7.11.2005

Tapahtumatiedot

Aviopuolisot A ja B olivat 4.6.1986 tehneet keskinäisen testamentin, jossa oli seuraavat määräykset:

1) Toisen meistä kuoltua on se osa ensiksikuolleen jäämistöstä, mikä vastaa rintaperillistemme lakiosaa hänen jälkeensä, erotettava pesästä ja luovutettava rintaperillisillemme täydellä omistus- ja hallintaoikeudella.

Eloonjääneellä puolisolla on kuitenkin oikeus niin halutessaan suorittaa rintaperillisillemme tai jollekin tai joillekin heistä lakiosaa vastaava määrä tai osa siitä rahana.

2) Se osa ensiksikuolleen jäämistöstä, mitä ei 1 kohdan mukaan käytetä lakiosien suorittamiseen rintaperillisille, menee täydellä omistusoikeudella meistä eloonjääneelle puolisolle. Meidän molempien kuoltua on tässä mainittu osa ensiksikuolleen jäämistöstä menevä täydellä omistusoikeudella tyttärellemme C:lle tai, jos hän on tällöin jo kuollut, hänen rintaperillisilleen.

3) Meidän molempien kuoltua on viimeksikuolleen omaisuus, edellä 2 kohdassa mainittua omaisuutta lukuunottamatta, jaettava siten, että

• poikamme D ja E tai, jos he ovat tällöin jo kuolleet, heidän rintaperillisensä saavat vain sen osan meistä viimeksikuolleen jäämistöstä, mikä vastaa heidän lakiosaansa meistä viimeksikuolleen jälkeen ja
• tyttäremme C saa tai, jos hän on tällöin jo kuollut, hänen rintaperillisensä saavat kaiken muun osan meistä viimeksikuolleen jäämistöstä.

A oli kuollut 27.8.1986. Hänen jälkeensä oli toimitettu ositus ja osittainen perinnönjako 4.10.1994, ja perinnönjako oli suoritettu loppuun 23.3.1999.

Osituksessa ja osittaisessa perinnönjaossa oli lueteltu, mitä omaisuutta B oli saanut A tasinkona, ja esinekohtaisesti lueteltu, mitä omaisuutta hän oli perinnönjaossa saanut testamentin nojalla. Jakokirjassa B oli määrätty suorittamaan rintaperillisten lakiosat rahana, ja hän oli maksanut ne tasinkona saamansa omaisuuden realisoinnista kertyneillä varoilla.

B oli kuollut 19.2.2000 ja asianajaja X oli määrätty pesänjakajaksi hänen kuolinpesäänsä.

Pesänjakajan toimittama perinnönjako 22.10.2001

Pesänjakaja totesi, että A:n testamentin toissijaismääräyksen alainen omaisuus, siis leskelle perintökaaren 12 luvun 1 §:n tarkoittamalla tavoin perillisenä tai yleisjälkisäädöksen saajana tullut omaisuus, oli selvinnyt sekä arvomääräisesti että esinekohtaisesti lopullisella tavalla perinnönjaossa, ensiksi osittaisessa jaossa 4.10.1994 ja oli varmistunut lopulliseen muotoonsa 23.3.1999 jaossa, minkä jälkeen ei epäselvyyttä perintökaaren 12 luvun 1 §:n mukaisessa asemassa leskelle A:lta omistusrajoituksin tulleen omaisuuden sisällöstä ollut enää ollut.

Tätä omaisuutta oli koskenut muun muassa perintökaaren 3 luvun 1 §:n 2 momentin säätämä testamenttaamiskielto. Tästä ja perintökaaren 3 luvun säännöksistä muutenkin oli johtunut, että kun tämän omaisuuden perusteella oli jo sekä määrätty että saajilleen suoritettu lakiosat A:n jälkeen, ei lesken rajoitetulla omistusoikeudella saama omaisuus voinut nyt kuulua siihen lesken jäämistöön, jonka perusteella laskettiin hänen jälkeensä tulevien lakiosien suuruus tai määrättiin reaalisessa jaossa lakiosaan tulevasta omaisuudesta esinekohtaisesti vastoin perintökaaren 3 luvun 5 §:n 1 momentin ensimmäiseen virkkeeseen vetoavan testamentin toissijaissaajan tahdonilmausta.

Tästä pesänjakajan mukaan seurasi, että E:llä ei ollut oikeutta saada äitinsä jäämistöstä hänen osalleen tulevana lakiosana vastoin C:n tahtoa sitä omaisuutta, joka viime mainitulla oli oikeus perintökaaren 3 luvun 5 §:n nojalla vaatia toissijaismääräyksen perusteella omalle osalleen B:n kuolinpesään kuuluvasta omaisuudesta.

E oli perinnönjaossa vaatinut, että B:n tasinkona saaman omaisuuden myyntituloista maksamien lakiosien vaikutus oli luettava A:n jäämistövarojen vähennykseksi.

Tältä osin pesänjakaja totesi, että kysymys lakiosasuoritusten laskennallisesta lisäämisestä lesken varoihin oli ratkaistava perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momenttia soveltamalla, jolloin ratkaistavana oli, täyttivätkö lakiosien suoritukset jonkin tuossa lainkohdassa yksilöidyn lisäysperusteen kriteerit. Tällöin oli kiinnitettävä huomiota sekä lainkohdassa kahdellakin eri funktiolla käytetyn termin "lahja" oikeudelliseen käsitemerkitykseen että myös B:n velvollisuuteen täyttää A:n yleisjälkisäädöksen saajana rintaperillisten jakokirjan mukaiset lakiosat.

Kun lakiosien vastaanottajana ei ollut ollut C vaan hänen kaksi veljeään, ei lakiosien suorittaminen, joka oli ollut B:n yhtäältä sekä lakimääräinen velvollisuus poikiaan kohtaan että toisaalta suoritustavan osalta A:n testamenttiin perustuva oikeus, voinut täyttää perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentin tarkoittaman lahjan tunnusmerkistöä eikä kysymys liioin voinut olla sellaisesta lesken varojen moitittavasta käyttötavasta, että lainkohdasta muullakaan perusteella voitaisiin johtaa laskennallisen lisäyksen oikeutus.

Sen vuoksi lakiosien maksaminen lesken tasinkona saaman omaisuuden realisointivaroista ei vaikuttanut siihen perintökaaren 3 luvun mukaisesti toimitettavaan jäämistöjen erotteluun, jonka perusteella määräytyi yhtäältä A:n testamentin toissijaismääräyksen mukainen omaisuus ja toisaalta lesken se varallisuus, josta lakiosa hänen jälkeensä laskettiin.

Näillä perusteilla pesänjakaja ei sisällyttänyt A:n testamentin toissijaismääräyksen tarkoittamaa omaisuutta niihin varoihin, joiden nettoarvon perusteella laskettiin lakiosa B:n jälkeen. Pesänselvitys- ja jakokustannukset tuli vähentää näiden varojen arvosta, koska perintökaaren 3 luvun mukaisen jäämistöjen erottelu oli toimitettu jo ennen B:n kuolemaa. E:n lakiosa oli yksi kuudesosa näin määräytyvistä 1.918.502 markan laskennallisista nettovaroista ja suuruudeltaan 319.750 markkaa.

Pesänjakaja jakoi E:lle tämän lakiosana ensinnäkin E:n kuolinpesälle olleet velat. Sen jälkeen E sai B:lle rajoittamattomalla omistusoikeudella kuuluneita varoja, ja loppuosan siitä omaisuudesta, jota A:n jäämistöosuuteen kuuluvana omaisuutena ei C ollut vaatinut perintökaaren 3 luvun 5 §:n nojalla välttämättömästi omalle osalleen.

Sen osan B:n kuolinpesään kuuluneesta omaisuudesta, mikä ei ollut mennyt E:n lakiosaan tai pesänselvitys- ja jakokustannusten maksamiseen, pesänjakaja luovutti C:lle.

E:n kanne Jämsän käräjäoikeudessa

E vaati perinnönjakoa oikaistavaksi siten, että hän saisi lakiosanaan 13,94 prosenttia B:n jäämistöomaisuudesta. Pesän varoihin tuli lisätä 640 778,17 euron arvosta asunto-osakkeita, jotka B oli saanut A:n perinnönjaossa testamentin nojalla, sekä A:n jälkeen maksetut lakiosat.

Lisäksi E vaati, että hänen tuli saada laskennallista osuuttaan vastaava osuus kaikesta pesän omaisuudesta.

C:n vastaus

C vaati, että kanne hylätään. Pesänjakajan ratkaisu perustui testamentin 2 ja 3 kohtien yksiselitteiseen sanamuotoon. A:n jälkeen oli tehty lainvoimainen ja perillisiä sitova ositus ja perinnönjako, jossa oli esinekohtaisestikin yksilöity, mikä omaisuus oli mennyt leskelle tasinkona ja mikä testamentin nojalla.

E:n lakiosa B:n jälkeen määräytyi niiden varojen perusteella, jotka B oli saanut A:lta muuten kuin perillisenä tai testamentilla. Asunto-osakkeet olivat olleet B:n testamentilla saamaa omaisuutta, jonka sellaisenaan oli tullut siirtyä testamentin toissijaismääräyksen mukaisesti C:lle.

B:n A:n perillisille suorittamia lakiosia ei tullut ottaa huomioon B:n perinnönjaossa testamentin toissijaissaajan C:n testamenttisaannon vähennyksenä. Lakiosien suorittaminen lesken sellaisilla varoilla, jotka eivät olleet perintökaaren 12 luvun 1 §:ssä tarkoitettuja ja kuuluivat hänen rajoittamattomaan määräysvaltaansa, ei ollut loukannut lakiosaperillisten oikeutta eikä täyttänyt perintökaaren 7 luvun 3 §:n 3 momentissa säädetyn lahjan tai muun sellaisen etuuden tunnusmerkistöä.

Perinnönjaossa ei tullut osoittaa E:n lakiosan täytteeksi sellaista omaisuutta, jonka B oli saanut A:lta testamentilla ja joka testamentin toissijaismääräyksen mukaisesti oli menevä C:lle, muutoin kuin tämän suostumuksin.

Käräjäoikeuden tuomio 10.2.2003

Lakiosaa laskettaessa huomioonotettava B:n omaisuus

Käräjäoikeus lausui, että tältä osin oli kysymys A:n ja B:n tekemän keskinäisen rajoitetun omistusoikeustestamentin tulkinnasta, ensiksi kuolleen puolison jälkeen toimitetun osituksen ja perinnönjaon vaikutuksesta sekä rintaperillisille ensiksi kuolleen puolison jälkeen maksettujen lakiosien huomioonottamisesta toimitettaessa perinnönjakoa lesken pesässä.

A:n jälkeen oli toimitettu ositus ja perinnönjako sekä maksettu lakiosat. Lesken ja A:n rintaperillisten välillä ei tuolloin ollut ollut kysymys perintökaaren 3 luvun 5 a §:n mukaisesta jaosta, vaan avioliittolain 85 §:än perustuvasta osituksesta avioliiton purkauduttua toisen puolison kuoleman johdosta. Kantaja oli perustanut vaatimuksensa erityisesti perintökaaren 12 luvun 1 §:n säännökseen. Tuon lainkohdan mukaan jos testamentissa oli määrätty, että eloonjääneelle puolisolle perillisenä tai yleisjälkisäädöksen saajana tuleva omaisuus on puolison oikeuden lakattua menevä muulle henkilölle, oli vastaavasti sovellettava, mitä 3 luvussa oli säädetty, jollei testamentista muuta johdu. Kantajan käsityksen mukaan ensiksi kuolleen puolison jälkeen toimitetusta osituksesta ja perinnönjaosta riippumatta lakiosajäämistö B:n jälkeen oli perintökaaren 12 luvun 1 §:n viittaussäännöksen perusteella määrättävä perintökaaren 3 luvusta ilmenevällä tavalla.

Ositus A:n jälkeen oli toimitettu laillisen ositusperusteen nojalla. Vasta osituksen ja perinnönjaon perusteella oli voitu todeta, mitä omaisuutta B oli saanut puolisoltaan testamentin nojalla. Testamentin ensisaajana B:lla ei ollut ollut oikeutta testamentilla määrätä ensiksi kuolleelta puolisolta testamentin nojalla saamastaan omaisuudesta. Tuon omaisuuden osalta hänen testamenttausvaltansa oli ollut myös esinekohtaisesti rajoitettu. Tähän nähden osituksen toimittamiseen B:n eläessä oli ollut järkevät perusteet. Perintökaaressa mainitut, testamentin toissijaissaajan asemaa koskevat säännökset eivät voineet syrjäyttää osituksen toimittamista ja vaikutuksia koskevia säännöksiä. Myös rintaperillisten lakiosien määrittäminen oli edellyttänyt osituslaskelmaa. Osittaisessa perinnönjaossa 4.10.1994 määritellyt lakiosat oli katettu A:lta jääneellä omaisuudella. Sitä vastoin jaon toisessa vaiheessa 23.3.1999 määritellyt, pääasiassa suosiolahjaan perustuvat lakiosat B oli maksanut rahana. Perintökaaren 7 luvun 5 §:n 2 momentin ja puolisoiden testamenttiin sisältyneen määräyksen (testamentin 1 kohta) perusteella hänellä oli ollut oikeus näin tehdä. Leski voi tuollaisen määräyksen nojalla käyttää lakiosien maksamiseen myös esimerkiksi osituksessa tasinkona saamaansa omaisuutta, kuten nyt näytti tapahtuneen, tai jo avioliiton aikana omistamaansa omaisuutta. Toisaalta lakiosaperillinen joutui tyytymään siihen, että hän sai lakiosansa muusta kuin jäämistövarallisuudesta. Tästä seurasi se johtopäätös, että siltä osin kuin lakiosat oli maksettu rahana, ne eivät olleet rajoittaneet B:n testamenttisaantoa kanteessa väitetyin tavoin.

Perintökaaren 3 luvun 3 §:ssä oli säädetty tilanteista, jotka oikeuttivat laskennallisten lisäysten tekemiseen jaettaessa viimeksi kuolleen puolison pesää. Oikeuskäytännön (KKO 1998:113) mukaan lakiosien maksaminen ensiksi kuolleen puolison perillisille ei kuitenkaan ollut sellaista asiatonta menettelyä, joka oikeuttaisi laskennallisen lisäyksen tekemiseen. Asiaa ratkaistaessa oli myös otettava huomioon, että perintökaaren 3 luvun 3 §:n vastikesäännökset oli tarkoitettu suojaamaan toissijaisia perillisiä ja 12 luvun 1 §:n mukaisessa tapauksessa testamentin toissijaista saajaa lesken asiatonta menettelyä vastaan. Kanteessa oli nyt kuitenkin kysymys lakiosaperillisen suojasta. Lakiosaperillisen asemaa turvaavia säännöksiä oli perintökaaren 7 luvussa, mutta myöskään noiden säännösten perusteella B:n menettely lakiosien maksamisessa ei oikeuttanut laskennallisiin lisäyksiin hänen jälkeensä toimitettavassa jaossa.

E oli vedonnut myös mainitusta Korkeimman oikeuden ennakkopäätöksestä ilmenevään lakiosien laskentatapaan. Nyt käsiteltävän asian ja Korkeimman oikeuden ratkaiseman asian tosiseikat erosivat kuitenkin toisistaan, koska tässä tapauksessa puolisoiden keskinäiseen testamenttiin oli sisältynyt määräys lakiosien maksamisesta rahana ensiksi kuolleen jälkeen ja ensiksi kuolleen jälkeen oli toimitettu jo lainvoimainen ositus ja perinnönjako.

Sellaisessa tilanteessa, että puolisot olivat keskinäisessä testamentissaan määränneet ensiksikuolleen omaisuudelle toissijaissaajan, tämä omaisuus oli lesken jälkeen toimitettavassa jaossa annettava toissijaissaajalle päältäpäin. Mikäli leskeltä oli jäänyt rintaperillisiä, heidän lakiosansa laskettiin vasta siitä jäämistöstä, joka oli jäljellä toissijaissaajan oikeuden toteuttamisen jälkeen. Nyt ratkaistavana olevassa tapauksessa oli A:n jälkeen toimitetussa osituksessa ja perinnönjaossa jo määritelty esinekohtaisesti se omaisuus, minkä B oli saanut rajoitetun omistusoikeustestamentin nojalla ja mikä hänen jälkeensä oli menevä C:lle. Myös testamentin 3 kohdan mukaan tuo omaisuus oli jätettävä lukuunottamatta laskettaessa muiden rintaperillisten lakiosia viimeksi kuolleen jälkeen. A:n jälkeen toimitetun perinnönjaon perusteella tällaista omaisuutta olivat muun muassa kanteessa tarkoitetut asunto-osakkeet, jotka eivät siten kuuluneet sen omaisuuden piiriin, josta E:n lakiosa B:n jälkeen laskettiin.

C oli suostunut asunto-osakkeiden käyttämiseen osaksi E:n lakiosan kattamiseen.

Näillä perusteilla käräjäoikeus hyväksyi pesänjakajan ratkaisun siitä, että sitä omaisuutta, joka A:n jälkeen toimitetussa jaossa oli osoitettu B:lle testamentin ensisaajana, ei otettu huomioon E:n lakiosaa laskettaessa B:n jälkeen.

Käräjäoikeus hylkäsi E:n kanteen

Asian ovat ratkaisseet laamanni Hannu Rajalahti, käräjätuomari Osmo Riepponen ja notaari Johanna Kekki-Lehtinen.

Vaasan hovioikeuden tuomio 10.3.2004

Hovioikeus, jossa E toisti kanteensa, lausui, että perintökaaren 12 luvun 1 §:n mukaan, jos testamentissa oli määrätty, että eloonjääneelle puolisolle yleisjälkisäädöksen saajana tuleva omaisuus oli puolison oikeuden lakattua menevä muulle henkilölle, oli vastaavasti sovellettava, mitä 3 luvussa oli säädetty, jollei testamentista muuta johtunut.

Perintökaaren 3 luvun 1 §:n pääsäännön mukaan lesken kuoltua ensiksi kuolleen puolison toissijaiset perilliset saivat puolet lesken pesästä. Tästä puolittamisperiaatteesta oli kuitenkin perintökaaren 3 luvun 2 §:ssä säädetty poikkeuksia. Mainitussa pykälässä säädettiin, että jos ensiksi kuolleen puolison kuollessa ensiksi kuolleen puolison jäämistö oli suurempi tai pienempi kuin puolet puolisoiden omaisuudesta, oli jäämistön eloonjääneen puolison kuollessa katsottava vastaavan yhtä suurta osaa tämän pesästä. Edelleen mainitussa pykälässä säädettiin, että jos ensiksi kuollut puoliso oli testamentilla määrännyt jäämistöstään jotain annettavaksi muulle kuin eloonjääneelle puolisolle, oli sen arvo vähennettävä määrättäessä sitä osaa, mikä eloonjääneen puolison pesästä kuului ensiksi kuolleen puolison perillisille.

Perintökaaren 3 luvussa ei ollut säännelty ensiksi kuolleen puolison jäämistöstä vaadittujen lakiosien vaikutuksesta toissijaisen saajan osuuteen. Oikeuskirjallisuudessa vakiintuneen kannan mukaan perintökaaren 3 luvun säännöksiä oli kuitenkin sovellettava analogisesti myös näihin tilanteisiin (Aarnio-Kangas: Suomen jäämistöoikeus I, 4. uudistettu laitos, s. 768 - 769).

Oikeuskirjallisuudessa omaksuttu kanta oli saanut vahvistuksen myös ratkaisussa KKO 1998:113. Korkein oikeus totesi ratkaisunsa perusteluissa olevan ilmeistä, että rintaperillisen lakiosavaatimus oli rinnastettavissa perintökaaren 3 luvun 2 §:ssä kerrottuihin tilanteisiin. Tämän mukaisesti ensiksi kuolleen puolison osuus puolisoiden yhteenlasketusta omaisuudesta oli vaadittujen lakiosien vuoksi pienempi kuin puolet, koska lakiosat vähensivät sekä ensiksi kuolleen puolison jäämistöä että puolisoiden yhteenlaskettua omaisuutta. Ne vaikuttivat siten siihen suhteelliseen osuuteen, joka ensiksi kuolleen puolison toissijaiselle saajalle kuului viimeksi kuolleen puolison pesästä. Sen vuoksi vaadittujen lakiosien yhteismäärä oli vähennettävä sekä ensiksi kuolleen puolison jäämistöstä että puolisoiden yhteenlasketusta omaisuudesta, kun lasketaan toissijaiselle saajalle testamentin perusteella tuleva osuus.

C oli katsonut, että edellä selostettua oikeuskirjallisuudesta ja Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmenevää periaatetta ei voitu soveltaa tässä tapauksessa. A:n jälkeen oli toimitettu ositus ja perinnönjako. Näissä toimituksissa leskelle tasinkona ja testamentin nojalla tullut omaisuus oli eritelty ja esinekohtaisesti määritelty. Testamentin mukaan se osa ensiksi kuolleen jäämistöstä, jota ei käytetty ensiksi kuolleen rintaperillisten lakiosien suorittamiseen, meni leskelle ja lesken kuoltua C:lle. Kun B oli maksanut lakiosat rahana tasinkona saamansa omaisuuden realisoinnista kertyneillä varoilla, lakiosien yhteismäärää ei voitu ottaa huomioon kanteessa vaaditulla tavalla vaan 23.3.1999 toimitetussa perinnönjaossa testamentin nojalla jaettu omaisuus kuului C:lle kokonaisuudessaan. Näiden seikkojen perusteella C oli vaatinut, että perinnönjako B:n jälkeen oli toimitettava käräjäoikeuden tuomiosta ilmenevällä tavalla.

Arvioitaessa C:n esittämien näkökohtien merkitystä perinnönjaon kannalta tuli lähtökohtana pitää sitä, että lesken ensiksi kuolleelta puolisolta tasinkona ja testamentilla saama omaisuus sekä lesken "oma" omaisuus muodostivat yhden kokonaisuuden. Varallisuuspiiriä ei perinnönjakoa silmällä pitäen ollut perusteltua jakaa erillisiin osiin omaisuuden saantotavan perusteella. Tällainen menettely saattaisi useista eri syistä johtaa epäoikeudenmukaiseen lopputulokseen jonkin oikeudenomistajatahon kannalta. Lopputulokseen voisivat vaikuttaa täysin sattumanvaraiset seikat kuten se, mikä omaisuus määrättiin osituksessa ja perinnönjaossa tasinko-omaisuudeksi ja mikä testamenttiomaisuudeksi. Lopputulokseen voisivat myös vaikuttaa sattumanvaraiset tapahtumat ja näistä tapahtumista tai muista syistä johtuva esineiden arvojen olennaisesti erilainen kehitys eri omaisuusryhmissä. Lopputulokseen olisi myös mahdollista vaikuttaa erilaisin määräämistoimin tietyn oikeudenomistajatahon vahingoksi ja toisen eduksi. Murto-osaista jakotapaa noudatettaessa tällaiset sattumanvaraiset seikat eivät vaikuttaneet testamentin toissijaissaajan ja lesken perillisten keskinäisiin jakosuhteisiin. Painavat syyt puhuivat siten sen puolesta, että C:n mainitsemille seikoille ei tullut antaa merkitystä asiaa ratkaistaessa vaan oli noudatettava edellä selostetuista oikeusohjeista ilmenevää tulkintaa.

Perintökaaren 3 luvun säännöksiä oli sovellettava edellä selostetuista oikeusohjeista ilmenevällä tavalla, jollei testamentista muuta johdu. C:n mukaan testamenttia tulisikin tulkita niin, että antamalla testamentissa mahdollisuuden lakiosien suorittamiseen rahana A ja B olivat halunneet jättää leskelle mahdollisuuden ratkaista, kuinka paljon ja mitä omaisuutta testamentin toissijaissaajalle siirtyi.

Tulkittaessa testamentin määräyksiä nyt kysymyksessä olevassa suhteessa lähtökohtana oli pidettävä edellä selostettuihin oikeusohjeisiin perustuvaa perinnönjakoa. Koska sen voitiin pääsääntöisesti olettaa johtavan tasapuoliseen ja oikeudenmukaiseen lopputulokseen, testamentintekijöiden tästä pääsäännöstä poikkeavasta tahdosta oli vaadittava luotettava selvitys. Nyt tarkasteltavana olevassa tapauksessa testamentintekijöiden tahdosta oli tehtävä johtopäätökset yksinomaan testamentin sanamuodon perusteella. Mitään muuta selvitystä ei ollut esitetty. Puheena oleva testamentti oli tavanomainen yleisjälkisäädös, joka ei sanamuodoltaan tukenut C:n siitä esittämää tulkintaa. Testamentin tulkinnankaan perusteella ei siten ollut aihetta poiketa edellä selostetusta pääsäännöstä.

Näillä perusteilla hovioikeus katsoi, että perinnönjako B:n jälkeen oli toimitettava noudattaen edellä mainitusta Korkeimman oikeuden ratkaisusta ilmeneviä periaatteita siten, että C:lle testamentin toissijaissaajana kuuluva suhteellinen osuus B:n pesästä määritetään vähentämällä A:n jälkeen maksetut lakiosat sekä A:n jäämistöstä että puolisoiden yhteenlasketusta omaisuudesta ja kertomalla näin saatavalla suhdeluvulla B:n pesän nettovarallisuus.

Hovioikeus kumosi pesänjakajan toimittaman perinnönjaon testamentin toissijaismääräyksen perusteella C:lle tulevan omaisuuden määräämistä ja lakiosien laskemista koskevilta osilta ja palautti asian näiltä osin pesänjakajalle perinnönjaon toimittamista varten. Pesänjakajan tuli perinnönjakoa toimittaessaan ottaa huomioon hovioikeuden tuomion perusteluista ilmenevät palauttamisen syyt.

Asian ovat ratkaisseet presidentti Ingvar Krook sekä hovioikeuden jäsenet Jorma Latvala ja Kaija Suvilehto-Nieminen. Esittelijä Minna Kangasmäki.

Perustelut

1. Asiassa on täällä kysymys ensisijaisesti siitä, millä tavalla C:lle testamentin toissijaismääräyksen perusteella tuleva omaisuus määrätään. Tässä kysymyksessä erimielisyys koskee sitä, määrätäänkö hänelle tuleva omaisuus perintökaaren 3 luvun mukaisesti siten kuin hovioikeus on tuomiossaan määrännyt vai niiden periaatteiden mukaisesti, jotka ilmenevät käräjäoikeuden tuomiosta, jolloin asian ratkaisussa annetaan erityisesti merkitystä A:n jälkeen toimitetulle ositukselle ja perinnönjaolle.

2. Jos testamentissa on määrätty, että eloonjääneelle puolisolle perillisenä tai yleisjälkisäädöksen saajana tuleva omaisuus on puolison oikeuden lakattua menevä muulle henkilölle, on perintökaaren 12 luvun 1 §:n mukaan vastaavasti sovellettava, mitä perintökaaren 3 luvussa on säädetty, jollei testamentista muuta johdu. Perintökaaren 3 luvun vastaava soveltaminen tarkoittaa, että jako testamentin ensisaajan oikeuden lakattua toimitetaan luvun säännösten mukaisesti.

3. Tässä tapauksessa aviopuolisot A ja B ovat keskinäisessä testamentissa määränneet, että ensiksi kuolleen jäämistö, sen jälkeen kun siitä oli ensin erotettu ja annettu rintaperillisten lakiosat, on menevä täydellä omistusoikeudella eloonjääneelle puolisolle ja hänen kuoltuaan täydellä omistusoikeudella heidän tyttärelleen C:lle. A kuoli 27.8.1986 ja B 19.2.2000. Tämä on merkinnyt, että A:n kuoltua häneltä on jäänyt eloon puoliso B, joka on yleistestamentilla saanut A:n jäämistön lakiosia lukuun ottamatta. B:n kuoltua eli hänen testamenttiin perustuvan oikeutensa lakattua tämä omaisuus on testamentin toissijaismääräyksen mukaan menevä omistusoikeuksin C:lle. Näin ollen perintökaaren 12 luvun 1 §:ssä mainitut perintökaaren 3 luvun soveltamisen edellytykset ovat tässä asiassa olemassa, jollei testamentista muuta johdu. Sen selvittämiseksi johtuuko testamentista muuta, on tarkasteltava, johtavatko testamentin eloonjääneen puolison ja toissijaisen saajan asemaa koskevat määräykset perintökaaren 3 luvun säännöksistä poikkeavaan tulokseen.

4. Leskellä on perintökaaren 3 luvun säännösten mukaan oikeus määrätä perintönä saamastaan omaisuudesta kuten omistaja. Hän saa muun muassa luovuttaa sitä vapaasti. Hän ei myöskään ole tili- tai selvitysvelvollinen perintönä saatua omaisuutta koskevista toimista. Elinaikanaan hän vallitsee sekä omaa omaisuuttaan että perintönä saamaansa omaisuutta yhtenä kokonaisuutena. Hän ei siis ole velvollinen pitämään erillään tai muutenkaan selvittämään, mikä on hänen jo avioliiton aikana omistamaansa ja mikä perintönä saatua omaisuutta. Lesken omistajan asemaa rajoittaa kuitenkin se, että leski ei saa testamentilla määrätä siitä, mikä on menevä toissijaiselle saajalle.

5. Nyt kysymyksessä olevan testamentin määräyksien mukaan leski saa ensiksi kuolleen jäämistön täysin omistusoikeuksin. Lesken testamenttiin perustuvaa omistusoikeutta rajoittaa kuitenkin C:n hyväksi tehty toissijaismääräys. Vakiintuneiden testamentin tulkintasääntöjen mukaan, kun testamentissa ei ole muuta määrätty, tällaiset testamenttimääräykset antavat omaisuuden ensisaajalle saman aseman kuin perintökaaren 3 luku. Näin ollen omaisuuden ensisaajana olevaa leskeä koskevat testamentin määräykset eivät johda perintökaaren 3 luvusta poikkeaviin tuloksiin.

6. Perintökaaren 3 luvun mukaan ensiksi kuolleen perilliset saavat pääsäännön mukaan puolet jälkeen elävän jäämistöstä. Kysymyksessä oleva puolet on sama pääsääntöinen suhteellinen osuus, jonka ensiksi kuollut puoliso olisi saanut, jos puolisoiden välillä olisi pitänyt toimittaa ositus ensiksi kuolleen kuoleman jälkeen. Tästä johtuu, että ensiksi kuolleen puolison perillisten osuus on perintökaaren 3 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan enemmän tai vähemmän kuin puolet, jos puolisoilla oli omaisuutta, johon toisella ei ollut avio-oikeutta. Jos ensiksi kuollut puoliso on määrännyt testamentilla annettavaksi jotakin jollekin muulle kuin eloonjääneelle puolisolle, tämän omaisuuden arvo on vastaavasti saman pykälän 2 momentin mukaan vähennettävä ensiksi kuolleen perillisten osuudesta.

7. Tässä tapauksessa testamentin mukaan C:n hyväksi tehty toissijaismääräys koskee kaikkea sitä osaa A:n jäämistöstä, josta hän on voinut testamentilla määrätä, siis hänen sellaista jäämistöään, josta on erotettu ja annettu rintaperillisten lakiosat. Testamentin sanamuodon mukaan toissijaismääräys koskee kyseistä testamentilla määrättävissä olevaa osaa jäämistöstä, joka on ymmärrettävissä luontevimmin suhteellisena osana jäämistöä. Testamentin toissijaiselle saajalle tuleva omaisuus on siten määritelty samalla tavalla kuin toissijaisille tuleva osuus perintökaaren 3 luvun järjestelmässä.

8. Lakiosien erottaminen ja antaminen on tässä tapauksessa edellyttänyt avioliittolain ositusta koskevien ja perinnönjakoa koskevien säännösten mukaan sitä, että A:n kuolinpesän osakkaiden ja B:n välillä on toimitettu ensin ositus, jonka tuloksena on selvinnyt yhtäältä B:n avio-osa ja toisaalta A:n jäämistö. Lakiosat on laskettu A:n jäämistöstä. B on sittemmin suorittanut lakiosat sellaisista rahavaroista, jotka hän on saanut myytyään osituksessa tasinkona saamaansa omaisuutta. Loppuosa A:n jäämistöstä on siirtynyt testamentilla ensin B:lle ja sitä on rasittanut C:n hyväksi tehty toissijaismääräys. Osituksen ja perinnönjaon tuloksena on määritelty sekä arvomääräisesti että omaisuuksittain B:n avio-osa, rintaperillisten lakiosat ja B:n testamentilla saama omaisuus. Osien näin pitkälle toimitettu erittely on johtunut osituksen ja perinnönjaon toimittamista koskevista säännöksistä, eikä se sinänsä ole perustunut testamentin määräyksiin. Testamentin mukaan B on saanut perinnönjaossa saamansa omaisuuden täydellä omistusoikeudella, siis ilman velvollisuutta pitää erillään tai muutenkaan selvittää, minkä osan hän on saanut osituksessa avio-osana ja minkä osan testamentilla. B on testamentin mukaan voinut vallita kaikkea osituksessa ja jaossa saamaansa omaisuutta yhtenä kokonaisuutena. Tähän nähden sillä, mitä omaisuutta B on käyttänyt lakiosien suorittamiseen, ei ole asiassa merkitystä.

9. Näillä perusteilla myöskään testamentin toissijaista saajaa koskevista määräyksistä ei johdu mitään sellaista, joka olisi ristiriidassa perintökaaren 3 luvun säännöksien kanssa.

10. Näin ollen ja koska siis testamentistakaan ei muuta johdu B:n jälkeisessä perinnönjaossa on vastaavasti sovellettava, mitä perintökaaren 3 luvussa on säädetty.

11. Näillä ja muuten hovioikeuden mainitsemilla perusteilla Korkein oikeus päätyy siihen, että C:lle testamentin toissijaismääräyksen perusteella tuleva omaisuus on määrättävä soveltaen perintökaaren 3 luvun säännöksiä siten kuin hovioikeuden tuomion perusteluissa on sanottu.

Tuomiolauselma

Hovioikeuden tuomion lopputulosta ei muuteta.

Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Gustaf Möller, Mikko Tulokas (eri mieltä), Eeva Vuori, Gustav Bygglin (eri mieltä) ja Pertti Välimäki. Esittelijä Marjatta Berg (mietintö).

Esittelijän mietintö ja eri mieltä olevien jäsenten lausunnot

Määräaikainen vanhempi oikeussihteeri Berg:

Korkein oikeus lausunee seuraavan.

Asiassa on kysymys rintaperillisen lakiosan laskentatavasta eloonjääneen puolison jälkeen. B:llä ja A:lla oli kolme yhteistä lasta ja keskinäisen testamentin mukaan heidän tahtonsa on ollut, että lakiosia lukuunottamatta kaikki omaisuus menee yhdelle rintaperillisistä eli C:lle.

C:n mielestä oikeustapauksesta KKO 1998:113 ilmenevää ohjetta perinnönjaosta lesken kuolinpesässä ei voi soveltaa B:n kuolinpesään siten kuin hovioikeus on ratkaisussaan tehnyt.

Mainitussa oikeustapauksessa oli kysymys keskinäisen testamentin toissijaissaajana olleen rintaperillisen perintöosuuden laskemistavasta, ja tapauksesta ilmenevää oikeusohjetta voidaan soveltaa tilanteessa, jossa leski ja rintaperilliset elävät jakamattomassa pesässä. Oikeusohje ei näin ollen sovellu noudatettavaksi tässä tapauksessa, jossa A:n jälkeen on toimitettu lainvoimaiset ositus ja perinnönjako.

B:n ja A:n tekemää keskinäistä testamenttia ei voi pitää määräystensä osalta tavanomaisena yleisjälkisäädöksenä. Yleensä keskinäisellä testamentilla turvataan lesken asemaa ja torjutaan rintaperillisten lakiosavaatimuksia. A:n ja B: testamentissa on nimenomaisesti velvoitettu eloonjäänyt puoliso suorittamaan lakiosat ensiksi kuolleen puolison jälkeen rintaperillisille.

Testamentin kohdassa 3 olevan määräyksen mukaan A:n ja B:n tarkoitus oli, että eloonjääneen puolison jäämistöosuuteen ei lueta sitä omaisuutta, jonka tämä on saanut keskinäisen testamentin nojalla ja jonka osalta testamentissa on toissijaismääräys C:n hyväksi.

Testamentin määräysten noudattaminen ei kuitenkaan saa loukata rintaperillisen oikeutta lakiosaansa.

E on jo saanut lakiosansa A:n jälkeen. Se laskettiin jäämistöomaisuudesta, johon kuului myös toissijaismääräyksen kohteena oleva omaisuus.

Näin ollen vaikka lakiosa B:n jälkeen lasketaan siitä omaisuudesta, johon toissijaismääräyksen kohteena oleva omaisuus ei kuulu, ei lakiosa tämän laskentatapansa vuoksi muodostu määrältään pienemmäksi kuin se olisi tilanteessa, jossa ositusta ja perinnönjakoa ei olisi lainkaan tehty. Tämän vuoksi pesänjakajan ja käräjäoikeuden noudattama laskentatapa ei loukkaa E:n lakiosaoikeutta.

Kuten käräjäoikeus on todennut, lakiosien maksaminen ensiksi kuolleen puolison jälkeen muulla kuin ensiksi kuolleen puolison jäämistöomaisuudella voi sinänsä johtaa eloonjääneen puolison jäämistöomaisuuden vähenemiseen, mutta tältäkään osin testamentin määräys ei loukkaa rintaperillisen lakiosaoikeutta.

Kun testamentti ei näin ollen loukkaa rintaperillisen oikeutta lakiosaan, tulee B:n jälkeen tehtävässä perinnönjaossa noudattaa testamentista ilmeneviä määräyksiä.

E:n lakiosaa määrättäessä B:n pesän jäämistöön mahdollisesti tehtävistä laskennallisista lisäyksistä säädetään perintökaaren 7 luvussa. Kuten käräjäoikeus on todennut, lakiosien maksaminen ensiksi kuolleen puolison jälkeen ei oikeuta mainitun luvun 3 §:n 3 momentin tarkoittamiin lisäyksiin.

Näillä ja muutoin käräjäoikeuden mainitsemilla perusteilla Korkein oikeus kumonnee hovioikeuden tuomion ja jättänee asian käräjäoikeuden tuomion varaan.

Oikeusneuvos Bygglin : Katson, päinvastoin kuin enemmistö, että A:n ja B:n testamenttiin sisältyvät määräykset siitä, miten heidän jäämistönsä suhteen on meneteltävä, syrjäyttävät perintökaaren 12 luvun 1 §:ssä tarkoitetulla tavalla perintökaaren 3 luvun säännösten vastaavan soveltamisen tässä tapauksessa.

Testamentin mukaan rintaperillisten lakiosaa vastaava osa ensiksikuolleen jäämistöstä oli erotettava pesästä ja luovutettava rintaperillisille. Eloonjääneelle puolisolle oli annettu oikeus suorittaa lakiosaa vastaava määrä tai osa siitä rahana. Oikeus lakiosien maksamiseen rahassa ei ollut testamentissa sidottu tiettyihin varoihin. Se osa ensiksikuolleen jäämistöstä, mitä ei käytetty lakiosien suorittamiseen, meni täydellä omistusoikeudella eloonjääneelle puolisolle.

A:n jälkeen on testamenttia noudattaen suoritettu ositus ja omaisuuden jako. Lakiosia vastaavat määrät on maksettu rahana lakiosaperillisille. Perinnönjaossa on esinekohtaisesti eroteltu se osa A:n omaisuudesta, mikä on siirtynyt B:n omistukseen testamentin 2 kohdan perusteella. Samaan kohtaan sisältyy määräys, jonka mukaan "tässä mainittu osa ensiksikuolleen jäämistöstä" oli molempien kuoltua menevä C:lle.

Testamentin 3 kohdassa määrättiin tarkemmin, miten oli toimittava molempien testamentin tekijöiden kuoltua. Tällöin testamentin tekijöistä viimeksikuolleen omaisuus, edellä 2 kohdassa mainittua omaisuutta lukuunottamatta, oli jaettava siten, että E saisi vain sen osan heistä viimeksikuolleen jäämistöstä, mikä vastasi hänen lakiosaansa heistä viimeksikuolleen jälkeen.

Näistä määräyksistä katson ilmenevän testamentin tekijöiden tahdon, ettei B:n testamentin nojalla saamaa ja C:lle siirtyvää omaisuutta otettaisi lukuun B:n omaisuutta jaettaessa. Näillä ja muuten käräjäoikeuden lausumilla perusteilla kumoan hovioikeuden tuomion ja jätän asian käräjäoikeuden tuomion lopputuloksen varaan.

Oikeusneuvos Tulokas : Perinnönjako A:n jälkeen on toimitettu loppuun 23.3.1999. Jakokirjassa on esinekohtaisesti lueteltu, mitä omaisuutta leski B on saanut jaossa testamentin nojalla. Jakokirjassa B on määrätty suorittamaan rintaperillisten lakiosat rahana.

Erimielisyyttä on syntynyt B:n jälkeen suoritettavassa perinnönjaossa toissijaisen testamentinsaajan C:n osuuden sekä rintaperillisten lakiosan laskemisesta, erityisesti sen seikan merkityksestä, että B oli maksanut lakiosat A:n jälkeen osituksessa tasinkona saamansa omaisuuden realisoinnista kertyneillä eikä testamentilla saamillaan toissijaismääräyksen alaisilla varoilla.

Asiassa on ensin ratkaistava, soveltuvatko B:n perinnönjakoon perintökaaren 3 luvun säännökset, joihin toissijaisia testamenttimääräyksiä koskevassa perintökaaren 12 luvun 1 §:ssä viitataan. Kun A:n jälkeen on edellä mainituin tavoin pidetty ositus ja perinnönjako, jonka tuloksena tiedetään, mitä toissijaismääräyksen alaista omaisuutta B on saanut mieheltään testamentilla, ei ole perustetta eikä tarvetta sellaisiin jakamattoman pesän tapauksissa laadittaviin summaarisiin laskelmiin, joihin perintökaaren 3 luvun säännökset johtavat. Kyseinen omaisuus, sikäli kuin se on jäljellä, kuuluu lähtökohtaisesti toissijaiselle testamentinsaajalle eikä sitä tule ottaa huomioon laskettaessa lakiosia B:n jälkeen.

Testamentin 2 kohdassa lähdetään siitä, että lakiosat A:n jälkeen suoritetaan hänen jättämistään perintövaroista, jolloin ne vähentävät testamentin perusteella ensivaiheessa B:lle ja hänen jälkeensä C:lle tulevia varoja. Kun B on kuitenkin kerrotuin tavoin maksanut lakiosat osituksessa tasinkona saamillaan varoilla, siitä on seurannut, että hänen jälkeensä toissijaisen testamentinsaajan osuus on muodostunut suuremmaksi ja rintaperillisten lakiosa pienemmäksi verrattuna siihen, että lakiosien maksussa olisi menetelty testamentin mukaisesti.

Se, että testamentissa leski on oikeutettu maksamaan lakiosat rahassa, ei merkitse sitä, että perinnönjaossa B:n jälkeen tulisi hyväksyä lopputulos, jonka mukaan toissijaisen testamentinsaajan ja lakiosaperillisten osuudet muodostuvat toisenlaisiksi kuin testamentissa oli tarkoitettu.

Testamentissa tarkoitetun lopputuloksen saavuttaminen olisi siten edellyttänyt, että B:n perinnönjaossa toissijaisen testamentinsaajan osuudesta olisi vähennetty, mitä A:n rintaperillisille oli lakiosana maksettu, ja sama summa olisi lisätty niihin B:n varoihin, joiden perusteella rintaperillisten lakiosa hänen jälkeensä tuli laskea.

C on valituksessaan vaatinut hovioikeuden ratkaisun kumoamista ja asian jättämistä käräjäoikeuden ratkaisun varaan. Aineellisen lopputuloksen kannalta edellä esitetty kantani on lähempänä hovioikeuden kuin käräjäoikeuden tuomiota. Päädyn sen vuoksi hylkäämään valituksen.