999 osingonmaksuun perustuvia saatavia. A oli jo 1.3.2000 myynyt omistamistaan 20 yhtiön osakkeesta 14 osaketta pojilleen B:lle ja C:lle, seitsemän kappaletta kummallekin. Kauppahinta oli ollut osakkeen nimellisarvo 1 000 mk kappale. Vuoden 1999 osinko oli päätetty jakaa vasta 27.6.2000. Myytyjen osakkeiden tuottamat osingot oli tämän ajankohdan tilanteen mukaisesti maksettu uusille omistajille. A:n osuus yhtiön vuoden 1999 osingoista oli siten ollut vain 15 000 markkaa.

A oli nostanut sanotut 15 000 markan osingot yhtiön kassasta ennen vuoden 2000 loppua. Nostot oli virheellisesti kirjattu yhtiön kirjanpitoon. Tämäkin virhe oli korjattu ja maksut oli oikaistu asianmukaisesti A:n osinkosaatavien nostoiksi. Näillä oikaisumerkinnöillä A:n vuoden 1999 osinkosaatavat yhtiöltä oli kokonaisuudessaan kuitattu maksetuksi.

Ulosottomiehen lausunto

Saatavien ulosmittaus oli perustunut A:n ulosottoselvityksen liitteenä olevaan yhtiön tase-erittelyyn vuodelta 2000.

Ulosottomies piti valittajien väitteitä yhtiön kirjanpitoon merkityistä käteisnostoista, virhemerkinnöistä ja niiden oikaisuista tosiasiapohjaltaan epäluotettavina. Yhtiön kirjanpidosta ei luotettavasti selvinnyt, minkä vuoden palkkasaatavista kulloinkin oli ollut kysymys. A:n suorittamista käteisnostoista ei myöskään ollut mitään muuta näyttöä kuin velallisen itsensä ilmoittamat ja teettämät korjausmerkinnät. Valituksessa ei ollut selvitetty, milloin virheelliseksi väitetyt käteisnostot oli otettu, eikä noiden käteisnostojen markkamääriä.

Tositteista ei myöskään selvinnyt, miten yhtiön erään työntekijän virheellinen palkkaennakko oli kirjanpitoon tullut tai miten ja milloin tuo palkkaennakkokirjaus oli rahamääräisesti siirtynyt A:n käyttöön. Virheelliseksi väitetty kirjaus oli ollut yhtiön kirjanpidossa vuodesta 1995 lähtien. Myöhäisen korjauksen tosiasiallisia perusteita ei ollut esitetty.

Palkkaennakon korjaustosite oli tehty A:n 20.6.2001 antaman ulosottoselvityksen ja samana päivänä toimitetun ulosmittauksen jälkeen. Tositteen perusteeksi esitetyt perustelut eivät korjausmerkinnän ajankohta huomioiden olleet luotettavat. Ulosottomies viittasi samasta syystä myös vuoden 2000 palkkasaatavien korjaustositteeseen ja epäili senkin tosiasiapohjaa ja luotettavuutta.

A:n omatekemä korjaustosite ei todentanut ulosoton perustetta vuoden 1998 osinkosaatavan osalta vääräksi.

Myöskään selvitys vuoden 1999 osinkosaatavien maksamisesta A:lle ei ollut luotettava. Varallisuusverotuksessa vuodelta 1999 osakkeiden verotusarvo oli ollut 26 122 markkaa kappale, eli yhteensä 365 708 markkaa. Yhtiön osakkeet oli siten myyty huomattavaan alihintaan. Vuoden 2000 verotuksessa yhtiö oli ilmoittanut A:n omistavan osakekannasta kolmasosan. Tämä sama tieto oli myös yhtiökokouksen pöytäkirjassa 27.6.2000 ja se oli ristiriidassa A:n väittämän osakkeiden 1.3.2000 tapahtuneen myynnin kanssa.

Ulosottomies piti A:n ja yhtiön valituksessaan esittämiä perusteluja ja kirjanpidon korjausmerkintöjä varsin tarkoitushakuisina.

Savo-Karjalan veroviraston vastaus

Savo-Karjalan verovirasto vaati, että valitukset hylätään. A:n henkilökohtaisia menoja oli kirjattu yhtiön menoiksi. A oli käyttänyt päätösvaltaa yhtiössä ja hän oli taloudellisesti samaistettavissa yhtiöön. Yhtiön maksamat A:n menot olivat olleet yksityisottoja yhtiöstä ja niiden oikaisu palkanmaksuina tai muina niin sanottuina kuittauksina oli johtunut yksinomaan vireillä olleista ulosmittauksista.

Ulosottovalituksen kohteena olivat asiallisesti A:n saatavia koskevat, vuotta aikaisemmat lainvoimaiset ulosmittaukset. Uudet valituksenalaiset ulosmittaukset oli toimitettu, koska A:lle oli kertynyt uusia velkoja.

Valittajien esittämillä korjaustositteilla ei niiden ulosottoselvityksen ja aikaisempien ulosmittausten jälkeinen ajankohta, sisältö, laatija ja laatijalla velallisen kanssa olevat samansuuntaiset edut huomioon ottaen yksinään ollut riittävää todistusarvoa tositteiden merkintöjen oikeellisuudesta.

A ja yhtiö olivat taloudellisesti samaistettavissa, eivätkä yhtiön kirjanpidon merkinnät kaikilta osin vastanneet kyseessä olevien oikeustoimien tosiasiallista luonnetta ja tarkoitusta. Kysymyksessä oli ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin tarkoittama menettely varojen pitämiseksi velkojien ulottumattomissa.

Käräjäoikeuden päätös 21.2.2003

Käräjäoikeus lausui, että todistajana kuullun yhtiön kirjanpitäjänä toimineen A:n vaimon antama kertomus samoin kuin kirjalliset todisteetkin kukin kohdaltaan osoittivat yhtiön aikaisemman kirjanpidon merkinnät korjatuiksi ja oikaistuiksi osoittamaan A:n palkkasaatavien, lyhytaikaisten saatavien ja osinkosaatavien sekä toisaalta A:n aikaisempien käteisnostojen keskinäistä vastaavuutta. Saatavat olivat tulleet näin kuitatuksi. A:lla ei siten enää ulosmitattaessa ollut ollut saatavaa yhtiöltä valituksessa mainittua määrää enempää. Todistelusta kävi lisäksi ilmi, että nämä korjaus- ja oikaisukirjaukset oli tehty jopa vuosia todellisten liiketapahtumien jälkeen ja että osa kirjanpidosta oli jälkeenpäin laadittua ja täydennettyä.

Valittajien esittämän todistelun mukaan yhtiön kirjanpitoon tehdyt oikaisut ja korjaukset olivat olleet tarpeen ainoastaan A:n kohdalla. Yhtiön muiden työntekijöiden tai johtohenkilöiden palkkasaatavat, lyhytaikaiset velat ja saatavat sekä osinkosaatavat oli alunperin oikein kirjattu. Todistajana kuultu kirjanpitäjä oli nimenomaisesti todennut kirjanpidon aikaisemmat merkinnät muiden henkilöiden ja liiketapahtumien osalta oikeiksi.

Todistelu osoitti myös, että A:ta koskeva yhtiön palkkakirjanpito ei ollut ollut lain vaatimukset täyttävä, vaan tuo palkkakirjanpito oli ollut jopa niin jäljessä, että korjaus- ja oikaisumerkinnät oli tehty vuosien kuluttua.

Kirjanpitolain 2 luvun 5 §:ssä säädettiin, että jokaisen liiketapahtuman tuli perustua päivättyyn ja numeroituun, liiketapahtuman todentavaan tositteeseen. Laki toisin sanoen asetti ehdottoman tositepakon. Tositteen tehtävä oli näyttää liiketapahtuma todeksi myös jälkeenpäin eli varmistaa, että tapahtuma näkyi kirjanpidossa todenmukaisena. Menotosite yksilöi vastaanotetun tuotannontekijän ja tulotosite osoitti luovutetun suoritteen. Meno- ja tulotapahtuman tuli käydä ilmi tositteesta tai sen liitteestä. Tositteen piti myös ilmoittaa tili, jolle kyseessä oleva tapahtuma oli kirjattu. Tosite kertoi kenelle tai minne hyödyke oli toimitettu.

Yhtiön kirjanpito ei ainakaan kyseessä olevien virheiden korjaus- ja oikaisumerkintöjen osalta täyttänyt lain edellyttämällä tavalla yllä olevassa kappaleessa lueteltuja vaatimuksia. Todistelussa esitetyt kirjaukset ja oikaisumerkinnät eivät osoittaneet niiden perusteena olleita taloudellisia tapahtumia todeksi kirjanpitolain 2 luvun 4 ja 5 §:n tarkoittamalla tavalla.

Kirjanpidon eräs tehtävä oli pitää yhtiön talous erillään sen omistajatahon taloudesta. Tämä kirjanpidon yhden perusvaatimuksen laiminlyönti oli korjattu todistelussa ilmi tulleella tavalla jälkikäteen laadituilla tositteilla ja laskelmilla ja saatu kirjanpito näin vastaamaan valittajien vaatimustensa perusteiksi esittämiä väitteitä. Tämä kirjanpidon lopputulos ei sinänsä osoittanut valittajien väitteitä oikeiksi tai vääriksi.

Sekä asiakirjoista että todistelusta kävi ilmi, että A:lla oli ja oli ollut yhtiössä määräysvalta ja että hänen oma etunsa sekä yhtiön etu olivat tässä asiassa samansuuntaiset. Kirjanpitäjän kertomuksesta kävi ilmi myös A:n tapa käyttää yhtiön varoja varsin vapaasti kirjaamatta liiketapahtumia lain edellyttämällä tavalla.

Kaikki valituksen perusväitteet nojasivat tavalla tai toisella yhtiön ja A:n kirjanpitolain 2 luvun 4 ja 5 §:n vastaiseen menettelyyn, mikä mahdollisti valittajien kuittaus- ja muut väitteet A:n palkkasaatavista, yhtiön veloista A:lle ja hänen osinkosaataviensa nostoista.

Asiassa esitetty näyttö ei riittävällä luotettavuudella osoittanut yhtiön aikaisempaa kirjanpitoa virheelliseksi ja nyttemmin siihen tehtyjä oikaisumerkintöjä todellisia liiketapahtumia vastaaviksi. Näyttöä ei tukenut mikään "ulkopuolinen" aineisto, vaan kirjanpito (tositteet) ja korjaukset oli tehty A:n tai hänen läheisensä toimesta ja kuten edellä oli todettu, yhtiön ja A:n edut olivat tässä asiassa yhdensuuntaiset.

Tilintarkastajan lausunnolla ei ollut oikaisu- tai korjausmerkintöjä todentavaa vaikutusta asiassa. Oikaisu- ja korjausmerkintöjen osoittautuminen tarpeelliseksi vain ulosmittausten kohteena olevien A:n saatavien osalta liikevaihdoltaan tämän kokoisessa yhtiössä oli heikensi tuntuvasti esitetyn todistelun luotettavuutta.

Näillä perusteilla käräjäoikeus ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentin nojalla hylkäsi valitukset.

Asian on ratkaissut käräjätuomari Lasse Syrjänen.

Itä-Suomen hovioikeuden päätös 4.11.2003

A ja yhtiö valittivat hovioikeuteen.

Hovioikeus lausui, että ulosottolain 4 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan velallisen pesästä ei saanut ulosmitata mitään, joka havaittiin toisen omaksi. Säännöksen 4 momentin mukaan väite siitä, että omaisuus kuului sivulliselle, ei estänyt omaisuuden ulosmittaamista, jos havaittiin, että sivullisen asema perustui sellaiseen varallisuus- tai muuhun järjestelyyn, jolle annettu oikeudellinen muoto ei vastannut asian varsinaista luonnetta tai tarkoitusta ottaen huomioon velallisen omistajan määräysvaltaan verrattava valta tai verrattavat toimet taikka hänen saamansa edut ja muut vastaavat seikat, ja sellaista oikeudellista muotoa ilmeisesti käytettiin ulosoton välttämiseksi tai omaisuuden pitämiseksi velkojien ulottumattomissa. Säännöksen 5 momentin mukaan mitä 4 momentissa säädettiin omaisuudesta, koski myös velallisen edellä mainittuun järjestelyyn ohjaamaa tuloa.

Asiakirjoista ilmeni, että A:lta oli 20.6.2001 ulosmitattu samat yhtiöltä olevat saatavat kuin nyt oli kysymyksessä. A oli ilmoittanut yhtiön suorittaneen oikaisut yhtiön kirjanpitoon palkkasaatavien osalta 29.3., 25.5., 31.5. ja 31.7.2001, lyhytaikaisten saatavien osalta 31.7. ja 31.12.2001 sekä osinkosaatavien osalta 31.5.2001 eli markkamääräisesti suurelta osin vasta edellä mainitun ulosmittauksen jälkeen ja joka tapauksessa useita vuosiakin todellisten liiketapahtumien jälkeen.

Edellä mainitut seikat ja käräjäoikeuden tekemät johtopäätökset huomioon ottaen hovioikeus katsoi, että saatavien kuittaaminen ei ollut vastannut asian varsinaista tarkoitusta ottaen huomioon A:n omistajan määräysvaltaan verrattava valta ja että kuittausta oli ilmeisesti käytetty ulosoton välttämiseksi. Yhtiön suorittama saatavien kuittaus ei näin ollen estänyt A:n yhtiöltä olevien saatavien ulosmittaamista.

Näillä perusteilla hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden päätöksen lopputulosta.

Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Marja-Liisa Karotie, Heimo Kiviranta ja Sirpa Randelin. Esittelijä Tuija Silvento.

Perustelut

Asian tausta ja kysymyksenasettelu

1. Ulosottomies on 24.6.2002 ulosmitannut A:n yhtiöltä olevat sen tase-erittelystä 31.12.2000 ilmenevät 88 000 markan määräisen lainasaatavan sekä 30 000 markan määräisen osinkosaatavan vuodelta 1998 ja 50 000 markan määräisen osinkosaatavan vuodelta 1999. Samana päivänä on lisäksi ulosmitattu A:n yhtiöltä olevista 30 618,70 markan määräisistä vuoden 1999 ja 39 494,60 markan määräisistä vuoden 2000 nettopalkkasaatavista yksi kolmasosa.

2. A ja yhtiö ovat valittaneet ulosmittauksesta ja vaatineet sen kumoamista muun muassa sen vuoksi, että yhtiöllä on ollut A:lta vastasaatavia, joilla edellä mainittuja saatavia on kirjanpitoon tehdyin oikaisuin kuitattu. Hovioikeus on todennut, että oikaisut on markkamääräisesti tehty suurelta osin vasta samoja saatavia koskevan aikaisemman, 20.6.2001 toimitetun ulosmittauksen jälkeen ja joka tapauksessa useita vuosiakin todellisten liiketapahtumien jälkeen. Muun muassa mainittujen seikkojen nojalla hovioikeus on katsonut, että saatavien kuittaaminen ei ole vastannut asian varsinaista tarkoitusta ottaen huomioon A:n omistajan määräysvaltaan verrattava valta ja että kuittausta on ilmeisesti käytetty ulosoton välttämiseksi siten kuin ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa on säädetty. Yhtiön suorittama saatavien kuittaus ei näin ollen ole estänyt A:n yhtiöltä olevien saatavien ulosmittaamista.

3. A ja yhtiö ovat edelleen Korkeimmassa oikeudessa vaatineet ulosmittauksen kumoamista sillä perusteella, että A:n saatavat ovat joko maksun tai kuittausten johdosta lakanneet. Lisäksi A ja yhtiö ovat väittäneet, että vuoden 1999 osinkosaatava on 15 000 markkaa ylittävältä osalta jo ennen ulosmittausta siirtynyt A:n pojille.

Asiaan osallisten oikeus valittaa ulosmittauksesta

4. Asiassa on ensiksi ratkaistava kysymys siitä, kenellä on oikeus hakea muutosta nyt puheena olevassa ulosmittausasiassa. Valittajana on ulosottovelallisen lisäksi ulosmitatun saamisen velallisena oleva yhtiö.

5. Ulosottolain 10 luvun 1 §:n 1 momentin mukaan täytäntöönpanotoimeen tai ulosottomiehen päätökseen ulosottoasiassa saa hakea muutosta se, jonka oikeutta toimi tai päätös koskee.

Yhtiön valitusoikeus

6. Korkeimman oikeuden käytännössä ei yleensä ole tutkittu sellaista ulosmitatun saamisen velallisen valitusta, joka on perustunut esimerkiksi siihen, että saatava on maksun vuoksi lakannut (esim. KKO 1931 II 651 ja KKO 1939 II 310). Ulosmittaus ei näissä oloissa loukkaa saamisen velallisen oikeutta. Ratkaisussa KKO 1979 II 136 on kuitenkin tutkittu palkkasaatavan velallisena olevan työnantajan valitus.

7. Ulosottolain muutoksenhakua koskevia säännöksiä on mainittujen ratkaisujen antamisen jälkeen muutettu. Lakiin ei kuitenkaan ole otettu nimenomaista säännöstä siitä, onko saamisen velallisella oikeus valittaa ulosmittauksesta esimerkiksi sillä perusteella, että hän on jo maksanut velan. Lain esitöissä on todettu (HE 106/1995 vp s. 92) asian jäävän tältä osin oikeuskäytännön varaan.

8. Saamisen ulosmittauksessa saamisen velallisen maksuvelvollisuus tulee täytäntöönpanon piiriin. Vaikka ulosmittauksella sinänsä ei ole vaikutusta maksuvelvollisuuteen, saamisen velallisella saattaa jo tässä vaiheessa olla perusteltu tarve vedota esimerkiksi siihen, että hän on maksanut velan tai että saatava on vanhentunut, ja tällä tavoin välttyä esimerkiksi vastaisilta tarpeettomilta oikeudenkäynneiltä. Varsinkin silloin, kun saamisen velallisen vaatimus ulosmitatun saatavan kuittaamisesta saamisvelallisen maksukyvyttömältä ulosottovelalliselta olevalla vastasaatavalla on ulosmittauksessa hylätty, saamisen velallisella on itsenäinen tarve hakea muutosta ulosmittaukseen. Kuten ratkaisussa KKO 2004:93 on katsottu, ulosottolain 10 luvun 1 §:n 1 momentin väljän sanamuodon tarkoituksena voidaan katsoa olevan sen, että sellaisella henkilöllä, jonka oikeuksiin ulosottoasiassa ennalta arvaamattomalla tavalla välittömästi puututaan, on mahdollista saada oikeussuojaa. Valitusoikeutta ei siten ole syytä rajata tarpeettomasti.

9. Näillä perusteilla Korkein oikeus katsoo, että 24.6.2002 tapahtunut saatavien ulosmittaus on ulosottolain 10 luvun 1 §:n 1 momentissa tarkoitetulla tavalla koskenut myös yhtiön oikeutta. Yhtiöllä on siten oikeus valittaa ulosmittauksesta.

Valitusoikeus vuoden 1999 osinkosaatavan ulosmittauksesta

10. A ja yhtiö ovat lisäksi valittaneet vuoden 1999 osinkosaatavan ulosmittauksesta sillä perusteella, että A:n oikeus osinkoon on 15 000 markkaa ylittävältä osalta 1.3.2000 tehdyn sopimuksen perusteella mainittuna päivänä siirtynyt hänen pojilleen. A on siten ulosottovelallisena valittanut ulosmittauksesta sillä perusteella, että ulosmitattu omaisuus kuuluu sivulliselle.

11. Kuten Korkein oikeus on ratkaisussaan KKO 2004:93 katsonut, tulee velallisen silloin, kun hän itse valittaa ulosmittauksesta sillä perusteella, että sivullinen omistaa ulosmitatun omaisuuden, voida saattaa todennäköiseksi, että ulosmittauksesta aiheutuu hänelle itselleen sellaisia haitallisia seuraamuksia, joita hän ei muilla toimilla pysty torjumaan tai vähentämään. A ei ole edes väittänyt ulosmittauksesta kyseiseltä osin aiheutuvan hänelle itselleen tällaisia seurauksia. Kun osinkosaatavan ulosmittaus ei tältä osin koske myöskään yhtiön oikeutta, A:lla ja yhtiöllä ei ole oikeutta valittaa ulosmittauksesta siltä osin kuin kysymys on 15 000 markkaa ylittävän osinkosaatavan ulosmittauksesta.

Saatavien ulosmittaus

12. Asiassa on tämän jälkeen kysymys siitä, onko ulosmittaus A:n ja yhtiön valituksen johdosta kumottava sen vuoksi, että saatavat olisivat valituksessa esitetyillä perusteilla kokonaan tai osittain lakanneet.

13. Asiassa on riidatonta, että yhtiön 30.12.2000 päivätyn tase-erittelyn mukaan A:lla on ollut yhtiöltä kohdassa 1 mainitut 24.6.2002 ulosmitatut palkka-, osinko- ja lainasaatavat. Palkkasaatavan osalta valittajat ovat kuitenkin kirjanpitoon asianmukaisesti viedyin tosittein näyttäneet, että yhtiö on jo ennen 20.6.2001 tapahtunutta, aikaisempaa ulosmittausta lyhentänyt A:n vuoden 1999 palkkasaatavaa 31.1.2001, 29.3.2001 ja 25.5.2001 yhteensä 12 500 markkaa. Ulosmittaukseen ei siten tältä osin ole ollut perusteita.

14. A ja yhtiö ovat valituksessaan lisäksi väittäneet, että yhtiöllä on ollut A:lta hänen vuosina 1995 ja 1997 - 2000 tekemiinsä käteisnostoihin ja yhtiön A:n puolesta vuonna 2001 tekemiin suorituksiin perustuvia vastasaatavia, joilla yllä mainittuja saatavia on kirjanpitoon tehdyin oikaisuin kuitattu. Pelkästään ulosottovelallisen itsensä yhtiön edustajana suorittamat kuittaukset, jotka lisäksi ovat suurimmaksi osaksi perustuneet hänen itsensä huomattavasti tapahtumien jälkeen laatimiin yksilöimättömiin käteisnostotositteisiin, eivät osoita ulosmitattujen saatavien lakanneen. Tähän nähden asiassa ei ole edes tarpeen arvioida, muodostaako väitetty menettely ulosottolain 4 luvun 9 §:n 4 momentissa tarkoitetun järjestelyn. Ulosmittausta ei siten ole valituksen johdosta aihetta kumota muilta kuin edellä todetun palkkasaatavan ulosmittauksen osalta.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden päätöstä muutetaan.

A:n ja X Oy:n valitus jätetään tutkimatta siltä osin kuin valitus on perustettu siihen, että A:n vuoden 1999 osinkosaatava on 15 000 markkaa ylittävältä osalta siirtynyt A:n pojille. Hovioikeuden tältä osin ulosottovalituksesta antama lausunto poistetaan.

Ulosmittaus kumotaan siltä osin kuin se on kohdistettu A:n X Oy:ltä vuodelta 1999 olevaan palkkasaatavaan 12 500 markan määräisen 2 102,35 euron osalta.

Muilta osin hovioikeuden päätöksen lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Kari Raulos (eri mieltä), Pasi Aarnio, Juha Häyhä (eri mieltä) ja Hannu Rajalahti. Esittelijä Lea Nousiainen.

Eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Oikeusneuvos Häyhä: Olen samaa mieltä kuin enemmistö kappaleiden 1 - 9 osalta. Kappaleiden 10 ja 11 sijasta lausun seuraavaa:

Ulosottovelallisella on oikeus valittaa ulosmittauksesta edellyttäen, että ulosottotoimi tai ulosottomiehen päätös kajoaa asianosaisen etuihin (HE 106/1995 vp s. 92). Valitusoikeus edellyttää näin ollen sitä, että valituksen kohteena oleva täytäntöönpanotoimi tai päätös aiheuttaa tavalla tai toisella valittajalle haitallisia seurauksia. Ulosottovelallisella ei esimerkiksi ole katsottu olevan oikeutta valittaa sellaisesta päätöksestä, jolla velallisen käsityksen mukaan on ulosmitattu sivulliselle kuuluvaa omaisuutta (ks. KKO 2004:93 kpl 11).

A on ulosottovalituksessaan vedonnut siihen, ettei hänellä enää ole ollut yhtiöltä sellaisia saatavia, joita olisi voitu käyttää ulosmittaukseen. A:n mukaan ulosmitatut saatavat olivat ennen ulosmittausta jo lakanneet ja osinkosaatavien osalta osin siirtyneet osakkeiden uusille omistajille. A ei ole valituksessaan esittänyt, millä tavoin mainittujen saatavien ulosmittaus on vaikuttanut hänen kannaltaan arvioituna haitallisella tavalla. Hän ja yhtiö eivät ole myöskään osoittaneet, että ulosmittaus koskisi valittajien oikeutta ulosottolain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla siltä osin kuin A:n oikeus osinkoon vuodelta 1999 on osakekaupan vuoksi siirtynyt hänen lapsilleen. Tämän vuoksi katson, että A:lla ei ole asiassa lainkaan ulosottolain 10 luvun 1 §:ssä tarkoitettua valitusoikeutta eikä yhtiöllä uusille osakkeenomistajille siirtyneen osinkosaatavan osalta ja jätän valituksen tutkimatta näiltä osin. Muilta osin tutkin valituksen yhtiön tekemänä ja yhdyn siihen, mitä enemmistö on A:n ja yhtiön valituksen johdosta kappaleissa 12 - 14 lausunut.

Oikeusneuvos Raulos : A:n velkojen suorittamiseksi ulosottomies on 24.6.2002 ulosmitannut A:n saatavina X Oy:ltä

• yhden kolmasosan vuodelta 1999 olevasta 30 618,70 markan palkkasaamisesta,
• yhden kolmasosan vuodelta 2000 olevasta 39 494,60 markan palkkasaamisesta
• osinkosaatavaa vuodelta 1998 30 000 markkaa ja vuodelta 1999 50 000 markkaa ja
• lainasaatavaa 80 000 markkaa.

A ja yhtiö ovat yhteisesti valittaneet ulosmittauksesta sillä perusteella, että

• palkkasaamiset oli jo ennen ulosmittausta maksettu,
• osinkosaatava vuodelta 1998 oli jo ennen ulosmittausta maksettu,
• oikeus osinkosaatavaan vuodelta 1999 oli ennen ulosmittausta 15 000 markkaa ylittävältä osalta siirtynyt osakekaupan johdosta kolmannelle ja loppuosa jo maksettu A:lle ja
• lainasaamisen määrä oli ennen ulosmittausta tehtyjen lyhennysten vuoksi vain 38 035,61 markkaa.

Asiassa on siten pohjimmiltaan kysymys siitä, onko A:lla yhtiöltä ulosmittauksen kohteena olevia saamisia vai ei ja, myönteisessä tapauksessa, kuinka suuria ne ovat.

Valituksen tueksi esitetyt perusteet merkitsevät

• ulosottovelallisen eli A:n osalta sitä, että häneltä on ulosmitattu sellaisia varallisuusoikeuksia, joita hänellä ei ilmoituksensa mukaan ole, ja
• saamisvelallisen eli yhtiön osalta sitä, että yhtiötä on kielletty maksamasta muulle kuin ulosottomiehelle sellaisia velkoja, joita yhtiöllä ei ilmoituksensa mukaan ole.

Katson tämän johdosta, että hakijoiden valituksensa tueksi ilmoittamista perusteista ei ole pääteltävissä, että ulosmittaus olisi ulosottolain 10 luvun 1 §:n tarkoittamalla tavalla koskenut heidän oikeuttaan. Tästä huolimatta heillä saattaa olla hyväksyttävä syy saada ulosmittaus kumotuksi, jos se on selvästi perusteeton. Tässä tarkoituksessa tutkin valituksen.

Hakijat eivät ole esittäneet sellaisia seikkoja, joiden johdosta ulosmittaus olisi kumottava. Kysymys ulosmitattujen saamisten olemassaolosta ja suuruudesta on epäselvä ja riitainen. Asiaa ei voida velkasuhteen osapuolia sitovasti ratkaista tämän ulosottovalituksen yhteydessä, vaan se on tarvittaessa ratkaistava heidän välisenään riita-asiana.

Sanotuilla perusteilla hylkään valituksen.