KKO:2004:67
- Asiasanat
- Liikennerikos, Oikeuspaikka, Merioikeus
- Tapausvuosi
- 2004
- Antopäivä
- Diaarinumero
- R2003/566
- Taltio
- 1516
- Esittelypäivä
Virallinen syyttäjä vaati C:lle rangaistusta rikoslain 23 luvun 1 §:n ja meriteiden sääntöjen 18 säännön nojalla liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sillä perusteella, että tämä oli laiminlyönyt kulussa olevan konealuksen ohjaajana väistää purjealusta. Kumpikin alus oli virkistyskäytössä. Asian katsottiin kuuluvan merioikeuden toimivaltaan. (Ään.)
RL 23 luku 1 §
MeriL 21 luku 9 §
ASIAN KÄSITTELY ALEMMISSA OIKEUKSISSA
Vaatimukset Helsingin käräjäoikeudessa
Virallinen syyttäjä lausui, että C ollessaan 21.6.2002 vastuussa konealuksen ohjailusta oli huolimattomuudesta rikkonut yhteentörmäämisen ehkäisemiseksi merellä annettuja säännöksiä ja määräyksiä laiminlyömällä kulussa olevan konealuksen ohjaajana väistää purjealusta sillä seurauksella, että hänen ohjaamansa alus oli törmännyt A:n ohjaamaan sekä A:n ja B:n yhdessä omistamaan purjealukseen. Molemmat alukset olivat vaurioituneet yhteentörmäyksessä. C:n menettely oli ollut omiaan aiheuttamaan vaaraa toisen turvallisuudelle. Tämän vuoksi virallinen syyttäjä vaati rikoslain 23 luvun 1 §:n ja yhteentörmäämisen ehkäisemiseksi tehtyjen kansainvälisten sääntöjen, 1972 (meriteiden säännöt), 18 säännön nojalla C:lle rangaistusta liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. A yhtyi kohdaltaan syytteeseen ja vaati C:ltä vahingonkorvausta.
Käräjäoikeuden päätös 9.9.2002
C vaati, että asia tuli käsitellä merilain 21 luvun 1 §:n mukaisessa merioikeuden kokoonpanossa.
Käräjäoikeus hylkäsi väitteen. Perusteluinaan käräjäoikeus totesi, että rikoslain 23 luvun 1 §:n 2 momentin 1 kohtaa sovellettaessa joudutaan tulkitsemaan myös meriteiden sääntöjä. Merilain sisällöstä oli kuitenkin pääteltävissä, että merioikeuden toimivaltaan kuuluvat kauppamerenkulussa käytettäviä aluksia koskevat kysymykset.
Käräjäoikeuden mukaan olennaista toimivaltakysymyksen arvioinnissa oli se, oliko nyt kyse ollut kauppamerenkulussa käytettävien alusten yhteentörmäämisestä. Käsiteltävänä olevassa asiassa osapuolina olivat olleet purjealus ja huvikäytössä oleva troolari. Koska liikenneturvallisuuden vaarantamista koskeva asia ei huvialusten kyseessä ollen liittynyt kauppamerenkulkuun, kuului asia tavanomaisena liikennerikosjuttuna yleisen alioikeuden ratkaistavaksi.
Asian on ratkaissut notaari Mikko Sarja.
Käräjäoikeuden tuomio 23.9.2002
Käräjäoikeus katsoi C:n syyllistyneen liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, josta käräjäoikeus tuomitsi C:n sakkorangaistukseen. Lisäksi käräjäoikeus tuomitsi C:n suorittamaan korvausta A:lle ja B:lle aiheutuneesta vahingosta.
Asian on ratkaissut notaari Mikko Sarja.
Helsingin hovioikeuden tuomio 17.4.2003
C valituksessaan toisti käräjäoikeudessa esittämänsä oikeuspaikkaväitteen ja vaati, että käräjäoikeuden päätös ja tuomio poistetaan.
Hovioikeus hyväksyi käräjäoikeuden oikeuspaikkaväitteestä antaman päätöksen perusteluineen. Aihetta käräjäoikeuden tuomion muuttamiseen ei ollut.
Asian ovat ratkaisseet hovioikeuden jäsenet Mats Wiklund, Matti Kalske ja Eero Karttunen. Esittelijä Perttu Koivula.
MUUTOKSENHAKU KORKEIMMASSA OIKEUDESSA
C:lle myönnettiin valituslupa. Valituksessaan C vaati, että hovioikeuden tuomio sekä käräjäoikeuden päätös ja tuomio poistetaan ja hänet vapautetaan rangaistuksesta ja korvausvelvollisuudesta.
A ja B sekä virallinen syyttäjä vastasivat valitukseen.
Siltä varalta, että käräjäoikeutta tavallisessa kokoonpanossa ei katsottaisi toimivaltaiseksi, ovat syyttäjä sekä A ja B vaatineet vastauksissaan, että asia siirretään oikeaan alempaan tuomioistuimeen.
KORKEIMMAN OIKEUDEN RATKAISU
Perustelut
1. Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tuomitaan rikoslain 23 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan muun muassa se, joka ollessaan vastuussa aluksen ohjailusta rikkoo vesiliikennelakia tai sen nojalla annettuja taikka alusten yhteentörmäämisen ehkäisemisestä merellä, sisäisillä kulkuvesillä tai kanavassa annettuja säännöksiä ja määräyksiä. Viittaus tarkoittaa yhtäältä niin sanottuja meriteiden sääntöjä (asetus kansainvälisistä säännöistä yhteentörmäämisen ehkäisemiseksi merellä vuonna 1972 tehdyn yleissopimuksen voimaansaattamisesta 17.6.1977/538) ja toisaalta niin sanottuja sisävesisääntöjä (asetus yhteentörmäämisen ehkäisemisestä sisäisillä kulkuvesillä 30.3.1978/252). Sisävesisääntöjen 1 §:n 1 momentin mukaan myös Suomen sisäisillä kulkuvesillä on noudatettava meriteiden sääntöjä sisävesisäännöissä erikseen mainituin poikkeuksin ja lisäyksin.
2. Merilain 21 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan rikosjutut, jotka on tuomittava merilain mukaan, sekä jutut alusten yhteentörmäyksen estämiseksi annettujen säännösten rikkomisesta käsitellään merioikeudessa. Kysymyksessä on ehdoton ja yksinomainen oikeuspaikka.
3. Tässä rikosasiassa on kysymys sisävesisääntöjen perusteella meriteiden sääntöjen soveltamisesta arvioitaessa, onko C syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen hänen kuljettamansa konealuksen törmätessä A:n ja B:n purjeveneeseen. Asia olisi merilain 21 luvun 9 §:n 1 momentin perusteella tullut käsitellä merioikeudessa.
Päätöslauselma
Hovioikeuden tuomio sekä käräjäoikeuden päätös ja tuomio kumotaan. Juttu palautetaan Helsingin käräjäoikeuteen, jonka tulee ottaa se omasta aloitteestaan uudelleen käsiteltäväkseen merilain 21 luvun 1 §:ssä tarkoitettuna asiana, ja huomioon ottaen palauttamisen syy, siinä laillisesti menetellä.
Asian ovat ratkaisseet oikeusneuvokset Riitta Suhonen, Kati Hidén, Eeva Vuori, Pertti Välimäki ja Pauliine Koskelo (eri mieltä). Esittelijä Pekka Haapaniemi.
Eri mieltä olevan jäsenen lausunto
Oikeusneuvos Koskelo: Korkeimman oikeuden ratkaisun perustelukappaleesta 1 ilmenevin tavoin liikenneturvallisuuden vaarantamisesta tuomitaan rikoslain 23 luvun 1 §:n 2 momentin mukaan muun muassa se, joka ollessaan vastuussa aluksen ohjailusta rikkoo alusten yhteentörmäyksen estämiseksi annettuja säännöksiä eli meriteiden sääntöjä tai sisävesisääntöjä.
Merilain 21 luvun 9 §:n 1 momentin mukaan rikosjutut, jotka on tuomittava merilain mukaan, sekä jutut alusten yhteentörmäyksen estämiseksi annettujen säännösten rikkomisesta käsitellään merioikeudessa. Kysymyksessä on ehdoton ja yksinomainen oikeuspaikka. Merioikeus tarkoittaa merilain 21 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan käräjäoikeuden erikoiskokoonpanoa, jossa kahden meriasioita tuntevan ja niihin perehtyneen esteettömän henkilön tulee olla tuomioistuinta avustavina asiantuntijoina läsnä oikeudessa. Asiantuntijoilla ei ole jutussa päätösvaltaa.
Mainitusta merilain 21 luvun 9 §:n 1 momentin säännöksestä näyttäisi siis seuraavan, että merioikeudessa on käsiteltävä kaikki sellaiset asiat, joissa on kysymys meriteiden sääntöjen tai sisävesisääntöjen rikkomisesta. Näiden sääntöjen soveltamisala on hyvin laaja. Meriteiden sääntöjen mukaan alus tarkoittaa jokaista uivaa laitetta, jota käytetään tai voidaan käyttää vesitse tapahtuvaan kuljetukseen (3 säännön a kohta). Sisävesisääntöjen mukaan niitä koskee sama määritelmä. Jos kaikki meriteiden sääntöjen tai sisävesisääntöjen rikkomista koskevat asiat olisi käsiteltävä merioikeudessa, sen toimivalta olisi yhtä laaja kuin meriteiden sääntöjen ja sisävesisääntöjen soveltamisala. Toisin kuin esimerkiksi Ruotsin merilaissa (21 kap. 1 § 2 st. sjölagen) ei Suomen merilain 21 luvun toimivaltasäännöksissä ole nimenomaista säännöstä, jonka mukaan yksinomaan virkistyskäytössä olevia veneitä koskevat jutut voitaisiin merioikeuden sijasta käsitellä yleisten sääntöjen mukaan toimivaltaisessa tuomioistuimessa.
Voidaan perustellusti katsoa, ettei mikä tahansa meriteiden sääntöjen tai sisävesisääntöjen rikkomista koskeva asia edellytä tuomioistuimelta sellaista meriasioiden erityistuntemusta, jota merioikeuden kokoonpanoon kuuluu. Kaikkien tällaisten asioiden ohjautuminen normaalisti toimivaltaisen käräjäoikeuden sijasta asianomaisen merioikeuden käsiteltäväksi ei tältä kannalta ole tarkoituksenmukaista. Merilain 21 luvun 1 §:n 3 momentin mukaan merioikeuden puheenjohtaja voi tosin päättää erikseen asian laadun ja merkityksen mukaan, onko asiantuntijoiden läsnäolo tarpeen. Tämä mahdollisuus ei kuitenkaan ongelmia poista, sillä merioikeuksina toimii vain harvalukuinen joukko käräjäoikeuksia. Merioikeuksien toimivallan laaja tulkinta merkitsee, että asianosaiset joutuvat asian käsittelyn vuoksi alueellisesti toimivaltaiseen merioikeuteen, joka saattaa sijaita hyvinkin etäällä tapahtumapaikasta ja asianosaisten kotipaikasta. Siellä asia kuitenkin voidaan käsitellä käräjäoikeuden normaalissa kokoonpanossa. Toimivallan järjestelyn perusteena oleva meriasioiden erityistuntemus voi siis jäädä puuttumaan, samalla kun järjestelyn haittapuolet kuitenkin toteutuvat joka tapauksessa.
Merilain esitöissä kysymystä merioikeuden toimivallan ulottuvuudesta ei ole lähemmin käsitelty. Voidaan kuitenkin epäillä, onko merioikeuden toimivalta tarkoitettu niin laajaksi kuin se pelkästään merilain 21 luvun 9 §:n 1 momentin sanamuodon perusteella muodostuisi.
Asiassa onkin syytä ottaa huomioon myös merilain 1 luvun 9 §:ään sisältyvä yleinen säännös, jonka mukaan sellaiseen alukseen, jota ei käytetä kauppamerenkulkuun, sovelletaan merilain säännöksiä vain, mikäli ne kulloinkin siihen soveltuvat. Lain esitöissä ei ole nimenomaisesti käsitelty tämän säännöksen suhdetta merioikeuden toimivallan määrittelyä koskevaan merilain 21 luvun 9 §:n 1 momenttiin. Ensin mainittu säännös ilmaisee kuitenkin yleisen periaatteen, jonka mukaan kaikki merilain säännökset eivät välttämättä sellaisenaan sovellu mihin tahansa alukseen.
Tässä yhteydessä kysymys on siis siitä, voidaanko merilain 1 luvun 9 §:stä katsoa seuraavan, että vaikka meriteiden säännöt ja sisävesien säännöt koskevat jokaista uivaa laitetta, jota käytetään tai voidaan käyttää vesitse tapahtuvaan kuljetukseen, näiden sääntöjen rikkomista koskevat asiat kuuluvat merioikeuden toimivaltaan vain silloin, kun asiassa on osallisena kauppamerenkulkuun käytettävä alus. Tällaisessa tapauksessa voidaan pitää selvänä, että meriasioiden erityistuntemus on tarpeellista ja asian kuuluminen merioikeuden toimivaltaan on erityiskokoonpanolla turvattavien tavoitteiden mukaista.
Katson, että voimassa olevan lain nojalla käytettävissä olevista tulkintavaihtoehdoista viimeksi mainittu on perustellumpi. Nykyisten säännösten puitteissa merioikeuden toimivallan rajaaminen asioihin, jotka koskevat kauppamerenkulkuun käytettävää alusta tai jossa ainakin yhtenä osallisena on tällainen alus, vastaa käytännön tarpeita paremmin kuin sellainen tulkinta, jonka mukaan jokainen meriteiden tai sisävesisääntöjen rikkomista koskeva asia kuuluu merioikeuden toimivaltaan riippumatta siitä, minkälainen kuljetukseen käytettävä uiva laite on kysymyksessä. Jos merenkulun tai meriasioiden erityistuntemusta tarvitaan sellaisissa asioissa, jotka tämän mukaan eivät kuulu merioikeuden toimivaltaan, käräjäoikeus tai muu asiaa käsittelevä tuomioistuin voi käyttää tai kuulla asiantuntijaa soveltamalla oikeudenkäymiskaaren 17 luvun tätä koskevia säännöksiä.
Tässä rikosasiassa on kysymys sisävesisääntöjen perusteella merisääntöjen soveltamisesta arvioitaessa, onko C syyllistynyt liikenneturvallisuuden vaarantamiseen hänen kuljettamansa konealuksen törmätessä A:n ja B:n purjeveneeseen. C:n alus on ollut 16 metriä pitkä troolari. Alusrekisterilain 1 §:n 1 momentin mukaan tämän pituinen alus on merkittävä alusrekisteriin, jos sitä käytetään kauppamerenkulkuun, kuten pyyntiin. Tällaisen käytön lakatessa alus on lain 30 - 31 §:stä ilmenevin tavoin poistettava alusrekisteristä joko omistajan ilmoituksesta tai rekisteriviranomaisen omasta aloitteesta, mikäli omistaja ei täytä velvollisuuttaan. C on kertonut aluksen olleen hänellä yksityisessä huvikäytössä. Kumpikaan törmäykseen osallisista aluksista ei siten ole ollut kauppamerenkulkuun käytettävä alus, vaan kysymyksessä on ollut kaksi huvialusta.
Näillä perusteilla katson, ettei asiaa ole tullut käsitellä merioikeudessa eikä hovioikeuden tuomion lopputulosta ole syytä muuttaa.